3/01/14

Lupaus vuodelle 2014: parempia unia

26 25

Kävin joskus joulukuun alkupuolella tutustumassa Novellen tilaisuudessa, jossa puhuttiin hyvästä olosta ja erilaisista hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. Novelle heitti tuolloin mukana olleille bloggaajille hyvinvointihaasteen asettaa jokin parempaa elämää kohti vievä tavoite itselle ja kirjoitella siitä vielä loppuvuodesta. No en ehtinyt mukaan haasteeseen, mutta ehdin silti pohtia, mikä oma tavoitteeni olisi, jos jotakin haluaisin omassa elämässäni muuttaa ja parantaa. Ja tätä asiaa sivusin ohimennen myös tuossa joulun aikaan kirjoittamassani hyvinvointijutussa: kyseessä on nimittäin uni ja nukkuminen.

insta6.png

En ole koskaan ollut tosi selkeästi aamu- tai iltaihminen siinä, missä monet muut ovat aivan ehdottomasti jompaa kumpaa. Olen aina ollut vähän sellainen yökukkuja, että illat venyvät helposti pitkiksi, vaikka mitään järkevää tekemistä ei edes olisi. Unohdun kaikenlaisten touhujen pariin tai vain lukemaan kirjaa, roikkumaan netissä, katsomaan telkkarisarjoja, lörpöttelemään kaverin kanssa puhelimessa tai mitä milloinkin. Samanaikaisesti aamut ovat mielestäni melkeinpä päivän parasta aikaa ja olen ylivoimaisesti tehokkaimmillani aamun aikaisina tunteina. Nousin esimerkiksi eilen tekemään töitä jo klo 6.30 ja tehokkain aikani taisi kestää jonnekin klo 11 asti, minkä jälkeen sekä työteho että -motivaatio romahtivat pohjalukemiin. Pystyn toki paiskimaan hommia kokonaisen työpäivän verran ja ylikin, mutta luovin ja tuotteliain aika minulla osuu selvästi aamuun ja aamupäivään. Kotitoimistosta käsin työskentely on tätä piirrettä ajatellen ehdoton etu, sillä voin nousta sängystä vaikka kuudelta ja ryhtyä heti tekemään töitä suoraan herättyäni. Muistan kokeneeni usein turhautumista siitä, kun normaalissa päivätyössä käydessä tehokkaimmat tuntini tuhrautuivat aamupalaan, suihkuun, pukemiseen ja lopulta liikenneruuhkassa istumiseen. Tässä mielessä kotityöskentely siis sopii minulle mahtavasti. Voin halutessani pukea päälleni vaikka vasta iltapäivällä, jos päivän ohjelmassa ei ole tapaamisia, tms. Tämä aamun tunteina tehokkaimmillaan oleva minäni on kuitenkin hiukan ristiriidassa sen yökukkujan kanssa. Houston, we have a problem. 

insta13.png

Nuorempana yökukkumisten ja aikaisten aamuherätysten ristiriita ei häirinnyt, sillä no, nuorena sitä vain jaksaa. On ollut pysäyttävää huomata, että sama määrä unta ei vain yksinkertaisesti enää riitä kuin aiemmin. Muistan joskus lukiossa pärjänneeni mainiosti 6 tunnin yöunilla ja joinakin öinä nukuin vähemmänkin. Nykyään tuntuu siltä, että edes keskiverto 7 tuntia ei riitä mihinkään, vaan aidosti virkeänä herätäkseni tarvitsisin unta 8-9 tuntia yössä eikä tämä talven pimeys ja kaamos ainakaan auta asiaa. Väsymys näkyy minussa työtehon heikkenemisenä, mielialojen ailahteluna sekä ihon oireiluna ja tuntuu kropassa uneliaisuutena ja vetämättömänä fiiliksenä. Laitoin pitkään väsymykseni stressin piikkiin, mitä se varmasti osaltaan olikin, mutta selitys ei enää päde, kun orastava burnout on selätetty jo aikapäiviä sitten. Olen joutunut vain kohtaamaan sen tosiasian, että unentarpeeni on yksinkertaisesti muuttunut. On kuitenkin todella vaikea päästä vanhoista tavoista eroon ja yökukkujalle tuntuu lähes mahdottomalta pujahtaa peiton alle ennen yhtätoista (tai herra paratkoon kymmentä) illalla, kun normaalisti nukkumaanmenoaika pyörii siellä puolen yön paikkeilla tai reilusti sen jälkeenkin. Olenpa parhaimmillaan onnistunut kukkumaan pystyssä itsekseni kotona useamman kerran jopa neljäänkin, mutta tuollaiset hairahdukset ovat onneksi harvassa. 

insta12.png

Joskus sitä tarvitsee pientä potkua persuksille, jotta saisi siirrytyä epämääräisistä pohdinnoista konkretiaan ja Novellen tilaisuudessa hyvinvointikeskustelua seuratessani jotenkin viimein havahduin tähän asiaan ja päätin, että jotain on tehtävä. Totesin tuolloin, että siirtäisin unirytmini korjausoperaation suosiolla alkuvuoteen, koska joulukuu Wannabe Ballerinasin jouluesityksineen oli mahdoton ajankohta siirtyä aikaisempiin nukkumaanmenoihin. Kun treenit päättyivät toisinaan vasta 22.30 illalla ja kotona oli lähempänä yhtätoista (ja yleensä aivan liian virkeänä nukkumaanmenoa ajatellen), oli vain yritettävä jotenkin luovia noiden aikataulujen kanssa. Hyväksyin siis tosiasian, että unijuttuja voisi kunnolla edes miettiä vasta joulushown jäätyä taakse. No joululomakin meni yökyöpelöidessä, joskin aika vapautuneesti myös nukkuessa pitkälle päivään. Mutta nyt tuumasin, että voisi olla aika viimein yrittää tehdä asialle jotain.

Konkreettinen tavoitteeni on siis lisätä yöunen määrää ja sen myötä toivon mukaan olla virkeämpi ja voida paremmin. Vaikka freelancerina voin venyttää heräämisiä myöhemmäksi ja saan itse määritellä työaikani, haluan joustaa ennemmin illasta, koska illan viimeiset tunnit harvoin tuottavat mitään kovin hyödyllistä siinä missä aamuisin olen töiden suhteen parhaimmillani. On siis ainoastaan järkevää lähteä ratkomaan tilannetta puhtaasti nukkumaanenoa aikaistamalla, vaikka toki satunnaiset päivätorkutkin voisivat toimia ainakin ensiapuna joskus. Ne harvoin kuitenkaan pelastavat tilannetta täysin, jos yöunet ovat jääneet vajaiksi. Olennaisinta olisi siis päästä illalla sänkyyn ja nukahtaa aiemmin. Koska en omista telkkaria, iltaisin kukkumisen syy on useimmiten tietokoneella lorvailu tai puhelimessa roikkuminen toisen yökyöpelikaverini kanssa. Jos kotona työskentelyn etuja on se, että voi aloittaa työpäivän ennen kukonlaulua aamulla, on sen haittapuolia se, että varsinaisten työaikojen puuttuessa, työhommia tulee usein tehtyä myöhään iltaan asti. Kaikki koneen äärellä vietetty aika ei välttämättä ole konkreettista postausten kirjoittamista, mutta tiedonhakua ja kiinnostavien juttujen, kuvien ja aiheiden bongailua. Toisaalta paljon aikaa menee myös Facebookissa ja Skypessä chattailuun sekä Netflixin tuijottamiseen. Päällimmäinen keino ongelman korjaamiseksi taitaisi siis olla vain laittaa kone kiinni aiemmin. Mutta kun, helpommin sanottu kuin tehty. 

insta18.png

Olen miettinyt, että minun pitäisi ehkä luoda tähän joku systeemi. Sellaisina iltoina, kun ihan oikeasti on töitä ja pitää saada jotakin tehtyä deadlinen puitteissa, valvominen on sallittua, mutta jos koneella tulee vain lorvittua päämäärättömästi, sen voisi ihan yhtä hyvin sulkea. Koska ehdottomat aikarajat harvoin toimivat minulla, olen miettinyt, että jokin sellainen systeemi voisi toimia, että loisin jonkin aikahaarukan, jonka puitteissa toimin. Esimerkiksi sellaisen, että tavoitteena olisi sulkea kone viimeistään klo 22 mutta olla nukkumassa viimeistään klo 23, jolloin siinä olisi vähän joustovaraa, jos jokin asia tuntuisi vielä kymmenen maissa olevan kesken. Jos taas mitään erityistä ei olisi, niin nukkumaan voisi mennä jo heti kymmenen jälkeen. En oikein tiedä, miten tämän käytännössä toteuttaisin? Jokin hälytys puhelimeen kymmeneksi illalla? :D Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan! Painiskeleeko joku muu samanlaisten pulmien kanssa? Tai onko teillä jotain muita hyvinvointiin liittyviä tavoitteita tulevalle vuodelle?

Kuvituksena unisia ja aamuisia tunnelmia Pupulandian Instagramista. :) 

insta16.png

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

31/12/13

Onks pakko jos ei haluu – eli angstia pakollisista juhlapyhistä

81 89 P4275045.JPG

Muut blogit vilisevät uuden vuoden bilemekkoja ja kimaltelevia juhlameikkejä, vaan ei Pupulandia… Olen joskus aiemminkin tuskaillut tällaisia pakollisia juhlapyhiä, sillä en oikeastaan ole laisinkaan niiden ystävä. Uudet vuodet, juhannukset, vaput ja muut vastaavat päivät (sekä omat synttärit) – mieluiten karkaisin jonnekin ulkomaille pakoon näitä pakkojuhlia.

Kaikkein eniten minua tympivät juuri sellaiset päivät, joihin sisältyy oletus juhlimisesta ja siitä, että noina päivinä pitäisi tehdä jotakin erityistä ja ikimuistoista. Joulu, itsenäisyyspäivä ja pääsiäinen eivät ahdista yhtä paljon, koska ne ovat vähän sellaisia pyhiä, että niiden aikaan on ikään kuin lupa rauhoittua ja olla tekemättä mitään. Tiedän, että tämä juttu on pääasiassa minun oman pääni sisällä eikä loppujen lopuksi ketään muuta kiinnosta, miten minä juhlapyhiäni vietän, mutta huomaan silti kokevani asiasta ahdistusta.

P4275038.JPG

Kuten olen varmasti joskus maininnutkin, niin osittain tämä juhlapäiviin liittyvä ahdistus johtuu varmasti siitä, että minulla ei ole sellaista yhtä yhtenäistä kaveriporukkaa. Minulla on kyllä useita läheisiä ja rakkaita ystäviä, mutta tunnen kaikki rakkaimmat ihmiseni vähän eri yhteyksistä, eikä heistä ole muodostunut yhdessä sellaista omaa isompaa kaveriporukkaa ja tapaankin useimmiten ystäviäni kahden kesken. Moni tällaisista pyhäpäivistä on kuitenkin kaveriporukoiden juhlaa – ihmiset katoavat mökeille, kotibileisiin ja yhteisille lomamatkoille omissa tiiviissä porukoissaan ja tyyppi, joka ei oikein ole kunnolla osa tuota joukkoa, jää helposti väliinputoajaksi ja yksin.

Toinen vaihtoehto on, että juhlapyhiä vietetään romanttisesti oman seurustelukumppanin kanssa kahden. Parisuhde olikin monena vuonna pelastukseni näinä päivinä, koska aina turvana oli joko oma kumppani tai tämän kaveriporukka, johon soluttauduin näppärästi suhteen siivellä. Mutta nyt sinkkuna huomaan jälleen ahdistuvani. Olen siinä mielessä vähän kummajainen, että lukuisista hyvistä ystävistäni huolimatta olen onnistunut jäämään melkein aina sellaisten isompien porukoiden ulkopuolelle. Voi olla, että kyse on minusta itsestänikin ja ehkä en loppujen lopuksi edes ole sellainen tyyppi, joka viihtyisi suuremmissa kaveriporukoissa. En kärsi asiasta sen kummemmin, mutta huomaan, että nimenomaan tällaisina juhlapäivinä se porukan puute muodostuu toisinaan ongelmaksi. Vaikka en muuten yleensä kärsi yksinäisyydestä ja jopa viihdyn itsekseni, juuri tällaisina päivinä tunnen jostain syystä oloni vähän yksinäiseksi. Toisinaan tuo sama yksinäisyyden tunne valtaa minut kyllä noina rauhallisinakin juhlapyhinä, vaikka olisin perheeni ympäröimänä. Mystistä.

P4275046.JPG

Juhlapyhä-angstini ei kuitenkaan kiteydy pelkästään tuohon porukan puutteeseen, vaan toinen epämukavuuden tunnetta aiheuttava asia on se paine, että tällaisena erityisenä päivänä pitäisi olla erityisen hauskaa. Olen itse huomannut, että hauskimmat illat eivät minulla koskaan ole niitä päiviä, jolloin kuuluu juhlia, koska noihin hetkiin liittyy aina jotenkin niin paljon odotuksia ja toiveita. Parhaat hetket syntyvät yleensä melko spontaanisti ja suunnittelematta. Monesti hauskimmat illat ovat juuri niitä, joiden pariin päätyi oikeastaan vähän vahingossa ja kun ei ollut edes tarkoitus lähteä minnekään tai nähdä ketään. Koenkin usein vähän sellaista kapinahenkeä, jonka nimissä nimenomaan en edes tahdo juhlia. Olen monena vuonna etenkin vappuna karannut ulkomaille ja unohtanut tyytyväisenä koko vapun. :D

P4295170.JPG

Tänä vuonna roikotin uuden vuoden suunnitelmia viimeiseen asti avoimina, koska tuntui, että kukaan ystävistänikään ei oikein tiennyt, mitä on tekemässä. Muutamat lähtivät reissuun ja osa vietää juhlapäivää perheensä tai kumppaninsa kanssa ja pidin jo ihan potentiaalisena vaihtoehtona, että istuisin iltaa ihan tavallisen arki-illan tavoin kotona vaikkapa leffaa katsellen, mutta pakko se on myöntää, että tuntuisihan tuollainen vähän ankealta, vaikka kuinka juhlapyhistä ei välitäkään. Olen kyllä tehnyt noin joskus useampanakin vuonna – angstini juontaa juurensa kauas. ;)

Lopulta juttelimme vuodenvaihteen suunnitelmista ystäväni kanssa, joka kertoi olevansa menossa viettämään iltaa rauhallisesti vanhempiensa luo ja kutsui minutkin mukaan. Ja kappas, nyt olemme menossa juhlistamaan vuoden vaihtumista hyvin rauhallisissa ja rentouttavissa merkeissä kaverini vanhemmille. Suunnitelmissa on saunomista, herkuttelua, pientä hemmottelua, leffoja, juoruilua sekä perinteisiä uuden vuoden taikoja tinojen valamisen muodossa – ja tämä kaikki mieluummin villasukat jalassa kuin paljettimekko päällä. Tästä taitaa sittenkin tulla ihan hyvä päivä. :)

Nyt voinkin alkaa kauhulla odottaa tulevia 30-vuotissynttäreitäni. :P Ikä ei ole ongelma, vaan se että kaikki olettavat, että tuollaista merkkipäivää tulisi juhlistaa. Taidan mennä vain peiton alle piiloon ja tulla pois vasta, kun 30 on täynnä. ;) Mitä teillä muilla on tänään suunnitelmissa ja löytyykö muita juhla-angstaajia? Angstista huolimatta onnea, iloa ja valoa vuodelle 2014!

Postauksen kuvituskuvat ovat viime huhti-toukokuulta, kun pakenin vapuksi Pariisiin. ;)

P4295203.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

26/12/13

Muistoja vuosikymmenten takaa

7 23 91_04007.JPG

Onpa ollut mukavaa pitää pientä taukoa ja lomaa blogista, mutta kyllä minulla tätä kirjoittelua ja teitä alkaa jo heti parin päivän jälkeen olla vähän ikävä. Ajattelin siis tulla huikkaamaan hyvät joulut ja iloiset tapaninpäivät, ja siinä samalla ilmoittaa, että elossa ollaan! ;) Viime päivät ovat kuluneet syöden ja leväten, mikä on kaikessa tylsyydessään ollut ehkä ihan tarpeen. Yksi tänä vuonna joulupaketeista paljastuneista lempparilahjoistani oli muistitikku, jolle isäni on siirtänyt lapsuuteni valokuvia dioilta digitaaliseen muotoon. Kyllä on hymy noussut suupieleen yhden jos toisenkin kerran näitä muistoja selaillessa. Vielä on valtava määrä kuvia siirtämättä, mutta projekti jatkunee tulevien vuosien aikana. Tässä kuitenkin muutama pilkahdus 7-vuotiaan Jennin elämään vuonna 1991. :) Toivottavasti kaikilla teillä on ollut ihana loma!

91_02007.jpg 91_02025.jpg 91_02045.jpg

Related posts

22/12/13

Laserskater!

15

Aloitin näemmä blogin joululoman jo vähän etuajassa, koska en ole jouluhulinoiltani ehtinyt päivittää uusia juttuja, mutta takaan, että maaseudun rauhassa vanhempien luona on aikaa kirjoitella joulunakin. ;) Nyt olisi luvassa laukun pakkaamista ja lahjojen paketointia, sillä huomenna hurautan porukoiden luo joulunviettoon. Ennen pakkauspuuhia täytyy kuitenkin jakaa teille tämä aivan huikea video, jonka takana ovat jälleen Überin loistavat tyypit, joiden tekemän musavideon julkaisin viime viikolla.. Muistatte varmaan, kun Über teki Wannabe Ballerinoista This is my office -nimisen minidokumentin, joka on siis osa samannimistä minidokkareiden sarjaa erilaisista omaa juttuaan tekevistä tyypeistä. Nyt tällainen upea minidokkari on tehty myös Helsingin omasta supersankarista Laser Skaterista, jonka minishortsit ja rullaluistimet ovat tuttu näky varmaan suurimmalle osalle helsinkiläisistä. Todellisen elämän supersankari päivystää Helsingin kaduilla ja auttaa ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Joku vuosi sitten oli Imagessakin tästä mainiosta hepusta haastattelu. Mutta siis kaikessa kummallisuudessaan kerrassaan mahtava hahmo. :) Tämän linkin takaa löydätte muuten kaikki This is my office -dokumenttisarjan videot.

Dex the Laserskater – Real-life superhero – This Is My Office from Über Creative on Vimeo.

Related posts