4/11/13

Luumunpunaisen huulipunan jäljillä?

14 27 PA105699.JPG

Huh, olipa touhuntäyteinen päivä! Käväisin tänään balettitunnilta kotiin kipittäessäni ohikulkumatkalla Forumin Yves Rocher -myymälässä katsastamassa, että joko se lempparihuulipunani olisi tullut myyntiin, kun olette kyselleet siitä niin kovin. Eli nyt kaikki luumunpunaisen huulipunani perään haikailleet huomio! Sain siis Grand Rouge -huulipunasarjan ihanan tummanpunaisen talvisävyn Bordeaux testattavaksi jo hiukan etukäteen ja olen rakastunut tuohon punaan niin, että käytän sitä lähes joka päivä, kuten ehkä olette kuvistakin huomanneet. ;) Oikeastaan tämä sävy osuu mahtavasti juuri vähän sellaisen luumun ja viininpunaisen välimaastoon, mikä minusta on itse asiassa parempi kuin kumpikaan sävy sellaisenaan. Kuulin myyjättäreltä, että tätä Bordeaux-sävyä on käyty suunnilleen päivittäin kyselemässä sen jälkeen, kun se alkoi näkyä täällä blogissani, joten nyt voin ilokseni kertoa teille, että se tulee myyntiin keskiviikkona 6.11.2013 eli ylihuomenna! Tsekkasin samalla kiinnostuneille myös hinnan ja se oli noin 13,90 euroa ja saahan tuota toki tilattua myös Yves Rocherin verkkokaupasta (missä tämä puna näytti juuri nyt olevan tarjouksessa 11,10 euroa). Suosittelen testaamaan myös muita sävyjä ja koko arvioni tuosta mahtavasta huulipunasta voitte lukaista tästä aiemmin tekemästäni jutusta. :)

PA105671.JPG

Related posts

4/11/13

Arjen parhaat hyvän olon vinkit

14 28

Huh, mikä sää. Tämä aamu näyttää vähän siltä, että voisi olla paikallaan jakaa jotain piristävää! Kyselin jokin aika sitten Gloria Blog Awards -lippujen jakamisen yhteydessä, että millaisista pienistä asioista te löydätte iloa ja hyvää oloa arjessa ja miten hemmottelette itseänne. Kommenteissa tuli vastaan niin ihania juttuja, että päätin julkaista joitakin niistä ihan omassa postauksessaan. Millaisilla jutuilla muun muassa tätäkin harmaata sadepäivää voisi piristää? Kurkatkaa alta lukijoiden vinkit! Minua hymyilyttivät jo pelkät ideatkin. :)

  • Klassikkojen klassikko ei ole sitä syyttä: käpertyminen kotisohvalle tai sänkyyn lämpimän viltin alle villasukat jalassa hyvän kirjan tai lehden pariin kynttilöiden loimottaessa ikkunalaudalla on rentoutusta parhaimmillaan. Komboon sopii mainiosti myös kupillinen kuumaa teetä tai lasillinen viiniä.
  • Kata pöytä kauniisti aterialle servetteineen päivineen, vaikka söisitkin vain yksin pakastepizzaa. Ruokahetki tuntuu heti paljon erityisemmältä ja sen äärelle malttaa rauhoittua.
  • Herää arkiaamuna hiukan aikaisemmin ja laita meikki tai hiukset erityisen kauniisti. Koko päivä saa pientä ekstrabuustia huolitellusta olemuksesta ja peiliin vilkaisu ilahduttaa poikkeuksellisella tavalla, kun on panostanut vähän ekstraa.
  • Kävely tai juoksulenkki luonnossa kirpeää syysilmaa nuuhkien rauhoittaa mielen ja tuo hyvää oloa. Myös uni tulee illalla paremmin, kun on ulkoillut. Ylipäänsä luonnossa oleilu on rauhoittavaa ja rentouttavaa. Neljä vuodenaikaamme ovat rikkaus, joten koleasta syyssateestakin voi löytää romantiikkaa, kun vain asennoituu oikein.
  • Hemmottele itseäsi vaahtokylvyllä, pitkän kaavan mukaisella saunahetkellä, kuumalla suihkulla tai vaikkapa itse tehdyllä jalkakylvyllä ja kasvonaamiolla. Hyväntuoksuiset ja -tuntuiset kauneustuotteet täydentävät elämyksen ja piristävät arjessa muutenkin.
  • Uhraa hetki kodin siivoamiseen. Siivous itsessäänkin voi olla terapeuttista puuhaa jollekulle, mutta parasta on luonnollisesti se lopputulos. Siistissä kodissa mieli lepää.
  • Kokkaa jotakin aivan erityisen ihanaa ja hyvää tekevää ruokaa kotona. Voit nostaa herkullisen ateriahetken vielä uudelle tasolle kutsumalla ystävän luoksesi syömään.
  • Vietä työmatkalla bussissa, junassa tai raitiovaunussa istuessasi pieni rauhoittumisen hetki itseksesi silmät suljettuina. Ajattele jotakin pientä asiaa, josta olet kiitollinen tai joka on saanut sinut hymyilemään – tällainen pieni rutiini nostattaa mainiosti mieltä, kun sen tekee joka päivä.
  • Kunnon yöunet ovat hyvän olon perusta. Jos unet tuppaavat jäädä liian lyhyiksi, kokeile panostaa asiaan oikein erikseen ja mennä ajoissa nukkumaan rauhoittuen ennen nukahtamista esimerkiksi kirjaa lukien. Aamulla tunne on takuuvarmasti palkitseva.
P1011412.JPG
  • Neulominen, käsityöt tai vaikkapa tuunausprojektit ovat mukavaa puuhaa arki-iltaisin. Piristä itseäsi tai kotiasi jollakin itse tehdyllä tai tehtaile käsitöinä esimerkiksi joululahjoja läheisille.
  • Riko rutiineja ja tee jotakin yllättävää. Poikkea aamun työmatkalla kahvilaan ja hae mukaan joku ihana erikoiskahvi, varaa ylellinen ravintolailta maanantai-illaksi tai sovi aamupalatreffit kahvilaan arkiaamuna ystävän kanssa. Myös visiitti taidenäyttelyyn, konserttiin tai elokuvateatteriin toimii mainiosti arki-illan piristyksenä.
  • Suklaa auttaa aina, etenkin raakasuklaa!
  • Varpaankynsien huolellinen lakkaaminen tai muu pikkutarkka hömppäpuuha on täydellinen tapa lepuuttaa hermoja, kun ajatukset rauhoittuvat johonkin tarkkaan puuhaan keskittyessä. Myös kaunis lopputulos piristää pitkään.
  • Liikuntahetki ja harrastukset tuovat usein hyvää mieltä ja oloa arjen keskelle. Tanssitunti, huhkiminen salilla tai pitkä joogahetki auttavat viemään ajatukset pois stressaavista jutuista ja vapauttavat kehon endorfiineja.
  • Vääntäydy arkiaamuna ylös hiukan normaalia aikaisemmin ja nauti kiireettömästä aamuhetkestä herkullisen aamupalan merkeissä vaikkapa sanomalehteä tai blogeja lukien. Toisaalta toisina aamuina pari torkkunapin painallusta voi olla yhtä lailla luksusta… 
P6027374.JPG
  • Arjen hemmottelua voi olla myös ihan vain kauniiden asioiden katseleminen, edes hetken verran. Lukija kertoi kulkevansa aina metroon Helsingin Kaisaniemessä Kodin Ykkösen kautta saadakseen hetken katsella kauniita kankaita, värejä, kynttilöitä ja valojen kimallusta. 
  • Leipominen on siinä mielessä loistavaa puuhaa, että itse tekeminen nollaa mainiosti ajatuksia ja lopulta saa nauttia sitten omien kätösten loihtimista herkuista. Kokeile myös ilahduttaa kollegoita, opiskelukavereita tai ystävää itse leivotulla yllätyksellä – parasta on nähdä ilo toisissa, kun heidät yllättää jollakin pienellä herkulla.
  • Järjestä treffit johonkin kivaan kahvilaan ystävän, rakkaan tai ihan vain hyvän kirjan kanssa. Nauti tunnelmasta, herkuttele vaikkapa kakkupalalla ja katsele ihmisiä – ei siihen oikeastaan sen enempää tarvita.
  • Kukkien ostaminen kotiin on ihanaa pientä arjen luksusta. Etenkin syksyllä ja talvella kukkakimppu pöydällä tai ikkunalaudalla kaunistaa kotia ja piristää fiilistä.
  • Pidä ystävän kanssa kotoisa hömppäleffailta keskellä viikkoa herkkujen kera. Samaan iltaan voi yhdistää myös esimerkiksi pyjamapartyt tai yökyläilyn ja seuraava aamukin saa sitä kautta piristystä, kun aamurutiineista voi nauttia yhdessä kaverin kanssa.
P1012251.JPG
  • Hyvää oloa saa myös hidastamalla tahtia – aina ei tarvitse olla pää kolmantena jalkana menossa kaikkialle. Kun välillä pysähtyy katsomaan elämää tarkemmin ja keskittyy vain itselle tärkeisiin asioihin, voi paremmin. Joskus on kaikkein parasta hemmottelua olla vain tekemättä mitään ja vaikka vain maata sohvalla tai piikkimaton päällä hiljaisuudessa ja tuijottaa kattoa. Pieniä hemmotteluhetkiä tärkeämpää on pystyä nauttimaan arjesta jatkuvasti ihan sellaisenaan. 
  • Salli itsellesi pientä herkuttelua ja nauti myös arkihetkenä jälkiruokaa. Se voi olla vaikkapa vain yksi pala suklaata, hedelmä, crème brûlée, leivos tai ylenpalttinen jätskiannos. Yksi lukija kertoi syövänsä jonkun pienen jälkiruokaherkun joka päivä.
  • Astetta ylellisempää arjen luksusta on varata aika hierontaan, kosmetologille, jalkahoitoon tai vaikkapa ripsi- tai kynsihuoltoon. Vaikka tällaiseen ylellisyyteen ei olisikaan varaa joka kuukausi, se piristää aivan mahtavasti vaikkapa muutaman kuukauden välein tai kerran puolessa vuodessa.
  • Päiväunet ovat täydellinen rentoutushetki keskellä arkipäivää. Pienet torkut viltin alla tekevät joskus todella hyvää – tai voihan niistä tehdä myös päivittäisen jutun, jos aikataulu sallii ja yöunet eivät mene siitä pilalle.
  • Piristä itseäsi arkiaamuna jollakin vähän erityisemmällä aamupalaherkulla. Tee uunissa paistovalmiita croissantteja, valmista itsellesi kotona jokin ihana erikoiskahvi tai hurauta blenderillä aamupalaksi ihana hedelmäinen tai marjaisa smoothie. Vaihtelu virkistää!
  • Upgreidaa työmatkasi nappaamalla mukaan jokin hyvä kirja tai uutuuttaan kiiltelevä lehti ja uppoudu siihen matkan ajaksi. 
P5207259.JPG
  • Salli itsellesi palkkapäivänä jokin pieni hemmotteluostos kuten uusi kynsilakka. Vaikka budjetti olisi pienikin, kynsilakan kaltaiseen mieltä nostattavaan pikkuostokseen useimmilla on varaa vaikka joka kuukausi.
  • Viikonloppuaamuina haahuilu pyjamassa puoleen päivään ja loikoilu sängyssä pitkään on täysin sallittua. Linnoittaudu sänkyyn muoti- tai sisustuslehtikasan kanssa ja nautiskele aamusta pitkän kaavan mukaan.
  • Joskus parasta on vain uppoutua illalla tai viikonloppuna oman lempparisarjan pariin sohvalla löhöten. Uusien löytöjen lisäksi klassikkosarjat kuten Frendit, Sex and the city ja Frasier toimivat aina.
  • Pidä arkipäivän keskellä pieni tauko nautiskellen jotakin aivan erityisen hyvää teetä. Hetki höyryävän kuuman teekupposen äärellä katkaisee kiireisenkin päivän edes 10 minuutin ajaksi ja auttaa kehoa ja mieltä rauhoittumaan. 

Toivottavasti saitte näistä ideoista buustia omiin arkipäiviinne! :)

PB011879.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

2/11/13

Ihan itte tein!

17 34 PB015948.JPG

Olen aiemminkin maininnut siitä, mutta olen ehkä maailman huonoin (ja laiskin) laittamaan hiuksiani mitenkään. Arjessa asialla ei ole niin suurta väliä, mutta välillä tästä on koitunut jonkinlaisia pulmia, kun pitäisi laittautua juhlaan ja “kampaus” näyttää vain epämääräiseltä kasalta hiuksia. Olen nyt keksiny pari sellaista hätävarajuttua, joilla vähän tumpelompikin hiustenlaittaja saa itselleen loihdittua huolitellumman ilmeen. Yksi on se helppo pantakampaus, josta olen kertoillut jo useampaan otteeseen ja toinen kikka on kiharruspuikko, jollaisella ei oikein voi epäonnistua kiharoiden tekemisessä. :)

Ostin joskus 1,5 vuotta sitten Remingtonin kiharruspuikon, jolla on huomattavasti helpompi tehdä kiharoita kuin vaikkapa suoristusraudalla – sitä en ole vielä koskaan oppinut. Käytännössä kiharruspuikko on siis vain sellainen piippausraudan muotoinen puikko, jonka ympärille hiustupsu kierretään ja annetaan lämmön vaikuttaa hetki. Valmiiseen kiehkuraan kannattaa samantien suihkaista hiukan hiukiinnettä, niin kiharasta tulee pysyvämpi. Anna kuitenkin kiharan jäähtyä ensin ennen kuin kosket siihen enempää. Lopuksi haromalla sormin kiharoita vähän auki lopputuloksesta tulee kaunis ja luonnollinen. :) Nyt on Remingtonilta tullut muuten myös uusi aika monipuolinen kiharrus/suoristusvempain, jota pääsin vähän puolivahingossa testaamaan muutama viikko sitten. Satuin Sokokselle sattumalta juuri silloin, kun Saara oli siellä esittelemässä Remingtonin uutuuslaitetta Silk Ultimate Styleria ja hän nappasi minut sitten siihen tuoliin koekaniiniksi ja sain aivan ihanat, hiukan erilaiset laineet, joita esittelinkin Instagramin puolella jokin aika sitten. Suosittelen tsekkaamaan sen laitteen (näkyy Saaran kädessä Insta-kuvassani ja tässä postauksessa Saaran blogissa), oli tosi kiinnostava tulokas! 

Mutta siis niin, piti sanomani, että onnistuu sitä joskus meikäläinenkin, kun eilen taiteilin nämä kikkurat sillä kiharruspuikolla Gloria Blog Awardseja varten. :) Kun oikein jaksaa vääntää ja laittaa, niin tulee aina se fiilis, että lopputuloksen takia tekisi mieli jaksaa joskus arkenakin. Ei noiden kiharoiden tekemiseen loppujen lopuksi niin kauaa mene, mutta harvoin viitsin arjessa panostaa. Mitenkäs te muut? Jaksatteko laittaa hiuksianne arjessa myös? Ja jos on jotain idioottihelppoja kampausvinkkejä, niin kertokaa tai linkkailkaa – meikäläisen kahden kampauksen repertuaari on vähän suppea. :P

PS. Jännä, miten paljon valaistus ja meikki ja kaikki sellainen vaikuttaa silmien väriin. Sinivihreät silmäni näyttävät tuossa värikuvassa ihan vihreiltä!

PB015948bw.jpg

Related posts

21/10/13

Kynsigrafiikkaa

37 41 PA216043.JPG

Viimeksi mentiin kynsijutuissa pilkullisella fiiliksellä, mutta tänään kipittäessäni kynsihuoltoon Bio Sculpturelle olivat mielessä ihan toisenlaiset kuviot. Jostain syystä olen viime aikoina tuntenut vetoa kolmioihin ja graafiseen selkeyteen, joten nappasinpa sitten inspiraationi Pshiiit.com-kynsiblogin keltaisin kolmioviiruin koristelluista kynsistä – itse vain halusin keltaisen tilalle pinkkiä raitaa. Vapaalla kädellä tuollaisen suoran viivan vetäminen on ilmeisesti aika vaikeaa ja luulenkin, että Pshiiitissä apuna on käytetty teippiä, mutta Bio Sculpturen Marianne suoriutui kyllä hienosti tehtävästään ihan vapaallakin kädellä. :) Pohjavärinä on siis tuollaista hiukan punertavaa ja harmaaseen taittavaa beigeä ja kolmiot on tehty raikkaalla pinkillä.

Olemme jo pitkään Mariannen kanssa miettineet, että olisi kiva tarjota teille Bio Sculpture Hoitolaan jokin alekoodi, koska tiedän, että moni on halunnut kokeilla näitä geelikynsiä, mutta kynnys kokeilla ensimmäistä kertaa on usein vähän korkea. Niinpä keksimme nyt tällaisen hauskan kampanjan, että Pupulandian lukijoille on marraskuun loppuun asti tarjolla erityinen alekoodi, jolla Bio Sculpturen geelikynsiä pääsee kokeilemaan todella hyvään tarjoushintaan. Alekoodilla “Pupulandia” saa nyt siis reilun kuukauden ajan geelauksen hintaan 39,- (normaalihinta 58-60 euroa). Tarjouksella saa joko yksivärisen geelilakkauksen tai ranskalaisen manikyyrin. Hintaan ei sisälly vanhojen geelien poisto eivätkä koristelut, mutta niistä voi neuvotella sitten erikseen (yleensä koristeluiden hinta ei ole kuin muutamia euroja normaalihinnan päälle, toki hiukan koristelun määrästä ja vaativuudesta riippuen). Alekoodi “Pupulandia” on siis voimassa 30.11.2013 asti Helsingin Kampissa sijaitsevassa Bio Sculpture Hoitolassa ja kerrothan heti puhelun alussa varausta tehdessäsi tämän alekoodin. :) Lisäksi kampanjan ajan on tarjouksessa kynsien kotihoitopussi, joka sisältää kaikki kynsien kotihuoltoon tarvittavat välineet, hintaan 19,- (normaalisti 29,-). 

Olisipa kiva kuulla, kuinka moni teistä innostuu kokeilemaan ja millaisia kynsiä olette ajatelleet ottaa! :) Tiedän, että moni innokas kokeilija ei varmasti asu Helsingissä, joten kysäisenpä tässä nyt samalla, että olisiko teillä muualla asuvilla kiinnostusta samantyyppiselle kampanjalle, jos tällainen järjestettäisiin myös muualla Suomessa sijaitsevissa Bio Sculpturen toimipaikoissa? Ja jos olisi, niin mihin kaupunkiin toivoisitte kampanjaa mukaan? :)

PA216040.JPG

Related posts