16/04/18

Viikon ajatus: tärkeysjärjestyksestä

36

Jotkut juttelevat sinulle, kun heillä on vapaata aikaa,

toiset järjestävät vapaata aikaa jutellakseen sinulle.

Opi näiden kahden välinen ero.

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

15/04/18

Yksin ystävien keskellä?

62 140

Kun kerroin muutama vuosi sitten täällä blogissa kärsineeni nuorempana yksinäisyydestä, moni ei ollut uskoa silmiään. Miten muka tällainen iloinen ja sosiaalinen tyyppi olisi koskaan voinut jäädä yksin? Vaikka minulla on nykyään useita läheisiä sydänystäviä, joiden kanssa tunnen vahvaa yhteyttä, erilaiset ulkopuolisuuden tunteet ovat seuranneet elämässä joskus myöhemminkin.

Olen saanut kuulla ja lukea paljon sellaisia kommentteja, joissa on esimerkiksi todettu, että ei minun näköiseni tai kaltaiseni ihminen voi olla yksinäinen. Yllättävän moni ei tunnu ymmärtävän, ettei yksinäisyys katso välttämättä ulkokuorta tai edes sitä, millainen persoona on. Samaan hengenvetoon saatetaan mitätöidä yksinäisen kokemuksia vähättelemällä ja vertailemalla.

Moni ajattelee, ettei parisuhteessa oleva voi olla yksinäinen tai että todellista yksinäisyyttä on vain se, kun päivän ainoa ihmiskontakti on ruokakaupan kassalla. Minusta olennaisinta yksinäisyyden kokemisessa on kuitenkin sitä kokevan oma tunne. Jokainen varmasti kokee yksinäisyyden tunteita elämässään joskus hetkellisesti, mutta kun tunne jatkuu kuukausia tai vuosia, voidaan minusta ihan oikeutetusti puhua yksinäisyydestä.

Usein myös näkee sekoitettavan käsitteitä: yksinäisyys on eri asia kuin yksin oleminen. Itse valittua yksinoloa ei minusta voi kutsua yksinäisyydeksi, sillä yksinäisyyden kokemukseen liittyy olennaisesti se, että se ei ole toivottua tai itse valittua, vaan olosuhteiden ja ympäristön sanelemaa. Varmasti kaikille tekee tosin ihan hyvää olla joskus itsekseen ja yksinolosta on tärkeää oppia myös nauttimaan tai sitä on vähintäänkin hyvä opetella sietämään.

Olen itse sellainen ihminen, että nautin yksinolosta ja olen selvästi persoonana enemmän introvertti, vaikka sitä ei välttämättä päällepäin arvaisi. Introvertit mielletään usein ujoiksi sekä sellaisiksi ihmisiksi, jotka jopa mielellään vähän karttelevat sosiaalisia tilanteita, siinä missä ekstrovertit ovat niitä puheliaita ja sosiaalisia liihottajia, jotka nauttivat ihmisistä ympärillään.

Todellisuudessa nämä stereotypiat eivät välttämättä pidä lainkaan paikkaansa, sillä introverttiys tarkoittaa oikeastaan vain sitä, että ihminen tarvitsee paljon omaa aikaa ja uupuu ihmisten kohtaamisesta, vaikka samanaikaisesti nauttisikin siitä. Ekstrovertti puolestaan saa kohtaamisista ja sosiaalisista tilanteista energiaa.

Luulin itse pitkään olevani ekstrovertti, sillä olen tosi sosiaalinen ja puhelias tyyppi, kunnes tein muutamia psykologisia testejä ja yllätin hieman itsenikin, kun tulos oli ilmiselvästi introvertti. Myös psykologini oli vahvasti sillä kannalla, että olen selkeästi enemmän introverttiluonne. Satun vain olemaan sosiaalinen introvertti: rakastan ystäviäni ja nautin suunnattomasti ajan viettämisestä heidän kanssaan, mutta sosiaaliset tilanteet ja varsinkin uusien ihmisten kohtaaminen uuvuttaa minua ja tarvitsen omaa rauhaa palautuakseni niistä.

Koska tähän työhön kuuluu paljon uusien ihmisten kohtaamista sekä kaikenlaisiin tilaisuuksiin osallistumista ja verkostoitumista, huomaan välillä olevani todella uuvuksissa työpäivän jäljiltä. Ystäväni Annika kirjoitti muuten introverttiydestä tosi osuvasti itse asiassa juuri tänään.

Vaikka omalla kohdallani varsinainen yksinäisyys on onneksi jäänyt taakse historiaan, koen yhä hetkittäin ulkopuolisuuden tunteita ja usein ne liittyvät juuri siihen, että vaikka minulla on paljon ystäviä ja kavereita, minulla ei oikein ole sellaista omaa kaveriporukkaa. Inhoni kaikenlaisia juhlapyhiä kohtaan kumpuaa osin juuri siitä, että ne ovat sellaisia hetkiä, kun on helppo jäädä ulkopuoliseksi, kun milloin mistäkin yhteydestä toisilleen tutut kaveriporukat kerääntyvät joukolla viettämään pyhiä yhdessä.

En tiedä, onko se jotenkin suomalainen piirre, mutta varsin monissa porukoissa ollaan kovin sisäänpäin lämpeneviä ja ulkopuolisia ei kovin mieluusti pyydetä mukaan oman joukon kekkereihin ja illanviettoihin. On toki ymmärrettävää, että jos kaikilla muilla ryhmän jäsenillä on jokin selkeästi yhdistävä tekijä (yhteinen harrastus, kouluhistoria, työpaikka tai jokin muu selkeä yhteys) voi täysin ulkopuolisen ihminen mukaantulo porukkaan tuntua epäluontevalta. Usein iso rooli porukoiden hauskanpidossa on juuri yhteisen historian muistelulla ja keskustelut pyörivät herkästi kaikille tuttujen yhteisten asioiden ympärillä. Ja kun oman tärkeän kaveriporukan voimalla ehditään ehkä kiireisen arjen keskellä tavata vain kovin harvoin, halutaan kohtaamiset pyhittää juuri niille omille yhteisille jutuille ja laatuajalle näiden ihmisten kanssa ihan kokonaan uusiin tutustumisen sijaan.

Helpoimpia porukoita uusille ihmisille ovat luonnollisesti sellaiset joukot, jotka ovat muodostuneet vähän sattumalta ilman jotakin yhtä tärkeää nimittävää tekijää, mutta sellaiset tuntuvat yleisesti olevan harvassa. Olen miettinyt, että kaipaisin Suomeen enemmän sellaista mukaan kutsuvaa kuin ulos sulkevaa kulttuuria. En halua sanoa, että kyseessä on nimenomaan suomalaiseen kulttuuriin liittyvä ilmiö, mutta reissuillani maailmalla olen silti kokenut, että ulkomailla ihmisiin tutustuminen ja porukoihin mukaan pääseminen on usein helpompaa. Ihmiset juttelevat rohkeammin tuntemattomille ja aivan tuore tuttavuuskin saatetaan kutsua perheillalliselle ja ystäväporukan illanviettoon. Ehkä se on osa tätä individualistista kulttuuria, että pitäydytään omissa asioissa, pärjätään yksin ja suhtaudutaan uusiin ihmisiin toisinaan vähän varautuneesti.

Vaikka syitä omaan “porukattomuuteeni” voi etsiä kulttuurista, sattumista ja oman itseni ulkopuolelta, olen joskus miettinyt, että ehkä syy on joltain osin myös minussa itsessäni. Ehkä en olekaan vain itse sellainen porukassa viihtyvä ihminen ja se voi olla osasyy siihen, miksi en ole oikein päätynyt osaksi sellaista. Ehkä se on tuo introvertti minussa, joka karttelee vähän huomaamattanikin kaikenlaisia ryhmätilanteita? Viihdyn itse kaikkein parhaiten yhden tai korkeintaan muutaman ihmisen seurassa kerrallaan ja rehellisesti sanottuna koen suuremmissa joukoissa sosialisoimisen joskus haastavaksi ja uuvuttavaksi. On mahdollista, että isompien kaveriporukoiden ulkopuolella pysyttely on siis osin oma tiedostamaton valintani, mutta valitettavasti se johtaa joskus vastentahtoiseen yksin jäämiseen. Tietenkin omia ystäviä voi tutustuttaa toisiinsa, mutta sellaisen oman porukan luominen ei aina ole niin helppoa, kun sellaista valmiiksi yhdistävää tekijää ei oman itsen lisäksi ole.

En sinänsä kärsi porukattomuudesta itsessään, vaan vain niistä tilanteista, joissa jään tahtomattani yksin siitä syystä, että sitä omaa porukkaa ei ole ollut. Olen esimerkiksi oppinut välttelemään minkäänlaisten juhlien järjestämistä (en ole kyllä mikään juhlien järjestäjä persoonana muutenkaan), kun olen muutaman kerran panostanut ja järkännyt synttärit, läksiäiset tai muut juhlat löytääkseni vain itseni yksin odottelemasta vieraita, jotka toinen toisensa jälkeen peruvat viime hetkellä tulonsa kuka mihinkin syyhyn vedoten.

Ongelma on varmasti se että, kun ystäväpiiri koostuu enemmänkin yksittäisistä tyypeistä, jotka eivät välttämättä tunne toisiaan, kynnys jättäytyä pois yhteisestä illanvietosta on varsin matala. Yhteisen porukan ja siihen liittyvän sisäsyntyisen sitoutumisen puuttuessa kaikki ajattelevat, että no ei se varmaankaan haittaa, jos yksi peruu tai jättää saapumatta, kun ei nyt tänään jaksakaan tai kun oli jotain muutakin kilpailevaa ohjelmaa samaan ajankohtaan. Onhan siellä niitä muita varmasti, niin ei sillä omalla poissaololla ole niin suurta merkitystä. Mutta kun lopulta kaikki ajattelevat näin, lopputulos on se, että kukaan ei tule.

Alleviivattakoon vielä, että minulla on ihan äärettömän rakkaita ja ihania ystäviä, joihin tiedän voivani luottaa ja jotka tukevat minua kaikenlaisissa elämän käänteissä, enkä tietenkään syytä heitä mistään. Ymmärrän hyvin, että ihmiset ovat kiireisiä ja elämässä ja arjessa tulee vastaan kaikenlaista. Monien syyt poissaololle ovat olleet ihan todellisia. Ongelma on nimenomaan se, ettei kukaan ole tajunnut oman poissaolonsa tarkoittavan, että KUKAAN ei todellakaan lopulta tullut. Ja vaikka tietääkin sisimmässään, että yksittäisen ystävän pois jäämiselle on ollut jokin itseen liittymätön syy, silti se satuttaa jäädä yksin tärkeällä hetkellä.

Olen jutellut tästä asiasta muutaman ystäväni kanssa ja olemme todenneet, että ihan kaikilla on peiliin katsomista. Olen varmasti itsekin jäänyt joskus kotiin väsymyksen, epämääräisen aikaansaamattomuuden, alakulon tai muuten vain epäsosiaalisen fiiliksen takia. Eikä koskaan noissa hetkissä ole käynyt edes mielessä, että minulle rakas ihminen saattaisi todella tarvita paikalle juuri minua. Että minun poissaoloni saattaisi tarkoittaa, että kukaan ei tule.

Uskon, että näiden keskusteluiden myötä meistä jokainen suhtautuu tällaisiin tilanteisiin vähän toisin. Ystävien merkkihetkissä läsnäolo on tärkeää ja joskus se tarkoittaa sitä, että tekee pieniä uhrauksia ystävyyden tähden ja priorisoi elämäänsä uusiksi. Vaikka omasta itsestä huolehtiminen on tietysti elämässä ykkössijalla, en halua että yksikään ystäväni joutuu viettämään syntymäpäivääsä, läksiäisiänsä tai mitään muutakaan itselleen merkityksellistä hetkeä yksin ja/tai ajatellen, että hän ei ollut minulle niin tärkeä.

Juttelimme tästä asiasta hiljattain erään ystäväni kanssa, totesimme, että vaikka aika monelta puuttuu sellainen oma porukka, niin sellaisen voi myös itse koota ympärilleen kutsumalla juuri niitä yksittäisiä ystäviä yhteen ja olemalla itse se yhdistävä voima. Eihän se tietenkään ole aina niin yksinkertaista ja vaatii aina hieman vaivaa, yhteistä tahtotilaa ja kiireisten aikataulujen yhteensovittelua, mutta asiaan on kuitenkin mahdollista vaikuttaa myös itse.

Itse asiassa minulla on jo nyt muodostunut sellainen pieni joukko ihmisiä, joiden kanssa yhdessä aikaa viettäessä on oikeasti kotoisa ja luonteva fiilis sekä aina hauskaa. Pitäisi ehkä vain loikata oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja järjestää yhteisiä tilaisuuksia aktiivisemmin itsekin. Liian usein miettii vain itsekseen, että niillä muilla on varmasti jo kiinnostavaa muuta tekemistä, vaikka loppujen lopuksi kaikki ilahtuvat yhteisestä ajasta tällä omalla pienellä joukolla. Ja tällaisten kohtaamisten kauttahan se porukka juuri syntyy ja tiivistyy.

Omat yksin jäämisen kokemukset ovat olleet myös erinomainen paikka miettiä, millainen ystävä itse on muille. Tiedän olevani monella tapaa hyvä ystävä ja etsin aina aikaa tärkeimmille ihmisille vaikka väkisin, jos tilanne sitä vaatii, mutta silti aina voi parantaa. Ehkä voisimme jokainen miettiä, mitä voisimme tehdä, että kukaan ei jäisi yksin – ei jokapäiväisessä arjessa eikä niinä itselle tärkeinä hetkinä.

Kuvat: Isatou Jeng

Related posts

4/04/18

Afterwork-podcast: Mikä ihmeen sukupuolisensitiivisyys?

3 40

Sininen on poikien väri ja vain tytöt leikkivät barbeilla. Vai miten se meni? Viime vuosina on keskusteltu paljon sukupuolisensitiivisyydestä, mutta sana herättää yhä monissa hämmennystä. Termi sekoittuu usein sukupuolineutraaliin ja keskustelupalstat täyttyvät huolestuneista ja tuohtuneista kannanotoista siihen, kuinka miehet eivät enää saa olla miehiä ja naiset naisia, vaikka siitähän ei laisinkaan ole kyse. Niinpä tartuimme tällä kertaa Afterwork-mimmien kanssa tähän aiheeseen ja  pohdimme sukupuolirooleja, sopivia termejä ja olimme hetkittäin itsekin aivan pää pyörällä tässä sopassa. Kovin monimutkaisesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse, vaan ihan vain siitä, että jokainen saisi olla yksilö ja ilmentää omaa sukupuoltaan tai sukupuolettomuuttaan vapaasti itse sopivaksi katsomallaan tavalla ilman ympäristön sanelemaa painetta ja ahtaita sukupuolirooleja.

Minua itseäni vähän jälkikäteen harmitti, kun kuuntelin jakson ja tajusin, että näin sitä vain ollaan itsekin sukupuolittuneen yhteiskunnan kasvatteja, kun keskustelussa tulin lähestyneeksi teemaa vain mieheyden ja naiseuden, kahden sukupuolen kautta ja näkökulmasta. Vasta jälkikäteen hoksasin, että olisi tietenkin pitänyt muistaa, että sukupuolia voi olla useampiakin kuin nuo kaksi perinteistä ja sisällyttää keskusteluun myös muunsukupuoliset. Pahoitteluni siis tästä!

Välillä suorastaan jännittää tarttua tällaisiin teemoihin, koska huolettaa, että jos tuleekin käyttäneeksi vahingossa väärää termiä, unohtaa mainita jonkun olennaisen näkökulman tai ottaa huomioon erilaisia erityistapauksia ja poikkeuksia, ja tulee siinä keskustelun tuoksinassa tahattomasti loukanneeksi jotakuta. Uskon, että suurin osa ihmisistä on aika lailla meidän AW-mimmien kaltaisia, asiaan syvällisemmin perehtymättömiä mutta hyvää tarkoittavia tyyppejä, joilla on silti halu toimia oikein ja käyttää sopivia, kunnioittavia termejä, mutta välillä menee pieleen ihan vain tietämättömyyttään ja vanhasta tottumuksesta. Ja tämä koskee monia muitakin teemoja kuin vain sukupuolisensitiivisyyttä.

Sanat ja termit ilmentävät yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja asenteita, joten ei ole yhdentekevää, millaista kieltä käytämme. Olennaisinta on minusta kuitenkin se, että on halua oppia, tarve kunnioittaa muita sekä avoimuutta uudenlaisille näkökulmille – kukaan meistä ei ole virheetön ja valmis. Ja juuri tällaista ilmapiiriä haluamme Afterwork-podcastinkin kautta tuoda esille: olemme tavallisia, ympäröivästä maailmasta ja ilmiöistä kiinnostuneita tyyppejä, jotka eivät ole useimpien aiheiden asiantuntijoita, mutta pohdiskelevat kaikenlaisia juttuja kavereiden kanssa lasillisten äärellä. Kepeää keskustelua vakavista ja ei-niin-vakavista aiheista, hauskanpitoa ja meitä itseämme pohdituttavia aiheita – näistä aineksista on Afterwork tehty. :)

Tässä sitä siis jatkuvasti opitaan itsekin ja keskusteluun mahdollisesti lipsahtaneita lapsuksia ja vääriä tietoja saa ilolla oikoa valistavassa hengessä ja pohdintojamme täydentää tuolla kommenttiboksin puolella. Olisi kiinnostavaa kuulla mietteitänne tästä teemasta!

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi iTunesin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Jenny Jungell

Related posts

2/04/18

Viikon ajatus: välittämisestä

31

Jos hän todella välittää sinusta,

sinun ei koskaan tarvitse miettiä,

mitä hän mahtaa tuntea. 

Hän kyllä muistuttaa sinua siitä jatkuvasti.

 

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts