12/11/17

Vuoden 2018 kauneimmat kalenterit ovat täällä! (+kisa)

309 38

On koittanut jokavuotisen ja kovasti rakastetun tradition aika, sillä tänään esittelyyn pääsevät ensi vuoden kauneimmat kalenterit! Ystäväni Anna Stolzmann suunnittelee vuosittain Porvoon taidekoululle vuosikalenterin, jonka sivuja koristavat taidekoulun lasten upeat taideteokset. Ja pakko sanoa, että kalenteri se tuntuu vain kaunistuvan vuosi vuodelta – upeaa työtä jälleen Anna!

Monenlaisia muotoja ja tyylejä nähnyt kalenteri on tällä kertaa samankaltainen kuin viime vuonna, mutta materiaalit, värit ja yksityiskohdat ovat päivittyneet hiukan. Tänä vuonna kaunista kalenteria saa mustana, puuterinvaaleana, valkoisena sekä beigenä ja lasten piirrokset hehkuvat sisäsivuilla värikuvina. Tykkään itse kalenterin designista ja käytännöllisestä viikkonäkymästä todella paljon: selkeät pystysarakkeet kullekin päivälle ja yksi ylimääräinen sarake yleisemmille viikkoa koskeville merkinnöille.

Tänä vuonna Anna on suunnitellut Porvoon taidekoululle myös kaksi juliste-seinäkalenteria, joista toisessa näkyy kerralla koko vuosi ja toinen puolestaan koostuu 12 kuukausijulisteesta. Vuosikalenteria on saatavilla useammassa värissä ja kuukausikalenteri puolestaan on jo lähtökohtaisesti monivärinen.

Tänä vuonna on iloisia uutisia tarjoiltavana myös kalenterien saatavuudesta, sillä tällä kertaa jälleenmyyjiä on Porvoon taidekoulun lisäksi muuallakin. Värivalikoima saattaa hieman vaihdella liikkeittäin, mutta jälleenmyyjiä ovat siis Porvoossa Finform, Design Deli, Kulttuuritalo Grand sekä Helsingissä TRE, Papershop, Putinki sekä kirjakauppa Nide. Kaunis kalenteri on muuten myös ihana lahjaidea näin joulun alla! Myös kalentereiden hinnat ovat varsin maltilliset: Porvoon taidekoululta ostettuna pöytäkalenteri kustantaa 20€, vuosijulistekalenteri 12€ ja kuukausijulistekalenteri 20€ (plus postikulut 5€, mikäli tilaat sähköpostitse). Jälleenmyyjillä hinta saattaa vaihdella.

Porvoon taidekoulu halusi lahjoittaa Pupulandialle muutaman pöytäkalenterin myös teille lukijoille arvottavaksi eli huomio kaikki, jotka olette minun tapaani paperikalentereiden ystäviä! En ole vieläkään suostunut siirtymään kalenteriasioissa digiaikaan, vaan luotan yhä edelleen laukussa mukana kulkevaan almanakkaani. :)

Jos siis mielit voittaa tällaisen kalenterikaunokaisen omaksesi, niin kerrohan kommenttiboksin puolella, mikä neljästä tarjolla olevasta väristä on oma suosikkisi: musta, puuteri, beige vai valkoinen? Saan arpoa kalentereita yhteensä neljä, yhden kutakin väriä. Jätä kommenttisi 19.11.2017 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

11/11/17

Sateisen lauantaiaamun mietteitä ja maailman ihanin tuoksukynttilä

7 33

Sateisen lauantaiaamun terveiset peiton alta! Nousin sängystä vain sen verran, että hiippailin hämärässä aamussa sytyttämään ikkunalaudalle tuon kynttilän, laitoin vähän musiikkia soimaan ja palasin sitten hetkeksi punkan pohjalle nauttimaan rauhallisesta ja kiireettömästä aamuhetkestä. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet erityisen työntäyteisiä, mutta fiilis ja työvire on jotenkin ollut ankeista syyssäistä huolimatta ihan huipussaan.

Ajattelin, että tällaisen raukean lauantaiaamun postauksena voisin vain koota kaikenlaisia ajatuksia ja vinkkauksia viikon varrelta.

♥ Olen pitkästä aikaa ajatellut taas tänä vuonna tehdä perinteisen vinkkipostauksen erilaisista joulumarkkinoista ja -myyjäisistä, koska sellaista kovasti vuosittain toivotaan. Kyselinkin jo Facebookin puolella suosituksia, mitkä ehdottomasti pitäisi sisällyttää postaukseen. Mutta koska en vielä ole ehtinyt jutussa toteutukseen asti, niin vinkkaanpa nyt yhdestä, joka on jo tänä viikonloppuna. Korjaamolla järjestetään tänä viikonloppuna designmarkkinat klo 11-17 eli jos ei ole sateiseksi viikonlopuksi ohjelmaa, niin käykäähän tänään tai huomenna piipahtamassa.

Lisäksi tänään vietetään klo 10-18 Helsingin Arabiassa Iittala & Arabia Muotoilukeskuksen 1-vuotisjuhlia. Paikan päällä on kaikenlaista ohjelmaa ja itse muotoilukeskus on ehdottomasti näkemisen arvoinen – kirjoitinkin siitä viime vuonna blogiin avajaishulinoiden aikaan. :)

♥ On naurettavaa, miten sitä voi olla niin iloinen jostain pienestä asiasta, kuten huumaavan ihanalta tuoksuvasta kynttilästä. Lämmin kiitos Gaudete-putiikille, joka lahjoitti tämän kuvissa näkyvän yksilön minulle hetken mielijohteesta, kun piipahdin perjantaina liikkeessä työasioissa. Jäin nimittäin liikkeessä oikein nuuhkuttelemaan, että mikä ihana tuoksu täällä leijailee ja aiheuttajaksi paljastui tuo P.F. Candle Co:n tuoksukynttilä, jonka tuoksu Piñon (pinja? mänty?) on niin taivaallinen ja jotenkin ihanalla tavalla lämmin ja rauhoittava, että teki mieli jäädä liikkeeseen vain sen tuoksun takia hengailemaan. En ole yleensä mitenkään sellaista arvokkaampia tuoksukynttilöitä ostelevaa ihmistyyppiä, mutta voitte olla varmoja, että kun tuo lahjaksi saatu on poltettu loppuun, marssin saman tien Gaudeteen ostamaan uuden. 40 euroa on pieni hinta 40-60 tunnista silkkaa onnea aisteille.

♥ On ollut ihanaa nautiskella tänään tällaisesta rauhallisesta aamusta ilman aikatauluja tai ylimääräistä ohjelmaa. Uskon siihen, että satunnainen joutilaisuus on ihmismielelle tärkeää. Vielä tärkeämpää siitä tulee, jos kalenteri on arjessa muuten buukattu aamusta iltaan. On ihan maailman parasta, että silloin tällöin on mahdollisuuksia vain olla kuten juuri nyt.

♥ Keittiön maalausprojekti on nyt viimein toteutettu ja esittelen teille ensi viikolla lopputuloksen, josta tuli NIIN onnistunut! On ihan mykistävää, miten paljon yksi maalipurkillinen voi kodin tunnelmalle tehdä. En malta odottaa, että pääsen esittelemään teille uuden vihreäsävyisen keittiöni. :)

♥ Seinien maalaaminen tuntui kaiken ajatustyön ja tietokoneella istumisen jälkeen suorastaan todella terapeuttiselta puuhalta. Siinä on jotakin uskomattoman palkitsevaa, kun näkee omien kättensä työn konkreettisesti siinä suoraan nenänsä edessä. Tämä pieni maalausprojekti herätti mietiskelemään, että ehkä pitäisi kehitellä itselle jokin kiva harrastus, missä pääsisi tekemään käsillä – esimerkiksi joku taidekurssi, tms.? Jos on hyviä suosituksia kursseista tai paikoista, mistä kannattaisi katsella, niin saa ilomielin vinkkailla kommenttiboksin puolella!

♥ Pääsin tällä viikolla kurkistamaan vähän ennakkoon Helsinki Contemporaryn uutta näyttelyä ja tuli taas mieleen, kuinka paljon enemmän pitäisi vain ottaa arjen keskellä aikaa taiteelle ja kulttuurielämyksille. Kun sitä paahtaa laput silmillä fokus tiukasti määränpäässä pitkin kotikaupungin katuja, unohtuu täysin, että joskus vähemmän kiireisenä hetkenä voisi ihan hyvin pitää vartin tauon ja poiketa galleriaan tai museoon (varsinkin, kun on se museokortti!). Helsinki Contemporaryssa on tällä hetkellä meneillään Maiju Salmenkiven Happy Garden -näyttely, jonka värikäs fantasiamaailma on kuin ihana eksoottinen lomamatka harmaan sadesään keskellä. Tykkäsin erityisesti tilaan rakennetusta taiteilijan “kasvihuoneesta”, jossa voi kokea kuin olevansa jossain mökillä muuten melko kliinisen galleriatilan keskellä.

♥ Aloitin eilen pienimuotoisen suursiivouksen – kuulostaa paradoksaaliselta, mutta on minusta oikein hyvä kuvaus tästä projektista. Ihminen on ehkä siinä vaiheessa saavuttanut jonkinlaisen lakipisteen aikuisuudessa, kun tuntee jopa pientä kutkuttavaa odotusta siitä, että saa viettää perjantai-illan ylhäisessä yksinäisyydessään siivoten. Mutta kun ei tässä kiireisessä arjessa oikein ehdi paneutua asiaan ja siististä kodista tulee kuitenkin niin rauhallinen ja harmoninen fiilis, että vähintäänkin se lopputulos motivoi. Ja koska tällainen prosessi vaatii aikaa, olen aina vähän innoissani, kun on sellainen mielentila ja rako kalenterissa, että ehtii paneutua siivous- ja järjestelyprojektille vaikkapa kokonaisen vuorokauden verran kerrallaan.

Vieläkin täällä kämpässä on aika paljon sellaisia kaappeja, laatikoita ja nurkkia, joihin on vain muuton yhteydessä tungettu tavaroita suurpiirteisesti pois silmistä ja ne pitäisi vain käydä uudemman kerran ajatuksella läpi. Tuollaisessa tunkemisessa on se hyvä puoli, että tulee nopeasti siistiä noin niin kuin silmämääräisesti, mutta todellisuudessa aika moni tavara on sitten hukassa, kun niitä tarvitsisi ja olemassaolevaa säilytystilaakaan ei ole hyödynnetty ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Ja meikäläisen tyyli organisoida on sellainen, että ensin riivitään kaikki kaapista ulos ja ruvetaan pähkäilemään. Nyt olen prosessin siinä vaiheessa, että suunnilleen puolet omaisuudestani on olohuoneen lattialla… Tämä on myös se vaihe, missä siivousmotivaatio yleensä äkillisesti romahtaa. :D Mutta onneksi on selkeä motivaatio saada projekti jonkinlaiseen edes puolivalmiiseen vaiheeseen vielä tässä seuraavien tuntien aikana, koska…

♥ … Ystäväni Netta on tulossa tänään Turusta luokseni kylään! Tutustuimme Netan kanssa reilu vuosi sitten yhteisellä Los Angelesin reissulla ja tunsimme sen sortin sielunsiskoutta 11 vuoden ikäerostamme huolimatta, että sovimme pitävämme yhteyttä ja tapaavamme uudelleen vielä matkan jälkeenkin. Emme ole pitäneet loppujen lopuksi yhteyttä mitenkään kamalan tiiviisti, mutta tiedättekö, kun joidenkin ihmisten kanssa ei tavallaan tarvitse. Kun tietää, että se henkinen yhteys säilyy, vaikka puhelin ei koko ajan pirisisikään. Netta kävi luonani viime keväänä kylässä ja on ihanan aktiivinen kutsumaan itse itseään vierailulle, jos en itse tajua sitä tehdä. Alkusyksystä puhelin piippasi taas viestin merkiksi, että milloin saisi tulla kylään? <3 Ja tänään koittaa vihdoin taas iloinen jälleennäkemisen hetki!

♥ Minun absoluuttinen lohturuokani syksyllä ja talvella on kermainen sienipasta, jota eilen illalla kokkasin jälleen itseäni hemmotellakseni. Paras kastike syntyy tietysti ihan itse poimituista sienistä, joita minulla on vielä jemmassa muutama pussi pakasteessa. Tänä vuonna sienisato meni vähän ohi omalta osaltani, koska reissailin juuri parhaan sienisesongin aikaan toisella puolen maapalloa. Onneksi intohimoisena sienestäjänä tunnettu äitini on pitänyt huolen, että tyttärellekin riittää sadosta jaettavaa.

Äitini lyömätön vinkki on muuten pakastaa pilkotut ja ryöpätyt sienet litteiksi levyiksi minigrip-pusseihin, koska tällöin niitä ei tarvitse sulatella pakasteesta ottaessa pitkään, vaan ohut levy sulaa hetkessä kuuman hanan alla ja sitten pannulla. Ja yhdestä tuollaisesta pikkulevystä riittää mainiosti kahden hengen annokseksi. Jos metsäsieniä ei ole tarjolla, niin herkullinen sienikastike syntyy varmasti myös kaupassa myytävistä viljellyistä sienistä. :) Olen joskus jakanut tuon oman simppelin herkkureseptini täällä blogin puolella, mutta se on tainnut jäädä blogin muuttaessa arkistojen kätköihin. Pitää siis laittaa joku päivä uudelleen TBT-hengessä jakoon!

♥ Yksi muuton jälkeen edelleen odottamassa oleva sisustusprojekti on ollut sommitella taulut seinille. Koska minulla on paljon tauluja ja ripustukseen tarvitaan tässä kämpässä ehkä vähän järeämpiä aseita (kuten porakone), niin asia on jäänyt roikkumaan ja odottamaan parempaa hetkeä. Nyt kuitenkin päätimme ystäväni Sannan kanssa, että hän saa taiteen asiantuntijana tulla viikonloppuna kanssani suunnittelemaan kotigalleriani ripustusta. Ehkä sen myötä saan vähitellen siirryttyä suunnitelmista toteutukseen asti…

♥ Juuri kun pääsin kehuskelemasta Mua lemmitkö vielä, Kustaa? -blogia yhdeksi suosikikseni, Tiia päräytti pihalle postauksen siitä, millaisia muusikoita hänen mielestään erinäiset bloggaajat olisivat ihan vain mielikuviin ja valokuviin perustuen. Vaikutin ehkä vähän hullulta, kun luin juttua eilen kännykästäni ja nauroin ääneen kadulla kävellessäni. Suosittelen! Pitäneekin aloittaa tässä heti soittotunnit ja ryhtyä Tiian inspiroimana harjoittelemaan.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

24/10/17

Loving Vincent

1 49

Sain toissa viikolla kokea leffateatterissa jotakin aivan ennennäkemätöntä, kun minut oli kutsuttu Vincent van Goghista kertovan Loving Vincent -elokuvan ennakkonäytökseen. Elokuva sai viime perjantaina virallisesti Suomessa ensi-iltansa ja haluaisin painokkaasti suositella ihan jokaista käymään katsomassa tämän leffan. Jos minulta kysytään, niin Loving Vincent tulee jäämään historiankirjoihin yhtenä elokuva-alan merkkiteoksista.

1800-luvun puolivälissä elänyt Vincent van Gogh on yksi niitä taiteilijoita, joiden nimi on tuttu ihan jokaiselle, riippumatta siitä, kiinnostaako taide vai ei. Vaikka van Gogh on yksi länsimaisen taiteen merkittävimmistä uranuurtajista, hän sai arvostusta töilleen vasta kuolemansa jälkeen – taiteilijan impressionistinen maalaustyyli oli aikaansa edellä ja häntä pidettiin lähinnä hulluna. Teostensa lisäksi van Gogh muistetaankin erityisesti siitä, että hän muun muassa leikkasi irti oman korvansa.

Loving Vincent -elokuva maalaa mielenkiintoisen henkilökuvan masentuneesta ja monenlaisista mielenterveysongelmista kärsineestä van Goghista. Väärin ymmärretyn taiteilijan elämä näyttäytyy valkokankaalla varsin surulliselta: hän koki olevansa läheisilleen pettymys ja elämässä monella tapaa epäonnistunut. Van Gogh päättikin lopulta elämänsä oman kätensä kautta vain 37-vuotiaana. Elokuva keskittyy juuri tarkastelemaan van Goghin viimeisiä päiviä ja peilaa taiteilijan traagista elämäntarinaa ja sielunmaisemaa hänen läheisilleen lähettämiensä lukemattomien kirjeiden sekä viimeisten kohtaamistensa kautta.

Elokuva on paitsi tarinallisesti hieno, myös visuaaliselta toteutukseltaan aivan poikkeuksellinen. Loving Vincent on nimittäin maailman ensimmäinen kokopitkä animaatioelokuva, joka on toteutettu alusta loppuun maalaamalla. Valtavaa projektia on ollut urakoimassa yli 100 taiteilijaa ja lopputulos on aivan huikaiseva. Elokuva olisi upea ihan tavallisenakin filmatisointina tai animaationa, mutta sen ennennäkemätön toteutustapa nostaa sen teokseksi, joka tullaan muistamaan.

Ei voi kuin ihailla tekijätiimin mieletöntä visiota ja rohkeutta, että näin vaativaan ja kunnianhimoiseen projektiin on uskallettu edes lähteä! Uskallan veikata, että tämä leffa tyhjentää vielä palkintogaaloissa pöydät… Tai ainakin sen ansaitsisi. Koskettava, jännittävä ja visuaalisesti häikäisevä elokuva, joka jätti silmäkulmat kosteiksi ja mielen mykistyneeksi. Erittäin painokas suositus – tämä elokuva jokaisen pitäisi nähdä.

Translation: A few weeks ago I saw the movie Loving Vincent about Vincent van Gogh and it left me completely speechless. It paints a picture (pun intended) of the tragic life of one of the most influential artists in the history of Western art through his paintings, the hundreds of letters he sent to his dear brother and the last encounters he made before committing a suicide at the age of 37 in 1890. 

The storyline of the movie alone is magnificent but adding that to the fact that this film is the first ever fully painted feature film… Well, that makes Loving Vincent a historical masterpiece. There has been over a 100 artists contributing to painting the scenes and making this movie possible. And to think that someone has had the vision and the courage to pursue for something so challenging and ambitious, that is just so inspiring and wonderful. I feel thankful that Loving Vincent has been made and I have had the honour of experiencing it. This film will leave you fascinated, moved and visually stunned – go see it.

Related posts

16/08/17

Flow-raportti: parhaat keikat ja sattumukset viikonlopulta

4 42

Noniin, lupailin Flow Festival -raporttia ja saamanne pitää. Tänä vuonna Flow meni jotenkin aivan toisenlaisissa tunnelmissa kuin aiemmin: keskityin puhtaasti musiikkiin ja oikeastaan kaikki muu meni koko festareilla vähän sivu suun. Jopa valokuvasato jäi keikkoja fiilistellessä ja myrskyä pakoillessa liki olemattomaksi, mutta muutaman otoksen sain silti napattua ja festaritunnelmia tallentui myös festariseuralaiseni Vienan kameraan – kiitos siis Vienalle muutamista kuvista!

Olin tehnyt itselleni tänä vuonna aika selkeän listan siitä, mitä halusin mennä katsomaan ja kerrankin sain pidettyä siitä kiitettävällä tavalla kiinni – miinus se lauantain ukkosmyrsky, jonka ansiosta meikäläisellä jäi käytännössä koko päivä väliin. Olin nimittäin juuri saapunut paikalle, kun taivas synkkeni ja sen jälkeen repesi. Ja minä pakenin tuomiopäivän tunnelmia sisätiloihin takaisin kotiin. Mutta lauantaita lukuunottamatta tämä vuosi oli yksi parhaista Flow-kokemuksistani niin musiikillisesti kuin yleisen tunnelmankin puolesta.

Lauantain myrsky

Myrsky alkoi ehkä noin minuutin ennen kuin pääsin alueelle sisään ja tuijoteltuani hetken sitä vallitsevaa kaaosta vuotavassa kertakäyttösadetakissani ja jo muutaman minuutin jälkeen kauttaaltaan uitetuissa lenkkareissani, mietin vakavasti, olisiko mitään järkeä jäädä… Totesin, ettei olisi ja käännyin kannoillani. Kuulin, että telttoja tyhjennettiin parhaillaan ja ihmisiä ei enää otettu festarialueelle sisään, joten kävelin takaisin kotiin, riisuin märät vaatteeni, tilasin pizzan ja heittäydyin sohvalle. Enkä siitä sitten enää noussut, kun sade ei tuntunut menevän ohi.

Lauantaina olisi ollut aikamoinen liuta juuri niitä esiintyjiä, jotka olisin itse halunnut nähdä, mutta minkäs teet. Sampha oli kokonaan peruttu ja teknobailut Front Yardissa taivasalla eivät siinä myrskysäässä oikein innostaneet. Kyllä kai se sade jossain vaiheessa lopulta taukosi, mutta meikäläinen mussutti siinä kohtaa jo pyjamassa pizzaa.

Ihana Roy Ayers ja unelias Lana Del Rey

Sen sijaan perjantaina ja sunnuntaina pääsin näkemään pari timanttista keikkaa. Legendaarinen Roy Ayers bändeineen aloitti meikäläisen Flown ja nostatti heti festarifiiliksen kattoon. Taidokasta soitantaa, todellista musisoinnin iloa ja aivan haltioissaan oleva yleisö – siinä on hyvän festarikeikan resepti. Artisteilla oli hyvä boogie lavalla ja se välittyi todella myös yleisöön. Tämä oli itse asiassa ihan ensimmäinen keikka koskaan, jonka olen Flowssa nähnyt 360-lavalla, sillä aiemmin en ole ikinä onnistunut mahtumaan istumapaikoille sisään.

Omalla listallani oli luonnollisesti myös Lana Del Rey, jonka keikka-arvioiden ristiriitaisuus on ollut mielenkiintoista luettavaa. Tuntuu, että noin puolet tuttavistani piti keikkaa fantastisena ja puolet mitäänsanomattoman vaisuna – kiihkeimmät Lana Del Rey -fanit tuntuivat saaneen esityksestä eniten irti. Tykkään itse Lanasta ihan todella, mutta en ole mikään hc-fani, joten koen suhtautuneeni kokonaisuuteen aika objektiivisesti.

Pidin laulajattaren raukeasta lavapresenssistä enkä olisi häneltä oikeastaan muuta odottanutkaan, mutta asuvalinta (Adidaksen verkka-asu) kummastutti, biisivalinnoista uupui kunnon nostatus ja varsinkin laulun volyymi olisi voinut olla huomattavasti kovemmalla. Keikka ei ollut missään nimessä huono, mutta jäin jotenkin kaipaamaan jotakin enemmän. Jossain keskivaiheilla totesin, että biisivalinnat jättivät muutamaa hittiä lukuunottamatta tunnelman jotenkin laimeaksi ja uneliaaksi, joten jatkoin matkaa Front Yardille, jossa toden totta heräsin nuokkuvasta mielialastani heti.

Perjantain parhaat bailut: Aphex Twin, Maceo Plex ja tälli tanssilattialla

Perjantain parhaiksi nousivat omalla listallani vähän vauhdikkaampaa menoa tarjoilleet Aphex Twin ja Maceo Plex. Aphex Twinin hurmaavan vinksahtaneesta maailmasta olen päässyt osalliseksi kerran jo joskus 10 vuotta sitten, kun päädyin kaverini seuralaisena herran keikalle Brysselissä. Tykkäsin jo silloin ja tykkäsin vielä noin tuhat kertaa enemmän nyt. Aphex Twinin Flow-veto nousee yhdeksi parhaista keikkaelämyksistäni koskaan ja ihan ylivoimaisesti kaikkien aikojen Flow-keikkojen kärkisijoille. Ehkä yhdet elämäni parhaista bailuista ja tyyppi otti yleisönsä mahtavasti myös visuaalien avulla. Menisin silmää räpäyttämättä heti uudelleen, jos tilaisuus tarjoutuisi – ja toivottavasti vielä joskus tarjoutuu.

Maceo Plex ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta tuttavan suosituksesta vaelsin Front Yardille kesken Lana Del Reyn, kun tuntui, että nukahdan pian pystyyn, jos mimmi ei kohta räväytä. Ja voi pojat, mikä meininki Front Yardilla olikaan. Ehdin matkalla kadottaa ystävänikin, mutta edes se ei häirinnyt menoa, kun rytmi vei mennessään – kuten ei sekään, että joku erityisen innokas bailaaja kumautti minua vahingossa nyrkillä ohimoon ilon ollessa ylimmillään. :D Onneksi selvisin suuremmitta vammoitta tästä yllätyksestä, vaikka hetken mietinkin, saisinko tapauksesta muistoksi mustan silmän…

Sunnuntain yllätyssade ja uudet ystävät

Sade pääsi yllättämään minut sunnuntainakin… Sadetutka ja sääennuste näyttivät kirkasta taivasta, mutta juuri kun olin päässyt kotiovelta ehkä noin puoleen matkaan reitilläni festarialueelle, alkoi sataa. En ollut yhtään varautunut sateeseen, joten kenkävalintani ei todellakaan osunut nappiin (vaaleanpunainen mokkanahka ja sade eivät ole hyvä yhdistelmä!) eikä minulla ollut sateenpitävää takkiakaan mukana. Niinpä linnoittauduin hätäpäissäni jonkun kerrostalon ovisyvennykseen odottelemaan sateen taukoamista.

Ehdin päivystää ovensuussa ehkä noin 10 minuuttia, kunnes pieni poikajoukko sattui paikalle ja oli sattumalta menossa juuri viereisestä ovesta sisään eräälle työhuoneelle pitämään pientä festaripaussia. Tiesin yhden pojista kavereitteni kautta ja herrasmiehinä tyypit pelastivat minutkin vesisateesta sisään. Minusta pidettiin hyvää huolta: sisällä kouraani iskettiin heti gin tonic ja viihdyin lopulta hyvässä seurassa niin, että sade ehti tauota jo aikapäiviä sitten, ennen kuin maltoin lähteä. Olimme poikien kanssa suunnitelleet menevämme katsomaan ihan samoja artisteja, joten suuntasimme lopulta festarialueelle yhdessä.

Omat kaverini olivat noihin aikoihin teillä tietämättömillä, joten pysyttelin hyväksi havaitussa seurassa edelleen. Joukkoon liittyi yhden pojista tyttöystävä kavereineen ja tulimme niin loistavasti juttuun, että jatkoimme iltaa spontaanisti tyttöporukalla siitä eteenpäin. Ja hauskaa sinänsä, vietin yhden elämäni mahtavimmista festari-illoista ihmisten kanssa, joita en ollut koskaan tavannut ennen. Päädyimme vielä jatkamaan mimmien kanssa iltaa Kuudennelle linjalle ja vannoimme, että näin hauskalle illalle pitää vielä saada joskus toisinto. Loistomusiikki, spontaanit seikkailut ja uudet ihanat kaverit – mitäpä muuta sitä voisi hyvältä festari-illalta toivoa!

Odotettu ja ylistetty Frank Ocean kuulosuojaimineen

En ole itse mikään fanaattinen Frank Ocean -diggailija, mutta odotin kyllä keikkaa innolla. Olen kuunnellut tyypin musiikkia jonkin verran ja muutama kappaleista on päätynyt soittolistoillenikin asti. Myös Frankin sunnuntaisesta keikasta olen kohdannut samaan tapaan ristiriittaisia mietteitä kuin Lana Del Reyn perjantaisesta vedosta, joskin Frank on saanut osakseen huomattavasti varauksettomampaa suitsutusta. Harmi vain, että itse en oikein päässyt siihen hypeen mukaan…

Frank Ocean veti koko keikan peltorit päässään, mikä nyt ei millään tavalla häirinnyt, mutta hymyilytti kyllä. En tiedä, olisiko pitänyt olla jotenkin vielä paljon tutumpi herran tuotannon kanssa, jotta olisi päässyt kunnolla sisälle tunnelmaan, mutta omalta osaltani kokemus jäi jotenkin valjuksi. Tai ehkä olin vain vääränlaisessa mielentilassa tuollaista fiilistelykeikkaa ajatellen – joskus niinkin voi festareilla käydä (kuten perjantaina kovasti odottamani London Grammarin kanssa, joka oli kyllä loistava, mutta aivan vääränlaista settiä senhetkiseen omaan mielentilaani nähden). Vaikka keikka olisi miten hyvä, niin jos kaiuttimista kaikaa herkkää tunnelmointia ja oma fiilis on enemmän tyyppiä bailut (tai toisin päin), ollaan ristiriidan edessä. Ehkä vika ei ollut Frankissa, mutta minä en saanut sunnuntain keikasta irti oikein mitään – harmi.

Sunnuntain ykkönen: Moderat

Sunnuntaisuosikeikseni nousivat Fatima Yamaha ja Moderat, jonka olenkin nähnyt livenä jo pariin otteeseen aiemminkin. Ensin mainittu tosin hämmensi minua ja festariseuraani suunnattomasti, kun osoittautuikin, että artisti onkin nimestään huolimatta mies. Olimme järkyttyneitä. :D Kyllähän nimi siis kuulostikin pseudonyymiltä, mutta en silti arvannut, että sukupuolikin olisi eri. Mutta järkytyksestä toivuttuamme nautimme silti keikasta, joka nostatti kiitettävästi tanssijalkaa, kuten odottaa sopi.

Ylivoimaiseksi ykköseksi sunnuntaina kohosi silti Moderat, jonka keikalta en ehkä odottanut niin suuria. Olen tosiaan nähnyt tyypit lavalla muutama vuosi sitten Flowssa sekä viime syksynä Circuksessa. Molemmilla kerroilla trio on ollut loistava niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin, mutta jotenkin kai ajattelin, että kun tämä on jo muutamaan otteeseen nähty, en saisi siitä mitään uutta irti. Mutta voi kuinka väärässä olinkaan!

Lapin Kulta -teltassa tunnelma oli niin mieletön, että olin haljeta onnesta. Ja pakko aina vain kehua Sascha Ringin (Apparat) vokaaleja – siinä ovat soundi ja laulunlahjat todella kohdallaan, myös live-tilanteessa. Kokonaisuuden kruunasi aina yhtä upea valoshow ja tähän keikkaan oli täydellistä päättää tämänvuotinen Flow (vaikka ilta sitten vielä festareiden jälkeen jatkuikin). Olen nyt nähnyt Moderatin livenä kolmesti ja toivottavasti pääsen näkemään vielä uudelleenkin – tyypit nimittäin ovat vihjailleet, että saattaisivat olla jäämässä pitkälle tauolle tämän kesän jälkeen.

Yleisfiiliksiä ja tulevaisuuden haaveita

Kaiken kaikkiaan fiilis tämänvuotisesta Flowsta (myrskystä ja sen takia missatuista keikoista huolimatta) oli aivan fantastinen. Tunnelma oli oman kokemukseni mukaan festarialueella todella mukava ja leppoisa, ja järjestelyt toimivat tänä vuonna monelta osin erityisen hyvin. Olin alkuun hieman huolissani 360-lavan sijoittelusta kauas muusta festarialueesta ja epäilin, että tuolle kulkuväylälle syntyisi ehkä helposti ruuhkaa, mutta sen sijaan kaikkialla oli tänä vuonna poikkeuksellisen helppoa liikkua ja mitään pahempia sumppuja ei päässyt syntymään missään, missä itse liikuskelin. Myös vessajärjestelyt toimivat tänä vuonna entistä paremmin ja jonotusajat olivat varsin lyhyitä ainakin niillä kerroilla, kun itse odottelin pääsyä naistenhuoneeseen.

Iso plussa Flowlle myös siitä, että kasvis- ja vegaaniruokapainotus on pysynyt mukana festaritarjoilussa viime vuodesta lähtien. En itse syönyt harmillisesti tänä vuonna festarialueella juuri mitään, kun ajoitin saapumiseni niin tiukasti kiinnostavien keikkojen tuntumaan ja kiiruhdin vain areenalta toiselle, mutta peukku silti ruokavaihtoehdoista. Miinusta tosin on hieman annettava siitä, että paikoin ruokien hinnat olivat jopa festarisapuskaksi ja annosten kokoon nähden aika hävyttömiä. Ihmettelin myös hieman, että viinipullon pantti oli kokonaiset 10 euroa? Korviini kantautui myös muutamia ikäviä tarinoita järjestyksenvalvonnan toiminnasta, joten toivotaan, että nuo ongelmat saadaan setvittyä ja eliminoitua seuraavaan kertaan.

Haluan käyttää tämän tilaisuuden hyödykseni ja huikata samalla Flown festivaaliorganisaatiolle pienen kainon toiveen, jota olen sinnikkäästi yrittänyt lobata vuosien varrella aiemminkin – toistaiseksi vielä tuloksetta. Haluaisin nimittäin palavasti nähdä livenä Nils Frahmin ja uskon, että tyypin livesetti sopisi Flown tunnelmaan täydellisesti. Että miten olisi? ;) Ensi vuonna ehkä?

Mutta siis kiitos jälleen kerran loistavasta tapahtumasta! Kiitos Flowlle, artisteille ja ihan parhaille festarikavereille – tiedätte, keitä olette. :)

Photos: Jenni Rotonen & Viena K

Related posts