22/07/18

Loma-aivot, kadonneet alushousut ja yllättävä kohtaaminen

8 44

Ehkä osa teistä osasi päätellä sen jo sekavasta otsikosta, mutta tänään taas on viikon sekalaisten jaaritusten aika, olkaapa hyvät! :D

♥ En tiedä, onko se tämä helle vai ihan vain loman tarve, mutta juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että aivot sulavat. Kapasiteetti minkäänlaiseen ajatustyöhön on miinuksella ja olen tämänkin yksinkertaisen postauksen äärellä toljottanut ruutua kursori näytöllä vilkkuen jo varmaan tunnin verran… Ehkä syynä ovat nuo kaksi yhdessä: hiki otsalla ja loman kynnyksellä ei ajatus kulje. Mutta aion silti yrittää pusertaa itsestäni irti viimeisetkin tehot tässä parin seuraavan päivän aikana ja urakoida parin viikon postaukset varastoon, jotta voin pitää pienen loman! Yleensä tässä vaiheessa vuotta työkuviot ovat hiljaisimmillaan, mutta tämä vuosi näyttää olevan poikkeus. Toisaalta, on “iloinen ongelma”, että töitä riittää. Joka tapauksessa, aivot kaipaavat jo hetkeksi lomalle, joten lähettäkäähän tsemppaavia ajatuksia ja viilentäviä aaltoja tänne suuntaan!

♥ Olen aikamoisen ylpeä itsestäni sillä, heitin alkuviikosta vihdoin ja viimein talviturkkini. Ja tämä on siinäkin mielessä melkoinen saavutus, että en rehellisesti sanottuna edes muista, milloin olisin viimeksi Suomessa käynyt pulikoimassa luonnonvesissä. Ehkä joskus kolme vuotta sitten? Tein viime viikolla vinkkipostauksen kesäisiä piknik-hetkiä ja uimaretkiä ajatellen, ja tuumin sen jälkeen, että kai sitä nyt on edes joku noista uimapaikoista testattava vuosien tauon jälkeen. Lopulta kävin heti samana iltana spontaanisti pulahtamassa meressä Lauttasaaren Särkiniemestä auringonlaskun jälkeen. Ja on pakko sanoa, että vesi oikeasti on tällä hetkellä kyllä tosi lämmintä! Innostuin uimaretkestäni niin, että kävin pari päivää myöhemmin uudestaan. Ja hei, muille uimisesta haaveileville tiedoksi, että tämän sivuston kautta voi tutkia sinilevätilannetta ja missä on turvallista uiskennella!

♥ On pakko vähän kertoa vielä lisää tästä alkuviikon spontaanista uimaretkestä… Päädyin siis pulikoimaan todella spontaanisti samana päivänä tapaamani valokuvaajan kanssa, kun olimme kuvaamassa erästä projektia auringonlaskun aikaan Lauttasaaressa. Uimahalut yllättivät niin, että eihän meillä mitään uimavarusteita ollut mukana, mutta päätimme, ettemme anna moisten käytännön pikkuseikkojen häiritä. Rauhallisella kalliorannalla oli jonkin verran muitakin ihmisiä nauttimassa tunnelmallisesta kesäyöstä, mutta päättelimme, että tuskinpa kukaan parista uimarista häiriintyisi. Kainostelimme kuitenkin sen verran, että jätimme alushousut jalkaan veteen sujahtaessa (rintsikoitahan en ole viimeiseen pariin kuukauteen edes käyttänyt kuin pakon edessä).

Kuivasin itseni pulahduksen jälkeen kuvausrekvisiittana olleeseen valkoiseen lakanaan, puin mekon takaisin ylleni ja riisuin merivedestä märät alushousut yltäni. Viritin pikkuhousut korikassini reunalle kuivumaan ja lähdimme kotiin. Kotona huomasin, ettei pikkuhousuja näkynyt missään – olivat kaiketi pudonneet jonnekin matkan varrelle jo siellä Lauttasaaressa. :D Olen aina ihmetellyt, kun joskus näkee omituisissa paikoissa ihmisten alusvaatteita lojumassa. Että miten joku voi hukata vaikkapa kalsarinsa keskellä katua? Mikä on tarkalleen ottaen ollut se akuutti tilanne, missä alushousut on pitänyt riisua keskellä kaupunkia? No, nyt tiedän ainakin yhden tällaisen tilanteen…. Ja jos joku on siellä Lauttasaaren suunnalla löytänyt tällä viikolla eksyneet alushousut, niin ne saattavat olla minun! Ei kyllä tarvitse palauttaa.

♥ Kävin tällä viikolla vihdoin ja viimein ensimmäistä kertaa ikinä Kesäkino Engelin ulkoilmaleffassa. Tunnema Café Engelin sisäpihalla trooppisen helteisenä yönä oli aivan ihana ja näytös viimeistä paikkaansa myöten täynnä. Voin vahvasti suositella!

Illan elokuvana oli tällä kertaa kriitikoiden ylistämä ranskalainen Aurinko sisälläni, mutta täytyy sanoa, että itse leffa ei tällä kertaa suuremmin sykähdyttänyt. Tarinassa keski-ikäinen kuvataiteilija Isabelle (Juliette Binoche) etsii eron jälkeen rakkautta jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomituista romansseista. Tavallaan leffa on raikas tuulahdus tuttua kaavaa toistavien romanttisten komedioiden keskellä, mutta toisaalta Isabellen epätoivoinen hapuilu rakkauden perässä on paikoin lähinnä kiusallista ja turhauttavaa katsottavaa. Naiivit rakkaushaaveet varattujen miesten sylissä ja odotettavissa olleiden pettymysten itkeskely antavat mielikuvan jokseenkin epäkypsästä ihmisestä ja loppua kohden enimmäkseen ärsyttää. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä muut ovat tästä elokuvasta olleet, jos joku teistä on sattunut sen näkemään?

♥ Olen aikanaan opiskellut ranskaa hyvän tovin, mutta en oikein koskaan oppinut puhumaan kieltä kunnolla. Nyt olen saanut pienen motivaatiobuustin opetella ja treenata kielitaito sujuvaksi, koska onhan kyseessä poikakaverini äidinkieli. Latasin puhelimeeni ilmaisen Duolingo-sovelluksen ja se on ihan loistava!

Alkuvaiheen oppitunnit ovat ranskaa kohtalaisen pitkään lukeneelle vähän liian helppoja mutta toisaalta kertaus on opintojen äiti. Parasta appissa on juuri se, kuinka matalan kynnyksen takana pieni päivittäinen kielikylpy sen avulla on. Sovellus muistuttelee päivittäisestä opiskeluhetkestä ilmoituksin ja lauserakenteet, kirjoitusasut ja uudetkin sanat jäävät nopeasti muistiin, kun niitä tulee kerrattua hetken verran joka päivä. Tuleepahan nykyään vietettyä esimerkiksi sporamatkoja ja kaikenlaisia muita joutilaita hetkiä entistä järkevämmän viihteen parissa!

♥ Minä olen mestari tutustumaan ihmisiin mitä yllättävimmissä tilanteissa ja joskus hyvin epätodennäköisistäkin tuttavista tulee ystäviä. Sain joskus vajaat 3 vuotta sitten New Yorkin matkallani Tinder-matchin Nykiin muuttaneen ranskalaispojan kanssa. Tapaamista suunniteltiin, mutta aikataulumme menivät ristiin, emmekä koskaan kohdanneet kasvotusten. Keskustelu jatkui satunnaisesti vielä reissun jälkeenkin ja molemmilla tuntui olevan vahva tunne siitä, että meidän pitäisi vielä joskus tavata.

Periaatteessa mahdollisuuksia kohtaamisille on vuosien varrella ollut useampikin, mutta olemme aina onnistuneet menemään ristiin ja missaamaan toisemme. Lopulta kohtasimme vihdoin ja viimein viime syksynä New Yorkissa muotiviikon aikaan ja siinä tapaamisessa oli vain jotakin taikaa. Emme edes ajatelleet kohtaamista treffeinä, vaan tuntui vain hauskalta tavata ihminen, jonka kanssa oli tuntenut “teoriassa” jo pari vuotta. Olin itse tuolloin suhteentapaisessa toisen tyypin kanssa ja tapaamisemme sävy oli muutenkin kaverillinen. Silti meillä vain synkkasi niin, että heti ensihetkestä lähtien tuntui kuin olisimme aina viettäneet aikaa yhdessä tuolla tavoin – kuin olisi kohdannut vanhan ystävän.

Tuon ensikohtaamisen jälkeen olemme taas onnistuneet menemään ristiin reissuillamme, mutta sain yllättäen tällä viikolla tältä tyypiltä viestin, että hän on tulossa viikonloppuna Helsinkiin kaverinsa häihin. Heti perään hän heitti, että meidän tuurimme tuntien olisin tuskin paikalla. Mutta yllättävää kyllä, täällä olin ja vapaana tapaamaan! En ollut uskoa silmiäni, kun tämä New Yorkissa asuva ranskalaisheppu viimein pönötti kadulla kotitaloni edessä – joskus maailma tuntuu niin pieneltä! Vietimme iltaa ruoan ja juoman äärellä kuulumisia vaihtaen ja tunnit kuluivat kuin siivillä. Kun oli hyvästien aika, tiesin jo, että tulemme varmasti tapaamaan vielä. Viestitin vielä hänelle illan päätteeksi, kuinka en voi uskoa, että tämä todella oli vasta toinen tapaamisemme. Hän vastasi ihmetellen samaa ja totesi, että tuntuu, kuin olisimme tunteneet aina. Ei se sielujen yhteys tai ystävyys ole kilometreistä tai tapaamiskerroista kiinni.

Jutun kuvat on napattu tammikuiselta matkaltani Gambiaan ja sopivat mainiosti näihin tämänhetkisiin lomahaaveisiin.

mekko // dress Mint & Berry (Zalando)

hattu // hat A+more (Stockmann)

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki (Specsavers)

sandaalit // sandals Havaianas

* kaikki vaattet on saat blogin kautta / all items sponsored

Photos: Isatou Jeng

Related posts

28/06/18

Joutilas juhannus ja parit päiväunet Pariisissa

9 67

Keskikesän juhla on monen suosikkeja juhlapyhien joukossa. Itse en ole koskaan välittänyt juhannuksesta perheen kanssa vietettyjen lapsuuskesien jälkeen. Ehkä nykyään osaisin jo nauttia siitä, kun olen tullut enemmän sinuiksi introverttipuoleni ja yksinolon kanssa eivätkä juhlapyhät sinänsä tunnu nykyisin juuri tavallisia arkiviikonloppuja kummemmilta. Silti kaipuu jonnekin juhannusintoilun ulottumattomiin tulee kuin selkärangasta. Jonnekin, missä koko juhannuksen olemassaolon voi unohtaa. Samaa kaavaa toistan monina muinakin juhlapyhinä. Viime vuonna reissasin juhannuksen aikaan itsekseni Portugalissa, tänä vuonna suuntasin Pariisiin.

Pariisi on yksi niistä kaupungeista, joissa olen käynyt lukemattomia kertoja, mutta joka on silti jäänyt jollain tapaa etäiseksi. Pariisi tuntuu jotenkin minun kaupungiltani, mutta matkat ovat usein olleet lyhyitä pyrähdyksiä työn merkeissä, jolloin kokonaiskuva on jäänyt epämääräiseksi. En osaa yhdistää paikkoja toisiinsa kuin kartalla ja moni legendaarinen Pariisin kohde on edelleen ollut to do -listalla. Tuntuu hullulta, että yhdeksän Pariisissa matkaamani vuoden aikana en ollut ehtinyt Louvreen…

Tämänkertainen reissu oli joutilaisuudessaan otollinen hetki päämäärättömälle vaeltelulle, museoissa luuhaamiselle, kirjan lukemiselle puistossa ja ihmisten tuijottelulle Seinen varrella. Juhannus antoi hyvän syyn lomailla ja ottaa pari päivää taukoa työasioista – tuskinpa kovin moni täällä koto-Suomessakaan jaksoi viikonloppuna notkua tietokoneen äärellä. Ja poikakaverin joutuessa tekemään vähän töitä viikonloppunakin, minulla oli aikaa tutkailla ja ihmetellä Pariisia kaikessa rauhassa itsekseni.

Heti ensi töikseni marssin Centre Pompidouhun ja aloitin kunnianhimoisen vaelluksen läpi näyttelysalien. Jossain vaiheessa aikainen aamulento ja muutamaan tuntiin jääneet yöunet alkoivat painaa sekä askelta että silmäluomiaOlin modernin taiteen museosta todella vaikuttunut mutta pari kerrosta koluttuani ja muutaman vaihtuvan näyttelyn kierrettyäni niin uuvuksissa, että nuokuin ja keräilin hetken voimiani museon penkillä, ennen kuin jaksoin jatkaa matkaa. Alas aulaan palattuani muistin, että toinen puoli alakerran vaihtuvista näyttelyistä oli vielä kokonaan katsastamatta. Puntaroin tovin, jaksaisinko vielä keskittyä hetken verran ja päätin tsempata. Kerrankos sitä täällä oltiin!

Astuin uteliaana japanilaisen Ryoji Ikedan näyttelyyn, jossa kengät piti ottaa jo ovella pois. Tassuttelin paljain jaloin suureen pimeään huoneeseen, jonka lattiaa peitti musta pehmeä matto. Seinälle oli heijastettu monen kymmenen metrin pituudelle mystisenä eteenpäin virtaavaa pikseleiden, koodien ja graafisten jonojen lopuntonta jatkumoa sähköisenä särisevän digikohinan siivittämänä. Näky oli pysäyttävä: sitä katsellessaan tuntui kuin olisi ollut transsissa.

Näin ympärillä ihmisiä, jotka istuskelivat ja makoilivat lattialla keskellä pimeyttä vailla pienintäkään kiirettä liikahtaa paikoiltaan tai jatkaa matkaa. Istahdin seinän vierustalle ja jumituin tuijottamaan eteeni avautuvaa näkymää kuin hypnotisoituna. Minäkin, joka koen tietoisen rauhoittumisen, pysähtymisen ja meditoinnin todella vaikeaksi, koin saavuttavani installaatioon uppoutuessani jonkin meditatiivisen mielentilan kuin itsestään ja huomasin pian nököttäneeni paikoillani kuin lumottuna jo puolisen tuntia.

Pitkä museokierros ja univaje tuntuivat yhä jaloissa ja silmäluomilla, joten kävin matolle pitkäkseni kuten moni muukin näytti tehneen. Annoin rentouden vyöryä ylitseni ja torkahdin. Jotenkin sen kohinan keskellä vallitsi sellainen mystinen rauha ja unohduksen tila. Teokseen oli helppo uppoutua niin, että saattoi unohtaa itsensä. Huoneessa vallitsi niin vangitseva tunnelma, etten meinannut malttaa lähteä sieltä lainkaan. Kun lopulta olin viettänyt sähköisenä särisevässä huminassa yli tunnin, päätin viimein jatkaa eteenpäin. Moni minua jo ennen saapunut jäi yhä paikoilleen.

Harkitsin vakavasti, että maksaisin seuraavana päivänä museon pääsylipun uudelleen vain tullakseni istumaan tuonne huoneeseen pariksi tunniksi. Ryoji Ikedan kiehtova installaatio on esillä Pompidoussa 27. elokuuta asti, joten jos satut Pariisiin ennen sitä, mene ja koe.

Modernin taiteen museo on sekä arkkitehtuurinsa puolesta että kokoelmineen ja vaihtuvine näyttelyineen vaikuttava elämys, mutta veikkaan, että eniten siitä saa irti, jos malttaa jakaa taidekokemuksen muutamaan eri visiittiin. Nähtävää ja koettavaa on niin paljon, että museossa voisi helposti viettää useammankin päivän. Mutta jos Pompidoussa vierähtäisi helposti muutama päivä, niin Louvressa voisi varmaan viettää viikon tai kaksi…

Toisen reissupäivän kuljeksin puistoissa ja istuskelin Seinen rannalla kirjaa lukien sekä ihmisiä ja maisemia katsellen: rakastuneina suukottelevia pariskuntia, viinilaseja kilisteleviä ystävyksiä, laitapuolen kulkijoita jakamassa sätkää, pyöräilijöitä puikkelehtimassa ihmisvilinässä, Seinessä seilaavaa nojatuolia ja puuhun karannutta ilmapalloa.

Kolmantena päivänä suuntasin viimein sinne koko korttelin kokoiseen Louvreen, johon arvelin pystyväni eksymään vaikka viikoksi. Ihmispaljous hengästytti jo aulassa, vaikka jonoakaan ei ollut. Sotasuunnitelmani oli suunnistaa ensimmäiseksi sinne kaikkein olennaisimman äärelle (lue: Mona Lisa, tietenkin!) ja valita sitten muutama kohde ja osasto museokartasta. Tuntui päivänselvältä, että olisi turha yrittää ahnehtia koko Louvrea yhdellä kertaa, joten päätin suosiolla jättää osan museon valtavasta kokoelmasta seuraavien Pariisin matkojen projektiksi.

Mona Lisan ympärillä vallitsi odotetusti sellainen tungos ja kuhina, etten edes pyrkinyt ihan lähelle, vaan kurkistelin päiden yli salaperäistä hymyä. Tutulta näytti. Kaiken sen hässäkän keskellä minua alkoi naurattaa. Mikä ihme tässä yhdessä teoksessa on niin erityistä, että koko maailma tungeksii tuota naista katsomaan? Nauratti vielä vähän lisää, kun näin myöhemmin Mona Lisan äärelle johdattelevan opastekyltin, jolle joku vitsiniekka oli piirtänyt viikset. Klassikko!

Louvre oli kaikessa runsaudessaan ja upeudessaan häkellyttävä. Monessa huoneessa tuijottelin taideteosten sijaan mykistyneenä koristeellisia kattoja ja takanreunusten kaiverruksia, jotka olivat kuin taidetta nekin. Erityisen vaikutuksen teki Napoleonin kullalla ja kimalluksella kuorrutettu koti, jonka äärellä ei voinut kuin miettiä, miten kauas siitä kruusatusta tyylistä on minimalismin aikakaudella tultu. Huvitti se kontrasti, kuinka tämän päivän arvostetuin design on suoria ja selkeitä, pelkistettyjä linjoja. Napoleonin aikaan suunnittelijan taitoa taidettiin mitata taidokkaiden koukeroiden ja kaiverrusten määrässä. Pohdin, kuinka valtavia määriä työtunteja kaikkien niiden koristeluiden tekemiseen on mahtanut kulua.

Loputtomien käytävien vaeltelu ja kaikki se ympärillä näkyvä visuaalinen ilotulitus alkoi jälleen jossain kohtaa uuvuttaa. Istahdin rauhalliselle patsaspihalle lepuuttamaan jalkojani ja annoin silmien painua kiinni. Vartin torkut Louvren penkillä oli oikein kelpo idea ja päiväunien jälkeen jaksoi taas hetken kierrellä, ennen kuin kuulutukset ilmoittivat museon olevan suljettu ja oli aika lähteä.

Oli mukavan erilaista päästä tutkimaan Pariisia kaikessa rauhassa kiireettä ja nähdä siitä palanen myös paikallisen silmin henkilökohtaisen oppaan tutussa kainalossa. Mutta sainpa minäkin tasapuolisuuden nimissä esitellä paikalliselle pari mahtavaa ravintolaa.

Joutilas viikonloppu Pariisissa oli mitä mainioin tapa viettää juhannusta. Sain olla yksin ja sain viettää aikaa parhaassa seurassa (joka toki joskus voisi tarkoittaa myös yksin, mutta tällä kertaa en viittaa siihen), pääsin vihdoin ja viimein Louvreen ja aurinkoinen sää helli päämäärättömänä kuljeksivaa turistia. Ja mikä parasta, onnistuin ottamaan nokoset sekä Louvressa että Pompidoussa. Siinä, jos missä on loman tunnelmaa. :) Voin suositella!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

15/06/18

Menovinkki kesäksi: Fiskars Summer House

2 43

Jos mietit, mihin täällä kotimaassa voisi kesäaikaan tehdä jonkun päiväretken tai parin mittaisen minireissun, niin minulla olisi antaa aika mainio ehdotus. 1600-luvulla perustetun rautaruukin ympärille muodostunut Fiskarsin kylä on pieni taiteen ja muotoilun keidas keskellä kauneinta suomalaista luonnonmaisemaa vain reilun tunnin ajomatkan päässä Helsingistä ja Turusta. Kerrassaan hurmaava paikka!

Tänä kesänä on yksi erityisen hyvä syy käydä piipahtamassa Fiskarsissa, sillä tänään avautui yleisölle Fiskars Summer House, jota varten yhdeksän kiinnostavaa suunnittelijaa on luonut yhteistyössä kotimaisten designyritysten kanssa “kesäkoteja” erilaisten taiteilijoiden inspiroimana. Pääsin eilen kurkistamaan näitä kesäisiä inspiraatiohuoneita Fiskarsiin jo hieman ennakkoon ennen näyttelyn virallisia avajaisia. Edellisestä visiitistä Fiskarsiin olikin ehtinyt vierähtää jo 7 vuotta!

Joanna Laajiston suunnittelema tila vanhan, valoisan viljamakasiinin sisällä toimii kauniisti ja on kiinnostavaa, miten erilaisia tunnelmia eri suunnittelijat ovat ilmavien puurakenteisten huoneiden sisään onnistuneet loihtimaan. Kuten oikeassakin kodissa jokaisella huoneella on funktionsa ja sisustuksellisesti tyylit vaihtelevat skandinaavisesta mininalismista rönsyilevään runsauteen ja herkän ja hillityn puuterisista värimaailmoista todelliseen, räiskyvään väri-ilotteluun.

Suunnittelijoista mukana ovat olleet Samu-Jussi KoskiMan YauTero KuitunenLinda BergrothSusanna VentoAalto+AaaltoUlla KoskinenAoi Yoshizawa sekä Susan Elo, jotka ovat suunnitelleet huoneita muun muassaTove Janssonin, Howard Smithin, Rauha Mäkilän, Vuokko Nurmesniemen, Ryuchi Sakamoton, Maire Gullichsenin ja Helene Schjerfbeckin innoittamina. Suomalaisten design-yritysten osalta huoneissa nähdään HakolaaIittalaaArtekiaAnnoaNikaria,FiskarsiaLapuan Kankureita ja Woodiota sekä Fiskarsin paikallisten käsityöläisten, taiteilijoiden ja suunnittelijoiden töitä. Luovin kanssa yhteistyönä toteutetun näyttelyn ideana onkin, että lähes kaikki huoneissa nähdyt kalusteet ja esineet ovat myös myytävänä tapahtuman yhteydessä.

Kaikissa huoneissa ovat hurmaavia ja olisi vaikea valita niistä yksi suosikki yli muiden. Pidin sekä Tero Kuitusen ja Man Yaun rohkeasta värinkäytöstä että Ulla Koskisen, Susanna Vennon ja monen muun rauhallisemmistakin värimaailmoista. Kaikki tilat toimivat tarkoituksessaan hienosti  ja valo siivilöityy tilaan uskomattoman kauniilla tavalla viljamakasiinin katonrajassa lymyävistä pienistä ikkunoista. On myönnettävä, että tuolla piipahdettuani kävi mielessä, pitäisikö maalata oma valkoinen lautalattiani turkoosiksi… Ehkä ei sentään, mutta näyttely antoi ilahduttavaa visuaalista inspiraatiota, joka pyörii mielessä varmasti vielä pitkän aikaa.

Jos siis kesäinen retki suomalaisen designin, luonnon ja historian äärelle kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti käväistä Fiskarsissa. Näyttely on avoinna 15.6.-16.9.2018 päivittäin klo 11-18 ja sisäänpääsy kustantaa 8€ tai alennuslippuun oikeutetulle 5€. Vinkkaanpa samalla myös, että Fiskarsin kuuluisia Antiikkipäiviä vietetään tänä kesänä to-su 5.-8.7.2018, jos haluaa valita reissunsa ajankohdan niin, että saa kaksi kärpästä samalla iskulla!

Man Yaun suunnittelemassa loungessa nähdään Artekin huonekaluja sekä Howard Smithin ja Erna Aaltosen taidetta.

Samu-Jussi Kosken suunnitteleman verannan inspiraationa on ollut Tove Jansson.

Tero Kuitusen suunnittelemaan takkahuoneen innoittajana ovat toimineet Afrikan savannit, Rauha Mäkilän taide.

Linda Bergrothin kesäkeittiössä nähdään Fiskarsia ja tyyli on saanut innoituksensa suunnittelijan omalta esikuvalta Vuokko Nurmesniemeltä.

Susanna Vennon vehreän viherhuoneen inspiraatio sai alkunsa Maire Gullichsenin elämäntarinasta.

Aalto+Aallon ruokailutilassa nähdään Iittalaa ja suunnittelijakaksikon inspiraationa on toiminut Sasha Huber.

Innoituksena Ulla Koskisen suunnitteleman makuuhuoneen vahvaan mutta rauhalliseen tunnelmaan on ollut taiteilija Helene Schjerfbeck.

Woodion puisia pesualtaita nähdään Susan Elon suunnittelemassa kylpyhuoneessa, jonka inspiraatio on saanut alkunsa säveltäjä Ryuchi Sakamoton musiikista.

Aoi Yoshizawan loihtimassa Saunatuvassa nähdään Lapuan Kankureiden tekstiilejä.

Photos: Jenni Rotonen

Related posts

5/06/18

Menovinkki taiteen ystäville: vähän erilainen galleria

3 43

Taidegalleriat saattavat toisinaan olla vähän pelottavia ja vaikeasti lähestyttäviä tiloja, etenkin jos on taiteen harrastajana vasta utelias untuvikko. Monia ujostuttaa astua kliiniseen ja valkoisena hohtavaan näyttelytilaan, vaikka itse teokset kiinnostaisivat ja suunnitteilla olisi jokin taidehankinta jopa ihan omaan kotiinkin. Tyhjänä kaikuvan gallerian seinillä teoksia tuijotellessa voi myös olla vaikea hahmottaa, miltä taulu näyttäisi tavallisessa kotiympäristössä, veistoksesta nyt puhumattakaan…

Miten taidetta voisi tuoda helpommin yleisön ulottuvilla matalalla kynnyksellä ja kiinnostavassa, uudenlaisessa ympäristössä? Helsinkiläinen Antonia Hamberg keksi tilanteeseen luovan ratkaisun avaamalla oman kotinsa ovet yleisölle ja tekemällä töölöläiskaksiostaan tilapäisesti taidegallerian. Nyt siis vielä parin viikon ajan onkin Helsingissä mahdollisuus päästä tutkailemaan suomalaisten naistaiteilijoiden töitä poikkeuksellisessa ympäristössä Antonian kotona. Hetki-nimeä kantavassa näyttelyssä on esillä Eeva Peuran, Fanny Tavastilan ja Emma Helteen teoksia.

Piipahdin itse eilen katsastamassa näyttelyn ja sain todeta, että Antonian kaunis koti toimii näyttelytilana upeasti. Pieni kaupunkilaiskaksio on oikeastaan aika ihastuttava miljöö taidenäyttelylle: tunnelma on kotoisa ja lämmin, ympärillä näkyy oikea elämä huonekaluineen, pienine arkisine tavaroineen ja joka kodista löytyvine välttämättömyyksineen. Eilisellä visiitillä oli ilo huomata, että aika moni teos oli jo saanut rinnalleen pienen punaisen tarran – myyty!

Idea uudenlaisesta tavasta esittää taidetta ehti muhia taiteen ystäväksi tunnustautuvan Antonian ajatuksissa pidemmän tovin. Lopulta ajatus tuoda galleria omaan kotiin sai sysäyksen Antonian bongaamasta kotiputiikista New Yorkissa: New York Timesin jutussakin esitelty Michael Bargo pitää yksiössään design-puotia, jossa melkein kaikki on myytävänä. Pitkään päässä pyörineiden ideoiden, kotiputiikki-inspiraation sekä taiteilijaystävän kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta kypsyi ajatus tuoda taidegalleria omaan olohuoneeseen. Kaikki mukaan kysytyt taiteilijatkin lähtivät innolla mukaan uudenlaiseen projektiin.

Mietin, mahtaisivatko ihmiset uskaltautua tuntemattoman kotiin taideretkelle, mutta tähän mennessä kolmisen viikkoa sunnuntaisin auki olleessa näyttelyssä on riittänyt mukavasti kävijöitä ja onpa se noteerattu jo useammassa nettiartikkelissakin. Kotigalleria on myös tuonut taiteen ympärille rennompaailmapiiriä ja keskustelua – perinteisissä galleriatiloissa tulee harvoin jutelleeksi kenenkään kanssa, mutta kotiympäristössä voi vaikka istahtaa hetkeksi sohvalle keskustelemaan näyttelyvieraiden, emännän tai itse taiteilijan kanssa. Erityisen ihanasti tähän tarjoutuu mahdollisuus itse asiassa tänään klo 18-20, kun Antonian kotona järjestetään taiteilijakeskustelu, johon toivotaan itse taiteilijoiden lisäksi osallistujia myös vierailijoista. Jos siis ei ole vielä illaksi ohjelmaa, niin mene ihmeessä piipahtamaan!

Antonian kanssa keskustellessa toistuu jatkuvasti ajatus siitä, että taide kuuluu kaikille. Tähän galleriaan astumista ei siis tarvitse pelätä tai jännittää. Koti on miljöönä taiteen esittelemiselle myös siinä mielessä kiinnostava, että tällaisessa ympäristössä teokset näkee osana sisustusta, arkista asuinympäristöä ja elämää. Kotinäyttely antaa ideoita ripustusta sekä veistosten sijoittelua ajatellen. Huomasinkin, että varsin moni veistoksista oli myös ehtinyt jo tehdä kauppansa – uskon, että juuri tällä havainnollisella ympäristöllä on ollut rohkaiseva vaikutus taideostoksia tehdessä. On helpompi kuvitella teos omaan kotiin, kun sen näkee kotoisassa ympäristössä tyhjän galleriatilan sijaan. Ja voipa Antonian kauniista kodista saada ammennettua omaan käyttöön muutaman sisustusideankin.

Hetki-näyttely on avoinna vielä parin viikon ajan ja alta löydät aukioloajoista tarkempaa tietoa. Kannattaa erityisesti huomioida tuo tämäniltainen taiteilijakeskustelu sekä ensi viikon torstaina järjestettävä sellokonsertti – saatanpa itse suunnata kurkkaamaan näyttelyä tuolloin vielä toisenkin kerran.

Hetki-näyttely on avoinna 17.6.2018 asti seuraavasti:

Ti 5.6. Klo 18-20 Taiteilijakeskustelu
Su 10.6. Klo 12-16
To 14.6. Klo 18-20 Selloduo Sofie Spanget Takkula & Heikki Takkula – konsertti sekä kakkua ja kuplivaa
Su 17.6. Klo 12-16

Osoite: Lemminkäisenkuja 4 b, soita alaovella summeria (Hamberg) päästäksesi sisään. Sopimuksen mukaan näyttely on avoinna myös muina aikoina.

Tiedustelut:
antonia.hamberg@me.com / 050 5227785

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts