25/02/18

Mukavuus ennen kaikkea – myös alusvaateostoksilla

251 66 luomupuuvilla-alushousut

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Pierre Robert

Okei, loikkasin ulos mukavuusalueeltani noin kuukausi sitten, kun julkaisin täällä blogissa muutamat bikinikuvat ja nyt saan jälleen keräillä rohkeuttani, sillä alusvaatemerkki Pierre Robert haastoi minut mukaan alusvaatekampanjaan pohdiskelemaan, mikä on minulle alusvaateostoksilla tärkeää ja millaiset ovat täydellisen mukavat alusvaatteet. Tässä siis elämäni ensimmäiset alusvaatekuvat, olkaapa hyvät!

Pureuduin tuossa aiemmassa postauksessani siihen, kuinka kriittisesti omasta ja muiden vartaloista nykyään somessa puhutaan samanaikaisesti, kun haikaillaan sallivampien ja armollisempien vartaloihanteiden perään. Siispä päätin tuolloin, että en aio häpeillä omaa ihan tavallista kroppaani, eikä pitäisi kenenkään muunkaan. Siitä huolimatta tunnustan, että jännittää taas julkaista näin vähäpukeisia kuvia, vaikka näissä näkyy vähemmän paljasta pintaa kuin uimarannalla!

laadukkaat alusvaatteet

Mutta siis… Syy näiden kuvien taustalla on uusi Suomessa lanseerattava Pierre Robert -alusvaatemallisto, jonka tiimoilta minut haastettiin valitsemaan kokoelmasta suosikkejani sekä pohtimaan alusvaatepukeutumista. Mikä minulle on alusvaatteissa tärkeää ja millaisista alusvaatteista itse tykkään eniten?

Vaikka tyyli on minulle pukeutumisasioissa aina kriteeristön ykkönen, heti kakkosena tulee mukavuus. Haluan, että vaate istuu hyvin ja tuntuu mukavalta ja sopivalta päällä – sama pätee alusvaatteisiin, joissa mukavuus on minulle vielä muitakin vaatteita tärkeämpi seikka. Inhoan painaumia jättäviä saumoja, kiristävää tunnetta tai kankaita, jotka valuvat tai vetäytyvät sinne, minne ne eivät kuulu. Pidän kaikkein eniten pehmeistä mikrokuitu- ja puuvillamateriaaleista, jotka tuntuvat ihoa vasten sileiltä ja huomaamattomilta. Pidän arkialusvaatteissani eniten hillityn minimalistisesta tyylistä ja voi olla, että alusvaatelaatikkoni näyttää kovin tylsältä, mutta pääosin se kätkee uumeniinsa vain keskenään identtisiä mustia, yksinkertaistakin yksinkertaisempia pikkuhousuja. Jos alusvaatefilosofiani pitäisi tiivistää yhteen lauseeseen, voisi sanoa, että silloin alusvaatteet ovat riittävän mukavat, kun niiden olemassaolon voi käytännössä unohtaa kokonaan.

luomupuvillaiset pikkuhousut

Huomaan, että ikä ei siinä mielessä tule yksin, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostan mukavuutta. Muistan joskus parikymppisenä kämppikseni ihmetelleen, miten voin kotonakin hengailla farkuissa, kun hän vaihtoi välittömästi kotiin päästyään mukavampaa ylle. Tuolloin aidosti viihdyin farkuissani, mutta nykyään housut lähtevät jalasta yleensä aika vikkelään kotiin päästessä. Olen myös vaihtanut lähes kaikki rintaliivini kaarituettomiin versioihin ja kesäisin lämpimillä säillä saatan viilettää täysin ilmankin.

Pääsin testailemaan Pierre Robertin alusvaatteita, joissa yhdistyvät aika saumattomasti (hahaa, pun intended) nämä minunkin peräänkuuluttamani ominaisuudet: mukavuus, minimalistinen tyyli, laadukkaat ja miellyttävät materiaalit sekä vastuullisuus. Monet malliston alushousut on valmistettu GOTS-sertifioidusta luomupuuvillasta ja lisäksi kokoelmassa on myös ohuesta mikrokuidusta valmistettuja alushousuja, pehmeitä kaarituettomia t-paitaliivejä sekä yksinkertainen toppi. Omia lemppareitani mallistossa ovat mikrokuituiset pitsisomisteiset pikkuhousut sekä korkeavyötäröiset luomupuuvillaiset pikkuhousut.

t-paitaliivi

Olen korkeavyötäröisten housujen ystävä ja olen huomannut, että ne sopivat minun vartalotyypilleni kaikkein parhaiten. Jotenkin en silti koskaan ole tullut käyttäneeksi alusvaatteissa korkeavyötäröisiä, napaan asti nousevia malleja, vaikka bikineissäkin pidän niiden vintage-fiiliksestä. Vaikka ne eivät harmillisesti näy nyt näissä lopullisissa kuvissa kuin vilauksena tuossa yllä olevassa kuvassa, ne olivat päällä yhdet suosikeistani.

Rehellisesti sanottuna minua suorastaan nauratti, kun vedin vaaleanpunaiset korkeavyötäröiset pikkuhousut ylleni ja tajusin muuttuneeni omaksi äidikseni. Olen aina hihittänyt äitini korkeavyötäröisille “mammapikkareille”, ja nyt mallailin niitä tyytyväisesti nyökytellen ylleni. Myönnetään äiti, ne ovat tosi mukavat! Ja samasta puustahan meidän kroppamme ovat sattuneesta syystä veistetty. Sanokaa, että edes joku muukin siellä ruudun takana on sortunut kokeilemaan äitien suosimaa alushousumallia ja tykästynyt? :D

mukavat alusvaatteet

Tiedoksi kiinnostuneille, että Pierre Robertin alusvaatteita saa hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista sekä merkin omasta verkkokaupasta. Kokomitoituksesta voisin sanoa vinkiksi sen verran, että tuotteet vastaavat aikalailla kokomitoitusta, mutta jos arvot kahden eri koon välillä, ota se suurempi. Noita kuvissa näkyviä vaaleanpunaisia alusvaatteita ei ole tällä hetkellä saatavilla verkkokaupassa, mutta niitä on myynnissä päivittäistavarakaupoissa.

Saan arpoa teille lukijoille ihania Pierre Robert -alusvaatepaketteja ja kolme onnellista voittaa siis omakseen Pierre Robertin alusvaatteita. Osallistu kisaan vastaamalla kysymykseen: mikä on sinulle tärkeintä alusvaateostoksilla? Olisi toki myös hauskaa saada palautetta näistä postauksen jännitystä herättäneistä kuvista! Jätä kommenttisi 4.3.2018 mennessä ja muista liittää sen yhteyteen toimiva sähköpostiosoite, sillä kontaktoin voittajia sähköpostitse. Kilpailun säännöt löydät täältä.

luomupuuvillaiset alusvaatteett-paitaliivit

Photos: Arttu Mustonen

Related posts

20/02/18

Phantom Thread

34

Kaupallinen yhteistyö: Leffamaailma & Phantom Thread

Sain reilu viikko sitten näyttää täällä blogin puolella pilkahduksen ihanan ylellistä punaisen maton eleganssia, kun esittelin Mert Otsamon minulle suunnitteleman upean uniikkiluomuksen. Merenvihreä iltapuku suunniteltiin siis tällä viikolla ensi-iltansa saavan Phantom Thread -elokuva inspiroimana ja sain kantaa pukua elokuvan ennakkonäytösiltana pari viikkoa sitten, kun samalla juhlistettiin leffateatteri Maximin uudelleenavajaisia.

Pääsin itse katsastamaan Phantom Threadin jo etukäteen ennakkonäytöksessä, mutta tällä viikolla koittaa sitten viimein odotettu hetki, kun 6 Oscard-ehdokkuutta ja lukuisia elokuva-alan palkintoja kahminut leffa saa ensi-iltansa perjantaina 23.2.2018. Ja huom, lippuja voi jo tänään ostaa viikonlopun näytöksiin Finnkinon nettisivuilta!

Phantom Thread kertoo tarinan omaperäisestä 1950-luvun muotisuunnittelijasta Reynolds Woodcockista (Daniel Day Lewis), jonka hyppysissä syntyy toinen toistaan upeampia luomuksia niin seurapiirien kermalle, kuninkaallisille kuin elokuvatähdillekin. Poikamiehenä viihtyvän ja alati vaihtuvista naisystävistään tunnetun Reynoldsin elämä saa uudenlaisia sävyjä, kun hänen eteensä kompuroi nuori ja voimakastahtoinen Alma (Vicky Krieps). Neuroottisen tarkasti omia rutiinejaan ja tapojaan noudattavan Reynoldsin arki ei ole entisensä, kun Almasta tulee hänen muusansa ja rakastajattarensa.

Elokuva tarjoilee katsojalleen paitsi mielenkiintoisen sukelluksen muotisuunnittelijan työhön, myös visuaalisen elämyksen, joka on täynnä sekä kauniita tuokiokuvia 50-luvun Englannista että ainutlaatuisia muotiluomuksia menneiden vuosikymmenten hengessä. Tarinan viipyilevä ja rauhallinen tunnelma saavat odottamaan pinnan alla kytevien jännitteiden purkautumista yllättävien käänteiden muodossa – ja sellaisia elokuvassa myös hienovaraisesti tarjoillaan. Leffan loppuun on kuitenkin säästelty melkoinen yllätys, joka pyöräyttää koko tarinan luonteen jännittävällä tavalla ympäri ja saa kävelemään elokuvateatterista ulos melkoisen hämmennyksen vallassa. Kerrassaan kiehtova elokuva, voin suositella!

Huippuarvioita kerännyt elokuva on kiinnostavalla tavalla erilainen kuin mikään hetkeen näkemäni ja leffassa nähdään monta loistoroolia. Etenkin Reynoldsin kuivakkaan asiallisena ja jämäkkänä Cyril-siskona nähtävä Lesley Manville loistaa roolissaan ja on roolistaan myös parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkaana. Samaten Daniel Day Lewis on Oscar-ehdokkaana parhaan miespääosan saajaksi. Kaikkiaan kuusi Oscar-ehdokkuutta saanut elokuva kilpailee myös parhaan elokuvan kategoriassa.

Jos haluat saada jo esimakua siitä, mitä on tulossa, niin trailerin voi kurkata tästä tekstin alta.

Related posts

11/02/18

Ensimmäistä kertaa iltapuvussa

17 105

Kaupallinen yhteistyö: Leffamaailma & Phantom Thread

Välillä tulee vastaan sellaisia päiviä, että nipistelen itseäni salaa miettiessäni, että miten ihmeessä olen onnistunut päätymään näin mahtaviin tilanteisiin ja projekteihin? Yksi sellainen hetki koitti taannoin, kun sain viestin, että yhteistyöprojektin tiimoilta haluttaisiin suunnitella minulle iltapuku. Anteeksi mitä?! <3 Kyllä se vain minulle passaa! Ja lapsuuden prinsessaunelmat kävivät tällä viikolla viimein toteen, kun sain parin viikon valmistelun jälkeen tällä viikolla pukea elämäni ensimmäistä kertaa ylleni iltapuvun. Enkä edes ihan mikä tahansa iltapuvun, vaan Mert Otsamon minulle mittatilauksena suunnitteleman uniikin luomuksen.

Miten tällaiseen projektiin sitten päädyttiin? Kyseessä on pian leffateattereihin rantautuvan Phantom Thread -leffan inspiroima juttu, joka sai siis innoituksensa elokuvan juonesta. Leffa kertoo fiktiivisen tarinan 50-luvulla eläneestä, omaperäisestä muotisuunnittelijasta, jonka hyppysissä syntyi toinen toistaan upeampia luomuksia niin seurapiirien kermalle, kuninkaallisille kuin elokuvatähdillekin. Oman twistinsä tarinalle antaa, kun suunnittelija kohtaa nuoren voimakastahtoisen Alman, josta tulee hänen muusansa ja rakastajattarensa. Kuusi Oscar-ehdokkuutta kahminut elokuva ilmestyy teattereihin Suomessa pe 23.2. ja sen traileri on jo katsottavissa Youtubessa.

Kerron elokuvasta vähän enemmän sitten lähempänä sen ensi-iltaa, mutta sitä odotellessa paljastan jo teille tämän upean puvun, jota sain pitää elokuvan ennakkonäytöksessä aiemmin tällä viikolla. Pitää varmaankin toivoa kutsuja iltapukujuhliin nyt jatkossakin, jotta pääsen käyttämään tuota mieletöntä uniikkia luomusta…

Tunnen itseni ihan erityisen onnekkaaksi, sillä kuulin jälkikäteen, että Mert Otsamo oli ihan itse ehdottanut, että tekisi mieluusti puvun juuri minulle. Se tuntui aikamoiselta kunnialta. Hän olikin jo suunnitellut valmiiksi muutamia luonnoksia, kun menin ensimmäiseen tapaamiseemme ja pidin heti näkemästäni. Suunnitelma eli ja muuttui vielä hiukan matkan varrella, mutta olimme molemmat lopputulokseen todella tyytyväisiä. Joku teistä saattoikin nähdä Instagram Storyn puolella välähdyksiä sovittelutuokioista, joiden ensimmäisessä vaiheessa ylläni oli vasta valkoisesta lakanakankaasta tehty prototyyppi. Vitsailin tuolloin, että olen menossa naimisiin, mutta totta puhuen voisin hyvinkin nähdä itseni juuri tämän tyyppisessä veistoksellisessa hääpuvussa, jos joskus vielä naimisiin päädyn.

Sain itsekin vaikuttaa designiin, mutta halusin tarkoituksella antaa suunnittelijalle aika vapaat kädet, sillä hänellä tuntui olevan niin selkeä ja omaa makuanikin miellyttävä visio valmiina mielessään. Otin itse kantaa pääasiassa yksityiskohtiin sekä väri- ja materiaalivalintoihin. Päämateriaaliksi valikoitui lopulta merenvihreä (lempivärini) raakasilkki, jota täydentämässä oli Mertin ulkomaanmatkoiltaan aikanaan löytynyt yönsininen glitterkangas. Mertin ajatuksena oli, että veistoksellinen yläosa avautuisi kimallukseen kuin kukkanen tai pinnasta rikottu ametistikivi.

Voin kertoa, että harvoin on ollut yhtä ylväs ja kaunis olo kuin tässä mekossa. Täydellisesti istuva vaate ja korsettimainen yläosa saavat ryhdin suoristumaan kuin itsestään ja pidän ihan valtavasti puvun kauniin naisellisesta siluetista. Voisipa pukeutua näin joka päivä! Tai no okei, ei ehkä ihan joka päivä, mutta vaikka edes kerran kuussa. :D

Suurkiitos Mert Otsamolle ihan mielettömästä puvusta – en malta odottaa, että pääsen käyttämään tätä uudelleen! Iso kiitos myös rakkaalle Eevaleena Liedekselle upeasta kampauksesta ja meikistä, jotka täydensivät iltapuku-lookini täydellisesti sekä valokuvaaja Angelina Ilmastille näistä ihanista kuvista! <3 Kiitos myös Luonnontieteelliselle museolle hienosta kuvauslokaatiosta sekä Leffamaailmalle mahtavasta yhteistyöstä.

Jos haluatte päästä näkemään puvun ihan omin silmin, se on vielä huomisen ajan esillä elokuvateatteri Maximissa, joka avattiin tällä viikolla perusteellisen remontin jälkeen uudelleen yleisölle. On muuten myös mainittava, että tuo uusittu Maxim on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen. Erittäin viihtyisäksi ja alkuperäistä sisustusta kunnioittaen remontoitu elokuvateatteri taitaa jatkossa olla oma lempparini Finnkinon elokuvateattereista, sillä sen valikoimaan on luvattu tuoda erityisesti kaikenlaista art house -elokuvaa sekä eurooppalaisia ja vähän vaihtoehtoisempia elokuvia. Ja uudistuneessa Maximissa saa muun muassa nauttia viiniä leffaillan lomassa, jos sellainen kiinnostaa. :) Samantyyppinen meininki siis kuin esimerkiksi ihanassa Rivierassa täällä Kalliossa, jossa muuten tullaan myös esittämään Phantom Threadia, jahka se saa ensi-iltansa. :) Suosittelen!

Photography: Angelina Ilmast

Dress: Mert Otsamo

Makeup & Hair: Eevaleena Liedes

Related posts

8/02/18

5 ideaa inspiraatiosta ja 4 uutta mukia

6 40

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Iittala

Minulta kysellään usein, mistä löydän inspiraatiota kirjoittaa joka päivä? Mistä löytyy se loputon inspis, josta on ammennettu tänne blogiinkin sisältöä jo kohta 11 vuoden ajan? Entä mistä syntyvät kaikki arkiset ideat blogin ulkopuolella ja jännittävät seikkailut omassa elämässä? Nämä ovat kaikki itse asiassa todella hyviä kysymyksiä. Ja tällä kertaa niitä haastoi minut pohtimaan yhteistyömme tiimoilta suomalaisen designin pioneeri Iittala.

Uskon, että yksi isoimmista syistä sille, miksi yhä jaksan innostua ja kirjoittaa, on se, että tämä blogi oikeasti tuntuu omalta ja kumpuaa aidosta innostuksesta. Blogimaailma on 11 vuodessa muuttunut aivan täysin siitä, mistä aikanaan lähdin liikkeelle, mutta motivaationi kaiken taustalla on edelleen se sama: saada jakaa omia kivoja löytöjä, ideoita, ajatuksia, mietteitä ja visuaalisia inspiraatioita muiden samanhenkisten kanssa ja antaa heidän jakaa omiaan myös minulle, käydä keskustelua ja touhottaa vapaasti kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Alun kysymysten innoittama ryhdyin kuitenkin ihan oikeasti miettimään, miten tiivistäisin oman inspiraationi ytimen. Ja tulin siihen tulokseen, että se kulminoituu oikeastaan viiteen asiaan.

UTELIAISUUS

Inspiraatio alkaa mielestäni aina uteliaasta elämänasenteesta. Kun on avoimen utelias ympäröivää maailmaa kohtaan, tulee ravistelleeksi ja haastaneeksi jatkuvasti omaa ajatteluaan, uskomuksiaan ja toimintatapojaan. Ennakkoluulot kumpuavat useimmiten tietämättömyydestä ja uteliaisuus on ennenkaikkea tiedonjanoa ja kiinnostusta sekä avoimuutta kaikenlaista uutta ja itselle tuntematonta kohtaan. Minä koen, ettei ihminen ole koskaan valmis: aina on opittavaa, nähtävää ja koettavaa. Ja toivon, että pystyn säilyttämään elämäni loppuun asti sen vilpittömän uteliaisuuden maailmaa, ilmiöitä ja ihmisiä kohtaan – uskon, että se myös pitää mielen nuorena.

INTOHIMO

Veikkaan, että olen jaksanut säilyttää intoni esimerkiksi tätä blogia kohtaan siitä syystä, että se on syntynyt aikanaan aidosta intohimosta ja vilpittömästä innostuksesta kirjoittaa, jakaa omia kiinnostavia löytöjä sekä visuaalisia inspiraatioita muille samanhenkisille ja ehkä saada myös heiltä samaa vastalahjaksi. Haluan kannustaa jokaisen oikeasti kuuntelemaan sisintään ja miettimään, mikä juuri sinua innostaa. Haluan rohkaista kokeilemaan asioita, etsimään sitä omaa mieluisaa juttua ja tarttumaan toimeen, kun se löytyy, sillä mikään ei aja eteenpäin samalla tavalla kuin intohimo tekemäänsä asiaa kohtaan. Löytyi se omalta tuntuva juttu sitten töiden tai harrastusten parista, vilpitön innostus ja intohimo on aina inspiroivaa – niin itselle kuin muillekin.

HEITTÄYTYMINEN

Tästä olen kirjoittanut blogissani ennenkin, mutta uskon, että elämässä pitää uskaltaa. Mottoni on, että en halua katua kuolinvuoteellani asioita, jotka jätin tekemättä. Siksi tartun usein tilaisuuksiin, heittäydyn tilanteiden vietäväksi ja uskon hetkessä elämisen tärkeyteen. Väitän, että elämäni olisi tuhat kertaa tylsempää, kuivempaa ja vähemmän tapahtumarikasta, jos jäisin puntaroimaan ja harkitsemaan jokaista päätöstäni, pelkäisin kaikkia maailman uhkia ja negatiivisia skenaarioita tai ujostelisin tutustua uusiin ihmisiin. Kunhan kuuntelee omaa intuitiotaan ja pitää järjen matkassa, niin seikkailuihin voi ja kannattaa heittäytyä. Ja seikkaileminen se vasta inspiroivaa onkin, joten suosittelen sitä vahvasti. Eikä seikkaillakseen välttämättä tarvitse lähteä toiselle puolen maapalloa tai tehdä mitään erityisen hullua. Joskus riittää, että avaa suunsa aamuruuhkassa tuntemattomalle, poikkeaa arkiaskareiden lomassa tutulta kävelyreitiltä, rikkoo totuttuja rutiineja ja sanoo vähän useammin kyllä ein sijaan.

JOUTILAISUUS

Olen lukenut viime aikoina useammankin kiinnostavan tekstin joutilaisuuden ja tylsien hetkien tärkeydestä ihmismielelle, inspiraatiolle ja luovuudelle. Työelämän suorituskeskeinen vire ja ylikuormittava tahti sekä liian pitkät työpäivät vain heikentävät ihmisen työtehoa sekä luovuutta.  Aivotutkija kertoo ottavansa itse noin 20 minuutin päiväunet kesken työpäivän, koska aivot tarvitsevat lepoa kyetäkseen luovaan ja ratkaisukeskeiseen ajatteluun. Sosiaalipsykologi puolestaan puhuu tylsistymisen ja hiljaisuuden puolesta: hän uskoo, että esimerkiksi koulussa olisi hyvä pitää päivittäin 15 minuutin hiljainen hetki, sillä juuri nuo joutilaat, tylsät, hiljaiset hetket kehittävät lapsen luovuutta ja auttavat rikastuttamaan omaa sisäistä maailmaa jatkuvien ulkoisten ärsykkeiden täyttämässä nykymaailmassa. Mieli ikään kuin tylsistyy, jos jokaisen vapaan hetken täyttää jollakin ulkopuolelta tulevalla ärsykkeellä ja viihdykkeellä, mobiililaitteella, pelillä tai näyttöpäätteellä. Niinpä vartti hiljaisuutta ja tylsistymistä päivässä tekee lopulta lapsen mielelle hyvää. Ei tekisi varmaan huonoa aikuisellekaan.

Olen huomannut tämän konkreettisesti omassa elämässänikin: luovuus kärsii aina kiireestä. Ajatuksilla pitää olla ympärillään tilaa kasvaa ja kehittyä, ja jos mieli on jatkuvasti ylikuormitustilassa, ei luovuus pääse kukoistukseensa. Luovuus vaatii pohdiskelua, lepoa, tutkailua, ajelehtimista ja tilaa. Siksi yritän olla tuntematta huonoa omatuntoa satunnaisista aikaansaamattomuuden hetkistä. Aina ei tarvitse olla tehokas ja parhaat ideat tarvitsevat usein syntyäkseen juuri niitä joutilaita hetkiä, jolloin on aikaa ja tilaa ajatella.

KIINNOSTAVAT, INSPIROIVAT IHMISET

Yksi tärkeimmistä inspiraation lähteistä ovat tietenkin muut ihmiset. Ympäröin itseni mielelläni ihmisillä, joilla on jokin intohimo ja jotka ovat itse innostuneita omasta asiastaan. Innostus tarttuu ja palolla omaan tekemiseensä suhtautuvat ihmiset sytyttävät roihun ulkopuolisissakin. Muiden tekeminen voi toimia innoittajana, rohkaisijana ja tukena omalle tekemiselle ja toisinaan kaikkein kiehtovinta on keskustella juuri sellaisen ihmisen kanssa, joka on kiinnostunut aivan erilaisista asioista kuin minä itse. Heiltä saa ihan uudenlaisia ajatuksia, virikkeitä ja näkökulmia tuttuihinkin asioihin. Koen, että kaikki ystäväni ovat jollain tapaa minun silmissäni inspiroivia, rohkeita, kiinnostavalla tavalla omaperäisiä sekä jossakin omassa asiassaan erityisen lahjakkaita. Sellaisessa seurassa ei voi olla inspiroitumatta!

*

Näiden viiden avainasian ohella en voi myöskään väheksyä oman arkisen ympäristöni merkitystä. Visuaalisena ihmisenä koen hurjan tärkeäksi, että oma koti on viihtyisä ja inspiroiva paikka. Kotona työskentelevänä tuntuu erityisen olennaiselta, että ympäristö on rauhallinen ja kaunis paikka, jossa ajatuksilla on tilaa myllertää. Olen onnellinen täällä nykyisessä kodissani, koska tämä tila tuntuu niin minulta ja täällä mieli todella lepää. Kotiin on ihana tulla. Itse tilan lisäksi tunnelma muodostuu tietenkin sisustuksesta ihan kaikkia pieniä arkisia esineitä myöten. Nautin itse siitä, että kaikki pienetkin yksityiskohdat ovat visuaalisesti miellyttäviä ja inhoan kaikenlaisia kompromissiratkaisuja. Tästä syystä moni asia sisustuksenkin osalta odottelee rauhassa valmistumistaan ja juuri niiden oikeiden esineiden löytymistä.

Minusta ei ole ollenkaan yhdentekevää esimerkiksi se, millaisesta mukista juon päivittäin teeni. On kivaa, että erilaisia fiiliksiä ja teehetkiä varten on erilaisia kuppeja, joista voi sitten päivän tunnelman mukaan valita mieleisensä. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta innokkaalle teenjuojalle muki on ehdottomasti mieluisin ja eniten käytetty arkinen astia ja tärkeä päivittäinen esine. Ja olen aika innoissani astiakaappini uusimmista tulokkaista, Iittala Graphics -sarjan mustavalkoisista graafisista ja ihanan suurista mukeista, joihin mahtuu liki puoli litraa kerrallaan ja joiden jännittävä kuviointi inspiroi jo tutkimaan lähemmin.

Uuden Iittala Graphics -sarjan mukien muoto on monille tuttu, sillä uusien kuvioiden alla piileksii Heikki Orvolan suunnittelema tuttu Aika-muki, joka tunnetaan ehkä parhaiten myös suositun Taika-mukin pohjana (joita muuten minunkin kaapistani löytyy). Graphics-sarjaan kuuluu neljä erilaista mukia, joista jokaisen kuvioinnin takana on eri suunnittelija. Oman ainutlaatuisen visuaalisen maailmansa mukeille ovat poikkeuksellisesti antaneet kansainväliset vierailijat: USAn Bostonissa vaikuttava Christopher DeLorenzo (mustavalkoinen Shaped/shifted), Hollannin Utrechtissa asuva Merijn Hos (värikäs Distortion), norjalainen Magnus Voll Mathiassen (aaltoileva Solid Waves) sekä pariisilaistaustainen Ugo Gattoni (surrealistinen Anemone).

Minusta on aivan mahtavaa, että Iittalalla on uskallettu kokeilla jotakin näin ihanan rohkeaa perinteikkäiden mukien koristelussa. Oma suosikkini on tuo mustavalkoinen ja selkeän graafinen Shaped/shifted, jonka valitsin omaakin astiakokoelmaani täydentämään. Ja siitä on heti tullut yksi suosikkimukeistani. Rehellisesti sanottuna tämä sopii tyylillisesti meikäläisen kouraan paljon sitä jo kaapissa entuudestaan lymyilevää Taika-mukia paremmin.

Kivaa näissä uusissa mukeissa (sekä Iittalan designissa yleensäkin) on se, että astioita voi aika mutkattomasti yhdistellä toisiinsa. Nämä kupit sopisivat mainiosti myös esimerkiksi mustien ja valkoisten Teema-astioiden rinnalle, joita niitäkin minulla on astiakokoelmassani. Miltäs näyttävät teidän silmäänne nämä uutuudet? Entä mikä Iittala Graphics -sarjan mukeista on teidän suosikkinne? Niitähän voi sujuvasti käytellä myös yhdessä rinta rinnan, mutta minun valintani oli tällä kertaa tuo yksinkertaisen mustavalkoinen Shaped/shifted.

Kiinnostaisi myös kuulla, mistä te muut koette oman inspiraationne saavan alkunsa? Tunnistatteko mietteistäni itsenne vai tuleeko mieleen ihan muunlaisia inspiraation lähteitä?

Photos: Jenni Rotonen & Annika Ollila

Related posts