16/10/18

Pari sanaa alkoholista…

66 111

Lasillinen hyvää viiniä rentouttaa joskus ihanasti pitkän päivän tai viikon päätteeksi tai antaa ruokaelämykselle sen täydellisen loppusilauksen. Olen aina käyttänyt alkoholia varsin kohtuudella ja opiskeluvuosinakin bailasin pääasiassa vesiselvänä. Mutta turha sitä on kieltää, pienessä hiprakassa voi olla tosi hauskaa ja joskus drinkki tuo tunnelmaan juuri sen hippusen kaivattua nostetta.

Vaikka olen kohtuukäyttäjä, matkan varrelle on mahtunut myös satunnaisia ylilyöntejä – kellepä ei. Vaarallisimpia minulle ovat sellaiset illat, kun istun tyynesti paikoillani koko illan rupattelemassa mukavia ja joku täyttää koko ajan lasia huomaamattani. Lasillisten määrästä ei pysy kartalla eikä humaltumista huomaa, kun kourassa on koko ajan se yksi ja sama loppumaton lasi. Toisaalta olen myös huomannut, että vanhuus ei tule yksin ja kolmenkympin paremmalla puolen pienestäkin alkoholimäärästä toipuminen voi kestää kauan ja vaatia veronsa.

*

Nykyään jätän aika usein ottamatta sen yhden tai kaksikin lasillista siksi, etten vain kaipaa sitä. Olen lukenut alkoholin vaikutuksista yöunen laatuun ja uniongelmista kärsineenä (ja ajoittain vieläkin kärsivänä) hyvä lepo painaa vaakakupissa usein enemmän. Toisaalta en myöskään kaipaa sitä seuraavan päivän väsynyttä ja tunkkaista oloa, mikä jo paristakin lasillisesta saattaa tulla, puhumattakaan varsinaisesta krapulasta. Olen joskus sanonut, että arvostan sitä seuraavaa päivää (etenkin viikonloppuisin) liikaa, että haluaisin viettää sen itse aiheutetusta päänsärystä kärsien. Olen myös huomannut, että vähäisestäkin määrästä alkoholia saattaa nykyään aiheutua seuraavana päivänä sellaista epämääräistä alakuloa. Tutkimustulokset puoltavat tätä havaintoa – alkoholi todellakin vaikuttaa aivokemiaan.

Viime aikoina on erityisesti ollut sellainen fiilis, että alkoholi ei ole maistunut. Olen sellaisessa työssä, jossa kutsuja kaikenlaisiin kissanristiäisiin satelee sähköpostiin päivittäin ja kilistellä voisi vaikka joka päivä, mutta yhä useammin valitsen sen alkoholittoman vaihtoehdon. Usein työpäivää pitäisi vielä jatkaa tilaisuuksien jälkeen ja yksikin lasillinen vaikuttaa välittömästi keskittymiskykyyn ja vireystilaan. Työhön liittyvissä tilaisuuksissa juomattomuus yleensä ymmärretään, mutta ymmärrys ei aina ulotu vapaa-aikaan asti…

On oikeastaan aika kummallista, miten paljon muiden ihmisten juominen ja etenkin juomattomuus tuntuu kiinnostavan muita. En tiedä, onko kysessä varsinaisesti suomalainen ilmiö, mutta olen kokenut, että ainakin Suomessa moni avoimesti kummastelee tai jopa paheksuu, jos joku illaninstujaisten seurueessa päättääkin pysytellä alkoholittomalla linjalla ilman “pätevää syytä”. Selvin päin juhliva saatetaan leimata ilonpilaajaksi tai tylsäksi, vaikka hän itse olisi mukavissa juhlatunnelmissa myös ilman humalaa. Ihan fiksutkin kohtuukäyttäjät sortuvat joskus painostamiseen ja maanitteluun: “Ottaisit nyt! Aina sitä voi lasillisen tai pari juoda!”

Päteviksi syiksi täydelliseen juomattomuuteen kelpaavat usein vain raskaus tai alkoholin käytön estävä lääkitys. Raskauden mahdollisuutta epäillään vähintäänkin omissa ajatuksissa, jos sopivan ikäinen nainen valitsee alholittoman vaihtoehdon, mutta tökeröimmät saattavat kysellä suoraankin. Lääkekuuri puolestaan kuulostaa tekosyyltä, mutta vaikea siihen on vastaankaan väittää. Syiksi alkoholittomuudelle saattavat myös kelvata seuraavan päivän aikainen herätys, työvelvollisuudet tai se, että saapui paikalle autolla. Olen kuitenkin lukemattomat kerrat todistanut tilanteita, joissa nämä perustelut kaikuvat kuuroille korville. Auton voi aina hakea seuraavana aamuna ja tuskinpa muutama lasillinen haittaa töitä tai herätystä…

Yksi hyväksyttävä selitys alkoholittomuudelle on myös jonkinlainen tilapäinen lakko kuten tipaton tammikuu. Pohdimme tätä erään kaverini kanssa ja hän mietti, voisiko lakko olla selityksenä siksi monelle helpompi niellä, koska sitä leimaa aina ajatus tilapäisyydestä. Kaveri heitti kärjistetyn ajatuksen: ei tarvitse ajatella omaa juomista kriittisesti niin kauan, jos ihmiset ympärilläkään eivät tee niin. Lakon kohdalla voi ikään kuin tuudittautua ajatukseen, että toinen vielä palaa normaaleihin juomatapoihinsa kokeilun päätyttyä.

On olemassa myös yksi selitys, joka todennäköisimmin vetää vastapuolen hiljaiseksi: alkoholismi. Toipuvaa alkoholistia toivottavasti kukaan ei yllytä juomaan. Vaikka ei olisi kyse alkoholismista, joissakin alkoholi saattaa nostaa pintaan sellaisia piirteitä, jotka vaikuttavat negatiivisesti sekä omaan itseen että lähimmäisiin. Tällöin on hyvä miettiä, tekeekö satunnainenkaan juominen hyvää itselle tai omille ihmissuhteille. Yksi tuttuni lopetti alkoholin käytön, kun tajusi käyttäytyvänsä humalassa aina kuin idiootti. Humala nosti pintaan aggressioita ja alkoholin vaikutuksen alaisena hän tuli rähisseeksi turhista ja pahoittaneeksi läheisten mieliä. Oli hienoa, että hän otti vastuun käytöksestään ja jätti alkoholin, kun se ei selvästikään hänelle sopinut.

Olen miettinyt viime aikoina paljon, miksi ihmeessä minun pitäisi selitellä juomattomuuttani yhtään kenellekään. Miksi asialle pitäisi olla jokin selitys? Miksi vastaukseksi ei riitä, että tänään ei maistu tai nyt en halua? Tai miksi minun pitäisi ylipäänsä puolustella tai selitellä alkoholitonta juomaani yhtään mitenkään? Miksi ihmisiä kiinnostaa, mitä minun lasissani on? En minäkään kysy oluen tai viinilasillisen tilaavalta tuttavaltani, miksi hän juo. Jos nyt vertailua halutaan tehdä, niin useammin olen kohdannut alkoholin käytöstä koituvia ongelmia kuin sen käyttämättömyydestä johtuvia.

Alkoholittomuutta valintana todennäköisesti olisi helpompi kunnioittaa, jos julistautuisin absolutistiksi. Tosin silloinkin saisin varmasti selitellä päätöstäni, koska ihmisiä kiinnostaa, miksi joku luopuu alkoholista kokonaan. En kuitenkaan koe tällaista periaatepäätöstä tarpeelliseksi, koska edelleenkin on niitä hetkiä, joissa drinkki maistuu ja tuo tilanteeseen sopivaa nostetta tai rentoutta. Alkoholi ei kuitenkaan ole minulle synonyymi hauskanpidolle.

Kun olen keskustellut asiasta tuttujeni kanssa, osa innostuu antamaan vinkkejä, miten alkoholittoman juoman voi tilata huomaamattomasti tai millaiset juomat näyttävät hämäävästi alkoholilta lasissa. Omenamehu tai ginger ale menee tuopissa helposti siideristä ja pitkässä lasissa kivennäisvesi lime-lohkolla näyttää erehdyttävästi drinkiltä. Myös olutta saa nykyään useista baareista alkoholittomana ja tietysti baarissa voi aina tilata myös alkoholittoman mocktailin. Vinkit voivat helpottaa alkoholittomasti juhlivan iltaa ainakin siinä määrin, että muut eivät kiinnitä huomiota lasin sisältöön. Mietin silti, miksi vesilinjalla pysyttelevän pitäisi joutua piilotelemaan juomattomuuttaan tai tilaamaan alkoholilta näyttäviä juomia, jotta muille ei tulisi paha mieli?

Ystäväpiiriini kuuluu monia, jotka eivät käytä alkoholia lainkaan tai käyttävät sitä hyvin vähän. Siitä huolimatta kohtaan usein vähintäänkin kummastelua tilanteissa, joissa en halua juoda. Puolituttujen porukassa joku haluaa tarjota juoman minullekin ja kieltäydyn kohteliaasti. Hän kohottaa kulmiaan ja kysyy kummastuneena, enkö tosiaan halua mitään? Kiitän ja vastaan, että tämä vesi riittää hyvin. Ota nyt, kun tarjotaan! Lopulta vastaan, että jos hän välttämättä haluaa tuoda jotakin, voin ottaa limun. Sekin tuntuu vähän turhalta, mutta koen pääseväni tilanteessa helpommalla. Myöhemmin samantyyppinen näytelmä käydään läpi vielä pariin otteeseen samana iltana muutaman eri ihmisen kanssa. Voi tietysti olla, että tässä tilanteessa ihmiset ovat vain yrittäneet olla kohteliaita ja luulevat minun kainouttani kieltäytyneen ilmaisesta juomasta.

Poikaystäväni ei käytä päihteitä ollenkaan eikä ole koskaan edes kokeillut. Minusta se on pelkästään mahtavaa, että hän on rohkeasti pitänyt nuoresta lähtien oman linjansa. Hänen kaveripiirissään kyllä juodaan alkoholia, mutta hän itse ei vain koskaan ole tuntenut asiaa kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa. Hän sanoo, ettei pidä ajatuksesta, että menettäisi tilanteessa hallinnan omaan itseensä. Ja todistettavasti osaa pitää hauskaa siinä, missä hekin, jotka tykkäävät tunnelmaa vauhdittaakseen nautiskella muutaman lasillisen. Poikakaverini ei myöskään paheksu tai puutu muiden juomiseen – hänen mielestään se on henkilökohtainen valinta ja muut tehkööt, mitä haluavat. Samaa asennetta toivoisin muiltakin.

Juttelin viime keväänä yhden tuttavani kanssa juomattomuudesta. Päädyimme keskustelemaan asiasta monen mutkan kautta, kun pohdiskelimme, millaiset asiat deittailumaailmassa lässäyttävät oman mielenkiinnon. Molemmat nostivat yhdeksi kiinnostusta laimentavaksi tekijäksi liiallisen päihteiden käytön. Kukin tehköön omalla elämällään mitä haluaa eikä alkoholissa ole mitään pahaa, mutta jos meininki alkaa olla sitä, että juominen kuuluu olennaisena osana kaikkeen hauskanpitoon, myönnän, että se on minulle suuri turn off.

Keskustelumme rönsyili alkoholin käyttöön yleisemmälläkin tasolla ja kaverini kertoi muuttaneensa elämäntapojaan hiljattain monessa mielessä terveellisempään suuntaan. Haasteeksi ovat kuitenkin muodostuneet työpaikan kulttuuriin kuuluvat kosteat juhlat, joissa muut helposti painostavat tai leimaavat ilonpilaajaksi, jos yhdelle ei maistu. Hän myös harmitteli, että joitakin ystäviä ei saa enää seuraksi istumaan iltaa, jos ei ole itsekin valmis juomaan. Moni ei halua ottaa skumppalasillista yksin, jos kaveri juokin vain teetä. Onko ystävän juomattomuus jonkinlainen ikävä muistutus siitä, että itsellä samanlaista itsekontrollia ei ehkä olekaan? Vai mistä tällainen ajatus kumpuaa?

Juttelin äskettäin myös erään toisen kaverini kanssa alkoholista. Hän kertoi huomanneensa, että miesten kesken alkoholi kuuluu usein illanviettoihin kuin oletusarvona. Hänen kaveriporukassaan yhteinen tekeminen on melkein aina sitä, että mennään oluelle. Hän oli havahtunut tähän jokin aika sitten, kun oli miettinyt, mitä itse yleensä tekee kavereidensa kanssa. Kun porukkaa ei yhdistä mikään yhteinen harrastus, ainoa luonteva aktiviteetti on istua tuopilliselle. Mietimme yhdessä, että tämä tilanne on varmaan monella muullakin miehellä, jolla ei esimerkiksi ole jotakin aktiivista harrastusta, jonka parissa tapaisi ystäviä.

Eräs tuttavani kertoi hiljattain olleensa nyt 100 päivää juomatta. Kokeilu alkoi pyrkimyksestä terveellisempään arkeen ja samalla kun liikunnan määrä lisääntyi ja ruokailutottumukset saivat päivityksen terveellisempään suuntaan, tuntui luonnolliselta myös vähentää tuntuvasti alkoholin käyttöä. Hän on kertonut olevansa todella iloinen kokeilustaan ja havainneensa, että suurimmassa osassa illallisjuhlia, after workeja, kilistelytilanteita ja muita juhlia voi aivan hyvin kohottaa maljaa myös alkoholittomalla versiolla. Eräs havainto kuitenkin pysäytti: hän huomasi juoneensa aiemmin usein vain siksi, että muut eivät loukkaantuisi. Miten hullua se onkaan! Miksi meitä kiinnostaa niin paljon, mitä toisen ihmisen lasissa on? Ja kaverin juomattomuus vaikuttaa kielteisesti omaan juhlatunnelmaan?

Kaverini myös iloitsi siitä, että kokeilun jälkeen punaviinilasillinen maistui erityisen hyvältä. Hän kertoi pyrkivänsä jatkossa terveelliseen arkeen, johon myös alkoholi voi kuulua mutta maltilla käytettynä muutaman kerran kuussa. Terveellisempää elämää tavoitellessaan hän oli mielestäni oivaltanut elämästä jotakin olennaista: loppujen lopuksi ei tarvitse luopua mistään, kunhan vain vähentää hiukan. Paitsi liikuntaa – sitä voi lisätä.

*

Alleviivaan nyt vielä tämän postauksen lopuksi, että kerron tietenkin tässä jutussa vain minun henkilökohtaisen kokemukseni sekä parin tuttavani tarinoita, mutta varmasti kokemuksia voi olla myös toisenlaisia. Ilmiö ei välttämättä ole vain suomalainen, mutta täällä se tuntuu kuitenkin olevan monelle valitettavan tuttu. Tarkoitukseni ei myöskään ole tuomita kenenkään alkoholin käyttöä eikä demonisoida satunnaisia viinilasillisia. Alkoholilla (tai ainakin punaviinillä) voi pieninä annoksina ja kohtuulla käytettynä olla positiivisiakin terveysvaikutuksia ja itsekin mielelläni nautiskelen joskus lasin viiniä tai hyvän drinkin.

Pyydän kuitenkin, että voitaisiinko lakata kyttäämästä muiden juomalasien sisältöä? Jos huomaat ärsyyntyväsi tai pettyväsi siitä, että kaverisi ei haluakaan tilata seuraksesi drinkkiä, toivon, että pysähdyt miettimään, miksi toisen juomattomuus häiritsee. Jos joku haluaa olla juomatta, hän tuskin kaipaa osakseen raskausepäilyjä, painostusta, syyllistämistä tai muutakaan erityistä huomiota valintansa takia. Eikä hänen varsinkaan tarvitse selitellä sitä sinulle tai kenellekään muullekaan.

Photos: Jenni Rotonen

Related posts

10/10/18

Maailman mielenterveyspäivä – tukea masentuneelle ja masentuneen läheisille

8 50

Tiesitkö, että tänään vietetään maailman mielenterveyspäivää? Siitä on nyt vajaat kolme vuotta, kun raotin blogissa omaa taustaani masennuksen parissa ja kerroin käyväni läpi psykoterapiaa. Kolme vuotta kestäneen ja viime keväänä päättyneen psykoterapiaprosessin aikana aloin kirjoittaa mielenterveydestä myös blogissa ja sosiaalisessa mediassa ja saamani palautteen perusteella pidin koko ajan tärkeämpänä sitä, että näistä asioista puhutaan avoimemmin ja säännöllisesti. Ajattelin, että jos esimerkkini saa yhdenkin ihmisen hakemaan apua tilanteeseensa ajoissa, on avoimuus ja rohkeus ollut kaiken arvoista.

Pohdintani ja tekstini masennuksesta ja mielenterveydestä ovat vuosien varrella herättäneet kovasti kiinnostusta ja huomiota myös blogini ulkopuolella. Moni ei ehkä olisi arvannut, että mukavasti menestynyt ja pinnallisin puolin unelmaelämääelävä bloggaaja voisi masentua tai “joutua” psykoterapiaan. Haastattelupyyntöjä on vuosien varrella sadellut monelta suunnalta, olen tehnyt paljon mielenterveystyöhön liittyviä hyväntekeväisyysprojekteja ja viime vuoden lopulla sain kiinnostavan viestin. Kehitteillä oli masennuksesta kärsiville ja heidän läheisilleen tarkoitettu verkkopalvelu, johon myös minua pyydettiin mukaan.

*

Yhteydenottaja oli kolmekymppinen start up -yrittäjä Jasu Koponen, joka ehdotti minulle tapaamista kertoakseen konseptista lisää. Lähdin tyypin kanssa teelle ja sain kuulla ideasta enemmän. Ja tarina oli aika pysäyttävä. Jasun oma isä teki itsemurhan vuonna 2016 ja asia tuli melkoisena yllätyksenä koko lähipiirille. Läheiset ymmärsivät vasta jälkikäteen isän olleen masentunut, koska tämä ei koskaan puhunut läheisilleen asiasta eikä hakenut ulkopuolista apua. Isä ei ollut tainnut ymmärtää itsekään, mistä oma paha olo johtui. Tapahtunut jätti Jasulle tunteen, että hän olisi toivonut ymmärtäneensä isän tilannetta aikanaan paremmin, jotta olisi osannut tarjota apuaan ajoissa ja olla paremmin tukena.

Tapahtuneen seurauksena syttyi ajatus siitä, miten muita masentuneita ja heidän läheisiään voisi yrittää auttaa. Koska masentuneelle avun hakeminen voi olla vaikeaa ja samalla moni läheinenkään ei välttämättä tunnista masennuksen oireita tai tiedä miten tukea sairastunutta, Jasu lähti rakentamaan videopohjaista matalan kynnyksen verkkopalvelua, joka tarjoaa sekä tietoa, konkreettisia oppeja ja työkaluja että vertaistukea. Lifeclass.fi-verkkokurssi auttaa sekä masentunutta itseään että hänen lähipiiriään kohtaamaan paremmin sairauden mukanaan tuomat haasteet ennen kuin tilanne pääsee vakavaksi.

*

Paitsi masentuneelle itselleen, Jasu on halunnut palvelun kautta tarjota tukea myös masentuneen läheisille, jotka jäävät lähes poikkeuksetta kaiken avun ulkopuolelle. Lähipiirin rooli toipumisessa on merkittävä – ja samalla raskas. Ja tästä syystä läheisillä on tästä syystä kohonnut riski uupua tai sairastua masennukseen myös itse.

Olin liikuttunut Jasun omasta tarinasta ja tietysti mietin myös oman historiani pohjalta, millaista tukea olisin itse aikanaan saattanut kaivata. Kun hän pyysi minua mukaan palveluun jakamaan oman tarinani videomuodossa vertaistueksi muille, suostuin epäröimättä. Verkkopalvelua on työstetty viime vuoden puolelta lähtien ja tänään on koittanut se hetki, kun palvelu on avattu yleisölle. En ole vielä itse uskaltanut katsoa omaa tunnepitoista haastatteluvideotani, mutta ehkä uskaltaudun tekemään sen vielä tänään illalla. Jo pelkästään tuon alle liitetyn esittelyvideon katsominen nostattaa kyyneleet silmiin.

*

Tämä mielenterveysteema on erityisen ajankohtainen tänään maailman mielenterveyspäivänä (WHO), mutta aihe ei vanhene koskaan. Vaikka oma masennukseni on näillä näkymin historiaa, lähimpieni joukossa on tälläkin hetkellä masennuksesta kärsiviä ja kaipaan ajoittain itsekin tukea siihen, miten voisin parhaiten olla apuna ja tukena läheisilleni.

Masennustilastot kertovat karuja lukemia: joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen ja lähes jokainen kohtaa masennusta ystävän tai läheisen roolissa. Masennuslääkkeitä syö vuosittain 400 000 suomalaista, joista noin puolella on masennusdiagnoosi. Suomessa tapahtuu vuosittain noin 800 itsemurhaa, joista 2/3 masennus on mukana kuviossa. Lisäksi arvioidaan, että jokaista aikuisen tekemää itsemurhaa kohti tapahtuu yli 20 itsemurhayritystä. Masennus on myös suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Vuonna 2017 masennuksen takia eläkkeelle jäi noin yhdeksän henkilöä päivässä.

Masentuneen ja hänen läheistensä tueksi kehitettyä Lifeclass.fi-verkkokurssia on ollut mukana tekemässä psykologeja, psykiatreja, terapeutteja ja muita alan asiantuntijoita esimerkiksi Suomen mielenterveysseurasta ja Mielenterveysomaisten Keskusliitosta Finfamista. Kurssin voi aloittaa ilmaiseksi ja halutessaan lisäsisältöjä saa käyttöönsä maksua vastaan. Palvelua ei ole tarkoitettu korvaamaan varsinaista hoitoa, mutta sen avulla voi saada tukea ja apua omaan tilanteeseensa. Jos epäilet itselläsi tai läheiselläsi masennusta, voit tehdä asiantuntijoiden luoman masennustestin ilmaiseksi osoitteessa masennustesti.fi.

Lifeclass.fi-palvelusta on tänään uutisoitu laajasti suomalaismediassa. Mikäli haluat lukea palvelusta ja sen taustoista sekä perustajasta Jasu Koposesta lisää, kurkkaa esimerkiksi Helsingin Sanomien artikkeli, Huomenta Suomen haastattelu, Ilta-Sanomien haastattelu (jossa minäkin olen mukana), Kauppalehden artikkeli sekä MeNaisten juttu.

 

 

Pupulandiassa mielenterveys- ja masennusteemaa on käsitelty muun muassa näissä jutuissa:

Omia kokemuksia psykoterapiasta

Minun masennustarinani

♥ Puhetta masennuksesta

Mielenterveys-tabua rikkomassa

Nuorten mielenterveys ja Sekasin-kampanja

Avointa keskustelua mielenterveydestä, osa 1

Avointa keskustelua mielenterveydestä, osa 2

Uskalla hakea apua

 

Olen puhunut lisäksi mielenterveydestä ja masennuksesta esimerkiksi näissä artikkeleissa ja haastatteluissa:

Bloggaaja Jenni Rotonen: “Selvisin masennuksesta” (Kauneus & Terveys)

Jenni Rotonen: “Terapia oli paras lahja itselleni” (Suomen Mielenterveysseura)

Bloggaja kertoo masennuksestaan: “Päällepäin varmaan kukaan ei arvaisi” (MTV3)

Jenni Rotonen tuo esiin, että paha olo voi piillä kiiltävänkin kuoren alla (Tunne & Mieli)

 

 

Tilastojen tietolähteet: Tilastokeskus, Eläketurvakeskus, Suomen Mielenterveysseura & WHO

Related posts

24/09/18

Viikon ajatus: parhaansa tekemisestä

32

Ystävällinen muistutus:

“parhaansa tekeminen” ei tarkoita sitä,

että raataa itsensä

henkiseen romahduspisteeseen asti.

 

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

 

Related posts

19/09/18

Afterwork-podcast: Siitä puhe, mistä puute?

2 33

Mitä jos seksi ei kertakaikkiaan vain maita? Entä miltä tuntuu, kun kumppani ei halua? Tänään Afterworkin äärellä jutellaan haluttomuudesta. Aihe on haastava ja henkilökohtainenkin. Jaamme keskustelussa avoimesti, millaisia kokemuksia meillä on tästä parisuhteen möröstä ja pohdimme, millaisia keinoja sen kukistamiseksi voisi keksiä?

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi iTunesin, Acastin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Jenny Jungell

Related posts