30/08/18

Sieniretkiä, taidevinkkejä sekä tuomiopäivän tarhurin paluu

25 22

Syksy on pyörähtänyt niin vauhdilla käyntiin, että hetkittäin miettii, kuinka itse edes pysyykään perässä. Tänään on taas sopiva tovi koota yhteen sekalaisia mietteitä menneestä ja tulevasta. Tällä kertaa onkin paljon kaikenlaista mielen päällä!

♥ Olen intohimoinen sienten ystävä ja ainoa miinuspuoli lämpimässä ja sateettomassa kesässä on ollut sen vaikutus luontoon. Jos ei sada, niin sieniä ei tule! Onneksi nyt on vähän saatu syyssateitakin, sillä sen myötä peli ei ehkä vielä ole ihan menetetty sienisadon suhteen. Lähdin vähän spontaanisti pitkästä aikaa kyläilemään vanhempieni luo viime viikonlopuksi haaveissani päästä sienimetsään, mutta saalis jäi melko vaatimattomaksi. Löysin silti kantarelleja noin kolmen sienipastan aineksiksi eli ei ihan turha reissu! Harmi, etten täällä Helsingin suunnalla oikein tiedä, missä parhaat sienimaastot sijaitsevat… Ymmärrän, että nämä ovat niitä salaisuuksia, mitä ei parane muille jakaa, mutta jos joku raaskii antaa vinkkejä, niin niitä otetaan ilolla vastaan kommenttiboksin puolella tai privaatimmin sähköpostitse!

♥ Liekö kyse kuusta tai tähtien asennosta, mutta olen jostain syystä viime aikoina nukkunut tosi huonosti. Uni ei meinaa illalla tulla ja aamulla herään usein jo kauan ennen herätyskelloa. Tällaisia uniongelmia minulla ilmenee yleensä vain, kun olen stressaantunut, mutta nyt en koe itseäni kovin stressaantuneeksi. Töitä on paljon, mutta olo on silti kohtalaisen levollinen, joten en usko, että unipulmat johtuvat siitäkään. Olen kuullut, että moni muukin on tällä viikolla nukkunut huonosti. Mitenkäs te siellä ruudun toisella puolen? Hämmentävää kyllä, viime viikonloppuna vanhempieni luona nukuin kuin tukki ja juurikaan heräilemättä koko yön läpeensä – teki hyvää! Viime yönä sain myös pitkästä aikaa kunnolliset unet omassa sängyssä. Mahtoikohan illalla nappaamastani melatoniinitabletista olla apua…

♥ Pääsin tällä viikolla blogin tiimoilta PR-reissulle vähän toisenlaisiin maisemiin, kun Lagom vei minut ja muutaman muun bloggaajan eräretkelle Liesjärven luonnonpuistoon. Tällä kertaa ei siis kilistelty shamppanjalaseilla tai liihoteltu cocktail-kutsuilla, vaan puettiin ylle villasukat ja mentiin yöpymään luonnon äärelle telttaan. Ja jos minulta kysytään, tämä oli yksi kivoimmista retkistä, mitä blogin kautta olen päässyt tekemään. Matkan ohjelmaan kuului metsäjoogaa, saunomista, uimista, nuotiolettujen paistamista sekä tietysti yöunet teltassa makuupussin uumenissa.

Mietin, että edellisen kerran olen tainnut yöpyä tätä ennen teltassa luonnon äärellä joskus 25 vuotta sitten pienenä partiolaisena, jos kahta viimeiseen 15 vuoteen mahtunutta festaritelttailua ei lasketa mukaan. Jotenkin täällä kaupungin hälinässä ja arkisen kiireen keskellä aina unohtuu, miten rauhoittavaa ja ihanaa luonnossa oleilu onkaan. Nyt sain metsäterapiaa viikonvaihteessa kuitenkin ihan pariin otteeseen, ensin sienimetsällä ja sitten telttaretkellä. Retkestä jäi kyllä kipinä lähteä luonnon äärelle useammin – ja ehkä nyt vihdoin ja viimein jossain vaiheessa toteutan sen vaellusretken Lappiin, mistä olen haaveillut.

♥ Kuten varmasti moni teistä tietää ja loputkin osaavat aavistaa, kaukosuhteessa eläminen ei aina ole ihan helppoa. Olen tosin muutaman kerran todennut, että elämä kaukosuhteessakin tuntuu tämän oman kumppanini kanssa helpommalta kuin suurimman osan ihmisistä kanssa ihan tavallisessa lähisuhteessa. Kun on todellinen halu olla yhdessä sekä positiivinen asenne kohdallaan, tuntuu kaikki muu vain järjestelykysymykseltä. Valehtelisin silti, jos väittäisin, että toisesta pitkiä aikoja erossa oleminen on helppoa. Kyllä siinä koetellaan kärsivällisyyttä ja jaksamisen rajoja, mutta jälleennäkemisen hetki tuntuu sen jälkeen sitäkin kallisarvoisemmalta. Viime aikoina kärsivällisyyttä on toden totta koeteltu, sillä hiukan poikkeuksellisten olosuhteiden ja tilanteiden takia emme ole pystyneet näkemään toisiamme yli kahteen kuukauteen! Siksi olen nyt ihan suunnattoman onnellinen, että näen poikakaverini jälleen ensi viikolla. Ja sen jälkeen arki palautunee onneksi normaaleihin uomiinsa. Tällä hetkellä tuntuu, että olen kuin lapsi joulun edellä. :D

♥ Olen viikonloppuna menossa eräisiin tärkeisiin juhliin… Nimittäin ystäväni tytär täyttää 6 vuotta! Minulla ei ole hajuakaan, mitä kuusivuotiaalle voisi antaa synttärilahjaksi, joten kaipaisin teiltä ideoita. En haluaisi ostaa mitään turhaa krääsää tai leluja lapselle, jolla niitä on ennestään jo kasapäin. Olisi kiva antaa jotakin vähän erilaista, kestävämpää – jotakin, mistä voisi olla iloa pidemmäksikin aikaa. Muutama vuosi sitten annoin jonkun Mauri Kunnaksen kirjan, joita itse rakastin lapsena yli kaiken, mutta pikkuneitiä kiinnostavat vain prinsessat ja Frozen, eivätkä Kunnaksen hauskat tarinat ja kuvitukset tuntuneet kiinnostavan pätkääkään. Höh! Tuleeko mieleen kivoja ideoita vähän persoonallisempaa lahjaa ajatellen?

♥ Haluan vinkata teille kivasta taidenäyttelystä, joka on vielä tämän ja ensi viikon ajan meneillään täällä Helsingissä Galleria Katariinassa (Kalevankatu 16). Galleriassa on esillä ystäväni Sanni Sepän näyttely “Elän tässä talossa”, jonka pieniin maalauksiin hän on ikuistanut hetkiä menneen vuotensa varrelta. Jollekulle Sanni saattaa myös olla tuttu Lilyssä majailevan bloginsa kautta. Tyylillisesti hiukan naiivit mutta realistiset akryylimaalaukset muistuttavat kuin maalausmuodossa olevaa Instagramia: on aamiaiskulhoja, lintuperspektiivistä kuvattuja varpaita, iloisia hetkiä ystävien kanssa, selfieitä, lemmikkejä ja asetelmia.

Värikkäiden töiden ensisilmäyksellä iloisena välittyvä tunnelma saa kuitenkin moninaisempia vivahteita, kun tietää, että taiteilija on puhunut hyvin avoimesti taistelustaan masennuksen kanssa. Aivan kuin sosiaalisessa mediassa, hän valitsee itse ne hetket, jotka haluaa jakaa kuvien kautta elämästään yleisölle. Iloisten värien, kauniiden kuvien sekä elämän huippuhetkien lomaan mahtuu häivähdyksiä puuduttavaa arkea, ahdistuksen tunteita ja paketti masennuslääkkeitä, kun vain malttaa katsoa tarkkaan. Suosittelen! “Elän tässä talossa” -näyttely on siis avoinna Galleria Katariinassa 9.9.2018 asti, käykää piipahtamassa!

♥ Annanpa samaan syssyyn toisenkin taidevinkkauksen, nimittäin Kalasatamaan viime vuoden lopulla avatussa Kohta-galleriassa on myös meneillään mielenkiintoinen näyttely. Pudasjärveltä kotoisin olevan Martti Aihan näyttely “Omakuva” on mielenkiintoinen kokoelma pitkän linjan taiteilijan tuotantoon, sillä esillä on niin veistoksia, maalauksia, videoteos kuin runsas määrä luonnoksia taiteilijan pitkän uran varrelta.

Erityisen kiehtovia olivat omasta mielestäni moniulotteiset, melkeinpä joltakin biologiselta tutkielmalta vaikuttavat kromatut patsaat sekä seinille ripustetut lukemattomat luonnokset. Itse galleriatila on myös todella kiinnostava upean valon luovine kattoikkunoineen. Jos satutte Teurastamon alueelle, niin kannattaa ehdottomasti käymään tsekkaamassa. Paikka saattaa olla hiukan haastava löytää, mutta galleria Kohta sijaitsee siis Teurastamon alueella Kalasatamassa ja tarkka osoite on Työpajankatu 2 B, rakennus 7 ja 3. kerros. Martti Aihan näyttely on avoinna yleisölle 30.9.2018 asti.

♥ Tuomiopäivän tarhuri on palannut meikäläisen huusholliin, sillä vaikka muutamat viherkasveistani kukoistavat ja kasvaa porskuttavat oikein onnellisina, pari kasveistani on huolestuttavan heikossa hapessa kastelupalloista ja parhaista elvytysyrityksistäni huolimatta. Varjoviikunani pudotti yhtäkkiä talvella kaikki lehtensä ja ryhtyi puskemaan isosta puuvarresta ohuempaa uutta vartta, johon kasvatti uudet lehdet. Tuumasin asioiden olevan kuitenkin reilassa, kun uutta lehteä puski näkyviin. Nyt kesällä tyyppi kuitenkin yhtäkkiä pudotti nuo uudetkin lehdet ja on raukka tällä hetkellä tyystin kalju. Kastelusta on vastannut kastelupallo, mutta joskus ne huonosti asetettuna saattavat päästää läpi liikaa vettä ja kun tunnustelin multaa sormella, se tuntui aika kostealta, joten kuivuuteen ei ole varjoviikunani ainakaan nuukahtanut. Voiko siis olla, että se on saanut liikaa vettä? Ja onko tässä vaiheessa mitään enää tehtävissä? Hjäpl!

Toinen kovan onnen kaveri kotiviidakossani on rahapuu. Rakastan rahapuita, mutta en kertakaikkiaan osaa pitää niitä hengissä. Epäilen kastelevani liikaa, sillä rehevinä rehottavat rahapuut pudottelevat lehtiä ja saattavat jopa pudottaa kokonaisen suuren oksan. Miten harvoin tuota pirulaista oikein pitäisi kastella, että sen saisi pidettyä hengissä näännyttämättä kuitenkaan kokonaan? Tietäjät, jakakaa viisautenne.

♥ Kukanhoito-ohjeiden ja synttärilahjavinkkien lisäksi tarvitsisin myös toisenlaista jeesiä, sillä olen aiemmin käynyt säännöllisesti hieronnassa helpottamassa kroonista läppärityöläisen niskajumiani. Nyt kuitenkin vuosia palvellut hierojani päätti jokin aika sitten lopettaa toimintansa, joten olen jäänyt vähän tyhjän päälle ja niskat huutavat hoosiannaa. Kaipaisin osaavaa ja järkevän hintaista hierojaa täältä Helsingin kantakaupungin alueelta eli jos jollakulla on suositella omaa luottotyyppiä, niin otan ilolla suosituksia vastaan!

♥ Tänään on illalla tiedossa mukavia hetkiä, kun rakas ystäväni Martina päätti tupsahtaa Tukholmasta spontaanille yllätysvisiitille. Tavallinen torstai-ilta saa siis ihanan upgreidauksen, kun aiomme viettää tyttöjen leffailtaa täällä minun luonani yökyläilyn merkeissä. Kuka sanoi, että pyjamabileitä voi pitää vain viikonloppuisin?

paita // shirt BikBok*

farkut // jeans Monki*

hattu // hat KN Collection*

kaulakoru // necklace By Biehl*

kengät // shoes Whyred

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

19/08/18

Viikon sekalaisia mietteitä ja yksi ihana vintage-löytö

37

Laiska sunnuntai on mitä parhain hetki koota jälleen yhteen sekalaisia mietteitä viikon varrelta.

♥ Olin suunnitellut postaavani tässä viikonlopun aikana vaikka mitä, mutta elämä niin sanotusti vei mennessään. Ja hyvä niin! Olen joskus kirjoittanut, että tarvitsen kalenteriini tyhjiä päiviä, jotta keho ja mieli saavat oikeasti levätä ja jotta elämässä olisi myös tilaa spontaaneille päähänpistoille ja tempauksille. Monia tyhjä viikonloppu ahdistaa kalenterissa, minulle se on luksusta. Perjantai-iltana vietin laatuaikaa itseni kanssa Netflixin äärellä löhöillen reippaan viikon jälkeen. Eilen tartuin kaverin spontaanisti heittämään museokutsuun ja päädyin viettämään koko illan hänen kanssaan pitkän kaavan kautta melkein parin kuukauden kesätauon jälkeen. Ajattelin vailla velvollisuuksia ja suunnitelmia päivästä nauttiessani, että juuri tätä elämä on parhaimmillaan!

♥ Kävimme tosiaan eilen ystäväni kanssa katsastamassa ensin Ateneumin tänään päättyvän Fantastico-näyttelyn, jonkaminä olen itse asiassa jo kertaalleen nähnyt. Mutta museokortin onnellisen omistajan lompakossa ei kirpaise, vaikka kävisi katsomassa saman näyttelyn kymmeneen kertaan tai tuijottamassa yhtä teosta 5 minuutin ajan ja häipyisi heti sen jälkeen. Todella lämmin suositus! Mietin eilen museon sisäänpääsyjonossa seisoessani, että museokortin hinnalla Ateneumiinkin pääsisi normaalilla pääsymaksulla vain neljä kertaa, eli on oikeasti kannattava hankinta. Minun pitäisi poiketa museoissa vieläkin useammin, kun tuo kortti kerran on!

♥ Eilen tuli testattua myös ensimmäistä kertaa Tanner-ravintola täällä Kalliossa. Oikein kelpo pizzaa tarjoilee myös Tanner ja miljöö on kovin viehättävä. Tykkään ajatuksesta, että samasta viihtyisästä tilasta löytyy sekä kahvila, ravintola että levykauppa, jossa näytti käyvän ilahduttava kova kuhina myös lauantaina. Edelleenkään ei ole silti löytynyt Tenhon pizzojen voittanutta, sillä itse tykkään kaikkein eniten sellaisesta vähän ohuemmasta pohjasta.

♥ Olen ollut tällä viikolla jotenkin erityisen hyvällä fiiliksellä. Jännitin jotenkin arkeen paluuta ihan turhaan huomatakseni vain, että ei se töiden pariin palaaminen ollutkaan niin rankkaa tai stressaavaa vauhdikkaasta alusta huolimatta kuin ennakkoon kuvittelin. Asiat ovat rullanneet omalla painollaan ja kaiken hässäkän rinnalla on myös jäänyt mukavasti omaa aikaa. Tästä tulee hyvä syksy!

♥ En itse usein syö ollenkaan aamiaista, vaan hyppään suoraan lounaaseen, mutta tänä viikonloppuna nautiskelin aamupalahetkestä oikein ajan kanssa. Tein itselleni täällä kotona ihanat herkkuleivät ja smoothien, ostin tuoreita marjoja ja nappasin nenäni eteen kirjan kännykän tai läppärin sijaan. Tuntui heti enemmän siltä kuin olisi lomalla, kun uppoutui kaikessa rauhassa tunniksi kirjaan sosiaalisen median tai Netflixin ääressä roikkumisen sijaan.

♥ Eilinen oli kaiken kaikkiaan tosi aikaansaava päivä, koska herään nykyisin oikeastaan ilman kelloa jo seitsemän aikoihin, joten laiskottelin ensin sängyssä aikani ja sain sitten idean lähteä juoksulenkille – ensimmäistä kertaa varmaan noin vuoteen. Jostain syystä minulla syttyy usein juoksuinto nimenomaan näin loppukesän ja alkusyksyn tuntumassa, kun kesähelteet alkavat vähän viiletä. Juoksu rullasi ihan mukavasti, mutta saapa nähdä jääkö muutamaan kertaan vai saanko lenkkeilystä tehtyä jälleen ihan rutiinia. Innostuin myös täällä avarassa olohuoneessani tekemään kotijumppaa, kun salilla käyminen ei meikäläistä oikein innosta. Sen sijaan levitin joogamaton olkkarin lattialle ja tein vähän lihaskuntotreeniä ja venyttelyä tässä ihan itsekseen. Tämän haluaisin ehdottomasti ottaa tavaksi ja squash-harrastuksen tueksi. Ja tänään tuntuu juuri sellaisella hyvällä tavalla lihaksissa, että jotain on tullut tehtyä.

♥ Kävin perjantaina moikkaamassa taas mummokaveria tuttuun viikoittaiseen tapaani ja on jotenkin hauska huomata, kuinka meillekin ovat kehityneet ne omat yhteiset juttumme. Tilasimme taas ruokaa kotiin (lounassuositus muuten Jätkäsaaressa sijaitsevalle Skøgul-ravintolalle, joka on yksi lemppareistamme) ja pelasimme kännykällä Älypää-tietovisailun seniori-peliä. Kovin montaa vastausta ei tainnut mennä nappiin, mutta ainakin sen opin, että Keiteleen kunta on perustettu 1800-luvulla. :D

♥ Päädyimme eilen ystäväni Riikan kanssa kivan päivän päätteeksi vielä spontaanisti elokuviinkin. Lasipalatsin perinteikäs Bio Rex on avattu taas yleisölle, joten kävimme siellä katsomassa Suomessa ymmärrettävistä syistä huimiin katsojalukuihin yltäneen BlacKkKlansmanin. Ystäväni oli elokuvasta todella vaikuttunut, minä puolestaan kyllä pidin, mutten häikäistynyt. Leffan ansioiksi on katsottava, että se kertoo hauskalla ja viihdyttävällä tavalla tarinaa varsin vaikeasta ja vakavasta aiheesta USA:n lähihistoriassa. Rasismi on tänäkin päivänä USA:ssa edelleen iso ongelma (kuten monessa muussakin maailman kolkassa) ja on suorastaan pöyristyttävää, kuinka lähellä historiassaesimerkiksi Ku Klux Klan on vielä aktiivisesti harjoittanut toimiaan. Jasper Pääkkönen selviytyy kunnialla varsin isosta roolistaan yhtenä leffan tärkeistä hahmoista, mutta jostain syystä en itse saanut missään vaiheessa elokuvaa karistettua päästäni ajatusta, että katselen valkokankaalla Jasperia, enkä tämän roolihahmoa Felixiä ja se hieman häiritsi omaa syventymistäni tarinaan.

Visuaalisesti leffa on kaunista katseltavaa ja sen viesti pistää ajattelemaan. Leffan loppuun on liitetty tuoretta kuvamateriaalia viimesyksyisestä Charlottesvillen iskusta ja siinä kohtaa, kun tuo pätkä pyörähti huumorin sävyttämän elokuvan jälkeen käyntiin, nousivat kyyneleet silmiin. Vaikka elokuvan tapahtumat sijoittuvat 70-luvulla ja tuntuvat sinänsä kaukaisilta, niin pysäyttävä lopetus on muistutus siitä, että ollaan vielä todella kaukana todellisesta tasa-arvosta. Mietin myös, miltä mahtaisi katsella kyseistä leffaa poikakaverini kainalossa. En osaa edes kuvitella, millaisia mietteitä tai tuntemuksia se mahtaisi hänessä herättää… Tämä rasismi-teema on ehdottomasti sellainen, mistä pitäisi varmaankin jossain vaiheessa kirjoittaa ajatuksia auki enemmänkin, sillä luonnollisesti parisuhteeni on tuonut asiaa entistä lähemmäs itseäni. Jos tästä herää jotakin kysymyksiä tai ajatuksia, niin niitä saa vapaasti heitellä minulle kommenttiboksin puolella.

♥ Näin tällä viikolla piiitkästä aikaa rakasta ystävääni Millaa, joka lähti vuosia sitten maailmalle ja jäi sille tielleen Australiaan. Minulla on joka vuosi suunnitelmissani mennä piipahtamaan hänen luonaan kylässä Melbournessa, mutta vielä tämä haave ei ole toteutunut. Mutta olipa ihana nähdä vanhaa ystävää pitkän tauon jälkeen. Olemme molemmat todella huonoja pitämään yhteyttä etänä, mutta Milla on juuri niitä ystäviä, joiden kanssa ei ole väliä, onko välissä ollut viikko vai neljä vuotta, kun juttu jatkuu entiseen malliin aina kohdatessa.

♥ Tässä jutussa näkyy muuten yksi kesän ihanimmista kirpparilöydöistä! Löysin kauniin valkoisen hameen Berliinistä vintage-putiikista ja se on päässyt ylle tässä loppukesän lämmössä monen monta kertaa. Ihan täydellinen klassikkovaate, joka sopii tosi monenlaisten yläosien kanssa. Tällä kertaa puin hameeni seuraksi ikivanhan harmaan topin, Terhi Pölkin sandaalit (saatu blogin kautta), Ray-Banin klassikko-aurinkolasit sekä A+moren hellehatun, joka tuntuu sopivan asuun kuin asuun. Ellokselta saatu korikassi on myös roikkunut olalla pitkin kesää suloisen ulkonäkönsä ja käytännöllisyytensä ansiosta. Tilava kassi kätkee uumeniinsa valtavasti kampetta ja on niin miellyttävä kantaa olalla, että melkein tekisi mieli jatkaa tuolla vuoden ympäri, mutta saattaisi näyttää hiukan hassulta toppatakin kaverina.

Photos: Annika Ollila

Related posts

13/08/18

Flow Festival -viikonlopun satoa kuvina ja sanoina

8 35

Sinne se hujahti, jokaelokuiseksi traditioksi muodostunut Flow Festival -viikonloppu, joka tuntuu aina olevan kuin jokin maaginen rajapyykki kesän ja syksyn välissä. Tänä vuonna siltä tuntui myös sään puolesta, kun helteiseksi alun perin povattu viikonloppu olikin ennustettua hieman koleampi, harmaampi ja sateisempi. Toisaalta mikä tahansa sää tuntuu ihan hyvältä viime vuoden myrskyyn verrattuna! Vielä tarkeni päiväsaikaan juhlia kesäisissä shortseissa, mutta iltaa kohden sai kaivella takkia ja vaatekerroksia kassista lämmikkeeksi tanssiaskelista huolimatta. Ja pilvisellä tai sateisellakin säällä Flow on silti uskomattoman kaunis festivaali – valosuunnittelu ja somisteet ovat aina niin upeita!

Tämä vuosi oli minun ja Flown 10-vuotisjuhlaa, sillä kävin ensimmäisen kerran Suvilahdessa festaroimassa 10 vuotta sitten juuri muutettuani Helsinkiin. Näiden 10 vuoden aikana festarit ovat jääneet minulta väliin vain kerran, kun olin yhtenä vuonna sairaana juuri juhlahumun aikaan. Vuosien varrelle on mahtunut monenlaisia festari- ja keikkaelämyksiä. Joinakin vuosina olen nähnyt kaikki odottamani artistit ja joinakin vuosina oma festariohjelma on mennyt alueella vaellellessa ja tuttuihin törmätessä ihan uusiksi. Tämä vuosi oli enemmän tuota jälkimmäistä sorttia.

Missasin tänä vuonna useammankin sellaisen artistin, joita olin suunnitellut meneväni katsomaan, mutta toisaalta pääsin vaihtoehtoisesti kokemaan muutaman mahtavan ruokaelämyksen, kohtaamisen ja spontaanin keikkahetken enemmän. Tässä joitakin kohokohtia tämän vuoden festaritunnelmista sekä kuvien että sanojen muodossa.

LXANDRA

Lxandra on minulle tuttu yhteisten tuttujen ja kaikenlaisten somekuvioiden kautta ja olenkin uteliaana seurannut hänen alkutaivaltaan artistina. Nostan isosti hattua mimmin hienolle startille urallaan ja on ollut mahtavaa huomata, että biisit ovat saaneet siinä määrin huomiota ja somenäkyvyyttä, että edes minä (joka en kuuntele radiota lainkaan) en ole onnistunut välttymään kuulemasta, vaikka eivät sinänsä ole olleet itselläni aktiivikuuntelussa. Mutta hitto vie, lauantain keikka 360 Balloon Stagella oli upea! Voin vain kuvitella, miten Lxandraa (ja koko bändiä) on jännittänyt kavuta kotiyleisön eteen Flow-festareiden lavalle – siinä on tainnut yksi jos toinenkin unelma käydä toteen. Areena oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja Lxandra veti (todennäköisesti kovasta jännityksestä huolimatta) keikan tyylipuhtaasti alusta loppuun. Koin myös ehkä koko 10-vuotisen Flow-historiani ensimmäiset keikkakyyneleet, kun viimeisen biisin aikana aivan liikutuin miettiessäni, miten suuri hetki tämä mahtoi koko bändille olla. Huh, todella hieno veto!

BONOBO

Ikisuosikkini Bonobo oli Lapin Kulta -teltassa juuri niin mahtava kuin saattoi odottaakin. Chilleistä melodioista leivottiin festariyleisölle kunnon bailusettiä ja ihmiset hytkyivät tungoksen keskellä värivaloissa kuin euforisessa transsissa. Tanssittavampaa menoa tasapainottivat muutamat rauhallisemmatkin kappaleet, mutta kyllä keikan parasta antia olivat ehdottomasti ne vauhdikkaat biisit, jotka saivat yleisön villiksi – ja viimeistään potin räjäytti selvästi koko yleisön kiihkeästi odottama Kerala, joka oli säästetty keikkasetin viimeiseksi herkkupalaksi.

On muuten tässä kohtaa pakko kertoa ihan uskomaton juttu, jonka alkuperäisen tarinan jotkut saattavat muistaa täältä blogin puolelta vuosien takaa. Päädyimme nimittäin 8 vuotta sitten ystäväni kanssa jatkoille Bonobon poikien kanssa bändin ollessa keikalla Helsingissä. Yksi herroista pyysi hauskan illan päätteeksi puhelinnumeroani ja tuumin, että no jos lempibändin jäsen sellaista pyytää, se on annettava. Uskomatonta kyllä, neljä vuotta myöhemmin keväällä 2014 puhelin piippasi viestin merkiksi ja kyseinen herra kyseli, olisinko tulossa heidän keikalleen Tavastialle. Kerroin, että olisin kovasti halunnut, mutta keikka oli myyty loppuun niin nopeasti, etten onnistunut saamaan itselleni lippua. Tyyppi tekstasi takaisin ja käski olla huolehtimatta, sillä ovella olisi nyt nimeni + 4 seuralaista. Iloisena menin keikalle, nappasin neljä kaveria mukaan ja hengailin keikan jälkeen taas hetken verran bändin tyyppien kanssa vanhojen aikojen kunniaksi.

Voitte kuvitella, että hämmästykseni oli suuri, kun jälleen neljä vuotta myöhemmin, nyt perjantaina iltapäivällä huomasin saaneeni samaiselta tyypiltä viestiä sekä Instagramissa että Whatsappissa. Hän kyseli, olisinko tulossa taas keikalle Flow-festareille. En voinut uskoa, että hän edelleen muisti minut ja että hänellä oli jopa tuo 8 vuotta sitten pyytämänsä numerokin yhä tallessa! Kerroin olevani tulossa ja hän ehdotti, että olisi kiva nähdä festarialueella. Ja niin me lopulta kohtasimme jälleen neljän vuoden tauon jälkeen, kun heppu tuli moikkaamaan minua backyardille muutaman muun bändin jäsenen kanssa. Vitsailimme, että nämä neljän vuoden välein tapahtuvat kohtaamisemme alkavat olla jo aika mukava traditio. Tarkoituksena oli nähdä vielä myöhemmin uudelleen, mutta festarihulinat veivät mennessään. Ja kun tänään viestittelin hänelle kiittääkseni jälleen loistavasta keikasta, hän tuumasi, että laitetaan jo muistiin, että seuraavan kerran pitää ottaa reunion sitten vuonna 2022. Aikamoista!

RUOKA

Yksi parhaista asioista Flowssa vuodesta toiseen on ruoka, jota on aina tarjolla niin monipuolisesti, että toinen puoli minusta viettäisi mieluiten koko festariviikonlopun pelkkään ruokatarjontaan tutustuen ja herkkuja parempiin suihin mättäen. Parin viime vuoden festarisuosikki Pizzarium oli suosiossani tänäkin vuonna, mutta uusin ihastukseni oli ihan vain Flowta varten perustettu Munchies by Matti Jämsen, jossa oli tarjolla kaikenlaista lohturuokaa ja hieman grillisapuskasta upgreidattua herkkua tismalleen meikäläisen makuun. Parmesanilla ja majoneesilla höystetyt ranskalaiset sekä kanavohveli veivät kielen mennessään. Kanavohveli kuulosti kaikkea muuta kuin houkuttelevalta, mutta rehellisyyden nimissä en ole montaakaan kertaa elämässäni maistanut mitään yhtä herkullista. Voisikohan tämän puodin saada ihan pysyvästi jonnekin Helsinkiin? Lupaan, että kävisin. Pointsit Munchiesille myös pienistä irtokarkkikipoista, joita sai ostaa herkkuhimoon tiskiltä ruoka-annosten ohessa.

DJ MARCELLE

Viikonlopun yksi kovimmista yllättäjistä oli hollantilainen Dj Marcelle, jonka keikalle ajauduin oikeastaan ihan vahingossa, kun kaverin kaveri sattui olemaan siellä ja häntä siinä samoihin aikoihin metsästettiin. Backyardilla oli kova meininki päällä ja ihmiset tanssivat innoissaan teknobiitin tahtiin, johon oli miksattu afrikkalais- ja intialaistyylisiä äänimaailmoja. Jossakin vaiheessa tajusin vilkaista lavalle päin ja leukani oli loksahtaa auki. Levyjä pyörittämässä oli nimittäin selvästi varttuneempaan ikään ehtinyt rouva, jonka kaltaisia harvemmin näkee dj-hommissa. Olin niin innoissani asiasta, että ryhdyin välittömästi tutkimaan artistin tietoja tarkemmin. Selvisi, että erittäin eksentrisistä ja kokeellisista soundeistaan tunnettu hollantilais-dj on muun muassa tehnyt yli 25 vuotta omaa radio-ohjelmaa kotistudioltaan. Aivan mahtavaa! Tämän ikäpolven nais-dj:tä näkee harvemmin, joten olipa virkistävä yllätys!

Iloisia yllättäjiä viikonloppuna olivat myös Alma, jonka keikka herätteli lopulta uneliaimmankin festarikävijän juhlatunnelmaan väsymyksen keskeltä sekä nigerialainen saksofonisti-säveltäjä Orlando Julius The Heliocentrics-bändeineen, jonka energiset afrorytmit saivat yleisön suorastaan villiintymään. Tämä oli todellinen hyvän tuulen keikka. Moni tämän vuoden kiinnostavimmista seteistä oli nimenomaan tuolla 360 Balloon Stagella, missä Lxandra ja Orlando Juliuskin esiintyivät, mutta harmillisesti missasin kaikki kiinnostavat sunnuntain esiintyjät tällä lavalla. Lykke Lin tutut kappaleet pitivät hyvin festaritunnelmaa yllä sunnuntainakin ja Kendrick Lamarin keikalla oli kaikin puolin hyvä tunnelma, vaikken itseäni varsinaiseksi faniksi tituleeraisi ja hetkittäin jatkuva bitch-sanan viljely alkoi puuduttaa. Myös Front Yardilla oli jälleen monta kovaa keikkaa, joilla sai pistää jalalla koreasti. Muun muassa Veronica Vasicka jäi positiivisesti mieleen.

Vähän kylmäksi jätti tänä vuonna puolestaan kovasti odottamani Lauryn Hill, jonka 30 minuutin myöhästyminen tunnin mittaiselta keikalta tuntui suoranaiselta v*ttuilulta festariyleisölle. Olen kuullut, että laulajatar on tunnetu diivailustaan ja on jättänyt viime aikoina jopa kokonaan ilmaantumatta keikoilleen, mutta siitä huolimatta tuo puolen tunnin odottelu lässäytti oman festarifiilikseni siinä määrin, että jatkoin kahden ensimmäisen kappaleen jälkeen matkaani, vaikka The Miseducation of Lauryn Hill -levy on ollut yksi teinivuosieni tärkeimmistä albumeista. Jos jotain hyvää pitää sanoa, niin mimmi ei näytä ikääntyneen päivääkään sitten 2000-luvun alun ja ääni soi edelleen todella kauniisti myös livenä, mutta iso alapeukku diivailulle. Flowssa on kuitenkin nähty vielä Lauryn Hilliäkin paljon suurempia staroja, eikä kukaan ole odotuttanut yleisöä tuolla tavalla.

Toinen omalta osaltani vähän vaisuksi jäänyt keikka oli Charlotte Gainsbourg, jonka sympaattinen lavakarisma ei vain tällä kertaa tutuistakaan biiseistä huolimatta riittänyt pitämään mielenkiintoani yllä. Festarit myös päättyivät pieneen antikliimaksiin, kun menin uteliaana vähän spontanisti kuuntelemaan Tangerine Dreamia toiveissani tietenkin kuulla klassikkobiisi Love on a Real Train -livenä, mutta mitä vielä. Sitä ei vielä pari minuuttia ennen keikka-ajan päättymistäkään ollut soitettu ja pitkän viikonlopun jäljiltä väsytti, joten luovutin ja lähdin kotiin. Jäikö joku katsomaan loppuun asti, että tuliko se sieltä koskaan? Vai missasinko alusta jotakin? Tässä nyt päällimmäiset tunnelmat Flow-viikonlopulta, jonka saldo tuttuun tapaan jäi kuitenkin isosti plussan puolelle.

On sanomattakin selvää, että kaiken edellämainitun lisäksi joka vuosi yksi parhaista jutuista Flowssa on ihan vain se, kuinka siellä törmää kaikkiin tuttuihin ja kavereihin – ja parhaimmillaan saa liudan uusia.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitkä olivat teille festariviikonlopun kohokohtia?

Saatiinpa se Flow-auringonlasku taas yhtenä iltana!

Nyt on kreisit aurinkolasit!

Ihana Eva!

Joillakin on poseeraus hallussa. <3

Martina ja Henri

Sometauko

Ihana Manu!

Photos: Jenni Rotonen, Viena K, Martina Martiala & Henri Juvonen

Related posts

22/07/18

Loma-aivot, kadonneet alushousut ja yllättävä kohtaaminen

8 43

Ehkä osa teistä osasi päätellä sen jo sekavasta otsikosta, mutta tänään taas on viikon sekalaisten jaaritusten aika, olkaapa hyvät! :D

♥ En tiedä, onko se tämä helle vai ihan vain loman tarve, mutta juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että aivot sulavat. Kapasiteetti minkäänlaiseen ajatustyöhön on miinuksella ja olen tämänkin yksinkertaisen postauksen äärellä toljottanut ruutua kursori näytöllä vilkkuen jo varmaan tunnin verran… Ehkä syynä ovat nuo kaksi yhdessä: hiki otsalla ja loman kynnyksellä ei ajatus kulje. Mutta aion silti yrittää pusertaa itsestäni irti viimeisetkin tehot tässä parin seuraavan päivän aikana ja urakoida parin viikon postaukset varastoon, jotta voin pitää pienen loman! Yleensä tässä vaiheessa vuotta työkuviot ovat hiljaisimmillaan, mutta tämä vuosi näyttää olevan poikkeus. Toisaalta, on “iloinen ongelma”, että töitä riittää. Joka tapauksessa, aivot kaipaavat jo hetkeksi lomalle, joten lähettäkäähän tsemppaavia ajatuksia ja viilentäviä aaltoja tänne suuntaan!

♥ Olen aikamoisen ylpeä itsestäni sillä, heitin alkuviikosta vihdoin ja viimein talviturkkini. Ja tämä on siinäkin mielessä melkoinen saavutus, että en rehellisesti sanottuna edes muista, milloin olisin viimeksi Suomessa käynyt pulikoimassa luonnonvesissä. Ehkä joskus kolme vuotta sitten? Tein viime viikolla vinkkipostauksen kesäisiä piknik-hetkiä ja uimaretkiä ajatellen, ja tuumin sen jälkeen, että kai sitä nyt on edes joku noista uimapaikoista testattava vuosien tauon jälkeen. Lopulta kävin heti samana iltana spontaanisti pulahtamassa meressä Lauttasaaren Särkiniemestä auringonlaskun jälkeen. Ja on pakko sanoa, että vesi oikeasti on tällä hetkellä kyllä tosi lämmintä! Innostuin uimaretkestäni niin, että kävin pari päivää myöhemmin uudestaan. Ja hei, muille uimisesta haaveileville tiedoksi, että tämän sivuston kautta voi tutkia sinilevätilannetta ja missä on turvallista uiskennella!

♥ On pakko vähän kertoa vielä lisää tästä alkuviikon spontaanista uimaretkestä… Päädyin siis pulikoimaan todella spontaanisti samana päivänä tapaamani valokuvaajan kanssa, kun olimme kuvaamassa erästä projektia auringonlaskun aikaan Lauttasaaressa. Uimahalut yllättivät niin, että eihän meillä mitään uimavarusteita ollut mukana, mutta päätimme, ettemme anna moisten käytännön pikkuseikkojen häiritä. Rauhallisella kalliorannalla oli jonkin verran muitakin ihmisiä nauttimassa tunnelmallisesta kesäyöstä, mutta päättelimme, että tuskinpa kukaan parista uimarista häiriintyisi. Kainostelimme kuitenkin sen verran, että jätimme alushousut jalkaan veteen sujahtaessa (rintsikoitahan en ole viimeiseen pariin kuukauteen edes käyttänyt kuin pakon edessä).

Kuivasin itseni pulahduksen jälkeen kuvausrekvisiittana olleeseen valkoiseen lakanaan, puin mekon takaisin ylleni ja riisuin merivedestä märät alushousut yltäni. Viritin pikkuhousut korikassini reunalle kuivumaan ja lähdimme kotiin. Kotona huomasin, ettei pikkuhousuja näkynyt missään – olivat kaiketi pudonneet jonnekin matkan varrelle jo siellä Lauttasaaressa. :D Olen aina ihmetellyt, kun joskus näkee omituisissa paikoissa ihmisten alusvaatteita lojumassa. Että miten joku voi hukata vaikkapa kalsarinsa keskellä katua? Mikä on tarkalleen ottaen ollut se akuutti tilanne, missä alushousut on pitänyt riisua keskellä kaupunkia? No, nyt tiedän ainakin yhden tällaisen tilanteen…. Ja jos joku on siellä Lauttasaaren suunnalla löytänyt tällä viikolla eksyneet alushousut, niin ne saattavat olla minun! Ei kyllä tarvitse palauttaa.

♥ Kävin tällä viikolla vihdoin ja viimein ensimmäistä kertaa ikinä Kesäkino Engelin ulkoilmaleffassa. Tunnema Café Engelin sisäpihalla trooppisen helteisenä yönä oli aivan ihana ja näytös viimeistä paikkaansa myöten täynnä. Voin vahvasti suositella!

Illan elokuvana oli tällä kertaa kriitikoiden ylistämä ranskalainen Aurinko sisälläni, mutta täytyy sanoa, että itse leffa ei tällä kertaa suuremmin sykähdyttänyt. Tarinassa keski-ikäinen kuvataiteilija Isabelle (Juliette Binoche) etsii eron jälkeen rakkautta jo lähtökohtaisesti tuhoon tuomituista romansseista. Tavallaan leffa on raikas tuulahdus tuttua kaavaa toistavien romanttisten komedioiden keskellä, mutta toisaalta Isabellen epätoivoinen hapuilu rakkauden perässä on paikoin lähinnä kiusallista ja turhauttavaa katsottavaa. Naiivit rakkaushaaveet varattujen miesten sylissä ja odotettavissa olleiden pettymysten itkeskely antavat mielikuvan jokseenkin epäkypsästä ihmisestä ja loppua kohden enimmäkseen ärsyttää. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä mieltä muut ovat tästä elokuvasta olleet, jos joku teistä on sattunut sen näkemään?

♥ Olen aikanaan opiskellut ranskaa hyvän tovin, mutta en oikein koskaan oppinut puhumaan kieltä kunnolla. Nyt olen saanut pienen motivaatiobuustin opetella ja treenata kielitaito sujuvaksi, koska onhan kyseessä poikakaverini äidinkieli. Latasin puhelimeeni ilmaisen Duolingo-sovelluksen ja se on ihan loistava!

Alkuvaiheen oppitunnit ovat ranskaa kohtalaisen pitkään lukeneelle vähän liian helppoja mutta toisaalta kertaus on opintojen äiti. Parasta appissa on juuri se, kuinka matalan kynnyksen takana pieni päivittäinen kielikylpy sen avulla on. Sovellus muistuttelee päivittäisestä opiskeluhetkestä ilmoituksin ja lauserakenteet, kirjoitusasut ja uudetkin sanat jäävät nopeasti muistiin, kun niitä tulee kerrattua hetken verran joka päivä. Tuleepahan nykyään vietettyä esimerkiksi sporamatkoja ja kaikenlaisia muita joutilaita hetkiä entistä järkevämmän viihteen parissa!

♥ Minä olen mestari tutustumaan ihmisiin mitä yllättävimmissä tilanteissa ja joskus hyvin epätodennäköisistäkin tuttavista tulee ystäviä. Sain joskus vajaat 3 vuotta sitten New Yorkin matkallani Tinder-matchin Nykiin muuttaneen ranskalaispojan kanssa. Tapaamista suunniteltiin, mutta aikataulumme menivät ristiin, emmekä koskaan kohdanneet kasvotusten. Keskustelu jatkui satunnaisesti vielä reissun jälkeenkin ja molemmilla tuntui olevan vahva tunne siitä, että meidän pitäisi vielä joskus tavata.

Periaatteessa mahdollisuuksia kohtaamisille on vuosien varrella ollut useampikin, mutta olemme aina onnistuneet menemään ristiin ja missaamaan toisemme. Lopulta kohtasimme vihdoin ja viimein viime syksynä New Yorkissa muotiviikon aikaan ja siinä tapaamisessa oli vain jotakin taikaa. Emme edes ajatelleet kohtaamista treffeinä, vaan tuntui vain hauskalta tavata ihminen, jonka kanssa oli tuntenut “teoriassa” jo pari vuotta. Olin itse tuolloin suhteentapaisessa toisen tyypin kanssa ja tapaamisemme sävy oli muutenkin kaverillinen. Silti meillä vain synkkasi niin, että heti ensihetkestä lähtien tuntui kuin olisimme aina viettäneet aikaa yhdessä tuolla tavoin – kuin olisi kohdannut vanhan ystävän.

Tuon ensikohtaamisen jälkeen olemme taas onnistuneet menemään ristiin reissuillamme, mutta sain yllättäen tällä viikolla tältä tyypiltä viestin, että hän on tulossa viikonloppuna Helsinkiin kaverinsa häihin. Heti perään hän heitti, että meidän tuurimme tuntien olisin tuskin paikalla. Mutta yllättävää kyllä, täällä olin ja vapaana tapaamaan! En ollut uskoa silmiäni, kun tämä New Yorkissa asuva ranskalaisheppu viimein pönötti kadulla kotitaloni edessä – joskus maailma tuntuu niin pieneltä! Vietimme iltaa ruoan ja juoman äärellä kuulumisia vaihtaen ja tunnit kuluivat kuin siivillä. Kun oli hyvästien aika, tiesin jo, että tulemme varmasti tapaamaan vielä. Viestitin vielä hänelle illan päätteeksi, kuinka en voi uskoa, että tämä todella oli vasta toinen tapaamisemme. Hän vastasi ihmetellen samaa ja totesi, että tuntuu, kuin olisimme tunteneet aina. Ei se sielujen yhteys tai ystävyys ole kilometreistä tai tapaamiskerroista kiinni.

Jutun kuvat on napattu tammikuiselta matkaltani Gambiaan ja sopivat mainiosti näihin tämänhetkisiin lomahaaveisiin.

mekko // dress Mint & Berry (Zalando)

hattu // hat A+more (Stockmann)

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki (Specsavers)

sandaalit // sandals Havaianas

* kaikki vaattet on saat blogin kautta / all items sponsored

Photos: Isatou Jeng

Related posts