6/10/13

Miten minusta tuli ammattibloggaaja, osa 2

29 25 celestine1.jpg

Tiedän, että monet ovat odottaneet tämän jutun toista osaa todella hartaasti, ja pahoittelut siitä, että olette joutuneet odottamaan näin kauan. :) Tällaisten pohdiskelevampien  ja pidempien tekstijuttujen kirjoittaminen on aina aikamoinen prosessi ja jotenkin tässä viime aikojen kiireessä ei ole ollut sellaista hetkeä, että olisin ehtinyt istua alas ja syventyä tällaisen enemmän miettimistä ja aikaa vaativan jutun äärelle. Jutun ensimmäisessä osassa valotin hiukan opiskelutaustojani ja blogini alkuaikoja ja tässä toisessa osassa olisi tarkoitus sukeltaa enemmän tähän blogimaailmaan ja siihen, miten olen päätynyt siihen, missä olen nyt. Mainittakoon, että kirjoitan juttua nimenomaan muotiblogien näkökulmasta, sillä se on minulle itselleni tuttu genre. Luvassa on piiii-itkä juttu, joten tässä riittää lukemista sunnuntaipäivän ratoksi. ;)

Ihan alkuun haluaisin sanoa muutaman sanan blogimaailmasta yleisellä tasolla tai lähinnä sen eroista nyt ja silloin 6,5 vuotta sitten, kun aloitin. Olen pohdiskellut paljon sitä, että nykypäivänä bloggaamisen aloittavat hyppäävät blogimaailmaan hyvin erilaisista lähtökohdista kuin kukaan silloin vuosia sitten. Silloin tuskin kellään oli aavistustakaan siitä, millaiseksi ilmiöksi muotiblogit vielä paisuisivat, saati siitä että blogia kirjoittamalla voisi joskus saada rahaa tai tavaralahjoituksia. Itse aloitin blogini, koska olin aidosti kiinnostunut käsittelemistäni aihepiireistä, rakastin kirjoittamista ja nautin täysin uudenlaisen sosiaalisen verkoston löytämisestä. Bloggaamistani ajoi eteenpäin aito into tekemääni asiaa kohtaan, eivät haaveet maineesta tai mammonasta – en yksinkertaisesti edes tullut ajatelleeksi, että blogin kautta voisi sellaisia asioita saavuttaa.

celestine4.jpg

Aloitin blogini ollessani Brysselissä opiskelijavaihdossa vuonna 2007. Suomalaisten muotiblogien piirit olivat keväällä 2007 hyvin pienet ja jotain kertoo blogien määrästä, että löytäessäni blogimaailman kunnolla ensimmäistä kertaa, luin kaikkien blogilistalta löytämieni muotiblogien kaikki postaukset kertaheitolla. Siihen meni aikaa ehkä viikko-pari. Nyt en usko, että kukaan pystyisi tekemään samaa – tai siinä projektissa menisi todennäköisesti vuosikausia. Voi olla, että monen nykypäivänä bloggaajaksi ryhtyvän motivaatiot tähän hommaan ovat melko erilaiset, koska sivusta on nähty, mitä bloggaamisella voi saavuttaa. Toki varmasti tämä kehitys on jollain tapaa muokannut omaakin suhtautumistani bloggaamiseen, mutta ensisijaisesti minua ajaa yhä eteenpäin se aito into tehdä tätä juttua. :) En usko, että kukaan jaksaisi kirjoittaa blogia tällä aktiivisuudella 6,5 vuotta, ellei oikeasti tykkäisi siitä, mitä tekee. Hassua on, etten ole ihan vakavissani oikeastaan koskaan edes miettinyt blogin lopettamista. Olen kasvanut sen kanssa siinä määrin yhteen, että olisi aika mahdotonta edes kuvitella olemista ja elämää ilman sitä. Aika saa näyttää, miten asiat kehittyvät ja vieläkö Pupulandia on olemassa seuraavien 6,5 vuoden päästä. :)

On varmaan yksi lukijoita eniten kiinnostavia asioita, että miten ammattibloggaajaksi tullaan? Ja miten blogilla voi ansaita rahaa? Entä miten lukijamäärää saa kasvatettua? Noihin asioihin ei valitettavasti ole olemassa helppoja ja yksiselitteisiä vastauksia. Nykyään on mahdollista ponnahtaa blogimenestykseen myös ihan tuntemattomuudesta, mutta toisaalta blogien määrä on kasvanut niin valtavasti, että joukosta on vaikeampi erottua ja nousta esiin. Minun aloittaessani blogeja oli niin vähän, että varmaan melkein kaikki seurailivat toisiaan ja muotiblogien pariin eksyneet lukijatkin todennäköisesti seurasivat useimpia olemassa olevia blogeja. Nykyään minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka paljon muotiblogeja on olemassa, enkä ole enää aikoihin kyennyt, ehtinyt tai jaksanut seurata kovin monia muita blogeja. Kai se tuppaa vähän menemään niin, että mitä aktiivisemmin omaa blogiaan kirjoittaa, sitä vähemmän jää aikaa muiden seuraamiselle. Vähän minua joskus harmittaa, että aikaa ja energiaa seurata muiden blogeja ei enää samalla tavalla ole kuin ennen, mutta toisaalta olen tuumannut, että ainakin teen aidosti ihan omaa juttuani, kun olen autuaan tietämätön siitä, mitä muut tekevät. :D

celestine7.jpg

Blogimaailman kannalta ensimmäinen merkittävä virstanpylväs on ollut se, kun mainostajat ja PR-ihmiset havahtuivat jossain vaiheessa muotiblogien suosioon. Se on ollut ensimmäinen askel kohti ammattimaisempaa bloggaamista. Muistan, että olin kirjoittanut Pupulandiaa noin vuoden, kun keväällä 2008 sain ensimmäisen kaupallisen yhteydenoton. Olin yhtä aikaa hyvin hämmentynyt ja samaan aikaan vähän innoissani: “Mitä ihmettä tämä oikein tarkoittaa?” Yhteydenottoja tuli aluksi melko harvakseltaan – ne olivat yleensä kutsuja jonkinlaisiin tilaisuuksiin, mutta pian bloggaajille alettiin tarjota kokeiluun myös erilaisia tuotenäytteitä. Mainostajat olivat yhtäkkiä hoksanneet, että muotiblogeissa pyörii aika hitsin paljon porukkaa ja erittäin selkeästä kohderyhmästä. Tämä oli ensimmäinen askel kohti sitä, että aloin ymmärtää, mikä potentiaali blogeissa oikeastaan piilikään. Siinä missä alati kasvavat kävijämäärät olivat alkuun ehkä vähän kauhistuttaneetkin, tajusin nyt, että ne voisivat myös avata blogin kautta aivan uudenlaisia ovia, joita en blogia aloittaessani ollut osannut kuvitellakaan.

celestine6.jpg

Olin itse muuttanut reilu vuosi takaperin Helsinkiin ja työskentelin osa-aikaisissa hommissa Sanomilla freelancerina, kuten aiemmassa jutussa kerroinkin. Tuolloin Digitytöt-nimistä videoprojektia luotsannut Helene Auramo halusi tehdä minusta haastattelun ja videohaastattelun lopussa mainitsin olevani vähitellen etsimässä uudenlaisia työhaasteita. Enpä tuolloin arvannut, että tuo puolihuolimaton kommentti toisi minulle vielä kuukausia myöhemmin työpaikan. Helene nimittäin muisti kommenttini myöhemmin, kun hän oli syksyllä 2009 ryhtynyt pienellä porukalla ideoimaan puhtaasti blogeihin keskittyvää portaalia ja mediaa. Suunnitelmat blogimediasta olivat edenneet siihen pisteeseen, että projektiin oltiin rekrytoimassa työntekijöitä. Opiskelutaustani ja blogimaailman tuntemukseni ansiosta Helene ajatteli, että olisin täydellinen tyyppi työskentelemään tuon kaltaisessa yrityksessä ja kontaktoi minut yrityksen perustajan kanssa. Työsopimus solmittiin ja muutaman kuukauden päästä oli aika julkistaa uusi blogiportaali Indiedays, jonka alle loikkasin työntekijä-roolin lisäksi myös bloggaajana. Viestinnän ja markkinoinnin parissa tehty työ vastasi hyvin koulutustaustaani ja kokemustani, joten työpaikka sopi sisällöllisesti minulle kuin nenä päähän.

Indiedaysin myötä moni suomalainen muotibloggaaja pääsi ensimmäistä kertaa kokemaan, millaista oli tienata bloggaamisella rahaa. Lukijoiden suunnalta tämä uudistus otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein – osa näytti peukkua ja osa vastustaa muotiblogien kaupallistumista vielä tänäkin päivänä. Minulle valinta oli selkeä: rakastin bloggaamista, mutta se vei tolkuttoman paljon aikaa ja energiaa, joten miksi en hyödyntäisi sen tarjoamia mahdollisuuksia, jos sellaisia kerran oli olemassa. Niin kivaa kuin bloggaaminen olikin, tuntui silti perustellummalta käyttää siihen tuntikausia päivittäin, kun siitä sai vastineeksi pientä rahallista korvausta. Blogipalkkioni oli tuolloin ihan tuntuva lisä varsinaisen palkkani päälle, mutta ei kuitenkaan sellainen summa, että olisin mitenkään pystynyt elättämään sillä itseäni – vähän kuin sellainen kiva reiluhko bonus siitä hyvästä, että uhrasin blogille lähes kaiken vapaa-aikani, vaikka teinkin sen ihan mielelläni. :) Siinä sivussa Pupulandian ohelle syntyi myös pienempiä sivuprojekteja kuten Fit-lehden sivuille perustettu liikuntablogi Treenikassialma ja myöhemmin minut rekrytoitiin tekemään myös Elle-lehden nettisivuille ja printtiin pientä ekstrasisältöä. Rautoja oli siis tulessa, mutta nautin tekemistäni jutuista kovasti.

celestine5.jpg

Vähitellen ID alkoi saada kilpailijoita ja markkinoille putkahteli muitakin blogiportaaleja ja printtimedia ymmärsi ryhtyä rekrytoimaan bloggaajia enemmänkin omille tonteilleen. Tämä näkyi jossain määrin myös ID:n riveissä, sillä jotkut bloggaajat loikkasivat palvelusta jossain vaiheessa muualle, kuka mistäkin syystä – osa paremman palkkion perässä, osa kaiketi koki jonkun toisen portaalin enemmän omanlaisekseen, jne. Olin itse kokenut jo pitkään tasapainottelun bloggaaja-roolin ja työntekijä-roolin välillä vaikeaksi enkä tuntenut, että olisin pystynyt täysin seisomaan joidenkin portaalissa tehtyjen linjausten takana, kun lopulta irtisanouduin yrityksestä pari vuotta sitten. Syitä irtisanoutumiseeni oli useita ja olenkin sanonut, etten halua niitä eritellä julkisesti täällä blogissa, mutta yksi merkittävä syy oli sen mittakaavan työuupumus, että koin oman henkisen ja fyysisen terveyteni kannalta parhaaksi tehdä tuollaisen ratkaisun. Työni oli monella tapaa todella kuormittavaa ja kun siihen yhdistettiin henkilökohtaisen elämän varsin raskaat murheet ja totaalinen vapaa-ajan puute blogin ja muiden sivuprojektien myötä, aloin olla sen verran lähellä burnoutia, että oli yksinkertaisesti aika pysähtyä. Koska koin päivätyön tuossa yhtälössä suurimmaksi syylliseksi olooni sekä minulle vähiten rakkaaksi ja eniten kuormittavaksi asiaksi, oli luontevinta luopua siitä.

Irtisanoutumispäätös oli suunnattoman vaikea ja kuten olen sitä aiemminkin kuvaillut, se oli melkoinen hyppy tuntemattomaan ja tietyllä tavalla tyhjän päälle, vaikka olinkin laskenut pärjääväni taloudellisesti ainakin jonkin aikaa. Olin kuitenkin taloudellisesti siinä tilanteessa, että minulla oli mukavasti säästöjä ja olimme juuri muuttaneet asuntoon, joka laski elinkustannuksiamme entiseen nähden merkittävästi. Tienasin lisäksi blogista sellaista palkkiota, että pystyin kattamaan sillä pääosin elämiseni. Tarkoitukseni oli siinä kohtaa yksinkertaisesti ottaa vähän iisimmin, keskittyä bloggaamiseen ja elämästä nauttimiseen hetkeksi ja mietiskellä, mitä haluaisin jatkossa tehdä – ja tietenkin toipua hetken aikaa siitä ylikuormituksesta, jonka alle olin ajautunut.

celestine10.jpg

Seuraava vuosi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä kaikessa hiljaisuudessa ystäväni Federicon kanssa suunnittelemamme REVS Magazine -lehtiprojekti ottikin tuulta alleen ja löysin yhtäkkiä itseni tilanteesta, että pari kuukautta irtisanoutumiseni jälkeen olimme julkaisseet printtilehden. Vaikka olin toinen lehden perustajista, olin alusta asti tehnyt selväksi, että olisin valmis työskentelemään projektin parissa vain osa-aikaisesti. Toisin kävi, sillä hommaa oli paljon ja jonkun oli se hoidettava, joten lopputuloksena jouduin työuupumukseni kanssa vähän ojasta allikkoon. Nyt jälkikäteen kun mietin asiaa, ihmettelen, miten olen pystynyt pitämään blogiani yllä kaiken tuon ajan sillä intensiteetillä. Ja kuinka henkilökohtaisen elämäni vaikeudet ja burnoutin rajoilla keikkuminen ei juurikaan näy blogini sisällössä mitenkään. Paiskin käytännössä lehtiprojektin parissa töitä 8-10 tuntia päivässä ilman palkkaa (harvoissa start up -projekteissa on mahdollista alkuvaiheessa maksaa palkkaa kenellekään ellei yrityksellä ole mukana sijoittajia, starttirahaa tai jonkinlaisia apurahoja), minkä lisäksi kirjoitin 2-3 blogipostausta päivässä. Lisäksi minulla oli satunnaisia työprojekteja myös REVS Magazinen ja blogin lisäksi. Tein edelleen vähän laiskanpulskeasti Fit-lehdelle treeniblogiani, kirjoitin Elle-lehteen pikkuruista palstaani sekä kevään aikana olin myös aloittanut uudelleen viestintäpuolen freelance-hommat Sanomille, kun sieltä oli pyydetty minua jeesaamaan ja pienituloisena minulla ei vain ollut varaa sanoa ei lisätuloille. Jokainen voi mielessään kuvitella ja laskeskella tuon yhtälön pohjalta, millaisia työpäiviä olen tuolloin paiskinut. Enää en ehkä tuollaiseen ryhtyisi tai pystyisi, vaikka olenkin ahkera ja aktiivinen tyyppi. :)

Kaiken tämän keskellä olin jo pitkään kokenut, että ID ei ollut enää aikoihin tuntunut oikealta paikalta blogilleni, mutta olin toisaalta myös riippuvainen sieltä saamastani palkkiosta. Katsoin sivusta hiukan kaiholla, kuinka monia arvostamiani blogeja rekrytoitiin sinne ja tänne, mutta minä olin varmaankin entisestä työpaikastanikin johtuen vähän naimisissa tuon tietyn portaalin kanssa. Koin myös, ettei saamani palkkio ollut enää oikein linjassa kävijämäärieni ja tuottamani sisällön kanssa. Olen kuitenkin aina uskonut omaan juttuuni ja jotenkin luottanut siihen, että jos muut uskovat minun juttuuni yhtälailla, se kyllä poikii hedelmää jossain vaiheessa. En halunnut itse lähestyä kilpailevia tahoja, koska ajattelin, että jos joku kokee minun blogini rekrytoimisen arvoiseksi, hän kyllä itse lähestyy minua asian tiimoilta ennemmin tai myöhemmin. Yritin siis pysyä kärsivällisenä ja tehdä sinnikkäästi omaa juttuani tavalla, johon itse uskoin. Ja lopulta noin puoli vuotta työpaikasta irtisanoutumiseni jälkeen se tuotti tulosta, sillä minuun otti muutaman viikon sisään yhteyttä peräti kaksi tahoa, jotka olivat kiinnostuneita rekrytoimaan Pupulandian omille sivuilleen. Molemmat vaihtoehdot olivat loistavia, joten tiesin heti, että paluuta entiseen ei olisi, mutta nyt piti vain puntaroida huolella, kumman vaihtoehdon puoleen kääntyisin. Neuvotteluita käytiin pitkään ja lopulta päätin lähteä Trendin matkaan, mikä tuntuikin minusta todella luontevalta, koska olin ollut lehden innokas lukija jo lähes vuosikymmenen ajan. Vaikka en ole koskaan haaveillut toimittajan töistä tai työskentelystä printtipuolella sen suuremmin, oli myös kivaa päästä laajentamaan omaa tekemistä printin puolelle. Olin todella onnellinen tästä käänteestä ja koin vihdoin pääseväni jollain tapaa blogiurallani mittavan askeleen eteenpäin. Huomionarvoista kuitenkin on, että uuden sopimuksen solmimisen aikoihin olin blogannut jo 5 vuoden ajan eli ihan hetkessä nämä asiat eivät tapahtuneet. :)

celestine8.jpg

Niin minulla oli siis takataskussani uusi blogisopimus, jonka olisi määrä astua täytäntöön seuraavan syksyn alussa. Kevät 2012 oli muutenkin blogini kannalta varsin merkittävää aikaa, koska sain paljon todella kiinnostavia yhteydenottoja: olin muun muassa mukana YLEn tekemässä Blogistania-dokumenttisarjassa, olin kommentaattorina Nelosen studiossa suorassa Oscar-gaalalähetyksessä sekä vierailin Idols-kauden jaksossa muutaman muun bloggaajan kanssa. Noihin aikoihin minua pyydettiin myös mukaan Huippumalli haussa -sarjan yhteen jaksoon vieraaksi. Tuntui, että yhtäkkiä tapahtui ihan valtavan paljon ja kaikki medianäkyvyys tuntui tuovan lisää näkyvyyttä.

Kesällä oli sitten aika rauhoittua ja hiukan pohtia tulevia kuvioita ajatuksen kanssa. Minulle oli selvää, että Trendin alle siirtyessäni minun olisi luovuttava REVS-projektista, koska se yksinkertaisesti vei aikaani niin paljon, etten pystynyt panostamaan blogiini siinä määrin kuin oikeasti halusin. Lisäksi olin edelleenkin siinä samassa jamassa uupumukseni kanssa, koska rautaa oli taottu sen ollessa kuuma vähän liiankin pitkään. Niin mielettömän ylpeä ja iloinen kuin olenkin ollut REVS Magazinesta, totesin tuolloin, että en voisi enää Trendissä aloittaessani jatkaa REVSin parissa. Päätös oli tavallaan haikea, mutta samaan aikaan suunnattoman helpottava. Ensimmäistä kertaa vuosiin minusta tuntui siltä, että saatoin taas hengittää vapaasti ja että minulla oli oikeasti aikaa myös itselleni aina silloin tällöin. Ensimmäistä kertaa vuosiin pystyin aloittamaan harrastuksia ja pitämään niistä kiinni. Tuntui myös helpottavalta, että ensimmäistä kertaa elämässäni sain nyt myös bloggaamisesta sellaista palkkiota, joka oli verrattavissa “oikeasta työstä” saatavaan kuukausipalkkaan. Yksi mieleen jäänyt hetki tuolta syksyltä 2012 oli se, kun istuin makuuhuoneessani ja tuijotin täytenä pursuilevaa kirjahyllyäni ja totesin kuin suurenakin oivalluksena, että “Niin, sitähän voisi lukea vaikka kirjan!” Minulle ei ollut vuosiin juolahtanut mieleen, että voisin lukea hyllyssäni lukemattomina odottavia kirjoja, koska en ollut ehtinyt hetkeksikään pysähtyä miettimään sellaista tai nauttimaan siitä, että minulla olisi aikaa syventyä lukemaan romaania. Se oli valaiseva hetki ja tajusin viimeistään silloin, miten oikeaan suuntaan olin vihdoin menossa.

celestine3.jpg

Siirryttyäni Trendin alle bloggaamaan syksyllä 2012 asiat tuntuivat vihdoin loksahtelevan paikoilleen. Olin ehtinyt viimeisten vuosien aikana tehdä valtavan paljon, mutta vihdoin minulla oli aikaa keskittyä kunnolla siihen, mitä rakastin eniten: bloggaamiseen. Ja viimein minulla oli myös mahdollisuus ottaa aikaa itselleni. Aloitin tuolloin balettiharrastuksen ja jo kesällä olin löytänyt racketballin. Syksy hurahti ohi vauhdilla, mutta ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan koin, että aloin pikkuhiljaa saada elämäni takaisin ja löytää kaiken kiireen keskeltä oman itseni jälleen. Nyt kun mietin, en jostain syystä muista tuosta viime syksystä paljoakaan. Elämä rullasi tasaista tahtia eteenpäin, mutta päällimmäisenä muistan tuosta syksystä sellaisen tietynlaisen helpotuksen ja rauhan, joka mielessäni vallitsi. Enkä minä tuossakaan vaiheessa paikoilleni jäänyt, vaan tein aktiivisesti kaikenlaista koko ajan – en taida vain osata olla toimettomana. :) Mutta sellainen negatiivinen stressi ja lamauttava uupumus jäi vihdoin viime syksyn myötä pois.

Sen jälkeen bloggaaminen on jatkunut Trendin leivissä ja olen ollut todella tyytyväinen päätökseeni siirtyä tänne. Viime keväänä kaikki Trendin blogit loikkasivat Lilyn puolelle nettisivujen yhdistymisen myötä, mutta bloggaajan näkökulmasta se ei muuttanut kovinkaan paljon. Samojen ihmisten kanssa työskentelen edelleen ja viihdyn myös Lilyssä mainiosti. :) Perustin viime vuoden lopulla toiminimen, jonka kautta pyöritän blogiani ja muita työelämän projektejani. Blogin ohella teen freelance-pohjalta monenlaisia töitä – osaa satunnaisemmin ja osaa säännöllisemmin. Teen freelancerina jonkin verran viestintään liittyviä projekteja ja sen lisäksi olen tehnyt jonkin verran opetus- ja luennointikeikkoja sekä enenevässä määrin blogin kautta tulee myös erilaisia esiintymiskeikkoja esimerkiksi tapahtumien yhteydessä. Elämäntilanteeni muuttui paljon viime keväänä myös raha-asioiden osalta, kun muutin yksin asumaan ja elinkustannukset kasvoivat valtavasti sen myötä, joten olen tyytyväinen, että blogin ohella minulla on mahdollisuus tehdä vapaasti myös muita satunnaisia työjuttuja. Joku kyseli kysymyspostauksen yhteydessä myös siitä, että mitä freelancerin työ oikein on. Freelancerina työskentely tarkoittaa käytännössä siis vain sitä, että en ole varsinaisessa työsuhteessa työnantajaan. En siis saa säännöllistä kuukausipalkkaa keneltäkään tietyltä työnantajalta, vaan toimin yrittäjänä, myyn palveluitani muille yrityksille ja laskutan sitten heiltä laskun muodossa tekemästäni työstä. Freelancer maksaa myös itse omat eläkemaksunsa, yms. pakolliset lakisääteiset maksut kuten yrittäjät yleensäkin. Usein freelancerit tekevät siis monelle eri yritykselle töitä joko säännöllisesti tai projektiluontoisesti. Toivottavasti tämä selvensi asiaa hämmentyneille. :)

celestine9.jpg

Mitä tulee blogien kaupallisuuteen ja kaikenlaisiin markkinointiyhteistöihin, niin olen itse todennut jo kauan sitten, että paluuta entiseen ei ole. On bloggaajia, jotka tekevät tietoisen valinnan, etteivät halua olla tekemisissä minkäänlaisten kaupallisten yhteistöiden kanssa, mutta suurin osa suosituista ja menestyvistä blogeista on antanut periksi kehitykselle ja hyväksynyt erilaiset yhteistyöt osana nykyistä muotiblogimaailmaa. Itse pyrin pitämään tasapainon kaupallisen ja muun sisällön välillä ja valitsemaan yhteistyökumppaneiksi vain sellaisia tahoja, joista aidosti kuvittelen lukijoittenikin mahdollisesti saavan jotain irti. Jossain määrin kaupalliset yhteistyöt ovat myös tällä hetkellä elinehto blogilleni ja toimeentulolleni, mutta yhtälailla teen paljon yhteistöitä, joista en välttämättä saa mitään korvausta tai hyvitystä. Nostan erityisen mielelläni esille nimenomaan kulttuuriin ja taiteeseen liittyviä aiheita ja tekijöitä sekä muotialan tuoreita tulokkaita, joten on ollut ihana huomata, että myös lukijat pitävät näistä jutuista. Oma linjani yhteistöiden suhteen on aina ollut hyvin selkeä – lähden mukaan vain sellaisiin juttuihin, jotka tuntuvat aidosti itsestä hyvältä ja kiinnostavalta. Piilomainontaa ei blogissani ole harjoitettu koskaan, enkä aio harjoittaa sitä tulevaisuudessakaan. Välillä harmittaa ja turhauttaa, että jotkut lukijat ovat jatkuvasti epäilemässä bloggaajaa kaikenlaisesta salamyhkäisyydestä, keplottelusta ja jopa suoraan valehtelusta. Se tuntuu kurjalta, kun itse on pitänyt aivan alusta alkaen hyvin rehellistä ja avointa linjaa kaiken suhteen. Mutta bloggaajana sitä saa tottua kaikenlaiseen. :)

Jos mietin tätä hetkeä ja miten olen päätynyt tähän, niin matka on ollut todella pitkä. Omassa elämässäni on tapahtunut monenlaisia mullistuksia kuluneen vuoden aikana, mutta on ollut suunnattoman helpottavaa, että työelämän osalta minulla viimein on ollut hyvä olla. Monenlaisista tilanteista olen vuosien varrella selviytynyt, mutta olen kiitollinen, että pahin burnout-vaihe oli siinä vaiheessa jo selätetty, kun kuviot menivät henkilökohtaisessa elämässä alkuvuodesta uusiksi. Tiedän, että olen todella onnekas, että saan tehdä tätä työkseni, mutta sen voin kertoa, että ilmaiseksi en ole tähän päässyt. Olen tehnyt 6,5 vuotta lakkaamatta töitä päästäkseni siihen, missä olen nyt ja käynyt todella lähellä loppuunpalamista pitäessäni kiinni niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä. Välillä lukijoiden kommenteista huokuu se, että osa ei yksinkertaisesti ymmärrä, miten paljon työtä ja panostusta monet bloggaajat laittavat siihen omaan juttuunsa, joka ikinen päivä. Joka tapauksessa olen todella kiitollinen kaikista niistä upeista mahdollisuuksista, joita olen blogini kautta saanut ja onnellinen siitä, saan tehdä työkseni jotain, mitä rakastan näin paljon, mutta kyllä tämän eteen on töitä myös tehty. :) 

Toivottavasti tämä postaus vastasi monen teistä kysymyksiin! :) Ja koska tämä juttu ehti taas venähtää noin kilometrin mittaiseksi, niin jatkoa on yhä luvassa. Ajattelin nimittäin tehdä vielä postauksen ainakin siitä, millaisista asioista koostuu ammattibloggaajan työpäivä, koska siitäkin ovat monet kyselleet.

celestine2.jpg

Photos: Celestine Rioux by Nikolai de Vera (via Fashion Gone Rogue)

Related posts

5/10/13

Vesi vanhin voitehista

21 22 PA035459.JPG

Ehkä olette Lilyn yläbannerista huomanneetkin, että täällä on tällä viikolla startanut yhteistyökamppis Soda Streamin kanssa. :) Myös minut haastettiin mukaan tähän vesiaiheiseen kampanjaan ja tuumasin, että kun tämän lihattoman lokakuun myötä tulee mietittyä ruoka-asioita vähän normaalia enemmän, niin tähän samaan syssyyn sopivat hyvin myös juomiseen liittyvät pohdinnat. Sain kotiin Soda Stream -laitteen ja olen sitä nyt tässä testaillut ja siinä sivussa miettinyt vedenjuontia muutenkin. 

PA035453.JPG

Minut on lapsesta asti opetettu siihen, että vesi on paras janojuoma ja loppujen lopuksi juon hyvin vähän mitään limppareita ja mehuja. Toisaalta olen aina ollut vähän huono juomaan siinä mielessä, että jotenkin vain “unohdan” juoda. En vain hoksaa päivän mittaan juoda tarpeeksi ja äitini havahtui tähän jossain vaiheessa, kun minulla alkoi olla iltaisin omituisia päänsärkyjä. Äiti keksi kysäistä, että olenko juonut päivän aikana riittävästi vettä ja vasta silloin tajusin itsekin, että minähän en ollut juonut päivän aikana suunnilleen mitään! Pitäisi aina kuljettaa vesipulloa matkassa ja hörppiä siitä päivän mittaan, ja itse asiassa niin tuleekin usein tehtyä, jos olen liikkeellä. Jos kuitenkin istun kotona tai toimistossa, se juominen vain helposti unohtuu. 

PA035467.JPG

Olen miettinyt, että minun pitäisi kotonakin pitää työpöydällä koko ajan vesilasia, -kannua tai -pulloa, että muistaisin ajoittain hörpätä siitä. Pulloa tai kannua olen miettinyt siksi, että sen kautta olisi helppo seurata, että kuinka paljon olen juonut päivän mittaan. Nyt syksyn mittaan tulee kuin itsestään juotua vähän enemmän, koska vilukissana tykkään usein juoda teetä. Olen ajatellut sellaistakin vaihtoehtoa, että tekisi siitä juomahetkestä astetta erityisemmän – laittaisi kannuun tai vesilasiin vähän sitruunaa, limeä tai jotakin muuta raikasta makua antamaan ja/tai suihkauttaisi veden sekaan vähän hiilihappoja, niin siitä vesilasillisesta tulisi sellainen tietoinen pieni nautintohetki ja ehkä sen juomisen myös sitä kautta muistaisi paremmin. 

PA035469.JPG

Mitä veteen tulee noin yleensä, niin yleensähän kaikki julkkiskaunottaret hehkuttavat sitä, että yksi heidän kauneutensa salaisuuksista on riittävä vedenjuonti. Vesi onkin oikeastaan ihmisen hyvinvoinnin peruspilari: se poistaa kuona-aineita kropasta ja kosteuttaa kehoa sisältä käsin. Olen lukenut, että riittävä vedensaanti on esimerkiksi hyvänkuntoisten hiusten, kynsien ja ihon lähtökohta. Jos ei muuten, niin kyllähän noista kauneusväitteistäkin voi löytää motivaatiota siihen, että yrittäisi muistaa juoda riittävästi. Periaatteessa kai suositellaan, että ihminen joisi 1-2 litraa vettä päivässä, tosin siitä osa tulee luonnollisesti ruoan sekä muiden päivän aikana juotujen juomien mukana myös. Överiksi vedellä lotraamisessa ei kuitenkaan kannata mennä, sillä liika on liikaa veden kanssakin. Pahimmillaan liiallisesta veden juomisesta voi seurata vesimyrkytys, kun veren natriumpitoisuus pääsee laskemaan liian alhaiseksi. Eli kohtuus mukana vedenjuonnissakin ja muista kuunnella omaa kroppaasi. :)

PA035479.JPG

Jos nyt muutaman sanan sanon tuosta testailemastani laitteesta, niin Soda Stream itsessäänhän on tosi kätevä ja helppokäyttöinen: se ei tarvitse toimiakseen sähköä, vaan ainoastaan sellaisen hiilihapposäiliön, joka asennetaan laitteen sisälle. Hiilihapotuksen määrän voi itse päättää ja tiiviissä pullossa veden voi laittaa jääkaappiin odottamaan seuraavaa juomahetkeä. Tykkään itse juoda paljon kuplavesiä ja kampanjan mainoslauseessa piilee minusta aika hyvä pointti: Suomessa tosiaankin on maailman puhtain pohjavesi, joten hölmöähän se on kaupasta kantaa vettä kotiin, kun maailman parasta vettä tulee suoraan keittiön hanasta. Lilyn kamppiksen kautta on nyt mahdollista voittaa Soda Stream -laite omakseen, joten käykäähän osallistumassa kisaan TÄÄLLÄ! :)

PA035501.JPG PA035462.JPG

Related posts

16/08/13

Selkä kuntoon

23 45 P1012251.JPG

Olen pitkään miettinyt, että haluaisin kirjoittaa vähän ryhti-asioista ja selän hyvinvoinnista, koska uskon aiheen koskettavan itseni lisäksi aika montaa muutakin. Tietokoneen äärellä työskentely ja stressaava elämänrytmi nimittäin aiheuttavat takuulla muillekin päänsärkyä, kirjaimellisesti. En ole vieläkään saanut omaa tilannettani täysin korjattua, mutta uskon olevani matkalla oikeaan suuntaan.

Luulen, että useimmat ajattelevat hierontaan menemistä sellaisena arjen luksusjuttuna ja hemmotteluna – niin ajattelin jossain vaiheessa minäkin. Sittemmin suhtautumiseni asiaan on muuttunut. Edelleenkin ajattelen, että hieronta voi olla ihana rentoutushetki arjen keskellä, mutta siinä vaiheessa, kun lääkäri oikeastaan määräsi minut menemään hierontaan, tuntui, että luksuksen sijaan oli kyse jostain ihan muusta. Lääkärin määräyksen taustalla olivat krooniset niska-hartia-jumitukseni, jotka stressiin yhdistettynä alkoivat aiheuttaa minulle migreeniä, josta en ollut kärsinyt koskaan aiemmin. 

P1014007.JPG

Olen koko elämäni kärsinyt huonosta ryhdistä ja muistan teini-iän angsteissa isän patistusten suoristaa selkäni aiheuttaneen minussa suunnilleen päinvastaisen reaktion. Vedin kiukuissani hartiat entistä enemmän lysyyn ja lysyssä ollaan yhä. Olen nyt aikuisella iällä huomannut, että liikunnalla on ryhtiini todella positiivinen vaikutus ja etenkin baletti on aivan mahtavaa ryhtiliikuntaa. Lähes 30 vuoden aikana kertyneitä lihasjumeja ei kuitenkaan auota ihan hetkessä ja luontaisesti väärän asennon, monta vuotta huonossa työasennossa tietokoneella vietetyn ajan ja stressin aiheuttamien jännitteiden tuloksena ollaan tilanteessa, jossa olen suoraan sanottuna aika hemmetin jumissa. Siitä huolimatta kesti varsin kauan, ennen kuin sain sen lääkärin määräyksen jälkeen aikaiseksi mennä hierojalle.

En tiedä, miksi kynnykseni mennä hierojalle oli niin korkea. Ehkä se liittyi siihen, etten ollut koskaan käynyt. Ehkä osittain siihen, että lääkärin sanoista huolimatta ajattelin silti hierontaa sellaisena ylimääräisenä arjen hemmotteluna. Onnekseni tapasin sattumalta thai-jooga-workshopissa viime syksynä hierontaterapeutti Jaakko Jääskeläisen. Menin ihanan Nita Arpiaisen kutsumana käymään muutaman tunnin thai-jooga-sessiossa eräänä arki-iltana ja suurin osa harjoituksista tehtiin pareittain. Valtaosa workshopissa olevista tunsi toisensa tai oli tullut tilaisuuteen kaverin kanssa, mutta minä olin vailla paria. Niin oli myös Jaakko, joten niinpä teimme harjoitukset yhdessä ja puolivahingossa tutustuimme siinä sivussa. Jaakkoa kiinnosti thai-joogan lisäksi myös thaijoogahieronta ja jokin aika jooga-tuokion jälkeen hän otti minuun yhteyttä ja kutsui minut kokeilemaan thai-hierontaa. Monien mielikuvat thai-hieronnasta rajoittuvat suttuisiin ja jouluvaloin koristeltuihin hierontaputiikkeihin syrjäkaduilla, mutta se oikea thai-hieronta on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu.

P1014009.JPG

Marssin Jaakon pakeille mielikuvissani nimenomaan ihanan rentouttava hemmotteluhetki, mutta kylläpä olinkaan väärässä. :D Thaijoogahieronta on varsin fyysistä ja hieroja käyttää siinä omaa kehoaan apuna – ja thai-hieronnan aiheuttamista mielleyhtymistä huolimatta mistää sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse. ;) Ehkä ei ole kaikkein eniten kokeilemaan houkutteleva ja kannustava kommentti sanoa, että hemmottelutuokion sijaan minusta tuntui enemmänkin siltä kuin olisin joutunut kidutuskammioon. Se ei varsinaisesti johtunut Jaakosta, vaan enemmänkin siitä, että vasta siellä hierottavana ollessani oikeastaan tajusin, miten jumissa olenkaan. Tuntuu hullulta, että kaiken kiireen ja stressin keskellä sitä on jotenkin niin etäällä omasta kehostaan, ettei oikeastaan edes tunne niitä kaikkia jumituksia ja jännitteitä, ennen kuin tilanne äityy todella pahaksi, kuten omalla kohdallani kärjistyi migreeniksi. Vasta hierojan kosketuksen kautta tunsin oman kehoni karmaisevan tilan, kun sattui niin pirusti. Niin siis sellaiset asiat sattuivat, joiden ei kuuluisi sattua. En siis saanut hemmotteluhetkeä, vaan kokemus oli varsin kivulias ja fyysisesti rankka, mutta sitä suuremmalla syyllä totesin, että lääkäri oli oikeassa: taidan todella tarvita sitä hierontaa. Niinpä varasin Jaakolta uuden ajan siltä seisomalta.

Nyt kesätauon jälkeen palasin tällä viikolla hierojani pakeille ja lattialla tehdyn thai-hieronnan sijaan kokeiltiin tällä kertaa perinteisempää pöytähierontaa. Kivutonta ei ollut sekään. Kesätauon aikana huomasin itsekin omat jumitukseni ja ehdin jo kaivata hierontatuokioita. Olen ehtinyt laukata balettitunneilla ja hoitaa kotiini työpisteen, jossa ergonomia on kohdallaan fysioterapeutin ohjeiden mukaisesti: tuoli mahdollisimman lähellä pöytää, ryhdikäs asento ja kyynärvarret leväten pöytätason päällä. Jaakko kuitenkin totesi tämän viikon visiitillä niska- ja hartiajumitusteni olevan jo sillä tasolla, että tuskin saisin niitä omin avuin korjattua. Niinpä edessä taitaa siis olla ainakin syksyn verran vähenemässä määrin kivuliaita (toivottavasti ainakin) hetkiä hierojan pöydällä tai lattialla.

P1014012.JPG

Tuntuu, että olen fysioterapeutin ja hierojan ansiosta oivaltanut omasta kehostani merkittäviä asioita. Yksi olennaisin juttu on ollut se, mitä fysioterapeutti sanoi minulle joskus reilu vuosi sitten: on oikeastaan aivan sama, jos tekee joitakin liikunnallisia harjoituksia viikossa, mikäli istuu joka päivä 8 tuntia huonossa asennossa. Tietenkään ei ole turhaa liikkua ja harjoittaa lihaksia sillä tavoin, mutta jatkuva huono työasento tekee oikeastaan sen kaiken fyysisen työn tulokset tyhjiksi. Niinpä olen onnellinen, että minulla on viimein hyvä työpiste, jossa pystyn työskentelemään paremmassa asennossa. Kuten totesin jo alussa, niska- ja selkäpulmieni taustalla on varsin pitkä historia ja monenlaisten asioiden summa, eikä tilannetta korjata hetkessä. Kehoni on oppinut väärän asennon ja tuosta väärästä asennosta pois opetteleminen ei käy hetkessä, mutta toivon ainakin, että olen matkalla oikeaan suuntaan. Toinen iso oivallus on ollut se, että vaikka en aina tunnekaan jumituksiani, se ei tarkoita, etteivätkö ne olisi siellä. Oli oikeastaan aika huikaisevaa tajuta juuri se, että vasta toisen ihmisen kosketus sai minut kunnolla kosketuksiin oman kehoni kanssa – siinä on jopa jotakin aika runollista.

Omien selkäpulmieni kanssa taistelleena haluan sanoa teille, että tehkää tilanteelle jotakin jo ennen kuin se ajautuu tähän pisteeseen, missä minä olen. Korjatkaa työasentonne, liikkukaa, käykää hieronnassa, pitäkää työskentelyn lomassa taukoja ja verrytelkää. Pienillä jutuilla voi olla huima vaikutus! Itse uskon vahvasti, että omalla kohdallani paremmat ajat ovat edessä. Ja lienee hyvä herätä tilanteeseen nyt ja huoltaa kehoa, kun vielä on nuoruutta ja terveyttä jäljellä. :)

Haluan tässä yhteydessä myös jeesata ystävääni Jaakkoa, joka on todellakin ollut aikamoinen ihmemies ja laittanut mielikuvani hieronnasta täysin uusiksi. Jos siis tarvetta tai kiinnostusta olisi hieronnalle, niin tässä on hieroja, jota voin tyytyväisenä asiakkaana lämmöllä suositella. Lisätietoa erilaisista hieronnoista, hinnoista sekä Jaakosta itsestään löydätte hänen nettisivuiltaan TÄÄLTÄ. Jaakko tarjoaa nyt kaikista elokuun aikana varatuista ajoista 10 euron alennuksen Facebook-sivujensa tykkääjille, joten jos haluatte mennä kokeilemaan, niin käykää ensin tykkäämässä sivuista ja käykää sitten varaamassa aika netin kautta tai ottakaa yhteyttä Jaakkoon. :) Aika voi siis mennä myöhempäänkin syksyyn, kunhan se vain varataan elokuun aikana. Postauksen kuvat ovat Jaakon entisistä työtiloista Tehtaankadulta, mutta nykyään hänen toimitilansa sijaitsevat ihan Helsingin keskustassa Eerikinkadulla.

P1014010.JPG

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts