10/12/14

Erilainen joulupuu

11 8 atsalea.jpg

Joulukukat? Niistä tulevat usein ensisijaisesti mieleen pökerryttävän vahvasti tuoksuvat hyasintit, perinteikkäät joulutähdet ja ylväät amaryllikset. Vaikka olen henkeen ja vereen kukkaihminen, joulukukista en ole koskaan innostunut mitenkään suunnattomasti. Yksi poikkeus joulukukkien joukossa on kuitenkin ruukussa viihtyvä ja suloisesti kukkiva atsalea, joka miellyttää meikäläisen esteettistä silmää niin, että voisin mieluusti tuijotella sitä vaikka läpi vuoden.

Ostan kotiin säännöllisesti tuoreita leikkokukkia, mutta viherpeukalolla minua ei valitettavasti ole siunattu. Ruukkukasvini kuukahtavat yleensä aina jossain vaiheessa, enkä useimmiten oikein edes tiedä, mikä meni pieleen. Olemattomista puutarhurintaidoistani huolimatta jaksan silti sinnikkäästi kokeilla onneani myös ruukkukasvien suhteen aina uudelleen. Pienelle ja pörheälle atsalealle olen valmis antamaan joka vuosi uuden mahdollisuuden, ja niin taas tänäkin vuonna kuten kuvasta näkyy.

Tavallisten atsaleojen lisäksi olen nyt muutamana vuonna nähnyt myynnissä tällaisia varrellisia versioita, jotka ovat kuin kukkivia miniatyyripuita. Ja sellaisen hommasin tänä vuonna. Minikokoista joulukuusta ei tällä kertaa tähän talouteen tule, vaan joulupuun virkaa saa toimittaa tuo vaaleanpunaisena kukkiva atsalea.

Jos jotain olen muutaman atsalean kuihduttaneena oppinut, niin sen, että tämä kaveri on todella janoinen. Atsaleaa saa siis kastella runsaasti, yleensä ihan parin päivän välein. Viime vuonna onnistuin pitämään pikkuisen miniatyyripuuni hengissä jonnekin maalis-huhtikuulle asti, mikä hämmästytti jo kukkakauppiastakin. Tänä vuonna aion tehdä uuden ennätyksen. Tavoitteena on pitää pinkki atsalea elossa ensi jouluun, mutta saapa nähdä. ;) Tavoitteita on silti hyvä olla!

Photo: Jenni Rotonen

Related posts

3/12/14

Tuliaisia itänaapurista

4 27 maatuska.jpg

En lapsena tiennyt montaa yhtä mahtavaa juttua kuin puiset maatuskanuket. Itse en moista hienoutta omistanut, mutta isoäitini luona tykkäsin ihastella pikkuruisia mummoja ja tutkia aina uudelleen, kuinka monta sisäkkäin kätkeytyikään. En muista maatuskoihin törmänneeni sittemmin, mutta olipa ihan huippu ylläri, kun sain viime viikolla tuliaisiksi Venäjältä kaksi kaunista maatuskanukkea. Nuket pääsivät heti paraatipaikalle ruokapöydän kulmaa koristamaan – ja kylläpä heti toivat kivasti väriä keittiöön ja harmaisiin aamuihin. :)

Translation: I got a lovely souvenir from a loved one last week: two Russian dolls. So pretty and cute, and always fun to play with – no matter what age you are. ;)

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

27/11/14

Sisäinen jouluihmiseni nostaa päätään

11 18 jouluinspis1.jpg

Olin lapsena jouluintoilija henkeen ja vereen. Muistan, että joulun tunnelma sykähteli sisimmässä parhaimmillaan jo marraskuun alkupuolella, kun olin niin innoissani tulevasta. Lietsoin vielä intoani kuuntelemalla joululauluja, tekemällä itse joulukortteja ja touhuilemalla muutakin teemaan liittyvää. Ja mikään ei ehkä turhauttanut minua enempää kuin se, että äitini suostui ottamaan joulukoristeet esille vasta päivää-paria ennen jouluaattoa – minähän olin ollut joulutunnelmissa siinä vaiheessa jo reilun kuukauden! :D

Nykyään ymmärrän äitiäni paremmin. Tunnen monia aikuisiakin jouluintoilijoita, mutta oma innostukseni on vuosien varrella hiukan rauhoittunut. Siinä missä lapsena olisin ollut nyt jo monta viikkoa joulupöhinöissä, on aikuisena tekemistä ihan vain tajuamisessa, että nyt ollaan tosiaan jo melkein joulukuussa, vaikka pään sisällä on vielä syyskuu. Miten aika kuluikin lapsena niin hitaasti ja aikuisena se taas tuntuu menevän niin älyttömän nopeasti?

Ja toinen juttu, kuvittelenko vain, mutta olivatko syksyt ja talvet joskus 90-luvulla jotenkin todella paljon lumisempia kuin nykyään? Minulla on ihan sellaisia muistikuvia lapsuudesta, että monesti jo marraskuussa olisi ollut lumi maassa? Sen kuitenkin huomaan, että yksi avaintekijöistä sen kadotetun joulun tunnelman tavoittamisessa on minulle nimenomaan lumi. Kun maa viime viikolla peittyi hetkeksi valkoisen lumikerroksen alle, sain ensimmäistä kertaa vuosiin tuntea sellaisen pienen, kutkuttavan joulun odotuksen.

Lumi suli lähes yhtä nopeasti kuin oli satanutkin, mutta tuo hetken häivähdys winter wonderlandia jätti joulumietteet muhimaan ajatuksiin. En ole koskaan sen kummemmin tehnyt jouluvalmisteluita omassa kodissa, enkä taida edes omistaa mitään joulukoristeita paria joulupalloa lukuunottamatta. Muutaman kerran olen ostanut jonkun minisypressin “joulukuuseksi”, mutta viime vuonna en ripustanut siihen edes niitä kahta palloani – muuton jäljiltä olivat niin hyvässä tallessa, etten pystynyt niitä paikantamaan.

Nyt kuitenkin löysin itseni surffailemasta verkkokaupoista ja harkitsemasta ihan tosissani joulukynttelikön tai ikkunatähden hankkimista. Taidan yhä hillitä itseni, mutta jos tämä orastava jouluinnostus kehittyy tähän suuntaan, niin saapa nähdä, josko minulla muutaman vuoden päästä olisi jo kolme joulupalloa minikuusen koristeina ja tähti ikkunalla. 

Mitenkäs te muut? Näkyykö joulu teillä kotona jotenkin? Kuka myöntää olevansa pesunkestävä jouluhörhö? Ja vaihtaako kukaan nykyään enää jouluverhoja, kuten muistan äitini tehneen ollessani lapsi? :)

Kuvan jouluisat aarteet:

Kynttelikkö Granit, joulutähti Clas Ohlson, joulupallot Granit, LOVE-piparimuotit Kodin1, Nappula-kynttilänjalat Iittala

Related posts

20/11/14

Syyspäivän herkkuhetki ikkunan äärellä

8 2 aamuhetki1.jpg

Löysin pari kesää sitten niin mainion ja simppelin herkutteluidean, että olen palannut sen pariin myöhemmin monet kerrat. Mistään varsinaisesti reseptistä ei todellakaan voida puhua, koska tämän evään taikomiseen ei kokin tai leipurin taitoja tarvita. Jostain syystä tämä kyseinen herkku houkuttaa erityisesti syksyisin – mistä lie johtuu, mutta jotenkin hämyisät aamut, pimeät illat ja samean harmaat päivät siinä välissä saavat herkkuhimon hyrräämään.

Syksyiseen lempiherkkuuni ei tarvita kuin leipää, smetanaa, suolakurkkua, hunajaa ja mustapippuria. Yksinkertaista mutta herkullista! Tai no, poikaystäväni mielestä suolakurkkuleipäseni ovat suunnilleen ällöttävintä, mitä hän tietää. :D Smetana, suolakurkku ja hunaja ovat kaiketi aika tavallinen makuyhdistelmä, mutta en jotenkin osaisi napostella niitä sellaisenaan. Saaristolaisleipäviipaleen tai RuisRealin päällä ja mustapippurilla höystettynä kuitenkin maistuu myös minulle. Jos suolakurkku ei herätä inhon väristyksiä, suosittelen kokeilemaan. Ja varoitan: saattaa aiheuttaa riippuvuutta.

aamuhetki3.jpg

Olen nyt myös parina päivänä ulkoistanut ruokapöydän viran ikkunalaudalle, joka tuntuu olevan asunnon ainoa edes hetkittäin valoisa paikka. Vanhojen talojen leveille ikkunalaudoille voi keksiä monenlaistakin käyttöä, näemmä. Nykyisen kokoista Hesariakin mahtuu melkein lukemaan siinä luonnonvalon äärellä – entisen lakanamallin kanssa tästä ei olisi voinut haaveillakaan. 

Mutta kyllä vain ovat hitusen verran ilahduttaneet päiviäni nämä herkutteluhetket ikkunan äärellä ja kynttilän valossa. Olen usein töiden parissa vähän sellainen pikakiituri, joka ei malta pitää taukoja lainkaan, kun pääsee vauhtiin. Kummasti on silti tauoillekin löytynyt sopivia hetkiä viime päivinä, kun on ollut tällainen rauhallinen herkkuhetki tiedossa… :)

Translation: My favourite autumn snack: cut a slice of islander bread or other juicy rye bread, spread some smetana (or sour cream) on it and add slices of pickles. Dribble a little bit of honey on top and grind some black pepper on top. Simply delicious! :)

aamuhetki2.jpg aamuhetki5.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts