25/06/15

Voita liput Pori Jazzeille!

127 65 pori-jazz-2015.jpg

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Pori Jazz

Kesä ja kärpäset. Ja festarit! :) En ole koskaan ollut mikään sellainen perinteinen festarikoluaja ja festarihistoriaani mahtuvat vain kahdet perinteiset festivaalit: RMJ vuonna 2003 ja Roskilde heti perään vuonna 2013. Ensin mainittu ei sykähdyttänyt suuremmin edes teini-ikäistä sieluani. Roskilde puolestaan oli sellainen elämys, että voisin kuvitella lähteväni uudelleenkin – jos saisin takuuvarmasti nauttia kauneusuneni paikassa, jonne festarikansan älämölö ei kantaudu, ei tarvitsisi palella teltassa ja lämmin suihku olisi taattu. Mieluiten siis hotellissa. ;)

Vaikka perinteiset festarit ovat jääneet meikäläiseltä elämättä, kaupunkifestivaaleja on sen sijaan tullut käytyä läpi ahkerammin. Tykkään älyttömästi kaupunkifestareiden leppoisasta tunnelmasta ja esimerkiksi Flow sekä Helsingin Juhlaviikot kuuluvat Helsingissä asuvana joka kesän ohjelmaan. Plussaa kotikaupungin festarit saavat tietysti myös siitä, että illan päätteeksi pääsee omaan sänkyyn nukkumaan.

pori-jazz-julisteet1.jpg

Yksi ikuisella to do -listallani pyörivä kaupunkifestivaali on tänä vuonna 50 vuotta täyttävä Pori Jazz, jonne asti jostain käsittämättömästä syystä en ole koskaan päässyt, vaikka tapahtuman meininki vaikuttaa olevan juuri minun makuuni ja lineup on vuodesta toiseen täynnä juuri sellaisia artisteja, joita mielelläni lähtisin katsomaan. Tänä vuonna olisin viimein voinut tämän yhteistyön innoittamana korjata tilanteen, ellen olisi sattunut varaamaan lomareissua juuri festareiden ajalle. Reissu JEE, festareiden missaaminen taas kerran PÖH. Onko joku teistä menossa paikalle muutaman viikon päästä?

Vaikka kekkerit jäävätkin itseltä kokematta, poimin esiintyjäkaartista teille vinkiksi muutaman erityissuosikin, joiden missaaminen harmittaa. Todellisuudessa kuulisin mielelläni varmaan esiintyjälistalta melkeinpä ketä tahansa, mutta näitä en jättäisi väliin mistään hinnasta, jos olisin itse paikalla. Jos siis olet menossa Poriin 11.-19.7., niin nappaahan vinkit talteen!

pori-jazz-julisteet2.jpg

Kool & The Gang

Minulla oli jossain vaiheessa musiikkihistoriassani vaihe, jolloin kuuntelin aivan älyttömän paljon 60-luvulla taipaleensa aloittaneita funk- ja soul-kokoonpanoja kuten The Jackson 5, Earth, Wind & Fire sekä Kool & The Gang. Hyväntuulisen letkeä meininki ja valtava kattaus historiaan jääneitä hittibiisejä pitivät huolen, että nuoremmankin polven diggailija tempautui mukaan. Uskallan veikata, että Pori Jazzien parhaat bailut koetaan juuri tällä keikalla.

Orquestra Buena Vista Social Club

Buena Vista Social Clubin lempeän keinuvia kuubalaisrytmejä kuunnellessa tulee arjessakin tunne kuin olisi lomalla. Mistä muistuukin mieleen, että tätä voisi kuunnella enemmän kotonakin. Tästä musiikista ei voi olla tulematta hyvälle mielelle ja veikkaan, että livenä bändi hurmaa tavalla, jonka muistaa lopun ikäänsä. En osaa lattaritansseja yhtään, mutta Buena Vista Social Clubin musiikkia kuunnellessa toivon, että osaisin.

GoGo Penguin

Klassista pianoa, elektronisia soundeja ja jazzia yhdistelevän GoGo Penguinin musiikkiin tutustuin itse asiassa vasta Pori Jazzin Spotify-listaa selaillessani, mutta se teki heti vaikutuksen. Ihan mielettömän kaunista musiikkia! Melankolisina soljuvat pianosävelet ja paikoin jopa drum’n’bassia heijastelevat rumpukompit vakuuttivat jo tietokoneen surkeista kaiuttimista kuunneltuina – tämän haluaisin todella päästä elämään ja kuulemaan paikan päälle. 

Oi voi, ihana Erlend. Kings of Conveniencen ja The Whitest Boy Alive riveistä tuttu norjalaismuusikko on sellainen coolin nörtin sympaattinen kantaisä, jonka hyväntuulinen musiikki tuntuu aina jotenkin nostattavan sekä mielialaa että askelta. Muistan joskus vahingossa laulaneeni kadulla ääneen Kings of Conveniencen I’d Rather Dance With You -biisiä, kun kuulokkeissa soljuva musiikki tempasi mukaansa voimalla. :D Voisin jotenkin uskoa, että keikalla Erlendin kanssa lauluun intoutumista ei tarvitsisi hävetä – ja eihän sitä siis tarvitsisi kadullakaan, jos olisi yhtään rohkeampi kuin minä.

Kylie Minogue

En ole mikään suunnaton Kylie Minogue -fani, mutta onhan se taskukokoinen Kylli-täti vain aikamoinen legenda. Mimmin tehtailemasta hittiparaatista löytyy takuuvarmasti jokaiselle joku biisi, jota on tullut veivattua baarien tanssilattioilla tai omassa olohuoneessa kerran jos toisenkin. Tosin oma ylivoimainen Kylie-suosikkini on vähän toista genreä: Nick Caven kanssa vuonna 1995 (Härregyyd, siitä on 20 vuotta! I’m old. :D ) levyttämä kohtalokas balladi Where The Wild Roses Grow, joka kuulostaa yhä aivan yhtä värisyttävän kauniilta kuin ilmestyessään.

Candi Staton

Kaikki Sex And The Cityä seuranneet muistanevat Candi Statonin mahtipontisen You Got The Love -kappaleen, joka saatteli sarjan viimeisen kauden jälkeen päätökseen ikimuistoisella tavalla. Oma ensikosketukseni Candi Statoniin tuli kuitenkin melkein 10 vuotta aiemmin mahtavan Young Hearts Run Free -kappaleen myötä, joka kuultiin teini-ikäiseen sieluuni vavahduttavan jäljen jättäneen Baz Luhrmanin Romeo & Julia -leffan tanssiaiskohtauksessa Kym Mazellen coveroimana. Aivan huikea vanhan koulun diskodiiva – älkää missatko tätä!

Elifantree

Pääsin kuuntelemaan tänä keväänä tuoreimman albuminsa julkaissutta Elifantreeta joulukuun We Jazz -festareilla livenä ja keikkaelämyksen perusteella suosittelen lämmöllä. Jazzin, popin ja elektron välimaastossa seilaava kokeellinen Elifantree ei välttämättä ole sellaista musiikkia, jota kuuntelisin kotona levyltä, mutta livenä kokoonpano on aivan huikea. Anni Elif Egecioglun taiturimainen äänenkäyttö ja vangitseva lavapresenssi pääsevät todella oikeuksiinsa livetilanteessa – ja se käsittämättömän kokoinen punainen tukka! En vain voi käsittää, miten jollakulla voi olla sellaiset hiukset. :D Yhtä maagista seurattavaa ovat myös bändin miespuoliset jäsenet rumpali Tatu Rönkkö ja puhallinsoittaja Pauli Lyytikäinen. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi heistä kohistaan. 

“>

Ohjelmistosta voisi suositella vaikka kuinka montaa artistia, joten kannattaa tsekata koko kattaus ja ohjelma Pori Jazzin nettisivuilta. Tässä siis kuitenkin muutama tärppi ja poiminta ohjelmasta. :) Kommenttiboksissa saa ilolla jakaa omia hyviä suosituksiaan festareiden ohjelmasta, jos joku ihan ehdoton vinkkaus tulee mieleen.

Vaikka minä en siis tänä(kään) vuonna pääse paikan päälle nauttimaan Pori Jazzin upeasta ohjelmasta, muutama onnekas teidän joukostanne pääsee. Saan nimittäin arpoa lukijoiden kesken kaksi 2 hengen lippupakettia Pori Jazzeille! Jos mielit mukaan 11.-19.7.2015 järjestettäville festareille, niin kerrohan kommenttiboksissa ikimuistoisin festarimuistosi. Mikäli olet festarineitsyt, kerro sen sijaan, mitä odotat eniten tämän kesän festareilta. :) Jätä vastauksesi su 28.6.2015 mennessä toimivan sähköpostiosoitteen kera, niin olet mukana kisassa!

pori-jazz-julisteet3.jpg
127 65

Related posts

24/06/15

Vanhaa Helsinkiä ja vintage-viboja

21 asu-gc13.jpg

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Sinebrychoff

Ah, Suomen kesä! Aina yhtä arvaamaton kuten tänään, kun oli tarkoitus napata kesäisiä vintage-henkisiä asukuvia Vallilan kauniissa puutalokortteleissa. No, kyllähän se sadekuurojen välissä onnistui. Ei kuitenkaan anneta sään lannistaa – Vallila on yhtä ihana, satoi taikka paistoi. :)

Vintage-tunnelmiin ja retrofiiliksiin minua yllytti tällä kertaa Suomessa aikanaan 1962 ensimmäisenä lanseerattu siideri Golden Cap, joka haastoi minut uuden appelsiini-makunsa retrotunnelmaa huokuvan mainosvideon myötä stailaamaan asukokonaisuuden jonkin mennen vuosikymmenen teemaan 60-luvulta tähän päivään. Valitsin inspiraatiokseni boheemin 70-luvun ja sovelsin hippi-vivahteista ja diskomeiningeistä tähän hetkeen sopivan kesäisen asun.

asu-gc1.jpg

70-luvulta inspiksensä saaneen asun ytimessä oli tietysti äitini vanha mokkanahkahame sieltä vuosikymmenten takaa. :) Paritin tällä kertaa hameen valkoisen, vähän hippihenkisen pitsipuseron ja tolppakorkoisten nilkkureiden kanssa. Lisäväriä asuun sai tuoda huulipuna sekä 70-lukuun sopivalla kukkaprintillä varustettu kangaskassi. Vaikka kaikissa asun osissa on jotain 70-luvun tunnelmaa, asu ei oikeastaan silti näytä suoranaisesti retrolta tai naamiais-lookilta vaan ihan nykypäivältä. Voisin hyvin pukeutua tähän tyyliin jonnekin kepeisiin kesäkekkereihin. 

Jos ihmettelette kommentointimahdollisuuden puuttumista, niin tiedoksenne, että tässä postauksessa kommentointi ja sosiaalisen median jakonappulat on Valviran säädösten mukaisesti estetty, koska kyseessä on alkoholibrändin kanssa toteutettu yhteistyökampanja. 

asu-gc6.jpg

Hame // skirt vintage, paita // shirt Esprit*, kengät // shoes IvanaHelsinki for Kookenkä*, aurinkolasit // sunglasses Monki, kangaskassi // bag Pieces

* saatu blogin kautta / gifted

asu-gc19.jpgasu-gc8.jpg asu-gc20.jpgasu-gc18.jpgasu-gc16.jpg

Photos: Pupulandia

Related posts

10/06/15

Meikkitaiteilija kännykässä

4 32 Näyttökuva 2015-6-3 kello 7.17.37.png

Kaupallinen kampanja: yhteistyössä L’Oréal Paris

Aika moni teistä on varmaan jo törmännyt Facebookissa ja Instagramissa mystisiin meikkikuviin – ainakin oma uutisvirtani on yhtäkkiä tulvinut kuvia muun muassa miespuolisista kavereistani täydessä tällingissä. :D Ei, heput eivät ole opetelleet meikkaamaan tai käyneet meikkaajalla, vaan heidän salaisuutensa on L’Oréalin hiljattain lanseeraama mobiili-appi, joka näyttää puhelimen näytöllä kasvot meikattuina.

Sain muutama viikko takaperin kuulla, että L’Oréalilta on tulossa jokin meikkaamiseen liittyvä mobiilisovellus ja minut kutsuttiin testaamaan sitä videokameroiden eteen. Meille ei hiiskuttu sovelluksesta sanaakaan ennen ensikokeiluamme, jotta videolle saataisiin taltioitua mahdollisimman aidot ensireaktiot. Emme siis tienneet oikeastaan yhtään, mistä on kyse, kun meidät kutsuttiin Erikan kanssa kuvausstudioon ja saimme Makeup Genius -appilla varustetun testipuhelimen käteemme. Ja sen ehkä huomaa tuosta oheiselta videolta reaktioistamme, haha. Videon voitte kokonaisuudessaan kurkata postauksen lopusta. Joku on hieman innoissaan… :D

Makeup Genius -sovellus antaa siis käytännössä mahdollisuuden kokeilla erilaisia meikki-lookeja ja -tuotteita levittämättä niitä oikeasti kasvoilleen. Sovelluksen tekniikka tuntuu näin maallikon silmään aivan käsittämättömältä – kännykän ruudulla kamerakuvassa meikki näyttää niin aidolta ja superluonnolliselta! Kasvoilla voi ilmehtiä aivan vapaasti ja meikin yksityiskohtia voi tutkiskella lähempääkin. Ihmeellistä ja nerokasta!

Maksuttomalla sovelluksella on paitsi hauska kokeilla muuttumisleikkejä virtuaalimeikkien avulla, sillä voi myös testata esimerkiksi L’Oréal Paris -valikoimasta löytyviä huulipunasävyjä tai luomivärejä vaikka jo kaupan hyllyllä ilman, että tarvitsee kajota epähygieenisiin testereihin tai ostaa tuotetta kotiin asti kokeiltavaksi vain todetakseen, että sävy ei sittenkään sopinut omaan naamatauluun. Sovelluksen kautta tuotteen voi myös ostaa suoraan verkkokaupasta, jos valikoimasta sattuu löytymään se täydellinen sävy. Parhaan ja realistisimman tuloksen saa, kun sovellsuta käyttää mahdollisimman hyvässä valossa – esimerkiksi ikkunan edessä luonnonvalossa (kuten tuossa minun kuvassani alla).

Näyttökuva 2015-6-3 kello 7.51.55.png

Tämän kuvan meikki on siis todellisuudessa tehty Makeup Genius -sovelluksella. Todellisuudessa minulla on hyvin naturelli meikki eikä lainkaan huulipunaa tai silmämeikkiä, ripsiväriä lukuunottamatta.

Mietin, että meikkisovellusta voisi hyvin hyödyntää myös siten, että kotona meikatessa katsoo siitä mallia, miten esimerkiksi tietyn tyyppiset rajaukset tai luomivärikikkailut asettuvat omille kasvoille. Kaikenlaisten meikki-tutorialien avulla voi nimittäin amatöörin olla vaikea hahmottaa, mihin kohtaan mitäkin pitää sutia, kun jokaisen piirteet ovat kuitenkin yksilölliset. Makeup Genius mukauttaa meikin suoraan jokaiseen naamaan sopivaksi. Ja pystyypä sovelluksen avulla toteamaan senkin, että kaikki meikkityylit eivät todellakaan sovi omille kasvoille – siinä missä Blake Lively näyttää tummassa silmämeikissään superhottikselta, minä näytän vain drag queenilta. :D Meikkityylejä voi tosin appin avulla räätälöidä itsekin eli liian rohkeaa lookia voi tuunata hillitymmäksi muokkaamalla sitä mielensä mukaan.

Hämmästyttävintä sovelluksessa on ehdottomasti sen tekniikka – kyllä tiede on ihmeellistä! Appissa on hyödynnetty Hollywoodin elokuvastudioilla ja 3D-peleissä käytettävää teknologiaa, jonka avula esimerkiksi Brad Pittin kasvot vanhennettiin Benjamin Button -elokuvassa. Tekniikka toikin leffalle Oscarin erikoistehosteista – en ihmettele. Ja tuon tekniikan tuomisesta kännykkään on kyllä pakko antaa L’Oréalille pointsit: Makeup Genius on teknisesti yksi hienoimpia ja uraauurtavimpia sovelluksia tällä hetkellä.

Oma ensikokemukseni on, että sovellus on ehdottomasti testaamisen arvoinen jo pelkästään huikean teknologiansa ansiosta – sen toimivuutta ei oikein pysty edes kuvittelemaan ennen kuin kokeilee itse. Tällä hetkellä Makeup Genius on saatavilla vain iPhonelle, mutta se on ihan lähiaikoina tulossa myös Androidille. Joko moni teistä on kokeillut? Mitä tykkäsitte?

Translation: Maybe you’ve already heard about Makeup Genius app by L’Oréal Paris? Or maybe you’ve at least seen some especially pretty ladies and gentlemen in your newsfeed lately? :D The unbelievable technique of the free mobile app Makeup Genius allows you to try out different makeup looks, lipstick shades and eyeliner styles on your face without actually applying them in reality. And the weirdest part is that it actually looks completely realistic and you can move your face and do whatever, and the makeup stays. Until you look in the mirror and realise it was just the app and if you want to look like that also in reality, you will actually have to learn the makeup tricks for real. :D 

It is definitely worth a try for laughs, for trying out different looks and testing whether a certain makeup shade looks good on you. At the moment it’s available for iPhone but apparently the version for Android is coming soon. :)

Related posts

24/05/15

Naama paljaana + voita vuoden puhdistustuotteet

3 23 garnier13.jpg

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Garnier

Muistatte ehkä alkuvuodesta, kun testailin yhteistyökampanjan tiimoilta Garnierin misellivettä kasvojen puhdistukseen. Puhdistusvesi jäi yhdeksi vakkarituotteeksi kylpyhuoneen kaappiin ja olen putsaillut sillä naamatauluani jo monta kuukautta. Pakko muuten kehaista tähän väliin, että tuote on kovin riittoisa, koska en ole vieläkään onnistunut käyttämään tuota helmikuun alussa korkkaamaani pulloa loppuun. 

Herkän ja pintakuivan ihon kanssa saa puhdistustuotteissa olla aika tarkkana, koska moni kuivattaa minulla ihoa liikaa. Vaihtelen puhdistustuotteita hiukan fiiliksen ja ihon tilanteen mukaan, mutta misellivedestä olen tykännyt, koska se on tehokas ja helppo putsari. Meikki lähtee sillä hyvin eikä tarvitse enää erikseen käyttää kasvovettä – ja iholle jää miellyttävä tunne eikä ollenkaan sellaista kiristävää fiilistä kuin joskus tavallisen vesipesun jälkeen.

garnier1.jpg

Miselliveden teho perustuu tosiaan siihen, että misellit koostuvat vedessä muodostuvista tensideistä ja pystyvät vetämään puoleensa ja “lukitsemaan sisäänsä” epäpuhtauksia ja likaa ihon pinnalta. Käytännössä rasva, tali ja epäpuhtaudet jäävät misellien sisään ja iho puhdistuu jopa tehokkaammin kuin tavallisilla putsareilla. Jos tarkempi tuotetietous kiinnostaa, niin aiheesta löytyy lisäinfoa Garnierin Facebook-sivuilta

Garnier heitti minua ja teitä haasteella julkaista sosiaalisessa mediassa meikitön kuva ja meikittömyys puhuttikin täällä Lilysssä juuri hiljattain, kun toimituksen palstalla Jenna kirjoitteli siitä, kuinka meikittömyys ei ole uroteko. Minulle meikkaaminen on arkipäivää ja elämässäni on huomattavasti enemmän päiviä, jolloin meikkaan kuin päiviä, jolloin en meikkaa. Saatan meikata, vaikka tietäisin olevani koko päivän vain yksin kotona, koska minulle tulee siitä mukava ja nätti olo.

garnier7.jpg

Voin hyvin käydä ruokakaupassa tai kävelyllä meikittä, mutta en kokisi miellyttäväksi esimerkiksi mennä töihin tai juhliin naturellina. En ajattele, että meikkaamisessa on mitään pahaa tai väärää, mutta en myöskään ihmettele heitä, jotka tykkäävät olla ilman. Kuului sitten kumpaan kastiin tahansa tai oli jotain sieltä väliltä, ei minusta ole mitenkään toista parempi tai jalompi ihminen.

Vaikka meikkaamattomuus ei ole uroteko ja osalle se on jokapäiväinen tila, monelle arkena meikkiä käyttävälle se on normaalista poikkeavaa. Ja esimerkiksi aknesta kärsivältä meikkaamattomuus voi vaatia keskimääräistä enemmän rohkeutta. Oma ihoni on viime kesän jälkeen oikutellut hormonien takia ja myönnän, että nykyään kynnys liikuskella julkisesti ilman meikkiä on entistä korkeampi. Ihon tila vaihtelee kovasti ja minulla on itsevarmempi, huolitellumpi ja kauniimpi fiilis, kun saan peittää punaiset näppylät ja tummat silmäaluset meikillä sekä pyöräyttää poskipunalla iholle vähän tervettä hehkua. 

garnier10.jpg

Olen julkaissut blogissa useinkin kuvia meikittömästä naamastani, joten kynnys siihen ei ole minulla erityisen korkea, vaikka en välttämättä lähtisikään mielelläni naturellina minne tahansa. Minusta on kuitenkin ihan hyvä, että mediassa ja sosiaalisessa mediassa näkyy myös meikittömiä naamoja – se välittää nuorille (ja vanhemmillekin) tytöille viestiä, että on ihan ok olla juuri sellainen kuin itsestä tuntuu. Että meikkiä voi käyttää tai olla käyttämättä, eikä kumpaakaan vaihtoehtoa tarvitse arvottaa yli toisen.

Saan nyt tosiaan haastaa teidätkin mukaan jakamaan kasvopesun jäljiltä raikkaita kuvianne. :) Julkaisemalla oman meikittömän kuvasi Instagramissa hashtageilla #MicellarFaces ja #GarnierSuomi olet nimittäin mukana kilpailussa, jossa voi voittaa kasvojenputsaustarpeet vuodeksi Garnierilta. Kaiken kaikkiaan voittopakettiin kuuluu kuusi Micellar Water 400ml -pulloa sekä kuusi putelia Moisture+ Soft -voidetta. Kilpailu on voimassa neljän viikon ajan ja Garnier jakaa joka viikko yhdelle onnekkaalle vuoden ihonhoitosetin. Yhteensä siis neljä onnekasta voittaa tuon 6+6-pakkauksen. Eli pankaahan instaillen, jos putsaripaketti kiinnostaa! :)

garnier11.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts