23/07/17

Pakkomielle papukaijoista

1 20

Minulla oli lapsena sellainen vaihe, että olin aivan haltioitunut papukaijoista – suorastaan pakkomielteinen. Lainailin kirjastosta papukaijoista kertovia tietokirjoja, lobbasin väsymättömästi vanhemmilleni ideaa lemmikkipapukaijan hankkimisesta, kävin ihastuksissani tuijottelemassa värikkäitä lintuja lemmikkikaupoissa ja puutarhamyymälöissä (joissakin oli ainakin kultaisella 90-luvulla papukaijoja), pidin koulussa esitelmiä ja himoitsin kaikenlaisia papukaijoin kuvitettuja vihkoja, penaaleja ja muita pikku-koululaiselle sopivia tavaroita. Kotini lähistöllä asui perhe, jolla oli lemmikkinä kaksi suurta Amazon-papukaijaa. Papukaijat asuivat niille omistetussa kokonaisessa huoneessa ja kävimme aina joskus uteliaina tiirailemassa jättikokoisia lintuja ikkunan läpi kadulta.

Sinnikkyydestäni huolimatta en koskaan saanut lemmikkilintua. Vaikka isäni oli selvästi ideastani myös vähän innoissaan, järki esti papukaijan hankinnan, sillä perheessämme on eläinallergiaa ja linnun hankkiminen olisi ollut siltä kannalta riski. Ja eiväthän varsinkaan nuo suuremmat linnut oikein lemmikeiksi häkkiin kuulukaan, joten ehkä parempi, että ikioma papukaija jäi haaveeksi.

Vaikka en enää haikaile oman lemmikkilinnun perään, lapsuuden innostuksesta on yhä jäljellä erityinen viehtymys kauniisiin ja värikkäisiin papukaijoihin. Kun bongasin aiemmin kesällä barcelonalaisessa pikku-putiikissa Almond Clothingissa papukaijakuosilla koristellun värikkään haalarin, oli sitä ihan pakko sovittaa päälle. Ja kun sovituskopissa kiskoin ihastuttavaa haalaria ylleni, sain ilokseni todeta, että se istui kuin hanska. Päätös oli sillä sinetöity viimeistään siinä vaiheessa, kun astuin ulos kopperosta esittelemään haalaria Liisalle ja ystäväänsä sovituskopin ulkopuolella odotellut tuntematon poika väläytti minulle leveän hymyn ja nosti peukun hyväksynnän merkiksi.

Ja en ole ihanan haalarin hankintaa katunut, sillä olen takuulla käyttänyt sitä koko rahan edestä jo parin ensimmäisen kuukauden aikana. Ranskasta peräisin olevan haalarin takana on pieni merkki Alfred & Sisters, jolla ei näytä olevan edes omaa verkkokauppaa, mutta suosittelen tutustumaan, jos tulee jossakin vastaan. Samalla ostosreissulla tarttuivat mukaan myös nuo barcelonalaisen aurinkolasimerkin Tiger Soulin hauskat pyöreät aurinkolasit, jotka ovatkin ehtineet vilahtaa blogin puolella jo aiemmin.

Onko siellä ruudun takana muuten ketään, joka jakaa papukaija-rakkauteni? :D

haalari // jumpsuit Alfred & Sisters

takki // jacket R/H*

kengät // shoes & Other Stories

aurinkolasit // sunglasses Tiger Soul

laukku // bag Topshop (Zalando)

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Liisa Kivi

Related posts

18/07/17

Luota vähän

7 53

Olen tässä miettinyt, että jotenkin haluaisin vielä avata sanaista arkkuani yksin matkustamisesta ja vähän muustakin… Hiukan jo ohimennen sivusinkin mietteitäni heti tuoreeltaan, kun Portugalin reissu oli lopuillaan, mutta kaikenlaisia ajatuksia jäi tuolloin vielä päänuppiin muhimaan.

Nyt jälkikäteen tuntuu hassulta, että jännitin yksin matkaan lähtemistä. Tiesin jo etukäteen, että jännittäminen oli ihan turhaa ja hölmöä, mutta kaipa se on inhimillistä, sillä olen kuullut monen muunkin jännittävän ajatusta yksin reissaamisesta. Nyt jälkikäteen on sellainen olo, että haluan matkustaa yksin vielä uudelleenkin, ehkä vähän pidemmänkin aikaa. Yksin reissaaminen nimittäin toden totta on ihan erilaista kuin kaverin kanssa. Molemmissa on puolensa, mutta yksin viihtyvänä itsekseen matkustaminen jätti uteliaisuuden kokeilla uudelleen.

Pidemmällä reissulla ehkä ehtisi oikeastikin viettää aikaa enemmän yksin. Nautin yksinolosta ja tykkäsin myös reissussa niistä kiirettömistä hetkistä, jotka sain viettää ihan itsekseni. Totta puhuen olisin mieluummin viettänyt aikaa yksin enemmänkin, mutta lyhyen reissun aikana tuli tutustuttua uusiin ihmisiin vähän liiankin helposti. :D Tietenkään en silti halunnut vain periaatteen vuoksi jättää hauskoja kohtaamisia kokematta, joten elin hetkessä ja nautin seurasta silloin, kun sitä luontevasti oli tarjolla.

Yksin matkustaessa ei todellakaan ole niin yksin kuin voisi ehkä ennakkoon kuvitella. Kaipa yksin liikuskeleva ihminen on niin paljon helpommin lähestyttävä, että tuon tuosta tuntui joku olevan tulossa juttusille. Reissuni oli täynnä mitä yllättävimpiä ja hauskimpia kohtaamisia, joista osa oli vain hetken ilona ja osa johti yhteydenpitoon matkan jälkeenkin.

Onnistuin tutustumaan ihmisiin reissullani esimerkiksi lentokentällä, ruokakaupassa ja sosiaalisessa mediassa ja päädyin kohtaamisten seurauksena baariin juhlistamaan entuudestaan tuntemattoman ihmisen synttäreitä, Massimo Duttin pressitilaisuuteen ja tapaamaan brändin markkinointijohtajaa, spontaanille drinkille keskiyöllä, elämäni ensimmäiselle surffitunnille ja paikallisen valokuvaajan malliksi.

Sain matkani aikana muutamia kommentteja, joissa pohdiskeltiin, miten uskallan lähteä tuntemattomien ihmisten matkaan oudossa maassa. Se jäi mietityttämään minua… Miten kukaan ylipäänsä vaikkapa uskaltaa lähteä esimerkiksi baarista toisen ihmisen matkaan? Tai Tinder-treffeille? Ihan siis Suomessakaan? Entä onko ulkomailla jotenkin lähtökohtaisesti aina vaarallisempaa kuin koto-Suomessa?

Jotenkin tuli jopa vähän surullinen olo noista varmasti hyvää tarkoittavista kommenteista. Jotenkin minulle se ajatus, että tuntemattomia ihmisiä pitäisi ensisijaisesti pelätä, on vain jotenkin surullinen. Uusiin ihmisiin tutustuessa ja varsinkin yksin matkustaessa on toki syytä pitää järki matkassa, mutta minä haluan ensisijaisesti tutkailla maailmaa ja nähdä muut ihmiset jostakin toisesta näkökulmasta kuin pelosta käsin.

Oman elämänkokemukseni perusteella uskallan luottaa omaan ihmistuntemukseeni aika vankasti. Intuitio kertoo yleensä hyvin nopeasti, tuleeko toisesta ihmisestä miellyttävä ja turvallinen olo vai ei. Jos aistin ilmapiirissä minkäänlaista outoutta tai toinen saa oloni millään tavalla epämukavaksi, se on jo merkki, jota on mielestäni syytä kunnioittaa. Joskus kyse on vain väärinkäsityksestä tai siitä, että kahden ihmisen kemiat eivät kohtaa, mutta en halua ottaa tarpeettomia riskejä, kun maailma on täynnä ihmisiä, joiden kanssa homma klikkaa eri tavalla jo heti alkumetreiltä lähtien.

Muistan käyneeni aiheesta joskus keskustelua teiniaikaisen poikaystäväni kanssa. Hänen maailmankuvansa oli, että ihminen on paha, kunnes toisin todistetaan. Minun maailmankuvani oli päinvastainen. Oli vaikea ymmärtää, mistä sellainen perustavanlaatuinen epäluulo kanssaihmisiä kohtaan oikein kumpusi, mutta meillä kaikilla on omat demonimme päihitettävänä. Joka tapauksessa, minä uskon ensisijaisesti, että muut ihmiset ovat suurimmalta osin ihan hyviä ja kilttejä tyyppejä. Joukkoon mahtuu aina myös mätämunia, mutta todennäköisyys, että juuri se sinun kohtaamasi tyyppi olisi massamurhaaja, on häviävän pieni – etenkin jos sinulla on herkkyyttä kuunnella sitä omaa intuitiotasi.

On ymmärrettävää, että pettymykset ja huonot kokemukset ihmisistä jättävät jälkensä, mutta on niin kovin sääli, jos menneisyyden traumat jäävät hallitsemaan nykyisyyttä. Siksi haluan kehottaa suhtautumaan maailmaan avoimin mielin, positiivisen kautta. Ei pilvissä haihatellen, mutta ei myöskään jatkuvasti katastrofeja odottaen. Elämä kantaa kyllä ja yleensä intuitio osaa kertoa vaikka mitä, jos sitä vain malttaa kuunnella. Yritän itse usein miettiä elämäni erilaisia valintoja ja jännittäviä tilanteita siitä kulmasta, että mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua? Jos ei mietitä äärimmäisiä kauhukuvia ja sarjamurhaajia, vaan pysytään suhteellisen realistisissa visioissa, yleensä ne pahimmatkaan skenaariot eivät ole niin ylitsepääsemättömän kamalia. Mikä olisi voinut pahimmillaan tapahtua, kun vietin viikon yksin ulkomailla? Minulla olisi ollut tylsää ja yksinäinen olo? No, ehkä olisin siitäkin selvinnyt.

Jos katselisin maailmaa ympäristöä ja muita ihmisiä säikkyen, olisi aika monta mieletöntä tyyppiä jäänyt kohtaamatta, elämystä elämättä ja tilannetta tapahtumatta. En minä halua elää elämääni sillä tavoin. Minä olen juuri se tyyppi, joka juttelee tuntemattomille, tarttuu tilaisuuksiin ja heittäytyy seikkailuihin. Jos istuisin kotona pelkäämässä, olisi elämäni aika hitsin paljon tylsempää ja muistojen kirjassa aika monta kappaletta vähemmän hullunkurisia ja kallisarvoisia tarinoita kerrottavana niin teille kuin jälkipolvillekin.

Elämässä pitää vähän uskaltaa. Pitää uskaltaa luottaa siihen, että kaikki menee ihan hyvin. Kaikki järjestyy ja hyviä juttuja tapahtuu. Muuten jää sivustakatsojaksi omassa tarinassaan. Niinpä sanon sinulle, rakas murehtija, ole rohkea ja uskalla! Lähde reissuun, vaikkapa yksin kuten minä. Tartu hetkeen! Kerro hyvät ajatuksesi ääneen. Katso ihmisiä reilusti silmiin ja hymyile. Käytä maalaisjärkeä, mutta anna intuition johdattaa. Luota niihin ihmisiin, joiden puoleen sisäinen tuntumasi näyttää vihreää valoa. Ja ennen kaikkea: luota itseesi. Kyllä sinä osaat, pystyt ja selviät vaikka millaisista tilanteista – ei meitä ole tehty sokerista. Näillä eväillä olen itse saanut elää niin mahtavien sattumusten ja kohtaamisten täyteistä elämää, että uskallan suositella. :)

Kuvituksena vielä reissumuistoja Lissabonista muutaman viikon takaa.

Related posts

Related posts

16/07/17

Porto ja punaisen mekon lumo

14 137

Tuon yllä näkyvän maagisen otoksen ikuistivat minusta Portugalin matkallani ystäväni Vini ja Paulo. Innostuimme yhteisestä valokuvaustuokiostamme rannalla niin kovasti, että päätimme kuvata seuraavana päivänä vielä vähän lisää ja tuon toisen kuvaussession hedelmiä ovat muun muassa nämä kuvat punaisessa mekossani, jossa onnistuin tahattomasti herättämään vähän liikaakin huomiota Porton katuja vaellellessani. Naiset, jos haluatte herättää erityisesti portugalilaisten papparaisten huomion, verhoutukaa punaiseen. :D

Hypätään ajassa muutama viikko taaksepäin… Olin juuri saapunut Portoon ja päätin lähteä lauantai-illan kunniaksi pienelle iltakävelylle tutustumaan uusiin maisemiin. Mietin hotellilla vaatteita vaihtaessani, että onkohan punainen vähän liian huomiota herättävä väri yksin liikuskelevalle naiselle, mutta päätin silti pukea kauniin kesämekon ylleni.

Sen sain ensimmäisellä yksin tekemälläni matkalla todeta, että sitä tosiaan saattaa hyvinkin päätyä kaikenlaisiin mitä kummallisimpiin tilanteisiin – yleensä onneksi lähinnä hauskoihin ja huvittaviin, kuten tällä kävelylläni Porton keskustaan. Koska oli lauantai-ilta, ihmisiä oli paljon liikkeellä.

Kaupungin keskustassa soitti eräällä aukiolla katusoittajakaksikko, joiden ympärille oli kerääntynyt iso joukko ihmisiä kuuntelemaan esitystä. Minä liityin muiden joukkoon ja olin juuri ottamassa kännykälläni musisoinnista videota, kun laulaja huudahti yhtäkkiä minuun osoittaen: “Hei, sinä siellä, nainen kauniissa punaisessa mekossa! Tämä on omistettu sinulle!” Koko väkijoukko kääntyi katsomaan minua ja vaikka ei ehkä tämän ammatin perusteella uskoisi, en erityisen hyvin viihdy huomion keskipisteenä, joten hieman nolostuneena ja jännittyneenä jäin odottelemaan, mitäköhän mahtaisi seuraavaksi tapahtua. Duo ryhtyi soittamaan 80-luvun klassikkoa Lady in Red ja yleisö taputti.

Yhtäkkiä jostain aukion poikki ponkaisi eteeni harmaantunut herrasmies, joka pyysi lupaa viedä minut tanssiin. Yleisö nauroi ja hurrasi ympärillä, enkä tietenkään voinut kieltäytyä kunniasta, vaan ei auttanut kuin antautua tanssiin. Käteni olivat täynnä tavaraa: oli laukkua, kameraa, kännykkää… Hätäpäissäni työnsin ne vain vieressäni seisoneen luotettavan näköisen perheenäidin kainaloon ja pyysin pitämään niistä huolta tanssin ajan.

En ollut pystyä pitelemään nauruani tuossa yllättävässä tilanteessa ja kanadalainen herrasmies kertoi myös vaimonsa hytkyvän naurusta siellä yleisössä. Mutta mikä hauskinta, kun saimme tanssin päätökseen ja palasin paikalleni, huomasin että tuon omaisuudestani huolta pitäneen naisen mies oli tarttunut kameraani ja ikuistanut tanssimme salaa videolle! Eli tässä alla nyt sitten ihan videon muodossa pieni muisto tuosta hassusta ja ikimuistoisesta hetkestä. Kaikkea sitä… :D

Niin ja itse mekkoon sekä tyyliin ihastuneille kerrottakoon, että mekko on kevään Holly & Whyte -mallistoa Lindexiltä, hattu A+more-mallistoa Stockmannilta ja kauniit kengät Pretty Ballerinasia Shoes like Candy -putiikista viime kesältä, ja kaikki on saatu blogin kautta.

Photos: Tribeguys.co

Related posts