17/10/13

Pikkuputiikkien puolesta

32 9 P8072896.JPG

Sami Sykkö kirjoitti hiljattain NYT-liitteen sivuille varsin kiinnostavan artikkelin siitä, kuinka Suomen kaupungeissa keskustat uhkaavat autioitua, kun pienet putiikit lopettavat toimintansa yksi toisensa jälkeen. Syynä tähän on Sykön näkemyksen mukaan shoppailun siirtyminen niin voimakkaasti verkkoon, että pienille putiikeille ei enää riitä asiakkaita. Tilanteeseen voivat osaltaan vaikuttaa sekä asiakkaat että kauppiaat, mutta varmasti kukaan meistä ei toivoisi tuollaisen skenaarion toteutuvan. Suosittelen, että lukaisette Sami Sykön kirjoituksen, siinä on paljon mielenkiintoisia ajatuksia, hyviä pointteja ja ihan konkreettisia ratkaisuehdotuksiakin tällaisen kehityksen pysäyttämiseksi. 

Olen itse monesti miettinyt, miten sääli on nähdä kivojen pikkuputiikkien avaavan ovensa ja sitten sulkevan ne lopullisesti usein ihan liian pian. Voi toki olla, että joissakin tapauksissa kysyntä ja tarjonta eivät vain kohtaa tai liikkeen konseptissa jokin mättää, mutta aika usein uskon kysymyksessä olevan vain sen, että asiakas ja liike eivät yksinkertaisesti löydä toisiaan. Pienillä putiikeilla ei ole suuria markkinointibudjetteja ja liikkeet jäävät helposti huomaamatta potentiaalisiltakin asiakkailta. Ja niinpä olen miettinyt, että voisin aina kivoihin pikkuliikkeisiin törmätessäni tehdä tänne blogin puolelle jotain juttua. :) Veikkaan nimittäin, että sellaiset putiikit, joista itse innostun, voisivat olla teidänkin mieleenne. Olen tällaisia juttuja tehnyt joskus ennenkin, mutta voisin taas aktivoitua siinä asiassa. Olen itse asiassa hiljattain bongannutkin pari uutta houkuttelevan oloista liikettä. Mitäs tuumaatte, olisiko tällaiselle teillä kiinnostusta? :)

Related posts

17/10/13

Lounaspettymyksen pelastus

15 13 PA166008.JPG

Pakko jakaa teille tämä symppis tarina eiliseltä, kun tuli siitä niin hyvä mieli. :) Olin menossa lounastreffeille kaverini kanssa Kiasman kahvilaan ja siinä pöytään istahtaessani hihkaisin innosta, kun huomasin, että lounaslistalla oli kaalikääryleitä metsäsienitäytteellä. Minähän olen siis aivan intohimoinen kaalikääryleiden ystävä. :D Odotin, että tarjoilija tulisi hakemaan tilauksemme ja kun hän vihdoin saapui, hän sanoi tekevänsä ensin yhden asian. Ja mikä se asia oli: hän veti ruksin kaalikääryleiden yli lounaslistalla. “Eiiiiiih, miksi noin teit??!”, kiljaisin ehdittyäni jo riemuita pian lautasellani lepäävistä herkuista. Mutta niin köpelösti oli käynyt, että juuri edellinen asiakas oli tilannut VIIMEISEN annoksen. Lounaslistalla ei ollut mitään muuta, mikä minulle olisi maistunut, joten tilasin sitten vain teetä ja ajattelin hakevani myöhemmin kaupasta jotakin. Pettymys oli varmasti nähtävissä naamastani. :D Kaverini vielä vitsaili tarjoilijalle, että “Jos välität meistä, niin ehkä voisit tekaista vielä yhdet kääryleet lisää!” 

Tee tuli pöytään ja hetken kuluttua seurasi toinen tarjoilija, joka kertoi terveisiä tältä ensimmäiseltä ja asetti pöydälle eteeni porkkanaleivoksen. Että josko se lievittäisi pahaa mieltäni, kun jäin ilman niitä kovasti himoitsemiani kaalikääryleitä. Hei, ei todellakaan olisi tarvinnut, mutta hitsi miten kilttiä ja suloista! Monessa mielessä tympeä viikonalku piinaavine migreeneineen sai kyllä tarjoilijan huomaavaisuudesta ja kiltteydestä täydellisen piristyksen. Kiittelin kyllä tarjoilijan seuraavan kerran nähdessäni vuolaasti, mutta lähetänpä silti vielä terkut Kiasman kahvilaan sille sympaattiselle tarjoilijalle näin bloginkin kautta. Pelastit päiväni! <3

Related posts

15/10/13

Kävikö pahasti?

8 11 kaviko-pahasti.jpg

Luin tänään hienosta kampanjasta, joka sai alkunsa siitä, kun Lentoaskeleita-blogin kirjoittaja Rosanna joutui todistamaan ikävää tapahtumaa ruuhkabussissa: vanha mies kaatui bussin käytävällä, eikä kukaan Rosannan lisäksi tarjoutunut auttamaan. Postauksessa jaettu tarina poiki vilkasta keskustelua siitä, mihin nykypäivänä arkinen välittäminen muista ihmisistä on kadonnut. Keskustelun myötä syntyi idea kampanjalle, jonka avulla heräteltäisiin ihmisiä jälleen huomaamaan muut ja auttamaan lähimmäisiä. Sosiaalinen media näytti mahtinsa, kun hetken päästä Rosanna ja Ilman sinua olen lyijyä -blogin Phocahispida pyöräyttivät pystyyn “Kävikö pahasti?” -kampanjan logoineen päivineen. 

Olen itse todistanut lukemattomia samantyyppisiä tilanteita, joissa en ole voinut kuin ihmetellä kanssaihmisten välinpitämättömyyttä. Olen itse kaatunut liukkaalla kadulla niin, ettei kukaan monista lähellä olevista ihmisistä ole tarjoutunut auttamaan. Olen todistanut julkisissa kulkuvälineissä tilanteita, joissa vanhukselle, liikuntarajoitteiselle tai lastenvaunujen kanssa liikkuvalle ei ole luovutettu omaa paikkaa, vaikka oma kyky pysyä pystyssä liikkuvassa kulkuvälineessä olisi toista paljon parempi. Puhumattakaan siitä, että autettaisiin ovien avaamisessa, laukkujen nostamisessa matkatavarahyllylle, lastenvaunujen kampeamisessa ratikkaan, jne. On surullista, että huomaavaisuus muita ihmisiä kohtaan tuntuu olevan katoava luonnonvara nykypäivän kiireisessä maailmassa. Siksi tätä kampanjaa tarvitaan. Minulla tuli oikeasti itku lukiessani Rosannan postauksen kommenteista ihmisten kertomuksia tilanteista, joissa he olivat kohdanneet välinpitämättömyyttä joko omakohtaisesti tai sivullisena. Itkettää itse asiassa vielä tätä kirjoittaessakin. Pidetään huoli siitä, että emme itse ole enää tästä päivästä eteenpäin koskaan niitä, joilla on liian kiire huomatakseen jotakuta avun tarpeessa olevaa tai liian kiire pysähtyäksemme muutamaksi sekunniksi auttamaan tuttua tai tuntematonta. Koskaan ei pitäisi olla liian kiire ollakseen kohtelias ja huomaavainen muita ihmisiä kohtaan. 

Lentoaskeleita-blogin sanoin:

Aloitetaan yhdessä taistelu välinpitämättömyyttä vastaan. Kampanjan sanomana on välittää viestiä, että me yhä avaamme ovet pyörätuolissa istuvalle tai rattaiden kanssa kulkevalle, autamme kaatuneen pystyyn ja keräämme tämän tavarat maasta, kysymme kävikö pahasti. Soitamme ambulanssin jos yhtään epäilemme jonkun sitä tarvitsevan, ja jäämme odottamaan että se löytää perille. Tämän kampanjan tarkoituksena on leivittää sitä ihmisyyttä, mikä jokaiselta kuuluisi tulla refleksinomaisesti selkärangasta tällaisissa tilanteissa. Käyttäydytään me niin, että meidän lapset eläisivät maailmassa jossa bussin lattialle makaamaan jätetyt vanhukset olisivat täysin absurdia ajatus. 

Osallistu mukaan kampanjaan postaamalla “Kävikö pahasti?” -logo blogiisi ja vaikka ylläoleva tekstipätkä tai tiivistä asia omin sanoin: tyyli on vapaa, asia tärkeä.  Voit linkittää alkuperäisen tarinan ja kommentit, tai kertoa postauksessa myös omia kokemuksiasi auttamistilanteista tai törmäämistäsi auttamatta jättämis-tilanteista, tarkoitus on herättää ajatuksia ja keskustelua. Jos sinuakin kiukuttaa ihmisten välinpitämättömyys, niin sinulla ei tarvitse olla blogia osallistuaksesi, sillä voit jakaa kampanjan viestiä eteenpäin myös sen Facebook-sivujen kautta.

Related posts

14/10/13

Ammattibloggaajan työpäivä

180 16 P7262631.JPG

Osa teistä onkin varmaan lukenut kaksiosaisen jutun siitä, miten minusta tuli ammattibloggaaja. Postaus sai alkunsa oikeastaan siitä, kun taannoin tekemääni kysymyspostaukseen tuli useita kysymyksiä bloggaamiseen liittyen. Useimmat kysyjät tuntuivat olevan kiinnostuneita erityisesti siitä, miten olen päätynyt tilanteeseeni sekä siitä, että mistä bloggaajan työ oikeasti koostuu. Lupailin tuon viimeisen bloggaamista koskevan jutun lopussa, että tulossa olisi tarinaa myös siitä, mitä ammattibloggaaja sitten oikein tekee päivät pitkät. :) Moni varmaan kaipailee yhä vastauksia myös niihin muihin kysymyspostauksen kysymyksiin ja tulossa on, mutta vastailen osaan kysymyksistä tällä tavoin erissä ja sellainen kokonaisvaltaisempi vastaussetti sekalaisempiin kysymyksiin tulee vielä pian.

No mitä bloggaajan työ sitten käytännössä pitää sisällään? Voin tietenkin puhua vain omasta puolestani, mutta ehkä voin yrittää hiukan avata sitä, millaisia asioita minun arkipäiviini kuuluu. Kuten kerroinkin jo edellisessä jutussa, olen yrittäjä ja freelancer, eli en istu missään toimistossa työpäiviäni, vaan teen hommat kotoa käsin – tai vaikka kahvilasta, mökiltä tai mistä vain kulloinkin huvittaa ja missä on saatavilla nettiyhteys. Pääasiassa teen työt kuitenkin kotona, ja täälläkin kiltisti työpöydän ääressä kotitoimistossani, tosin kyllä sellaisiakin aamuja on, että siirrän toimiston sänkyyn tai sohvalle. ;) 

P7262633.JPG

Kahta samanlaista päivää tässä työssä ei varmaankaan ole, joten mitään sellaista kovin tarkkaa ja yleispätevää kuvausta työpäivistäni ei oikein edes voi antaa, mutta kyllä tietyt rutiinit kuuluvat myös bloggaaan elämään. Olen itse ehdottomasti aamuihminen ja tehokkaimmillani heti aamun tunteina. Yleensä päiväni alkaa siten, että herään 7-8 aikoihin ja istun samantien koneen ääreen naputtelemaan. Muualla töissä käydessäni minua aina turhautti, että parhaat työtuntini menivät ikään kuin hukkaan aamutoimia tehdessä ja ruuhkabussissa istuessa, joten nautin suunnattomasti nyt siitä, että pääsen töihin käsiksi heti sängystä noustuani. Joskus on toki hitaampia ja takkuisempiakin aamuja, mutta keskimäärin työskentelen kaikkein parhaiten aikaisesta aamusta lounasaikaan asti. Se ei tosin tarkoita, ettenkö kirjoittaisi myös iltapäivällä ja illalla, mutta pidän siitä, että minulla on aamulla aikaa tehdä rauhassa postaus tai pari. 

Olen itse asettanut omaksi ihanteekseni 2-3 postausta päivässä (ainakin arkipäivisin), mutta toisinaan on päiviä, kun en ehdi kirjoittaa kuin kerran ja joskus pidän ihan kokonaan vapaapäiviäkin bloggaamisesta. Parasta tässä työssä on nimenomaan sen vapaus ja mahdollisuus aikatauluttaa päivät oman mielensä mukaisesti. Esimerkiksi tänään, kun eilen liian myöhään venähtäneen nukkumaanmenon takia herääminen oli tuskaa, annoin itseni suosiolla nukkua pidempään ja aloitin aamun vähän lempeämmin. Useimpina aamuina käyn suihkussa ja puen ylleni vasta joskus 10-12 välillä, koska en halua tuhlata niitä päivän ensimmäisiä ja parhaita työtunteja muuhun.

P7262648.JPG

Yhden postauksen tekemiseen menee vaihtelevasti jotakin 20 minuutista 6 tuntiin – suurimman osan postauksista aktiivinen valmistelu vie aikaa ehkä 1-3 tuntia, minkä päälle tulee tietysti kaikki se ajatustyö, taustatietojen ja aiheiden etsiskely, kuvien ottaminen ja muokkaaminen tai vaihtoehtoisesti sopivan kuvamateriaalin etsiminen muualta netistä. Referenssiksi voisin sanoa, että sitä edellistä bloggaamista koskevaa tekstiä tein yhteensä 4,5 tuntia, kun lasketaan yhteen tekstin kirjoittaminen ja kuvien etsiminen. Kirjoittamiseen meni aikaa ehkä 3,5 tuntia ja sopivia kuvia yritin metsästää juttuun noin tunnin ajan, kunnes löysin jotain mieluisaa. Etenkin tuollaisten hieman miettimistä vaatien tekstien kirjoittaminen on melko aikaavievää ja työlästä, mutta suuri osa työstä on kirjoittamisen ohella nimenomaan valokuvien ottamista ja muokkaamista tai etsimistä netistä. Myös erilaisten kollaasien ja tutorialien tekeminen on todella aikaavievää hommaa, koska niiden tekemisessä on niin paljon tiedonhakua ja valmistelua.

Asupostauksen tekeemiseen menee kuvaussessioineen, kuvien muokkaamisineen ja tekstin kirjoittamisineen nopeimmillaan ehkä tunti, mutta useimmiten todennäköisesti lähemmäs 2-3 tuntia, mistä suurin osa aikaa kuluu nimenomaan kuvien ottamiseen ja muokkaamiseen. Vertailun vuoksi: jos asukuvien ottaminen jossakin kivassa ympäristössä vie aikaa keskimäärin puolesta tunnista tuntiin (yleensä paikasta toiseen siirtyminen ja viime hetken hienosäätö vie myös aikaa), niin aiemmin satunnaisesti käyttämieni peilikuvien nappaamiseen meni ehkä 5-15 minuuttia. Ei ole aina ihan yksinkertainen juttu yrittää hoitaa paikalle osaava kuvaaja, jolla on vuorokauden valoisaan aikaan mahdollisuus käyttää tällaiseen puolesta tunnista tuntiin aikaa. Onneksi nyt on löytynyt muutamia lähellä asuvia bloggaajakollegoita, joiden kanssa pystymme jeesailemaan asukuvien osalta toisiamme. 

P7262641.JPG

Pidän yleensä kirjaa keksimistäni postausaiheista niin, että kirjoitan muistiin jokaisen ideani pieneen kirjaseen. Olen nimittäin todennut, että ideat unohtuvat yhtä nopeasti kuin tulevatkin, joten jos en ole kirjoittanut ajatusta ylös, on turha haaveillakaan, että muistaisin sitä enää myöhemmin. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin muistaa epämääräisesti, että minulla oli joku hyvä idea aiemmin päivällä, mutta se on nyt kadonnut päästäni kuin tuhka tuuleen. Tuo muistikirja on hyvä apu sellaisina hetkinä, kun inspiraatio on kateissa, koska yleensä sen sivuilta löytyy jokin toteuttamiskelpoinen idea. Toisinaan taas inspispulaan auttaa pieni surffailukierros netissä. Käytän juttuideoiden bongaamiseen ja kehittelyyn paljon esimerkiksi sosiaalista mediaa ja kavereiden suosituksia siellä. 

Suuri osa työpäivistäni on myös ihan muuta kuin itse bloggaamista tai postausten valmistelua. Suosittua blogia kirjoittavana saan lukemattoman määrän kutsuja erilaisiin lehdistötilaisuuksiin, tapahtumiin, esittelyihin, muotinäytöksiin, avajaisiin ja mediapäiviin. Kutsujen määrästä kertoo, että jos kävisin kaikissa tilaisuuksissa, joihin kutsu käy, en ehtisi tekemään yhtikäs mitään muuta. Tai väärin, en todennäköisesti edes silti ehtisi osallistua kaikkiin tilaisuuksiin, vaikka en tekisi mitään muuta. Niinpä yritän valita kaikista näistä tilaisuuksista ja tapahtumista ne, jotka kiinnostavat minua eniten ja joista arvelen mahdollisesti saavani jotakin kiinnostavaa lisätietoa tai postausideoita. Tämän lisäksi viikkoihini mahtuu satunnaisesti tapaamisia PR-toimistojen tai brändien PR-ihmisten kanssa – usein liittyen testattavaksi saataviin tuotteisiin tai mahdollisiin yhteistyöneuvotteluihin. Yritän välttää sitä, että kaikenlaisia tilaisuuksia olisi kalenterissa liikaa, koska turhaudun, kun aikatauluni on liian täyteen buukattu. Joskus kaikenlaisia välttämättömiä ja kiinnostavia juttuja sattuu samaan ajankohtaan niin, että tuntuu kuin sille itse bloggaamiselle ei jäisi ollenkaan riittävästi aikaa, mutta silloin pitää vain aikatauluttaa uusiksi ja miettiä prioriteetit kuntoon.

P7262637.JPG

Jonkin verran päiviini kuuluu myös sellaista yhteistyökuvioihin liittyvää “kenttätyötä”. Esimerkiksi viime viikolla vietin useamman tunnin Fidan lajittelukeskuksessa rullakoita penkoen, kun tehtävänä oli stailata tulevan viikonlopun Nenäpäivä-kirppikselle muotinäytökseen asuja second hand -vaatteista. Toissa viikolla puolestaan kävin stailaamassa näyteikkunan Tara Jarmonin liikkeessä. Jonkin verran minua työllistävät myös erilaiset tapahtumat, joissa olen itse mukana jonkinlaisessa roolissa. Koska teen myös jonkin verran bloggaamisen ohella muita töitä esimerkiksi viestinnän alalta, ilman muuta mahdutan myös nuo muut hommat työpäiviini. Ja yrittäjän elämään kuuluu luonnollisesti myös kaikkea tylsää kirjanpitoon ja laskutukseen liittyvää pakkopullaa, mutta ne eivät onneksi työllistä kovin montaa hetkeä kuukaudessa.

Tietysti yksi osa bloggaajan työpäivää on myös kommenttien lukeminen ja niihin vastailu. En harmikseni ehdi ihan aina vastata kaikkiin kommentteihin, mutta pyrin kuitenkin vastaamaan edes postauksiin tulleisiin kysymyksiin. Jokainen kommentti kuitenkin luetaan yhtä suurella ilolla. :) Ei tässä hommassa olisi mitään järkeä, ellei työstään saisi jotakin palautetta. Vuorovaikutus lukijoiden ja muiden bloggaajien kanssa on kuitenkin minusta blogeissa juuri se yksi parhaista jutuista. Lisäksi päivittelen Pupulandian erilaisia sosiaalisen median kanavia kuten Facebookia, Twitteriä, Instagramia, Pinterestiä ja Lookbookia

P7262652.JPG

Bloggaaminen on työnä kyllä aika unelmajuttu, mutta on se toisaalta myös vaativaa. Jatkuvasti pitää kyetä keksimään kiinnostavia aiheita, olemaan luova ja antamaan itsestään paljon. Työaikoja ei ole, mikä on sekä hyvä että huono juttu. On ihanaa, että voi suunnitella itse arkensa ja aikataulunsa vapaasti, mutta toisaalta työasioista ei pääse irti täysin koskaan. Pidän joskus vapaita viikonloppuja, mutta useimmiten bloggaaminen kuuluu minulla myös viikonloppuihin. Olen joskus pitänyt blogilomaakin, mutta jotenkin tuntuisi oudolta ja vaikealta olla bloggaamatta yhtäkkiä vaikka viikko, ellen oikeasti ole todella uupunut tai paikassa, jossa kirjoittaminen ei kertakaikkiaan onnistu. Olen kuitenkin tosi iloinen siitä, että minulla on mahdollisuus jättää arjessa tilaa harrastuksille ja spontaaniudelle, mikä ei tunnu olevan ollenkaan itsestäänselvyys monissa muissa työpaikoissa. On myös aika mahtavaa, että voin esimerkiksi hyvällä omallatunnolla sanoa tekeväni jossain määrin töitä, kun luen vaikkapa muotilehteä, koska kaikki se liittyy niin olennaisesti tähän mitä teen ja on osaltaan uusien ideoiden ammentamista ja tiedon etsimistä. Kaiken kaikkiaan koen olevani todella onnekas, että saan tehdä tällaista työkseni. :) Toivottavasti tämä vähän vastasi kysymyksiinne ja valaisi sitä, että mitä kaikkea tämän bloggaajan työpäiviin kuuluu. Ja lisääkin saa kysellä kommenttiboksissa, jos jotain vielä jäi mietityttämään!

P7282653.JPG

EDIT: Haluan kiittää kaikkia kommenttiosiossa keskusteluun osallistuneita. Syntynyt keskustelu on tuonut esiin tärkeitä näkökulmia ja problematiikkaa liittyen kuvien käyttöön ja niiden tekijänoikeuksiin blogeissa ja internetissä ylipäänsä. Tätä keskustelua on tärkeää käydä.

Laki on tekijänoikeusasioissa yksiselitteinen ja luvatta toisen ottamia kuvia ei saa käyttää – ei edes, vaikka merkitsisi kuvien yhteyteen niiden lähteet ja linkin tekijän sivuille. Olen toiminut väärin ja olen päättänyt muuttaa toimintatapojani. Minun olisi pitänyt herätä jo aiemmin ymmärtämään se, että en saa julkaista muiden omistamia kuvia kysymättä siihen etukäteen lupaa ja myönnän, että olen tehnyt virheen ja toiminut tässä asiassa ajattelemattomasti. Tulevaisuudessa julkaisen vain itse ottamiani kuvia tai kuvia, joiden julkaisemiseen minulla on tekijän/omistajan lupa.

Olen poistanut tässä jutussa aiemmin olleet kuvat ja korvannut ne itse ottamillani kuvilla.

Related posts