11/05/13

Mad Men -koukussa

24 21 madmen_standard.jpg

Mainitsinkin jossain aiemmassa postauksessa ohimennen, että olen päättänyt olla hankkimatta televisiota tänne uuteen kotiin. Olen aiemminkin elänyt pitkiä aikoja ilman telkkaria ja totta puhuen en nytkään kaipaa sitä tipan vertaa. Loppujen lopuksi sieltä tulee todella vähän mitään, mikä minua kiinnostaa ja aikaansa voi käyttää niin paljon paremminkin kuin tuijottaen tv-ruutua illat pitkät. Monet telkkariohjelmat pystyy nykyään halutessaan katsomaan netin puolelta Areenasta, Katsomosta tai Ruutu.fi:stä ja dvd:tkin voi katsella tietokoneelta. Ehkä ainoat hetket, kun olen telkkarittomana kaivannut tv:n olemassaoloa, ovat olleet sellaisia väsyneitä ja itsekseen vietettyjä iltoja, kun kaipaisi vain jotain aivot narikkaan -henkistä viihdykettä tai töllöä nurkkaan seuraksi papattamaan. Sain joskus joulun alla blogiyhteistyön kautta käyttööni Netflix-palvelun vuodeksi ja rehellisyyden nimissä mietin tuolloin, että vaikka palvelu vaikuttaakin kivalta, kuinkakohan paljon sitä tulee oikeasti käytettyä sitten todellisuudessa. Mutta kappas, nyt kun sitä telkkaria ei enää ole, Netflix onkin osoittautunut aika mahtavaksi viihdykkeeksi. Toisin sanoen, huomaan edelleenkin tuijottavani aika usein jotain ruutua iltaisin ennen nukkumaanmenoa, vaikkei se olekaan enää tv-ruutu. :)

Itse asiassa kaikenlaisissa dvd-paketeissa ja tällaisissa kokonaisia tv-sarjoja sisältävissä palveluissa on se vaara, että kun oikein ihastuu johonkin sarjaan, sitä tulee vain ahmittua kausi toisensa perään hullulla intensiteetillä. Telkkarissa kaudet on annosteltu niin, että uutta jaksoa joutuu odottamaan aina viikon, mutta tietokoneelta katsoessa mikään ei estä katsomasta seuraavaa jaksoa samantien, jos edellinen jäi oikein jännään kohtaan. Ja sitten taas seuraavaa… Ja näin minulle on juuri käynyt! Aloin muuttoviikolla viisaudenhammasleikkauksesta toipuessani katsoa Mad Meniä, jota en ole koskaan seurannut telkkarin puolella – eikä aikaakaan, kun olin aivan koukussa. Ja hups vain, olen jo menossa kaudessa numero 5. Olen sarjaan jopa niin koukussa, että mietin, mitä ihmettä aion tehdä, kun kaikki jaksot on katsottu. Harvoin olen kiintynyt jonkun sarjan hahmoihin samalla tavoin kuin Mad Menin. Ja ne asut ja se visuaalinen maailma, ah! Monena iltana on nukkumaanmeno viivästynyt vain siksi, että on ollut ihan pakko vielä katsoa se yksi tai kaksi jaksoa.

madmen_standard2.jpg

Olen keksinyt kyllä aika oivallisen tavan hillitä monen jakson katsomista putkeen, koska muuten en varmaan muuta tekisikään. Tiedättehän, että sarjojen jaksot on tietysti rakennettu niin, että lopussa katsoja jää uteliaaksi ja haluamaan lisää. Seuraava jakso on pakko katsoa, koska edellisen lopussa vihjataan jo niin jännittäviä asioita tulevasta tai kiinnostava juonenkäänne jätetään dramaattiseen vaiheeseen. No olen ihan yhtä paljon tämän kikkailun orja kuin kaikki muutkin ja yleensä en malta olla aloittamatta uutta jaksoa, jos katson edellisen loppuun asti. Niinpä olen alkanut tehdä sitä, että jätän jaksot kesken. Keskellä yhtä jaksoa on kaikenlaisia suvantovaiheita, joihin on helpompi lopettaa kuin siihen jakson loppuun, johon on kerätty kaikki ne houkuttimet. :D Seuraavalla kerralla sitä vain jatkaa sitten jo sitä aloitettua jaksoa uuden sijaan. Hah, olen niin ovela! Onko siellä ruudun takana muita Mad Men -faneja? Vai mihin sarjoihin te olette koukussa? Ja kuka myöntää sortuvansa samanlaisiin sarja-maratoneihin kuin minäkin? :D

PS. Tein tuon Mad Men Yourself -kuvan jo monta vuotta sitten, mutta kaivelin sen eilen tietokoneeni kätköistä, kun muistin sen yhtäkkiä. Intouduin tekemään arkisesta Mad Men -minästäni tuollaisen fiinimmänkin version. :D Iltadrinksulla Donin kanssa, kuinkas muuten, haha.

Related posts

10/05/13

Ennakkokurkistusta bloggaajan vaatehuoneeseen

9 55 P5105618.JPG

Huhhuh, mikä päivä! Muistuttelen teitä vielä tuosta huomisesta muotitapahtumasta Espoon Isossa Omenassa, jossa siis on kaikenlaista kivaa muotiin liittyvää ohjelmaa luvassa. Olen tänään kiertänyt Ison Omenan putiikkeja 4 tuntia keräillen omia lempparijuttujani liikkeistä talteen huomista varten. Pystytämme No Fashion Victims -blogin Emmin kanssa nimittäin kauppakeskuksen aulaan tilapäiset vaatehuoneet, joissa noita löytöjä voi sitten käydä tutkimassa ja fiilistelemässä. :) Minun huomisesta vaatehuoneestani löytyy ainakin kesän tunnelmaa, paljon printtikuoseja ja kirkkaita värejä, pilottitakkeja (tietty!) sekä pitsiä. :) Napsin jo sneak peek -hengessä pari kuvaa teille esimauksi, että mitä muun muassa meikäläisen vaatehuoneesta voi löytää huomenna. Voitteko muuten uskoa, että sain osakseni melkoisen määrän pitkiä katseita, kun kuljin tuon ostoskärryn kanssa ympäri kauppakeskusta. Joku tuotenäytteitä jakanut mies toivotteli perään iloista shoppailua ja mietin, että toivottavasti kukaan ei todellakaan luule, että olen ostanut tuon kaiken! :D Mutta toivottavasti siis nähdään huomenna Isossa Omenassa!

P5105616.JPG P5105617.JPG P5105619.JPG P5105620.JPG P5105621.JPG

Related posts

6/05/13

Vihreä ihastus ja taivaallinen valo

19 21 P5055458.JPG

Olen huomannut aikojen saatossa, että pukeutumisessa minulle sopivat parhaiten sellaiset selkeät, kirkkaat värit. Kaikenlaiset pastellit ja murretut sävytkin käyvät, jos niitä käyttää alaosissa tai kontrastina on sitten jotakin muuta siinä sivussa, mutta kauneimmin ihoni ja hiusteni sävyä tuntuvat korostavan sellaiset räväkät sävyt. En ole koskaan mitenkään rakastanut kirkasta vihreää, kunnes huomasin joitakin vuosia sitten, että se vain sopii minulle. Hankin tuolloin muutaman vihreän vaatteen, mutta jotenin tuo väri ei koskaan kunnolla rantautunut vaatekaappiini. Nyt kuitenkin ihastus tuota keväistä sävyä kohtaan on nostanut päätään, sillä olen useammassakin paikassa törmännyt juuri sopivan sävyiseen vihreään. Ehkä aika on nyt vihdoin kypsä. :)

P5055443.JPG

Erityisen hyvältä vihreä väri näyttää punaisten tai korallinsävyisten huulten kanssa, joten kun sovittelin raikkaan vihreää mekkoa Pariisissa ylleni, ostopäätös sinetöityi mielessäni, kun näin miten kauniisti mekon sävy ja huulipunani sopivat yhteen. Pariisin & Other Stories -liikkeestä löytynyt mekkokaunokainen on kuin vintagea parhaimmillaan – täydellinen istuvuus ja hurmaavan ajaton malli, joka silti huokuu jotakin menneiden aikojen charmia. Itse mekon saatte nähdä sitten, kun saan jonkun kuvausavuksi, mutta nappasin eilen pari fiilistelykuvaa, kun intoilin tuosta vihreästä väristä. Ja eikö ole aika taivaallinen valo täällä makuuhuoneessani? :D

Kertokaahan, mikä on teille se tämän kevään väri-ihastus?

P5055451.JPG

Related posts

6/05/13

Totuus bloggaajan elämästä?

58 18 revs2.jpg

Päädyin eilen puolivahingossa lukemaan jollakin netin keskustelupalstalla käytävää spekulaatiota erään bloggaajan yksityiselämään liittyvistä asioista. En sinänsä ihmettele, että ihmisiä kiinnostavat muiden yksityisasiat, mutta sitä en varmaankaan koskaan opi ymmärtämään, miten jotkut voivat esittää varmoina tietoina asioita, joiden esimerkiksi itse tietää olevan täyttä potaskaa. Tai eivät nuo asiat aina varsinaisesti liity edes yksityiselämään, vaan olen lukemattomat kerrat ihmetellyt puoliksi huvittuneena ja puoliksi hieman kauhistuneena niitä “faktoja”, joita jotkut latelevat keskustelupalstoilla esimerkiksi bloggaajien palkkioista ja etenkin Indiedaysin palkkiosysteemistä. Kerrottakoon tähän väliin, etten ole nähnyt vielä yhtäkään keskusteluketjua, jossa tiedot olisivat pitäneet paikkaansa, vaikka kuinka yritetään uskotella kuuluvansa jonkun bloggaajan “lähipiiriin”. :D Oma lukunsa ovat myös erinäiset “paljastus-blogit”, joiden pääpointti on Gossip Girl -henkinen juoruilu bloggaajien asioista. Niissäkin taidetaan vetää mutkia aikalailla suoriksi ja tehdä kovasti olettamuksia perustuen hyvin vähään tietoon. ;)

revs1.jpg

Ymmärrän kyllä, että suuri osa tällaisista keskusteluista aloitetaan ihan provokaatiomielessä ja osa porukasta on siellä mukana täysin kieli poskella, mutta tuon yhden eilen lukemani keskusteluketjun lukeminen jätti minut miettimään erästä toistakin asiaa, jota olen pohtinyt jo aiemminkin. Olen huomannut, että monia verkossa käytäviä keskusteluja leimaa tietynlainen mustavalkoisuus. Vai onko tämä varsinaisesti edes nettiin liittyvä ilmiö vai ihan ihmisluonteen yleinen piirre, joka nyt jotenkin poikkeuksellisen selvästi vain ponnahtaa esiin juuri noissa keskustelupalstojen kahinoissa? Tarkoitan siis esimerkiksi sellaista, että bloggaajaa vaaditaan kertomaan totuus jostakin asiasta. Tai mikäli tätä suurta totuutta ei kerrota, siellä taustalla on oltava jotakin hävettävää, likaista, epärehellistä tai muuten vain salailemisen arvoista. Tai sitten bloggaaja on vain ärsyttävä biaatch, kun vihjailee jostakin muutoksesta, surusta, vaikeuksista, jännittävästä tai muusta vastaavasta, muttei ole valmis vielä kertomaan tarkemmin, mistä on kyse. Toisaalta olen nähnyt yhtä monien tuomitsevan, jos joku on puolestaan liian avoin. Kaikkia ei todellakaan voi miellyttää, ja jotkut eivät ole koskaan tyytyväisiä. Yksi yleinen valittamisen aihe on myös se, että jos bloggaaja joskus rohkenee kertomaan jostakin arkaluontoisemmasta asiasta, osa tuomitsee sen välittömästi säälin kerjäämiseksi. Olisiko mahdollista, että jakamalla jotakin henkilökohtaisempaa, bloggaaja nimenomaan haluaa selventää omaa mennyttä tai tulevaa toimintaansa tai vaikkapa hidastunutta postaustahtia? Ilmeisesti on olemassa joukko ihmisiä, joiden mielestä mikä tahansa surusta, vaikeuksista tai vastoinkäymisistä ääneen puhuminen on säälin kerjäämistä.

revs3.jpg

Moni ärsyyntyi siitäkin, kun itse aikanaan kerroin käyväni läpi hiukan vaikeita aikoja elämässäni, enkä tuossa vaiheessa halunnut eritellä syitä sen tarkemmin. Moni kokee, että heillä on oikeus tietää. Mutta entä jos asianomainen ei tiedä itsekään? Blogissa maailma muuttuu hämmentävän mustavalkoiseksi ja ihminen yksioikoiseksi. Elämä olisikin varmasti monessa mielessä helpompaa, jos kaikkeen olisi absoluuttinen selitys, mutta ihmiset ja asiat ovat yleensä hiukan monimutkaisempia. Monesti kyse on siitä, että bloggaajakaan ei halua kertoa, ennen kuin jokin asia on varmaa. Joskus häntä rajoittavat sopimuksissa kirjatut pykälät ja toisinaan tarkempien yksityiskohtien kertomatta jättämisellä halutaan suojella jonkun toisen yksityisyyttä. Joskus taas tilannetta ei halua avata tarkemmin suojellakseen itseään. Monesti näkee harmiteltavan, kuinka ennen niin avoimista bloggaajista tulee paljon tarkempia yksityisyydestään sitä mukaa, kun lukijamäärä kasvaa. Onko se toisaalta ihme? On aivan eri asia jakaa juttujaan lähinnä kaveripiiristä koostuvan lukijajoukon kesken kuin kymmenille tuhansille ihmisille, joiden joukossa voi olla myös vaikkapa entisiä, nykyisiä tai tulevia työnantajia. Joidenkin bloggaajien yksityiselämää on ruodittu jo printtimedian puolella asti, joten minusta on aika luonnollinen reaktio, jos yksityisyydestään haluaa siinä vaiheessa pitää hanakammin kiinni.

revs4.jpg

Jokainen määrittelee oman yksityisyytensä rajat itse ja se mikä toiselle tuntuu täysin arkipäiväiseltä ja yhdentekevältä asialta julistaa vaikka koko maailmalle, voi jollekulle olla hyvinkin yksityinen seikka. Itse olen luonteeltani hyvin avoin, mutta tiedän monia, jotka jakavat asioita harkiten edes läheisille ystävilleen. Mitä omassa elämässäni tänä keväänä kohtaamiini vaikeuksiin tulee, koen että suurin osa teistä suhtautui tilanteeseeni todella hienotunteisesti. Joku lukijakin oli kiinnittänyt asiaan huomiota ja nosti esille kiinnostavan seikan: tämän blogin kommenttiosiossa useimmiten vallitseva lämmin, keskusteleva ja älykäs ilmapiiri ulottui myös näihin vaikeampiin aiheisiin. Hyvin harva yritti udella enempää siinä vaiheessa, kun kerroin, etten ole vielä valmis kertomaan enempää. Haluan kiittää teitä siitä hienotunteisuudesta ja huomaavaisuudesta, jota tuolloin minua kohtaan osoititte. Arvostan sitä todella. Yleisesti ottaen koen, ettei oman avoimuuteni aste ole blogin historian aikana kamalan paljon muuttunut. On ollut satunnaisia hetkiä, kun olen raottanut yksityisyyteni verhoa enemmän, mutta pääasiassa olen kertonut ihmissuhteistani, työstäni, raha-asioistani ja muistakin yksityisiksi kokemistani asioista blogissa vain hyvin pinnallisella tasolla. Läheisimmät ystäväni jaksavat toisinaan päivitellä, kuinka vähän blogini loppujen lopuksi minusta ja elämästäni kertookaan, vaikka olenkin täällä oma itseni. :)

Vaikka Pupulandian kommenttiosiossa vallitseekin ihanan tsemppaava, ystävällinen ja rakentava henki, kaikki lukijat eivät suinkaan halua bloggaajalle hyvää. Koskaan ei voi tietää, kääntääkö joku avoimuutesi sinua vastaan. Myönnän, että ne hetket, kun olen itse ollut erityisen avoin, ovat pelottaneet erityisen paljon, sillä tietyllä tavalla henkilökohtaisuuden verhon raottaminen tekee ihmisestä haavoittuvaisemman. Se antaa pahaa tahtoville aina muutaman aseen lisää, joilla iskeä arkaan paikkaan. On aika kamalaa, että tuollaista joutuu edes miettimään, mutta sellaisia me ihmiset olemme. Tai osa meistä, ikävä kyllä. 

revs5.jpg

En oikeastaan osaa sanoa, mikä tämän postauksen pointti edes oli. Ehkä halusin vain muistuttaa, että hyvin harvoin bloggaaja salaa mitään silkkaa veemäisyyttään, vaan kyllä siellä taustalla yleensä on joitakin ihan järkisyitä. Useimmiten bloggaajien yhteistyösopimuksissa on kielletty palkkioiden paljastaminen kolmansille osapuolille ja tietoa ei tästä syystä voi jakaa, vaikka haluaisikin. Toisaalta suurin osa tutuistani ei puhu mielellään palkastaan tai raha-asioistaan edes lähimmille ystävilleen, joten pidän kummallisena sitä oletusta, että niistä pitäisi avautua täysin tuntemattomien ihmisten joukolle. Lähipiiriin kuuluvat ihmiset eivät välttämättä halua olla millään tavalla osa blogia, joten heidän nimiään tai kasvojaan ei viljellä netissä heidän omasta toiveestaan ja puhtaasta kunnioituksesta tätä toivetta ja noita ihmisiä kohtaan. Harva viitsii kertoa sitäkään, jos burnout johtuu siitä, että pomo tai työkaveri on täysi hirviö, mikäli siis mielii kuitenkin vielä säilyttää sekä työpaikkansa että kasvonsa. Parisuhteiden päättyessä tarkempia syitä tapahtuneeseen eivät aina tiedä osapuolet itsekään ja joskus koko prosessikin voi viedä pitkän aikaa ennen kuin voidaan edes suoraviivaisesti puhua erosta. Myös ystävyyssuhteet päättyvät joskus, eikä siihenkään välttämättä liity mitään sen kummempaa dramatiikkaa kuin että elämäntilanteiden muuttuessa vain kasvetaan erilleen. (Tämä on muuten jännä juttu, että ystävyyssuhteiden päättymisestä puhutaan kovin vähän. Olisiko tässä kiinnostava aihe joskus jatkossa käsiteltäväksi?)

Minua kiinnostaisi kuulla teidän mietteitänne aiheesta. Millaisia asioita teitä kiinnostaisi bloggaajista saada tietää? Ärsyttääkö joidenkin tiettyjen asioiden jättäminen blogin ulkopuolelle? Myöntääkö joku lukevansa noiden keskustelupalstojen spekulointeja tai juorublogeja? Onko kukaan teistä joskus osallistunut tuollaiseen keskusteluun? Millaisia asioita olisitte itse valmiita jakamaan kymmentuhatpäisen yleisön kanssa? Ja missä kohtaa bloggaaja kertoo mielestänne liikaa?

revs6.jpg revs7.jpg

Photos: REVS

Photography – Elodie Chapuis
Model – Eve @ IMG Paris
Make-up and Hair – Kanamu Kusakae

 

Related posts