25/04/17

Muuttoahdistusta ja musiikillista mielenrauhaa

3 15 watson_Love_Songs_For_Robots

Olen varmaan hengissä tämän muuttoprojektini keskellä ainoastaan siitä syystä, että sain toissayönä nukuttua todella hyvät yöunet. Ei vaivannut stressi ja nukuin ties miten pitkästä aikaa täydet 8 tunnin unet 4-5 tunnin sijaan. Tuon yhden onnellisen yön jälkeen palasin taas stressipalloksi ja pyörin viime yönä punkan pohjalla silmiä ummistamatta aamuneljään.

En tajua, miksi olen niin jumalattoman stressaantunut tästä nimenomaisesta muutosta, mutta olenpahan vain. Stressaaminenhan ei mitään auta, mutta toistaiseksi en ole vielä saanut mieltäni rauhoittumaan lyhyitä tuokioita lukuunottamatta. Ainoa lohtu tässä tämän kaaoksen ja stressin keskellä on, että koska muuttoon on enää muutama päivä, se on pian ohi. Pitää siis sinnitellä vielä lauantaihin asti ja odottaa palkintoa eli sitä, että viimeinenkin nyssykkä on kiikutettu lopulta uuteen osoitteeseen. Uskon, että sitten voin vihdoin vähän rentoutua. Olen jotenkin hyväksynyt, että sitä ennen mennään näissä tunnelmissa ja vajailla yöunilla.

*

Vaikka aloitin henkisen valmentautumisen ja pakkaamisenkin jo pari viikkoa sitten, olen silti onnistunut tämän kaiken stressaamiseni keskellä ottamaan siinä määrin löysin rantein, että nyt tuntuu kuin olisi ihan kamala kiire saada maailma valmiiksi ennen lauantaita. Lähettäkää jotain zen-aaltoja tänne suunnalle – tulevat tarpeeseen. Ja lupaan, että hiljenen tästä muuttoahdistuksestani ihan heti kohta.

Sotkun keskellä ei oikein ajatus kulje ja takaraivossa painaa tieto siitä, että nytkin pitäisi olla survomassa kampetta laatikoihin. Psst, ensi viikolla on lauantaina tulossa Helsingissä kirppari, missä myyn erittäin runsaalla kädellä muuttokuormasta harventamiani aarteita eli mikäli meikäläisen vaatekaapin helmet kiinnostavat, niin nyt kannattaa pysyä kuulolla! Laitan tästä infoa lisää heti, kun saan kirpparin tarkemmat speksit. :)

*

Ja loppuun biisivinkkaus, joka on yksi niitä harvoja juttuja, joista tämän sotkun keskellä on saanut jotain hyvää mieltä ja mielenrauhaa. Patrick Watsonin ihanan lempeä Love Songs For Robots tuntuu siltä kuin pääsisi hetkeksi kellumaan johonkin pehmoiseen pumpulipalloon maailman murheiden ulottumattomiin. Ihana, ihana biisi! Ja psst, tämä tyyppi on se sama ihana mies, joka laulaa vokaalit myös The Cinematic Orchestran To Build A Home -kappaleella. <3

PS. Kreisissä musiikkivideossa on vähän jotain erikoisia äänitehosteita itse kappaleen päällä, mutta jos haluat kuunnella biisin ihan levyversiona, niin se löytyy tuosta alta Spotify-linkin kautta myös. :)

Translation: Greetings from the moving mayhem! While I am being a little anxious stress ball, this song brings me a little bit of peace of mind. Patrick Watson <3


Related posts

14/04/17

Muuttostressi

8 62 pohjapiirros-uusi-koti1

Olen joskus lukenut jostain, että muutto on ihmiselle kutakuinkin yhtä stressaava kokemus kuin avioero. Yhtään avioeroa kokemattakin uskallan samaistua väitteeseen. Kun asuntotarjoukseni hyväksyttiin noin 2 kuukautta sitten, tuntui kuin muuttoon olisi ikuisuus. Ajattelin tuolloin, että onpa hyvä, kun muuttoon on kunnolla aikaa valmistautua. Ja paskanmarjat! Kiire siinä tulee aina – ainakin sellaiselle taivaanrannan maalarille kuin minä.

Osan asioista sain kyllä hoidettua hyvissä ajoin. Tilasin uuden sängyn, jonka toimituksessa tiesin kestävän jonkin aikaa ja järjestin itselleni sopivaksi ajankohdaksi muuttofirman. Mutta kaikki se muu… No, jotenkin tämä aika pääsi sitten tässä kuitenkin hujahtamaan aika vauhdilla työkiireiden ja kaiken muun elämän ohessa.

Alkushokin jälkeen olen ollut tästä kaikesta aika rauhallisin mielin, mutta vähitellen muuttostressi on hiipinyt nakertamaan takaraivoa kuin varkain. Olen kuvitellut homman olevan ihan hallinnassa, kunnes aloin viime viikolla heräillä aina pari tuntia ennen herätyskellon soittoa. Melkein huvittaa, että olen kuin oppikirjaesimerkki stressaantuneen ihmisen univaikeuksista, joista juuri viime viikonloppuna kirjoitin sen kattavan infopaketin. Edes tieto ei suojaa stressaajaa.

*

Vaikka tässä on vielä hyvin aikaa pakata ja järjestää, niin minä kyllä myönnän vihaavani muuttoja koko sydämeni pohjasta. On jotenkin hurjan vaikea arvioida, miten paljon mihinkin kuluu aikaa ja vaikka kuinka suunnittelen joka muuton yhteydessä käyväni etukäteen tavaroita läpi ja karsivani niitä reilusti, aina tulee niin kiire, että lopulta tuo homma jää yleensä vasta purkuvaiheen riesaksi.

Tavaraa täällä kämpässä on varmaan kolmen asunnon edestä… Varastotilaa ei ole ja pienen ikuisuden kerääntyneet kirpparikasat pyörivät nurkissa. Mutta kaikki se myyntiin laittaminenkin vie niin paljon aikaa, että siihen ei vain vielä ole ollut mahdollisuutta, saati energiaa, joten voipa olla, että osan kärrään vain kierrätyslaatikkoon ja loput sitten setvin kesän aikana, kun on rauhallisempaa.

Tällä kertaa on kyllä joitakin kalusteita, joista on pakko päästä eroon, kuten tämä futon-sänky, joka ei yksinkertaisesti mahdu sinne uuden kodin alkoviin sekä muutama muu pieni kaluste, kuten tämä makuuhuoneen peilipöytä, eteisen pieni vintage-pöytä ja jotakin muuta pientä. Jos muuten jokin näistä kalusteista kiinnostaa, niin huikkailkaa!

*

Heräsin tänä aamuna taas säpsähtäen siihen, kun huomasin miettiväni sähkösopimuksia, nettiliittymiä ja muuttoilmoituksia. Jotenkin niitä asioita tupsahtelee koko ajan vain mieleen lisää ja tavaran määrä tuntuu loputtomalta. Parissa viime muutossa auttoi se, että edellisistä muutoista ei ollut niin pitkä aika, jolloin omaisuutta oli näpsäkästi karsiutunut edellisissä muutoissa. On suorastaan hämmästyttävää, miten neljässä vuodessa ehtiikään hillota kaappien perukoille yhtä sun toista.

Stressierkki yrittää nyt tässä vain löytää siis jotain zen-mielentilaa ja rauhoittua. Varoitan kuitenkin jo etukäteen, että mikäli meininki on täällä blogin puolella on tulevina viikkoina poissaoleva, niin antakaa anteeksi. Käyn läpi tätä avioeroa täällä… Onneksi lopussa seisoo kiitos ja palkkio – kyllä se ikioma koti on kaiken tämän säätämisen arvoista.

Related posts

7/04/17

Hajamielisen kukkienkastelijan pelastus

7 47

Tapan viherkasveja sellaista tahtia, että jos kasvienrääkkäys olisi tuomittava rikos, istuisin varmaan pitkää kakkua vankilassa. Luojan kiitos se ei ainakaan vielä ole. Olen kukkienhoitajana vähän sellainen suurpiirteinen ja hajamielinen tyyppi, joka välillä unohtaa kastella tyystin ja välillä hukuttaa kukkaparkansa liialliseen huomioon ja kasteluveteen. Yritys hyvä, mutta hävettää näyttää, minkä näköiseksi esimerkiksi tuo vielä hetki sitten vehreänä kukoistanut lyyraviikunani on tämän tuomiopäivän puutarhurin hoteissa näivettynyt. Lehtiä on enää muutama hassu ja nekin vähän onnettoman näköisiä. Oi voi.

Mutta kuulkaahan… Nyt on löytynyt tilanteeseen pelastus ja ratkaisu, tai niin ainakin toivon. Olen joskus nähnyt sellaisia hauskan näköisiä lasisia kastelupalloja kukkaruukkuihin tuikattuina – ideana on se, että pallo vapauttaa kasville kuvusta aina sopivasti tarpeen mukaan vettä, jolloin multa pysyy sopivan kosteana eikä kukkanen pääse kuivumaan tai lillumaan liiallisessa vedessä. No nyt bongasin viime viikonloppuna Raumalta (tästä lisää myöhemmin!) Mantin maailma -nimisestä sympaattisesta sekatavarapuodista näitä lasisia kastelupalloja.

Kun pallot tulivat puheeksi, itse Manti oikein innostui. Hänen poikansa (joka mitä ilmeisimmin on puutarhurina samaa tasoa kuin meikäläinen) oli onnistunut elvyttämään oman varjoviikunansa jo liki varman kuoleman partaalta tällaisen lasisen palleron avulla. Viimeistään tuon tarinan (ja sen tueksi esiteltyjen kännykkäkuvien) perusteella totesin, että kastelupallo on saatava.

Riskialtteimmat tapaukset kukkakokoelmassani ovat olleet nuo kaksi asunnon valoisimpaan paikkaan nyt hätäpäissään sijoiteltua raukkaa, jotka ovat molemmat vuoron perään pudotelleet lehtiään huolestuttavalla aktiivisuudella. Varjoviikunani on jo pahimmasta kadosta elpynyt, mutta lyyraviikunasta olen ollut huolissani. Vaan enpä enää! Nyt ovat lasiset pallot pitämässä huolta kukkieni nesteytyksestä ja olen toiveikas, että voin viimein jättää tuomiopäivän puutarhurin tittelin historiaan.

Noista kastelupalloista vielä sen verran, että niitä toki saa varmasti monestakin paikasta mutta olin erityisen ilahtunut, että nämä omani ovat suomalaista käsityötä. Ne ovat turkulaisen lasinpuhaltamo Harri Aaltosen käsialaa. Yksi pallo kastelee siis kukkia yhdestä kahteen viikkoa – riippuen hieman pallon ja ruukun koosta. Mikään ei toki estä tuikkaamasta samaan ruukkuun useampaakin palloa.

Nämä kastelupallot ovat siis mainio apu sekä matkan ajaksi sekä tällaisille hajamielisille ja onnettomille kotipuutarhureille kuin minä. Katsotaan elpyisikö tuo lyyraviikunakin tuosta vielä…

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

5/04/17

Ystävyydestä ja jäätelöstä (+ kisa)

72 33

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Ingman

Jos pitäisi nimetä maailman parhaita asioita, niin uskallan sanoa, että aika korkealle listallani pääsisivät sekä ystävät että jäätelö – mielellään yhdessä nautittuina. Eilinen päivä oli omistettu molemmille, kyllähän te tiedätte, mitä kuuluu tehdä, kun pakastin pullistelee vegaanista jäätelöä? No kutsua tietenkin vegaaniystävä auttamaan urakassa!

Edellisistä treffeistä Liisan kanssa oli ehtinyt vierähtää jo vähän tarpeettoman pitkä tovi, joten oli jo aikakin tavata. Parhaimmillaan ystävyys on minusta silti sitä, että erossa vietetyllä ajalla ei jälleennäkemisen hetkellä ole enää mitään merkitystä. Ja Liisa on yksi niitä ihmisiä, joiden kanssa aika katoaa niin yhdessä ollessa kuin erossakin. Tapasimme viime kesänä yhteisellä bloggaajareissulla ja 12 vuoden ikäerosta huolimatta tuntui kuin olisimme olleet kavereita aina.

Minulla on paljon varsin eri ikäisiä ystäviä. Läheiseen ystäväpiiriini kuuluu useampi yli 10 vuotta minua nuorempi, samaten kuin minua 10 vuotta vanhempikin ystävä. Ja onpa yksi 50 vuotta vanhempikin. :) En olisi ehkä 10 vuotta sitten uskonut, että vuosikymmentä myöhemmin viihtyisin yhä täpärästi parikymppisten seurassa, mutta jos jotain tässä vuosien varrella on oppinut, niin sen, että monessa tapauksessa ikä todellakin on vain numero. Vuodet tuovat toki mukanaan elämänkokemusta ja näkemystä, mutta useimpien ystävieni kanssa numerot menettävät merkityksensä. Ihailen nuorten ystävieni kypsyyttä ja fiksuutta – tuntuu, että itse samanikäisenä olin tuhannesti lapsellisempi ja enemmän pihalla.

Loppujen lopuksi ne elämän peruskysymykset ja -ongelmat, ilot ja surut ovat aikalailla samoja iästä riippumatta. Elämäntilanteet vaihtelevat, mutta ei sitä välttämättä tarvitse jakaa toisen kanssa samaa elämäntilannetta voidakseen silti löytää yhteistä jutunjuurta ja samaistumispintaa. Joskus erilaiset elämäntilanteet ajavat etäämmälle, mutta arvostan erityisesti niitä ystäviä, jotka pitävät ystävyydestä kiinni ja huolen, vaikka toisen elämä hetkittäin tuntuisikin olevan kuin eri planeetalta.

Olen ihan valtavan kiitollinen siitä, että minulla on ympärilläni ihmisiä, joita saan kutsua ystäviksi. Kun on kokenut myös yksinäisyyden, ei ystäviäkään pidä itsestäänselvyytenä. Olen joskus yrittänyt miettiä, miksi ystävien löytäminen tuolloin aikanaan oli niin haastavaa, ja miten ihmeessä niitä tuntuu nykyään tupsahtelevan elämään tuon tuosta. En ole keksinyt asialle muuta selitystä kuin sen, että vietän nykyisin ihan toisenlaista elämää ja toisenlaisessa paikassa.

Pikkukaupungin ympyrät ja elämänpiiri, jossa uusia ihmisiä ei luontevasti tapaa koko ajan, rajaa helposti ystävystymisen mahdollisuuksia paljonkin. Suuremmassa kaupungissa ja sosiaalisissa työ- ja harrastuskuvioissa uusia ihmisiä kohtaa jatkuvasti. Jotenkin ystävystymisestä on vain tullut vanhemmiten tosi paljon helpompaa, mutta isoimmaksi tekijäksi koen silti sen, että vaihdoin maisemaa ja löysin oman ammatillisen identiteettini. Todella suuren osan ystävistäni olen löytänyt tavalla tai toisella työni kautta.

Tunnen toisinaan syyllisyyttä siitä, ettei minulla ole ystävilleni niin paljon aikaa kuin toivoisin, mutta toisaalta tosielämä ei ole kuin Frendeissä tai Sinkkuelämässä. Nuorempana haaveilin sellaisesta niin tiiviistä ystävyydestä, että juteltaisiin ja nähtäisiin päivittäin, mutta aikuisena on ollut pakko katsoa elämän realiteetteja silmästä silmään. Arjen vaatimukset, työt, perhekuviot  ja harrastukset nielaisevat vapaa-ajasta leijonaosan ja nykyään olen onnellinen, jos ehdin nähdä läheisimpiäkin ystäviäni edes kerran kuussa. Vaikka mieluusti treffailisin ystäviäni vaikka joka päivä, ei siihen yksinkertaisesti ole mahdollisuutta ja välillä kahden kiireisen ihmisen aikataulujen yhteensovittelu on melkoista kalenteri-tetristä.

Juuri tästä syystä ne harvinaiset yhteiset hetket ystävien kanssa ovat ihan erityisen arvokkaita ja eilinen jätskituokio Liisan kanssa on ollut yksi viimeisten parin viikon kohokohtia. Juhlistaaksemme tätä pitkän tauon jälkeen koittanutta jälleennäkemisen hetkeä, päätimme viedä jätskikekkeritkin seuraavalle levelille. Marssin siis ruokakauppaan ja ostin kasan kaikenlaisia herkkuja, joilla sitten pimppasimme jätskiannoksemme aivan uuteen uskoon. Ja nyt kun sen kerran tein, niin en tajua MIKSI EN OLE TEHNYT TÄTÄ KOSKAAN ENNEN!

Ihan vakavasti puhuen tyypit, parilla maailman pienimmällä kikalla saa kotoisat herkutteluhetket singautettua ihan uusiin sfääreihin. Tästä lähtien tämän talouden jätskiannokset eivät ole enää entisiään. Eikä siihen tarvita kummoisiakaan aineksia. Jo suklaakekseillä, suklaakastikkeella ja tuoreilla marjoilla saa tehtyä ihmeitä. Sekä tietenkin minikokoisilla sateenvarjoilla! ;) Ja psst, vinkkinä kaikille vegaaniruokavaliosta kiinnostuneille, että aika monet ihan tavallisista suklaakekseistä sekä suklaakastikkeista ovat maidottomia – yllätyin kaupan hyllyjä tutkiessani. Erittäin vahva suositus etenkin murustetulle suklaakeksille jätskin seassa. Pelkään, että tämän keksittyäni (hohhoo, pun intended) kuluttamani jätskin (ja keksien) määrä tulee nousemaan pilviin…

Vaikka Liisa on ollut vegaani jo jonkin aikaa, niin näitä Ingmanin Choice-jäätelöitä hän ei ollut tullut vielä maistaneeksi. Ja ensimmäisen lusikallisen popsittuaan ei siitä ylistyssanojen tulvasta ollut tulla loppua. En itse ole maistellut muita vegaanijäätelöitä, mutta Liisa on ehtinyt testata liki kaikki markkinoiden muut maidottomat vaihtoehdot. Ja Choice kiilasi kirkkaasti kärkisijalle. Parasta tässä oli Liisan mukaan se, että nämä jätskit oikeasti maistuvat ihan tavalliselta kermajäätelöltä ja koostumus on kuohkeudessaan jopa perusjätskiä parempi. Ja voin yhtyä tähän mielipiteeseen.

Yritimme tehdä makutestiä ja löytää jätskien joukosta suosikkimme, mutta kun kaikki maut saivat yhtä ylistävät arviot, arviointitaulukon tekeminen tuntui aika turhalta. Jos nyt ihan pakko olisi nimetä kaksi lempparia, niin sanoisin, että mansikkainen soijajäätelö ja vaniljainen riisijäätelö olivat tämän kahden hengen raadin suurimmat suosikit.

Jos haluatte itse kutsua ystävän kotiin jätskikemuja viettämään, niin nyt olisi mahdollisuus päästä yhdessä maistelemaan Ingman Choice -jäätelöä. Saan nimittäin arpoa yhteensä 6 kpl 15 euron arvoisia Choice-jäätelölahjakortteja. Jos siis mielit päästä herkuttelemaan kaverisi kanssa, niin kerrohan tämän postauksen kommenteissa mikä Ingman Choice -vaihtoehdoista kuulostaa herkullisimmalta ja miten itse tuunaisit oman jätskikulhosi? Jätä vastauksesi ma 10.4.2017 mennessä ja muista liittää kommenttiisi toimiva sähköpostiosoite. 

Photos: Jenni Rotonen & Liisa Kivi

Related posts