6/03/20

Maalaustaidetta omaan kotiin?

5 94

Kirjoitin pari viikkoa sitten Kaapelitehtaalla järjestetystä TEOS2020 -taidenäyttelystä, joka päättyi viime viikonloppuna. Taiteesta kuitenkin saadaan nauttia Kaapelitehtaalla myös seuraavien 1,5 viikon ajan, sillä huomenna lauantaina 7.3.2020 starttaa puolestaan Merikaapelihallissa Taidemaalariliiton Teosvälityksen myyntinäyttely! Pääsin kurkistamaan näyttelyä jo pystytysvaiheessa ja saan vilauttaa teillekin pientä esimakua siitä, mitä huomenna alkavassa tapahtumassa on luvassa.

Taidemaalariliiton Teosvälityksessä on siis esillä maalaustaidetta yli 600 liittoon kuuluvalta taiteilijalta ympäri Suomen. Näyttely kokoaa yhteen lähes 1700 taideteosta, joten näyttelykierrokseen kannattaa varata tovin verran aikaa. On hyvä varautua henkisesti myös siihen, että paikalla saattaa olla muutama muukin, sillä tapahtumassa vierailee vuosittain noin 25 000 kävijää. Näyttely on avoinna 7.-15.3.2020, ja ainakin avajaisviikonloppuna on varmasti paljon ihmisiä liikkeellä.

Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on itse asiassa erinomainen tilaisuus saada kerralla kokonaiskuvaa Suomen nykymaalaustaiteesta ja nähdä, millaisia teiteilijoita taidekentällä tällä hetkellä toimii. Mukana on teoksia niin pitkän linjan ammattilaisilta kuin vasta uransa alkuvaiheessakin olevilta taiteilijoilta. Ja hintahaarukka on sen mukainen: teosten hinnat voivat vaihdella muutamasta satasesta tuhansiin euroihin. Kaikki näyttelyn teokset ovat siis kuitenkin myynnissä ja ostamansa teoksen saa heti mukaansa. Ja koska Taidemaalariliitossa uskotaan, että taide kuuluu kaikille, taulun voi ostaa myös halutessaan myös korottomalla osamaksulla.

Teosvälitys oli aikanaan ensisijaisesti tilaisuus, josta valtio, museot, säätiöt ja yritykset hankkivat teoksia omiin kokoelmiinsa. Vuonna 1987 näyttely avattiin myös yleisölle ja teosten sekä taiteilijoiden määrä on vuosien saatossa moninkertaistunut useaan otteeseen. Taidemaalariliiton Teosvälitys onkin nykyisin Suomen suurin kuvataidetapahtuma.

Pääsin tosiaan itse kurkistamaan näyttelyä jo ennakkoon ripustusvaiheessa ja teosten määrä on niin valtava, että kiersin Merikaapelihallin läpi useampaan otteeseen, sillä yhdellä kierroksella ei mitenkään pystynyt bongaamaan kaikkea kiinnostavaa. Huomasin näyttelyä tutkaillessani, että usein huomio keskittyy yhdellä seinällä korkeintaan yhteen tai kahteen teokseen ja loput jäävät helposti täysin huomaamatta. Uudemman kerran samaa seinää katsellessa saattaakin huomata mielettömän upean teoksen, joka meni ensimmäisellä vilkaisulla aivan ohi silmien. Kaiken sen visuaalisen tykityksen keskellä on yksinkertaisesti mahdotonta havaita kaikkea. Huomasin myös, että eri teokset avautuvat eri tavoin riippuen valosta tai etäisyydestä. Jostakin teoksesta ei saa mitään otetta läheltä tarkkailtuna ja kauempaa se yhtäkkiä näyttäytyykin ihan toisenlaisessa valossa. Suosittelen siis antamaan rauhassa aikaa ja kiertelemään näyttelyä vaikka useampaankin kertaan.

Vaikka en ole mikään suuri taiteentuntija, niin oli hauska huomata näyttelyssä monia tuttuja nimiä, jotka ovat tulleet vastaan jo aiemmin gallerioita kierrellessäni. Toisaalta tämän tyyppisessä näyttelyssä on erityisen mukavaa juuri se, että niin aloittelevat ja vielä menestystä tavoittelevat taiteilijat ovat rinta rinnan jo nimeä niittäneiden tekijöiden kanssa. Bongasin näyttelystä monta kiinnostavaa taiteilijaa, joiden nimet painoin mieleen ja muistiin tulevaakin ajatellen. On hauska huomata, kuinka jonkun kädenjälki miellyttää omaa silmää niin, että huomaa lopulta eri puolilla näyttelysalia ihastelemiensa teosten olevan saman taiteilijan käsialaa. Myönnän, että taas olisi tehnyt mieli ostaa monta taulua mukaan, mutta kai se on hyväksyttävä, että kodin tilarajoitteet alkavat pikkuhiljaa tulla vastaan – budjetista nyt puhumattakaan. Jos siis etsit oman kotisi seinälle suomalaista nykytaidetta, niin tämä näyttely on mainio paikka tehdä löytöjä, mutta paikan päälle saa toki mennä ihan vain nautiskelemaan taiteesta ilman ostoaikeitakin.

Tässä postauksen kuvituksessa näkyy joitakin minun silmääni osuneita kiinnostavia teoksia – ja olisin voinut julkaista niitä paljon enemmänkin, mutta menkää itse paikan päälle ja tutustukaa! Jos taas et pääse paikalle tai haluat jo etukäteen tutustua tarjolla olevaan taidevalikoimaan, näyttelyssä myynnissä olevia teoksia pääsee selailemaan myös netissä. Yritin merkkailla kuvien yhteyteen parhaani mukaan myös taiteilijoiden nimiä, mutta koska näyttelyn ripustus ei vielä ollut valmis, voi olla, että joistakin puuttuu tietoja. Jos siis bongaat oman tai tutun taiteilijan työn jutusta, niin kommenttiboksin puolella saa ilman muuta täydentää tietoja!

MITÄ?

Taidemaalariliiton Teosvälitys -myyntinäyttely: maalaustaidetta sekä muutamia muitakin teoksia (vapaa pääsy)

MISSÄ?

Kaapelitehtaalla (Merikaapelihalli), Tallberginkatu 1 C, Helsinki

MILLOIN?

7.-15.3.2020

ma-pe klo 12-18, la-su 11-17

Esittelykierrokset yleisölle la ja su klo 12 ja 14

Wilma Touru – Vihreää kultaa

Kiinalaissyntyisen Li Xinchengin sukujuuret näkyvät kauniissa teoksissa. Vaaleanpunasävyinen teos alla on Hemmo Siposen käsialaa.

Kirsikka Ruohosen maalauksessa näkyy Instagram-aikakauden estetiikkaa. Alla on Jani Hännisen teoksia.

Kirsti Tuokon vahva Red Rain -teos olikin entuudestaan tuttu, sillä näin sen Tampereen Taiteilijaseuran juhlanäyttelyssä Taidehallissa viime vuoden puolella. Kuvassa näkyy muun muassa myös Pekka Hepoluhdan, Leena Viitaniemen ja Mauno Mecklinin taidetta.

Heli Östmanin sympaattinen Tammikuu-teos osui silmään vasta näyttelykierroksen viimeisillä metreillä.

Tässä seinällä katseen vangitsi useampi teos: Petri Niemelän kaunis naishahmo, Hannu Lukinin maisemateokset, Irmeli Hulkon värikkäät työt alalaidassa sekä Ritva Määttänen-Valkaman lempeän värinen mutta villisti rönsyilevä kukkavaasi.

Kaunista värienkäyttöä Jertta Ratian tapaan.

Taiteilijat ovat itse mukana pystyttämässä näyttelyä ja juttelin tovin Panu Ollikaisen kanssa, jonka sinisävyinen maalaus Moon olikin jo tallentunut hetkeä aiemmin kameraani.

Lotta Eskon värikkäät teokset vangitsivat katseen.

Ismo Lampisen perinteikkäässä asetelmassa on jotakin sympaattista.

Ilona Niemen hauskat eläinhahmot erottuivat joukosta. Värikäs maalaus keskellä on Timo Anderssonin.

Liisa Kuuselan maalauksessa on kauniita sävyjä.

Pauli Viljasen naishahmoissa (oikealla) on menneen maailman henkeä. Vasemmalla näkyy Irina Kurkisen ja Hanna Kannon teoksia.

Jenni Ropen maalauksia olen ihastellut aiemminkin.

Mikko Rantasen graafiset maalaukset toivat mieleen Tetris-pelin. Kuvassa näkyy myös Rose-Mari Torpon, Helinä Huotarin ja Matti Rantasen teoksia.

Hannamari Matikainen – Readhead

Noora Nouku – Luonnollista

Aino Ulmasen ja J-P Köykän maalauksia

Anna Lebedevan pionit tuovat mieleen mummoloiden ihanat kukkataulut.

Sanna Vakkilainen – Spring

Eeva-Leena Eklund – Hymy

Ilona Romunen

Camilla Mihkelsoon ja Siiri Haarlan naishahmot kiinnittivät huomion.

Heli Östman – Unimaa

Juha Kuosmasen maalausjälki on niin tarkkaa, että teoksia voisi melkein luulla valokuviksi. Kuvassa myös Juliana Hyrrin teoksia.

Tykästyin Hermanni Kekon värienkäyttöön. Yllä näkyvä tummasävyisempi teos on Leena Räsäsen.

Heidi Toivaisen kaupunkimaisena “Kumma kesäpäivä” vangitsi katseen. Kuvassa näkyy myös Topi Ruotsalaisen, Seppo Lagomin ja Petra Giacomellin maalauksia.

Petri Niemelä – California

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

5/03/20

Se täydellinen kattolamppu

2 108

Tiedättekö sen tunteen, kun löytää jotakin niin täydellistä, ettei sellaisesta ole osannut edes haaveilla? Sellainen tunne minun rinnassani syttyi pari viikkoa sitten, kun bongasin helsinkiläisen Armas Design -sisustusputiikin sivuilta ranskalaisen Challiéres Voliére -kattovalaisimen. Niinpä marssin heti seuraavana päivänä Fredrikinkadulle Armas-putiikkiin ja ostin valaisimen omakseni.

Nyt lamppukaunokainen roikkuu olohuoneeni katossa ja tuntuu kuin se olisi ollut siinä aina. Kepeässä kuparilangasta tehdyssä häkissä lentelevät värikkäät linnut, enkä voisi kuvitella kotiini täydellisempää valaisinta – melkein kuin se olisi suunniteltu ihan varta vasten juuri tähän tilaan. Lampussa on juuri sellaista leikkisää ja boheemia fiilistä, joka asunnossa vallitsee muutenkin. Erityistä plussaa annan valaisimelle siitä, että se on niin kaunis ihan itsenäisenä sisustuselementtinään ilman valoakin ja ilmava rakenne päästää lävitseen myös luonnonvalon kauniisti. Jos ette muuten tienneet, niin olen lapsesta asti haaveillut lemmikkipapukaijasta, joten tämä toimikoon toistaiseksi täyttymyksenä niille toteutumattomille haaveille.

Minulle on nyt keväisten tunnelmien myötä iskenyt jonkinlainen pesänrakennusvimma ja on tullut halu laittaa täällä kotona ne viimeisetkin to do -listalla roikkuvat asiat kuntoon. Keskeneräisyys ei sinänsä häiritse minua enkä oikeastaan usko, että sisustuksen koskaan tarvitsee varsinaisesti olla valmis, mutta sisustusinnon iskettyä ajattelin ottaa inspiraatiosta kaiken irti. Ehkäpä oma osansa tähän uuteen intoon on ollut myös sillä, että poikaystäväni sisustaa parhaillaan omaa kotiaan, joten innostus on tarttunut häntä autellessa.

Pari viikkoa sitten julkaisin Instagramissa kuvan tutusta näkymästä, joka avautuu alkovista olohuoneen puolelle. Joku seuraajani ihasteli kaunista valoa ja huonetta, mutta huomautti, että katossa nököttävien johtojen tilalla voisi roikkua myös jokin kaunis valaisin. Olin siihen asti itse asiassa ajatellut, etten hankkisi olohuoneeseen kattovalaisinta lainkaan. Pidän enemmän sellaisesta “tunnelmavalaistuksesta”, jossa valonlähteitä on ripoteltu vähän sinne tänne. Suoraan ylhäältä alaspäin suuntaava valo ei minusta yleensä ole valaistuksellisesti se kaunein, vaikka toki valaiseekin ehkä parhaiten. Päätin kuitenkin haastaa seuraajiani ehdottamaan mielestään tähän tilaan sopivaa valaisinta, sillä ajattelin, että ehkä kattolamppu alkaakin tuntua hyvältä idealta, jos vain löytyy juuri tähän tilaan se täydellinen vaihtoehto. Ja sain kuin sainkin ihan valtavan määrän vinkkejä ihanista kattolampuista!

Haaveissani siinsi valaisin, joka sopisi asunnon rentoon tunnelmaan eikä peittäisi sängystä katsellessa liikaa ikkunanäkymää ja sieltä tulvivaa kaunista luonnonvaloa päiväsaikaan. Tila on kuitenkin sen verran kookas, että kovin pieni lamppu näyttäisi hassulta eli kokoa sai kuitenkin olla. Seuraajien kivoista vinkeistä syttyi innostus ryhtyä vähän itsekin penkomaan sisustusliikkeiden tarjontaa ja lopulta Se Oikea löytyi ehdotusten ulkopuolelta ihan omien googlailujeni seurauksena. Sain kuitenkin niin valtavan määrän todella kauniita ehdokkaita, että taidan tehdä niistä vielä ihan erikseen oman postauksensa, sillä todella moni ehti jo Instagramin puolella pyytää, että laittaisin ehdotuksia ja ideoita valaisimista jakoon inspiraatioksi muillekin. En kuitenkaan malttanut olla ihan ensin esittelemättä tätä suloista uutta lamppuani. Kannattaa muuten kurkistaa muutenkin Armas Designin valaisin- ja tuotevalikoimaa – siellä on valtavan kauniita kalusteita ja sisustusesineitä. Ja on myös aina mukava tukea itsenäistä kivijalkayrittäjää.

Mitä tulee sisustusmietteisiini noin yleisemmin, myönnän, että olen valtavan valikoiva enkä halua tyytyä pitkäaikaisissa sisustusratkaisuissa kompromisseihin. Mieluummin etsiskelen jotakin sopivaa vaikka sitten pidemmän tovin ja olen siihen asti täysin ilman. En halua hankkia mitään, mistä en ole ihan varma tai mihin saattaisin kyllästyä nopeasti. Siksi minulla ei vieläkään ole ollut esimerkiksi sitä kattolamppua tai mattoa olohuoneen lattialla. Ne oikeat saavat tulla vastaan omassa tahdissaan.

Tietenkään aina kaikki kalusteet tai hankinnat eivät toimikaan esimerkiksi muuton jälkeen uudessa tilassa, mutta lähtökohtaisesti teen aina kaikki kaluste- ja sisustushankintani pitkällä tähtäimellä. Minulla onkin paljon sellaisia huonekaluja, jotka ovat kulkeneet matkassa jo kauan: vintage-nojatuoli 17 vuotta, keittiön pöytä 14 vuotta, vintage-pöytälamppu 13 vuotta, vintage-liinavaatekaappi 12 vuotta, DIY-vaaterekki 8 vuotta ja uudemmat hankinnat kuten Valantin sohva, kevyt tikashylly, Stringin työpöytäkin jo 7 vuotta. Olen iloinen siitä, että olen onnistunut löytämään sellaisia oman näköisiä juttuja, jotka ovat kestäneet aikaa ja istuvat yhä edelleen omaan tyyliin ja makuun. Uusimpia tulokkaita sisustuksessani ovat puolestaan vintage-tuolit keittiössä ja Jieldén klassikkovalaisin parin vuoden takaa, Hayn ja Ikean Ypperlig-yhteistyömalliston jakkarat, sohvapöytä ja penkki, Lundian lipasto ja hyllykkö eteisessä, Nukkuville-putiikista mittatilauksena hankittu sänky sekä Saanan ja Ollin Finartelle suunnittelema kaunis päiväpeitto.

Toivon, että onnistun jatkossakin hankinnoissani yhtä hyvin ja löydän kotiini sellaisia pitkäikäisiä aarteita, jotka voisivat kulkea mukana matkassa vaikka koko loppuelämän. Uskon, että tämä kotini uusin iloinen tulokas on juuri sellainen! Mitäs pidätte löydöstäni? Eikö olekin tänne minun kotiini aika nappivalinta? Vaikka lintuhäkki on roikkunut katossa vasta viikon, tuntuu kuin se olisi ollut siinä aina – ja niin kuuluisikin olla. Ystäväni kommentoi riemuissaan lampun nähtyään, että “No tuohan sen on aina pitänytkin olla!” Olen samaa mieltä.

Photos: Jenni Rotonen

Related posts

27/02/20

Aatami, Eeva ja kasa kirsikoita

3 87

En tiedä kuinka usein teille muille on käynyt niin, että hetken mielijohteesta on tullut ostettua taulu tai taideteos, mutta minulle niin on käynyt todella monta kertaa. Oikeastaan suurimman osan taidehankinnoistani olen tehnyt aika spontaanisti päähänpistona. Mutta kuinka paljon iloa nämä päähänpistot ovatkaan tuottaneet!

Viimeksi päädyin spontaaneille taideostoksille ihan tässä kuluneen viikon sisään. Tämän vuoden TEOS2020-näyttelystä bongasin useammankin mieluisan taulun ja veistoksen, mutta yksi pomppasi ihan erityisesti silmään jo heti ensimmäisellä kierroksella. Portugalilaissyntyisen Rita Vargasin Adam & Eve (2017) viehätti voimakkaalla kontrastillaan: 1500-luvun puupiirrosta muistuttava kuva Aatamista ja Eevasta herättää huomion neonoranssilla taustavärillään. Jokin tässä klassisen ja modernin yhteentörmäyksessä innosti minua niin, että kuva jäi pyörimään ajatuksiini. Muutama päivä myöhemmin laitoin tapahtuman järjestäjille viestiä ja kysyin, josko teos olisi vielä vapaana. Ja kun kuulin sen olevan, päätin ostaa sen omakseni. Nyt neonsävyinen teos odottaa tuossa muiden taulujeni rinnalla ripustamistaan.

Kun suuntasin Kaapelitehtaalle hakemaan räväkän väristä teostani, päätin vielä kiertää näyttelyn uudemman kerran. Moni omista suosikkiteoksistani oli mennyt kaupaksi ja näytteillä oli paljon uutta, joten tuntui melkein kuin olisi saanut ihan uuden kattauksen tällä toisella vierailulla. Lopuksi vielä kurkkasin läpi kehystämättömät vedokset, jotka oli pinottu telineisiin selailtaviksi. Hyppysiin osui useampikin kiinnostava teos, mutta erityisesti ihastuin hauskoista lintuhahmoistaan tunnetun Hannu Hyrskeen pikkuruiseen ja suurten vedosten seassa ehkä vähän vaatimattomaankin kuvaan, jossa on lautasellinen kirsikoita. “Miinus kolme” -nimeä kantava teos valloitti pröystäilemättömällä olemuksellaan ja hetken mielijohteesta nappasin senkin mukaan. Siinä vaiheessa oli paras lähteä kotiin, etten höyrähtäisi ostamaan yhtään enempää. Menin siis Kaapelitehtaalle vain hakemaan varaamaani teosta, mutta palasinkin kotiin kahden kanssa. Kolme vuotta sitten palasin näyttelystä kahden pienen kultaisen ukkelin kanssa.

Minulla oli jossain vaiheessa tapana, että sijoitin veronpalautuksina saamani rahat taiteeseen. “Ylimääräinen” rahasumma tulee niin helposti humpsahtaneeksi johonkin joutavaan, joten päätin, että mieluummin käyttäisin sen johonkin, mistä jäisi minulle jokin pysyvä muisto. Jossain vaiheessa jätin taidehankintojen tekemisen vähemmälle, kun pienen kodin seinät alkoivat loppua kesken. Nykyisessä kodissanikin seinätilaa on tauluille varsin rajatusti, mutta luotan siihen, että jonakin päivänä vielä asun kämpässä, jossa kaikki teokset ja julisteet mahtuvat seinille.

On varmaankin jonkinasteinen saamattomuuden huippu, etten ole vieläkään saanut taulujani ripustettua seinälle, vaikka olen majaillut tässä asunnossa jo liki kolme vuotta. Meikäläisen tapauksessa sisustaminen todellakin on prosessi, missä asiat tapahtuvat verkkaiseen tahtiin pikkuhiljaa. Olohuoneessa ei ole kattolamppua tai mattoakaan, koska en ole vain löytänyt mieleistäni enkä halua tyytyvä kompromisseihin. Ottakoon siis aikansa. Vitsaillen asetin uuden vuoden tavoitteeksi saada viimeinkin ripustettua ne taulut seinille – rohkeammaksi välitavoitteeksi kaavailin, josko tässä urakassa päästäisiin maaliin jo ennen juhannusta. Saapa nähdä!

Jotkut aiemmin hankkimistani tauluista tulevat tässä kodissa jäämään sivuun osin tilanpuutteen takia mutta osin myös fiilissyistä. Huomasin tähän uuteen kotiin muutettuani, että osa teoksista ei vain istunut asunnon tunnelmaan. Ehkäpä ne löytävät paikkansa jälleen seuraavassa kodissa. Katsotaan miten monta uutta taulua olen ehtinyt hankkia siihen mennessä… Mutta jos siis et ole vielä ehtinyt käydä Kaapelitehtaalla tsekkaamassa TEOS2020-näyttelyä, vielä tämän viikon ajan ehtii. Suosittelen tsekkaamaan ihan vaikka vain taiteesta nauttimisen nimissä, sillä näyttelyyn on vapaa pääsy ja siellä on tarjolla inspiroiva kattaus suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Mitäs pidätte näistä omista taidehankinnoistani?

PSST! Jos sinäkin satuit ihastumaan tuohon Adam & Eve -teokseen, niin vinkkaan, että ainakin maanantaina teoksesta oli jäljellä näyttelyssä vielä yksi neonpinkki vedos.

Related posts

19/10/19

Sadepäivän rakkautta

1 103

Olen kuullut tosi monen harmittelevan tätä syksyistä harmautta ja sateista säätä. Ymmärrän harmistuksen ja kyllä minäkin kaipaan aurinkoa hetkittäin, mutta jos olen ihan rehellinen, juuri tällä hetkellä rakastan tätä säätä. Syksyn sävyt piirtyvät vahvoina sumuisen väritöntä taivasta vasten ja näen kauneutta myös kaikissa niissä toisiinsa sekoittuvissa harmaan usvaisissa sävyissä.

Sadesäässä on jotakin ihanan armollista: on lupa vain olla rauhassa. Ikkunalautaan ropisevat sadepisarat ovat erityisesti tällä viikolla tuoneet mieleen edesmenneen ystäväni. Hänellä oli tapana syleillä harmaita, sateisia ja koleita päiviä, jotka monen muun silmissä näyttäytyisivät vain kehnona ja ankeana säänä. Hän näki niissä lempeyttä ja tyyneyttä. Nehän ovat täydellisiä peiton alla makoiluun, leffojen katseluun, lepäilyyn ja rauhoittumiseen – parhaimmillaan turvallisessa kainalossa. Sadepäivänä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä tekemättömyydestä ja maailma voi olla kokonainen ihan vain neljän seinän sisällä.

Pidän myös sadepäivien kävelyistä, erityisesti sellaisessa usvaisessa säässä. Ilma on täynnä happea ja siinä on jotakin vapauttavaa, kun astelee kasvot ylös kohotettuina sellaisessa sateessa, joka tuntuu kuin joku suihkisi taivaalta sumutepullolla. Hiukset kihartuvat hattaraisiksi kosteudesta ja meikki saa nuhjaantua.

Tällä viikolla olen melkein joka aamu sytyttänyt aamun hämärässä tuoksukynttilän, antanut loimottavan valon lämmittää mieltä ja pehmeän, hennon tuoksun vaeltaa ilmassa. Olen keittänyt itselleni kupin teetä ja joskus laittanut soimaan jotakin kaunista musiikkia, joskus taas nauttinut hiljaisuudesta, jota vain sateen ääni rytmittää. Joskus olen istuskellut vain, joskus lukenut hetken verran kirjaa. Uppoutunut siihen levolliseen pysähtyneisyyden tunnelmaan, joka kodin hiljaisuudessa aamupäivän valottomina hetkinä vallitsee.

Monesti kauneus on vain näkökulmasta kiinni.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts