14/02/13

Ystäville

3 32 P2143241.JPG

En ole mikään ystävänpäivä-vouhottaja, mutta kyllä minusta silti on ihan kiva ajatus, että yksi päivä vuodessa on ystävyyden juhlaa. Mitään erityistä en tänään aio tehdä, enkä ole varma vietänkö edes iltaa ystävien seurassa, mutta ystävänpäivän kynnyksellä sitä tulee kuitenkin pohdiskeltua ystävyyttä. En tarvitse erityistä päivää muistuttamaan, kuinka tärkeitä ja arvokkaita ystäväni minulle ovat tai sanoakseni sen heille, mutta jos ei muuten, niin tänään se varmasti ainakin tulee sanottua. :) Olen äärettömän onnekas, että olen saanut ympärilleni niin ihania tyyppejä, jotka ovat niin monet kerrat jakaneet iloni ja puolittaneet suruni. Joskus parhaita hetkiä ystävän kanssa ovat sellaiset, kun päästään sukeltamaan oikein syvälle mielenkiintoiseen keskusteluun, joskus taas kun ollaan vain eikä edes sanota mitään.

Ystävyyteen mahtuu monenlaista ja joskus elämä heittelee niin, ettei ehdi tavata yhtä usein kuin haluaisi. Joskus tajuaa vasta vuoden jälkeen, että ei ole tullut soitettua, vaikka toinen on ajatuksissa ollutkin. Olen kuitenkin huomannut, että tosiystävyydessä sillä ei juurikaan ole merkitystä, onko viime tapaamisesta viikko vai viisi vuotta, sillä yhteys on ja säilyy. Viimeksi eilen sain huomata sen, kun Brysselin vaihtoaikojen ystäväni oli Suomessa käymässä työmatkalla ja treffasimme ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Olemme satunnaisesti pitäneet yhteyttä tässä välilläkin, mutta edellisestä keskustelustamme ehti varmasti vierähtää vuosia. Kuitenkin siinä hetkessä, kun kohtasin hänet eilen, tuntui kuin kaikki vuodet tuosta väliltä olisivat kadonneet. Kuudessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, mutta ystävyytemme ei ollut hävinnyt minnekään. 

Kiitos ystävät, että olette iloinneet kanssani hyvissä hetkissä ja tukeneet ei-niin-hyvissä. Kiitos, että olette. En tiedä, missä olisin ilman teitä. <3 Ja kiitos rakas Cindy ihanasta kortista, joka yllätti minut tupsahtamalla eilen postiluukusta. Olette varmasti kanssani samaa mieltä, että tuon kortin viestiä paremmin tätä kaikkea ei voisi sanoa. :)

Hyvää ystävänpäivää siis ihan jokaiselle! <3

EDIT: Oli pakko tulla lisäämään tämä juttu, kun on niin uskomaton stoori! :D Tehtyäni tämän postauksen sain Cindyltä viestin, jossa hän iloitsi siitä, että olin arvannut kortin olleen häneltä. Vasta siinä vaiheessa tajusin, että eihän siinä ollut lähettäjän nimeä ollenkaan! Uskomatonta. :D Siis minulle oli alusta asti jostain syystä niin päivänselvää, että kortti oli Cindyltä, etten edes huomannut, ettei siinä ollut laisinkaan allekirjoitusta. Mieleeni ei edes juolahtanut, että se olisi voinut olla keneltäkään muulta. Tätä on sielunystävyys. <3

Related posts

9/02/13

Graafisen suunnittelijan kotona

9 37 P1292535.JPG

Lupailin reilu viikko sitten, että lähiaikoina olisi tulossa postaus maailmalle lennähtäneen ystäväni Annan entisestä kodista, jonka ehdimme juuri ikuistaa ennen kuin hän muutti siitä pois. Panttaan noita ihania kuvia vielä hetken verran, sillä kuvauspäivänä tuli otettua mielettömät määrät kuvia graafisena suunnittelijana ja kuvittajana työskentelevän ystävän ympäriinsä lojuvista töistä, luonnoksista ja piirroksista. Piirtäminen on kyllä yksi sellainen taito, jonka todella haluaisin hallita. On hullua katsoa Annan tuherteluita, kun jopa kalenterimerkinnät näyttävät taiteelta. :D Vaikka minulla oli aina hyvä numero koulun kuvaamataidossa, ei minulla ole sellaista todellista lahjakkuutta piirtämiseen ja taiteeseen tipan vertaa. Oih ja voih, osaisinpa minäkin!

Ja lupaan, että pian laitan jakoon ne ihanat kotikuvat! :)

P1292536.JPG P1292542.JPG P1292545.JPG P1292552.JPG P1292553.JPG P1292619.JPG P1292620.JPG P1292631.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

7/02/13

Heihei lempifarkut!

31 35 lempifarkut2.jpg

Olen kaksi kertaa elämässäni joutunut kokemaan sen, että lempifarkut hajoavat ja se on aina yhtä kamalaa. Ensimmäisen kerran tuo kohtalo sattui kohdalle joskus vuonna 2005 ja toisen kerran sain kokea tuon järkytyksen eilen. Molemmilla kerroilla farkut ovat hajonneet tismalleen samalla tavalla: revenneet haaroista. Ongelma on se, että repeämä ei kummallakaan kerralla ole ollut sauman kohdalta eikä sellainen siisti repeämä kankaassa, vaan sellainen että kangas on ikään kuin vain hiutunut puhki ja mennyt sellaiseksi harsoksi sitä repeytymiskohdasta. Koska haarakohta on muutenkin aika hankala paikattava ja etenkin tuollaisessa tapauksessa, on ollut aika toivoton haave, että farkkuja saisi vielä korjattua. Ja ikävintä tässä on ollut se, että molemmissa tapauksissa farkut ovat revenneet alle 1,5 vuoden käytön jälkeen. On tapauksilla paljon muutakin yhteistä – siitä kohta lisää.

Nyt on luvassa melkoinen vuodatus, sillä sen verran haikeita tunnelmia tämä episodi täällä herättää. Ne ensimmäiset hajonneet farkkuni olivat oikeastaan ensimmäiset kunnon pillifarkkuni, sellaiset oikein ihonmyötäiset. Kapeita farkkuja olin jo ostanut aiemminkin, mutta ainakaan Jyväskylästä ei silloin saanut pillimpiä. Muistan, että bongasin lopulta Spirit Storen katalogista tarpeeksi pillit housut ja laukkasin liikkeessä joka viikko kyselemässä niiden perään. Kun farkut viimein saapuivat, ostin ne ja niistä tuli välittömästi lempifarkkuni. Silloinen vaatetusalaa opiskeleva poikakaverini yritti jotenkin paikata hajonneet housuni ja sain lempifarkuilleni muutaman vuoden lisäaikaa, vaikka paikka olikin melkoinen väliaikaisratkaisu. Säästelin farkkuja parhaani mukaan ja yritin samalla etsiä niille korvaajaa.

lempifarkut4.jpg

Voitteko uskoa, että niiden täydellisten farkkujen korvaajaa etsiessä hurahti lähes 5 vuotta! Halusin, että niiden malli, väri ja tuntu olisi mahdollisimman samanlainen kuin niissä alkuperäisissä: vaaleansinistä farkkua oikeanlaisella pesulla (jo pelkästään sen oikeanlaisen pesun löytäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä), todella kapealahkeinen malli, sopivalle korkeudelle ulottuva vyötärö (ei liian matala eikä liian korkea) ja nilkkapituiset lahkeet. Ei kuulosta mahdottomalta, mutta lähes mahdotonta se oli. Minun on yleensä todella helppo löytää hyviä farkkuja, mutta kun mielessä oli jotakin tosi tarkkaa, että millaiset haluaisi, tuntui kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta. Taisin siinä täydellisten farkkujen metsästys-operaatiossani ostaa aika monet farkut, ennen kuin ne oikeasti täydelliset löytyivät.

lempifarkut1.jpg

Lopulta ne täydelliset seuraajat entisille lempifarkuilleni löytyivät reilu vuosi sitten Firenzen matkalla Stefanel-nimisestä italialaisesta liikkeesta vuosikausien etsinnän jälkeen. Olin hitsin onnellinen! :) Ja selvästi moni muukin on noihin lempparifarkkuihini ihastunut, koska melkein aina minun ollessa pukeutunut niihin, olen saanut niistä valtavasti kehuja. Kaikki naiset aina kyselevät, että mistä nuo täydellisiltä näyttävät farkut oikein ovat. Valehtelematta tätä kysyttiin minulta viimeksi tällä viikolla. Ja eilen ne sitten hajosivat. Huomasin peiliin katsoessani, että housut ovat ratkenneet haaroista, ja kylläpä ärsytti ja harmitti! Viimeksi noita täydellisyyksiä etsiessä meni vuosikausia, joten en ole toiveikas, että löytäisin vastaavia ihan heti uudelleen.

lempifarkut5.jpg

En tiedä onko se tuollaisen vaalean, pillimallisen ja vain hyvin vähän elastaania sisältävän farkun kirous, että se yksinkertaisesti vain kuluu nopeammin, mutta molemmat housut ovat tosiaan hajonneet tismalleen samasta kohdasta ja samalla tavalla. Kangas on yksinkertaisesti vain kulunut haaroista puhki. Tietenkin lempifarkkuja tulee varmasti käytettyä keskimääräistä enemmän, mutta en minä noita ole mitenkään joka päivä tai edes joka viikko käyttänyt. Kaipa yritän vielä näyttää noita jollekulle käsityöihmiselle, josko niihin saisi jonkun tilapäisen paikan loihdittua, mutta nyt ollaan taas sen saman loputtoman etsintäoperaation edessä. Yhyyyyy! Ensi kerralla, kun löydän täydelliset, ostan niitä samantien vaikka kolmet. :D Onneksi minulla on yhdet vähän samantyyppiset (joskaan eivät ollenkaan noin hyvät) jemmassa, joten vaaleiden pillifarkkujen paikkaa ovat täyttämässä sijaishousut, mutta saapa nähdä, miten kauan niitä täydellisiä saa taas etsiä…

PSST! Jos jollakulla tulee heti mieleen, mistä tuollaisia kuvissa näkyvien farkkujen kaltaisia voisi löytää, niin vinkkejä otetaan ilolla vastaan!

lempifarkut3.jpg

Related posts

5/02/13

Päivä jona käänsin leoparditakkini

16 72 p2053155.jpg

Okei, ei minulla ole leoparditakkia (sentään), mutta jonkinlaisen takinkäännön olen kyllä tehnyt viime aikoina eläinkuosien suhteen. Minä olen siis se ihminen, joka on pyhästi joskus vannonut, ettei kuuna päivänä ikinä koskaan käyttäisi eläinkuoseja. Ja sittemmin elävä todiste siitä, että vannomatta paras. Jotenkin tämä vaivihkainen lämpenemiseni eläinkuoseille alkoi joskus pari vuotta sitten, kun yhtäkkiä eläinkuosit eivät vain näyttäneetkään enää niin kamalilta kuin aiemmin. Tuolloin kuitenkin tyydyin vain ihastelemaan leopardeja etäältä ja oltiin vielä aika kaukana haaveiden toteuttamisesta. Nyt kuitenkin olen ottanut tuon ratkaisevan askeleen ja lopullisesti hypännyt eläinkuosien leiriin, sillä jokin aika sitten höyrähdin lopulta ostamaan jotain eläimellistä myös omaan vaatekaappiini.

P2053149.JPG

Tuoreessa helmikuun Trendissä sukelletaan eläinkuosien maailmaan ja minä lupasin kertoa yhden tarinan siitä, miten eläinkuoseja vihaava on onnistunut hurahtamaan. :D Yhtenä ratkaisevana tekijänä kääntymyksessäni on ollut Lookbook.nu-sivusto. Kokosin 1,5 vuotta sitten tänne blogin puolelle inspiraatiokuvia Lookbookista ja totesin, että eläinkuositkin voivat näyttää yllättävän kivoilta, jos niitä vain yhdistelee sopivalla tavalla ja nauttii tarpeeksi pieninä kerta-annoksina. Aiemmin ajattelin, että korkeintaan voisin hurahtaa klassisen mustavalkoiseen seepra-kuvioon, mutta kuinkas kävi! Uusi ihastukseni on nimenomaan se eläinkuoseista pahin eli leopardi. Tai ainakin eläinkuosien inhoajille se leopardi tuntuu yleensä olevan se absoluuttisin inhokki :D

p2053151.jpg

En voisi kuvitella verhoutuvani leopardikuosiin päästä varpaisiin (olisikohan taas paras olla vannomatta mitään, haha), mutta jossain pienessä yksityiskohdassa se voi jopa toimia aika hauskasti – juuri sellaisena huutomerkkiasusteena, jollaisista pidän. Siitä lähtien olen suhtautunut varautuneen uteliaasti etenkin leopardi-kuosisiin kenkiin ja katsellut, josko jostain löytyisi sellainen pari, jonka minäkin voisin laittaa jalkaani. Ja lopulta sellainen tuli vastaan Rizzossa. Sydämeni sykähti Oxford-tyylisille nauhakengille, joiden leokuosi on sopivan hillitty ja luonnollinen värimaailmaltaan ja joita koristaa karvainen nahkapinta. Nämä ovat siis taas sitä “poninkarvaa” eli lehmännahkaa, johon on pintakäsittelyssä jätetty karvat.

p2053154.jpg

Yksi olennaisimmista jutuista omalla kohdallani on juuri se, että kuosin kuvionti ja värimaailma ovat kohdallaan. Jos leopardi on jotenkin liian keltainen tai kuviot ovat rumia tai väärän kokoisia, ei ole toivoakaan. Leopardia ON siis pilkkuihin katsominen – ainakin mitä minun vaateostoksiini tulee! Suurin osa leopardikuoseista on nimenomaan liian keltaisia, liian ruskeita, liian tummia, liian vaaleita, liian iso- tai pienipilkuisia tai muuten vain vääränlaisia minun makuuni. On siis ihme, että ylipäänsä löysin kengät, joiden kuosi tuntui olevan juuri oikeanlainen. Nyt en vain malttaisi odottaa keväisempiä kelejä, että pääsisin kokeilemaan eläimellisiä kenkiäni ihan käytännössä. Siihen asti tyydyn ihastelemaan toista hurahdustani eli mintun sävyisiä leopardikynsiäni, jotka ehdin esitellä jo pari viikkoa sitten. Minusta alkaa tuntua, että paluuta entiseen ei ole. :D

Mutta kertokaahan te muut, että minkälainen suhde teillä on eläinkuoseihin? Vihaa, rakkautta, käännynnäisyyttä? Pliis kertokaa, että siellä on edes joku muu takkinsa kääntänyt! Niin ja tietysti, että mitä tykkäätte kengistäni?

p2053150.jpg p2053152.jpg

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts