15/09/17

Hyvät eväät ja parempi mieli

11 25

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia ja Lejos

Olen huomannut, että omassa elämässäni hyvä olo alkaa hyvistä yöunista, järkevästä mutta stressittömästä syömisestä, sopivasta annoksesta liikuntaa sekä riittävästä määrästä omaa työstä ja paineista vapaata aikaa. Minussa on sellaista suorittajan ja työnarkomaanin vikaa, että joudun säännöllisin väliajoin muistuttelemaan itselleni, miten mielestä ja kehosta pidetään huolta.

Pieni stressi parantaa usein tehokkuutta, mutta stressistä puhuttaessa voisi soveltaa sitä vanhaa suomalaista sananlaskua: stressi on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun mopo alkaa keulia ja stressi vie naista eikä nainen stressiä, ollaan matkalla vikasuuntaan.

Omassa arjessani ei oikeastaan ole sellaista selkeää rytmiä, joten minun pitää olla erityisen tarkkana siitä, että saan nukkumis- ja ruokailurytmin pidettyä aisoissa. Minun tapauksessani epäsäännöllisyys tarkoittaa käytännössä usein sitä, että kukun liian myöhään yöhön ja herään silti ajoissa tekemään töitä eli toisin sanoen nukun liian vähän todelliseen tarpeeseeni nähden.

Ruokailujen suhteen epäsäännöllisyys johtaa taas puolestaan helposti siihen, että nälän tunne tulee milloin sattuu ja luiskahtaa usein sellaisen nälkäkiukkupisteen yli. Onneksi arjessa on harvoin ketään kelle kiukutella, mutta olisi varmasti silti hyvä tankata ravintoa vähän järkevämmin välein, jotta sellaista sisuskaluja raastavaa meganälkää ei pääsisi syntymään. Silloin tulee usein vain ahmittua liian suuria määriä ja vähän mitä sattuu kulloinkin käsiin osumaan.

Olen ylipäänsäkin superlaiska laittamaan ruokaa ihan vain yksin kotona ollessani – olen puhunut tästä ennenkin, mutta jotenkin vain itselle kokkaaminen ei motivoi. Inhoan myös jostain syystä käydä ruokakaupassa. Ehkä siksi, etten oikein koskaan tiedä, mitä ostaisin ja sorrun helposti ihan kummallisiin heräteostoksiin ruokakaupassakin, varsinkin jos eksyn ostoksille nälkäisenä. Tämä on varmasti monille muillekin tuttua. Ja koska syön laiskuuttani tosi paljon ulkona, jääkaappi ammottaa usein tyhjyyttään juuri niillä kriittisillä hetkillä, kun nälkä kurnii mahanpohjassa, mikä taas johtaa siihen, että on pakon edessä vain mentävä ruokakauppaan nimenomaan nälkäisenä.

Toinen syömiseen liittyvä haasteeni on, että työpäivät hujahtavat usein niin vauhdilla ohi ja minulla on paha tapa uppoutua töihini niin, että syöminen vain vähän kuin unohtuu. Lykkään ruokailuhetkeä hieman edemmäs, jotta saisin “vielä tämän yhden jutun” hoidettua valmiiksi keskeytyksittä. Lopputuloksena ovat usein juuri se järkyttävä supernälkä ja mitä kummallisimmat mieliteot hillosipuleista maitosuklaavanukkaisiin. Sekä tietenkin aina niihin sipseihin, jotka ovatkin heikkouteni. Eikä siinä mitään, kaikkia mainitsemiani ruokia voi huoletta syödä toisinaan, mutta onko oikeiden aterioiden korvaaminen niillä järkevää? Ei ole.

Viime aikoina olen alkanut suosia taktiikkaa, että ostan jo valmiiksi kaappiin kaikenlaisia terveellisiä välipaloja ja eväitä sen sijaan, että hamstraisin ruokakaupassa nälkääni epäterveellistä hömppää tai sortuisin kertaheitolla syömään liki tajuni kankaalle. Tällaisia hyviä välipalaeväitä ovat esimerkiksi smoothiet, pähkinät ja kuivatut hedelmät. Pidän huolen, että kaapissa on aina tuollaisia hyvin säilyviä välipaloja, joita voi nappailla ensihätiin kesken kiireen tai kun jääkaapissa pilkistää vain valo (ja se iänikuinen ketsuppipurkki). Niillä saa vähintäänkin siirrettyä nälkää sen verran, että kiukku ei ehdi iskeä eikä tule sitten ahmittua liikaa, kun pääsee itse aterian kimppuun.

Yleensä napostelen näitä terveellisempiä välipaloja ihan kotona, mutta ne ovat käteviä myös mukana lennossa, kun päivän varalle on luvassa tiukka aikataulu ja juoksemista paikasta toiseen ilman kunnollisia taukoja. Valmispakattu smoothie-annos, pussillinen kuivattuja hedelmiä tai vaikkapa pähkinärasia kulkee laukussa mukana – kun sen vain muistaa aamulla ottaa mukaan. Näiden kanssa ei myöskään tule ongelmia, jos eväät jäävät syömättä ja unohtuvat laukkuun, verrattuna vaikkapa siihen, että kassiin jemmattu eväsbanaani unohtuukin sinne määrittelemättömäksi ajaksi ja loppu on historiaa… Myönnetään vain, että olemme kaikki joskus olleet siinä tilanteessa. :D

On tässä kohtaa myönnettävä, että kuivatuista hedelmistä etenkin luumut ovat olleet minulle ihan pienestä lapsesta lähtien suuri heikkous. Äitini on kertonut, että jopa silloin ihan vauvana lempiherkkuani oli luumusose. Sittemmin olen nauttinut luumuni lähinnä tuoreina tai hillon muodossa joulutorttujen välissä, mutta muutama vuosi sitten keksin yhtäkkiä, että niitähän saa myös kuivattuina. Sain jonkun käsittämättömän pakkomielteen kuivatuista luumuista ja sen jälkeen sille himolle ei ole loppua näkynyt.

Entinen poikaystäväni katseli joskus vierestä, millä tahdilla tuhosin luumupussia ja puuttui puolivälissä peliin. Uhkaili takavarikoivansa pussin, ellen itse ymmärtäisi omaa parastani ja lopettaisi hyvän sään aikana. Hän intti, että menee vatsa moisesta sekaisin ja oli kaiketi oikeassa – onneksi älysin kiltisti alistua uhkailuun ja lopettaa, ennen kuin tilanne riistäytyi käsistä. Mutta sen päähänpiston jälkeen olen pitänyt huolen, että kaapeissani on aina kuivattuja luumuja. Kummalliset mielitekonsa kullakin, minulla ne ovat luumut. Olisipa muuten hauska kuulla muiltakin tunnustuksia, mitä omituisuuksia tulee ahmittua!

Kuulostaa ehkä huvittavalta, mutta olin aivan naurettavan innoissani, kun pääsin yhteistyöhön kotimaisen elintarvikkeiden maahantuojan Lejoksen kanssa, jonka valikoimaan kuuluvat muun muassa juuri Sunsweetin kuivatut luumut. :D Luumujen lisäksi Lejos maahantuo kaikenlaisia muitakin näpsäköitä välipalaherkkuja, mutta maahantuonnin ohella firma valmistaa myös nykyisin oman Lagom-brändinsä alla käteviä luomu-smoothieita ja pikku-eväsrasioita, jotka näyttävät karkkiaskeilta, mutta kätkevät sisäänsä terveellisempiä herkkuja kuten kuivattuja marjoja ja manteleita.

Edellä mainitut eivät muuten ole yhtään hassumpia eväitä pidemmälläkään reissulla. Smoothieta ei ehkä saa viedä lentokoneeseen (laskettaneen nesteeksi?), mutta kuivatut hedelmät ja marjat sekä pähkinät ovat hyviä hätäeväitä vaikkapa pitkälle lennolle, jos ei halua ostaa kalliita välipaloja lentokentältä tai -koneesta tai sortua nälissään suklaapatukoihin.

Myönnän hieraisseeni silmiäni muutaman kerran, kun tänne New Yorkiin lentäessäni käytävän toisella puolen istunut mies kaivoi kesken matkan kassistaan meetvurstirasian ja pisteli koko reilun 200g painoisen paketin tyynesti poskeensa siellä yläilmoissa. Mutta herra oli kuitenkin varautunut omin eväin! Olisin nälissäni kadehtinut, ellei olisi ollut laukussa paketti luumuja ja pähkinöitä mukana.

Nämä jutun kuvat on napattu Fort Greenessä Brooklynissa, New Yorkin orastavassa alkusyksyssä ja on muuten suositeltava visiittiä tuonne kaupunginosaan lämpimästi. Nimensä mukaisesti hirmuisen vehreää ja kaunista aluetta täynnä kivoja kuppiloita ja ravintoloita. Ihana paikka!

Photos: Elisa Lepistö & Jenni Rotonen

Related posts

23/08/17

Mitä olen oppinut liikunnasta viimeisten 10 vuoden aikana

6 42

Muistan vieläkin, kun kirjoitin tänne blogiin ihan ensimmäistä kertaa urheilusta. Ikuinen sohvaperuna oli uskaltautunut juoksulenkille, joka oli kokemuksena suoraan sanottuna hirveä. 4,5 kilometriä silkkaa kidutusta. Kaiketi kärsimys kuului asiaan, kun lähtötaso oli nolla ja kunto pohjalukemissa. Mutta silloisen poikaystävän, kavereiden ja siellä ruudun takana lymyilevien kannustusjoukkojen innoittamana jatkoin sinnikkäästi kokeilujani juoksuharrastuksen parissa. Ehkä noin kuukauden mittaisen tuskan jälkeen askel alkoi viimein kulkea ja lopulta treenasin itseni muutamassa kuukaudessa sohvaperunasta puolimaratonille. Olen vieläkin vähän ällistynyt siitä tarmonpuuskasta, jonka sain itsestäni tuolloin irti.

Sittemmin liikuntaharrastus on ollut mukana menossa vaihtelevasti: omaa lajia etsiskellen, työn ja vapaa-ajan ristitulessa poukkoillen ja treenimotivaatiota metsästäen. Hetkittäin sporttaaminen on ollut hyvinkin säännöllistä, joskus puuskittaista ja välillä treenitauot ovat venähtäneet syystä tai toisesta pitkiksikin. Jotenkin koen silti löytäneeni viimein jonkinlaisen balanssin kaiken tämän keskellä, ja siksi ehkä haluan kirjoittaa tästä juuri nyt. Näistä ajatuksista voi olla iloa varsinkin kaikille teille, joilla on ollut samanlainen, hieman mutkikkaampi suhde urheilemiseen ja liikkumiseen.

*

Jos jotain olen matkan varrella oppinut, niin sen, että liikunnan pitää tuntua kivalta. Ja se on itse asiassa aika suuri oivallus entiseltä sohvaperunalta ja liikunnanvihaajalta. Tätä ei pidä käsittää väärin, sillä tietenkään hikoileminen ja fyysinen ponnistelu ei aina tunnu kivalta. Ja tottakai on päiviä, jolloin lenkille lähteminen ei vain huvita. Mutta aika usein, kun pinnistää itsensä sinne epämukavuusalueelle, kiitoksena saakin hyvän olon sekä henkisesti että fyysisesti. En kuitenkaan viittaa satunnaisiin laiskuuden hetkiin tai hetkellisiin ponnistuksiin paremman suorituksen puolesta, vaan puhun yleisemmällä tasolla.

Tarkoitan kivalla sitä, että liikuntaharrastuksen ei tarvitse olla puuduttavaa suorittamista, takaraivossa tykyttävää ja syyllistävää pakkoa tai verenmaku suussa riuhtomista lajissa, josta ei oikeastaan erityisemmin edes tykkää. Ei ole ihme, että treenimotivaatiosta on vaikea pitää kiinni, jos ei edes pidä siitä, mitä tekee.

*

Minulla kesti melkein 30 vuotta oppia nauttimaan urheilusta ja liikkumisen ilo löytyi lopulta vasta mieluisan lajin kautta. Sitä ennen en koskaan oikein ymmärtänyt, mistä muiden urheiluvimma oikein kumpusi. Sitä ennen liikkuminen oli minulle AINA vähän epämieluisaa ja pakotettua. Kun sitten yhtäkkiä löysin sen oman lajini, tajusin, että miltä liikkuminen voi parhaimmillaan tuntua: minulla oli urheillessa niin kivaa, että oikeasti halusin takaisin pelikentille. En malttanut odottaa, että pääsisin taas tekemään jotakin, mistä niin kovasti nautin – hikoilu ja kunnon kohoaminen olivat ikään kuin vain sen kivan tekemisen sivutuote.

Liian kauan yritin väkisin käydä salilla, koska kaikki muutkin tekevät niin. Yritin väkisin löytää mielekkyyttä lajeista, joista en vain henkilökohtaisesti saanut yhtään mitään irti. Toki tulokset ja kunnon kasvaminen itsessään motivoivat, mutta into lopahti aina jossain vaiheessa, kun tuntui, että itsensä joutui pakottamaan urheilun pariin. Olen allerginen kaikenlaisille, mitä on “pakko” tehdä ja rimpuilen herkästi irti sellaisista harrastuksista, joissa alkaa jossain vaiheessa tuntua pakon maku. Ja väistämättä melkein kaikissa kokeilemissani lajeissa pakko alkoi maistua ennemmin tai myöhemmin alkuinnostuksen jälkeen…

*

Mietin pitkään, oliko minussa vain jotakin vikaa? Ehkä minulta puuttui joku urheilusta tykkäämisen geeni? Ehkä jotkut eivät vain koskaan opi pitämään liikkumisesta? Tuntui turhauttavalta aloittaa aina jotakin uutta ja todeta hetken päästä, että no ei se tämäkään sitten ollut se minun juttuni. Ja koska sama tilanne vain toistui, aloin olla vakuuttunut, että sellaista lajia ei ole olemassakaan, mistä minä tykkäisin. Kunnes se lopulta sitten tupsahti eteen ja muutti elämäni. Racketballiin ja sittemmin squashiin en ole kyllästynyt tipan vertaa näiden viiden vuoden aikana, kun olen niitä harrastanut, pikemminkin päinvastoin! Veri vetäisi hallille pelaamaan vaikka joka päivä, jos vain aikataulu ja budjetti sallisi (vuoro ovat aika kalliita) sekä olisi yhtä innokas peliseuralainen.

Haluan siis kannustaa oikeasti kokeilemaan rohkeasti monenlaisia lajeja, koska olen melko vakuuttunut siitä, että ihan jokainen voi löytää jonkun tavan urheilla, joka tuntuu mieluisalta ja mielekkäältä. En ollut uskoa sitä itse todeksi, kun lopulta sellainen laji löytyi, että tekeminen ei koskaan tuntunut pakolta tai vastenmieliseltä. Squash-hallille lähteminen ei ikinä ole tuntunut uhraukselta tai siltä, että siihen käytetty aika olisi pois jostakin muulta tärkeämmältä.

Ehkä juuri tuohon ajatukseen tiivistyy se, mikä kaikkien muiden lajien kanssa lopulta alkoi kaivella: jossain vaiheessa tuli väistämättä tunne, että treenaaminen oli aikasyöppö, joka vei aikaa joltakin kiireellisemmältä ja tärkeämmältä. Todellisuudessa se taisi olla vain mielen tapa kertoa, että hei, tämä ei vain ole sinun juttusi. Tietysti elämässä on välillä kiireisempiä aikoja, mutta silti oma laji on tuntunut enemmänkin vapautukselta sen kiireen keskellä kuin ahdistavalta lisäkuormitukselta.

*

Sopivan lajin ja aidon liikunnan ilon löytämisen lisäksi toinen tärkeä ajatus on ollut muistaa pysyä armollisena itseä kohtaan. Vaikka liikkuminen yleisesti ottaen parantaa fiilistä ja elämänlaatua, joskus elämässä yksinkertaisesti on sellaisia aikoja, että ei vain ehdi tai jaksa urheilla. Ja se on ihan OK: joskus on kiire ja liian väsyneenä ei kannatakaan pakottaa itseään liikkumaan. Noiden jaksojen ei kannata antaa venähtää liian pitkiksi ja jossain vaiheessa on aina hyvä kysyä itseltään, missä todellinen ongelma piilee, jos energiataso on liian maissa kehosta huolehtimiseen tai kalenteri huutaa hoosiannaa.

On ilmiselvää, että tietyissä elämäntilanteissa ei vain oikeasti ole aikaa tai energiaa liikkua, mutta pidempään jatkuneena tilanne on usein merkki liian korkeasta stressitasosta, uupumuksesta tai jonkinasteisesta elämänhallinnan puutteesta, jos hyvät teot itseä kohtaan tuntuvat enemmän yhdeltä stressin ja uupumuksen aiheuttajalta lisää kuin rentouttavalta ja hyvinvointia edistävältä asialta. Uskallan sanoa näin, koska puhun kokemuksesta.

*

Olen kertonut täällä blogissa jonkin verran muutaman viime vuoden aikana kokemastani uupumuksesta ja kuormituksesta, jotka ovat olleet niin hektisen yrittäjäelämän, pari vuotta jatkuneen terapiaprosessin ja oman suorittamiseen ja toisinaan stressaamiseenkin taipuvaisen luonteeni aikaansaannosta. Kaiken pyörityksen keskellä liikunta on välillä vuosien varrella jäänyt sivurooliin. Olen kiitettävästi saanut pidettyä kiinni viikoittaisesta squash-hetkestä, mutta mihinkään muuhun liikuntaan minulla ei oikein olekaan sitten ollut aikaa tai energiaa. Yksikin kerta kunnon hikiliikuntaa viikossa on toki parempi kuin ei mitään, mutta olisi ilman muuta parempi, jos ehtisi enemmän.

Kesälomalta palattuani tajusin viimein, miten tärkeää sellainen täydellinen vapautuminen kaikista työhön liittyvistä arkivelvollisuuksista hetkeksi onkaan. Vaikka tekisi maailman rennointa ja kivointa työtä, joka ei usein edes tunnu työltä (kuten minä), tähänkin hommaan liittyy kaikenlaista arkista säätämistä, deadlineja, ankeita byrokraattisia kiemuroita, aikatauluttamista, bisnestapaamisissa laukkaamista, painetta, kiirettä ja stressiä sekä epämieluisia velvollisuuksia. Ei mitään ylitsepääsemätöntä, mutta yhdistettynä elämän muihin myllerryksiin parin viime vuoden ajalta sekä siihen, että en tosiaan ollut pitänyt paria päivää pidempää taukoa työnteosta yli kuuteen vuoteen, olin ehtinyt kehitellä itselleni melkoisen uupumuksen.

Kuten totesin hiljattain kirjoittamassani jutussa, vasta lomalla pysähtyminen ja tuon paussin kautta saamani lepo ja energia auttoivat tajuamaan, millaiseen jamaan olin ajanut itseni menneiden vuosien aikana. Ja yksi konkreettisimmista oireista uupumuksessani oli nimenomaan se, että olin liian väsynyt urheilemaan tai harrastamaan edes rauhallista liikuntaa. Siinä vaiheessa, kun ajatus leppoisasta iltakävelystä ystävän kanssa tuntuu liian rasittavalta, olisi syytä herätä. Minä heräsin vasta vähän viiveellä, mutta onneksi heräsin. Nyt tuon lomalla kerrytetyn energian ansiosta jaksan taas liikkua ja pystyn nauttimaan vaikkapa juuri niistä iltakävelyistä. Mutta tähän pisteeseen päästäkseni, minun oli ensin huilittava pari viikkoa ihan kunnolla.

*

Olen sanonut sen joskus muinoin aiemminkin, mutta liikunnan ei pitäisi olla yksi stressin aiheuttaja arjessa lisää, vaan sen pitäisi nimenomaan auttaa lievittämään sitä. Siinä kohtaa, jos ajatus urheilemisesta aiheuttaa ahdistusta ja stressiä, on ehkä hyvä miettiä, mistä se johtuu. Oletko yksinkertaisesti loman tarpeessa? Lempeydellä ja kuuntelemalla itseään ja omia tarpeitaan, pääsee todennäköisesti paljon pidemmälle kuin syyllistämällä itseään saamattomuudesta.

Nyt loman jälkeen olen tarkoituksella täyttänyt kalenteriani ystävillä ja urheilulla. Olen käynyt pelaamassa squashia ja pesäpalloa, juoksemassa, aamu- ja iltakävelyillä sekä joogatunneilla – ja saanut valtavasti hyvää oloa siitä kaikesta sekä fyysisesti että henkisesti. On mieletöntä voida taas kokea, että urheilu antaa enemmän energiaa kuin syö sitä.

Olisi kiinnostavaa kuulla, millaisia mietteitä ajatukseni herättävät sekä teidän muiden suhteesta liikuntaan. Onko oma laji löytynyt? Onko liikkuminen ollut sinulle aina itsestäänselvyys vai onko suhteesi urheilemiseen mutkikkaampi? Millainen vaihe sinulla on menossa liikuntaharrastusten suhteen juuri nyt?

Kuvitus: Jenni Rotonen / Pupulandia

 

Related posts

19/07/17

Ihohoitola Lupaus – hyvinvointia ja apua haastaviinkin iho-ongelmiin

2 42

Kaupallinen yhteistyö: Ihohoitola Lupaus

Olen painiskellut kinkkisen ihon kanssa lähes koko pienen ikäni ja enpä olisi vielä viitisen vuotta sitten arvannut, että yhä kolmekymppisenä pitäisi tuskailla aikuisiän aknea ja taistella POD-hirvityksen kanssa. Mutta niin vain meni iho ihan uuteen uskoon, kun joitakin vuosia sitten jätin hormonaalisen ehkäisyn pois käytöstä. E-pillereistä luovuttuani hipiän kanssa on ollut jos jonkinlaista vaivaa, mutta tällä hetkellä tilanne on kohtalaisen vakaa, vaikka silkinsileää hipiää saan enää tuskin koskaan ilman hormoneja.

Onnekseni löysin kuitenkin 1,5 vuotta sitten melkoisen ihmeidentekijän, jonka taidoilla on taiottu kadoksiin muun muassa se viheliäinen perioraalidermatiitti antibioottien suuntaan vilkaisemattakaan. Ja tämä ihmeidentekijä on kosmetologi ja farmaseutti Tarja Kivinen, joka perusti Ihohoitola Lupauksen aikanaan nimenomaan siksi, että halusi auttaa erilaisten iho-ongelmien kanssa painiskelevia. Ja sen hän on totisesti tehnyt. Innokkaimmat ovat saapuneet Tarjan hoteisiin peräti toiselta puolen Suomea asti, kun hänen maineensa on ehtinyt kiiriä pitkälle. Ihohoitola Lupaus onkin erikoistunut erityisen kinkkisiin ihonhoidon haasteisiin kuten perioraalidermatiittiin, rosacceaan, akneen ja atopiaan. Itse voin ruksia tuosta listasta peräti kolme kohtaa, joten olen tosi onnellinen, että löysin aikanaan Lupauksen.

Olen käynyt tässä menneiden parin vuoden aikana hurjan mielenkiintoisia keskusteluita Tarjan kanssa ihonhoidosta yleensäkin ja juttutuokioidemme perusteella olen vakuuttunut täysin hänen osaamisestaan. Tarjalla on hyvin mielenkiintoinen tausta ihonhoidon ammattilaisena sillä hän on työskennellyt kauan farmaseuttina ennen kouluttautumistaan Dr. Hauschka -kosmetologiksi. Alanvaihtoon rohkaisi kiinnostus ihonhoitoa kohtaan sekä se, että Tarja ei täysin uskonut farmasia-alan oppeihin ihonhoidollisissa asioissa. Nyt hän yhdistelee työssään osaamistaan kummaltakin osa-alueelta ja uskoo, että ihotautilääkäreiden ja ihonhoitoon erikoistuneiden kosmetologien pitäisi ehdottomasti tehdä yhteistyötä.

Oman ihohistoriani valossa olen täysin samaa mieltä, ja toivon todella, että tulevaisuudessa näiden kahden ammattikunnan osaamista osataan paremmin hyödyntää yhdessä kokonaisuutena. Lääkärit määräävät iho-ongelmien hoitoon yleensä lähinnä lääkekuureja, mutta tottakai lääkkeiden rinnalle on löydettävä myös ne oikeat hoitotuotteet ja -menetelmät, jotta saadaan aikaiseksi todellisia, pysyviä tuloksia. Ihohoitola Lupauksessa juuri pyritäänkin yhdistämään hoitojen osana sekä lääketieteellinen että ihonhoidollinen osaaminen – tällä tavoin asiakasta voidaan palvella parhaalla mahdollisella tavalla ja saadaan yleensä parhaita tuloksia aikaiseksi.

Moni ei tule ajatelleeksi, että iho on ihmisen suurin elin ja sen hyvinvointi todella vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun. Olen itse selvinnyt ärsyttävimpienkin ihovaivojeni kanssa vähällä siihen nähden, miten hankalien ongelmien kanssa jotkut joutuvat kamppailemaan. Pahalla ihosairaudella saattaa olla sosiaalisestikin rajoittavia vaikutuksia, joten minusta jokainen ansaitsee apua iho-ongelmiinsa. Pidän Ihohoitola Lupauksen filosofiassa siitä, että ihonhoitoa ajatellaan osana ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia – se ei ole turhamaista tai pinnallista, vaan hyvinvoiva iho on myös osa kokonaisvaltaista terveyttä.

En ole itse mikään luonnonkosmetiikkauskovainen, mutta olen iloinen, että Lupauksen avulla löysin minulle sopivia ja omaa ihoani tasapainottavia tuotteita. Luonnonkosmetiikka itsessään ei ole mikään ihmeitä tekevä taivaan lahja ihonhoidolle, vaan myös tuon kategorian alta löytyy tuotteita hyvin laidasta laitaan. Ja luonnonkosmetiikkatuotteetkin voivat ärsyttää tai allergisoida ihoa ihan yhtä lailla kuin mikä tahansa kosmetiikka. Tarjan osaaminen farmasian ja kemian alalta takaa kuitenkin sen, että Lupaukseen valitut luonnonkosmetiikkatuotteet on seulottu todella huolellisesti ja hän osaa valita kullekin asiakkaalleen juuri ne oikeat hoitotuotteet.

Luonnonkosmetiikka ei Suomessa vielä oikein osata hyödyntää lääketieteen piirissä, mutta itse sain omakohtaisesti kokea, että esimerkiksi POD:sta on mahdollista päästä eroon ilman lääkehoitoa ihan vain ihonhoidollisin menetelmin ja luonnonkosmetiikan avulla. Toki tämän kaiken mahdollisti Lupauksen raudanluja ammattitaito, jonka avulla räätälöitiin minulle yksilöllinen hoito-ohjelma moni-ammatillista tietotaitoa hyödyntäen.

Lupauksen osaaminen ulottuu paljon kosmetologiaa syvemmälle juuri vankan monialaisen taustan ansiosta: Tarjalla on taustaa niin kosmetologia, kemian kuin farmasiankin alalta ja hiljattain tiimiin liittynyt Ida on kouluttautunut sekä kosmetologiksi että sairaanhoitajaksi. Myös hoitolan tuotesuosituksissa hyödynnetään Tarjan laaja-alaista raaka-aineosaamista nimenomaan kemian saralta – en ole varmaan koskaan kohdannut kosmetologia, joka ymmärtäisi tuotteiden raaka-aineista yhtä paljon.

Moni saattaa säikähtää esimerkiksi Dr. Hauschkaa brändinä, koska heillä on niin omanlaisiaan ihonhoitometodeja, mutta Lupauksessa ei jumiuduta noudattamaan orjallisesti kosmetiikkamerkkien omia ohjeistuksia, vaan räätälöidään aina asiakkaalle juuri hänen tarpeidensa mukainen hoito. Olen itse esimerkiksi todennut, että vaikka Dr. Hauchkan tuotteet sopivat minulle mahtavasti, en voisi kuvitellakaan noudattavani merkin ohjeita kaikilta osin. Hauschkan filosofiaan nimittäin kuuluu, että yöksi iholle ei laiteta lainkaan kosteusvoidetta. Se ei toimi monelle Suomen sääolosuhteissa yhtään eikä varsinkaan, jos ihossa on atooppista taipumusta.

Kokemuksen äänellä voin kertoa, että Ihohoitola Lupauksen hoitotuokio on ehdottomasti kokemisen arvoinen elämys, mutta hoitolaan voi piipahtaa myös ihan vain konsultaatiokäynnille, jonka aikana on mahdollista kartoittaa hoitojen tarvetta sekä käydä läpi, millaisia tuotteita ammattilaiset suosittelisivat kotihoitoon. Vaikka mitään suurempaa pulmaa ei ihossa olisikaan, tällaiselle konsultaatiokäynnille voi varata ajan ihan kuka tahansa. Lupauksesta haluttiin myös muistutella, että miehetkin ovat tervetulleia ja hoitolassa käykin enenevässä määrin myös miesasiakkaita.

Tietysti kaikenlaisten ihonhoidollisten pulmien ratkomisen lisäksi Lupauksessa tehdään myös ihan perinteisiä hemmotteluhoitoja, jotka tekevät ihonhoidon lisäksi hyvää myös henkisesti, kun pääsee hetkeksi rauhoittumaan hektisen arjen keskellä. Jotain hoidoista kertoo se, että POD:n ollessa pahimmillaan kävin hoidossa viikoittain ja rentouduin niin, että nukahdin hoitopöydälle joka ikinen kerta. :D

Punavuoressa Fredantorin kupeessa sijaitseva hoitola sai hiljattain laajennusta, kun Lupaus avasi myös toisen toimipisteen ihan lähelle Ratakadulle. Paikka on todella ihanan kaunis ja harmoninen – eikä ihme, sillä esimerkiksi kaikki huonekalut ja keramiikka on valmistettu ihan varta vasten Lupausta varten. Lisäksi Lupaus on yhdessä Katja Kokon kanssa tehnyt aluevaltauksen myös keramiikan puolelle. Tarja ja Katja kyllästyivät siihen, että kaunista kylppärikeramiikkaa ei tuntunut löytyvän, joten he päättivät ryhtyä valmistuttamaan sitä itse. Kaksikon Flumine-sarjaan kuuluu esimerkiksi keraamiset nenäkannu, naamiokulho ja voiteiden sekä naamioiden levittämiseen tarkoitettu spaatteli. Jos nuo Fluminen kauniit astiat kiinnostavat, niin niitä saa ostaa Lupauksen lisäksi myös Proloque-putiikista.

Haluaisin sanoa kaikille teille iho-ongelmien kanssa kamppaileville, että kannattaa oikeasti käydä ihonhoidon ammattilaisen pakeilla. Olen itse saanut Lupauksesta todella ison avun ihopulmiini ja luotan hoitolan ammattitaitoon kuin kiveen. Älkää siis jääkö kärsimään iho-ongelmista yksin, sillä niihin voi todella saada apua. <3

Olen kirjoitellut ihoasiaa aika paljon viimeisen vuoden aikana, joten iho-teema kiinnostaa, kurkatkaa ihmeessä myös nuo vanhemmat postaukset ja vielä lisää löydät blogin Iho-kategoriasta:

Perioraalidermatiitti eli suunympärysihottuma

Eroon perioraalidermatiitista ilman lääkkeitä

Apua iho-ongelmiin lymfahieronnasta

♦ Iho e-pillereiden lopettamisen jälkeen

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

15/07/17

Magnesia – hyvinvoinnin festarit Lonnan saarella

2 40

Kaupallinen yhteistyö: Magnesia Festival

Harrastin lukiossa muutaman vuoden ajan joogaa ja olen sittemmin kokeillut sitä joitakin kertoja uudelleen, mutta jostain syystä en ole päässyt mukaan siihen intoon, mitä näen monien muiden joogaharrastajien tuntevan. Moni näyttää hurahtavan joogaan sellaisella palolla, että se tuntuu olevan parasta, mitä ihminen voi tehdä (jooga)housut jalassa. Minä olen liian rauhaton keskittymään joogan kaltaiseen lajiin, mikä kertoo juuri siitä, että todennäköisesti nimenomaan minun pitäisi joogata.

Kun joogafestivaali Magnesia otti minuun kesän alussa yhteyttä ja ehdotti yhteistyötä, oli reaktioni lähinnä epäuskoinen. Kysyin suoraan, että ymmärrättekö, että en ole mikään joogaihminen? En harrasta joogaa enkä muutenkaan ole oikein sellaista “jooga-tyyppiä”, vaikka ehkä haluaisinkin olla. Olen notkea kuin rautakanki, voimaa minulla ei ole nimeksikään enkä malta rauhoittua meditoimaan. Ja olen useammin kuin kerran nukahtanut loppurentoutuksen aikana. Ai mitä, eikö sitä ollutkaan tarkoitettu power napeiksi?

Hämmennykseni oli vieläki suurempi, kun näistä lausunnoista huolimatta joogafestareiden järjestäjät olivat sitä mieltä, että olisin täydellinen sanansaattaja heidän tapahtumalleen. He kertoivat, että haluavat Magnesian olevan nimenomaan sellainen paikka, johon myös aloittelijat, jooga-angstaajat ja minun kaltaiseni kömpelöt rautakanget voivat tulla matalalla kynnyksellä kokeilemaan joogaa – ja mahdollisesti löytämään sen ilon.

Kieltämättä tapahtuma kuulostaa aika ihanalta. Viime kesänä debytoinut tapahtuma järjestetään tänä vuonna to-pe 3.-4.8. Lonnan saaressa Helsingin edustalla ja viikonlopun kestävillä festareilla on luvassa joogaa, meditaatiota, musiikkia, tanssia, hyvinvointi-workshopeja, kiinnostavia luentoja, hyvää ruokaa, auringonlaskuja ja paljon kiinnostavia ihmisiä. Koko tapahtuman perimmäinen idea on pitää hauskaa ja nauttia elämästä Lonnan kauniissa puitteissa.

Olen tutkaillut nyt ennakkoon festareiden ohjelmaa ja siellä on ihan hurjan mielenkiintoisia workshopeja ja luentoja nimenomaan mielen hyvinvoinnin näkökulmasta, joten näillä festareilla saa kyllä melkoisen pläjäyksen eväitä hyvän olon löytämiseen ja ylläpitoon niin kehon kuin mielenkin kantilta.

Festareille myydään yhden ja kahden päivän lippuja, joiden hinnat ovat 55€ ja 98€, mutta blogini kautta tuon kahden päivän lipun saa nyt pienellä alennuksella hintaan 92€. Kahden päivän lipun hintaan sisältyy:

♥ Päälavan hyvinvointiohjelma (kaksi joogaa, kaksi ohjattua tanssiworkshopia, kaksi paneelikeskustelua, Liftedin kehopainoharjoitus sekä Maaretta Tukiaisen luento)

♥ Kaksi ennalta varattavaa workshopia yli 50 vaihtoehdon valikoimasta

♥ Mahdollisuus päästä jonottamalla lisäworkshopeihin (jos tilaa on)

♥ Koko festivaalin musiikkitarjonta ja perjantain päätösjuhlat

♥ Oheisohjelma festivaalialueella

♥ JT-Linen lauttalippu Lonnaan ja takaisin (matka taittuu 7 minuutissa)

Yhden päivän lippuun sisältyy yksi ennalta varattava workshop, muuten sama tarjonta yhdelle päivälle.

Osa ohjelman kuvauksista saattaa kuulostaa vähän henkimaailman hommilta tällaiselle ei-yhtään-jooga-orientoituneelle ihmiselle, mutta ajattelin lähteä tutkailemaan tapahtuman workshopeja ja joogatunteja avoimin mielin, omia epämukavuusalueitani haastaen. Ilmoittauduin itse muun muassa workshopeihin, jossa pureudutaan herkkyyteen voimavarana sekä workshopiin, jonka keskiössä on harjoitella tuntemaan myötätuntoa itseä kohtaan ankaruuden ja vaatimusten sijaan. Lisäksi olen ilmoittautunut esimerkiksi räppijoogaan, jossa joogataan 90-luvun räpmusiikin tahtiin.

Koska festareilla tietysti on myös musiikkia, odotan itse erityisellä innolla ihanan Suadin keikkaa perjantaina. Festarit päättyvät perjantai-iltanan juhliin, joissa on mukana niin dj-settejä kuin live-artistejakin. Meikäläisen korvaan kuulostaa aika täydelliseltä paketilta. :)

Jos siis hyvinvointi kiinnostaa ja haluaisit minun tapaani löytää sen joogan hyvää oloa tuovan ilon sekä päästä kuulemaan mielenkiintoisia puhujia erilaisista hyvinvointiteemoista, tule minun kanssani kompuroimaan Lonnaan luonnon keskelle muiden enemmän tai vähemmän kokeneiden joogien sekaan kesän lopulla. Ja lippuja sai siis täältä!

 

Photos: Matti Keski-Kohtamäki

Related posts