19/01/17

Me ollaan kaikki vähän sekasin

1 86

Yhteistyössä Sekasin

Masennus, ahdistus, paniikkihäiriö, bipolaarinen mielialahäiriö, skitsofrenia, itsetuhoiset ajatukset, syömishäiriö… Lista yleisistä mielenterveyden ongelmista kuulostaa uhkaavalta, vähän ehkä pelottavaltakin, mutta todellisuudessa meistä lähes jokainen käy läpi elämänsä jossakin vaiheessa vähintään jonkinlaisia haasteita mielenterveyden saralla. Siitä huolimatta mielenterveysongelmat ovat yhä tabu, josta tuntuu vaikealta ja hävettävältä puhua ääneen.

Moni pelkää leimautuvansa ja siksi tuntuu turvallisemmalta vain vaieta. Jos kuitenkin ymmärrettäisiin, että myös mieltä saa ja tulee hoitaa ja että kaikki me olemme enemmän tai vähemmän sekaisin joskus, ehkä myös kynnys hakea apua madaltuisi.

Avauduin itse viime vuonna pariinkin otteeseen mielenterveysasioista. Kerroin heti vuoden alkuun psykoterapiaprosessistani ja myöhemmin nuorena läpikäymästäni masennuksesta. Myönnän, että niin henkilökohtaisten asioiden jakaminen kymmenille tuhansille tuntemattomille tuntui todella pelottavalta. Lukijoiden kommentteja selatessa vakuutuin kuitenkin siitä, kuinka tärkeää on, että näistä asioista puhutaan ääneen. Koska pahintahan on tuntea jäävänsä ongelmiensa kanssa yksin.

Sysäyksenä oman masennustarinani jakamiselle toimi viime keväänä lanseerattu Sekasin-kampanja, jonka avulla haluttiin tukea nuorten mielenterveystyötä ja tarjota matalan kynnyksen kanava jutella asioista jonkun turvallisen henkilön kanssa. Sekasin-kampanjan chat oli tuolloin nuorille avoinna viikon verran ja toivoin ajatuksissani kovasti, että tällaista palvelua voitaisiin tarjota nuorille pysyvämminkin.

Ja ilokseni voin kertoa, että toiveet kuultiin ja kampanjan loistavan menestyksen vuoksi se jatkuu ja Sekasin-chatti on tästä päivästä eteenpäin avoinna JOKA PÄIVÄ KLO 07-00. Anonyymissa ja maksuttomassa chat-palvelussa nuoret voivat keskustella ja kysellä mistä vain, ja vastaajina on sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä koulutettuja vapaaehtoisia. Palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura ja mukana on myös muita nuorten mielenterveysjärjestöjä. Palvelu toimii osoitteessa www.sekasin247.fi.

Oli ihan mielettömän hienoa huomata, miten moni some-vaikuttaja lähti mukaan jakamaan henkilökohtaisia mielenterveystarinoitaan sekä viemään viestiä eteenpäin tästä kampanjasta viime keväänä. Ja vielä mielettömämpää on ollut tajuta, että tällä kamppiksella onnistuimme oikeasti muuttamaan Suomea kenties pysyvästi paremmaksi. Ja ihan vain sillä, että uskalsimme avata suumme ja jakaa tarinamme. <3

Mielenterveyden ongelmat eivät yleensä näy päällepäin ja harva arvaisi esimerkiksi minun kaltaiseni vahvan ja iloisen ihmisen voineen kärsiä masennuksesta. Mielenterveysongelmat eivät kuitenkaan katso sitä, oletko vahva vai heikko tai pirteä vai juro – ne voivat kohdata kenet tahansa. Ja haluaisin alleviivata, että ongelmien myöntäminen ei ole heikkoutta, se on rohkeutta ja se on tärkeä teko oman hyvinvoinnin hyväksi. Älä jää yksin, äläkä vaikene. Ihan jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee apua. Ei ole väliä miten ja mistä haet tukea tilanteeseesi, kunhan vain haet sitä.

Related posts

15/01/17

Miksi digiajan lapsi ei liiku?

50 65 urheilu

Kuinka moni teistä tykkäsi lapsena koululiikunnasta? Veikkaan, että aika moni käsi ei nouse. Tuntuu, että suurimmalle osalle ihmisistä koululiikunta on jättänyt enemmänkin traumoja kuin innostuksen urheiluharrastusten pariin. Minusta se kertoo siitä, että jotain on todella pahasti pielessä. Kehotan varautumaan pitkään avautumiseen, koska ajatusta ja asiaa on aiheesta niin runsain määrin, että en oikein tiedä edes, mistä aloittaisin…

Olen pyöritellyt tätä lasten ja nuorten liikkumiseen liittyvää teemaa päässäni jo vuosikaudet, mutta vasta tuossa loppusyksystä se alkoi hahmottua selkeämmäksi kokonaisuudeksi päässäni ja palaset loksahtelivat viimein kohdalleen. On ihan tosiasia, että digiajan lapset liikkuvat vähemmän kuin koskaan ja lasten lisääntyvä ylipaino on todellinen riskitekijä. Millaisin keinoin näihin ongelmiin voitaisiin tehokkaasti puuttua? Minulla on muutama ajatus.

tauko2

Siitä, miten lasten ylipainoon tulisi puuttua, jaoin jo muutamia mietteitä aiemmin tällä viikolla julkaisemassani postauksessa (kannattaa lukea myös kommenttiboksin puolella virinnyt keskustelu), mutta nyt tarkoituksena olisi pureutua nimenomaan liikuntapuoleen. Miksi lapset eivät harrasta liikuntaa? Miksi koululiikunta ei innosta lapsia urheilun pariin? Ja miten lasten liikuntaharrastuksia vapaa-ajalla voitaisiin tukea ja lisätä?

Tunnustan heti kättelyssä, että en ole ihan kartalla koululiikunnan nykytilasta, sillä peruskouluikäisiä tuttavia ei juuri ole ja omat kokemukseni koululiikunnasta ovat jostain 15-20 vuoden takaa. Tilastot kuitenkin puhuvat puolestaan ja vaikuttaisi siltä, ettei koululiikunnan rooli urheilun pariin innostamisessa ole juuri muuttunut. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

tauko2

Kävin loppusyksystä kaverini Facebook-seinällä uutisjutun innoittamana keskustelua hokkareista ja kaunoluistimista ja ajatustenvaihto rönsyili luistimista koululiikuntaan yleisemmällä tasolla. (Luistimista on kuitenkin sanottava sen verran, että molemmilla luistelleena kehotan muuten kaikkia tyttöjä hankkimaan ennemmin hokkarit, ellei harrasta taitoluistelua – hokkareilla on huomattavasti helpompi ja kivempi luistella, jos taitoluistelutekniikka ei ole hallussa!)

Mainitsin luistimiin liittyvän keskustelun yhteydessä, kuinka paljon harmitti, että minun lapsuudessani tyttöjen ja poikien opetussuunnitelma liikuntatunneille oli hieman erilainen. Esimerkiksi juuri luistelun osalta pojilla oli ohjelmassa jääkiekkoa ja pelejä siinä, missä tyttöjen oli määrä tehdä varsahyppyjä (mikä ei tietenkään niillä hokkareilla sitten onnistunut ja ärsytti opetussuunnitelmaa tiukasti seuraavaa opettajaamme suunnattomasti). Toivottavasti tällainen on jo historiaa ja opetussuunnitelmaa on sittemmin päivitetty vähän tasa-arvoisempaan suuntaan. Soisi myös, että opettajilla olisi näissä tilanteissa hieman pelisilmää muokata suunnitelmaa tarpeen ja tilanteen mukaan. Tarvitseeko tytöillä ja pojilla ylipäänsä olla eri liikuntasuunnitelmat?

Keskustelussa nousi esiin myös poikien kokemuksia liikuntatunneilta ja jääkiekkopelien parista. Paljastui, että monen pojan muistot liikuntatunneilta olivat harmistuneita ja katkeria lähinnä siksi, että he eivät koulun peleissä saaneet juurikaan edes peliaikaa. Ei-niin-taitavat pelaajat saivat nimittäin istua suurimman osan oppitunnista vaihtopenkillä, kun jääkiekon aktiiviharrastajat loistivat kaukalossa. Hetkinen… Eihän sen näin pitäisi mennä!

tauko2

Mikä viime kädessä on koululiikunnan tarkoitus ja päämäärä? Mihin sillä pyritään? Halutaanko liikuntatunneilla taata lapsille edes hetki liikuntaa viikossa noin niin kuin terveyden näkökulmasta vai onko liikuntatunneilla syvällisempääkin tavoitetta? Itse ajattelen, että parhaimmillaan koululiikunta voisi olla väylä tavoittaa liikuntaharrastusten pariin myös niitä lapsia, jotka eivät ole kotoa saaneet siihen kannustusta tai jotka eivät muuten luontaisesti ole osanneet niiden pariin hakeutua. Ehkä ajatukseni on idealistinen, mutta toivoisin, että koululiikunta toimisi nimenomaan innostajana urheilun pariin ja tarjoaisi paitsi viikoittaisen mahdollisuuden päästä purkamaan energiaa ja tekemään jotain fyysistä, myös innostavan tilaisuuden tutustua erilaisiin urheilulajeihin.

Todellisuudessa se tuntuu useimmille olevan jotakin ihan muuta… On ikävä sanoa, mutta ainakin omina kouluaikoinani koululiikunta oli ainakin aivan omiaan tappamaan kaiken innostuksen liikuntaa kohtaan. Usein tuntui, että opettajilla oli omat suosikkioppilaansa ja liikunnan aktiiviharrastajat saivat aina kympin riippumatta siitä, mitä tunneilla tekivät. Ja jos ei sattunut harrastamaan niitä opettajan lempilajeja tai olemaan niistä erityisen kiinnostunut, niin hyvistä numeroista oli turha haaveilla.

tauko2

Ymmärrän hyvin, että ei varmasti ole helppoa yrittää ohjata, motivoida ja arvioida niin kovin kirjavaa joukkoa, mutta jos mietitään konkreettisia käytännön ratkaisuja, niin varmasti jo pienemmällä ryhmäkoolla päästäisiin aika pitkälle. Ja sillä, että ehdittäisiin syventyä kuhunkin lajiin himpun verran pidempään, jotta mukaan ehtisivät hekin, jotka vasta ensi kertaa opettelevat ja kokeilevat. Sillä tavoin saattaisi jopa joskus syntyä niitä onnistumisen elämyksiä, jotka taitavat monella jäädä koululiikunnassa aika olemattomiin. Uskon, että juuri niiden onnistumisen elämysten kautta saataisiin heräteltyä lasten innostusta liikuntaharrastuksia kohtaan moni voisi rohkaistua kokeilemaan samaa lajia toistekin.

Monen traumat liikuntatunneilta liittyvät juuri osaamattomuuteen kytkeytyviin häpeän tunteisiin, joita ovat olleet edesauttamassa joko luokkatoverit tai opettaja itse. Aina viimeiseksi jääminen joukkueen jaossa ja tunne siitä, että ei ole haluttu kumpaankaan joukkueeseen, ei varsinaisesti edesauta buustaamaan intoa liikkua.

tauko2

Minusta on hieman ongelmallista, että usein liikuntatunnit ovat tuntuneet lähinnä aktiiviharrastajien tähtihetkiltä loistaa ja näyttää osaamistaan, vaikka tosiasiassa koululiikunnassa ohjausta, tukea, kannustusta ja peliaikaa tarvitsisivat paljon enemmän juuri he, joiden elämään liikunta ei vapaa-ajalla juuri kuulu. Ja siksi se, että ne taitavimmat aktiiviharrastajat saavat koulutunneilla eniten peliaikaa, tuntuu toden totta aika vinksahtaneelta – hehän sitä oikeastaan kaikkein vähiten tarvitsevat, jos vapaa-ajallakin pääsee treenaamaan.

Ja tästä päästäänkin niihin lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin vapaa-ajalla: ne ovat ihan mielettömän suppeita ja kapea-alaisia. Moni urheiluharrastus maksaa aivan tolkuttomasti ja on jo tästä syystä harrastusmahdollisuuksien ulottumattomissa. A2-yksinäisyysillassa tuli puheeksi paljonko esimerkiksi jääkiekkoharrastus kustantaa ja mikäli muistan oikein, se taisi olla noin 500 euroa/kk lasta kohden. Aika harvalla perheellä on varaa maksaa tällaisia summia harrastustoiminnasta, puhumattakaan siitä, jos lapsia on useampi.

Hinta on yksi iso ongelma, mutta minusta toinen iso ongelma on se, miten yksipuolisia liikuntamahdollisuuksia lapsille tarjotaan. Lapsille ja nuorille tarvittaisiin sellaisia rentoja, matalan kynnyksen harrastusryhmiä, joissa tärkeintä ei ole älytön kilpailuhenkisyys ja tavoitteellisuus, vaan mukaan pääsemisen edellytykseksi riittäisi uteliaisuus ja kiinnostus lajia kohtaan ja halu harrastaa liikuntaa.

Kun mietin omaa lapsuuttani ja nuoruuttani, minulla olisi varmasti ollut lahjoja moneenkin lajiin, mutta into lopahti aina siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt sitoutua kilpailemaan ja käymään treeneissä 3-5 kertaa viikossa. Uskon, että luomalla vähän rennompia ja vapaampia harrastusmahdollisuuksia liikunnan pariin saataisiin aika paljon useampi lapsi ja nuori liikkumaan. Myös tutkimukset tukevat sitä ajatusta, että liika tavoittellisuus ja kilpailullisuus ovat itse asiassa ennemmin haitaksi kuin hyödyksi lasten liikuntakasvatuksessa – jopa niiden lasten kohdalla, joilla on edellytyksiä huippu-urheilijoiksi.

tauko2

Totuus on, että harva lapsi jaksaa pitää intoa yllä yhtä lajia kohtaan, jos se edellyttää hurjaa treenimäärää viikossa plus sen päälle tulevia mittelöitä, pelireissuja ja turnauksia. En minä ainakaan jaksanut. Itse liikkuminen kiinnosti kyllä, mutta ei veren maku suussa ryppyotsaisesti paahtaminen eikä varsinkaan kaiken vapaa-ajan uhraaminen yhdelle asialle. Itse asiassa tutkimustulokset vahvistavat, että myöhemmin huippu-urheilijoiksi päätyneitä kaikkein parhaiten on lapsuudessa tukenut nimenomaan monipuolinen liikunnan harrastaminen, joka mahdollistaa lapselle monenlaisten lajien kokeilemisen ja ilon kautta tekemisen.

Surullisinta nykyisissä liikuntamahdollisuuksissa lapsille ja treenaamisen kulttuurissa on se, että montaa lajia ei edes kiinnostuksesta huolimatta pääse harrastamaan, jos taitotaso ei ole riittävä. Sellaisia rentoja höntsäily-henkisiä harrastusryhmiä ei monilla paikkakunnilla ole lapsille ja nuorille edes olemassa. Kun harrastamisen keskiössä on nimenomaan kilpailu ja tiukka sitoutuminen treeneihin, lapsi putoaa harrastusmahdollisuuksien kelkasta varsin nopeasti, jos ei satu aloittamaan harrastusta riittävän nuorena tai ole luontaisesti erityisen lahjakas. Tässä on oikeasti aika iso ongelma.

tauko2

Meistä ei kaikista tarvitse tulla parhaita tai huippu-urheilijoita, mutta olisi silti toivottavaa, että jokainen voisi edistää terveyttään ja nauttia liikkumisesta oman taitotasonsa, sitoutuneisuutensa ja kokeilunhalunsa puitteissa. Eikö etusijalla harrastuksissa tulisi olla tekemisen riemu? Ei ole ihme, että lapset eivät liiku, jos urheilusta tehdään pienen etuoikeutetun joukon kallis, elitistinen ja lapsilta kohtuuttomuuksia vaativa harrastus. Mielipiteeni on toki kärjistetty, mutta tältä tilanne jossain määrin sivulta katsottuna vaikuttaa. Uskon, että mikäli nimenomaan lapsuudessa saataisiin tuotettua lapsille niitä ilon ja onnistumisen kokemuksia liikunnan parissa, rakennettaisiin samalla terveempää yhteiskuntaa, jossa liikkuminen on luonnollinen ja mieluisa osa elämää myös aikuisena.

Aihe herättää varmasti keskustelua, joten sana on kommenttiboksin puolella vapaa. Keskustelkaa, pohtikaa, haastakaa, korjatkaa ja tarjotkaa luovia ideoita – uskon, että jos yhteistä tahtoa on, tätä tilannetta voidaan muuttaa! Tätä juttua saa myös jakaa, sillä haluaisin todella herätellä tätä keskustelua laajemminkin ja kuulla, millaisia ratkaisuja ongelmaan voitaisiin keksiä.

Related posts

12/01/17

TBT: Aidosta ja oikeasta kauneudesta…

6 58 dove-real-beauty-victorias-secret

Nyt kun nämä paino- ja kehoasiat ovat olleet Vaakakapinan myötä tapetilla, muistui mieleen tämä takavuosien postaus. Jutun inspiraationa toimi aikanaan Facebookista bongattu kuva, jossa oli asetettu vierekkäin Victoria’s Secretin Love My Body -kampanjan kuva ja Doven Real Beauty -kampanjan kuva. Vaikka nostan isosti hattua Dovelle mainosten naiskuvan monipuolistamisesta, hoikalla ihmisellä särähtää aina hiukan korvaan, jos “aito ja oikea naiseus” yhdistetään vain kurveihin ja naisellisiin muotoihin. Sellainen naiskuva kun on ihan yhtä kapea kuin perinteinen mainoskuvien hoikka naisihanne.

On ihanaa, että nykyään keskustelu painosta ja vartaloista on sallivampaa ja monenlaisia muotoja hyväksyvää, sillä jossain vaiheessa takavuosina tuntui, että lähes aina kurvikkaampia ja pyöreämpiä muotoja puolustaessa mollattiin siinä sivussa hoikkia ja poikamaisia vartaloita. Kuppikoko tai lantion ympärysmitta ei määrittele, kuka on oikea nainen. Iso peukku siis monimuotoista naiskuvaa syleilevälle ja positiiviselle keskustelulle, johon kenenkään vähätteleminen ei kuulu.

Juttu on julkaistu blogissa alun perin 2.8.2012.

*

AIDOSTA JA OIKEASTA KAUNEUDESTA…

Näin eilen Facebookissa kuvan, joka jäi mietityttämään minua enemmänkin. Kuvassa on asetettu rinnakkain Victoria’s Secretin mainoskuva ja Doven mainoskuva – varmaan pystyisitte ilman sitä kuvaakin aavistamaan, millaisesta vastakkainasettelusta on kyse. Jotenkin kontrasti tuntuu vieläkin rajummalta, kun kuvat asetetaan noin vierekkäin. Toisaalta se saa minut katsomaan kumpaakin mainoskuvaa vähän uusin silmin.

Arvostan todella Doven antamaa esimerkkiä mainonnassa. Brändi on jo vuosia taistellut yksipuolisia kauneusihanteita vastaan ja Doven mainoksissa on nähty nuoria, vanhoja, reheviä, pisamaisia ja kaikin puolin inhimillisellä tavalla erilaisia naisia verrattuna siihen, mitä mainoskuvissa nykyaikana on totuttu näkemään. Yleisesti ottaen kun mainosten välittämä naiskuva tuppaa olemaan kovin suppea. Siinä missä tähän vastakkainasetteluun nostettu Doven mainoskuva yksinään katseltuna aiheuttaisi minussa todennäköisesti pelkästään positiivisia mietteitä, Victoria’s Secretin mainoskuvan vieressä se herättää myös toisenlaisia ajatuksia. Huomaan tietyn yhtäläisyyden näiden kahden kuvan välillä: molemmissa kuvissa esiintyvät naiset ovat keskenään hyvin samankaltaisia. Siinä missä Victoria’s Secretin mainosmallit ovat malli-ihanteen mukaisia, hyvin hoikkia ja pitkiä kaunottaria, Doven mainoskuvassa nähdään keskenään hyvin samanmallisia, joskin vartaloltaan ehkä hieman lähempänä keskiverto-ihmistä olevia naisia.

Toivon, että kukaan ei pahastu tästä kirjoituksestani, tämä on nyt vain tällaista tajunnanvirtaa kuvan päässäni herättäneistä ajatuksista. Ja korostettakoon vielä, että Dove tekee todella hienoa työtä mainoskampanjoillaan ja on nostanut esille monipuolisesti erilaisia naisia mainoksissaan. Viime aikoina kuitenkin kaikki näkemäni Doven mainokset ovat keskittyneet sen tyyppisiin naisvartaloihin kuin tuossa ylläolevassa kuvassa. Kun mainoskampanjan nimi on Real Beauty, olisi minusta kaikkein hienointa, jos mainoksessa todella esiteltäisiin erilaisten naisvartaloiden kirjoa laajemmin. Minusta niin rehevät kuin hoikatkin voivat olla kauniita samoin kuin päärynät, omenat ja porkkanatkin. Ja onhan niitä hoikkiakin vartaloita varsin monennäköisiä – kaikki hoikat eivät näytä Victoria’s Secretin malleilta. ;)

Ymmärrän kyllä, että näillä mainoksilla halutaan taistella nimenomaan tuota superpitkää ja -hoikkaa kauneusihannetta vastaan (joka on niin harvan saavutettavissa), mutta minusta kampanja olisi vielä paljon parempi, jos kuvassa poseeraisi 11 samantyyppisen naisen sijaan 11 keskenään aivan eri mallista naista. Silloin olisi minusta oikeutetumpaa antaa kampanjalle nimeksi “Real Beauty”.

Mutta hei, tämä oli vain yksi ajatus. :) Jakakaa omanne!

Related posts

11/01/17

84% naisista ei ole tyytyväinen painoonsa

23 71 vaakakapina-b

Yhteistyössä Vaakakapina

Tiesitkö, että peräti 85% naisista kokee syyllisyyttä syömisestään? Tai että joka neljäs nainen on ajatellut jo alle 17-vuotiaana, että hänen pitäisi laihduttaa? Kuuntelin jokseenkin järkyttyneenä näitä tilastoja aiemmin tällä viikolla, kun osallistuin Vaakakapinan järjestämään tilaisuuteen, missä käytiin läpi koko projektin ideaa sekä näitä Taloustutkimuksella teetetyn kyselytutkimuksen tuloksia. Ne olivat osin aika surullista kuultavaa. Tilaisuudessa nousi esiin myös muita mielenkiintoisia näkökulmia teemaan liittyen.

Vaikka en ole itse joutunut kamppailemaan painoni kanssa, olen pohdiskellut täällä blogissa paljon kehonkuvaan ja itsetuntoon liittyviä juttuja. Hyvä olo alkaa ensisijaisesti siitä, että pystyy näkemään itsensä lempeydellä, hyväksyen ja ymmärtäen – ei vikoja ja puutteita etsien. Ja koska aihe on minulle tärkeä, lähdin mukaan kampanjan sanansaattajaksi, koska nyt ollaan minusta todella tärkeällä ja hyvällä asialla.

Kerroinkin jo vähän viime viikolla Vaakakapinan filosofiasta ja nyt olisi tarkoituksena purkaa vähän tällä viikolla julkaistuja tutkimustuloksia aiheeseen liittyen. Pähkinänkuoressa Vaakakapinan tavoitteena on mullistaa koko se tapa, miten lihavuudesta puhutaan ja millaisia ratkaisuja painonpudotukseen tarjotaan. Projektissa halutaan penkoa kliseitä ja myyttejä laihtumisen ja laihduttamisen ympäriltä sekä tuoda uudenlaista näkökulmaa koko paino- ja hyvinvointiteeman käsittelyyn. Mutta ennen kaikkea Vaakakapinan tarkoitus on auttaa ihmisiä löytämään hyvä olo itsestään juuri nyt, vaa’an lukemista riippumatta. Elämä ja onnellisuus ovat tässä ja nyt, eivätkä vasta sitten, kun olet ihannepainossasi.

vaakakapina-d

Suomessa puhutaan valtavasti ylipainosta ja sen aiheuttamista terveysongelmista, mutta tuntuu, että keskustelu kiertää aina sitä samaa kehää: painotetaan itsekuria ja toistellaan “syö oikein ja liiku enemmän” -mantraa. Kuten maanantain tilaisuudessa ravitsemusasiantuntija Patrick Borg kuitenkin totesi, niin vaikka oikeaoppisen syömisen kuvittelisi olevan kaikille tuttua ja selvää peruskauraa, näin ei todellakaan ole – ja senhän ihan käytäntökin osoittaa.

Kampanjan avulla pyritään kiinnittämään huomiota myös siihen, miten esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaiset puhuvat ylipainosta ja miten he pystyvät tukemaan potilaitaan. Vaakakapinan alulle pannut toimittaja Jenny Lehtinen nosti keskusteluun esimerkkinä sen, kuinka häneltä on lääkärissä usein kyselty, onko hän miettinyt painonpudotusta ja kehotettu pudottamaan painoa. Totuus kuitenkin taitaa olla, että suurin osa ylipainoisista on yrittänyt pudottaa painoaan lukemattomia kertoja. Mitäpä jos asiaa lähestyttäisiinkin toisenlaisesta kulmasta: “Oletko yrittänyt pudottaa painoa? Oletko toistuvasti epäonnistunut näissä yrityksissä? Miten voisin auttaa sinua?” Painonpudotuksesta puhutaan, mutta harva saa konkreettisia vinkkejä, miten lähteä liikkeelle tai miten päästä pysyviin tuloksiin. Siitä ovat kuitenkin sekä asiantuntijat että tuoreimmat tieteelliset tutkimukset yhtä mieltä, että syyllistäminen, ihmedieetit, laihdutuskuurit ja muut vippaskonstit eivät painonpudotuksessa toimi.

Juttelin tilaisuudessa painonsa kanssa lapsuudesta lähtien jojoilleen ystäväni kanssa ja hän kommentoi oman kehonkuvan ja onnellisuuden välistä suhdetta kiinnostavasti. Kun tapasin ystäväni ensi kertaa, hän oli hoikka tyttö – nyt kiloja on rutkasti enemmän. Silti hän kertoi tuntevansa nyt itsensä paljon onnellisemmaksi kuin tuolloin vuosia sitten.

Kun laihduttaminen kumpusi perustavanlaatuisesta tyytymättömyydestä itseen, ei hoikistunut vartalo tuonut yhtään sen parempaa oloa, kun varsinainen ongelma oli korvien välissä. Ystäväni näki edelleen peilissä pelkkiä vikoja ja puutteita. Nyt vuosien terapian jälkeen hän kertoi tuntevansa olonsa onnellisemmaksi kuin koskaan ennen, vaikka elopainoa onkin rutkasti enemmän kuin silloin vuosia sitten tavatessamme. Siitähän hyvinvoinnissa viime kädessä on kyse, että ihminen voi hyvin omana itsenään ja arvostaa itseään. Ja jos painonpudotustavoitteita on, onnistuminen lähtee varmemmin juuri sieltä itsearvostuksesta ja halusta tehdä itselle hyviä tekoja myös terveyden näkökulmasta.

vaakakapina-a

Ylen Vaakakapina -projektin taustaksi haluttiin siis teettää kattava kysely suomalaisten laihdutuskokemuksista, -asenteista sekä -motivaatiosta. Tutkimuksella haluttiin selvittää, kuinka yleisiä laihtumistoiveet ovat eri ikäryhmissä ja sukupuolten välillä, mistä laihtumistoiveet kumpuavat ja kuinka on toiveiden toteutumisen laita: onko onnistuttu, miksi tai miksi ei? Ketkä haluavat laihtua, millaisia syitä siihen on, mikä laihtumista estää? Taloustutkimuksen kanssa toteutettuun tutkimukseen vastasi kaiken kaikkiaan 1059 suomalaista ikähaarukassa 15-79v. ja tulokset olivat varsinkin naisten osalta aika karua luettavaa.

Ehkä hurjimpia tuloksia ovat juuri nämä, joita olen nostanut postauksen kuvitukseenkin. Kyselyn mukaan naiset tuntevat huomattavasti miehiä useammin syyllisyyttä syömisestä ja kaikkein eniten syömisestään tuntevat syyllisyydentuntoja alle 25-vuotiaat, joista monilla tuntemukset ovat jopa päivittäisiä. Ja mikä surullisinta, mitä nuorempana laihduttamista on ensimmäisen kerran ajatellut, sitä todennäköisemmin syöminen aiheuttaa syyllisyyttä myöhemmin elämässä vähintään viikoittain. Ja toisaalta taas, mitä useammin syömisestä tuntee syyllisyyttä, sitä todennäköisemmin pudotetut kilot palaavat. Päivittäin laihduttamista ajattelevilla paino saattaa jopa nousta laihdutusyrityksistä huolimatta. Homma ei siis nykyisellään selvästikään toimi.

vaakakapina-e

Olen miettinyt monesti, että meidän pitäisi kiinnittää ihan valtavan paljon enemmän huomiota siihen, miten aikuisina puhumme lasten edessä painosta ja ulkonäöstä – sekä omastamme että muiden. Millaista esimerkkiä näytämme vaikutusalttiille nuorille mielille? Aika karua kuultavaa oli myös, kun painonsa kanssa kamppaillut ystäväni kertoi, että hänelle oli ensimmäisen kerran huomautettu painosta kouluterveydenhoitajan vastaanotolla, kun hän oli vasta 10-vuotias. Sitä ennen hän ei ollut kuulemma koskaan sen kummemmin vielä edes ajatellut kehoaan tai painoaan. Sen jälkeen tilanne muuttui ja painon tarkkailusta ja laihdutusajatuksista tuli arkipäivää.

Tarvitseeko 10-vuotiaalle puhua painonhallinnasta? Aika monella saattaa lapsuusvuosina olla vähän pyöreyttä kehossa ja melko monella se myös karisee kasvuvaiheen myötä itsekseen ajan kanssa. Sen sijaan, että puhuttaisiin painosta, olisiko parempi miettiä yhdessä, millaista ruokaa syödään ja etsiä vaikkapa yhdessä sellaisia harrastuksia, jotka tukisivat positiivista kehitystä ilon kautta? Varsin monilla epäterve suhde omaan kehoon ja syömiseen tuntuu nimittäin saavan alkunsa nimenomaan jo lapsuus- ja nuoruusvuosina.

Odotan siis mielenkiinnolla, millaista keskustelua ja asennemuutosta Vaakakapinan avulla saadaan aikaan. Jos aihe kiinnostaa enemmän, niin lisätietoa löydät Vaakakapinan nettisivuilta sekä FB-sivulta. Lisäksi Jenny ja läskimyytinmurtajat -keskusteluryhmä Facebookissa tarjoaa vertaistukea ja keskustelumahdollisuuksia, mikäli aihe tuntuu itselle ajankohtaiselta. Olisi tosi kiinnostavaa kuulla, millaisia mietteitä teillä muilla heräsi näiden esimerkkien ja tutkimustulosten myötä.

vaakakapina-c

Tulokset perustuvat Vaakakapinan Taloustutkimus Oy:lla marras-joulukuussa 2016 teettämään kyselytutkimukseen.

Related posts