12/11/17

Vuoden 2018 kauneimmat kalenterit ovat täällä! (+kisa)

302 30

On koittanut jokavuotisen ja kovasti rakastetun tradition aika, sillä tänään esittelyyn pääsevät ensi vuoden kauneimmat kalenterit! Ystäväni Anna Stolzmann suunnittelee vuosittain Porvoon taidekoululle vuosikalenterin, jonka sivuja koristavat taidekoulun lasten upeat taideteokset. Ja pakko sanoa, että kalenteri se tuntuu vain kaunistuvan vuosi vuodelta – upeaa työtä jälleen Anna!

Monenlaisia muotoja ja tyylejä nähnyt kalenteri on tällä kertaa samankaltainen kuin viime vuonna, mutta materiaalit, värit ja yksityiskohdat ovat päivittyneet hiukan. Tänä vuonna kaunista kalenteria saa mustana, puuterinvaaleana, valkoisena sekä beigenä ja lasten piirrokset hehkuvat sisäsivuilla värikuvina. Tykkään itse kalenterin designista ja käytännöllisestä viikkonäkymästä todella paljon: selkeät pystysarakkeet kullekin päivälle ja yksi ylimääräinen sarake yleisemmille viikkoa koskeville merkinnöille.

Tänä vuonna Anna on suunnitellut Porvoon taidekoululle myös kaksi juliste-seinäkalenteria, joista toisessa näkyy kerralla koko vuosi ja toinen puolestaan koostuu 12 kuukausijulisteesta. Vuosikalenteria on saatavilla useammassa värissä ja kuukausikalenteri puolestaan on jo lähtökohtaisesti monivärinen.

Tänä vuonna on iloisia uutisia tarjoiltavana myös kalenterien saatavuudesta, sillä tällä kertaa jälleenmyyjiä on Porvoon taidekoulun lisäksi muuallakin. Värivalikoima saattaa hieman vaihdella liikkeittäin, mutta jälleenmyyjiä ovat siis Porvoossa Finform, Design Deli, Kulttuuritalo Grand sekä Helsingissä TRE, Papershop, Putinki sekä kirjakauppa Nide. Kaunis kalenteri on muuten myös ihana lahjaidea näin joulun alla! Myös kalentereiden hinnat ovat varsin maltilliset: Porvoon taidekoululta ostettuna pöytäkalenteri kustantaa 20€, vuosijulistekalenteri 12€ ja kuukausijulistekalenteri 20€ (plus postikulut 5€, mikäli tilaat sähköpostitse). Jälleenmyyjillä hinta saattaa vaihdella.

Porvoon taidekoulu halusi lahjoittaa Pupulandialle muutaman pöytäkalenterin myös teille lukijoille arvottavaksi eli huomio kaikki, jotka olette minun tapaani paperikalentereiden ystäviä! En ole vieläkään suostunut siirtymään kalenteriasioissa digiaikaan, vaan luotan yhä edelleen laukussa mukana kulkevaan almanakkaani. :)

Jos siis mielit voittaa tällaisen kalenterikaunokaisen omaksesi, niin kerrohan kommenttiboksin puolella, mikä neljästä tarjolla olevasta väristä on oma suosikkisi: musta, puuteri, beige vai valkoinen? Saan arpoa kalentereita yhteensä neljä, yhden kutakin väriä. Jätä kommenttisi 19.11.2017 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

24/02/17

Unelmien opus viherpeukaloille ja sellaisiksi halajaville

5 49

Olen kymmenet kerrat ihastellut vaateliikkeissa ja sisustuslehtien kuvissa toinen toistaan ihanampia viherkasveja ja toivottomana manaillut, kun en tiedä kasvien nimiä. Viherkasvi-innostuksissani olen nimittäin himoinnut omaan kotiin jos jonkinlaista rehua, mutta onpahan muuten vaikea selittää, mitä haluaa (tai edes löytää siitä kuvia), jos ei tiedä lajikkeen nimeä.

Nyt on rukouksiini vastattu, kun sain viime viikolla viimein käsiini sisustus-idolieni Riikka Kantinkosken ja Susanna Venton viime vuonna julkaiseman aivan hurmaavan teoksen Green Home Book, joka on omistettu viherkasveille. Uskomattoman kaunis kirja on täynnä toinen toistaan mahtavampia viherkasveja sekä hoito-ohjeita ja vinkkejä kasveilla sisustamiseen. Tämän opuksen avulla olen nyt vihdoin ja viimein saanut nimet monille niille täydellisille huonekasveille, joita olen milloin mistäkin bongaillut.

Kirja on jo visuaalisestikin niin kaunis, että kannustan hankkimaan sen käsiinsä. Tai vähintäänkin selailemaan läpi kirjakaupassa tai kirjastossa. Pitää nyt alkaa opiskella myös kirjan kasvienhoito-oppeja, josko huomaani kohtalon oikusta joutuneet kasviparat tästä eteenpäin pärjäilisivät sitten vähän paremmin.

Tätä kirjakaunokaista löytyy aika kattavasti eri kirjakaupoista ja sen kielenä ovat sekä suomi että englanti. Opus sopii siis vaikka tuliaisviemiseksi Suomesta maailmalle. Itse olisin ainakin tällaisesta lahjasta ikionnellinen, ellei siis jo löytyisi kirjahyllystä. :)

Kirja on saatu arvostelukappaleena blogin kautta.

green-home-book9green-home-book10

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

3/01/17

Haussa lukuhimon herättävä kirja

85 92

Olen aina rakastanut lukemista. Siitä lähtien, kun opin lukemaan, ahmin kirjoja sillä tahdilla, että paikallisesta kirjastosta tuntuivat loppuvan lasten- ja nuortenkirjat kesken. Vielä lukiossakin luin paljon, mutta jostain syystä opiskeluiden ja töiden myötä ahkera lukuharrastus on jäänyt jostain syystä vähän pimentoon. Olen monesti miettinyt, että haluaisin lukea enemmän taas, mutta kaipaisin hyviä lukuvinkkejä. Ja keneltäpäs hyviä kirjasuosituksia voisikaan osuvammin kysellä kuin teiltä! Saa olla sekä romaaneja että muitakin mielenkiintoisia, mukaansa tempaavia teoksia. Myös elämäkerroista olen aina tykännyt.

Antaakseni vähän referenssejä omasta maustani kirjojen suhteen voisin mainita, että olen syttynyt kovasti Haruki Murakamin romaaneista, pidän esimerkiksi Anna-Leena Härkösen sarkastisesta huumorista ja elämäkertojen osalta muun muassa Andre Agassi ja Mia Farrow ovat vieneet mennessään. En niinkään välitä chicklit-hömppäromaaneista, vaikkakin niidenkin joukkoon mahtuu helmiä, vaan mieluummin nautiskelen hiukan enemmän syvyyttä ja substanssia sisältävistä teoksista.

Kaikkien aikojen lempiromaaneihini kuuluvat John Irvingin klassikko Kaikki isäni hotellit ja Kjell Westön Helsinki-kuvaus Leijat Helsingin yllä, joista kummankin kohdalla olen ollut luovuttaa jo alkumetreillä, kun en ole oikein päässyt sisään tarinaan. Joskus kirja imaisee otteeseensa jo ensiriveiltä lähtien (kuten vaikkapa juuri nuo Murakamit ja Agassi), mutta Irvingin kohdalla taistelin ensimmäisten 50-100 sadan sivun yli hammasta purren. Mutta kun se maailma viimein avautui tavalla joka innosti, loppu kirjasta hujahti ahmien. Sama juttu kävi myöhemmin Westön kanssa. Kun lopulta innostuin, käytin lomamatkani jokaisen liikenevän hetken nenä kirjassa – jopa ex-poikakaverin vessataukoja myöten. :D

Se on niin jännä, kuinka sitä joskus haluaisi tykätä jostain kirjasta ja minä en mielelläni jätä luku-urakkaa kesken. Mutta esimerkiksi Mia Kankimäen Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin – voi kuinka olisinkaan halunnut pitää siitä. Olin lukenut useita ylistäviä arvioita ja kirja tuntui hurjan puoleensavetävältä poikkeuksellisen kaunista kantta ja tuolloin näköpiirissä häämöttävää Japanin matkaa myöten. Lopputulos: olen nukahtanut joka ikinen kerta parin sivun jälkeen, kun olen yrittänyt päästä tarinassa eteenpäin.

Lopulta puolen vuoden uneliaiden lukutuokioiden jälkeen luovutin ja totesin, että kaipaan jotakin, joka pitää kuumeisesti otteessaan eikä saa minua nuokkumaan. Toki näille nukutusromaaneillekin on paikkansa, mutta haluaisin tuntea taas sitä palavaa lukuhimoa, joka ennemminkin valvottaa kuin unettaa. Eli nyt metsästän siis sellaisia teoksia, jos joihin syttyisi tällainen into ja palo. Ensisijaisesti kaipailen nimenomaan romaaneja ja elämäkertoja, mutta kiinnostavia tietokirjoja tai muitakin teoksia voi ehdotella. Maltan tuskin odottaa, millaisia vinkkejä sieltä satelee! Tulkoon vuodesta 2017 aktiivisempi lukuvuosi. :)

Kiitos jo etukäteen vinkeistänne!

Related posts

14/12/16

Mitä antaa lahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea?

7 109 tre-joulu-kaikki1

Yhteistyössä TRE

On taas se aika vuodesta, kun olisi kiva keksiä läheisille jotakin mukavaa muistamista. Lahjojen antaminen on parhaimmillaan kivaa, mutta siitä syntyy helposti turhaa stressiä, jos homma jää viime tippaan tai ei ihan tiedä, mitä haluaisi toiselle antaa. Niinpä ajattelin helpottaa tilannetta hiukan, jos siellä joku potee joululahjastressiä näin pari viikkoa joulun alla. Tässä postauksessa on nimittäin tarjolla vinkkejä monenlaiseen makuun – ja hieman perinteistä poiketen. Nyt ei jaeta lahjavinkkejä äideille ja isille, siskoille ja veljille tai tyttö- ja poikaystäville, vaan tällä kertaa mennään mielenkiinnon kohteet ja tyyli edellä, ikään ja sukupuoleen katsomatta. :)

Tarjolla on siis lahjaideoita hänelle, jolla on jo kaikkea sekä hänelle, jolla on leikkisä mieli. Hänelle, joka on vielä pieni sekä hänelle, joka tykkää hyggeilystä. Hänelle, joka arvostaa minimalismia ja hänelle, joka viihtyy luonnossa. Aika moneen makuun siis! Toivottavasti löydätte näistä vinkeistä mukavia ideoita omille läheisillenne. Kaikki lahjat löytyvät TRE-verkkokaupasta ja kivaa näissä on se, että suurin osa on kotimaisilta pieniltä valmistajilta tai muutoin vastuullisesti tuotettuja.

Lahjaideoita hänelle, jolla on jo kaikkea (kuva yllä)

Huopa Lapuan Kankurit, college-pusero Arela, keittiöpyyhe Kauniste, nahkainen clutch Moimoi, korvakorut Moimoi, Pariisi-keittokirja Richard McCormick, college-housut Arela, jatkojohto Johtoi, roskapussiteline Everyday Design

Yhteistyöni TRE-konseptiliikkeen ja -verkkokaupan kanssa on itse asiassa tällä kertaa hyväntekeväisyysprojekti. Mainitsinkin aiemmassa postauksessani muutamia tapoja, joilla näin joulu alla voi auttaa yksinäisiä, huonossa tilanteessa olevia ja vähävaraisia saamaan vähän jouluiloa elämäänsä, ja tosiaan myös TRE on nyt joulun kunniaksi mukana tuomassa joulumieltä yhdessä Brother Christmasin kanssa järjestämänsä lahjakeräyksen kautta.

Osallistua voi 22.12. asti viemällä lahjan TRE Christmas Marketiin sen aukioloaikana klo 11-20 tai joulua edeltävällä viikolla klo 11-21. Lahja voi siis olla muualtakin hankittu tai itse tehty, mutta jos hankit keräykseen lahjoittamasi paketin joulumarketista, TRE tarjoaa 30 % alennuksen lahjaksi menevästä tuotteesta, ja 10 % alennusta yhdestä omasta ostoksesta. Lisätietoa keräyksestä voit lukea täältä.

Lahjaideoita hänelle, joka arvostaa minimalismia

tre-joulu-minimalisti

Seinäkello Muoto2, kamerahihna Field Day, pörröinen clutch Väska, sisustustyyny Lapuan Kankurit, pesuaineet Cilla’s, norsu-säästölipas Palaset, säilytyskori Mifuko, kahvimuki Ecoffee Cup, raitapaita Armor Lux

TRE halusi antaa minulle mahdollisuuden valita ja lahjoittaa valikoimastaan 5 pakettia järjestämäänsä hyväntekeväisyyskeräykseen, joten halusin nyt vielä muistutella teitäkin tästä kivasta tavasta auttaa esimerkiksi vähävaraista perhettä, koditonta tai yksinäistä vanhusta. Olen merkinnyt lahjoittamani tuotteet kollaasien yhteyteen joulunpunaisella värillä.

Myös verkkokauppatilauksen kautta voi muuten lahjoittaa paketin hyväntekeväisyyskeräykseen. Valitse tuolloin “nouto liikkeestä” ja merkitse tilauksesi yhteyteen alekoodiksi lahjalahjalahja, niin osaavat verkkokaupassa suunnata paketin oikeaan paikkaan. Paketointi ja lahjan toimitus keräykseen hoidetaan siis heidän toimestaan.

Lahjaideoita hänelle, jolla on leikkisä mieli

tre-joulu-leikkisa

Korvakorut Poola Kataryna, lamppu Andbros, jatkojohto Johtoi, Barcelona-keittokirja Richard McCormick, nahkainen clutch Moimoi, kahvimuki Ecoffee Cup, posliinimuki Kauniste, tipu-kynttilä Pyro Pet, tarjotin Kauniste, huopa Langø

Jos mielit ehtiä tilata joululahjan jollekulle läheisellesi vielä ennen joulua, niin tilaus kannattaa laittaa eteenpäin viimeistään 18.12., jotta paketti ehtii jouluruuhkassa varmasti perille. Mutta hätätilanteessa myös TREn joulumarket palvelee jouluaattona Helsingissä klo 9-12.

Hintahaarukka näissä kollaasien lahjoissa on muutamasta eurosta suunnilleen 150 euroon, mutta suurin osa jäänee alle satasen. Tässä on tosiaan myös kiva kattaus ideoita, jos haluat tukea nimenomaan suomalaista suunnittelua. :) Kelpuuttaisinpa näistä oikeastaan mitä tahansa ihan omaankin lahjapakettiini!

Lahjaideoita hänelle, joka tykkää hyggeilystä

tre-joulu-hygge

Tunika Arela, tuoksukynttilä Osmia, sisustustyyny Kaunistehuopa Langø, kuumavesipullo Lapuan Kankurit, pöytäkello Puik Art, kahvikuppi Tonfisk

Lahjaideoita hänelle, joka on vielä pieni

tre-joululahja-pikkuihminen

Muistipeli Andbros, Norsu-vetolelu Hape, retkipullo Plastex, kortti Heidi Valkola, Tuulen vuosi -lastenkirja Hanna Konola, college-pusero R/H, leggingsit Metsola, norsu-säästölipas Palaset, Tuhat ja yksi otusta -lastenkirja Laura Merz

Lahjaideoita hänelle, joka viihtyy luonnossa

tre-joulu-eratyyppi

Huopa Langø, villasukat Helsingin villasukkatehdas, seinäkalenteri Teemu Järvi, leikkuulauta Farö, termospullo Airam, sisustustyyny Klaus Haapaniemi

Photos: TRE, valmistajat

Related posts