26/06/20

People Tree – vastuullisen muodin pioneeri

5 60

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: PEOPLE TREE & SISUSTUS PATINA

Minulta kysellään paljon vinkkejä vastuullisiin vaateostoksiin ja usein vinkkailenkin kaikkia kivoja suomalaisbrändejä sekä kehotan kurkkaamaan esimerkiksi Ivalo.comin valikoimaa. Yksi kiinnostava merkki on myös brittiläinen People Tree, joka tunnetaan vastuullisen muodin pioneerina ja uranuurtajana. Reilun kaupan periaatteiden mukaan vaatteita valmistava People Tree on ollut olemassa jo vuodesta 1991 – paljon ennen kuin vastuullisuus oli vaatetuotannossa mikään suuri puheenaihe. Brändin ideana on alusta asti ollut tuottaa kaunista, laadukasta ja vastuullista muotia kukkarolle ystävälliseen hintaan. Ja People Treellä on myös hauska yhteys Suomeen: brändi tekee yhteistyötä Muumien kanssa ja mallistoon kuuluu myös Muumi-printtejä.

Yksi People Treen missioista on ympäristöystävällisten ja kestävien materiaalien sekä valmistuksen lisäksi ollut alusta asti ottaa tavoitteissaan huomioon myös sosiaalinen vastuu. Yritys haluaa toiminnallaan tukea paikallisia kumppaneita taloudellisen itsenäisyyden saavuttamisessa sekä heille mahdollisesti haitallisten valtarakenteiden haastamisessa. Jokainen työntekijä saa työstään reilua palkkaa, työolosuhteet ovat hyvät, toiminta on läpinäkyvää ja sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävää sekä tietysti myös paikallista luontoa ja ympäristöä kunnioitetaan.

Materiaaleina vaatteissa on pääasiassa Reilun kaupan puuvillaa, luomupuuvillaa, ympäristöystävällistä Tenceliä, luontaisesti ympäristölle lempeää pellavaa, vastuullista villaa sekä Reilun kaupan denimiä. Vaatteiden valmistusprosesseissa hyödynnetään usein myös paikallista erityisosaamista ja perinteisiä valmistusmenetelmiä. Brändi myös avaa todella avoimesti omaa toimintafilosofiaansa ja tuotteiden valmistusprosesseja nettisivuillaan, joten suosittelen lämpimästi tutustumaan ihan rauhassa ja ajan kanssa, jos teema kiinnostaa.

People Treen nimi on ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta vasta nyt yhteistyön myötä tulin tutustuneeksi brändiin tarkemmin. Yllätyin itse siitä, miten edullisia vaatteet ovat ottaen huomioon, miten vastuullisesti ja läpinäkyvästi ne valmistetaan – monilla on ihan suotta mielikuva, että vastuullinen muoti on liian arvokasta omalle kukkarolle.

People Treen vaatteita voi ostaa merkin oman verkkokaupan lisäksi myös useasta suomalaisesta verkkokaupasta. Yksi niistä on sympaattinen pieni verkkokauppa nimeltä Sisustus Patina, joka on erikoistunut nimenomaan eettisiin ja ekologisiin tuotteisiin. People Tree -malliston vaatteiden lisäksi nettiputiikki myy myös kalkkimaaleja ja vastuullisesti valmistettuja kodin tavaroita. Jos siis mietit, miten tukisit pientä kotimaista yrittäjää, niin tässä on yksi ihana suomalainen pikku-verkkokauppa, jonka valikoima kannattaa käydä kurkkaamassa.

Olen itse sovitellut People Treen farkkuja ja pellavavaatteita ja voin lämpimästi suositella. Farkkujen istuvuus oli ainakin omalle kropalleni ihan täydellinen noissa leveälahkeisissa housuissa. Olisi kiinnostavaa kuulla, onko merkki jollekulle teistä entuudestaan tuttu?

Photos: People Tree

Related posts

14/06/20

Emmy.fi – second hand -aarteita netissä

7 39

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: EMMY.FI

Joudun nykyään tuottamaan usein kyselijöille pettymyksen, kun ihmiset tiedustelevat, mistä joku ihana vaatteeni on peräisin: monet niistä ovat vuosia vanhoja ja yhtä monet second hand- ja vintage -aarteita. Itse asiassa todella moni lempivaatteistani hankittu käytettynä. Tuntuu, että silloin harvoin, kun nykyään itse enää ostan mitään, kyse on enimmäkseen juuri vintage- ja second hand -löydöistä. Minun silmissäni kiinnostavimmat tyylit ovat usein juuri niitä, joissa on kerroksellisuutta ja kiinnostavimmat vaatteet niitä, joilla on tarina. Niinpä neuvon suuntaamaan kirpputorille, jos haaveissa on nimenomaan omannäköinen ja persoonallinen tyyli.

Olen itse huomannut, että saan second hand -aarteiden metsästyksestä ja löytämisestä paljon enemmän iloa kuin uusien vaatteiden ostamisesta. Vintage-vaatteisiin liittyy aina sellainen ihan omanlaisensa löytämisen ilo, mitä ei tavalliseen kauppaan astuessaan saa. Ja on tietenkin iso asia, ehkä se kaikkein suurin, että käytetyn vaatteen ostaminen on aina uutta ekologisempaa.

Olen kirjoittanut muutamaankin otteeseen siitä, että vintage-ostoksilla pitää aina kalibroida asenne vähän uuteen asentoon, sillä välillä aarteenmetsästys voi tuntua neulan etsimiseltä heinäsuovasta. Yhtä helmeä varten saattaa joutua tekemään lukemattomia kirppiskierroksia, joilta palaa kotiin tyhjin käsin, mutta kun viimein tärppää, on se ihan uskomattoman palkitseva tunne. Joskus, jos mielessä on nimenomaan jokin erityisen tarkkaan määritelty löytö, voi metsästyksessä mennä vuosiakin. Olen kertonut tämän ennenkin, mutta kun vuosien etsimisen jälkeen viimein löysin täydelliset vintage-Levikset omassa koossani, olin pompata kattoon. Ja nykyään housut ovat käytössä koko ajan.

On ollut ihan mahtavaa huomata, että vintagesta ja second handista on tullut monelle aidosti varteenotettava vaihtoehto uutena ostamiselle ja samaan aikaan tarjolle on tullut myös yhä innovatiivisempia tapoja tehdä second hand -löytöjä. Erilaiset verkkokaupat ja sovellukset tuovat aarteet kaikkien ulottuville asuinpaikasta riippumatta ja toisaalta onnistumisprosenttikin on ehkä korkeampi, kun valtavasta massasta voi filtteröidä hakutuloksia esimerkiksi koon, värin, merkin ja hinnan perusteella. Ei sittenkään enää ihan niin toivotonta neulan etsiskelyä heinäsuovasta, vaikka tietysti se on aina vähän tuurista kiinni, mitä kulloinkin sattuu olemaan tarjolla.

Löysin tänä keväänä kotimaisen second hand -verkkokaupan Emmy.fi, joka on itse asiassa Suomen suurin käytetyn muodin verkkokauppa. Emmy.fi sai alkunsa vuonna 2015 perustajiensa tarpeesta sellaiselle helpolle “avaimet käteen” -tyyppiselle ratkaisulle kirpputoreilla ravaamisen ja kaiken myyntiin liittyvän säätämisen sijaan. Kuinka usein olen itsekin kirpparikamoja hinnoitellessani ja höyrytellessäni, painavia kirppiskasseja selkä vääränä raahatessani, myyntipöydässä päivän pönöttäessäni tai miljoonia kuvia someen räpsiessäni ja AV/YV/jono-rumbaa pyörittäessäni miettinyt, että voisipa tämän kaiken tehdä jotenkin helpommin ja tehokkaammin. No Emmyn kautta voi!

Emmy.fi hoitaa ihan kaiken myyjän puolesta: hakee vaatteet kotoa postimaksun hinnalla (6,90€), hinnoittelee, kuvaa, myy ja toimittaa asiakkaalle. Ja vieläpä erittäin kohtuullisin kustannuksin: myyjä saa itse jopa 80% myyntihinnasta. Homma tosiaankin toimii älyttömän helposti, sillä riittää, että teet myyntilähetteen: vaatteet voi toimittaa myytäväksi kotinoudolla (pk-seutu), postitse, Matkahuollolla tai Emmy-keräyslaatikon kautta. Emmy-keräyslaatikoita on ympäri Suomen ja Helsingin keskustassa sellaiset löytyvät esimerkiksi Posti Boxista, Nansolta ja Stockmannilta. Ja laatikkoon voi laittaa vaikka kuinka monta säkillistä yhdellä 6,90€ postimaksulla.

Myynnin helppouden lisäksi Emmystä on haluttu luoda myös ostajalle mutkaton ja inspiroiva ostokokemus – aidosti toimiva vaihtoehto, ei pelkästään perinteiselle kirpparishoppailulle, vaan myös uutena ostamiselle. Käytetyn muodin verkkokauppa kokoaa sivuilleen noin 70 000 tuotetta ja ostokokemus ei asiakkaan näkökulmasta eroa juuri perinteisestä uusia vaatteita myyvästä verkkokaupasta: tuotteita voi selata eri filtterien mukaan, uutta myytävää ilmestyy pari kertaa viikossa, tuotteiden yhteydestä löytyy hyvin tietoa materiaaleista ja mitoista sekä tuotteilla on palautusoikeus ihan samaan tapaan kuin verkkokaupoissa yleensäkin. Ei turhaa säätöä, vaan helppo, luotettava ja kätevä tapa tehdä second hand -löytöjä.

On muuten kiinnostavaa ja positiivista, että koska Emmy.fi pyrkii valikoimassaan nimenomaan laatuun ja vastuullisuuteen ja toivoo myyntiin erityisesti vastuullista muotia, pikamuotimerkit on rajattu kokonaan valikoiman ulkopuolelle. Sen sijaan tarjolla on esimerkiksi kotimaisia merkkejä kuten Nanso, Marimekko, Samuji, Minna Parikka ja Terhi Pölkki sekä ulkomaisia designer-brändejä kuten Isabel Marant, Stella McCartney, Louis Vuitton ja Gucci. Lisäksi joukossa on valtava määrä keskihintaisia brändejä, sporttimerkkejä sekä tuntemattomampien suunnittelijoiden luomuksia. Ja mainitsemisen arvoinen juttu on myös se, että Emmystä löytyy hyvin myös suuria kokoja!

Valikoiman halutuimmat helmet liikkuvat Emmyssäkin vikkelään, joten aarteita metsästävän kannattaa olla valpas ja ripeä. Merkkilöytöjen tekemisessä auttaa myös hakuvahti, jonka avulla voi pyytää verkkokauppaa ilmoittamaan, kun myyntiin tulee esimerkiksi omaa suosikkibrändiä. Verkkokaupan myydyimpiä merkkejä ovat Marimekko ja Nanso, mutta myös vaikkapa Uhana, Chanel ja Isabel Marant menevät kuin kuumille kiville. Emmy.fi ei ehkä ole se paikka muutaman euron superhalpojen löytöjen tekemiseen, mutta jos arvostaa helppoutta ja laadukkaita merkkivaatteita, niin sieltä voi tehdä loistavia löytöjä! Kannattaa myös kurkata täältä, miten paljon ekologisempaa Emmystä ostaminen on uuteen vaatteeseen verrattuna.

Olen viime viikot vahdannut Emmyn valikoimaa uteliaana ja jokaisessa uudessa erässä on ollut monia kiinnostavia tuotteita. Testasin palvelua ja kaikki nämä kuvien vaatteet ja asusteet (aurinkolaseja lukuunottamatta) ovat siis löytöjä Emmystä! Harmaa pellavamekko on Alexander Wangin, musta söpö pikkulaukku Vuokko Nurmesniemen ja kengät ovat mustat nahkaiset Converset. Myös sisäinen eläinkuosi-ihmiseni on ottanut jälleen yhden askeleen eteenpäin, sillä päädyin tilaamaan myös Samsøe & Samsøen ilmavan leopardimekon, josta muuten tykkään ihan älyttömästi! Longchampin kaunis ja näppärän kokoinen laukku oli myös ihana löytö. Kumpi lookeista on teidän lemppari?

Kaivelin itsekin kaapeistani ja kirpparikasseistani hurjan määrän herkkuja myyntiin nyt tämän yhteistyön myötä ja palvelu tosiaan oli myyjän näkökulmasta ihan älyttömän helppokäyttöinen: kirppiskassit noudettiin kotiovelta, kuvattiin ja hinnoiteltiin Emmyn puolesta ja tänään ne nyt sitten tupsahtivat myyntiin. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa, löytyisikö sieltä myös jotakin itselle mieluisaa! Mukana on paljon kenkiä koossa 36-37 sekä paljon kauniita vaatteita koossa XS-S (saattaapa joukossa jokunen M olla myös).

Lisäksi Emmy.fi halusi tarjota Pupulandian seuraajille tutustumistarjouksena pienen ekstraedun! Olit sitten miettimässä myymistä tai metsästämässä aarteita, niin seuraavan kuukauden ajan ovat voimassa tällaiset etukoodit!

MYYJILLE: Koodilla PUPULANDIAMYYJÄ ei postimaksuja kun toimittaa tavarat myyntiin. Ilmainen Budbee-nouto pk-seudulla tai toimitus postiin tai Emmy boxiin. Voimassa 14.7.2020 asti.

OSTAJILLE: Koodilla PUPULANDIAOSTAJA saat 15 % tutustumisalen kaikkiin Emmyssä myynnissä oleviin  tuotteisiin. Voimassa 14.7.2020 asti.

*

Klikkaa itsesi ostoksille tästä ja minun myynnissä oleviin tuotteisiini tästä! Ja olisipa hauska kuulla myös, onko palvelu jollekulle jo entuudestaan tuttu? Entä mitä tykkäätte näistä minun tekemistäni löydöistä?

leopardimekko Samsøe & Samsøe / second hand – Emmy.fi

laukku Longchamp / second hand – Emmy.fi

kengät Converse / second hand – Emmy.fi

pellavamekko Alexander Wang / second hand – Emmy.fi

laukku Vuokko Nurmesniemi / second hand – Emmy.fi

kengät Converse / second hand – Emmy.fi

Related posts

28/05/20

Haaste: Kuinka napata täydellinen omakuva?

36

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: OLYMPUS

Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisi opetella jonkun uuden taidon, mutta tuntuu, että harjoittelu veisi niin paljon aikaa, että ei ikinä arkisen kiireen keskellä saa aikaiseksi aloittaa? Olen huomannut, että omalla kohdallani kynnys uuden aloittamiseen on toisinaan on enemmän henkinen kuin todellinen. Kun vain ryhtyy tekemään, ei se uuden opettelu välttämättä olekaan niin vaikeaa tai aikaavievää – ja parhaimmillaan uusi opittu taito voi joskus jopa helpottaa, nopeuttaa ja tehostaa omaa tekemistä ja siten lopulta jopa vähentää sitä kaikkea sitä kiireen ja stressin tuntua elämässä. On tietenkin eri asia harjoitella soittaamaan uutta instrumenttia kuin vaikkapa ottaa käyttöön jokin uusi sovellus tai ohjelma ja opetella hallitsemaan sitä, mutta toisinaan jopa tuollaisia pieniä uusia asioita tulee lykättyä turhaan tulevaan, koska omissa mielikuvissa asia tuntuu jotenkin vaivalloiselta.

No minulle kävi juuri näin tässä aika hiljattain. Tämä erikoinen etäkevät on ollut monelle juuri sellaista aikaa, että on ollut mahdollisuus uppoutua uusiin harrastuksiin, kun kalenteri on tyhjentynyt tapaamisista ja vapaa-ajan riennoista. Minulla työmäärä on pysynyt aikalailla ennallaan, joten ei mukamas edelleenkään ole ollut aikaa mihinkään ylimääräiseen. Kunnes Olympus heitti minulle haasteen: minua pyydettiin mukaan Olympuksen videosarjaan, jossa annetaan vinkkejä erilaisista valokuvaukseen liittyvistä teemoista. Minun kohdalleni napsahti teema “self portrait”. Ensireaktioni oli innostunut, kunnes tajusin, että en itse asiassa ikinä ole ottanut potrettikuvia kameralla itse itsestäni (jos siis ei lasketa niitä blogin alkuaikojen tuhruisia itselaukaisin-räpsyjä). Perus-selfiet räpsäisen aina kännykällä muut omakuvat nappaa minusta aina joku toinen.

Olen monet kerrat miettinyt, että pitäisi ottaa “omakuvaus” paremmin haltuun, mutta asiaan perehtymiselle ei muka ikinä ole ollut aikaa tai sopivaa hetkeä, joten päätin ottaa Olympuksen idean nimenomaan haasteena. Nyt viimein opettelisin tämän homman!

Minulta on joskus kysytty, että mitä eroa on selfiellä ja “self portraitilla” eli kotoisammin omakuvalla. Se onkin itse asiassa aika mielenkiintoinen kysymys. Itse teen näiden kahden välille ehkä sellaista eroa, että selfie on usein juuri sellainen kännykällä (tai kameralla) kädenvarren mitan päästä räpsäisty lähikuva, kun potrettikuva itsestä voi olla valtavan paljon monipuolisemmin eri asioita.

Taitaen sommitellusta omakuvasta ei välttämättä edes ikinä arvaisi, että kuva on otettu itse: se voi olla otettu läheltä tai kaukaa, suoraan tai heijastavan pinnan kautta (kuten vaikkapa Vivian Maierin omakuvat usein – toisaalta ne muistuttavat myös tämän päivän peiliselfieitä, joita nappaillaan kännykällä), mutta monesti omakuvassa on ehkä vähän harkitumpi asettelu ja sen ottaminen vaatii usein selfietä enemmän alkuvalmisteluja. Voin toki olla väärässäkin, mutta minun ajatuksissani ero näiden kahden välillä jäsentyy tähän tapaan.

Kun nyt sain Olympukselta tehtäväkseni ottaa nimenomaan omakuvan, päätin haastaa itseni opettelemaan jotakin uutta ja harjoitella ottamaan oikeasti hyviä kuvia itsestäni myös kameralla. Tähtäimessäni oli saada muistikortille tallennettua juuri niitä sellaisia otoksia, joita ulkopuolinen ei välttämättä osaisi arvata itse laukaistuiksi.

Ja itse asiassa omakuvan ottaminen ei varmaankaan voisi olla helpompaa kuin millaiseksi se Olympuksella on tehty. Olympus on nimittäin vienyt itselaukaisimen käytön seuraavalle ja ilahduttavan helpolle tasolle oman OI.Share-sovelluksensa kautta. Sen avulla kameraa voi ohjailla kännykän kautta: puhelimen ruudulta voi valita tarkennuspisteen, säätää itselaukaisimen asetuksia ja ajastinta sekä lopulta klikata laukaisinta ja napata kuvan. Olen käyttänyt sovellusta aiemmin lähinnä kuvien langattomaan siirtämiseen kameran muistikortilta kännykkään, mutta jo pienen ikuisuuden minulla on ollut mielessäni opetella käyttämään tuota ominaisuutta, jolla kännykkä toimii kameran kauko-ohjaimena.

Huvittavinta tässä kaikessa on, että nyt kun viimein ryhdyin opettelemaan, homman haltuunotto taisi viedä kokonaiset 10 minuuttia. Ja voitte vain kuvitella, miten paljon helpottaa omaa työtäni, että voin nyt tulevaisuudessa tarvittaessa ottaa esimerkiksi täällä kotona kaikki omakuvani itse. Niinpä. Koskaan ei “ollut aikaa” alkaa opetella, mutta nyt kun haastoin itseni kokeilemaan, alle vartin harjoittelulla sain itselleni uuden taidon, joka helpottaa ja nopeuttaa työskentelyäni jatkossa ihan huimasti. Olen kävelevä todiste siitä, että ennakkoluuloista huolimatta kannattaa rohkeasti vain ryhtyä toimeen ja kokeilla uutta!

Valmiin englanninkielisen haastatteluvideon voi kurkata tämän postauksen yhteydessä – kiitos vielä Kauas Creative ja Olympus haasteesta ja siitä, että sain kunnian olla mukana haastateltavana etäyhteyden välityksellä! Englanninkielinen haastattelu jännitti hiukan ja mietin, muistanko edes kaikkea kamerasanastoa englanniksi, mutta hyvinhän se sujui. Ajattelin kuitenkin käydä tässä postauksessa myös vielä läpi, mitä kaikkea tähän projektiin kuului ja miten itse onnistuin. Napatkaa ihmeessä niksit talteen!

Minulle annettiin videoprojektia varten kolme erilaista tehtävää, joita sain itse soveltaa mieleni mukaan: 1) The perfect cozy moment, 2) Props are everything ja 3) Mood is everything. Näistä lähtökohdista otin kolme erityyppistä omakuvaa täällä kotona. Mitään kummempia varusteita en kuvien ottamista varten tarvinnut, vaan kaikki tarvittava löytyi kotoa jo valmiiksi. Olennaisimmat välineet tässä hommassa kameran lisäksi ovat kännykkä ja säädettävä kolmijalka, johon kameran saa asennettua. Olen ostanut oman telineeni joskus vuosia sitten ja kustansi muistaakseni noin 50 euroa. Kannattaa hankkia sellainen, jossa on sekä säädettävät jalat että kuulapää, jotta kameran asentoa voi säätää vapaasti pysty- ja vaakasuunnassa. Kameran pohjassa on jo valmiiksi kierteet, joiden avulla sen pystyy ruuvaamaan kiinni jalustaan.

Kaikkien kuvien ennakkovalmistelut olivat kuvaamisen näkökulmasta aika samankaltaiset. Ensin kiinnitetään kamera kolmijalkaan, viritellään kuvakulma sopivaksi, säädetään kuva-asetukset ja avataan kameran näkymä bluetooth-yhteydellä OI.Share-sovelluksen kautta kännykässä. Sitten vain säädetään laukaisuasetukset ja annetaan palaa! Kuvan voi napata joko ajastimella tai suoraan laukaisinta kännykän kautta painamalla. Vinkki: sovelluksen asetuksista voi säätää kameran ottamaan monta kuvaa kerrallaan ja tätä kannattaa omakuvia ottaessa hyödyntää – nopeuttaa ja helpottaa työtä paljon.

Minä olen ottanut kaikki nämä kuvat Olympus PEN E-PL10-kameralla ja 25mm f1.2 -objektiivilla, joskin muutamassa behind the scenes -kuvassa on käytetty Olympus E-PL8 -kameraa sekä 30mm makro-objektiivia.

The perfect cozy moment

Tätä kuvaa varten oli tarkoitus luoda sellainen rauhallinen kotihetki, jollaisia someen tulee itse asiassa ikuistettua aika useinkin. Höyryävä teemuki hyppysiin ja sohvannurkkaan löhöilemään! Alla näkyviin making of -kuviin liittyy hauska pieni yksityiskohta: olen napannut ne molemmat samalla hetkellä. Asetin kännykän kautta kamerani ajastuksella ottamaan itsestäni kuvan sohvalla, laskin puhelimeni ja teekuppini lattialle ja nappasin toisella kameralla kuvan kännykästä samalla, kun jalustalle asetettu kamera räpsi kuvia. Yllä näette lopullisen otoksen.

Kännykkä on kaukosäätimenä ihan älyttömän kätevä apu, sillä kännykän näytöltä näkee suoraan, mikä asento toimii kuvassa parhaiten, miten valo osuu kasvoille tai tarvitseeko asetuksia tai kuvakulmaa vielä säätää. Kuvaan itse lähes poikkeuksetta luonnonvalossa, joten hyödynnän usein kuvatessa aamupäivän aurinkoiset hetket, kun valo osuu asuntooni kauneimmin hiukan viistosti ikkunasta kajastaen.

 

Props are everything

Toinen tehtäväni oli hyödyntää jotakin esinettä tai välineistöä, jota minulla on kotona saatavillani. Ideana oli, että pienillä käytännöllisillä kikoilla kuvan fiilistä voi muuttaa täysin. Apuvälineenä olisi voinut hyvin käyttää melkein mitä vain: viherkasvien avulla saa luotua kuvaan halutessaan hauskan viidakkomaisen tunnelman ja asettelemalla jonkun oksista etualalle lähelle kameran linssiä saa luotua kuvaan hauskaa syvyysvaikutelmaa. Toisaalta esimerkiksi aurinkolaseja voi hyödyntää “filtterinä”, jos ne asettelee kameran linssin eteen jo kuvaa otettaessa (tosin omakuvan kohdalla tämä saattaa vaatia vähän virittelyä). Itse valitsin tällä kertaa apuvälineeksi ihan tavallisen valkoisen lakanan.

Kotona otetut kuvat näyttävät usein aina vähän samalta, koska miljöö ei muutu. Niinpä päätin muuttaa taustaa luodakseni tänne kotiin ihan erilaisen tunnelman kuvaa varten. Ripustin alkovin oviaukkoon suuren valkoisen lakanan ja kiinnitin sen pakkausteipin avulla seinään – ja valkoisen lakanan edessä napatusta pelkistetystä kuvasta ei arvaisikaan, että se on otettu ihan täällä vanhassa tutussa yksiössäni. Erilaisten taustakankaiden avulla voi helposti luoda tuttuunkin ympäristöön studiomaisempaa fiilistä ja oikeastaan vain luovuus on rajana siinä, miten erilaisia taustoja hyödyntää. Kannattaa myös kokeilla, miten kuvan tunnelma muuttuu sen mukaan, miten lähelle tai kauas taustasta itse asettuu: lähellä taustaa siinä saattaa näkyä varjoja ja kauemmas asettuessa tausta hämärtyy ja blurrautuu – riippuen toki hiukan myös käytetystä objektiivista ja säädetyistä asetuksista. Valitsemani kuvan tunnelma muuttui täysin, kun muutin sen vielä mustavalkoiseksi.

Kannattaa muuten huomioida, että kun kamera on OI.Share-sovelluksen kautta yhdistettynä kännykkään, kameran oma näyttö on mustana ja kameranäkymä on näkyy vain puhelimen näytöllä. Kameran asetuksia voi myös kätevästi muuttaa suoraan OI.Sharessa lennosta. Klikkaamalla asetusnumeroita kännykän näytöllä laukaisimen yläpuolella avautuvat liukusäätimet, joista esimerkiksi suljinaikaa ja aukon kokoa voi näppärästi säätää lennosta suoraan kännykästä.

 

Mood is everything

Tämän haasteen tehtävänä oli ikuistaa lähikuvaan jokin tunnelma tai tunnetila. Huomasin kuitenkin, että aidon tunteen tallentaminen kameraan on yllättävän vaikeaa. Yksin kotona ilmeily ei tunnu kovin luonnolliselta eikä poseerattu ilme välttämättä välitä haluttua tunnetilaa parhaalla mahdollisella tavalla, joten otin vapauden hieman muuttaa tehtävänantoa. Alkuperäisen tehtävän sijaan päätin kokeilla meikki-tutorial-henkisen lähikuvan ottamista. Aiemmin olen toteuttanut tällaiset aina peilin kautta, mikä asettaa kuvaustilanteelle omat haasteensa, joten oli mielenkiintoista kokeilla tätä tapaa tehdä.

Peilillä varustetun tuotteen kuvaaminen luo aina omanlaisiaan haasteita, sillä samalla pitää tarkastella, mitä sieltä peilin kautta näkyy. Kokeilin muutamaa erilaista kuvakulmaa ja hoksasin, että sopivassa kulmassa peili heijastaa ikkunasta kajastavan valon suoraan kameraan. Tämä pieni kikka toi kuvaan hauskan oman lisänsä.

Videohaastattelun pääsette kokonaisuudessaan kurkkaamaan tästä alta ja suosittelen lämpimästi katsomaan, sillä siinä on paljon lisävinkkejä kuvassa onnistumiseen sekä kuvaamisen että poseeraamisen näkökulmasta. Saan usein ihmisiltä kommentteja, että olen onnekas, koska olen niin valokuvauksellinen, mutta väitän, että asia ei todellakaan aina ole ollut näin, vaan onnistuneet kuvat ovat vuosien harjoituksen ja rutiinin tulosta. Monella on sellainen käsitys, että oma naama ei vain ole kuvauksellinen, mutta väitän, että kuka tahansa voi oppia poseeraamaan kuvissa harjoittelemalla, kokeilemalla eri kuvakulmia ja tutkailemalla esimerkiksi sitä, miten paljon valon suunta tai pienetkin muutokset pään asennossa voivat vaikuttaa lopputulokseen. Kannustan siis rohkeasti kokeilemaan vain! Ja kotona yksin räpsiessä ei ainakaan tarvitse hävetä, vaikka aluksi menisikin ihan pieleen!

Ja hei, huikkaan tässä samalla ihan superhyvästä tarjouksesta, joka on Olympuksen verkkokaupassa voimassa vielä hetken aikaa! Olympus myy nimittäin tällä hetkellä PEN-kameran edellisiä E-PL8- ja E-PL9-malleja edulliseen hintaan ja kaupan päälle saa vielä 25mm f1.8 -objektiivin (arvo 329€), joka on siis hiukan pienempi ja kevyempi versio tästä minun tavallisesti käyttämästäni objektiivista – ihan loistava valovoimainen ja kompaktin kokoinen yleislinssi monenlaisiin kuvaustarpeisiin.

Tarjouksessa ovat siis PEN E-PL8 Pancake Zoom KIT + 25mm f1.8 -objektiivi yhteensä 499€ (norm. 778€) sekä PEN E-PL9 Pancake Zoom KIT + 25mm f.1.8 -objektiivi hintaan 549€ (norm. 828€). Tarjous on voimassa 31.7. saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Kurkkaa lisää täältä!

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

26/05/20

Onko vastuullinen muoti vain pienikokoisten etuoikeus?

21 57

Voiko vastuullisesti ja kiinnostavasti pukeutua myös pienellä budjetilla? Virittelin tästä aiheesta keskustelua toissa viikolla Instagramin puolella ja innostuinpa kirjoittamaan siitä blogipostauksenkin. Second hand -löytöjä koskevat IG storyni poikivat kuitenkin mielenkiintoista keskustelua myös aiheen vierestä, sillä sain paljon viestejä pluskokoisilta seuraajiltani, että kirpputorien valikoimasta löytyy vain todella harvoin vaatteita kokohaarukan suuremmasta laidasta. Koska kokemus tuntui olevan jossain määrin universaali, jäin ihmettelemään, mihin käytetyt isokokoiset vaatteet oikein päätyvät jos eivät kerran kirpputoreille myyntiin?

Keskustelun myötä alkoi paljastua, että ongelma on todellinen ja se ulottuu paljon second hand -löytöjä syvemmälle. Moni harmitteli, että pluskoon vaatteita on lähtökohtaisesti todella heikosti saatavilla ja senkin vaatimattoman valikoiman laatu jättää reilusti toivomisen varaa. Heräsi kysymys, onko pluskokoisille ylipäänsäkään tarjolla laadukasta ja vastuullisesti valmistettua vaatetta? Ja jos ei, niin miksi ihmeessä? Ryhdyin kaivelemaan asiaa perusteellisemmin ja jäin miettimään, onko tosiaan niin, että vastuullinen muoti on vain pienikokoisten etuoikeus?

*

Second hand -löytöjen tekeminen on ihan kaiken kokoisille sellaista aarteenmetsästystä, että useimmiten kirpputorilta palaa kotiin tyhjin käsin. Kaikkein kauneimmat vaattet eivät välttämättä ole omaa kokoa tai muuten vain istu omalle kropalle ja niitä helmiä osuu kohdalle vain harvoin. Juteltuani somessa aiheesta useamman pluskokoisen kanssa, osoittautui kuitenkin, että isompaa kokoa käyttävälle second hand -ostosten tekeminen voi olla vieläkin haastavampaa. Yksi syy taustalla on yksinkertaisuudessaan se, että ihmiset ovat ennen vanhaan olleet nykyistä pienempiä ja hoikempia ja tästä syystä etenkin ne oikeasti vanhat vintage-vaatteet ovat usein hurjan pientä kokoa – tämän huomaa hoikkanakin ihmisenä. Mutta on siellä taustalla muutakin…

Tuntuu hämmentävältä, että tämän päivän maailmassa pluskokojen kysyntä kasvaa jatkuvasti, mutta siitä huolimatta uusissakin vaatteissa valikoima on kokohaarukan suuremmassa laidassa edelleenkin kovin suppea. Yhtälö tuntuu merkilliseltä: pluskokoiset kaipaavat ostoksilla vaihtoehtoja ja lisää valikoimaa, mutta samanaikaisesti olen kullut monen vaatemerkin lopettaneen pluskokojen valmistamisen kannattamattomana. Miten kuluttajat ja merkit saataisiin kohtaamaan?

On varsin tavallinen näky, että alennusmyyntien aikaan rekissä ovat jäljellä vain ne kaikkein suurimmat ja pienimmät koot. Alelöytöjen tekeminen on tietysti kuluttajan näkökulmasta kivaa, mutta yrityksen on ensisijaisesti mietittävä tietysti toimintansa kannattavuutta. Yksinkertaisesti ei vain ole taloudellisesti kannattavaa tehdä tuotteita, jotka päätyvät myymättöminä suoraan alennukseen. Mutta kun kysyntää suuremmille koille ilmiselvästi olisi, voi vain kysyä, mikä tässä menee pieleen? Miten tarjontaa saataisiin paremmin markkinoitua kohderyhmälle? Ja miten kokovalikoimasta voidaan viestiä käytännöllisesti mutta silti sensitiivisesti niin, että asiakkaat yhä löytävät etsimänsä? Toisaalta on myös aiheellista kysyä, ovatko nämä tarjolla olevat pluskokoiset vaatteet ylipäänsä sellaisia, jotka tyylillisesti kiinnostavat ja puhuttelevat kohderyhmää?

Moni aihetta kommentoineista kritisoi, että sopivan kokoisia vaatteita on tarjolla lähinnä halpamerkkien ja edullisempien ketjubrändien valikoimissa, joiden laatu ei häikäise erinomaisuudellaan. Ja jos vaate on lähtökohtaisesti jo huonolaatuinen, se harvoin kestää kovan käytön jälkeen enää toiselle kierrokselle myytäväksi, mikä osaltaan selittää second hand -valikoiman vähyyttä. Pluskokoisten vaatteiden materiaalina on usein joustavaa trikoota ja muita elastaanipitoisia materiaaleja, jotka eivät ole toistuvissa pesuissa ja ahkerassa käytössä erityisen kestäviä. Ja toisaalta jos sopivia vaatteita on alun alkaenkin vaikea löytää, on luonnollista, että ne muutamat suosikit joutuvat kovalle käytölle ja kulutukselle. Toisin sanoen: pluskokoiset vaatteet yksinkertaisesti käytetään loppuun ja tästä syystä niitä löytyy huonosti kirpputoreiltakaan.

*

Tuntuu kummalliselta, että yksi merkittävä kuluttajaryhmä tuntuu jääneen melkoiseen paitsioon vaatebisneksessä. Jos samaa viestiä tulee joka suunnalta, on puheissa pakko olla totuuden siemen. Joko pluskokoisten vaatteiden tarjonta on oikeasti heikko tai sitten sitä ei vain osata markkinoida kohderyhmälle – luulen, että ongelman ydin on yhdistelmä molempia. Monella kehopositiivisuuden ilosanomaakin viestivällä merkillä koot loppuvat 42-44 tuntumaan ja se jättää vielä aika suuren joukon ihmisiä kokotaulukon ulkopuolelle.

Ymmärrettävästi myös pluskokoiset haluavat muutakin päällepantavaa kuin trikoota, mutta valitettavasti ongelma on osin myös käytännöllinen: suuremmat koot tuovat mukanaan kaavoituksellisia haasteita. Lähtökohtaisestihan valmisvaate on kokoon katsomatta aina kompromissiratkaisu: pienikokoisemmatkin ihmiset ovat keskenään hyvin erimuotoisia ja valmisvaatteiden istuvuus on monesti vähän sinne päin. Räätälillä mittatilauksena saisi luonnollisesti juuri omalle keholle täydellisesti istuvia vaatteita, mutta koska valmisvaatteen pitäisi sopia mahdollisimman monenmuotoisille ihmisille kauniisti, suunnittelussa on tehtävä kompromisseja ja elastaani auttaa istuvuushaasteisiin. Toisaalta taas väljempi muoti on armollisempaa myös erilaisten kehojen ja istuvuuden näkökulmasta.

Ketjuliikkeistä löytyy jonkin verran vaihtoehtoja myös pluskokoisille (saamissani kommenteissa esiin nostettiin esimerkiksi Lindex ja H&M, jotka tarjoavat kokovalikoimaa laajastikin), mutta moni kaipaa persoonallisempaa, laadukkaampaa ja vastuullisempaa päällepantavaa. Pienten ja vastuullisten merkkien vaatteet kiinnostavat kaiken kokoisia, mutta vaatebisnes on armotonta ja moni pikkubrändi kamppailee olemassaolostaan jo ns. keskiverto-kokotaulukonkin puitteissa. Niin valitettavaa kuin se onkin, ymmärrän hyvin, ettei moni firma jo tästäkään syystä uskalla lähteä kokeilemaan, vaan pitäytyy siksi turvallisen ja varmaa myyntiä tuovan kokohaarukan puitteissa.

Kyse ei ole kuitenkaan vain uskalluksesta tai viitseliäisyydestä, sillä kaavoituksellisesti valmisvaatteiden tekeminen on pluskokoisille keskimääräistä haastavampaa. Mitä suuremmista koista puhutaan, sitä suurempaa on myös hajonta vartaloiden malleissa ja muodoissa. Mittaerot ovat kokohaarukan yläpäässä suurempia ja kaavoituksellisesti vaatteen istuvuus riippuu siitä, onko kehossa volyymia ylä-, ala- vai keskiosassa vaiko tasaisesti kaikkialla. Tästä syystä on vaikeampaa kaavoittaa hyvin istuvaa ja räätälöityä valmisvaatetta, joka sopisi monenlaiselle pluskoon vartalolle. Silti näkisin, että tässä olisi mahtavaa bisnespotentiaalia, jos suunnittelijat lähtisivät rohkeasti kaavoittamaan mallistoa nimenomaan pluskokoisia silmällä pitäen – uskon, että asiakaskuntaa kyllä löytyisi!

Keskustelun myötä kommenteissa nousi esiin hyvä huomio, mitä itse voi tehdä tilanteen kehittämiseksi: aina kannattaa antaa palautetta ja esittää toiveita. Jos kysyntää on, niin monella merkillä on myös halua vastata siihen. Useampi pienikin suomalaismerkki on asiakaspalautteiden pohjalta laajentanut kokovalikoimaansa, joten jos suosikkimerkkisi kokoelmasta ei vielä löydy sinulle sopivaa kokoa, kannattaa ehdottomasti viestiä toive eteenpäin.

Pluskokoisten vaatteiden tilanne vertautuu aika hyvin meikkivoidevoidevalikoiman kehitykseen viime vuosina. Suomessa on ollut äärimmäisen huonosti saatavilla meikkivoiteita tummemmalle iholle. Muutokseen on herätty toivottoman hitaasti, vaikka lienee kaikille selvää, että tässä maailman ajassa suomalainen iho voi olla mitä tahansa maidonvaaleasta ebenpuun tummaan. Pikkuhiljaa tilanne on nyt onneksi alkanut muuttua. Ymmärrän silti, että jos vaalean eri sävyjä on tarjolla 15 ja tummia 3 (tai jopa 0), niin tuntuuhan se varmasti turhauttavalta heistä, jotka tarvitsisivat juuri sitä tummempaa sävyä. Hitaasti mutta varmasti tilanne on nyt muuttumassa – varmasti pitkälti juuri asiakkailta saadun palautteen ansiosta. Moni kokee samankaltaisia turhautuneisuuden tuntemuksia myös vaateostoksilla, mutta valoa on nähtävissä tunnelin päässä!

Useampikin pienempi suomalainen vaatemerkki on laittanut minulle IG-keskustelun myötä viestiä, että heillä on halua kehittää mallistoaan paremmin kaikenkokoisia palvelevaksi, mutta kaavoitustyö on hidasta. Kokohaarukan suuremmassa laidassa pienetkin mittamuutokset tekevät suuren eron istuvuuteen varsinkin, jos käytössä on joustamaton materiaali kuten silkki. Tästä syystä vaatteita halutaan suunnitteluvaiheessa sovittaa mahdollisimman monella erilaisella vartalotyypillä, jotta voidaan varmistaa, että vaatteen malli toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Se puolestaan vie aikaa ja tuotteen päätymisessä suunnittelupöydältä myyntiin voi mennä pitkäkin tovi, mutta tuotekehitystä tehdään jatkuvasti. Osa pienistä merkeistä tarjoaa myös mahdollisuutta räätälöidä tuotteita yksilöllisesti asiakkaan mittojen mukaan. Aina kannattaa siis kysyä.

*

Toisaalta aina on mahdollista palata myös “juurille” ja entisaikaan, jolloin vaatteet räätälöitiin yksilöllisesti oman kehon mukaan – eikä se välttämättä näin pikamuodin aikakaudella ole ollenkaan hassumpi vaihtoehto. Kaikilla ei tietenkään ollut tuolloinkaan varaa ompelijan palveluihin, mutta ennen nykyisenkaltaista kulutuskulttuuria vaatteisiin panostettiin ja vaatehankinnat todella tehtiin pitkän tähtäimen käyttöä silmällä pitäen. Teettäminen ei siis välttämättä ole ollenkaan huono ajatus, jos on haasteita muuten löytää omalle kropalle sopivaa ja budjetti vain antaa myöten.

Sopivien vaatteiden löytäminen eivät välttämättä suinkaan ole vain pluskokoisten ongelma. Haasteita kohtaa ihan jokainen, jonka vartalon yksilölliseen muotoon valmisvaatteiden standardoidut yleistykset eivät sovi. Apu voi tällöin löytyä ompelijan pakeilta. Mittojen mukaan teetettyä vaatetta kannattaa ajatella sijoituksena: hinta ei välttämättä tunnukaan niin hurjalta, jos vaatetta ajattelee panostuksena seuraavan 10-15 vuoden käyttöön tai pidemmäksikin aikaa. Ja mikä parasta, mittojen mukaan räätälöity vaate istuu varmasti hyvin ja on laadukkaasti sekä vastuullisesti valmistettu – ja tuleepa samalla tuettua myös kotimaista pienyrittäjää. Ompelijalla on mahdollista muokata myös jo olemassaolevia vaatteita itselle istuvammiksi (tietyin rajoittein toki).

Eräs ompelija vinkkasi myös, että ensimmäisen vaatteen teettäminen on aina hiukan kalliimpaa, kun kehon mittojen pohjalta laaditaan yksilölliset peruskaavat. Mutta kun ne on tehty, niin seuraavalla kerralla prosessi sujuukin jo nopeammin ja helpommin, kun ei tarvitse aloittaa ihan nollasta. Ja tietenkin jos kädentaitoja löytyy, voi aina kokeilla tehdä myös itse. Sain vinkin, että esimerkiksi Burda ja kotimainen Ottobre Design kaavoittavat myös isoja kokoja ja uusia lehtiä kaavoineen ilmestyy useamman kerran vuodessa.

Valmisvaatteiden osalta kannattaa sovittelemalla erilaisia merkkejä vähän tutkailla, minkä brändin vaatteet sopivat omalle kropalle parhaiten. Olen nimittäin itse huomannut, että usein samalla merkillä on samantyyppinen “siluetti” – toiset tekevät suorempaa ja toiset kurvikkaampaa. Pitää vain löytää ne brändit, joiden mitoitus osuu yhteen oman kehon kanssa – tämä vinkki toimii ihan kaikenkokoisille.

Valmisvaatteiden kohdalla ei myöskään kannata liiaksi jumiutua kokomerkintöihin. Eräs vaatemyyjä muistutteli, että valmiskokoja ei ole tehty spesifisti kenellekään, vaan ne ovat tosiaan enemmänkin suuntaa antavia yleistyksiä, joista ei kannata ottaa stressiä. Moni häpeilee turhaan jonkun tietyn koon ostamista, vaikka kokomerkinnät saavat vaihdella saman merkinkin sisällä valtavan paljon. Ei siis kannata määritellä itseään liiaksi sen vaatekoon perusteella. Minunkin vaatekaapissani on sopivia vaatteita neljässä eri koossa, joten sen kokolapun perusteella ei oikeastaan voi päätellä lopulta ihmisen koosta tai muodosta paljoakaan.

*

Ja niitä second hand -löytöjä kaipaaville annan vinkin, että Helsingin Kallioon avattiin juuri viime viikolla More than second hand -niminen putiikki (Helsinginkatu 16), joka myy second hand -muotia kokohaarukassa 42-56. Kannattaa kurkata myös Zadaa-sovelluksen ja Emmy.fi-verkkokaupan valikoima. Tosin Zadaalle annan sellaista kehityspalautetta, että sovelluksen kokohaarukkaa voisi laajentaa suuremmaksi, sillä tällaisenaan se jättää paljon potentiaalisia asiakkaita ja käyttäjiä käyttöliittymän ulkopuolelle. Myös perinteisillä kirpputoreilla kannattaa vierailla silloin tällöin, sillä vaikka pluskokojen valikoima on kenties pienempi, myös isoja kokoja on silti tarjolla ja ikinä ei tiedä, milloin se todellinen aarre osuu kohdalle.

Näin lopuksi vastauksena otsikon kysymykseen: ei, vastuullinen muoti ei ole vain pienikokoisten etuoikeus eikä sen missään nimessä pitäisi olla, mutta eettisten ja ekologisten periaatteiden mukaan pukeutuminen on kyllä pienikokoiselle huomattavasti helpompaa. Koska tämä teema herätti ihan valtavasti keskustelua Instagramin puolella ja moni on harmitellut haastavaa tilannetta, päätin, että koostan  tänne blogin puolelle listaa kivoista, kotimaisista ja vastuullisista merkeistä, jotka tekevät vaatteita laajalla kokoskaalalla isompiinkin pluskokoihin asti. Tällainen koonti on siis lähiviikkoina tulossa jakoon! Jos tulee mieleen joku oma lemppari tai mahdollisesti tuntemattomampi helmi, joka voisi sopia tällaiselle listalle, niin vinkkaa ihmeessä kommenttiboksin puolella. Muutenkin sana on vapaa! Millaisia mietteitä heräsi?

Photos: Camilla Bloom

Related posts