1/04/14

Kääk, siinä on reikä!

44 24 P3310770.JPG

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Xylitol Jenkki

Nyt kuulkaa otti ohraleipä! Tarinoin viime viikolla vähän hampaisiin liittyviä juttuja ja nyt olisi luvassa jatkoa Xylitol Jenkin minulle heittämään hammashaasteeseen… Pääsin nimittäin Jenkin sponssaamana oikein perusteelliseen hammastarkastukseen PlusTerveys Kokonaishammashoidon Klinikalle ja aiemmin kympin tytöksi hammaslääkärissä kehuttua, pahaa-aavistamatonta meikäläistä odottikin tällä kertaa tympeä ylläri. Hampaassani oli REIKÄ!

Myönnän, että järkytyin hiukan tästä uudesta ja ikävästä tulokkaasta ennen niin reiättömässä hammasrivistössäni, mutta niinpä vain sain todeta, että en ole minäkään immuuni hammaspeikoille. Erityisen paljon reikä harmittaa siksi, että olen kyllä huolehtinut hampaistani tosi kiltisti ja kuuliaisesti, mutta näemmä parantamisen varaa olisi yhä vieläkin. Kaiken kaikkiaan hammaslääkärin tekemä tarkastus oli tosi hyödyllinen kokemus, joten suosittelen todella lämmöllä teitä muitakin tsekkauttamaan hampaanne säännöllisin väliajoin. Ilman tätä yhteistyötä ei tätäkään reikää olisi varmaan havaittu pitkään aikaan ja pahimmassa tapauksessahan vielä melko harmiton ketku hampaan kiilteessä voi levitä hoitamattomana syvälle hammasluuhun saakka, ja silloin paikkaaminen ei enää olekaan ihan pieni operaatio. Eli sattui kyllä kreivin aikaan tämä hammaslääkärivisiitti.

P3310771.JPG

Viheliäisestä reiästä huolimatta sain jälleen kehuja siisteistä hampaistani, mutta löysipä hammaslääkäri pari muutakin pientä huomauttamisen arvoista asiaa. Purukalustostani löytyi nimittäin tuon reiän lisäksi pari pientä reiän alkua ja lisäksi sain noottia siitä, että yhä suussa majailevat vasemman puolen viisaudenhampaat olisi syytä poistattaa mahdollisimman pian. Ilmeisesti ylempi viisaudenhammas on vähän sellaisessa asennossa, että saattaa haitata purentaa ja sitä kautta aiheuttaa esimerkiksi päänsärkyjä. Toisen puolen viisurit poistettin viime keväänä ja vaikka kovasti pelkäämäni operaatio meni ihan hyvin, olen huomaamattani lykännyt vasemman puolen hoidattamista vain eteenpäin ja eteenpäin. Nyt ei varmaankaan enää auta kuin vain kohdata pelko, ryhdistäytyä ja kilauttaa klinikalle…

Okei, saldona yksi reikä. Ei paha! Olin silti vähän hämmentynyt, mistä moinen (sekä ne sen aluillaan olevat pikkuveljet) tähän hätään pukkasi ja ryhdyimme hammaslääkärin kanssa pohtimaan tilanteen mahdollisia syitä sekä kartoittamaan, miten reiän alkujen edelleen kehittymistä voisi estää. Ja itse asiassa syypää reikään ja reiän alkuihin taisi löytyä varsin helposti, joskin ehkä hieman yllättävältä suunnalta. Hammaslääkäri nimittäin arveli, että ongelma on hammastahnassani.

P3310871.JPG

Olen viimeiset kolmisen vuotta käyttänyt luomuhammastahnaa, koska huomasin tykkääväni sen suutuntumasta tavallisia tahnoja huomattavasti enemmän: ei ärsytä, ei kuivata. Pulma luomutahnassa on kuitenkin se, että se ei sisällä fluoria, joka taas on tehokkaimpia tapoja ehkäistä reikiä. Jos luomua välttämättä haluaa käyttää, niin kannattaisi todennäköisesti purskutella sen ohella sitten fluoripitoisella suuvedellä, koska täysin ilman fluoria hampaat ovat suuremman reikiintymisriskin alla. Vaikka nykyään harvemmin enää harrastetaan niitä hampaiden vuosittaisia fluorauksia (muistatte varmaan kouluajoilta?), hammaslääkärit suosittelevat silti fluorihammastahnan päivittäistä käyttöä. Edessä taitaa siis olla hammastahnan vaihto.

Sain myös muita hyviä vinkkejä enempien reikien ehkäisemiseen ja yksi niistä on hammaslanka. Minulla on todella ahtaat hammasvälit, joten niiden putsaaminen ei aina ole ihan helppoa – moni hammaslankakaan ei mene sinne minimaaliseen rakoon. Onneksi on olemassa niitä ekstraohuita hammaslankoja. Minulla reikä oli juuri hankalassa paikassa kahden hampaan välissä, minne en edes tiennyt reiän voivan iskeä. Se oli siis hyvin konkreettinen muistutus siitä, että sitä hammaslankaa pitäisi oikeasti muistaa käyttää – mieluiten joka päivä mutta vähintään muutaman kerran viikossa.

P3310768.JPG

Yksi hammaslääkärin mainitsemista hyvistä kikoista reikien välttämiseen on myös ksylitolipurkka. Olen aina tykännyt syödä purkkaa ja vaikka varmaan jokaisessa laukussani lymyilee purkkapussi, olen syönyt purkkaa vähän milloin sattuu. Ei kuitenkaan ole ihan samantekevää, milloin purkkaa pureskelee ja paras hetki sille on aterian jälkeen (etenkin, jos ruoka on sisältänyt sokeria). Ksylitoli suojaa hampaita reikiintymiseltä tehokkaasti ja estää happohyökkäystä ruokailun jälkeen, joten pitäisi nyt vain saada tehtyä purkasta sellainen vakituinen tapa aterian jälkeen. Se hyvä tästä Jenkki-yhteistyöstä on ainakin seurannut, että kamppiksen startattua olen syönyt purkkaa paljon säännöllisemmin aterioiden jälkeen, kun tässä yhteydessä tuli opiskeltua vähän ksylitoliasiaa laajemminkin.

Kannattaa muuten muistaa, että heti syömisen jälkeen ei saisi pestä hampaita. Happohyökkäyksen ollessa käynnissä hampaan kiille on huokoinen ja pehmeä ja näin ollen heti ruokailun jälkeen peseminen voi vahingoittaa hampaiden kiillettä, joka puolestaan suojaa hammasluuta. Syömisen jälkeen tulisi odottaa ainakin 30 minuuttia ennen hampaiden pesua. Kannattaa siis mieluummin syödä heti aterian jälkeen ksylitolipurkkaa. Hammaslääkäri vinkkasi, että jos purkkaa ei ole tarjolla, niin kuulemma ensiavuksi ruoan jälkeen käy myös suun huuhtominen vedellä (mutta se ei siis koskaan vastaa millään muotoa ksylitolia, jota lääkäri suositteli painokkaasti).

P3310867.JPG

Muita oivallisia vinkkejä hammaslääkäriltä oli muun muassa se, että hampaat tulisi pestä aamulla ennen aamupalaa. Lääkäri muistutti, että reikien syntyyn tarvitaan kaksi asiaa: bakteereja ja sokeria. Nukkuessa suuhun muodostuu bakteereja, mutta hampaiden pesu puhdistaa suun enimmistä bakteereista ja sitä kautta suojaa hampaita rei’iltä, vaikka aamupalassa olisikin sokeria. Itse ainakin olen tehnyt aina ihan väärin päin eli pessyt hampaat vasta aamiaisen jälkeen! Eli nyt sitten pitää muuttaa rutiineja niin, että ennen aamiaista pesen hampaat ja aamiaisen jälkeen syön sitten vaikka sitä ksylitolipurkkaa.

Vaikka siis kuvittelin, että hammashommat ovat hyvin ja huoletta hallussa, niin tässä tuli kyllä pieni näpäytys meikäläiselle, että parantamisen varaa on yhä!  Ja yhyy, nyt on siis toinen hammaslääkärireissu edessä sen reiän takia. Mitenkäs te muut? Löytyikö muilla hammaslääkärini neuvojen pohjalta parannettavaa?

P3310893.JPG

PSST, olen nyt tässä kampanjan aikana tehnyt empiiristä purkkatutkimuksta ja vinkiksi muille, että meikäläisen Jenkki-lempparimaut ovat salmiakki (täysksylitoli), vadelma-lakritsi, soft lemongrass (täysksylitoli) sekä se Koiramäki-kuvioitu mansikkapurkka (täysksylitoli), joka taitaa olla tarkoitettu lapsille, mutta väliäkös tuolla. ;)

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

26/03/14

Missä mun lihakset on?

14 17 20226302.jpg

Siitä on nyt muutama viikko, kun kerroin, että aion hiljalleen alkaa kirjoitella treenipostauksia jälleen. Kiitos teille aivan ihanasta vastaanotosta ja tsemppauksesta kuntoprojektini suhteen! Oli tosi kiva lukea, että niin monia kiinnostavat meikäläisen treenihöpinät. Olen tuosta edellisestä blogijutusta lähtien suunnitellut seuraavan tekemistä, mutta jotenkin ikinä ei ole ollut aikaa ja sopivaa hetkeä tarttua aiheeseen. Todellisuudessa olen jo hiljalleen tässä taustalla aloitellut salitreeniä uudelleen, mutta en ole vain ehtinyt raportoida siitä reaaliajassa. Minulla on vaikka kuinka monta postausideaa ja päänupissa, mutta tuumasin, että parasta lienee aloittaa ihan alusta. :)

En ole koskaan ollut mikään intohimoinen salitreenaaja, mutta jonkinlaista pientä kokemusta minulla on ollut salilla käymisestä ennestäänkin. Puolimaratonille treenatessani kävin säännöllisesti nostelemassa rautaa (hehheh) pari-kolme kertaa viikossa ja siinä ajassa ehti hieman tuloksiakin jo saavuttaa. Tulosten näkyminen itsessään oli jo sen verran palkitsevaa, että kasvava haba houkutteli palaamaan salitreenin äärelle sinnikkäästi viikko toisensa jälkeen. Toki aloittelijaa hommassa auttoi merkittävästi myös kesän ajaksi käyttöön puolimaraton-projektia varten saamani personal trainer, joka jeesasi minut salitreenissä alulle ja teki minulle saliohjelman. Jotenkin sen puolimaratonin jälkeen kuitenkin myös salilla käyminen vain jäi juoksemisen tavoin. Olin saavuttanut tavoitteeni ja yhtäkkiä olikin vaikea löytää motivaatiota palata salille.

Puolimaratonin juostuani taukoa tuli salitreenin osalta varmaan melkein pari vuotta niin, etten käytännössä tehnyt minkäänlaista lihaskuntoharjoittelua. Lopulta Esportin kanssa tekemäni yhteistyö sai minut raahaamaan itseni salille uudelleen. Tälläkin kertaa olennaisesti jeesaamassa oli personal trainer, jolle toden totta oli käyttöä, koska parissa vuodessa kaikki tekniikka ja se vanha saliohjelmakin oli ehtinyt autuaasti unohtua. Jaksoin jonkin aikaa rehkiä lihaskuntotreenin kanssa, mutta kun kiireisessä arjessa ja burn outin partaalla oli luovuttava jostakin, se sai olla salitreeni, joka ei edelleenkään kuulunut lemppareihini liikunnan osalta, vaikka hyödyllistä onkin. 

20226323.jpg

Yhtäkkiä havahduin tuossa viime syksynä siihen, etten ole tainnut käydä säännöllisesti tekemässä mitään kuntosaliin viittaavaakaan varmaan liki kolmeen vuoteen. Oivallus ei tullut sitä kautta, että olisin millään tavalla kaivannut painojen kanssa puuskuttamista, mutta huomasin vain oman voimattomuuteni ja turhauduin. Minusta alkoi nimittäin jossain vaiheessa tuntua balettitreeneissä siltä, että en edisty sellaista tahtia kuin haluaisin. Ja yksi suurimmista ongelmistani tuntui olevan lihasvoiman puute. Moni liikkeistä jäi puolitiehen, koska lihaksissani ei ole riittävästi voimaa ja samaan aikaan tuntui siltä, ettei kehitys tapahdu riittävän vauhdilla pelkän balettiharjoittelun turvin.

Koko balettiharrastushan on siis todellisuudessa yhtä suurta kehityskohdetta lihasvoimasta notkeuteen ja kehonhallinnasta liikekieleen, puhumattakaan siitä tekniikasta. :D Mutta erityisesti minua turhautti se, että jalka ei nouse, koska minulla ei vain ole riittävästi voimia nostaa sitä. Kuvittelin että rautakangen notkeuden omaavalla ihmisellä notkeus (tai siis sen puute) olisi baletissa suurempi ongelma, mutta väärässäpä olin. Ja tämä havainto ei niinkään kerro notkeuteni kehityksestä, vaan enemmän siitä, miten surkean vähän voimaa lihaksissani on. Valitettavasti. Ja siinä kohtaa tuli tunne, että jotain on tehtävä.

20226443.jpg

Tiesin alusta alkaen, ettei minulla olisi osaamista taikka motivaatiota aloittaa salilla käymistä yksin näin monen vuoden tauon jälkeen, varsinkaan kun salitreenistä ei ollut koskaan muodostunut minulle sellaista säännöllistä rutiinia. Koska edellisestä käynnistä oli vuosia, oli lähinnä sellainen olo, että kaikki ne vempaimet näyttivät joltain keskiaikaisilta kidutusvälineiltä eikä minulla ollut aavistustakaan, miten niitä kuuluisi käyttää. Saati mitä minun oikestaan siellä salilla edes pitäisi tehdä. Ja tekisinkö sen vähän edes oikein, mitä sinne menisin tekemään. Koska asioiden tekeminen painojen kanssa väärin on varmaan yksi helpoimpia tapoja hajottaa oma kehonsa, totesin tarvitsevani tässä hommassa jonkun ulkopuolisen apua. Ja päätin palkata itselleni personal trainerin.

Päätökseni palkata personal trainer ei oikeastaan syntynyt täysin omasta päästäni. Asia tuli nimittäin puheeksi erään puolitutun tyypin kanssa, jonka sain kuulla perustaneen personal training -yrityksen. Hän sitten ohimennen ehdotti, että ryhtyisi “valmentamaan” minua ja pienen harkinnan jälkeen suostuin ehdotukseen. Olisin varmasti voinut pyytää apua joltain salilla ahkerasti käyvältä kaveriltakin, mutta totesin tarvitsevani sen verran kädestä pitäen tapahtuvaa neuvontaa, etten viitsisi rasittaa ystäviäni moisella. Ja nytpähän maksan siitä hyvästä, että joku oikeasti neuvoo ja opastaa, tekee minulle relevantin saliohjelman, auttaa kokonaisvaltaisen suunnitelman tekemisessä ja myös piiskaa sitten tarvittaessa persuksille. Sekä vahtii, että teen liikkeet teknisesti oikein, mikä tosiaan alkuvaiheessa voi vaatia hieman harjoittelua.

20226309.jpg

PT:n palkkaaminen tuntui tietysti alkuun rahallisesti aika suurelta sijoitukselta, mutta samaan aikaan mietin, että käytän oikeasti tässä rahaa omaan hyvinvointiini. Voisiko sitä juuri paremmin rahojaan käyttää? PT myös nosti esiin sen ajatuksen, että eihän treenejä hänen kanssaan ole tarkoituksenakaan jatkaa ikuisesti, vaan ideana on se, että hän auttaa minut alkuun tässä kuntoprojektissa niin, että opin treenaamaan salilla myös itsenäisesti ja saan siitä tehtyä rutiinia. Sen jälkeen minulla on eväitä treenata yksin vaikka koko loppuelämä – kunhan vain itse piiskaan itseni liikkeelle. Tässä alkuvaiheessa tarvitaan todennäköisesti hieman sitä patisteluakin. Tunnen itseni ja tiedän, että olen melko mukavuudenhaluinen tyyppi, enkä välttämättä saa itsestäni kaikkea irti, jos treenaan itsekseni. Tiedän myös, että kiireen keskellä tulee helposti jätettyä treeni väliin, joten sovitut treenitapaamiset PT:n kanssa saavat minut myös menemään kiltisti sinne salille. 

Toiveet ovat siis korkealla ja tuntuu, että olen oikeasti nyt panostanut tähän juttuun ja motivoitunut tekemään lihaskunnolleni jotain useistakin syistä. Parit salitreenit ovat jo PT:n kanssa takana, mutta niistä kerron sitten seuraavassa jutussa. Olisi kiinnostavaa kuulla, onko joku muukin joskus turvautunut personal trainerin apuun ja millaista buustia saitte siitä omaan treenaamiseenne? 

20226333.jpg

Photos: Old Visuals / Lehtikuva (yhteistyössä STT-Lehtikuvan kanssa)

Related posts

20/03/14

Say cheeeeeeeese!

12 8 P1217551.JPG

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Xylitol Jenkki

Jos mietin päivittäisiä kauneudenhoitorutiinejani, on kolme asiaa, joista en tingi koskaan: kasvojen puhdistus, kosteusvoide sekä hampaiden pesu. Nämä kolme rutiinia toistan joka päivä kahdesti, olin missä tahansa ja oli tilanne mikä hyvänsä. Vaikka ihonhoidosta tulee kauneuteen liittyvien aiheiden lomassa kirjoiteltua melko usein, hampaista en ole blogihistoriani aikana tainnut kirjoittaa kovinkaan montaa kertaa. Nyt kuitenkin meille kaikille tuttu Xylitol Jenkki haastoi minut pohdiskelemaan omia hampaidenhoito-rutiinejani. Ja mikäpäs siinä! Koska hampaisiin liittyvät asiat ovat viime aikoina pyörineet paljonkin mielessä, päätin tarttua haasteeseen.

Hampaat ovat vähän sellainen itsestäänselvyytenä pidetty juttu, johon ei juuri tule kiinnitettyä kauheasti huomiota, ennen kuin vastassa on jokin ongelma. Olen itse saanut kiitollisesti elää varsin ongelmattoman purukaluston kanssa: hampaani ovat aina olleet suorat ja reiättömät – jälkimmäisestä kiitos kuuluu varmaan osittain omille tunnollisille hoitorutiineille ja osittain käy kiittäminen geeniperimääni. Purentaani korjattiin joskus teini-iässä sellaisilla telaketjuhammasraudoilla, jotka toki olivat teinille kauhistus, mutta vaikuttivat lopulta elämääni varsin vähän. Vaikka ujostelin rautaista hymyäni tuolloin, pääsin silti kokemaan esimerkiksi ensisuudelmani raudat suussani. ;)

P1217479.JPG

Hammaslääkäreiltäkin olen saanut kiitosta hyvistä hampaistani ja viimeksi vuosi sitten viisaudenhammasleikkaukseni yhteydessä hammaslääkäri totesi minulla olevan kympin hampaat. Ainoa pieni miinus tuli siitä, että runsas sitrushedelmien syöminen ei tee kiilteelle hyvää. Osaan silti arvostaa huoletonta hammasrivistöäni, sillä tiedän monia, joille tunnollisestakin hampaidenhoidosta huolimatta puskee reikiä. Liekö myös perintötekijöillä vaikutusta asiaan? Myötätuntoni siis heille, joille reikiä tulee herkästi.

Olen aina hoitanut hampaitani tosi hyvin ja kiitos siitä kuuluu ehdottomasti äidilleni, joka pienestä pitäen kasvatti meidät hampaidenhoidon tärkeyttä painottaen. Äiti oli itse viisilapsisen perheen nuorimmaisen jotenkin jäänyt vaille sitä tiukinta valistusta (tai itse tottelemattomuuttaan laiminlöi hampaiden harjausta?) ja se koitui sitten kohtaloksi. Äiti on kertonut, kuinka lapsena hammaslääkärin tuolissa paikattavana istuessaan oli vannonut, että jos hänellä joskus olisi omia lapsia, he eivät pääsisi lintsaamaan hammaspesuista. Ja tämän lupauksen hän myös piti, sillä saimme niin rautaisen kasvatuksen hampaiden harjauksen tärkeydestä, että ei olisi tullut mieleenikään jättää tuota rutiinia hoitamatta. Valistushommassa auttoi myös legendaarinen Satu hammaspeikoista -kirja, jonka sivuilla seikkailivat hammaspeikot Möö ja Paa. Muistaako joku tuota mahtavaa lastenkirjaa? Kyllä muuten tehosi ainakin tähän tyttöön!

P1217464.JPG

Muistuu muuten tässä yhteydessä mieleen yksi hauska muisto, joka on pakko jakaa. Meillä oli nimittäin tapana joskus, että minä olin vastuussa pikkuveljeni hampaiden pesusta muutaman vuoden ajan joskus ollessani ala-asteella. Seitsemän vuotta nuoremman veljeni hampaiden harjaaminen oli joskus ikävuosina 4-6 jokseenkin suurpiirteistä ja koska äitini ei ihan luottanut veljeni huolellisuuteen, sai tunnollinen isosisko hommakseen harjata pikkuveikan hampaat joka ilta. :D Meillä oli siis sellainen iltarutiini yhdessä, että ensin pestiin hampaat ja sen jälkeen luin veljelleni iltasadun. Ja tätä jatkui siis monen vuoden ajan joka ilta. Liekö tässä syy, miksi olemme yhä nuoremman veljeni kanssa niin erityisen läheisiä?

Nykyään harjaan hampaat kaksi kertaa päivässä, aamuin ja illoin. Ja joskus saatan pestä hampaita keskellä päivääkin, jos vain tuntuu siltä. Hampaiden pesusta on tullut niin itsestäänselvä rutiini, etten voisi kuvitellakaan astuvani aamulla ulos ovesta pesemättä ensin hampaita. Vaikka nukkuisin pommiin, niin inhoan sitä tunkkaista tunnetta suussa aamulla niin paljon, että myöhästyisin varmaan ennemmin töistä kuin jättäisin hampaani harjaamatta. Minulla oli aemmin paha tapa harjata hampaita liian kovaa ja sain tuolloin hammaslääkäriltä määräyksen ryhtyä käyttämään sähköhammasharjaa. Nyt en enää osaisi edes olla ilman ja tavallisella harjalla harjatessa tuntuu siltä kuin hampaat eivät ollenkaan tulisi puhtaiksi. Ja sähköhammasharja auttoi todella tajuamaan, miten järkyttävän kovaa olin hampaita harjannut aiemmin. Nyt pelkkä ajatus siitä tekee pahaa, kun on tottunut hellävaraisempaan meininkiin. Vielä kun muistaisi vähän ahkerammin käyttää sitä hammaslankaa…

P1217474.JPG

Myös ksylitolipurkka on osana hampaidenhoitoa elämässäni, vaikken usein osaakaan ajatella purkan pureskelua hampaiden kannalta. Syön pelkästään ksylitolipurkkaa ja viime vuosina olen mieluiten syönyt täysksylitolia. Täysksylitolipurkassa maku ei kestä ihan yhtä kauan kuin tavallisessa purukumissa, mutta lempparimakuni löytyvät silti sieltä täysksylitolien puolelta: lemongrass (nam!) ja salmiakki. Joskus tosin on ihan kiva syödä sellaista voimakkaampaakin purkkaa, jos päätavoitteena on raikastaa suuta. Minä kuulun juuri niihin tyyppeihin, joilla on jokaisen käsilaukun pohjalla jättimäinen purkkapussi varmuuden vuoksi ja kieltämättä kyllä syönkin purkkaa päivittäin aika paljon. Mutta parasta siinä tietysti on se, että ksylitolipurkkaa jauhaessa sitä huomaamattaan estää happohyökkäyksiä ja kariesta. :)

Tähän Jenkki-haasteeseen kuuluu myös sellainen osuus, että pääsen lähitulevaisuudessa perusteelliseen hammastarkastukseen. Olen aika huolettomin mielin, koska tähän asti purukalusto on ollut melko kiitettävässä kunnossa (lukuunottamatta mellakoivia viisaudenhampaita, joista toinen parivaljakko vielä odottaa poistoaan, yyh), mutta aina sinne hammaslääkärin tai -hoitajan tuoliin istahtaminen silti vähän jännittää. Eli myöhemmin on sitten raporttia luvassa, että millaisen tuomion hampaistani saan tällä kertaa!

P1217473.JPG

PS. Pakko muuten mainita tällainen todella huvittava juttu, mikä tuli yllättäen vasta tätä postausta kirjoittaessa mieleen varmaan ensimmäistä kertaa sitten lapsuusaikojen. Kävin joskus pienenä partiossa (ja inhosin muuten sitä sydämeni pohjasta) ja meillä piti kaikilla olla jotkut partionimet eli jotkut sellaiset hauskat lempinimet, joita käytettiin partiokokouksissa toisistamme. En meinannut millään keksiä mitään hauskaa lempinimeä, joten lopulta minusta tuli sitten Jenkki. :D Hahahah!

<img alt=”P1217488.JPG” src=”http://www.lily.fi/sites/lily/files/user/550/2014/03/p1217488.jpg”>

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

3/01/14

Lupaus vuodelle 2014: parempia unia

26 25

Kävin joskus joulukuun alkupuolella tutustumassa Novellen tilaisuudessa, jossa puhuttiin hyvästä olosta ja erilaisista hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Novelle heitti tuolloin mukana olleille bloggaajille hyvinvointihaasteen asettaa jokin parempaa elämää kohti vievä tavoite itselle ja kirjoitella siitä vielä loppuvuodesta. No en ehtinyt mukaan haasteeseen, mutta ehdin silti pohtia, mikä oma tavoitteeni olisi, jos jotakin haluaisin omassa elämässäni muuttaa ja parantaa. Ja tätä asiaa sivusin ohimennen myös tuossa joulun aikaan kirjoittamassani hyvinvointijutussa: kyseessä on nimittäin uni ja nukkuminen.

insta6.png

En ole koskaan ollut tosi selkeästi aamu- tai iltaihminen siinä, missä monet muut ovat aivan ehdottomasti jompaa kumpaa. Olen aina ollut vähän sellainen yökukkuja, että illat venyvät helposti pitkiksi, vaikka mitään järkevää tekemistä ei edes olisi. Unohdun kaikenlaisten touhujen pariin tai vain lukemaan kirjaa, roikkumaan netissä, katsomaan telkkarisarjoja, lörpöttelemään kaverin kanssa puhelimessa tai mitä milloinkin. Samanaikaisesti aamut ovat mielestäni melkeinpä päivän parasta aikaa ja olen ylivoimaisesti tehokkaimmillani aamun aikaisina tunteina. Nousin esimerkiksi eilen tekemään töitä jo klo 6.30 ja tehokkain aikani taisi kestää jonnekin klo 11 asti, minkä jälkeen sekä työteho että -motivaatio romahtivat pohjalukemiin. Pystyn toki paiskimaan hommia kokonaisen työpäivän verran ja ylikin, mutta luovin ja tuotteliain aika minulla osuu selvästi aamuun ja aamupäivään. Kotitoimistosta käsin työskentely on tätä piirrettä ajatellen ehdoton etu, sillä voin nousta sängystä vaikka kuudelta ja ryhtyä heti tekemään töitä suoraan herättyäni. Muistan kokeneeni usein turhautumista siitä, kun normaalissa päivätyössä käydessä tehokkaimmat tuntini tuhrautuivat aamupalaan, suihkuun, pukemiseen ja lopulta liikenneruuhkassa istumiseen. Tässä mielessä kotityöskentely siis sopii minulle mahtavasti. Voin halutessani pukea päälleni vaikka vasta iltapäivällä, jos päivän ohjelmassa ei ole tapaamisia, tms. Tämä aamun tunteina tehokkaimmillaan oleva minäni on kuitenkin hiukan ristiriidassa sen yökukkujan kanssa. Houston, we have a problem. 

insta13.png

Nuorempana yökukkumisten ja aikaisten aamuherätysten ristiriita ei häirinnyt, sillä no, nuorena sitä vain jaksaa. On ollut pysäyttävää huomata, että sama määrä unta ei vain yksinkertaisesti enää riitä kuin aiemmin. Muistan joskus lukiossa pärjänneeni mainiosti 6 tunnin yöunilla ja joinakin öinä nukuin vähemmänkin. Nykyään tuntuu siltä, että edes keskiverto 7 tuntia ei riitä mihinkään, vaan aidosti virkeänä herätäkseni tarvitsisin unta 8-9 tuntia yössä eikä tämä talven pimeys ja kaamos ainakaan auta asiaa. Väsymys näkyy minussa työtehon heikkenemisenä, mielialojen ailahteluna sekä ihon oireiluna ja tuntuu kropassa uneliaisuutena ja vetämättömänä fiiliksenä. Laitoin pitkään väsymykseni stressin piikkiin, mitä se varmasti osaltaan olikin, mutta selitys ei enää päde, kun orastava burnout on selätetty jo aikapäiviä sitten. Olen joutunut vain kohtaamaan sen tosiasian, että unentarpeeni on yksinkertaisesti muuttunut. On kuitenkin todella vaikea päästä vanhoista tavoista eroon ja yökukkujalle tuntuu lähes mahdottomalta pujahtaa peiton alle ennen yhtätoista (tai herra paratkoon kymmentä) illalla, kun normaalisti nukkumaanmenoaika pyörii siellä puolen yön paikkeilla tai reilusti sen jälkeenkin. Olenpa parhaimmillaan onnistunut kukkumaan pystyssä itsekseni kotona useamman kerran jopa neljäänkin, mutta tuollaiset hairahdukset ovat onneksi harvassa. 

insta12.png

Joskus sitä tarvitsee pientä potkua persuksille, jotta saisi siirrytyä epämääräisistä pohdinnoista konkretiaan ja Novellen tilaisuudessa hyvinvointikeskustelua seuratessani jotenkin viimein havahduin tähän asiaan ja päätin, että jotain on tehtävä. Totesin tuolloin, että siirtäisin unirytmini korjausoperaation suosiolla alkuvuoteen, koska joulukuu Wannabe Ballerinasin jouluesityksineen oli mahdoton ajankohta siirtyä aikaisempiin nukkumaanmenoihin. Kun treenit päättyivät toisinaan vasta 22.30 illalla ja kotona oli lähempänä yhtätoista (ja yleensä aivan liian virkeänä nukkumaanmenoa ajatellen), oli vain yritettävä jotenkin luovia noiden aikataulujen kanssa. Hyväksyin siis tosiasian, että unijuttuja voisi kunnolla edes miettiä vasta joulushown jäätyä taakse. No joululomakin meni yökyöpelöidessä, joskin aika vapautuneesti myös nukkuessa pitkälle päivään. Mutta nyt tuumasin, että voisi olla aika viimein yrittää tehdä asialle jotain.

Konkreettinen tavoitteeni on siis lisätä yöunen määrää ja sen myötä toivon mukaan olla virkeämpi ja voida paremmin. Vaikka freelancerina voin venyttää heräämisiä myöhemmäksi ja saan itse määritellä työaikani, haluan joustaa ennemmin illasta, koska illan viimeiset tunnit harvoin tuottavat mitään kovin hyödyllistä siinä missä aamuisin olen töiden suhteen parhaimmillani. On siis ainoastaan järkevää lähteä ratkomaan tilannetta puhtaasti nukkumaanenoa aikaistamalla, vaikka toki satunnaiset päivätorkutkin voisivat toimia ainakin ensiapuna joskus. Ne harvoin kuitenkaan pelastavat tilannetta täysin, jos yöunet ovat jääneet vajaiksi. Olennaisinta olisi siis päästä illalla sänkyyn ja nukahtaa aiemmin. Koska en omista telkkaria, iltaisin kukkumisen syy on useimmiten tietokoneella lorvailu tai puhelimessa roikkuminen toisen yökyöpelikaverini kanssa. Jos kotona työskentelyn etuja on se, että voi aloittaa työpäivän ennen kukonlaulua aamulla, on sen haittapuolia se, että varsinaisten työaikojen puuttuessa, työhommia tulee usein tehtyä myöhään iltaan asti. Kaikki koneen äärellä vietetty aika ei välttämättä ole konkreettista postausten kirjoittamista, mutta tiedonhakua ja kiinnostavien juttujen, kuvien ja aiheiden bongailua. Toisaalta paljon aikaa menee myös Facebookissa ja Skypessä chattailuun sekä Netflixin tuijottamiseen. Päällimmäinen keino ongelman korjaamiseksi taitaisi siis olla vain laittaa kone kiinni aiemmin. Mutta kun, helpommin sanottu kuin tehty. 

insta18.png

Olen miettinyt, että minun pitäisi ehkä luoda tähän joku systeemi. Sellaisina iltoina, kun ihan oikeasti on töitä ja pitää saada jotakin tehtyä deadlinen puitteissa, valvominen on sallittua, mutta jos koneella tulee vain lorvittua päämäärättömästi, sen voisi ihan yhtä hyvin sulkea. Koska ehdottomat aikarajat harvoin toimivat minulla, olen miettinyt, että jokin sellainen systeemi voisi toimia, että loisin jonkin aikahaarukan, jonka puitteissa toimin. Esimerkiksi sellaisen, että tavoitteena olisi sulkea kone viimeistään klo 22 mutta olla nukkumassa viimeistään klo 23, jolloin siinä olisi vähän joustovaraa, jos jokin asia tuntuisi vielä kymmenen maissa olevan kesken. Jos taas mitään erityistä ei olisi, niin nukkumaan voisi mennä jo heti kymmenen jälkeen. En oikein tiedä, miten tämän käytännössä toteuttaisin? Jokin hälytys puhelimeen kymmeneksi illalla? :D Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan! Painiskeleeko joku muu samanlaisten pulmien kanssa? Tai onko teillä jotain muita hyvinvointiin liittyviä tavoitteita tulevalle vuodelle?

Kuvituksena unisia ja aamuisia tunnelmia Pupulandian Instagramista. :) 

insta16.png

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts