11/03/19

Viikon ajatus: painolastista

46

Jokaisella on matkassaan painolastia.

Etsi joku, joka rakastaa sinua riittävästi

auttaakseen sinua purkamaan.

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

1/03/19

Pinnan alla

56 700

Ahdistaa vähän. Mielessä on jo tovin verran pyörinyt, miten tämän asian teille kertoisin… Rehellisesti sanottuna koko asiaa on pitänyt sulatella jokunen hetki itsekseen, ennen kuin olen tuntenut olevani valmis puhumaan siitä edes ystäville, saati sitten hyvän päivän tutuille tai täysin tuntemattomille. Kaiken miettimisenkin jälkeen on tuntunut vaikealta uskoa, että näin todella kävi meille ja että joskus vain kaikki se rakkauskaan ei riitä. Teen asian kanssa varmasti ajatustyötä vielä pitkään.

Vannoin joskus vuosia sitten erosurun keskellä elämän suuntaviivoja uudelleen hahmotellessani, etten enää koskaan toisi parisuhdettani esille blogissa tai blogiin liittyvissä somekanavissa. Ajattelin, etten haluaisi enää ikinä joutua tilanteeseen, jossa minun pitäisi puhua julkisesti sydämeni särkymisestä. Siinä surkeudessa, pettymyksessä ja epäonnistumisen tunteessa on riittävästi kestämistä ja käsittelemistä ilman julkista nöyryytystäkin. Sillä siltä erosta kertominen usein tuntuu: nöyryyttävältä. Että taas minulle kävi näin, vaikka olin varma, että tämä olisi se rakkaus, joka voittaa kaikki esteet.

Mutta niinhän se tapaa mennä, kuten elämä yleensäkin: vuodet vierivät ja jossain vaiheessa matkan varrella aika kultaa muistot, rakkaus sumentaa pään, tekee mieli elää hetkessä ja antaa vain mennä, tehdä juuri niin kuin sillä hetkellä hyvältä tuntuu. Ja tuntuisihan se vähän oudoltakin rajata suuri ja tärkeä osa elämästä täysin sosiaalisen median ulkopuolelle. Toisaalta, miksi edes pitäisi? Ymmärrän ihmisten tarpeen yksityisyydelle sekä halun suojella suhdettaan juoruilulta ja huhupuheilta, mutta lähtökohtaisesti avoimelle ihmiselle suhteen tietoinen piilottelu ei tunnu luontevalta. Jokainen tehköön kuten itsestä siinä hetkessä oikealta tuntuu. Miksei onni saisi näkyä? Ja miksi suhteen päättymiseen liittyy niin paljon häpeän tunteita? Ikään kuin olisi häpeä rakastaa ja uskoa rakkauteen tietämättä varmaksi tulevasta. Mutta mikäpä tässä elämässä koskaan varmaa olisi?

*

Henkilökohtaisesti minulle yksi ahdistavimmista ilmiöistä somemaailmassa on sellainen muiden ihmisten henkilökohtaisilla asioilla spekuloiminen ja tarkoitushakuisesti draamaa lietsova juoruilu. Tuntuu nöyryyttävältä, että täysin tuntemattomat ihmiset, jotka eivät tunne kumpaakan suhteen tai eron osapuolta, esittävät oman elämän henkilökohtaisimmista asioista heppoisia tulkintojaan, jotka perustavat toinen toistaan epämääräisemmille lähteille tai useimmiten vain sosiaalisen median perusteella itse tehdyille “johtopäätöksille”. Eikä tältä kaikelta tunnu voivan välttyä, vaikka erosta ja sen syistä kertoisi miten avoimesti ja rehellisesti hyvänsä. Joskus tekisi mieli muistutella, että eron yksityiskohdat tai kahden ihmisen välinen henkilökohtainen suhde eivät yksinkertaisesti kuulu muille eivätkä varsinkaan tuhansille tuntemattomille, vaikka yleisöä kuinka kiinnostaisikin tietää.

Ja mitä me loppujen lopuksi tuntemattomien suhteista tiedämmekään? Sosiaalisen median perusteella muiden parisuhteista, niiden onnellisuudesta tai kipukohdista ei voi päätellä yhtikäs mitään. Jotkut ovat parisuhteestaan ja tunteistaan avoimempia ja toiset vaitonaisempia, mutta somepresenssin perusteella ei suhteen onnea mitata. Ja vaikka rakkautta riittäisi, yksikään suhde ei ole täysin ongelmaton.

*

Vaikka minun suhteessani on ollut valtavasti rakkautta ja onnea, menneen vuoden varrelle on mahtunut myös vaikeuksia. Etäisyys on aina parisuhteelle ekstrahaaste, mutta sen voi hallita, kun asenne on kunnossa ja elämän peruspalikat kohdallaan. Haastavammaksi se saattaa käydä, jos toinen kamppailee burnoutin, masennuksen tai jonkin muun erityisen kuormittavan elämäntilanteen kanssa. Sellainen on aina melkoinen koettelemus myös parisuhteelle, puhumattakaan siitä, jos kahden ihmisen välillä on tuhansia kilometrejä. Ja tällaiset asiat näkyvät harvoin päällepäin – ne käsitellään yleensä somemaailman ulkopuolella.

Jokainen masennuksen itse läpikäynyt tietää ne ahdistavat syyllisyyden tunteet ja riittämättömyyden kokemukset, jotka saavat työntämään juuri niitä itselle kaikkein läheisimpiä etäämmälle, jottei tulisi omalla surkeudellaan myrkyttäneeksi heidänkin ilmatilaansa. Olen itsekin tehnyt masennuksen keskellä juuri niin: puskenut rakastamani ihmisen kauemmas, jotta en ainakaan satuttaisi häntä omalla rikkonaisuudellani. Ja vaikka ymmärrän oman kokemukseni kautta masentuneen mielenmaisemaa, tuntuu hyvin vaikealta joutua itse tilanteeseen, jossa minun läheisyyteni aiheuttaa toiselle noita samoja syyllisyyden tuntemuksia. Lopulta pitää kuitenkin muistaa, että vaikka masentuneelle ja uupuneelle voi olla tukena, toista ei voi korjata. Sitä voi olla vaikea välillä hyväksyä kaiken toisesta kannetun huolen ja murheen keskellä. Jokainen kuitenkin käsittelee näitä asioita omalla tavallaan ja läheisen rooliksi jää vain kuunnella sekä tarjota parhaan kykynsä mukaan tukea ja tilaa.

En aio avata suhteeni yksityisasioita julkisesti tämän enempää, mutta kerron silti mieluummin tilanteesta tällä tavalla itse kuin odottelen, että jossain vaiheessa huhumylly lähtee pyörimään omalla painollaan. Rehellisesti sanottuna en tiedä, onko suhteen tämänhetkinen tilanne pysyvä vai tilapäinen. Enkä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan – sen kaiketi näyttää vain aika. Luonnollisesti olen kuitenkin tilanteesta kovasti surullinen, joten arvostaisin suuresti hienotunteisuutta saada käsitellä tätä asiaa omassa rauhassa.

Photos: Camilla Bloom

Related posts

Related posts

Related posts