7/05/13

Kansallisbaletti tanssii ilmaiseksi kaikille

6 9 baletti.jpg

Hei piti teille vinkata tällaisesta kivasta mahdollisuudesta, jonka ystäväni spottasi Kansallisbaletin Facebook-sivuilta. Kansallisbaletti nimittäin järjestää 18.5.2013 klo 18 Hartwall Areenalla yleisötapahtuman, jossa nähdään rakastetuimpien balettien parhaita paloja 2,5 tunnin ajan – ja parastahan tässä on se, että lippuja tapahtumaan jaetaan täysin ilmaiseksi! :) Yksi ihana lukijakin ehti tästä jo eilen vinkkaillakin kommenttiosiossa ja sattuipa niin hauskasti, että olin tuon kommentin lukiessani juuri ratikassa istumassa matkalla kotiin kaksi balettilippua taskussani. :) Great minds think alike

Showssa nähdään kohtauksia muun muassa Joutsenlammesta sekä viime syksyn yleisösuosikista Lumikuningattaresta. Yhteensä tanssijoita on projektissa mukana peräti 60 ja tanssikatkelmien välillä saadaan nauttia myös oopperasta. Ja tosiaan, lippuja tapahtumaan jaetaan aivan ilmaiseksi, joten jos kulttuuri ja baletti kiinnostaa, niin merkkailkaahan päivä kalenteriin! Baletti-iltaan ei tarvitse varata lippuja, vaan paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Parhaat paikat itselleen voi kuitenkin varmistaa noutamalla maksuttomat ennakkoliput (max 2 lippua / hlö) Kansallisoopperan lipunmyynnin yhteydessä olevasta Oopperashopista 6.5.-17.5.2013. :)

PS. Niin ja hei, muistuttelenpa samalla, että meidän ikioma Wannabe Ballerinas päräyttää tosiaan kevätshownsa yleisöille nähtäväksi parin viikon päästä ja lippuja on vielä jonkin verran saatavilla. Eli jos kiinnostaa, niin kannattaa varailla omat liput Tiketistä pikimmiten! :)

Kuva: Ooppera

Related posts

4/05/13

Pupulandia <3 BB

8 25 P5035402.JPG

Lupailin jo eiliseksi paljastaa, mikä pariisilaisgallerian töistä koristaa nyt kotiani, mutta kuume kaatoi tämän tytön eilen sängynpohjalle, joten taulu pääsee esittelyyn vasta nyt. Pyysin teitä edellisessä aiheeseen liittyvässä postauksessa arvaamaan, minkä kuvien tauluista ostin itselleni ja oli hauskaa huomata, että kyllä siellä aika monet tuntevat hyvin meikäläisen sielunmaiseman – niin monta oikeaa veikkausta tuli! :) Ja kyllä vain, se on tuo ihana BB eli Brigitte Bardot  punaisine huulineen. Kaunotar on varsinaisen ranskalaisuuden symboli ja punatut huulet jotenkin kruunasivat kokonaisuuden ja tekivät taulusta juuri minun näköiseni. Taulu on ranskalaisen Jean Robert Seincen käsialaa ja nyt pitäisi vain keksiä sille sopiva paikka täältä kotoa. :) Olohuoneeseen tuo taitaa asettua, mutta pitää ensin kalustaa se huone, jotta näen, mihin BB sopisi parhaiten. Mitäs tykkäätte taulusta? :)

Related posts

3/05/13

Menovinkki viikonlopuksi: Kierrätystehdas

13 kierratystehdas.jpg

Nyt en kyllä tykkää yhtään! Pukkasi nimittäin jonkun ärsyttävän kuumeen tähän perjantai-illan kunniaksi ja siitä syystä jäivät väliin kahdet balettitreenit ja taitavatpa jäädä muutkin viikonlopulle suunnitellut kivat riennot. :/ No saanpahan hyvällä omallatunnolla nukkua, katsoa jaksokaupalla Mad Meniä ja löhöillä kotona. Mutta väliin jäänee nyt myös tämä kiva viikonlopputapahtuma, joka järjestetään tänä viikonloppuna Kaapelitehtaalla. Kyseessä on siis Kierrätystehdas niminen ilmaistapahtuma, joka on täynnä kaikkea kivaa ekologiseen elämäntapaan (ja muotiinkin) liittyvää ohjelmaa. Menkää te nauttimaan siitä minunkin puolestani la-su klo 10-17!

Luvassa viikonloppuna on muun muassa useita muotinäytöksiä, huikean kiinnostavat paneelikeskustelut käsitöiden uudesta tulemisesta sekä luonnonkosmetiikasta, lukuisia erilaisia työpajoja (esimerkiksi pyöränhuolto sekä erilaiset pienet käsityöt ja kierrätysdesign) ja paljon muuta. Suosittelen todella lämpimästi tutustumaan ohjelmaan ja tarjolla oleviin työpajoihin tapahtuman nettisivuilla itse, sillä melkein kaikki vaikuttaa mainitsemisen arvoiselta – niinpä on helpointa, että luette infon suoraan tuolta Kierrätystehtaan sivuilta. :) Lisäksi Turbiinisalissa näytetään aiheeseen liittyviä mielenkiintoisia elokuvia, kuten tällä hetkellä vielä Finnkinon leffateattereissakin pyörivä Tavarataivas. Jo mainittujen lisäksi mukana tapahtumassa on myös Kauppatori, jossa mukana on ekologisesti tai kierrätysmateriaaleista tuotteitaan valmistavia suunnittelijoita ja brändejä. Muistakaa varata tätä varten mukaan käteistä. :) Lista myyjistä löytyy TÄÄLTÄ. Ja kirsikkana kakun päälle Kierrätystehtaalla järjestetään myös Ilmaistori, joka toimii “tuo tai vie” -periaatteella. Sinne voi tuoda käyttökelpoista, ehjää ja puhdasta tavaraa koko tapahtuman ajan ja mukaansa saa ottaa mitä haluaa. Uusia koteja löytämättömiä tavaroitaan ei tarvitse roudata takaisin omiin nurkkiin, sillä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy vie jäljelle jääneet tavarat uudelleen kiertoon. Lisäohjeita Ilmaistorille löydät TÄÄLTÄ

Siis hitto vie, miten mahtava tapahtuma! Jos kykenisin, viettäisin tuolla varmaan koko viikonlopun. Mutta menkää siis te muut kynnelle kykenevät ja ottakaa ilo irti tästä mahtavasta ilmaistapahtumasta, kun kerrankin järjestetään jotakin näin kivaa! Tapahtuman FB-sivut löytyvät muuten TÄÄLTÄ

Related posts

2/05/13

Taidegalleria kirpputorilla

12 21 P4295130.JPG

Joku ehti jo kysellä Pariisin kirppispostauksen kommenteissa, että ostinko maailman suurimmalta kirpputorilta itse mitään, ja saisiko löytöjäni näytille. No mitäpä luulette? Eihän sieltä ihan tyhjin käsin mitenkään voinut päästä ulos. :D Ostokseni on tosin jotakin vähän muuta kuin perinteinen kirppislöytö. Bongasin nimittäin Marché Vernaisonin kujilta pienen taidegallerian (Allée 2:n ja Allée 8:n kulma), jossa myydään kaikenlaisia hauskoja pop art -henkisiä teoksia. Galleriassa oli esillä muun muassa Andy Warhol -tyylisiä grafiikantöitä, piirrosta ja valokuvaa yhdisteleviä tauluja, kollaaseja, villin värisiä öljyvärimaalauksia, jne. Hintahaarukka teoksissa vaihteli alle 100 eurosta lähes 1000 euroon. Olen nyt viime aikoina ollut aivan jotenkin innoissani kaikesta taiteesta, joten niinhän siinä kävi, että mukaan kirppikseltä tarttuikin taulu. Mutta olenpa niin ketku, etten vielä paljastakaan, mikä teoksista koristaa nyt kotiani. Sen sijaan kysyn teiltä, että minkäs arvelette minun ostaneen? ;) Lupaan paljastaa vielä huomenna, että mikä teoksista on nyt minun. Mutta luulenpa, että osa teistä tuntee makuni niin hyvin, että ehkä osaatte sen arvatakin?

P4295170.JPG P4295123.JPG P4295132.JPG P4295120.JPG P4295127.JPG P4295128.JPG P4295122.JPG P4295133.JPG P4295171.JPG P4295173.JPG

Related posts