24/05/17

Nuija ja tosinuija Barcelonassa – VIDEO

6

Millaista jälkeä seuraa, kun kaksi pöljää lähtee yhdessä reissuun? Muun muassa tällaista alla olevan videon kaltaista. :D Lissu on tehnyt täältä matkan varrelta vlogia ja tarkoituksena olisi julkaista jokaiselta reissupäivältämme myös videopostaus. Eli olkaahan hyvät, tässä reissutunnelmia ja sekoiluamme myös vähän Snapchatia viimeistellymmässä videomuodossa!

Translation: Video update from our first Barcelona day by my dear Liisa Kivi. :)

6

Related posts

23/05/17

Terkut Barcelonasta!

2 13

Terkkuja lämpimästä Barcelonasta! Reissasin tänne sunnuntaina yhteistyöprojektin merkeissä ja lisää siitä myöhemmin tällä viikolla. Mutta täällä siis ollaan ja elämä hymyilee seurassa maailman parhaan matkaseuralaisen eli Liisa Kiven aka Liza Stonen. Seikkailujamme voitte seurata myös Liisan Training Drama -blogista. Mutta ennen kaikkea suosittelen seuraamaan Snapchat-tilejämme, joilta löytyvät reissun parhaat sekoilut: @jennipupulandia ja @liisakivi. Liisan snäpistä löytyy muun muassa meikäläisen flamenco-show eilisillalta.

Moni ehkä ihmettelee, mitä minä ja minua melkein 13 vuotta nuorempi Liisa teemme yhdessä matkalla, mutta jos jotain olen tässä vuosien varrella saanut huomata, niin ikä on monessa mielessä todellakin vain numero. Tutustuimme Liisan kanssa viime kesänä yhteisellä pressireissulla Bilbaoon ja totesin pian, etten tainnut ajatella matkan aikana mimmin ikää kertaakaan. Kun jonkun kanssa vain viihtyy, niin numerot menettävät siinä kohtaa merkityksensä.

Ryhdyimme jo viime talvena Liisan kanssa miettimään, että pitäisikö lähteä uudelleen yhdessä reissuun, koska matkaseuralaisina olimme ihan huipputiimi. Suunnittelemamme talvimatka ei sitten koskaan päässyt toteutukseen asti, joten kun minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä kaverin kanssa nyt tässä kesän kynnyksellä matkalle, pyysin Liisaa messiin.

On jotenkin jännä, miten eri ihmisten kanssa matkakemiat toimivat. Voi olla, että jonkun ihmisen kanssa tulee toimeen loistavasti normaaleissa arkioloissa, mutta reissun päällä homma ei toimikaan yhtään. Jotkut haluavat suunnitella kaiken etukäteen ja noudattaa tarkkaa matkasuunnitelmaa, toiset elää spontaanisti hetkessä. Jotkut rakastavat lomalla hitaita aamuja ja toiset haluaisivat singahtaa heti aikaisin aamulla tutkimaan uusia kulmia. Jotakuta kiinnostaa lomalla lähinnä rantalöhöily, toista museoiden koluaminen ja kolmatta ensisijaisesti shoppailu. Yksi tykkää hengailla symbioottisesti yhdessä koko ajan ja toinen kaipaa välillä vähän omaa tilaa ja aikaa.

Joskus vasta reissun päällä paljastuu, että hyvänkin kaverin kanssa on aivan erilaiset intressit lomailun suhteen. Ehkä tärkeintä menestyksekkäässä reissukumppanuudessa on silti minusta se, että kahden ihmisen rytmi on jotenkin samanlainen. Olen huomannut, että vaikeinta harmoniseen reissufiilikseen on päästä ihmisen kanssa, joka haluaa aina eri asioita ja eri aikaan kuin itse, ja joskus vieläpä eri vauhdilla. Mukavinta on matkata ihmisen kanssa, joka on toiveissaan joustava ja jonka kanssa rytmit jotenkin solahtavat automattisesti synkroniaan. Lomalla sitä ei haluaisi joutua stressaamaan mistään ylimääräisestä, joten reissuseurana parasta on sellainen ihminen, jonka kanssa ei tarvitse tuntea joutuvansa tekemään kompromisseja ihan kaikessa.

Ja oikeasti en voisi kuvitella parempaa reissuseuraa kuin Liisa. En muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin näiden parin päivän aikana. Ja mikä parasta, vielä pari reissupäivää on jäljellä! On jo nyt sellainen olo, että en haluaisi tulla täältä pois ollenkaan – en itse kaupungin enkä huipun seuran takia. :)

Kävimme ensimmäisenä reissupäivänä seikkailemassa El Bornen kapeissa kortteleissa vaihdettuamme ensin hotellilla matkustuskamppeet loma-lookeihin. Päälle valikoituivat sattumalta punaisiset tiimiasut ja ikuistimme ensimmäiset lomatyylit rauhallisella kujalla. Aurinkolasit pelastivat paljon, sillä epäinhimillisen aamulennon takia päätimme skipata yöunet kokonaan ja takana oli vain noin kolme tuntia unta lentokoneessa. Siihen nähden olo oli hämmentävän freessi.

Huomatkaa muuten kuvissa pienen väripäivityksen saanut tukkani! Hiuksissa on nyt vaalean seassa hiuksenhieno (pun intended, hehee) aavistus liilaa, joka tosin varmaan kaikkoaa parissa ensimmäisessä pesussa. Mutta näyttää hauskalta silti!

Translation: Greetings from Barcelona!

mekko // dress & Other Stories

aurinkolasit // sunglasses Lindex

laukku // bag Topshop (Zalando)*

kengät // shoes & Other Stories

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Liisa Kivi

Related posts

19/05/17

Pupulandia 10 vuotta!

27 87

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Mionetto

Vihjasin pari päivää sitten, että olen tässä viime aikoina hajamielisyyksissäni unohtanut jotakin… No arvatkaapa vain, mitä unohtui? Blogini 10-vuotissynttärit! Tarkistelin viime viikolla, että mikäs päivä se taas olikaan, kun blogini täyttää vuosia. Muistan, että se on toukokuun puolivälin paikkeilla, mutta en koskaan muista tarkkaa päivämäärää. Tarkistin asian ja hoksasin, että merkkipäivään oli vain muutama päivä aikaa. Sitten kun synttärit sunnuntaina 14.5. koittivat, unohtui asia tyystin äitienpäivän ja Madridista paluun takia.

Alkuviikko puolestaan oli niin kiirettä täynnä, etten oikein ehtinyt edes pysähtyä asian äärelle, joten päätin suosiolla odottaa pahimman hässäkän ohi ja juhlistaa blogisynttäreitä lähempänä loppuviikkoa. Eipä tuo juhlan syy tuosta mihinkään karkaa. Ajattelin sitten kunnioittaa blogisynttäreitä ihan korkkaamalla pullon kuohuvaa, kun Mionetto oli sopivasti juuri toimittanut minulle maisteltavaksi Gran Rosé Extra Dry -kuohuviiniään. Mekko päälle, pinkki pullo kainaloon ja lasiin justiinsa sopivan kuivaa kuohujuomaa ja meikäläinen oli valmis virittäytymään  juhlatunnelmiin kiireisen arkipäivän lomassa.

Olisihan tässä monenlaistakin syytä poksautella kuten vaikkapa tämä uusi koti, mutta kilistellään tätä sitten, kun kämppä alkaa olla vähän valmiimpi! Keskitytään siis ensin hurraamaan tätä kymmenvuotista blogitaivalta. Mutta siis hetkinen… 10 vuotta? Mihin tämä aika oikein on hurahtanut?

Totta puhuen, kun nyt mietin asiaa, niin kyllä siitä tosiaan tuntuukin olevan pieni ikuisuus aikaa, kun opiskelijatyttönä Brysselissä aikanaan perustin Pupulandian. Voin luvata teille, etten koskaan suunnitellut, että blogi olisi jonakin päivänä työni. En varmaankaan ajatellut, että se olisi edes olemassa 10 vuotta myöhemmin. Mutta tässä sitä vain ollaan 10 vuotta myöhemmin ja päähänpisto aikanaan ryhtyä kirjoittelemaan mietteitäni blogimuotoon on lopulta ollut elämäni tärkein ura-askel. Hassua, kuinka yllättäviin suuntiin elämä voikaan viedä.

Voin kertoa, että 10 vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Kun minä aikanaan aloitin bloggaamisen, muotiblogeissa ei juuri paljastettu nimiä tai kasvoja. Suurin osa kirjoitteli nimimerkin takaa ja asukuvista rajattiin kasvot pois. Minulla ei käynyt mielessänikään, että voisin hyötyä blogista koskaan muilla tavoin kuin vain uusia ystäviä ja hengenheimolaisia löytämällä. En ole koskaan kaivannut julkisuutta tai järin paljon huomiotakaan ja nuoruudessani vihasin valokuvattavana olemista yli kaiken. Nämä asiat huomioiden tuntuu jokseenkin omituiselta, että olen nyt tässä. Mutta tässä sitä nyt silti ollaan enkä päivääkään vaihtaisi pois.

Olen päässyt blogini kautta sellaisiin seikkailuihin, joista en olisi osannut ikinä edes haaveilla. Olen siitä syvästi kiitollinen. Ja ennen kaikkea olen kiitollinen teille kaikille jotka olette vuosien varrella jaksaneet pysytellä matkassa pidemmän tai lyhyemmän tovin. Ilman teitä tässä hommassa ei toden totta olisi mitään mieltä – ainakaan 10 vuoden vertaa.

Kymmenen vuotta todella tuntuu melkoiselta ajalta. Se on melkein kolmasosa koko elämästäni ja suurin osa aikuisiästäni. Blogi on kasvanut tässä ajassa niin kiinteäksi osaksi minua ja arkeani, että mietin toisinaan, mitä muuta elämä voisi olla, jos vaihtaisikin täysin suuntaa. Siitä huolimatta, ja niin uskomatonta kuin se ehkä onkin, en ole koskaan oikeastaan edes harkinnut Pupulandian lopettamista. Olen tehnyt päätöksen, että Pupulandia saa jatkua niin kauan, kun tämä tuntuu minusta itsestäni kivalta ja kiinnostavalta, ja vaikuttaa olevan sitä myös muille.

Vasta muutaman viime vuoden aikana olen uskaltanut tuntea jo vähän ylpeyttäkin tästä omasta projektistani, josta olen onnistunut tekemään itselleni elannon. Tuntuu aika hienolta, että olen onnistunut tekemään harrastuksesta työn ja luomaan tyhjästä itselleni ammatin. En olisi koskaan arvannut olevani yrittäjäluonne, mutta tässä sitä vain porskutellaan yrittäjänä menemään jo kuudetta vuotta. Joskus ehkä kaipaan tavallisen palkkatyön työaikoja ja lomia, sitä että työt voi jättää työpaikalle ja sitä, että vapaa-aika on yksiselitteisesti omistettu itselle. Bloggaaminen on maailman kivoin työ, mutta on päiviä, jolloin mietin, että voisi sitä leipänsä helpomminkin ansaita. Silti suurimman osan ajasta saan edelleen vähän nipistellä itseäni, että ihanko oikeasti olen näin onnekas. :)

Suorastaan olen tässä kohtaa aika sanaton… Ja mieluummin kuulisin teiltä muistoja vuosien varrelta. :) Olisi ihanaa, jos jaksaisitte jakaa isoja tai pieniä mietteitä ja muistoja näiden 10 vuoden ajalta. Mitä on jäänyt mieleen? Mikä postaus on pohdituttanut tai ilahduttanut? Ihan mitkä tahansa terveiset ja muistot ovat paras lahja, mitä voisitte minule tässä 10-vuotispäivän kynnyksellä antaa. Kiitos jokaiselle, joka on täällä piipahtanut ja lämmin halaus kaikille teille, jotka jaksatte käyttää tovin aikaanne ja jättää jonkun ajatuksen ilokseni. Olette ihan parhaita ja ilman teitä Pupulandiaa tuskin enää olisi!

PS. Niin ja se skumppa on oikein hyvää, mutta muistuttelen vielä, että Valviran ohjeiden mukaan alkoholia ei saa kommentoida eli keskitytään kommenttiboksissa kymmenvuotismuisteloihin! :)

Translation: As incredible as it may sound, Pupulandia is already 10 years old! Thank you for everyone who has been on this crazy journey with me! :)

Photos: Jonna Leppänen / Jonnamaista

Related posts

16/05/17

Pikakuulumiset ja musavinkki tiistaihin

17

Madridin reissusta on kotiuduttu ja viikon alku ehti hurahtaa kiireessä ja vähän hajamielisissä tunnelmissa (kerron parin päivän sisään, mitä unohtui). Tänään starttailen päivää kuvaustunnelmissa melkoisen hässäkän keskellä. Koti alkaa pikkuhiljaa näyttää asuttavalta ja herään edelleen joka aamu sydämenkuvat silmissä, kun pääsen katselemaan ikkunasta sisään tulvivaa valoa – ja nyt vielä ikkunasta näkyvien puiden oksille puhkeavia kukintoja ja lehtiä.

Tässä lähipäivinä on luvassa Madridin matkatunnelmia ja -vinkkejä, ensimmäinen kurkistus uuteen vielä vähän keskeneräiseen kotiin ja muuta mukavaa, mutta sitä odotellessa ihanan soljuva biisivinkkaus tähän aurinkoiseen kevätpäivään. Zola Bloodin Medidian-biisissä on sellaista lennokasta nostetta, joka saa askeleen nousemaan vähän kepeämmin.

Translation: A music tip for your Tuesday: Zola Blood – Meridian. 

Related posts