26/03/14

Missä mun lihakset on?

14 16 20226302.jpg

Siitä on nyt muutama viikko, kun kerroin, että aion hiljalleen alkaa kirjoitella treenipostauksia jälleen. Kiitos teille aivan ihanasta vastaanotosta ja tsemppauksesta kuntoprojektini suhteen! Oli tosi kiva lukea, että niin monia kiinnostavat meikäläisen treenihöpinät. Olen tuosta edellisestä blogijutusta lähtien suunnitellut seuraavan tekemistä, mutta jotenkin ikinä ei ole ollut aikaa ja sopivaa hetkeä tarttua aiheeseen. Todellisuudessa olen jo hiljalleen tässä taustalla aloitellut salitreeniä uudelleen, mutta en ole vain ehtinyt raportoida siitä reaaliajassa. Minulla on vaikka kuinka monta postausideaa ja päänupissa, mutta tuumasin, että parasta lienee aloittaa ihan alusta. :)

En ole koskaan ollut mikään intohimoinen salitreenaaja, mutta jonkinlaista pientä kokemusta minulla on ollut salilla käymisestä ennestäänkin. Puolimaratonille treenatessani kävin säännöllisesti nostelemassa rautaa (hehheh) pari-kolme kertaa viikossa ja siinä ajassa ehti hieman tuloksiakin jo saavuttaa. Tulosten näkyminen itsessään oli jo sen verran palkitsevaa, että kasvava haba houkutteli palaamaan salitreenin äärelle sinnikkäästi viikko toisensa jälkeen. Toki aloittelijaa hommassa auttoi merkittävästi myös kesän ajaksi käyttöön puolimaraton-projektia varten saamani personal trainer, joka jeesasi minut salitreenissä alulle ja teki minulle saliohjelman. Jotenkin sen puolimaratonin jälkeen kuitenkin myös salilla käyminen vain jäi juoksemisen tavoin. Olin saavuttanut tavoitteeni ja yhtäkkiä olikin vaikea löytää motivaatiota palata salille.

Puolimaratonin juostuani taukoa tuli salitreenin osalta varmaan melkein pari vuotta niin, etten käytännössä tehnyt minkäänlaista lihaskuntoharjoittelua. Lopulta Esportin kanssa tekemäni yhteistyö sai minut raahaamaan itseni salille uudelleen. Tälläkin kertaa olennaisesti jeesaamassa oli personal trainer, jolle toden totta oli käyttöä, koska parissa vuodessa kaikki tekniikka ja se vanha saliohjelmakin oli ehtinyt autuaasti unohtua. Jaksoin jonkin aikaa rehkiä lihaskuntotreenin kanssa, mutta kun kiireisessä arjessa ja burn outin partaalla oli luovuttava jostakin, se sai olla salitreeni, joka ei edelleenkään kuulunut lemppareihini liikunnan osalta, vaikka hyödyllistä onkin. 

20226323.jpg

Yhtäkkiä havahduin tuossa viime syksynä siihen, etten ole tainnut käydä säännöllisesti tekemässä mitään kuntosaliin viittaavaakaan varmaan liki kolmeen vuoteen. Oivallus ei tullut sitä kautta, että olisin millään tavalla kaivannut painojen kanssa puuskuttamista, mutta huomasin vain oman voimattomuuteni ja turhauduin. Minusta alkoi nimittäin jossain vaiheessa tuntua balettitreeneissä siltä, että en edisty sellaista tahtia kuin haluaisin. Ja yksi suurimmista ongelmistani tuntui olevan lihasvoiman puute. Moni liikkeistä jäi puolitiehen, koska lihaksissani ei ole riittävästi voimaa ja samaan aikaan tuntui siltä, ettei kehitys tapahdu riittävän vauhdilla pelkän balettiharjoittelun turvin.

Koko balettiharrastushan on siis todellisuudessa yhtä suurta kehityskohdetta lihasvoimasta notkeuteen ja kehonhallinnasta liikekieleen, puhumattakaan siitä tekniikasta. :D Mutta erityisesti minua turhautti se, että jalka ei nouse, koska minulla ei vain ole riittävästi voimia nostaa sitä. Kuvittelin että rautakangen notkeuden omaavalla ihmisellä notkeus (tai siis sen puute) olisi baletissa suurempi ongelma, mutta väärässäpä olin. Ja tämä havainto ei niinkään kerro notkeuteni kehityksestä, vaan enemmän siitä, miten surkean vähän voimaa lihaksissani on. Valitettavasti. Ja siinä kohtaa tuli tunne, että jotain on tehtävä.

20226443.jpg

Tiesin alusta alkaen, ettei minulla olisi osaamista taikka motivaatiota aloittaa salilla käymistä yksin näin monen vuoden tauon jälkeen, varsinkaan kun salitreenistä ei ollut koskaan muodostunut minulle sellaista säännöllistä rutiinia. Koska edellisestä käynnistä oli vuosia, oli lähinnä sellainen olo, että kaikki ne vempaimet näyttivät joltain keskiaikaisilta kidutusvälineiltä eikä minulla ollut aavistustakaan, miten niitä kuuluisi käyttää. Saati mitä minun oikestaan siellä salilla edes pitäisi tehdä. Ja tekisinkö sen vähän edes oikein, mitä sinne menisin tekemään. Koska asioiden tekeminen painojen kanssa väärin on varmaan yksi helpoimpia tapoja hajottaa oma kehonsa, totesin tarvitsevani tässä hommassa jonkun ulkopuolisen apua. Ja päätin palkata itselleni personal trainerin.

Päätökseni palkata personal trainer ei oikeastaan syntynyt täysin omasta päästäni. Asia tuli nimittäin puheeksi erään puolitutun tyypin kanssa, jonka sain kuulla perustaneen personal training -yrityksen. Hän sitten ohimennen ehdotti, että ryhtyisi “valmentamaan” minua ja pienen harkinnan jälkeen suostuin ehdotukseen. Olisin varmasti voinut pyytää apua joltain salilla ahkerasti käyvältä kaveriltakin, mutta totesin tarvitsevani sen verran kädestä pitäen tapahtuvaa neuvontaa, etten viitsisi rasittaa ystäviäni moisella. Ja nytpähän maksan siitä hyvästä, että joku oikeasti neuvoo ja opastaa, tekee minulle relevantin saliohjelman, auttaa kokonaisvaltaisen suunnitelman tekemisessä ja myös piiskaa sitten tarvittaessa persuksille. Sekä vahtii, että teen liikkeet teknisesti oikein, mikä tosiaan alkuvaiheessa voi vaatia hieman harjoittelua.

20226309.jpg

PT:n palkkaaminen tuntui tietysti alkuun rahallisesti aika suurelta sijoitukselta, mutta samaan aikaan mietin, että käytän oikeasti tässä rahaa omaan hyvinvointiini. Voisiko sitä juuri paremmin rahojaan käyttää? PT myös nosti esiin sen ajatuksen, että eihän treenejä hänen kanssaan ole tarkoituksenakaan jatkaa ikuisesti, vaan ideana on se, että hän auttaa minut alkuun tässä kuntoprojektissa niin, että opin treenaamaan salilla myös itsenäisesti ja saan siitä tehtyä rutiinia. Sen jälkeen minulla on eväitä treenata yksin vaikka koko loppuelämä – kunhan vain itse piiskaan itseni liikkeelle. Tässä alkuvaiheessa tarvitaan todennäköisesti hieman sitä patisteluakin. Tunnen itseni ja tiedän, että olen melko mukavuudenhaluinen tyyppi, enkä välttämättä saa itsestäni kaikkea irti, jos treenaan itsekseni. Tiedän myös, että kiireen keskellä tulee helposti jätettyä treeni väliin, joten sovitut treenitapaamiset PT:n kanssa saavat minut myös menemään kiltisti sinne salille. 

Toiveet ovat siis korkealla ja tuntuu, että olen oikeasti nyt panostanut tähän juttuun ja motivoitunut tekemään lihaskunnolleni jotain useistakin syistä. Parit salitreenit ovat jo PT:n kanssa takana, mutta niistä kerron sitten seuraavassa jutussa. Olisi kiinnostavaa kuulla, onko joku muukin joskus turvautunut personal trainerin apuun ja millaista buustia saitte siitä omaan treenaamiseenne? 

20226333.jpg

Photos: Old Visuals / Lehtikuva (yhteistyössä STT-Lehtikuvan kanssa)

Related posts

20/03/14

Say cheeeeeeeese!

12 9 P1217551.JPG

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Xylitol Jenkki

Jos mietin päivittäisiä kauneudenhoitorutiinejani, on kolme asiaa, joista en tingi koskaan: kasvojen puhdistus, kosteusvoide sekä hampaiden pesu. Nämä kolme rutiinia toistan joka päivä kahdesti, olin missä tahansa ja oli tilanne mikä hyvänsä. Vaikka ihonhoidosta tulee kauneuteen liittyvien aiheiden lomassa kirjoiteltua melko usein, hampaista en ole blogihistoriani aikana tainnut kirjoittaa kovinkaan montaa kertaa. Nyt kuitenkin meille kaikille tuttu Xylitol Jenkki haastoi minut pohdiskelemaan omia hampaidenhoito-rutiinejani. Ja mikäpäs siinä! Koska hampaisiin liittyvät asiat ovat viime aikoina pyörineet paljonkin mielessä, päätin tarttua haasteeseen.

Hampaat ovat vähän sellainen itsestäänselvyytenä pidetty juttu, johon ei juuri tule kiinnitettyä kauheasti huomiota, ennen kuin vastassa on jokin ongelma. Olen itse saanut kiitollisesti elää varsin ongelmattoman purukaluston kanssa: hampaani ovat aina olleet suorat ja reiättömät – jälkimmäisestä kiitos kuuluu varmaan osittain omille tunnollisille hoitorutiineille ja osittain käy kiittäminen geeniperimääni. Purentaani korjattiin joskus teini-iässä sellaisilla telaketjuhammasraudoilla, jotka toki olivat teinille kauhistus, mutta vaikuttivat lopulta elämääni varsin vähän. Vaikka ujostelin rautaista hymyäni tuolloin, pääsin silti kokemaan esimerkiksi ensisuudelmani raudat suussani. ;)

P1217479.JPG

Hammaslääkäreiltäkin olen saanut kiitosta hyvistä hampaistani ja viimeksi vuosi sitten viisaudenhammasleikkaukseni yhteydessä hammaslääkäri totesi minulla olevan kympin hampaat. Ainoa pieni miinus tuli siitä, että runsas sitrushedelmien syöminen ei tee kiilteelle hyvää. Osaan silti arvostaa huoletonta hammasrivistöäni, sillä tiedän monia, joille tunnollisestakin hampaidenhoidosta huolimatta puskee reikiä. Liekö myös perintötekijöillä vaikutusta asiaan? Myötätuntoni siis heille, joille reikiä tulee herkästi.

Olen aina hoitanut hampaitani tosi hyvin ja kiitos siitä kuuluu ehdottomasti äidilleni, joka pienestä pitäen kasvatti meidät hampaidenhoidon tärkeyttä painottaen. Äiti oli itse viisilapsisen perheen nuorimmaisen jotenkin jäänyt vaille sitä tiukinta valistusta (tai itse tottelemattomuuttaan laiminlöi hampaiden harjausta?) ja se koitui sitten kohtaloksi. Äiti on kertonut, kuinka lapsena hammaslääkärin tuolissa paikattavana istuessaan oli vannonut, että jos hänellä joskus olisi omia lapsia, he eivät pääsisi lintsaamaan hammaspesuista. Ja tämän lupauksen hän myös piti, sillä saimme niin rautaisen kasvatuksen hampaiden harjauksen tärkeydestä, että ei olisi tullut mieleenikään jättää tuota rutiinia hoitamatta. Valistushommassa auttoi myös legendaarinen Satu hammaspeikoista -kirja, jonka sivuilla seikkailivat hammaspeikot Möö ja Paa. Muistaako joku tuota mahtavaa lastenkirjaa? Kyllä muuten tehosi ainakin tähän tyttöön!

P1217464.JPG

Muistuu muuten tässä yhteydessä mieleen yksi hauska muisto, joka on pakko jakaa. Meillä oli nimittäin tapana joskus, että minä olin vastuussa pikkuveljeni hampaiden pesusta muutaman vuoden ajan joskus ollessani ala-asteella. Seitsemän vuotta nuoremman veljeni hampaiden harjaaminen oli joskus ikävuosina 4-6 jokseenkin suurpiirteistä ja koska äitini ei ihan luottanut veljeni huolellisuuteen, sai tunnollinen isosisko hommakseen harjata pikkuveikan hampaat joka ilta. :D Meillä oli siis sellainen iltarutiini yhdessä, että ensin pestiin hampaat ja sen jälkeen luin veljelleni iltasadun. Ja tätä jatkui siis monen vuoden ajan joka ilta. Liekö tässä syy, miksi olemme yhä nuoremman veljeni kanssa niin erityisen läheisiä?

Nykyään harjaan hampaat kaksi kertaa päivässä, aamuin ja illoin. Ja joskus saatan pestä hampaita keskellä päivääkin, jos vain tuntuu siltä. Hampaiden pesusta on tullut niin itsestäänselvä rutiini, etten voisi kuvitellakaan astuvani aamulla ulos ovesta pesemättä ensin hampaita. Vaikka nukkuisin pommiin, niin inhoan sitä tunkkaista tunnetta suussa aamulla niin paljon, että myöhästyisin varmaan ennemmin töistä kuin jättäisin hampaani harjaamatta. Minulla oli aemmin paha tapa harjata hampaita liian kovaa ja sain tuolloin hammaslääkäriltä määräyksen ryhtyä käyttämään sähköhammasharjaa. Nyt en enää osaisi edes olla ilman ja tavallisella harjalla harjatessa tuntuu siltä kuin hampaat eivät ollenkaan tulisi puhtaiksi. Ja sähköhammasharja auttoi todella tajuamaan, miten järkyttävän kovaa olin hampaita harjannut aiemmin. Nyt pelkkä ajatus siitä tekee pahaa, kun on tottunut hellävaraisempaan meininkiin. Vielä kun muistaisi vähän ahkerammin käyttää sitä hammaslankaa…

P1217474.JPG

Myös ksylitolipurkka on osana hampaidenhoitoa elämässäni, vaikken usein osaakaan ajatella purkan pureskelua hampaiden kannalta. Syön pelkästään ksylitolipurkkaa ja viime vuosina olen mieluiten syönyt täysksylitolia. Täysksylitolipurkassa maku ei kestä ihan yhtä kauan kuin tavallisessa purukumissa, mutta lempparimakuni löytyvät silti sieltä täysksylitolien puolelta: lemongrass (nam!) ja salmiakki. Joskus tosin on ihan kiva syödä sellaista voimakkaampaakin purkkaa, jos päätavoitteena on raikastaa suuta. Minä kuulun juuri niihin tyyppeihin, joilla on jokaisen käsilaukun pohjalla jättimäinen purkkapussi varmuuden vuoksi ja kieltämättä kyllä syönkin purkkaa päivittäin aika paljon. Mutta parasta siinä tietysti on se, että ksylitolipurkkaa jauhaessa sitä huomaamattaan estää happohyökkäyksiä ja kariesta. :)

Tähän Jenkki-haasteeseen kuuluu myös sellainen osuus, että pääsen lähitulevaisuudessa perusteelliseen hammastarkastukseen. Olen aika huolettomin mielin, koska tähän asti purukalusto on ollut melko kiitettävässä kunnossa (lukuunottamatta mellakoivia viisaudenhampaita, joista toinen parivaljakko vielä odottaa poistoaan, yyh), mutta aina sinne hammaslääkärin tai -hoitajan tuoliin istahtaminen silti vähän jännittää. Eli myöhemmin on sitten raporttia luvassa, että millaisen tuomion hampaistani saan tällä kertaa!

P1217473.JPG

PS. Pakko muuten mainita tällainen todella huvittava juttu, mikä tuli yllättäen vasta tätä postausta kirjoittaessa mieleen varmaan ensimmäistä kertaa sitten lapsuusaikojen. Kävin joskus pienenä partiossa (ja inhosin muuten sitä sydämeni pohjasta) ja meillä piti kaikilla olla jotkut partionimet eli jotkut sellaiset hauskat lempinimet, joita käytettiin partiokokouksissa toisistamme. En meinannut millään keksiä mitään hauskaa lempinimeä, joten lopulta minusta tuli sitten Jenkki. :D Hahahah!

<img alt=”P1217488.JPG” src=”http://www.lily.fi/sites/lily/files/user/550/2014/03/p1217488.jpg”>

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

3/01/14

Lupaus vuodelle 2014: parempia unia

26 24

Kävin joskus joulukuun alkupuolella tutustumassa Novellen tilaisuudessa, jossa puhuttiin hyvästä olosta ja erilaisista hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Novelle heitti tuolloin mukana olleille bloggaajille hyvinvointihaasteen asettaa jokin parempaa elämää kohti vievä tavoite itselle ja kirjoitella siitä vielä loppuvuodesta. No en ehtinyt mukaan haasteeseen, mutta ehdin silti pohtia, mikä oma tavoitteeni olisi, jos jotakin haluaisin omassa elämässäni muuttaa ja parantaa. Ja tätä asiaa sivusin ohimennen myös tuossa joulun aikaan kirjoittamassani hyvinvointijutussa: kyseessä on nimittäin uni ja nukkuminen.

insta6.png

En ole koskaan ollut tosi selkeästi aamu- tai iltaihminen siinä, missä monet muut ovat aivan ehdottomasti jompaa kumpaa. Olen aina ollut vähän sellainen yökukkuja, että illat venyvät helposti pitkiksi, vaikka mitään järkevää tekemistä ei edes olisi. Unohdun kaikenlaisten touhujen pariin tai vain lukemaan kirjaa, roikkumaan netissä, katsomaan telkkarisarjoja, lörpöttelemään kaverin kanssa puhelimessa tai mitä milloinkin. Samanaikaisesti aamut ovat mielestäni melkeinpä päivän parasta aikaa ja olen ylivoimaisesti tehokkaimmillani aamun aikaisina tunteina. Nousin esimerkiksi eilen tekemään töitä jo klo 6.30 ja tehokkain aikani taisi kestää jonnekin klo 11 asti, minkä jälkeen sekä työteho että -motivaatio romahtivat pohjalukemiin. Pystyn toki paiskimaan hommia kokonaisen työpäivän verran ja ylikin, mutta luovin ja tuotteliain aika minulla osuu selvästi aamuun ja aamupäivään. Kotitoimistosta käsin työskentely on tätä piirrettä ajatellen ehdoton etu, sillä voin nousta sängystä vaikka kuudelta ja ryhtyä heti tekemään töitä suoraan herättyäni. Muistan kokeneeni usein turhautumista siitä, kun normaalissa päivätyössä käydessä tehokkaimmat tuntini tuhrautuivat aamupalaan, suihkuun, pukemiseen ja lopulta liikenneruuhkassa istumiseen. Tässä mielessä kotityöskentely siis sopii minulle mahtavasti. Voin halutessani pukea päälleni vaikka vasta iltapäivällä, jos päivän ohjelmassa ei ole tapaamisia, tms. Tämä aamun tunteina tehokkaimmillaan oleva minäni on kuitenkin hiukan ristiriidassa sen yökukkujan kanssa. Houston, we have a problem. 

insta13.png

Nuorempana yökukkumisten ja aikaisten aamuherätysten ristiriita ei häirinnyt, sillä no, nuorena sitä vain jaksaa. On ollut pysäyttävää huomata, että sama määrä unta ei vain yksinkertaisesti enää riitä kuin aiemmin. Muistan joskus lukiossa pärjänneeni mainiosti 6 tunnin yöunilla ja joinakin öinä nukuin vähemmänkin. Nykyään tuntuu siltä, että edes keskiverto 7 tuntia ei riitä mihinkään, vaan aidosti virkeänä herätäkseni tarvitsisin unta 8-9 tuntia yössä eikä tämä talven pimeys ja kaamos ainakaan auta asiaa. Väsymys näkyy minussa työtehon heikkenemisenä, mielialojen ailahteluna sekä ihon oireiluna ja tuntuu kropassa uneliaisuutena ja vetämättömänä fiiliksenä. Laitoin pitkään väsymykseni stressin piikkiin, mitä se varmasti osaltaan olikin, mutta selitys ei enää päde, kun orastava burnout on selätetty jo aikapäiviä sitten. Olen joutunut vain kohtaamaan sen tosiasian, että unentarpeeni on yksinkertaisesti muuttunut. On kuitenkin todella vaikea päästä vanhoista tavoista eroon ja yökukkujalle tuntuu lähes mahdottomalta pujahtaa peiton alle ennen yhtätoista (tai herra paratkoon kymmentä) illalla, kun normaalisti nukkumaanmenoaika pyörii siellä puolen yön paikkeilla tai reilusti sen jälkeenkin. Olenpa parhaimmillaan onnistunut kukkumaan pystyssä itsekseni kotona useamman kerran jopa neljäänkin, mutta tuollaiset hairahdukset ovat onneksi harvassa. 

insta12.png

Joskus sitä tarvitsee pientä potkua persuksille, jotta saisi siirrytyä epämääräisistä pohdinnoista konkretiaan ja Novellen tilaisuudessa hyvinvointikeskustelua seuratessani jotenkin viimein havahduin tähän asiaan ja päätin, että jotain on tehtävä. Totesin tuolloin, että siirtäisin unirytmini korjausoperaation suosiolla alkuvuoteen, koska joulukuu Wannabe Ballerinasin jouluesityksineen oli mahdoton ajankohta siirtyä aikaisempiin nukkumaanmenoihin. Kun treenit päättyivät toisinaan vasta 22.30 illalla ja kotona oli lähempänä yhtätoista (ja yleensä aivan liian virkeänä nukkumaanmenoa ajatellen), oli vain yritettävä jotenkin luovia noiden aikataulujen kanssa. Hyväksyin siis tosiasian, että unijuttuja voisi kunnolla edes miettiä vasta joulushown jäätyä taakse. No joululomakin meni yökyöpelöidessä, joskin aika vapautuneesti myös nukkuessa pitkälle päivään. Mutta nyt tuumasin, että voisi olla aika viimein yrittää tehdä asialle jotain.

Konkreettinen tavoitteeni on siis lisätä yöunen määrää ja sen myötä toivon mukaan olla virkeämpi ja voida paremmin. Vaikka freelancerina voin venyttää heräämisiä myöhemmäksi ja saan itse määritellä työaikani, haluan joustaa ennemmin illasta, koska illan viimeiset tunnit harvoin tuottavat mitään kovin hyödyllistä siinä missä aamuisin olen töiden suhteen parhaimmillani. On siis ainoastaan järkevää lähteä ratkomaan tilannetta puhtaasti nukkumaanenoa aikaistamalla, vaikka toki satunnaiset päivätorkutkin voisivat toimia ainakin ensiapuna joskus. Ne harvoin kuitenkaan pelastavat tilannetta täysin, jos yöunet ovat jääneet vajaiksi. Olennaisinta olisi siis päästä illalla sänkyyn ja nukahtaa aiemmin. Koska en omista telkkaria, iltaisin kukkumisen syy on useimmiten tietokoneella lorvailu tai puhelimessa roikkuminen toisen yökyöpelikaverini kanssa. Jos kotona työskentelyn etuja on se, että voi aloittaa työpäivän ennen kukonlaulua aamulla, on sen haittapuolia se, että varsinaisten työaikojen puuttuessa, työhommia tulee usein tehtyä myöhään iltaan asti. Kaikki koneen äärellä vietetty aika ei välttämättä ole konkreettista postausten kirjoittamista, mutta tiedonhakua ja kiinnostavien juttujen, kuvien ja aiheiden bongailua. Toisaalta paljon aikaa menee myös Facebookissa ja Skypessä chattailuun sekä Netflixin tuijottamiseen. Päällimmäinen keino ongelman korjaamiseksi taitaisi siis olla vain laittaa kone kiinni aiemmin. Mutta kun, helpommin sanottu kuin tehty. 

insta18.png

Olen miettinyt, että minun pitäisi ehkä luoda tähän joku systeemi. Sellaisina iltoina, kun ihan oikeasti on töitä ja pitää saada jotakin tehtyä deadlinen puitteissa, valvominen on sallittua, mutta jos koneella tulee vain lorvittua päämäärättömästi, sen voisi ihan yhtä hyvin sulkea. Koska ehdottomat aikarajat harvoin toimivat minulla, olen miettinyt, että jokin sellainen systeemi voisi toimia, että loisin jonkin aikahaarukan, jonka puitteissa toimin. Esimerkiksi sellaisen, että tavoitteena olisi sulkea kone viimeistään klo 22 mutta olla nukkumassa viimeistään klo 23, jolloin siinä olisi vähän joustovaraa, jos jokin asia tuntuisi vielä kymmenen maissa olevan kesken. Jos taas mitään erityistä ei olisi, niin nukkumaan voisi mennä jo heti kymmenen jälkeen. En oikein tiedä, miten tämän käytännössä toteuttaisin? Jokin hälytys puhelimeen kymmeneksi illalla? :D Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan! Painiskeleeko joku muu samanlaisten pulmien kanssa? Tai onko teillä jotain muita hyvinvointiin liittyviä tavoitteita tulevalle vuodelle?

Kuvituksena unisia ja aamuisia tunnelmia Pupulandian Instagramista. :) 

insta16.png

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

23/12/13

Hyvää oloa etsimässä

8 13

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Vitalinea

Kuten olette varmaan huomanneet, olen ottanut vähän iisimmin tämän blogin kanssa viime päivät. Taidan olla pikkuisen loman tarpeessa, joten olen hyvällä omallatunnolla nyt pitänyt hiukan vapaata, vaikka mitään sen kummempaa lomailua ei olekaan tiedossa. On kuitenkin ihanaa saada rentoutua täällä vanhempien luona muutaman päivän verran ja maha on aivan ähkyssä jo nyt äidin loihtimista herkuista, vaikka niihin varsinaisiin jouluruokiin ei ole vielä edes käyty käsiksi. Joskus sitä vain tarvitsee tällaista löhöämistä ja olemista – ja mikäs sen mukavampaa kuin nautiskella tästä huolettomasta olotilasta oman perheen seurassa. Kiireisen syksyn jälkeen pieni akkujen latailu tekee ihan hyvää. :) Ja itse asiassa hyvästä olosta ja hyvinvoinnista olisi tarkoitus jatkaa vähän enemmänkin, sillä minut haastettiin mukaan kampanjaan kertomaan oman hyvinvointini avaimista.

Kerron heti alkuun tästä kampanjasta perusjutut ja tarinoin sitten hiukan oman hyvinvointini kulmakivistä. Tulossa on nimittäin aika kiinnostava proggis nimeltä Body & Mind, johon haetaan mukaan kolmekymppisiä naisia pohdiskelemaan omaa hyvinvointiaan ja keskustelemaan muiden samanikäisten naisten kanssa aiheesta. Jos haluaisit tutustua paremmin itseesi ja osallistua hyvinvointi-teemalla järjestettävään workshopiin, suosittelen lämmöllä kurkistamaan lisäinfoa kampanjasta TÄÄLTÄ. Mukaan haetaan siis eri puolilta Suomea yhteensä 15 noin 25-45-vuotiasta naista, jotka ovat valmiita heittäytymään mukaan projektiin ja syventymään oman hyvinvointinsa saloihin. Mukaan voi hakea tekemällä aarrekartan omaan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä – aarrekartan tyyli ja muoto on vapaa. Lukekaa siis lisää projektin hakuprosessista ja siitä, mitä se pitää sisällään täältä kampanjasivulta, jonka yhteydessä on myös ilmoittautumislomake. :)

Mutta nyt siihen omaan aarrekarttaani… Toteutan itse oman hyvinvointikarttani vähän eri tavalla kuin ehkä yleensä noita aarrekarttoja tehdään, mutta muistakaa, että omanne voitte tehdä ihan millaisessa muodossa haluatte. :) Olen miettinyt sanaa “hyvinvointi” viime vuosina paljon. Osittain se on mietityttänyt siksi, että se tuntuu olevan yksi median trendiaiheista tällä hetkellä, mutta osittain siksi, että aika ajoin se on ollut omassa elämässäni aika kadoksissa. Äärimmillään olen ajautunut kaksi kertaa elämässäni todella lähelle totaalista burnoutia ja nuo tilanteet ovat kyllä herätelleet huomaamaan, milloin on syytä painaa jarrua. Voisin joskus ehkä kertoa noista ajoista tarkemminkin – en ole tainnut tehdä sitä vielä kunnolla täällä blogin puolella koskaan. Ihan jo vertaistuen nimissä voisi olla hyvä jakaa omia kokemuksia, koska uskon monen muun käyneen niitä samoja synkkiä hetkiä läpi. Mutta keskitytään nyt aiheeseen vähän valoisamman näkökulman kautta.

Hyvinvointi on minusta tätä nykyä aika ristiriitainen termi, sillä suoritusyhteiskunnassa huomaan monien suorittavan myös hyvinvointia. Jos kuitenkin mietitään tuota sanaa, sen merkitys on, että ihminen voi hyvin. Saattaa kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta minusta vaikuttaa siltä, että monelta unohtuu se sanan perimmäinen merkitys sitä mukaa, kun tavoitellaan eri tavoin ihanteellisia ja terveellisiä elämäntapoja ja etsitään fyysistä hyvää oloa. Verenmaku suussa urheileminen tai jonkun tiukan terveysdieetin fanaattinen noudattaminen voivat tuntua paperilla hyvältä keholle ja mielelle, mutta näen jatkuvasti ihmisiä, joille nuo jutut ovat vain yksi suoritettava ja stressiä aiheuttava asia muiden joukossa – siitäkin huolimatta, että sen kaiken olisi tarkoitus saada heidät voimaan paremmin. Tärkeintä on ehkä muistaa aina välillä pysähtyä ja kysyä itseltään, että voinko oikeasti hyvin kaikkia näitä asioita tehdessäni? Nautinko oikeasti siitä mitä teen? Onko maailmanloppu, jos treenin sijaan valitsenkin joskus leffaillan kotona tai syön kerran kahdessa viikossa hampurilaisen?

Minulle yksi oman hyvinvointini avaimista on aina ollut se, että sallin itselleni paljon kaikenlaista. Pidän arjessa kiinni perusterveellisistä elämäntavosta, mutta hyväksyn myös, että aina ei jaksa niuhottaa ja on tärkeämpää kuunnella itseään ja kehoaan kuin pitää kynsin hampain kiinni joistakin keinotekoisesti luoduista hyvinvoinnin mittareista. En tietenkään tarkoita tällä sitä, että kaikki ahkerasti treenaavat tai jotain tiettyä ruokavaliota noudattavat ovat suorittajamonstereita vailla kosketusta aitoon hyvään oloon, mutta kannustan jokaista kyseenalaistamaan aina välillä valintojaan ja miettimään, mistä se hyvä olo ihan aidosti syntyy. Olen listannut tähän alle joitakin sellaisia juttuja, joiden itse koen olevan avainasemassa oman hyvinvointini kannalta.

Uni

Olen viime aikoina pohtinut nukkumista paljon ja ymmärtänyt jotenkin entistä paremmin unen roolin omassa elämässäni. Aion tehdä tästä aiheesta varmaankin lähiaikoina vielä ihan oman postauksensakin, mutta tärkein oivallukseni nukkumisesta on luultavasti ollut se, että en nuku tarpeeksi. Unentarpeeni on viime vuosina yksinkertaisesti muuttunut aiempaan nähden ja tarvitsen nykyään paljon enemmän unta (tietenkään tämä kaamos ei myöskään auta asiaa). On ollut vaikea hyväksyä, että sama määrä unta ei vain enää riitä kuten aiemmin. Väsymys näkyy välittömästi työtehossa, mielialassa ja ihossa sekä tuntuu kropassa. Minun on ollut todella vaikea opetella menemään aiemmin nukkumaan, joten yrittäjänä olen onneksi pystynyt joinakin päivinä pitkittämään unia aamulla sekä ottamaan torkkuja kesken päivän. Mutta nukkuminen on sellainen asia, mihin minun ehdottomasti tulisi hyvinvointini nimissä panostaa enemmän.

Ystävät

Läheiset ja rakkaat ihmiset ovat mieletön voimavara – heidän kanssaan asioita jakaessa ilot tuplaantuvat ja surut puolittuvat. Olen valtavan onnellinen siitä, että olen löytänyt ympärilleni ihmisiä, joilta saan tukea silloin kuin sitä tarvitsen ja joiden kanssa yhteinen sävel ja ajatusmaailma löytyvät helposti. Minulla ei ole mitään suurta kaveriporukkaa, mutta yksittäisiä läheisiä ystäviä on useita ja olen oikein ihmetellytkin, mistä noita uusia mahtavia tyyppejä aina sillon tällöin tupsahtelee elämääni. 

Baletti

Etsin todella kauan sitä omaa juttuani liikkumisen saralla ja lopulta löysin sen oikean fiiliksen baletin parista. Racketball tulee toisena loistavana lajina baletin rinnalla. On ihanaa päästä tekemään jotakin fyysistä, mistä oikeasti nauttii. Salilla rehkiminen ei koskaan ole ollut minun juttuni ja tuskailin pitkään sen kanssa, että mikään laji ei tuntunut omalta tai tarpeeksi kivalta, jotta olisin jaksanut säännöllisesti raahautua tekemään sitä. Silloin liikkumisestakin tuli juuri sellaista vastenmielistä ja stressiä aiheuttavaa pakkopullaa, mikä ei takuulla tuonut minulle hyvää oloa kuin satunnaisten itseni voittamisen tunteiden kautta. Bonuksena näissä uusissa rakkaissa liikuntalajeissa on myös se, että olen niidenkin kautta löytänyt useita todella ihania ihmisiä elämääni.

Ruoka

Minun suhteeni ruokaan on aina ollut todella salliva. Uskon siihen, että mitä tahansa voi syödä, kunhan sen tekee kohtuudella. Minun terveyteni tai hyvinvointini ei kaadu satunnaiseen grilliateriaan tai sipsipussiin, mutta arjessa pyrin syömään perusterveellisesti ja olen opetellut olemaan napostelematta turhia. Itse asiassa televisiosta luopuminen jätti myös monet ylimääräiset herkutteluhetket pois, koska jotenkin telkkaria katsoessa tulee helpommin ja vähän huomaamattakin syöpöteltyä kaikkea turhaa. Nautin ruoasta ja syön vähän kaikkea, mutta syön pääasiassa nälkääni ja se on toiminut mainiosti.

Oma koti ja oma rauha

Koti on minulle äärettömän tärkeä paikka ja viihdyn kotona todella hyvin. On ollut kivaa, että olen saanut tehtyä kodistani sellaisen ympäristön, jossa tykkään olla myös itsekseni paljon. Vaikka olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, huomaan tarvitsevani paljon myös omaa aikaa ja yksinoloa. Vietän usein viikonloppuiltoja yksin kotona ja aidosti nautin olostani. Tiedän monia ihmisiä, joille yksinäinen lauantai-ilta on kauhistus, mutta minusta on tärkeää osata olla myös yksin. 

Vapaus ja omat rajat

Käytyäni kaksi kertaa todella lähellä täydellistä loppuunpalamista arvostan todella sitä, että olen itse oma työnantajani ja saan määritellä omat työaikani sekä vaikuttaa merkittävästi omaan työmäärääni. Totuus on, että minussa asuu pieni tunnollinen työnarkkari, joka mielellään tekee paljon ja pitää itsensä aktiivisena, mutta nykyään osaan tunnistaa oireet ajoissa, jos näyttää siltä, että tekemisestä on vähällä kadota ilo ja kehosta puhti. On ollut iso opettelemisen paikka pystyä vetämään rajat omalle jaksamiselle ja opetella sanomaan ei silloin, kun ei oikeasti ehdi tai pysty enempään. Opettelen sitä vieläkin toisinaan, mutta olen ylpeä siitä, että olen saanut aikanaan tehtyä työelämän suhteen vaikeita päätöksiä ja uskaltanut luottaa omaan juttuuni. Kiitän itseäni lähes päivittäin siitä, että uskalsin vetää omat rajani ja minulla on siksi nyt aikaa myös itselleni, ystäville ja harrastuksille.

Varmasti suurin osa näistä asioista on ihan perussettiä, mitä moni muukin nostaisi esille hyvinvointipohdinnoissaan. Toisaalta samoihinkin asioihin näkökulmat voivat olla täysin erilaiset eri ihmisillä. Olisi kiinnostavaa kuulla myös teidän mietteitänne tästä hyvinvointi-teemasta ja kiinnostaa, onko siellä ruudun takana jo joku, joka rohkeasti olisi innostunut osallistumaan tuohon hyvinvointi-projektiin? :) Lisätietoa kampanjasta ja ilmoittautumisesta löytyy siis TÄÄLTÄ

jenni024m.jpg

Psst, postauksen kuvat nappasi pikkuveljeni ihana tyttöystävä Anni, joka tekee päivätyökseen valokuvaajan hommia studiokuvaajana tamperelaisessa Raimo J. Niemen valokuvaamossa, mutta vapaa-ajallaan harrastaa myös omia kuvausprojektejaan, joiden satoa voi ihastella Annin omassa blogissa. Jos siis joskus satutte Tampereen suunnalla tarvitsemaan valokuvaajaa johonkin, niin Anniin saa ehdottomasti ottaa yhteyttä. :)

Photos: Anni Minkkinen Photography

Related posts