11/04/19

Kevättä kynsissä

27

Ai että, kun tykkäsin niistä viimekertaisista vihreistä pilkkukynsistä! Eikä kukaan edes myöntänyt assosiaatiota sammakonkutuun, joten taisivat useimpien mielestä olla silti enemmän söpöt kuin epäilyttävät… Tällä viikolla istahdin taas kynsihuoltoon ja teki kevättunnelmissa mieli jatkaa vihreän sävyissä, joten valitsin tällä kertaa kynsiin hailakampaa minttua (tai pistaasi kai tuon sävyn nimi taitaa virallisesti olla), jota sitten höystettiin pienellä oranssinpunaisella yksityiskohdalla. Idea on superyksinkertainen, mutta näyttää ainakin omaan silmään tosi kivalta. Pidän myös todella paljon tuosta väriyhdistelmästä! Mitäs tuumitte muut?

Nämäkin kynnet on todella helppo toteuttaa myös itse kynsilakalla ja omavalintaisilla väreillä, jos inspiraatio syttyi postauksen innoittamana!

Geelikynnet minulle sponsoroi Bio Sculpture

Related posts

4/04/19

Uudet hiukset ja muodonmuutos!

4 65

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: FOUR REASONS

Oli melkoinen tyylimuutos, kun värjäsin hiukseni hetken mielijohteesta (joskin pitkällisen haaveilun siivittämänä) kuparisen punaisiksi juuri ennen joulua viime vuoden puolella. On jotenkin hassua, että hiuksiin liittyvät muutokset tuntuvat aina niin hurjan suurilta. Toisaalta, vaikuttavathan hiukset aika merkittävästi ulkoiseen olemukseen. Silti tuntuu kummalta, että monia hiuksiin liittyviä päätöksiä tulee puntaroitua vuosikausia, ennen kuin uskaltaa ryhtyä tuumasta toimeen. Voisi tehdä hyvää muistutella itselleen aina silloin tällöin, että hiukset ovat (useimmiten) uusiutuva luonnonvara ja tukkaa koskeviin päätöksiin ei onneksi tarvitse sitoutua koko loppuelämäksi. Hiukset kasvavat ja ne voi leikata tai värjätä uudelleen, jos kaipaa vaihtelua. Myös entiseen voi aina palata, jos muutos ei tunnukaan omalta. Tämän pidin mielessäni tälläkin viikolla kampaajan tuoliin istuessani.

Olen rakastanut ginger-tukkaani, ja palautteesta päätellen niin on rakastanut moni muukin. Olo punertavissa kutreissa on ollut todella luonteva, mutta huomasin nyt kevätauringon pilkistäessä pilvien takaa, että mieleni on vähän haikaillut taas vaaleamman hiussävyn perään. Parin vuoden takainen blondi tai helmiäisen lailla hohtava hento vaaleanpunainen siintelivät mielessä, kun astelin pari päivää sitten kampaajani Markun pakeille Four Reasonsin toimistolle. En ollut silti vielä lyönyt lukkoon tämänkertaista sävyvalintaani, koska en ollut ihan varma, millaisia rajoitteita punertava pohjasävy saattaisi lopulliselle värille sanella… Joka tapauksessa, jotakin muutosta jälleen kaipasin ja sitä myös sain! Ja vinkkaanpa jo tässä jutun alussa, että jos sinä kaipaisit hiuksiisi jotakin muutosta, kannattaa lukea postaus loppuun asti, sillä saan tarjota parille Pupulandian lukijalle aivan mahtavan elämyksen ja muodonmuutoksen vielä tässä tämän kevään aikana!

Ennen vs. jälkeen

Mutta takaisin siihen meikäläisen tukkaan vielä hetkeksi… Kuparinen sävy värjättiin tukkaani alun alkaen ihan uusilla Four Reasons Optima -väreillä, joista olen itse tähän mennessä aika mykistynyt. Usein punertavien hiusvärien kohdalla valitellaan, että väri haalistuu nopeasti ja muuttuu helposti sellaiseksi mitäänsanomattomaksi ja ankeaksi tiskirätin haaleaksi. Siksi olin erityisen utelias näkemään, miten oma hiusvärini kuluisi pesuissa. Mutta mitä vielä! Väri tuntui vain paranevan pesujen myötä ja pehmeni ajan kanssa sellaiseksi hyvin luonnollisen kauniiksi ginger-sävyksi, jollainen hiuksissa voisi olla, jos sattuisi olemaan ihan luonnostaan punapää. Vain kulmakarvat ja tyvikasvu paljastivat, etten ole oikeasti punatukkainen.

Olen koko tämän ajan huoltanut sävyä vain ja ainoastaan Four Reasonsin värjätyille hiuksille tarkoitetulla shampoolla enkä ole käyttänyt mitään sävyttäviä naamioita tai muutakaan. Tyvikasvu värjättiin ja sävyä freesattiin kertaalleen pari kuukautta sitten, mutta tuumasin tälläkin viikolla kampaajan tuoliin istuessani, että tyvikasvua lukuunottamatta sävy oli aivan uskomattoman kaunis ihan sellaisenaan.

Niin ihana kuin tuo punertava sävy olikin, niin kevään korvalla olen haikaillut viileän vaalean perään. Markku antoi tuomionsa ja ilmoitti, että kyllä tästä punertavastakin platinablondi saadaan aikaan, jos sitä tahdotaan – Optima-väreillä, kuinkas muuten. Minulle ei ole taidettu kuin kerran aiemmin elämässä tehdä sellainen koko pään blondaus, sillä yleensä vaaleat sävyt on aina toteutettu raitoina. Tällä kertaa rykäistiin kuitenkin vaalennusaine koko tukkaan ja myönnän, että kun katselin sitä liki valkoista mutta silti tipunkeltaista välivaihetta ennen hiusten sävytystä platinaisemmaksi, ei välttämättä olisi heti uskonut, että sama tukka on hetkeä aiemmin ollut oranssi ja tulisi tovia myöhemmin olemaan hiekkaisen viileä.

Mutta niin se vain Markku teki taas taikojaan ja tovia myöhemmin hiukset olivat saaneet ihan uuden, ihanan sävyn. Näin vaaleat hiukseni ovat tainneet olla vain kerran aiemmin, mutta hitsi, että tuntuukin raikkaalta tämä viileä blondi! Peilikuva vaatii taas hieman totuttelemista punertavan jälkeen, mutta vaihtelu todellakin virkistää. Ja jos tulee joskus ikävä sitä kuparia, siihen voi onneksi aina palata. :) Mitäs tykkäätte uudesta sävystä? Vaaleanpunaista tukasta ei siis tällä kertaa tullut, vaikka vähän sellaistakin alkuun pohdin, mutta seuraavalla kerralla tämän supervaalean pohjan päälle on sitten helppo laittaa millaista sävyä tahansa, jos pastellisempi väri sattuisi houkuttamaan…

Värjäysprosessin alussa vähän jännitti, että mahtaako hius kestää kauttaaltaan vaalentamisen, mutta Markku vakuutteli, että hiukset ovat niin hyväkuntoiset ja värjäysaineet hellävaraisia, että ei todellakaan tarvitse olla huolissaan. Jos johonkin luotan, niin hyvään kampaajaan. Uskon siihen, että ammattilainen ei ryhdy tekemään kenenkään tukkaan sellaista käsittelyä, mitä hius ei kestä. Arvostan sitä, että sanotaan suoraan, mikä on mahdollista ja mikä ei, ja mietitään kokonaisuutta aina myös hiusten kunnon ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Tietysti myös se, miten hiuksia hoitaa kampaamokäyntien välillä, on olennaista.

Ja nyt on muuten kotimaiselta Four Reasonsilta ilmestynyt uusi kampaamotuotesarja, jonka ammattilaisten parissa ylistettyä No Yellow -shampoota pääsen nyt testailemaan, kun hiuväri vaihtui taas vaaleaksi. Sain tuotteita testiin jo nyt, mutta virallisesti uutuudet ilmestyvät kampaamoihin toukokuussa ja sarja täydentyy pitkin tätä vuotta. Tietoa uutuustuotteista löytyy kuitenkin jo nettisivuilta ja muutamana tärppinä mainittakoon, että sarjan tuotteet ovat vegaanisia ja lähituotantoa, pakkaukset kierrätettäviä sekä vaativaan ammattilaiskäyttöön suunniteltuja.

Kaipaatko uutta hiustyyliä?

Mutta nyt siis luvassa on aikamoisen ihana juttu, sillä keksimme Four Reasonsin porukan kanssa, että haluaisimme tarjota myös muutamalle Pupulandian lukijalle mahdollisuuden päästä kokemaan ihanan hemmottelupäivän ja uudistumaan kampaajan käsissä. Tiedän kokemuksesta, että hyvän kampaajan löytäminen voi olla työn ja tuskan takana, mutta myös sen, miten vaikeaa on joskus tietää kampaajalle mennessään edes itse, että millaiset hiukset haluaisi. On todellista luksusta päästä sellaisen kampaajan käsittelyyn, joka osaa ehdottaa ja löytää juuri itselle sopivia sävyjä, leikkauksia ja kampauksia. Ja sen kokemuksen saan nyt tarjota kahdelle teistä!

Four Reasonsin koko filosofia perustuu siihen, että halutaan kannustaa yksilölliseen tapaan olla kaunis sekä kuunnella jokaista asiakasta ja loihtia juuri hänelle ne täydelliset hiukset. Tärkeintä on siis löytää jokaisen omaan persoonaan sopiva tyyli, joka tuo ne omat parhaat puolet kivalla tavalla esille.

Järjestämme kahdelle onnekkaalle pe 10.5.2019 ihanan hemmottelupäivän, jonka aikana etsitään juuri se itselle täydellinen ja mieluisa hiustyyli. Lisäksi voittajat saavat kauniin meikin sekä valita minun avustuksellani Nansolta asukokonaisuudet omakseen. Ja tosiaan, minä olen myös mukana koko päivän, joten autan ja makutuomaroin mielelläni! Hiustyyli päätetään yhdessä kampaajan kanssa, mutta toivomme hakijoiden osallistuvan päivään avoimin mielin. Odotan jo innolla, että pääsen viettämään teidän kanssanne hemmottelupäivää!

Kisan palkinto sisältää:

♥ Four Reasons -kouluttajan kampaamokäsittely; yksilöllinen konsultaatio, värikäsittely, leikkaus sekä kotihoitotuotteet

♥ Kaunis meikki, joka täydentää uuden lookin

♥ Päivän aikana tarjotaan lounas ja välipalaa. Päivä päättyy kilistelyyn kuohuvalla uuden lookin kunniaksi.

♥ Uusi asukokonaisuus Nansolta uuden tyylin kruunuksi

♥ Kuvat uudesta lookista. Kuvaaja on paikalla koko päivän eli suostumus kuvien käyttöön Four Reasonsin somekanavissa kuuluu pakettiin.

♥ Jos voittaja on jostakin kauempaa, myös matkakulut korvataan (edullisimman vaihtoehdon mukaan).

OSALLISTU NÄIN:

Lähetä hakemuksesi sähköpostitse osoitteeseen kilpailut@fourreasons.fi otsikolla Muuttumisleikki. Vastaa hakemuksessa alla oleviin kysymyksiin ja liitä mukaan myös oma kuvasi, josta näkyy hiustesi tämänhetkinen look. Lähetä vastauksesi 14.4.2019 mennessä. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Nimi

Osoite

Puhelinnumero

Ikä

Millaista muutosta kaipaisit?

Kaipaatko erityisesti apua johonkin tiettyyn hiuspulmaan?

Related posts

29/03/19

YOPE – iloa ja hemmottelua kaikille aisteille (+ KISA)

86 34

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: LOVE BEAUTY

Olen joskus julistanut, että elämä on liian lyhyt rumille saippuapurkeille ja olen edelleen samaa mieltä. Niinkin yksinkertainen ja pieni asia voi vaikuttaa jokapäiväiseen fiilikseen kotona. Esteetikon silmä lepää kauniissa esineessä eikä pienten ja arkisten käyttötavaroiden tarvitse olla mitään ankeita kompromissiratkaisuja.

Jos elämä on liian lyhyt rumille saippuoille, se on totisesti myös liian lyhyt väärille tuoksuille. Tuoksuilla on omasa elämässäni ihan tosi tärkeä rooli, ja vaikka esimerkiksi hiustuote olisi miten ihana tahansa, en pysty taipumaan, jos tuoksu pistää nenään väärällä tavalla. Näin on joskus käynyt. Toisaalta ihana tuoksu ihan arkisessa suihkugeelissa puolestaan voi saada maanantaiaamun kiireisen suihkun tuntumaan piirun verran enemmän hemmotteluhetkeltä. Ja sanoisin, että sellaiseen kannattaa arjessa pyrkiä. Koska miksipä ei? Kun on kerran löytänyt tuotteen, jonka tuoksu tekee joka nuuhkaisulla onnelliseksi, sen jälkeen on vaikea tyytyä muuhun.

Kannatan itse ehdottomasti kaikenlaisia hyvän mielen ja olon tuovia arkisia ratkaisuja. Estetiikka on minulle monissa arkisissa valinnoissa tärkeää ja onnistunut design on paitsi mielestäni käytännöllistä, myös kaunista.  Tiedän, että monelle on aivan yksi lysti, millaiseen purkkiin se lavuaarin nurkalla nököttävä saippua on pakattu tai onko sen tuoksu mikään aisteja hivelevä elämys, mutta uskon, että siellä ruudun toisella puolen on myös minun kaltaisiani esteetikkoja ja aisteineen herkkiä tyyppejä, jotka saavat suurta iloa tällaisista pienistä jutuista.

Törmäsin tutun maahantuojan kautta hiljattain sympaattiseen YOPE-tuotesarjaan, joka ihonhoitotuotteissa ja kodin puhdistusaineissa yhdistyvät kivalla tavalla sekä luonnonkosmetiikan raaka-aineet, iholle hellävarainen koostumus, ihana tuoksumaailma, hyväntuulinen, kaunis ja leikkisä design sekä kohtuullinen hintataso. Jos siis kaipaa kylppärin hyllylle, suihkuhetkiin, tiskaustuokioon tai siivousurakkaan piristystä, niin kannattaa tsekata YOPEn tuotevalikoima.

YOPEn tuotteet sisältävät vähintään 90% luonnonkosmetiikan raaka-aineita ja ne loputkin 10% ovat korkealaatuisia ja ovat sekä iholle että luonnolle hellävaraisia. Herkkäihoinen kiittää erityisesti siitä, että nämä eivät oikeasti kuivata ihoa, koska nyt kevättalvella olen taas kärsinyt atooppisesta ihottumasta ja saa olla tosi tarkkana, millaisia tuotteita iholle viitsii lotrata. Kodinpuhdistustuotteilla on myös Ecolabel-sertifikaatti ja ne valmistetaan ympäristöystävällisesti ilman haitallisia kemikaaleja. Onpa muuten hauskaa, että kerrankin siivoustuotteilla on näin kiva pakkausdesign, sillä useimmat puhdistusaineet ovat juuri niitä, joiden pakkausdesign jättää esteetikon silmissä toivomisen varaa. YOPEn kokoelmaan kuuluu myös muutama erityisesti lapsille suunnattu käsisaippua.

Puolalaisen YOPEn keskiössä ovat myös ihanat tuoksumaailmat. Merkin perustajat Karolina (joka muuten kuvittaa myös nuo ihanat pakkaukset) ja Pawel ovat räätälöinet tuotteille tarkkaan valitut tuoksut, joista löytyy jokaiselle jaerilaisiin tunnelmiin sopiva tuoksu. Omia suosikkejani ovat ehdottomasti ruusuntuoksuinen suihkugeeli, mutta muuten tykkään oikeastaan kaikista, poislukien kookos, koska sen tuoksusta (tai mausta) en ole koskaan pitänyt. Kookoksen lisäksi en yleensä erityisesti välitä vaniljaisista tuoksuista, mutta koska tässä vanilja on yhdistetty kaneliin, tuoksu on ihana! Ja herkkänenäisenkään ei tarvitse olla huolissaan liian vahvoista hajusteista, sillä tuotteiden tuoksut ovat miellyttävän miedot eli eivät hypi nenille. :)

YOPEn saippuoita ja suihkugeelejä myy tällä hetkellä kivijalassa Sokos, mutta vinkiksi huikattakoon, että merkin suihkugeelejä on myös huomenna lauantaina erä Stockmannin Hullujen Päivien tarjouksessa, jos tekee mieli testata vähän edullisemmin! :) Jos muutkin tuotteet kiinnostavat, niin valikoimaa on laajemmin tarjolla oletkaunis.fi-verkkokaupassa.

Ja hei, YOPEN maahantuoja Love Beauty halusi ilahduttaa teitä seuraajia pienellä kilpailulla! Kolme onnellista voittaa omakseen saippuan ja suihkusaippuan haluamissaan tuoksuissa eli kertokaahan kommenttiboksin puolella, mitä mietteitä postaus herätti ja miltä tämä uutuussarja vaikuttaa? Ja muista kertoa myös, mitkä seuraavista tuoksuista olisivat itsellesi mieleen, jos voitto osuu kohdalle! Suihkusaippuoissa tarjolla ovat tuoksut ruusu-boswellia (oma suosikkini), yunnan sekä kookos-merisuola. Käsisaippuoissa puolestaan tuoksuvaihtoehtoina ovat vanilja-kaneli, verbena, tee-piparminttu, viikunapuu sekä inkivääri-santelipuu. Jätä kommenttisi 3.4.2019 mennessä ja muista liittää mukaan toimiva sähköpostiosoite, niin olet mukana kisassa!

Related posts

22/03/19

Kevätkynnet: minttua ja pilkkuja

1 31

Kevättä taitaa jo olla rinnassa, koska vihreän ja vehreän kaipuussani syntyi tällä viikolla kynsistudion tuolissa tällainen idea… Pilkkukynnet minulla on ollut joskus ennenkin, mutta kun värinä on minttuista vihreää, fiilis on välittömästi vielä hitusen leikkisämpi. Naureskelin, että omasta mielestäni nämä ovat supersöpöt, mutta takuulla jollekulle muulle näistä tulee enemmänkin mieleen Shrek tai sammakonkutu. :D Ja vannoin, etten kirjoittaisi näitä postaukseen, jotta en ainakaan innoittaisi ketään saamaan noita mielleyhtymiä. Haha. Niin että kertokaahan nyt, että ovatko teidän mielestänne vain suloiset vai pyöriikö päässä nyt vain Shrek?

Nämä on ainakin helppo toteuttaa itse myös kynsilakalla ja muillakin väreillä, jos inspiraatio iski postauksen innoittamana!

Geelikynnet minulle sponsoroi Bio Sculpture

Related posts