15/04/18

Yksin ystävien keskellä?

72 160

Kun kerroin muutama vuosi sitten täällä blogissa kärsineeni nuorempana yksinäisyydestä, moni ei ollut uskoa silmiään. Miten muka tällainen iloinen ja sosiaalinen tyyppi olisi koskaan voinut jäädä yksin? Vaikka minulla on nykyään useita läheisiä sydänystäviä, joiden kanssa tunnen vahvaa yhteyttä, erilaiset ulkopuolisuuden tunteet ovat seuranneet elämässä joskus myöhemminkin.

Olen saanut kuulla ja lukea paljon sellaisia kommentteja, joissa on esimerkiksi todettu, että ei minun näköiseni tai kaltaiseni ihminen voi olla yksinäinen. Yllättävän moni ei tunnu ymmärtävän, ettei yksinäisyys katso välttämättä ulkokuorta tai edes sitä, millainen persoona on. Samaan hengenvetoon saatetaan mitätöidä yksinäisen kokemuksia vähättelemällä ja vertailemalla.

Moni ajattelee, ettei parisuhteessa oleva voi olla yksinäinen tai että todellista yksinäisyyttä on vain se, kun päivän ainoa ihmiskontakti on ruokakaupan kassalla. Minusta olennaisinta yksinäisyyden kokemisessa on kuitenkin sitä kokevan oma tunne. Jokainen varmasti kokee yksinäisyyden tunteita elämässään joskus hetkellisesti, mutta kun tunne jatkuu kuukausia tai vuosia, voidaan minusta ihan oikeutetusti puhua yksinäisyydestä.

Usein myös näkee sekoitettavan käsitteitä: yksinäisyys on eri asia kuin yksin oleminen. Itse valittua yksinoloa ei minusta voi kutsua yksinäisyydeksi, sillä yksinäisyyden kokemukseen liittyy olennaisesti se, että se ei ole toivottua tai itse valittua, vaan olosuhteiden ja ympäristön sanelemaa. Varmasti kaikille tekee tosin ihan hyvää olla joskus itsekseen ja yksinolosta on tärkeää oppia myös nauttimaan tai sitä on vähintäänkin hyvä opetella sietämään.

Olen itse sellainen ihminen, että nautin yksinolosta ja olen selvästi persoonana enemmän introvertti, vaikka sitä ei välttämättä päällepäin arvaisi. Introvertit mielletään usein ujoiksi sekä sellaisiksi ihmisiksi, jotka jopa mielellään vähän karttelevat sosiaalisia tilanteita, siinä missä ekstrovertit ovat niitä puheliaita ja sosiaalisia liihottajia, jotka nauttivat ihmisistä ympärillään.

Todellisuudessa nämä stereotypiat eivät välttämättä pidä lainkaan paikkaansa, sillä introverttiys tarkoittaa oikeastaan vain sitä, että ihminen tarvitsee paljon omaa aikaa ja uupuu ihmisten kohtaamisesta, vaikka samanaikaisesti nauttisikin siitä. Ekstrovertti puolestaan saa kohtaamisista ja sosiaalisista tilanteista energiaa.

Luulin itse pitkään olevani ekstrovertti, sillä olen tosi sosiaalinen ja puhelias tyyppi, kunnes tein muutamia psykologisia testejä ja yllätin hieman itsenikin, kun tulos oli ilmiselvästi introvertti. Myös psykologini oli vahvasti sillä kannalla, että olen selkeästi enemmän introverttiluonne. Satun vain olemaan sosiaalinen introvertti: rakastan ystäviäni ja nautin suunnattomasti ajan viettämisestä heidän kanssaan, mutta sosiaaliset tilanteet ja varsinkin uusien ihmisten kohtaaminen uuvuttaa minua ja tarvitsen omaa rauhaa palautuakseni niistä.

Koska tähän työhön kuuluu paljon uusien ihmisten kohtaamista sekä kaikenlaisiin tilaisuuksiin osallistumista ja verkostoitumista, huomaan välillä olevani todella uuvuksissa työpäivän jäljiltä. Ystäväni Annika kirjoitti muuten introverttiydestä tosi osuvasti itse asiassa juuri tänään.

Vaikka omalla kohdallani varsinainen yksinäisyys on onneksi jäänyt taakse historiaan, koen yhä hetkittäin ulkopuolisuuden tunteita ja usein ne liittyvät juuri siihen, että vaikka minulla on paljon ystäviä ja kavereita, minulla ei oikein ole sellaista omaa kaveriporukkaa. Inhoni kaikenlaisia juhlapyhiä kohtaan kumpuaa osin juuri siitä, että ne ovat sellaisia hetkiä, kun on helppo jäädä ulkopuoliseksi, kun milloin mistäkin yhteydestä toisilleen tutut kaveriporukat kerääntyvät joukolla viettämään pyhiä yhdessä.

En tiedä, onko se jotenkin suomalainen piirre, mutta varsin monissa porukoissa ollaan kovin sisäänpäin lämpeneviä ja ulkopuolisia ei kovin mieluusti pyydetä mukaan oman joukon kekkereihin ja illanviettoihin. On toki ymmärrettävää, että jos kaikilla muilla ryhmän jäsenillä on jokin selkeästi yhdistävä tekijä (yhteinen harrastus, kouluhistoria, työpaikka tai jokin muu selkeä yhteys) voi täysin ulkopuolisen ihminen mukaantulo porukkaan tuntua epäluontevalta. Usein iso rooli porukoiden hauskanpidossa on juuri yhteisen historian muistelulla ja keskustelut pyörivät herkästi kaikille tuttujen yhteisten asioiden ympärillä. Ja kun oman tärkeän kaveriporukan voimalla ehditään ehkä kiireisen arjen keskellä tavata vain kovin harvoin, halutaan kohtaamiset pyhittää juuri niille omille yhteisille jutuille ja laatuajalle näiden ihmisten kanssa ihan kokonaan uusiin tutustumisen sijaan.

Helpoimpia porukoita uusille ihmisille ovat luonnollisesti sellaiset joukot, jotka ovat muodostuneet vähän sattumalta ilman jotakin yhtä tärkeää nimittävää tekijää, mutta sellaiset tuntuvat yleisesti olevan harvassa. Olen miettinyt, että kaipaisin Suomeen enemmän sellaista mukaan kutsuvaa kuin ulos sulkevaa kulttuuria. En halua sanoa, että kyseessä on nimenomaan suomalaiseen kulttuuriin liittyvä ilmiö, mutta reissuillani maailmalla olen silti kokenut, että ulkomailla ihmisiin tutustuminen ja porukoihin mukaan pääseminen on usein helpompaa. Ihmiset juttelevat rohkeammin tuntemattomille ja aivan tuore tuttavuuskin saatetaan kutsua perheillalliselle ja ystäväporukan illanviettoon. Ehkä se on osa tätä individualistista kulttuuria, että pitäydytään omissa asioissa, pärjätään yksin ja suhtaudutaan uusiin ihmisiin toisinaan vähän varautuneesti.

Vaikka syitä omaan “porukattomuuteeni” voi etsiä kulttuurista, sattumista ja oman itseni ulkopuolelta, olen joskus miettinyt, että ehkä syy on joltain osin myös minussa itsessäni. Ehkä en olekaan vain itse sellainen porukassa viihtyvä ihminen ja se voi olla osasyy siihen, miksi en ole oikein päätynyt osaksi sellaista. Ehkä se on tuo introvertti minussa, joka karttelee vähän huomaamattanikin kaikenlaisia ryhmätilanteita? Viihdyn itse kaikkein parhaiten yhden tai korkeintaan muutaman ihmisen seurassa kerrallaan ja rehellisesti sanottuna koen suuremmissa joukoissa sosialisoimisen joskus haastavaksi ja uuvuttavaksi. On mahdollista, että isompien kaveriporukoiden ulkopuolella pysyttely on siis osin oma tiedostamaton valintani, mutta valitettavasti se johtaa joskus vastentahtoiseen yksin jäämiseen. Tietenkin omia ystäviä voi tutustuttaa toisiinsa, mutta sellaisen oman porukan luominen ei aina ole niin helppoa, kun sellaista valmiiksi yhdistävää tekijää ei oman itsen lisäksi ole.

En sinänsä kärsi porukattomuudesta itsessään, vaan vain niistä tilanteista, joissa jään tahtomattani yksin siitä syystä, että sitä omaa porukkaa ei ole ollut. Olen esimerkiksi oppinut välttelemään minkäänlaisten juhlien järjestämistä (en ole kyllä mikään juhlien järjestäjä persoonana muutenkaan), kun olen muutaman kerran panostanut ja järkännyt synttärit, läksiäiset tai muut juhlat löytääkseni vain itseni yksin odottelemasta vieraita, jotka toinen toisensa jälkeen peruvat viime hetkellä tulonsa kuka mihinkin syyhyn vedoten.

Ongelma on varmasti se että, kun ystäväpiiri koostuu enemmänkin yksittäisistä tyypeistä, jotka eivät välttämättä tunne toisiaan, kynnys jättäytyä pois yhteisestä illanvietosta on varsin matala. Yhteisen porukan ja siihen liittyvän sisäsyntyisen sitoutumisen puuttuessa kaikki ajattelevat, että no ei se varmaankaan haittaa, jos yksi peruu tai jättää saapumatta, kun ei nyt tänään jaksakaan tai kun oli jotain muutakin kilpailevaa ohjelmaa samaan ajankohtaan. Onhan siellä niitä muita varmasti, niin ei sillä omalla poissaololla ole niin suurta merkitystä. Mutta kun lopulta kaikki ajattelevat näin, lopputulos on se, että kukaan ei tule.

Alleviivattakoon vielä, että minulla on ihan äärettömän rakkaita ja ihania ystäviä, joihin tiedän voivani luottaa ja jotka tukevat minua kaikenlaisissa elämän käänteissä, enkä tietenkään syytä heitä mistään. Ymmärrän hyvin, että ihmiset ovat kiireisiä ja elämässä ja arjessa tulee vastaan kaikenlaista. Monien syyt poissaololle ovat olleet ihan todellisia. Ongelma on nimenomaan se, ettei kukaan ole tajunnut oman poissaolonsa tarkoittavan, että KUKAAN ei todellakaan lopulta tullut. Ja vaikka tietääkin sisimmässään, että yksittäisen ystävän pois jäämiselle on ollut jokin itseen liittymätön syy, silti se satuttaa jäädä yksin tärkeällä hetkellä.

Olen jutellut tästä asiasta muutaman ystäväni kanssa ja olemme todenneet, että ihan kaikilla on peiliin katsomista. Olen varmasti itsekin jäänyt joskus kotiin väsymyksen, epämääräisen aikaansaamattomuuden, alakulon tai muuten vain epäsosiaalisen fiiliksen takia. Eikä koskaan noissa hetkissä ole käynyt edes mielessä, että minulle rakas ihminen saattaisi todella tarvita paikalle juuri minua. Että minun poissaoloni saattaisi tarkoittaa, että kukaan ei tule.

Uskon, että näiden keskusteluiden myötä meistä jokainen suhtautuu tällaisiin tilanteisiin vähän toisin. Ystävien merkkihetkissä läsnäolo on tärkeää ja joskus se tarkoittaa sitä, että tekee pieniä uhrauksia ystävyyden tähden ja priorisoi elämäänsä uusiksi. Vaikka omasta itsestä huolehtiminen on tietysti elämässä ykkössijalla, en halua että yksikään ystäväni joutuu viettämään syntymäpäivääsä, läksiäisiänsä tai mitään muutakaan itselleen merkityksellistä hetkeä yksin ja/tai ajatellen, että hän ei ollut minulle niin tärkeä.

Juttelimme tästä asiasta hiljattain erään ystäväni kanssa, totesimme, että vaikka aika monelta puuttuu sellainen oma porukka, niin sellaisen voi myös itse koota ympärilleen kutsumalla juuri niitä yksittäisiä ystäviä yhteen ja olemalla itse se yhdistävä voima. Eihän se tietenkään ole aina niin yksinkertaista ja vaatii aina hieman vaivaa, yhteistä tahtotilaa ja kiireisten aikataulujen yhteensovittelua, mutta asiaan on kuitenkin mahdollista vaikuttaa myös itse.

Itse asiassa minulla on jo nyt muodostunut sellainen pieni joukko ihmisiä, joiden kanssa yhdessä aikaa viettäessä on oikeasti kotoisa ja luonteva fiilis sekä aina hauskaa. Pitäisi ehkä vain loikata oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja järjestää yhteisiä tilaisuuksia aktiivisemmin itsekin. Liian usein miettii vain itsekseen, että niillä muilla on varmasti jo kiinnostavaa muuta tekemistä, vaikka loppujen lopuksi kaikki ilahtuvat yhteisestä ajasta tällä omalla pienellä joukolla. Ja tällaisten kohtaamisten kauttahan se porukka juuri syntyy ja tiivistyy.

Omat yksin jäämisen kokemukset ovat olleet myös erinomainen paikka miettiä, millainen ystävä itse on muille. Tiedän olevani monella tapaa hyvä ystävä ja etsin aina aikaa tärkeimmille ihmisille vaikka väkisin, jos tilanne sitä vaatii, mutta silti aina voi parantaa. Ehkä voisimme jokainen miettiä, mitä voisimme tehdä, että kukaan ei jäisi yksin – ei jokapäiväisessä arjessa eikä niinä itselle tärkeinä hetkinä.

Kuvat: Isatou Jeng

Related posts

4/04/18

Afterwork-podcast: Mikä ihmeen sukupuolisensitiivisyys?

3 46

Sininen on poikien väri ja vain tytöt leikkivät barbeilla. Vai miten se meni? Viime vuosina on keskusteltu paljon sukupuolisensitiivisyydestä, mutta sana herättää yhä monissa hämmennystä. Termi sekoittuu usein sukupuolineutraaliin ja keskustelupalstat täyttyvät huolestuneista ja tuohtuneista kannanotoista siihen, kuinka miehet eivät enää saa olla miehiä ja naiset naisia, vaikka siitähän ei laisinkaan ole kyse. Niinpä tartuimme tällä kertaa Afterwork-mimmien kanssa tähän aiheeseen ja  pohdimme sukupuolirooleja, sopivia termejä ja olimme hetkittäin itsekin aivan pää pyörällä tässä sopassa. Kovin monimutkaisesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan ihan vain siitä, että jokainen saisi olla yksilö ja ilmentää omaa sukupuoltaan tai sukupuolettomuuttaan vapaasti itse sopivaksi katsomallaan tavalla ilman ympäristön sanelemaa painetta ja ahtaita sukupuolirooleja.

Minua itseäni vähän jälkikäteen harmitti, kun kuuntelin jakson ja tajusin, että näin sitä vain ollaan itsekin sukupuolittuneen yhteiskunnan kasvatteja, kun keskustelussa tulin lähestyneeksi teemaa vain mieheyden ja naiseuden, kahden sukupuolen kautta ja näkökulmasta. Vasta jälkikäteen hoksasin, että olisi tietenkin pitänyt muistaa, että sukupuolia voi olla useampiakin kuin nuo kaksi perinteistä ja sisällyttää keskusteluun myös muunsukupuoliset. Pahoitteluni siis tästä!

Välillä suorastaan jännittää tarttua tällaisiin teemoihin, koska huolettaa, että jos tuleekin käyttäneeksi vahingossa väärää termiä, unohtaa mainita jonkun olennaisen näkökulman tai ottaa huomioon erilaisia erityistapauksia ja poikkeuksia, ja tulee siinä keskustelun tuoksinassa tahattomasti loukanneeksi jotakuta. Uskon, että suurin osa ihmisistä on aika lailla meidän AW-mimmien kaltaisia, asiaan syvällisemmin perehtymättömiä mutta hyvää tarkoittavia tyyppejä, joilla on silti halu toimia oikein ja käyttää sopivia, kunnioittavia termejä, mutta välillä menee pieleen ihan vain tietämättömyyttään ja vanhasta tottumuksesta. Ja tämä koskee monia muitakin teemoja kuin vain sukupuolisensitiivisyyttä.

Sanat ja termit ilmentävät yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja asenteita, joten ei ole yhdentekevää, millaista kieltä käytämme. Olennaisinta on minusta kuitenkin se, että on halua oppia, tarve kunnioittaa muita sekä avoimuutta uudenlaisille näkökulmille – kukaan meistä ei ole virheetön ja valmis. Ja juuri tällaista ilmapiiriä haluamme Afterwork-podcastinkin kautta tuoda esille: olemme tavallisia, ympäröivästä maailmasta ja ilmiöistä kiinnostuneita tyyppejä, jotka eivät ole useimpien aiheiden asiantuntijoita, mutta pohdiskelevat kaikenlaisia juttuja kavereiden kanssa lasillisten äärellä. Kepeää keskustelua vakavista ja ei-niin-vakavista aiheista, hauskanpitoa ja meitä itseämme pohdituttavia aiheita – näistä aineksista on Afterwork tehty. :)

Tässä sitä siis jatkuvasti opitaan itsekin ja keskusteluun mahdollisesti lipsahtaneita lapsuksia ja vääriä tietoja saa ilolla oikoa valistavassa hengessä ja pohdintojamme täydentää tuolla kommenttiboksin puolella. Olisi kiinnostavaa kuulla mietteitänne tästä teemasta!

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi iTunesin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Jenny Jungell

Related posts

2/04/18

Viikon ajatus: välittämisestä

37

Jos hän todella välittää sinusta,

sinun ei koskaan tarvitse miettiä,

mitä hän mahtaa tuntea. 

Hän kyllä muistuttaa sinua siitä jatkuvasti.

 

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

1/04/18

Hyvän tuulen kuulumisia – vai aprillia?

11 83

Hyvää pääsiäistä (ja aprillipäivää) kaikki! Ajattelin, että tässä pyhien aikaan voisi olla hyvä hetki päivittää taas pitkästä aikaa kuulumisia. Tällä hetkellä kuuluu monella tapaa tosi hyvää, joten näitä juttuja oli tosi ilo kirjoitella. Tänään on juuri se päivä, kun kaikki ovat yhtäkkiä tehneet isoja muutoksia elämässään, mennä paukauttaneet naimisiin ja julistavat somessa ties millaisia uutisia. Minä puolestani voin jo heti kättelyssä säästää teitä potentiaalisilta spekulaatioilta ja kertoa, että mikään näistä ei kivoista jutuista ole aprillia, vaan kaikki on totisinta totta. :)

♥ On ollut ihanaa olla kotona kaiken reissaamisen jälkeen. Olen myös onnellinen siitä, että olen saanut pidettyä kotini yllättävän siistinä viime viikot. Vaikka en ole maailman järjestelmällisin ihminen, kyllä sitä vain kaikella tapaa on levollisempi olo, kun joka puolella eivät osu kämpässä silmään sotkut. Täydellisestä ollaan kaukana yhä ja edelleen asunnossa on monen monta keskeneräistä nurkkaa, mutta pikkuhiljaa… Ja vieläkään ei ole olohuoneen lattialla mattoa, mutta odottelen yhä sen täydellisen yksilön löytymistä.

♥ Sain eilen nauraa itseni kipeäksi, kun kävin Korjaamolla katsomassa Päiväkirjaklubia. Oletteko kuulleet siitä? Klubilla ihmiset lukevat ääneen yleisölle noloimpia kirjoituksia teiniaikaisista päiväkirjoistaan ja se toden totta oli hauskinta, mitä olen hetkeen nähnyt ja kuullut. Olin jo kauan miettinyt, että haluaisin joku kerta mennä katsomaan, mutta nyt sain hyvän syyn viimein toteuttaa aikeeni, sillä lapsuudenystäväni oli eilen mukana esityksessä lukemassa omia merkintöjään jostain 90-luvulta. Ja mikä hauskinta, myös minut mainittiin merkinnöissä moneen otteeseen. Voin todella, todella suositella! Tänä keväänä järjestetään vielä kaksi showta ja sitten Päiväkirjaklubi jatkuu seuraavan kerran vasta ensi syksynä. Eilisen esitys oli jo ennakkoon loppuunmyyty, joten mikäli mielii mukaan, kannattaa ostaa lippunsa ajoissa.

♥ Olen aivan innoissani, että tulin vihdoin ja viimein kokeilleeksi täällä Helsingissäkin korealaista ravintolaa. Ihastuin korealaiseen ruokaan viime syksynä New Yorkissa palavasti ja sen jälkeen on ollut aikeissa kokeilla myös Helsingin korealaista ravintolatarjontaa. Mikään näistä Helsingin korealaisista ei kuitenkaan osu niin kätevästi päivittäisten reittien varrelle, että olisi tullut kokeiltua. Nyt kuitenkin olen useampana päivänä sattunut lähiviikkoina Bulevardin suunnalle, joten kävin kokeilemassa Giwaa. Ja se oli niin positiivinen kokemus, että menin heti parin päivän päästä jo uudelleen. Vahva suositus bipimbapille kuumassa kivikulhossa! (On jotenkin maailman hauskin sana tuo bipimbap, haha.)

♥ Välillä aina mietin, että mihin kaikkeen sitä tuleekaan lupauduttua mukaan… Minua nimittäin jokin aika sitten pyydettiin dj-vieraaksi eräälle klubille. Ja tietenkin suostuin! En tiedä dj-laitteista tai mistään muustakaan oikeastaan mitään, mutta se ei tuntunut Lynx Lynx Lynx -klubin järjestäjiä haittaavan, sillä illan konsepti on nimenomaan sellainen, että lauantai-iltaisin klubilla kuullaan dj-vieraina näyttelijöitä, artisteja, muotisuunnittelijoita ja ties ketä. Ja nyt sitten parin viikon päästä myös minua, KÄÄK!

Olen tietenkin todella otettu tästä kunniasta ja koska musiikki on minulle suuri intohimo, olen innoissani, että pääsen soittamaan lempimusiikkiani yleisölle. Olen pari kertaa aiemmin pyynnöstä ollut soittamassa levyjä tilaisuuksissa, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsen puikkoihin ihan oikeassa ravintolassa ja klubilla. Jännittää! Hyppään siis dj:n saappaisiin la 14.4.2018 klo 01-03 ja minua ennen suosikkimusiikkiaan pääsevät soittamaan Yle Puheesta tutut radio-toimittajat Yagmur Özberkan ja Susani Mahadura. Olen siis hienossa seurassa! Tavastian kyljessä sijaitsevan ravintola Ilveksen lauantaiklubi Lynx Lynx Lynx järjestetään siis joka viikko klo 22-04, sisäänpääsy on ilmainen ja leppoisasta raflasta saa istuskelun lomassa myös ruokaa. Itse ajattelin, että kreisibailujen sijaan soittelisin sellaista aika chilliä settiä, mutta viime kädessä katsotaan sitten tilanteen mukaan. Joka tapauksessa, olette kaikki (täysi-ikäiset, huom!) erittäin tervetulleita mukaan. Olisi hauskaa nähdä paikan päällä myös teitä Pupulandian lukijoita! Lisäinfoa tapahtumasta löydätte täältä.

♥ Voin ilokseni kertoa, että tooodella pitkästä aikaa elämä hymyilee ihan toden teolla myös ihmissuhderintamalla. Loppuvuoden sydänsurujen jälkeen tunnelmat kääntyivätkin vähän yllättäen ja odottamatta ihan päälaelleen ja elämässä on tällä hetkellä kovasti onnea ja rakkautta. Päivä kerrallaan edetään, mutta jos hymy on vaikuttanut viime aikoina olevan erityisen herkässä ja vire jotenkin entistäkin aurinkoisempi, ehkä tässä on sille yksi syy ja selitys. Elämässä pyyhkii muutenkin tällä hetkellä hyvin, joten syitä hyvään mieleen on paljon.

Mietin pitkään, että mainitsisinko tästä asiasta täällä blogissa mitään… Mutta tuumasin, että esille tämä tulee varmasti ennen pitkää jossain vaiheessa, joten turha sitä on pantata. Tähän mennessä olen pitänyt asiasta aika matalaa profiilia ja kovin moni ei tiedä siitä vielä oikeassakaan elämässä (terkkuja äiti ja isi!), mutta ehkä nyt ollaan jo sellaisessa vaiheessa, että uskallan kertoa, etten ole enää sinkku. :)

♥ Tästä sydämeni valitusta puheen ollen… Olimme jokin aika sitten juhlissa ja illan emäntä tarjosi poikakaverilleni kotiin viemisiksi palasen suklaakakkua. Kakku pakattiin pahvilautasen ja tuorekelmun väliin ja ulos päästessämme kakkupalan kanniskelu ilmeisesti jo kyllästytti, sillä poikakaveri keksi laittaa paketin villakangastakkinsa taskuun. Yritin siinä viisaampana huomauttaa, että tämä ei nyt ehkä ollut niin kauhean järkevä ratkaisu, sillä paketointi näytti aika heppoiselta ja suklaakakku takintaskun pohjalla ei kuulostanut hyvältä. Hän oli kuitenkin vakuuttunut, että homma toimii ja tulimme tyytyväisinä kotiin. Kunnes sitten takkia riisuessaan hän työnsi kätensä taskuun ja hieman nolona tuumasi, että ehkä se kakun tunkeminen sinne ei sittenkään ollut niin viisas idea. :D Komensin hänet kylpyhuoneeseen riisumaan takkiaan ja voi luoja sitä sotkua… Tasku saatiin pelastettua, mutta suklaakakun palasia löytyi vielä monta päivää myöhemminkin jostain suihkun nurkasta. Mitä tästä opimme? Älä laita kakkupalaa taskuun. Sen olisi toki voinut uskoa kokeilemattakin… I told you so!

♥ Vinkkasin pari päivää sitten, että Helsingissä järjestetään ensi viikolla Season Film Festival, mutta samaan aikaan täällä juhlitaan toistakin leffafestaria. Nimittäin samaan aikaan 5.-8.4.2018 järjestetään jo 10. kertaa Loikka-tanssielokuvafestivaali, joka on omistettu tanssille. Ohjelmaan kuuluu yli 80 kiinnostavaa tanssielokuvaa ympäri maailman sekä muuta mielenkiintoista tanssiaiheista ohjelmaa. Festareilla muun muassa sukelletaan tanssin maailman virtuaalitodellisuuden kautta. Kurkkaa koko ohjelma Loikan nettisivuilta! Jos tanssi on lähellä sydäntä ja festarit kiinnostavat, niin kannattaa käydä osallistumassa Loikan kanssa yhteistyössä järjestämääni lippuarvontaan Instagramin puolella. :)

♥ Kävin eilen pitkähkön tauon jälkeen taas moikkaamassa mummokaveria. Vierailen hänen luonaan yleensä joka viikko 2-4 tunnin ajan, mutta nyt visiitteihin oli tullut muutama viikko taukoa matkojen ja muiden omien kiireiden takia. On jotenkin aina yhtä mahtavaa huomata, miten 50 vuoden ikäero katoaa olemattomiin, kun juoruilemme tyttöjen juttuja. Luonnollisesti kaikki ihmissuhdeasiat ovat hänen suosikkejaan ja hän kihertelee jutuilleni toisinaan kuin teinityttö. :D  Luulen, että hän saa minun oikean elämän käänteistäni enemmän viihdykettä kuin saippuasarjoista konsanaan. Ja haluaa tietenkin aina tietää KAIKEN, haha.

Uusin villityksemme on ollut jokin hänen hyllystään löytynyt 1960-luvulta peräisin oleva horoskooppikirja, jossa analysoidaan, miten eri tähtimerkkien edustajat sopivat ihmissuhdemielessä yhteen. Huvitamme sitten itseämme näitä erittäin vakavasti otettavia analyyseja lukemalla.

Olisipa mukava kuulla, mitä teille muille kuuluu juuri nyt?

takki // coat Rock and Blue*

kashmirneule // cashmere sweater Marks & Spencer*

nahkahousut // leather pants Tommy Hilfiger*

nilkkurit // boots & Other Stories

kashmirhuivi // cashmere scarf A+more (Stockmann)*

nahkahansikkaat // leather gloves A+more (Stockmann)*

pipo // beanie KN Collection

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts