6/02/18

Kurkistus hattukuvauksiin ja mietteitä kulissien takaa

8 34

Jos joku olisi sanonut minulle 20 tai edes 10 vuotta sitten, että tulen päätymään vielä katalogikasvoksi useammankin muotibrändin kuvastoon, olisin varmaan nauranut. Tai tuhahtanut huonolle vitsille. Jos jotain on todettava, niin blogi on vienyt elinkaarensa aikana ja etenkin viime vuosina minua tosi yllättäviin paikkoihin.

On jotenkin hullua, että se sama hontelo ja epävarma tyttö, joka kartteli kameraa kuin ruttoa ja vihasi jokaista itsestään otettua valokuvaa, on nyt niin kotonaan kameran edessä ja poseeraa kuvissa osittain työkseen – se ihan tavallinen tyttö, joka ei millään tavalla ole mallin mitoissa tai muutenkaan täydellinen. Sillä tytöllä on nyt ikää jo 34 vuotta ja edelleen mustelmia polvissa, finnejä naamassa, tummat varjot silmien alla, huonoja hiuspäiviä ja selluliittia takapuolessa. Ja siitä huolimatta sinne katalogien sivuille on päästy ja päädytty, vaikkei sellaisesta oikein osattu koskaan haaveillakaan.

Muistan reilu vuosi sitten, kun olin matkalla Vero Modan kampanjakuvauksiin Tanskan Aarhusiin ja tuijotin naamaani lentokentän vessan peilistä. “Tämä väsyneen, näppyisen ja kiiltävän kolmekymppisen naamanko ne tosiaan haluavat kuvastonsa kanteen?” muistan naureskelleeni. Jotenkin se huvitti, että niin tuikitavallinen mimmi voi päätyä tuollaiseen tilanteeseen, ison brändin kasvoksi ja kansainvälisen huippukuvaajan ikuistettavaksi. Mutta osaavan kuvaajan ja meikkaajan kanssa yhteistyössä se väsynytkin naama muuttui kameran edessä joksikin ihan muuksi.

KN Collection -hattumerkin bosslady ja minun pitkäaikaisin ystäväni Kati kertoi juuri noiden katalogikuvien sinetöineen sen päätöksen, että hän haluaisi minut joskus vielä oman hattumallistonsa kasvoksi. Ja nyt tässä vuodenvaihteessa koitti viimein se päivä, että minä pääsin hattumalliksi Katin kokoelmalle.

En tiedä miksi, mutta jotenkin otin näistä kuvauksista paineita paljon enemmän kuin niistä Vero Modan kuvauksista aikanaan, vaikka tavallaan kyseessä oli paljon pienempi projekti. Ehkä se oli se, että tiesin ystäväni luottavan minuun vankasti ja toisaalta KN Collection on aiemmin käyttänyt vain ammattimalleja. Jännitys (ja kiire viimeisten kuvausvalmisteluiden edellä) eskaloitui viimeisenä iltana olohuoneessani, kun saimme Katin kanssa stressaantuneina jonkinasteiset itkupotkuraivarit toisillemme. :D Ehkä se oli juuri se, mitä siinä hetkessä tarvittiin, koska pienen tuuletuksen ja molemminpuolisen itsensä kokoamisen jälkeen homma luisti ja kuvauspäivänä kaikki sujui superhyvin.

Kuvauspäivä meni siis tosi nappiin, vaikka etukäteen jännittikin. Ja miten ihanaa olikaan työskennellä niin kivalla tiimillä, joka oli täynnä kavereita: rakas ystävä Kati puikoissa, kameran takana toinen läheinen ystäväni Eeva, meikkaajana ihana Aino-Sofia ja toisena mallina aina yhtä symppis Sergei. Näissä kuvissa näette vähän tunnelmia kuvausten backstagelta ja lähipäivinä pääsen paljastamaan myös ne itse kuvat, joista tuli omastakin mielestäni tosi onnistuneet. Jee! :)

Photos: Kati Niemi & Jenni Rotonen

Related posts

4/02/18

Wannabe-runotyttö

30 46

Olen ajatellut, että tämä vuosi voisi olla uusien aluevaltausten vuosi. Että haastaisin itseni tekemään sellaisia kiinnostavia ja inspiroivia asioita, joihin en vain aiemmin ole tullut syystä tai toisesta tarttuneeksi. Yksi sellainen asia on ollut runous. Olen aina rakastanut lukemista ja varsinkin nuorempana lukeminen oli lempiharrastuksiani – miten sitä aikaa tuntuikin silloin olevan paljon enemmän kuin nykyään? Vaikka kaunokirjallisuus on aina kiinnostanut, jostain syystä en ole silti oikein koskaan löytänyt runojen pariin. Nyt kuitenkin on tainnut puraista joku runokärpänen, koska päätin, että on aika tehdä asiassa muutos.

Inspiraationi viimeisenä sysäyksenä oli eräs ystäväni, joka on puhunut paljon runoudesta. Hän ei päällepäin välttämättä ollenkaan profiloidu runouden ystäväksi, mutta suhtautuu todellisuudessa runoihin suurella intohimolla. Nyt kun aihe on tullut hänen kanssaan puheeksi useita kertoja, on innostus syttynyt minussakin. Periaatteessa se uteliaisuus runoutta kohtaan on ollut olemassa, mutta en ole oikein tiennyt, mistä lähtisin liikkeelle. Niinpä ajattelin, että tässä olisi täydellinen tilaisuus kysyä teiltä siellä ruudun toisella puolen, koska olen varma, että sieltä lukijoiden joukosta löytyy useitakin runouden harrastajia. :)

Minulla on kirjahyllyssäni muutama runokirja ja kun jostain piti aloittaa, tartuin viime kesänä ostamaani Märta Tikkasen klassikkoon Vuosisadan rakkaustarina, joka vielä oli odotellut siellä koskemattomana. Ahmin kahden kirjailijan vaikeaa suhdetta ja puolison alkoholismia peilaavan teoksen iltalukemisina muutamassa päivässä. Teoksen aihe on monella tapaa hyvin kipeä ja raskas, ja Tikkasen maalaama kuva parisuhteesta surullisuutta ja myötätuntoa herättävä, mutta hän asettelee sanansa runomitassakin niin soljuvasti, että niitä huomaa hotkivansa kuin lukisi romaania.

Nyt kiinnostaisi löytää uutta luettavaa eli hohoi, kaikki te runotytöt ja -pojat, kaivattaisiin suosituksia! Millaisista runoteoksista olisi aloittelijan helppoa lähteä liikkeelle täydellisen olemattomalla pohjatietämyksellä? Kaipaan vinkkejä niin kotimaisista kuin ulkomaisistakin kiinnostavista runoilijoista ja teoksista, uuden polven tekijöistä sekä arvostetuista klassikoista. Ketkä ovat teidän suosikkirunoilijoitanne ja mitkä suosikkiteoksianne tai -runojanne?

*

Sinä puristit minut koteloon

mihin en lainkaan kuulunut

asetit kasvoilleni naamion

jolla oli ne ilmeet joita tarvitset

vastauksiksi itsellesi

.

mutta minun ilmeitäni ne eivät olleet

naamion takana en ollut minä

.

Kun sanasi rummuttivat naamiota

ripustin sen tuoliin

sinun eteesi

ja menin laulaen tieheni

piilouduin sanoiltasi

ja ne kimposivat mykkinä

lempeästä hymystä

joka riippui tuolin selkänojassa

.

Milloin sinä huomaat

että tuolini

on tyhjä?

.

Märta Tikkanen – Vuosisadan rakkaustarina (1979)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

3/02/18

Merenvihreää kimallusta (+ geelikynsien tutustumistarjous!)

2 24

Olen välillä naureskellut, että olen suorastaan kävelevä klisee itsestäni kaikkine tapoineni ja lempijuttuineni, sillä ajaudun niin herkästi kerta toisensa jälkeen samankaltaisten valintojen äärelle. Sitten totesin, että ehkä se ei olekaan huono asia. Ehkä se on vain merkki siitä, että tiedän, mistä pidän ja mitä haluan. Sehän on ihan hyväkin asia. No, kynsistudiossa näytän haluavan kerta toisensa jälkeen glitteriä sekä tummia sinivihreitä sävyjä. Tällä kertaa kynnet saivat kauniin merenvihreän kimalluksen, joka sopii kuin nakutettu samansävyiseen suosikkivillapuserooni. Tämä sävy loihdittiin laittamalla alle tummansinistä yksiväristä geeliä ja tekemällä irtoglitteristä ja kirkkaasta geelistä päälle tuollainen tuunattu glittersävy. :)

Keksimme Mariannen kanssa, että voisi taas olla hyvä hetki tarjota teille Bio Sculpture -geelikynsien kokeilusta kiinnostuneille pieni tutustumistarjous, jolla saa oman kynnen geelivahvistuksesta -20% hinnasta pois eli nyt helmikuun ajan kynsiin saa yksivärisen geelilakkauksen tai ranskalaisen manikyyrin 48€ hintaan (normaalisti 60€). Ajan pääsee varaamaan tämän linkin kautta nettiajanvarauksesta, mistä näkee kätevästi suoraan kaikki vapaat ajat. :)

Geelikynnet minulle sponsoroi Bio Sculpture

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

2/02/18

Prinsessapaita ja mietteitä tyylin merkityksestä

1 33

Toisinaan vaatteen voima on ihan mieletön. Huonosti istuva ja ei-ihan-omalta-tuntuva asu voi pahimmillaan saada olon tuntumaan todella epävarmalta ja suorastaan rumalta. Jos taas yllä on lempiasu, jokin arkityylistä piristävästi poikkeava löytö tai tilanteeseen täydellisesti sopiva aarre, voi tyyli buustata itsetuntoa ja omaa mielialaa ihan huimalla tavalla. Ei ole siis ollenkaan yhdentekevää, mitä aamulla vetää ylleen, jos on huomannut vaatteiden ylipäänsä vaikuttavan omaan mielentilaan.

Olen itse opiskellut viestintää ja olen monet kerrat ihmetellyt, miksi vaatteita ja tyyliä monesti halveksutaan turhanpäiväisenä hömppänä ja pinnallisena kaakatuksena. Vaatteillahan on ihan valtava kulttuurinen merkitys ja ihmiset ovat koristautuneet erilaisin tavoin ihan historiansa alusta asti. Juuri viestinnällisestä näkökulmasta vaatteet ovat itse asiassa yksi tärkeimmistä ja näkyvimmistä keinoista viestiä jotain meistä itsestämme sanomatta sanaakaan.

Ihmiset haluavat kertoa pukeutumisellaan erilaisia asioita: joku tahtoo viestiä kapinahenkeä, toinen sulautua huomaamattomasti tapettiin, kolmas nauttii huomion herättämisestä ja neljäs arvostaa käytännöllisyyttä. Tietenkään pukeutumisesta ei voi tehdä mitään yksiselittäisiä johtopäätöksiä, mutta kaikki me valitsemme vaatteemme jollakin perusteella kaikkien tarjolla olevien vaihtoehtojen massasta. Jopa he, jotka kokevat vaatteet vain käytännöllisenä pakkona, tekevät vähintäänkin uusia vaatteita hankkiessaan jonkinlaisia tyylivalintoja. Joillekin meistä näillä valinnoilla on enemmän merkitystä kuin toisille.

Juttelin joskus ystäväni kanssa siitä, että vaikka moni väittää, ettei vaatteilla tai tyylillä ole heille mitään merkitystä, on aivan varmaa, että useat heistä eivät silti suostuisi pukemaan ylleen ihan mitä tahansa. Eli ei se tyyli sittenkään ole edes heille ihan niin yhdentekevä asia kuin he haluaisivat ajatella?

Minulle tyyli on nimenomaan keino ilmaista itseäni ja leikitellä omalla identiteetilläni. Se on kuin sanaton kieli, jolla voin kommunikoida ympäristön kanssa. Aina kaikista tyylikokeiluista ei tule lemppareita, mutta kun tyyliä on pyöritellyt ja pohdiskellut koko aikuisikänsä, on se oman pukeutumisidentiteetin syvin olemus tullut aika tutuksi. Se tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä, että kun tunnen tyylini ja oman makuni, ei tule juurikaan tehtyä hutiostoksia.

Ostan uusia vaatteita nykyisin todella harvoin ja useimmiten, kun hankin jotain uutta, teen sen spontaanisti hetken mielijohteesta. Heräteostoksista usein varoitellaan, mutta sanoisin, että jos oikeasti tuntee oman tyylinsä, osaa suhtautua löytöihin yleensä melko realistisesti ja kriittisesti: silloin ei tule osteltua vaatteita haave-minälle tai seilailtua ihan päämäärättömästi laidasta laitaan tyyliasioissa. Sama koskee myös blogin kautta saatavia vaatteita. Jätän suosiolla sellaiset erikoisuudet muille löydettäviksi, joille en usko olevan itsellä pitkäaikaisempaa käyttöä.

Koen, että minulla on ollut oma minun näköiseni tyyli jo vuosia ja siksi vaatekaapissani ei juurikaan ole sellaisia sesonkihaihatuksia, joihin kyllästyisin trendien ailahdellessa. Olen toki kiinnostunut muodista ja seuraan myös trendejä, mutta kuten varmasti olette huomanneetkin, en todellakaan lähde mukaan jokaiseen trendivillitykseen. Perustyylini on aika klassinen ja selkeä, jota maustan sitten erikoisemmilla elementeillä ja muutamilla tarkkaan valikoiduilla trendijutuilla, joiden arvelen kestävän myös aikaa. Uskoisin, että kaikki tämä näkyy myös blogissani tietynlaisena johdonmukaisuutena: moni lukija onkin sanonut, että minulla on oma, tunnistettava tyyli, jossa on aina jotain tutulla tavalla “jennimäistä”, vaikka leikittelenkin erilaisilla nyansseilla ja kokeilen välillä uutta.

Olenkin monesti sanonut, että paras pukeutumisvinkkini on tutustua oikeasti itseensä ja löytää oma tyylinsä ja tarvittaessa pyytää vaikka asiaan ulkopuolista apua ystävältä tai pukeutumisneuvojalta, sillä arkiaamut, vaateostoksilla käyminen ja stressaavammatkin pukeutumistilanteet helpottuvat valtavasti, kun omasta tyylistä, kropasta ja vaatekaapista on jokin selkeä näkemys. Kun perushommat ovat kunnossa, on myös helpompi välillä tietoisesti poiketa tutuista kaavoista,  leikitellä omalla tyylillä ja tehdä onnistuneita kokeiluja tyylin parissa.

Tämä röyhelöinen pusero on yksi kokeiluistani, jotka eivät ehkä ensisilmäyksellä ole sitä ominta itseä, mutta päälle puettuna tuntuu silti niin täydellisen sopivalta juuri minulle. Tässä puserossa fiilis on kuin prinsessalla tai Marie Antoinettella, ja se ei voi olla huono tunne. Varsinkaan harmaana maanantaipäivänä, jolloin nämä kuvat napattiin. Jalassa ovat yhdet lempifarkuistani sekä lempikengistäni – niistä kummatkin tuntuvat sopivan tyyliin kuin tyyliin. Ja prinsessapusero on täydellinen vaate niihin päiviin, kun arkeen kaipaa ripauksen ylellisyyttä. :)

Translation: Let me present you the shirt that would probably make anyone feel like a princess! Well, at least it makes me feel like one – and what could be a better feeling on a rainy Monday, like the day when these photos were taken. 

paita // shirt Les Coyotes de Paris (Gaudete)*

farkut // jeans COS

nilkkurit // boots A Pair (Minimal Nordic)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Johanna Piispa

Related posts