1/02/17

Viikon tuote: Napiers arnikkivoide saa mustelmat katoamaan

3 28

Minä olen yksi niistä ihmisistä, jotka saavat mustelmia todella helposti. Usein tutkailen kolhiintuneita koipiani suuren hämennyksen vallassa, että mistäköhän mikäkin mustelma on mahtanut saada alkunsa. Kesäisin aina hävettää, kun paljaat sääret ovat sinisenkirjavat.

Kun sain aikanaan kokeiltavaksi Napiersin arnikki – ja mesiangervosalvan, myönnän olleeni melko skeptinen. Salvan luvattiin parantavan mustelmat huomattavasti normaalia paranemisaikaa vikkelämmin. Epäluulo sai kuitenkin väistyä melko pian, sillä testattuani salvaa itse, sain nopeasti todeta sen tehon. Mustelmat todella katosivat huomattavasti nopeammin, kun voidetta levitti niiden päälle kunnon kerroksen pari kertaa päivässä.

Napiers on itse asiassa kosmetiikkamerkkinä aika mielenkiintoinen tapaus, kun ryhdyin tutkailemaan brändin taustoja. Oikeastaan ei ehkä pitäisi edes puhua vain kosmetiikasta, sillä Napiersin filosofia liittyy enemmänkin terveyteen ja luonnonmukaisten yrttien hyödyntämiseen erilaisten lääketieteellisten vaivojen hoidossa.

Perinteikäs brändi sai alkunsa, kun kasvitieteilijä ja herbalisti Duncan Napier perusti vuonna 1860 Skotlannissa rohdoskaupan, josta tuli niin maineikas, että ihmiset peräti jonottivat puodin ovella saadakseen luonnonmukaista apua vaivoihinsa. Rohdoskauppa jatkoi toimintaansa perustajansa poikien ja lapsenlapsien johdolla 1970-luvulle asti ja Napierin suvun arvostettua osaamista hyödyntävä tuotemerkki perustettiin vasta 2011. No mitäpä tässä voi muuta todeta kuin että kyllä vanha kansa tietää ja nykyihminen voisi varmasti hyödyntää perinteikästä rohdososaamista enemmänkin.

Muita Napiersin tuotteita en ole testannut, mutta tämä mustelmasalva ainakin toimii loistavasti – suosittelen kokeilemaan. En ole ihan ajan tasalla siitä, mistä kaikkialta tätä voi ostaa, mutta onnistuin googlaamalla paikantamaan tuotteen ainakin yhdestä verkkokaupasta Suomessa sekä tietysti Napiersin omasta verkkokaupasta Briteissä. Mutta jos siis mustelmia tulee helposti tai on joskus tarve päästä kolhusta eroon ripeästi, niin voin lämmöllä suositella!

♥ MIKÄ?

Napiers Arnica Skin Cream (Arnikki- ja mesiangervosalva)

♥ KENELLE?

Herkästi mustelmia saaville ja itseään kolhiville

♥ MIKSI?

Tuote saa mustelmat katoamaan huomattavasti normaalia nopeammin, jos sitä levittää pari-kolme kertaa päivässä ruhjeiden päälle (älä kuitenkaan käytä haavoihin)

♥ HINTA?

Pieni purnukka (30ml) näytti maksavan suomalaisessa luontaistuotteiden verkkokaupassa noin 15 euroa. Napiersin omassa verkkokaupassa hinta on 9 puntaa (+ postikulut). Tätä voi kuitenkin löytää myös hyvin varustelluista luontaistuotekaupoista Suomessa.

 

Tuote on saatu testattavaksi blogin kautta.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

30/01/17

Monkin uusi alusvaatemainos: ei ammattimalleja eikä kuvankäsittelyä

34 76 monki6

Kylläpä ilahduin, kun törmäsin eilen internetin ihmeellisessä maailmassa Monkin uusiin alusvaatemainoksiin. Kuvissa näkyi ihanan normaaleja, inhimillisiä vartaloita ja luonnollisen, tavallisen kauniita naisia. Ei huippumalleja, ei photoshoppia. Sen sijaan on vatsamakkaroita, mustelmia, litteitä takamuksia, pömppömahoja. On pitkää, pätkää, tummaa, vaaleaa, laiheliinia ja muhkeaa. Ja siinä se on kaikki sopuisasti rinta rinnan ja kaunistelematta – naisvartaloiden monenlainen, rikas kirjo. Tätä on odoteltu ja kaipailtu pitkään ja hitsi miten hienoa, että näin iso brändi kuin Monki on rohkeasti valinnut tällaisen kulman kampanjaansa.

Uuden uimapuku- ja alusvaatekampanjansa motivaatioksi Monki on nimennyt sen, että tytöt voisivat paremmin. Kampanjan tavoitteena on saada tytöt pitämään itsestään. Epävarmuuksista ja kaikenlaisten epäkohtien osoittamisesta ammentavan mainosmaailman keskellä se on ihanan tervettä ja virkistävän erilaista.

monki-ad1

Nina Andersson Voigt on kuvannut “Good vibes only” -kampanjaan neljä ruotsalaista luovalla alalla työskentelevää naista ja kevään aikana myyntiin tuleva mallisto kantaa nimeä “Pretty honest for SS17 #nofilter”.

Mitäs mietteitä tämä teissä herättää? Tavismallejakin käyttävissä kampanjoissa kritisoidaan usein juuri sitä, että mallit ovat joko mitoiltaan hyvin sopusuhtaisia tai lähellä ammattimalleja. Tai sitten kuvia on käsitelty niin reilusti, että kehon luontaiset poimut, juonteet ja muhkurat on taiottu olemattomiin. No, tässä kampanjassa nähdään nyt viimein jotakin todella aitoa ja rehellistä. Olen aina tykännyt Monkista (psst, Monkilla on muuten ihan erityisen hyviä farkkuja!) ja sen tyylistä mainostaa ja kampanjoida. Jälleen kerran nostan hattua rohkeudesta rikkoa rajoja. :)

monki-ad2

Photos: Nina Andersson Voight for Monki SS17

Related posts

19/01/17

Me ollaan kaikki vähän sekasin

1 73

Yhteistyössä Sekasin

Masennus, ahdistus, paniikkihäiriö, bipolaarinen mielialahäiriö, skitsofrenia, itsetuhoiset ajatukset, syömishäiriö… Lista yleisistä mielenterveyden ongelmista kuulostaa uhkaavalta, vähän ehkä pelottavaltakin, mutta todellisuudessa meistä lähes jokainen käy läpi elämänsä jossakin vaiheessa vähintään jonkinlaisia haasteita mielenterveyden saralla. Siitä huolimatta mielenterveysongelmat ovat yhä tabu, josta tuntuu vaikealta ja hävettävältä puhua ääneen.

Moni pelkää leimautuvansa ja siksi tuntuu turvallisemmalta vain vaieta. Jos kuitenkin ymmärrettäisiin, että myös mieltä saa ja tulee hoitaa ja että kaikki me olemme enemmän tai vähemmän sekaisin joskus, ehkä myös kynnys hakea apua madaltuisi.

Avauduin itse viime vuonna pariinkin otteeseen mielenterveysasioista. Kerroin heti vuoden alkuun psykoterapiaprosessistani ja myöhemmin nuorena läpikäymästäni masennuksesta. Myönnän, että niin henkilökohtaisten asioiden jakaminen kymmenille tuhansille tuntemattomille tuntui todella pelottavalta. Lukijoiden kommentteja selatessa vakuutuin kuitenkin siitä, kuinka tärkeää on, että näistä asioista puhutaan ääneen. Koska pahintahan on tuntea jäävänsä ongelmiensa kanssa yksin.

Sysäyksenä oman masennustarinani jakamiselle toimi viime keväänä lanseerattu Sekasin-kampanja, jonka avulla haluttiin tukea nuorten mielenterveystyötä ja tarjota matalan kynnyksen kanava jutella asioista jonkun turvallisen henkilön kanssa. Sekasin-kampanjan chat oli tuolloin nuorille avoinna viikon verran ja toivoin ajatuksissani kovasti, että tällaista palvelua voitaisiin tarjota nuorille pysyvämminkin.

Ja ilokseni voin kertoa, että toiveet kuultiin ja kampanjan loistavan menestyksen vuoksi se jatkuu ja Sekasin-chatti on tästä päivästä eteenpäin avoinna JOKA PÄIVÄ KLO 07-00. Anonyymissa ja maksuttomassa chat-palvelussa nuoret voivat keskustella ja kysellä mistä vain, ja vastaajina on sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia sekä koulutettuja vapaaehtoisia. Palvelusta vastaa Suomen Mielenterveysseura ja mukana on myös muita nuorten mielenterveysjärjestöjä. Palvelu toimii osoitteessa www.sekasin247.fi.

Oli ihan mielettömän hienoa huomata, miten moni some-vaikuttaja lähti mukaan jakamaan henkilökohtaisia mielenterveystarinoitaan sekä viemään viestiä eteenpäin tästä kampanjasta viime keväänä. Ja vielä mielettömämpää on ollut tajuta, että tällä kamppiksella onnistuimme oikeasti muuttamaan Suomea kenties pysyvästi paremmaksi. Ja ihan vain sillä, että uskalsimme avata suumme ja jakaa tarinamme. <3

Mielenterveyden ongelmat eivät yleensä näy päällepäin ja harva arvaisi esimerkiksi minun kaltaiseni vahvan ja iloisen ihmisen voineen kärsiä masennuksesta. Mielenterveysongelmat eivät kuitenkaan katso sitä, oletko vahva vai heikko tai pirteä vai juro – ne voivat kohdata kenet tahansa. Ja haluaisin alleviivata, että ongelmien myöntäminen ei ole heikkoutta, se on rohkeutta ja se on tärkeä teko oman hyvinvoinnin hyväksi. Älä jää yksin, äläkä vaikene. Ihan jokainen ihminen on arvokas ja ansaitsee apua. Ei ole väliä miten ja mistä haet tukea tilanteeseesi, kunhan vain haet sitä.

Related posts

15/01/17

Miksi digiajan lapsi ei liiku?

50 51 urheilu

Kuinka moni teistä tykkäsi lapsena koululiikunnasta? Veikkaan, että aika moni käsi ei nouse. Tuntuu, että suurimmalle osalle ihmisistä koululiikunta on jättänyt enemmänkin traumoja kuin innostuksen urheiluharrastusten pariin. Minusta se kertoo siitä, että jotain on todella pahasti pielessä. Kehotan varautumaan pitkään avautumiseen, koska ajatusta ja asiaa on aiheesta niin runsain määrin, että en oikein tiedä edes, mistä aloittaisin…

Olen pyöritellyt tätä lasten ja nuorten liikkumiseen liittyvää teemaa päässäni jo vuosikaudet, mutta vasta tuossa loppusyksystä se alkoi hahmottua selkeämmäksi kokonaisuudeksi päässäni ja palaset loksahtelivat viimein kohdalleen. On ihan tosiasia, että digiajan lapset liikkuvat vähemmän kuin koskaan ja lasten lisääntyvä ylipaino on todellinen riskitekijä. Millaisin keinoin näihin ongelmiin voitaisiin tehokkaasti puuttua? Minulla on muutama ajatus.

tauko2

Siitä, miten lasten ylipainoon tulisi puuttua, jaoin jo muutamia mietteitä aiemmin tällä viikolla julkaisemassani postauksessa (kannattaa lukea myös kommenttiboksin puolella virinnyt keskustelu), mutta nyt tarkoituksena olisi pureutua nimenomaan liikuntapuoleen. Miksi lapset eivät harrasta liikuntaa? Miksi koululiikunta ei innosta lapsia urheilun pariin? Ja miten lasten liikuntaharrastuksia vapaa-ajalla voitaisiin tukea ja lisätä?

Tunnustan heti kättelyssä, että en ole ihan kartalla koululiikunnan nykytilasta, sillä peruskouluikäisiä tuttavia ei juuri ole ja omat kokemukseni koululiikunnasta ovat jostain 15-20 vuoden takaa. Tilastot kuitenkin puhuvat puolestaan ja vaikuttaisi siltä, ettei koululiikunnan rooli urheilun pariin innostamisessa ole juuri muuttunut. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.

tauko2

Kävin loppusyksystä kaverini Facebook-seinällä uutisjutun innoittamana keskustelua hokkareista ja kaunoluistimista ja ajatustenvaihto rönsyili luistimista koululiikuntaan yleisemmällä tasolla. (Luistimista on kuitenkin sanottava sen verran, että molemmilla luistelleena kehotan muuten kaikkia tyttöjä hankkimaan ennemmin hokkarit, ellei harrasta taitoluistelua – hokkareilla on huomattavasti helpompi ja kivempi luistella, jos taitoluistelutekniikka ei ole hallussa!)

Mainitsin luistimiin liittyvän keskustelun yhteydessä, kuinka paljon harmitti, että minun lapsuudessani tyttöjen ja poikien opetussuunnitelma liikuntatunneille oli hieman erilainen. Esimerkiksi juuri luistelun osalta pojilla oli ohjelmassa jääkiekkoa ja pelejä siinä, missä tyttöjen oli määrä tehdä varsahyppyjä (mikä ei tietenkään niillä hokkareilla sitten onnistunut ja ärsytti opetussuunnitelmaa tiukasti seuraavaa opettajaamme suunnattomasti). Toivottavasti tällainen on jo historiaa ja opetussuunnitelmaa on sittemmin päivitetty vähän tasa-arvoisempaan suuntaan. Soisi myös, että opettajilla olisi näissä tilanteissa hieman pelisilmää muokata suunnitelmaa tarpeen ja tilanteen mukaan. Tarvitseeko tytöillä ja pojilla ylipäänsä olla eri liikuntasuunnitelmat?

Keskustelussa nousi esiin myös poikien kokemuksia liikuntatunneilta ja jääkiekkopelien parista. Paljastui, että monen pojan muistot liikuntatunneilta olivat harmistuneita ja katkeria lähinnä siksi, että he eivät koulun peleissä saaneet juurikaan edes peliaikaa. Ei-niin-taitavat pelaajat saivat nimittäin istua suurimman osan oppitunnista vaihtopenkillä, kun jääkiekon aktiiviharrastajat loistivat kaukalossa. Hetkinen… Eihän sen näin pitäisi mennä!

tauko2

Mikä viime kädessä on koululiikunnan tarkoitus ja päämäärä? Mihin sillä pyritään? Halutaanko liikuntatunneilla taata lapsille edes hetki liikuntaa viikossa noin niin kuin terveyden näkökulmasta vai onko liikuntatunneilla syvällisempääkin tavoitetta? Itse ajattelen, että parhaimmillaan koululiikunta voisi olla väylä tavoittaa liikuntaharrastusten pariin myös niitä lapsia, jotka eivät ole kotoa saaneet siihen kannustusta tai jotka eivät muuten luontaisesti ole osanneet niiden pariin hakeutua. Ehkä ajatukseni on idealistinen, mutta toivoisin, että koululiikunta toimisi nimenomaan innostajana urheilun pariin ja tarjoaisi paitsi viikoittaisen mahdollisuuden päästä purkamaan energiaa ja tekemään jotain fyysistä, myös innostavan tilaisuuden tutustua erilaisiin urheilulajeihin.

Todellisuudessa se tuntuu useimmille olevan jotakin ihan muuta… On ikävä sanoa, mutta ainakin omina kouluaikoinani koululiikunta oli ainakin aivan omiaan tappamaan kaiken innostuksen liikuntaa kohtaan. Usein tuntui, että opettajilla oli omat suosikkioppilaansa ja liikunnan aktiiviharrastajat saivat aina kympin riippumatta siitä, mitä tunneilla tekivät. Ja jos ei sattunut harrastamaan niitä opettajan lempilajeja tai olemaan niistä erityisen kiinnostunut, niin hyvistä numeroista oli turha haaveilla.

tauko2

Ymmärrän hyvin, että ei varmasti ole helppoa yrittää ohjata, motivoida ja arvioida niin kovin kirjavaa joukkoa, mutta jos mietitään konkreettisia käytännön ratkaisuja, niin varmasti jo pienemmällä ryhmäkoolla päästäisiin aika pitkälle. Ja sillä, että ehdittäisiin syventyä kuhunkin lajiin himpun verran pidempään, jotta mukaan ehtisivät hekin, jotka vasta ensi kertaa opettelevat ja kokeilevat. Sillä tavoin saattaisi jopa joskus syntyä niitä onnistumisen elämyksiä, jotka taitavat monella jäädä koululiikunnassa aika olemattomiin. Uskon, että juuri niiden onnistumisen elämysten kautta saataisiin heräteltyä lasten innostusta liikuntaharrastuksia kohtaan moni voisi rohkaistua kokeilemaan samaa lajia toistekin.

Monen traumat liikuntatunneilta liittyvät juuri osaamattomuuteen kytkeytyviin häpeän tunteisiin, joita ovat olleet edesauttamassa joko luokkatoverit tai opettaja itse. Aina viimeiseksi jääminen joukkueen jaossa ja tunne siitä, että ei ole haluttu kumpaankaan joukkueeseen, ei varsinaisesti edesauta buustaamaan intoa liikkua.

tauko2

Minusta on hieman ongelmallista, että usein liikuntatunnit ovat tuntuneet lähinnä aktiiviharrastajien tähtihetkiltä loistaa ja näyttää osaamistaan, vaikka tosiasiassa koululiikunnassa ohjausta, tukea, kannustusta ja peliaikaa tarvitsisivat paljon enemmän juuri he, joiden elämään liikunta ei vapaa-ajalla juuri kuulu. Ja siksi se, että ne taitavimmat aktiiviharrastajat saavat koulutunneilla eniten peliaikaa, tuntuu toden totta aika vinksahtaneelta – hehän sitä oikeastaan kaikkein vähiten tarvitsevat, jos vapaa-ajallakin pääsee treenaamaan.

Ja tästä päästäänkin niihin lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksiin vapaa-ajalla: ne ovat ihan mielettömän suppeita ja kapea-alaisia. Moni urheiluharrastus maksaa aivan tolkuttomasti ja on jo tästä syystä harrastusmahdollisuuksien ulottumattomissa. A2-yksinäisyysillassa tuli puheeksi paljonko esimerkiksi jääkiekkoharrastus kustantaa ja mikäli muistan oikein, se taisi olla noin 500 euroa/kk lasta kohden. Aika harvalla perheellä on varaa maksaa tällaisia summia harrastustoiminnasta, puhumattakaan siitä, jos lapsia on useampi.

Hinta on yksi iso ongelma, mutta minusta toinen iso ongelma on se, miten yksipuolisia liikuntamahdollisuuksia lapsille tarjotaan. Lapsille ja nuorille tarvittaisiin sellaisia rentoja, matalan kynnyksen harrastusryhmiä, joissa tärkeintä ei ole älytön kilpailuhenkisyys ja tavoitteellisuus, vaan mukaan pääsemisen edellytykseksi riittäisi uteliaisuus ja kiinnostus lajia kohtaan ja halu harrastaa liikuntaa.

Kun mietin omaa lapsuuttani ja nuoruuttani, minulla olisi varmasti ollut lahjoja moneenkin lajiin, mutta into lopahti aina siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt sitoutua kilpailemaan ja käymään treeneissä 3-5 kertaa viikossa. Uskon, että luomalla vähän rennompia ja vapaampia harrastusmahdollisuuksia liikunnan pariin saataisiin aika paljon useampi lapsi ja nuori liikkumaan. Myös tutkimukset tukevat sitä ajatusta, että liika tavoittellisuus ja kilpailullisuus ovat itse asiassa ennemmin haitaksi kuin hyödyksi lasten liikuntakasvatuksessa – jopa niiden lasten kohdalla, joilla on edellytyksiä huippu-urheilijoiksi.

tauko2

Totuus on, että harva lapsi jaksaa pitää intoa yllä yhtä lajia kohtaan, jos se edellyttää hurjaa treenimäärää viikossa plus sen päälle tulevia mittelöitä, pelireissuja ja turnauksia. En minä ainakaan jaksanut. Itse liikkuminen kiinnosti kyllä, mutta ei veren maku suussa ryppyotsaisesti paahtaminen eikä varsinkaan kaiken vapaa-ajan uhraaminen yhdelle asialle. Itse asiassa tutkimustulokset vahvistavat, että myöhemmin huippu-urheilijoiksi päätyneitä kaikkein parhaiten on lapsuudessa tukenut nimenomaan monipuolinen liikunnan harrastaminen, joka mahdollistaa lapselle monenlaisten lajien kokeilemisen ja ilon kautta tekemisen.

Surullisinta nykyisissä liikuntamahdollisuuksissa lapsille ja treenaamisen kulttuurissa on se, että montaa lajia ei edes kiinnostuksesta huolimatta pääse harrastamaan, jos taitotaso ei ole riittävä. Sellaisia rentoja höntsäily-henkisiä harrastusryhmiä ei monilla paikkakunnilla ole lapsille ja nuorille edes olemassa. Kun harrastamisen keskiössä on nimenomaan kilpailu ja tiukka sitoutuminen treeneihin, lapsi putoaa harrastusmahdollisuuksien kelkasta varsin nopeasti, jos ei satu aloittamaan harrastusta riittävän nuorena tai ole luontaisesti erityisen lahjakas. Tässä on oikeasti aika iso ongelma.

tauko2

Meistä ei kaikista tarvitse tulla parhaita tai huippu-urheilijoita, mutta olisi silti toivottavaa, että jokainen voisi edistää terveyttään ja nauttia liikkumisesta oman taitotasonsa, sitoutuneisuutensa ja kokeilunhalunsa puitteissa. Eikö etusijalla harrastuksissa tulisi olla tekemisen riemu? Ei ole ihme, että lapset eivät liiku, jos urheilusta tehdään pienen etuoikeutetun joukon kallis, elitistinen ja lapsilta kohtuuttomuuksia vaativa harrastus. Mielipiteeni on toki kärjistetty, mutta tältä tilanne jossain määrin sivulta katsottuna vaikuttaa. Uskon, että mikäli nimenomaan lapsuudessa saataisiin tuotettua lapsille niitä ilon ja onnistumisen kokemuksia liikunnan parissa, rakennettaisiin samalla terveempää yhteiskuntaa, jossa liikkuminen on luonnollinen ja mieluisa osa elämää myös aikuisena.

Aihe herättää varmasti keskustelua, joten sana on kommenttiboksin puolella vapaa. Keskustelkaa, pohtikaa, haastakaa, korjatkaa ja tarjotkaa luovia ideoita – uskon, että jos yhteistä tahtoa on, tätä tilannetta voidaan muuttaa! Tätä juttua saa myös jakaa, sillä haluaisin todella herätellä tätä keskustelua laajemminkin ja kuulla, millaisia ratkaisuja ongelmaan voitaisiin keksiä.

Related posts