8/10/17

Liila päivä ja satunnaisia mietteitä viikon varrelta

4 27

Tänään on taas yksi niistä päivistä, kun tuntuu hurjan vaikealta koota ajatuksia. Päässä pyörii miljoona pientä ajatusta, mutta fiilis on liian levoton siihen, että kykenisi keskittymään ja syventymään postauksen verran vain yhteen. Niinpä ajattelin, että voisi olla hyvä hetki sellaiselle sekalaiselle ajatuskokoelmalle. Vuorossa on siis päivän asu sekä sekalainen kattaus ajatuksia tältä päivältä ja viimeisen viikon ajalta.

♥ Olen kertonut tämän ennenkin, mutta inhosin liilaa väriä pitkään oikein intohimoisesti. Julistin kuinka kyseinen väri ei sovi yhtään kenellekään (paitsi tummaihoisille), mutta kappas vain, tässä sitä nyt ollaan liilaan pukeutuneena ja oikein tyytyväisenä. Mielipiteet muuttuvat ja ehkä ihan hyvä niin. Olisin paljon enemmän huolissani, jos olisin edelleen kaikesta samaa mieltä kuin 13-vuotiaana…

♥ Olen tällä hetkellä jotenkin ihan suunnattoman onnellinen tästä omasta kodista. Erityisen mielissäni olen ikkunan takana syksyn väreissä hehkuvista vaahterapuista, jotka tekevät harmaista sadepäivistäkin vähän iloisempia. Tuntuu myös siltä, että nyt kun olen vähän saanut asuntoa kuntoon ja järjestettyä, mieli on täällä kotona levollisempi. Enää ei ole sellainen olo kotiin tullessa, että täällä odottaa vain loputon tehtävälista keskeneräisistä hommista, vaikka tekemistä vielä riittääkin.

♥ Mummokaverin kuulumiset tuntuvat aina kiinnostavan Pupulandian seuraajia. Pitkän reissun takia mummotreffeihin tuli hetken verran taukoa, mutta olipa ihana jälleennäkeminen taas tällä viikolla. Mummokaveri oli leiponut ensimmäistä kertaa vuosien tauon jälkeen omenapiirakkaa. Joimme siis teetä ja herkuttelimme itse tehdyllä piirakalla.

♥ Mummokaverista puheen ollen… Meillä on usein tapana tilata Woltilla ruokaa kotiin yhdessä ja yhdeksi suosikiksemme on muodostunut salaattiravintola Pupu (hahaa!), josta saa tosi herkullisia ja täyttäviä salaatteja. En ole itse mikään suunnaton salaattien ystävä, sillä usein tuntuu, että nälissään kaipaa jotakin lämmintä ruokaa, mutta jos mieli tekee keveämpää, niin Pupun salaateista on tullut sekä minun ja mummon lemppareita. Voin suositella!

♥ Pääsin eilen kokemaan jotain aika unohtumatonta ja ainutlaatuista, sillä sain kunnian vierailla television Lotto-lähetyksessä. Olin kesällä mukana Veikkauksen mielenterveystyöstä kertovassa kampanjassa ja Veikkaukselta pyydettiin, suostuisinko mukaan kertomaan aiheesta Lotto-lähetyksessä. Aihe on tärkeä sekä yhteiskunnallisesti että minulle myös henkilökohtaisella tasolla, joten lähdin mielelläni mukaan puhumaan tärkeästä teemasta. Vasta paikan päällä minulle selvisi, että saisin itse kunnian painaa lottokoneen käyntiin – unelmapesti! :D Harmi, etten päässyt tekemään kenestäkään miljonääriä, sillä eilen ei tullut yhtään täysosumaa. No, onpahan ensi viikolla sitten taas isompi potti jaossa!

♥ Olen ollut ihan mykistynyt siitä, miten kivan vastaanoton Afterwork-podcastimme on saanut. Tuntuu, että vähän väliä ihmiset tulevat ihan naamatusten kiittelemään ohjelmasta. En ole osannut ollenkaan odottaa näin mukavaa vastaanottoa, joten se on ollut tosi iloinen yllätys. Tämä podcast-kausi on nyt ehtinyt puoleen väliin eli vielä viisi jaksoa on luvassa. Olisi kiva kuulla, kiinnostaisiko teitä kuunnella jatkossakin? Ja millaisista aiheista toivoisitte keskustelua?

♥ Luin viime kesänä aika mukavan kasan kirjoja ja lukuinto on säilynyt syksyyn asti, vaikka arjessa aina tuntuu, että lukemiselle onkin vähemmän aikaa. Reissut ja julkisissa kulkuvälineissä istutut tuokiot ovat aina hyviä hetkiä lukemiselle ja tällä hetkellä on meneillään muutama vuosi sitten Hesarin kirjallisuuspalkinnon voittanut Kissani Jugoslavia, jonka on kirjoittanut kosovolaistaustainen kirjailija Pajtim Statovci. En ole vielä päässyt romaanissa edes puoliväliin, kun olen jo suorastaan valaistunut. Kirja tarjoaa todella mielenkiintoisen kurkistuksen maahanmuutto-teemaan sekä albanialaiseen mielenmaisemaan. Todella vahva suositus!

♥ Olen tosi onnellinen siitä, että vaikka minulla omaani nähden hyvin erilaisessa elämäntilanteessa olevia ystäviä, elämän muuttuvat kiemurat eivät ole ajaneet meitä erilleen. Muutamalla parhaista ystävistäni on jo perhe, mutta heillä riittää yhä aikaa myös minulle, ihan erilaisten arkisten murheiden ja tilanteiden kanssa painiskelevalle ystävälleen. Olen siitä tosi kiitollinen, koska olen myös nähnyt sivusta toisenlaisia tarinoita. Lämpöiset terkut siis rakkaista rakkaimmalle Katille, jonka arkihärdellin keskelle Jenni-täti on aina tervetullut ja jonka kodissa tunnen aina olevani osa perhettä. Samoin kuin muillekin rakkaille ystävilleni, jotka lapsiperheen kiireisestä arjesta huolimatta raivaavat kalenteristaan aikaa myös ystäville.

♥ Ylipäänsä tunnen oloni ihan valtavan onnekkaaksi, että minulla on niin ihania ystäviä elämässä. Olen viime aikoina jotenkin halunnut oikein tietoisesti pysähtyä asian äärelle, koska se ei oikeasti ole itsestäänselvyys, että elämässä on sellaisia oman henkisiä, rakkaita tyyppejä, joille voi olla tukena monenlaisissa murheissa ja joille voi itse soittaa, kun kaipaa näkemystä, lohdun sanaa tai lämmintä halausta. On ollut myös ihana huomata, että vielä näin aikuisenakin elämään tupsahtelee säännöllisin väliajoin uusia ihmisiä, joista voi tulla hyvinkin nopeasti tärkeitä. En tiedä, mikä lie sunnuntainen sentimentaalisuuspuuska täällä on meneillään, mutta skoolaan teekuppini kanssa teille upeille tyypeille, joita saan ystävikseni kutsua.

♥ Tämä syksy ehti tuon jenkkireissun aikana loikata sääolosuhteissa sellaisen harppauksen eteenpäin, että minulla on nyt arkistoihin ikuistettuna liuta sellaisia asuja, jotka eivät yhtään toimi näissä tämän hetken koleissa säissä, mutta saatte nyt silti vielä vähän leudompien säiden asuinspiksiä, koska olisi sääli jättää kivat tyylit julkaisematta. Silloin kun nämä tämän postauksen kuvat napattiin, varpaat tarkenivat vielä sandaaleissa (jotka muuten matchaavat mahtavasti liilaan neuleeseeni). Nyt saattaisin valita vähän toisenlaiset kengät kokonaisuuteen… Jos väriteemassa haluaisin pysytellä, niin ehkä nämä lenkkarit voisivat olla aika täydellinen valinta.

Mitä teille muille kuuluu tänä syksyisenä sunnuntaina?

neulepusero // sweater H&M*

farkut // jeans & Other Stories

sandaalit // sandals Maryam Nassir Zadeh (Minimal Nordic)*

aurinkolasit // sunglasses A+more (Stockmann)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts

5/10/17

Mietteitä pukeutumisetiketistä ja hätäasu

4 37

Tässä työssä sähköposti täyttyy kaikenlaisista kutsuista jos jonkinlaisiin kekkereihin ja kissanristiäisiin, ja yllättävän usein saa jännityksellä miettiä, että mitenköhän mihinkin tilaisuuteen tulisi pukeutua. Vaikka moni tuskailee pukukoodien kanssa, ne ovat juhlijan kannalta itse asiassa aika ihana ja armollinen keksintö: kun kutsussa on selkeästi ilmoitettu, millaista pukeutumista toivotaan, on asun valinta huomattavasti helpompaa. On nimittäin aikamoisen kuumottava tilanne pelmahtaa juhliin reilusti yli- tai alipukeutuneena. Vaikka usein sanotaan, että alipukeutuminen on aina pahempi moka kuin ylipukeutuminen, on se silti kiusallista, jos itse on viimeisen päälle ykköset yllä ja muut ovatkin farkuissa.

Olen kerran itse ilmestynyt tilaisuuteen pahemman kerran alipukeutuneena ja teki mieli vajota maan alle. Kutsussa ei ollut pukukoodia enkä osannut arvata, että keskellä arkipäivää järjestetty tilaisuus olisi edellyttänyt niin fiiniä pukeutumista. Tai en tiedä, edellyttikö edes, mutta muut vieraat olivat silti pikkumustissa ja cocktailmekoissa – ja minua hävetti ihan suunnattomasti farkuissani ja neuleessani.

Päädyin taannoisella jenkkireissullani kaksiin häihin, joissa molemmissa dresscode oli hyvin rento. Toisissa kemuissa pukukoodiksi oli ilmoitettu “dressy casual” ja toisissa ihan vain “casual”. Ensimmäisiin laitoin nätin kesäisen silkkimekon, joka varmasti olisi sopinut hienompiinkin kemuihin, mutta toisaalta käytin samaa mekkoa myös New Yorkissa ihan tavallisena kesäisenä lauantaipäivänä. Muun juhlaväen pukeutuminen vaihteli rennommista puvuista kauluspaitaan ja farkkuihin, ja tunsin, että sovin tyyleineni ihan hyvin joukkoon.

Toisiin juhliin tuntui vaikeammalta valita vaatetusta, vaikka pukukoodi oli selkeä. Kun tiesi, että kyse oli hääjuhlasta, teki mieli kunnioittaa hääparia laittamalla ylle kuitenkin jotain arkivaatetusta nätimpää. Niinpä päädyin rentoon puuvillamekkoon. Seuralaiseni mietti viimeiseen asti, olisiko kuitenkin pitänyt laittaa edes pikkutakki, kunnes saavuimme juhlapaikalle, jonka virkaa toimitti maatilamiljöö. Onneksi pikkutakki jätettiin kotiin, sillä juhlakansa oli todellakin ottanut kutsun pukukoodin kirjaimellisesti ja paikalla oli kaikenkarvaista vaatetusta verkkareista farkkuihin. Itse sulho oli pukeutunut hihattomaan aluspaitaan ja lappuhaalareihin ja morsian polvimittaiseen trikoomekkoon. Jos noihin juhliin olisi pöllähtänyt cocktailmekossa tai puvussa, olisi takuulla ollut epämukava fiilis.

Suomalaiset ovat hurjan etikettiuskollista kansaa ja välillä keskustelupalstojen ja uutisjuttujen kommentteja lukiessa tekisi mieli huikata keskustelijoille, että ei se nyt ihan niin vakavaa ole, kaverit! Sitä vartenhan ne pukukoodit on ensisijaisesti keksitty, että niiden tarkoitus on helpottaa juhlavieraita hahmottamaan juhlan luonne ja pukeutumaan sen mukaisesti.

Osoittaa toki kunnioitusta tilaisuuden järjestäjää kohtaan pukeutua juhlan pukukoodin mukaan, mutta itse haluaisin silti ajatella, ettei kyse ole niin kuolemanvakavasta asiasta ja omaa tyyliä saa ilmentää myös juhlapukeutumisessa ottamalla silloin tällöin pieniä vapauksia vanhoillisista pukeutumissäännöistä. Enkä tarkoita tällä siis sitä, että mennään verkkareissa hienoihin juhliin, vaan sitä, että jos esimerkiksi nainen ei tunne oloaan kotoisaksi mekoissa, voi pukeutua esimerkiksi tyylikkääseen housupukuun (vaikka pukukoodi mekkoa edellyttäisikin) tai että esimerkiksi puvun kenkävalinnoilla voi vähän leikitellä.

Hämmennyin pari vuotta sitten, kun oma häälookini sai blogin kommenteissa osakseen kritiikkiä liiasta arkisuudesta. Itse koin olevani täysin tilaisuuden luonteeseen sopivasti pukeutunut, mutta joidenkin kommentoijien mielestä häihin olisi pitänyt pukeutua hienommin. Minulla oli siis ylläni kesäinen, jämäkästä materiaalista valmistettu polvimittainen, kellohelmainen mekko, johon olin yhdistänyt korkosandaalit juhlavan laukun ja nätin, arkista juhlavamman kampauksen sekä meikin. Kritisoijien mukaan häihin pukeutuessa vaatteen olisi pitänyt olla jotakin hienompaa materiaalia, kuten satiinia tai silkkiä.

Jäin tuolloin miettimään, olinko tosiaan ollut jotenkin epäkunnioittava hääparia kohtaan asullani… Mekkoni sai kuitenkin tilaisuudessa jopa kehuja muulta juhlaväeltä enkä mielestäni erottunut juhlapaikalla mitenkään negatiivisesti joukosta tai tuntenut oloani lainkaan alipukeutuneeksi. Suomalaista hääpukeutumista lukuisissa karkeloissa seuranneena tuumailin, että monesti vierailla näkee huomattavasti omaani arkisempiakin asuja, joten yllätyin hiukan saamastani kritiikistä. Mutta meitä on moneen lähtöön ja se mikä jollekin merkitsee hienoa juhlapukeutumista, ei välttämättä tarkoita samaa toiselle.

Muodin parissa työskentelevänä sitä on tottunut siihen, että pukukoodit voivat olla mitä mielikuvituksellisimpia ja niitä perinteisempiäkin pukukoodeja on ikään kuin alan nimissä lupa tulkita hieman vapauksia ottaen. On eri asia mennä vaikkapa suurlähetystön cocktailkutsuille kuin muotilehden lanseerauskekkereihin, vaikka pukukoodi olisikin sama.

Minulla on tänään tiedossa Tukholmassa sellainen tapahtuma, johon ei ole annettu varsinaista pukukoodia. Kyse on muotialan after work -tilaisuudesta ja yritin kysellä kutsun välittäneeltä taholta, mikä mahtaa olla illan dresscode, mutta en oikein saanut selkeää vastausta. Vastauksessa mainittin tilaisuuden olevan todennäköisesti aika rento ja kehotettiin pukeutumaan tavalla, joka tuntuisi itsestä rennolta ja hienolta. Hmm… Viestittelimme tilaisuuteen myös osallistumassa olevan kaverini kanssa ja olimme molemmat yhtä pihalla siitä, mitä pukisimme päällemme. Oman haasteensa tilanteelle luo se, että juhlaa edeltää matkustuspäivä ja arkisempi meininki Tukholmassa eikä koko päivää huvittaisi hillua kovin hienoissa juhlatamineissa.

Loppujen lopuksi yksittäisen vieraan asulla ei ole tämän tyyppisissä kekkereissä yhtään mitään merkitystä – varsinkaan minun. Ketään tuskin kiinnostaa, mitä juuri minulla on ylläni, mutta silti ei haluaisi tuntea ihan kummajaiseksi joukon keskellä. Niinpä päätin, että luotan vähän näiden kuvien tyylisen lookin kaltaiseen univormuun, joka tuntuu muodin alalla olevan aika turvallinen valinta.

Musta bleiseri ja mustat farkut toimivat kaikessa yksinkertaisuudessaan aina. Kun lookiin yhdistää yksinkertaisen topin, korkokengät ja jonkun nätin laukun sekä höystää lopputulosta näyttävillä korviksilla ja huulipunalla, selviää hyvin jo aika monenlaisista muotialan kissanristiäisistä. Voisin hyvin kuvitella, että Carine Roitfeld painelisi rennompaan tilaisuuteen juuri jossakin tämäntyyppisessä lookissa. Tai Kate Moss. Mustat farkut ja bleiseri luovat yhdessä vähän kuin sellaisen muotikekkereiden instant-reseptin: lisää vain korvikset ja korkkarit, ja voilà! Nyt sitten vain pidetään peukkuja, että siellä eivät ole kaikki muut niissä cocktailmekoissa…

Translation: When you don’t know what to wear, think “What would Carine Roitfeld do?” 

bleiseri // blazer vintage

farkut // jeans KappAhl*

t-paita // t-shirt Arela

laukku // bag Lovia*

kengät // shoes KMB (Zalando)*

aurinkolasit // sunglasses BikBok*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Liisa Kivi

Related posts

4/10/17

Afterwork-podcast: Work hard, play harder

2 26

Haluan alkuun kiittää kaikkia teitä, jotka olette paitsi kuunnelleet uutta Afterwork-podcastiamme, myös antaneet siitä palautetta monissa eri kanavissa. On tosi kiva saada kommentteja tästä uudesta aluevaltauksesta ja käsittelemistämme teemoista! Muutamia aihetoiveita onkin jo esitetty, mutta niitä saa mieluusti myös jatkossa heitellä ilmoille, jos jotakin sellaista tulee mieleen, mistä mieluusti haluaisi kuulla muiden mietteitä tai saada vertaistukea. :)

Tämän viikon jaksossa keskustellaan työn, harrastusten ja vapaa-ajan hupien välillä tasapainottelusta. Nykyään kun ihmisiltä kysyy kuulumisia, yleensä ensimmäisten mainittujen asioiden joukossa on sana “kiire”. Miksi olemme niin kiireisiä? Onko se kaikki itse aiheutettua vai miten suuri osa kiireestä on todellista? Entä miten tunnistaa loppuunpalamisen merkit ja miten pitäisi toimia, ettei kuormita itseään liikaa? Olisi kiinnostavaa kuulla myös teidän mietteitänne asiasta.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa.

 

Related posts

2/10/17

Viikon ajatus: innokkuudesta

25

En tarkoita keskeyttää ihmisiä.

Muistan vain sattumalta jonkun asian

ja innostun siitä niin älyttömästi.

 

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts