23/12/18

Pupulandia goes ginger

17 44

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: FOUR REASONS

YLLÄTYS! Sitä se oli vähän itsellenikin, kun poistuin pari päivää sitten kampaamosta punapäänä… Idea hiusten värjäämisestä punaisiksi oli enemmän tai vähemmän spontaani päähänpisto, joka syttyi ajatuksissa vasta edellisenä iltana ennen kampaamokäyntiä. Takaraivossa se oli silti muhinut jo kauan. Rehellisesti sanottuna olen haaveillut ginger-tukasta varmaan liki 10 vuotta, mutta en jostain syystä ole koskaan uskaltanut toteuttaa tätä haavetta. Olen kirjoittanut tästä blogiinkin muutamaan otteeseen, mutta käytännön tasolla ainoa konkreettinen ja varovainen askel punertavaa väriä kohtaan oli viime kesän persikkainen hiuskokeiluni, joka kuitenkin oli aika pieni muutos normaaliin vaaleaan sävyyni. Sävynä se oli silti hitusen sinne strawberry blonden suuntaan, joka on myöskin minua punaisten hiusvärien kirjossa kiinnostanut.

Olin itse asiassa alun perin ajatellut, että palaisin uudelleen persikkaisten sävyjen pariin, mutta kysäisin kuitenkin yleisön mielipidettä Instagramin puolella ennen visiittiäni kampaajalle. Muutama tyyppi heitti minulle ajatusta vähän punertavammasta hiussävystä ja tuumasin, että olisiko nyt viimein aika… Mainitsin ajatuksen ääneen ystävälleni, joka innostui heti ideasta ja päätin siltä seisomalta, että hyvä on, nyt punaisen aika! Vielä en ihan tiennyt, minkä tyyppistä punaista hiuksiin laitettaisiin tai mitä mieltä kampaajani Markku asiasta olisi, mutta päätös oli ajatuksissani jo sinetöity.

*

Istahdettuani Markun tuoliin, kerroin ajatukseni ääneen ja hän näytti heti innokkaasti vihreää valoa suunnitelmilleni. Ryhdyimme yhdessä selailemaan Pinterestiä sopivia sävyideoita metsästäen ja eräs kuva herätti heti huomioni. Ohitin kuitenkin leiskuvan oranssinpunaisen long bob -tukan ja jatkoin selailua vähän maltillisempiin ja luonnollisempiin ginger-sävyihin, kunnes Markku käski minua rullailemaan takaisinpäin ja klikkaamaan auki juuri sen ensi-ihastusta herättäneen kuvan. Hän oli sitä mieltä, että voitaisiin lähteä vähän rohkeammalla ja voimakkaammalla värillä liikenteeseen. Tuijotin oranssina hehkuvaa tukkaa hetken aikaa ja tuumasin, että okei, mennään tällä!

Olen monissa elämän päätöksissä aika ripeä käänteissäni. Oli kyse sitten vaatehankinnasta, treffeille lähtemisestä, hiusten leikkaamisesta, reissusuunnitelmista tai asunnon ostamisesta, luotan intuitiooni ja kun se värähtelee johonkin suuntaan, saatan tehdä päätöksiä aika vauhdillakin. En silti koe syöksyväni suin päin tai varomattomasti tilanteisiin, mutta en myöskään siinä tilanteen ollessa käsillä jää jahkailemaan. Tai jos tuntuu epävarmalta, usein se on minulle merkki siitä, että aika ei ole kypsä tai on parempi jättää kyseinen juttu väliin. Toisaalta saatan hiljaa mietteissäni haaveilla jostain asiasta pitkäänkin, ennen kuin uskallan ryhtyä suunnitelmista toteutukseen. Mutta yleensä siinä vaiheessa, kun saan jotain päähäni, minua eivät pysäytä risut eivätkä männynkävyt. Ja tässä tapauksessa sain päähäni uuden hiusvärin, kirjaimellisesti. Myönnän, että tällä kertaa hiusten pesupaikalla vähän jännitti, että minkälainen lopputulos mahtaa olla, sillä väri kerrankin muuttui varsin näkyvästi.

Spontaani värjäyspäätös ei oikeastaan olisi voinut osua parempaan ajankohtaan, sillä kampaajani Markku pääsi nyt kokeilemaan minulle yhtä ihan uusista Four Reasons Optima -hiusväreistä, joiden värivaihtoehdoista löytyy juuri tällainen täydellisen hehkuva punaisen sävy. Nämä Optima-hiusvärit rantautuvat siis kampaamoihin todellisuudessa vasta tammikuun puolivälin jälkeen, mutta Markku ja muut Four Reasonsin kouluttajat ovat jo saaneet niitä vähän ennakkoon testattavaksi. Pääsin siis ihan ensimmäisten joukossa nyt kokeilemaan uutuusväriä.

Tämä punertava sävy on minulle aika suuri muutos, koska en ole elämässäni montaa kertaa vaihtanut hiusten väriä kovin radikaalisti. Kokeilin kerran joskus kymmenen vuotta sitten tummempaa tukkaa kotivärjäyksen avulla, mutta sittemmin olen pysytellyt vaaleissa ja aika luonnollisissa, omaa hiustenväriäni lähellä olevissa sävyissä ja leikitellyt vain pari kertaa pastellisävyillä muuttamatta kuitenkaan pohjaväriä mitenkään merkittävästi. Edellinen suuri hiusmuutos on ollut kesällä 2014, kun pätkäisin pitkät hiukseni polkkamittaan. Nyt tunsin pitkästä aikaa kampaajan tuolissa vähän samankaltaista jännitystä…

Kestoväri vai kevytväri vai jotakin muuta?

Four Reasonsin uudet Optima -hiusvärit ovat siis hajusteettomia ja vegaanisia kampaamotuotteita, joiden koostumuksessa on mietitty erityisesti hellävaraisuutta hiuksille. Ne sisältävät paljon hoitavia luonnonöljyjä ja niissä on käytetty uutta HydraRepair-teknologiaa, joka korjaa ja kosteuttaa hiusta. Kampaajilta kuultujen kommenttien perusteella tämä on sellainen joka kampaajan unelmien hiusväri, sillä se antaa hiuksille vahvan kiillon, syvän mutta luonnollisen elävän värin ja peittää esimerkiksi harmaat muttei kokonaan hiusten omaa monivivahteista sävyä. Lisäksi sama tuote on poikkeuksellisen monipuolinen, sillä sillä pystyy tekemään sekä kevyempiä että suurempia muutoksia hiusten väriin.

Oikeastaan koko tuotesarjan suunnittelu sai alkunsa vaatimattomasta tavoitteesta luoda täydellinen hiusväri sekä häivyttää rajaa kesto- ja kevytvärien välillä, sillä uutuussävytteen ideana on, että samaa sarjaa voidaan käyttää monenlaisiin eri värjäystarpeisiin. Opin itse asiassa itsekin tässä prosessissa paljon hiusväreistä ja ajattelin, että jaan mielelläni tätä tietoutta teillekin, sillä ihmisillä on paljon kaikenlaisia harhaluuloja ja väärää tietoa hiustenvärjäyksestä.

Hiuksia värjätessä lopputulokseen vaikuttavat aina hiusten kunto, niiden alkuperäinen väri sekä mitä tuotetta värjäyksessä käytetään. Samat asiat vaikuttavat myös sävyn kestoon hiuksissa, joten ammattilaiset ohjeistavat miettimään jo hiusväriä valitessa, mitä oikeasti haluaa ja millaiseen ylläpitoprosessiin on valmis sitoutumaan. Moni hiusväri kuluu vähitellen pesuissa pois, joten kannattaa pohtia jo sävyä valitessa, oletko valmis ylläpitämään ja hoitamaan hiusväriä kotona? Entä kuinka usein haluat käydä kampaajalla? Kaikki nämä asiat vaikuttavat siihen, millaisella tuotteella hiukset kannattaa värjätä jaammattitaitoinen kampaaja osaa aina valita asiakkaalle parhaan tuotteen tilanteesta ja toiveista riippuen.

Hiuksia voi värjätä tietysti kotonakin ja myös Four Reasonsilla on tarjolla kotikäyttöön tarkoitettuja tuotteita sekä kotiväripaketteja, mutta yleisesti ottaen ammattilaiset suosittelevat, että jos haluaa hiuksiin suurempaa ja kestävämpää muutosta, niin se kannattaa yleensä tehdä kampaajalla. Silmämääräisesti tasaisen värisissä hiuksissa saattaa olla pohjalla monenlaista väriä ja laatua (hyväkuntoista ja käsittelemätöntä omaa hiusta, harmaita, kuivia latvoja sekä aiempien värjäysten jäänteitä), jolloin kotivärjäyksellä lopputuloksesta ei välttämättä tule tasainen. Myös pesuissa tavallisesti pois huuhtoutuvat suoravärit saattavat napata kiinni vaalennettuun tai muuten huonokuntoiseen hiukseen, jolloin väliaikaiseksi aiottu sävy ei välttämättä lähdekään hiuksista niin helposti pois.

Miten valita itselle sopiva värjäystuote?

Käydään aluksi läpi muutama ihan perusasia, jotka tässä prosessissa itse opin hiusväreistä, sillä kaikenlaisen nimikkeiden keskellä sitä saattaa olla vähän hämmentynyt, että mitä nyt tarkoittaakaan kevytväri, sävyte tai kestoväri, sillä joka paketin kyljessä lukee vähän eri asioita. Hiusväreistä käytetävät termit vaihtelevat merkeittäin, mutta käytännössä hiusvärejä on oikeastaan vain kahdenlaisia: suoravärejä sekä hapetevärejä. Ja mitä se sitten tarkoittaa, selvennetään sitä seuraavaksi. Kaikki tämä oli minulle ihan uutta ja koska hiustenvärjäysnoviisi on uudesta tietämyksestään ihan innoissaan, tässä tulee pientä infoakettia!

Suoraväri tarkoittaa siis sitä, että tuotteessa ei ole mukana hapetetta, joten sävy kiinnittyy vain hiuksen pintaan ja kuluu siksi pesuissa melko nopeasti pois. Toisin sanoen suoraväreillä hiuksen omaa väriä ei varsinaisesti voi muuttaa eikä esimerkiksi vaalentaa. Koska hiuksen oma väri ei muutu, saattaa samakin sävy näyttää eri hiuksissa erilaiselta, sillä hiusten kunto ja väri vaikuttavat lopputulokseen. Tästä syystä esimerkiksi puhtaan pastellisävyn pohjalle tarvitaan puhtaan vaalea hiusväri (ja useimmiten hapetepohjaisella värillä tehty vaalennus).

*

Four Reasonsin tuotevalikoimasta Color Mask Art on perinteinen suoraväri, jossa tarjolla on kaikenlaisia voimakkaita shokkivärejä, joilla hiuksiin voi saada aikaan voimakkaankin värimuutoksen. Suoravärillä tehty värjäys ei kuitenkaan yleensä kestä kauhean montaa pesua, sillä se tosiaankin tarttuu vain hiuksen pintaan. Värin kesto hiuksissa on aina yksilöllistä ja riippuu hiusten kunnosta sekä siitä, miten usein hiuksia pesee. Esimerkiksi vaalennettuun hiukseen suoravärikin voi tarttua kiinni tiukemmin ja hyväkuntoiseen, värjäämättömään hiukseen suoraväristä saattaa jäädä sävyä vain häivähdys. Suoraväreillä voi värjätä hiuksia niin kotona kuin kampaamossakin ja niitä voi käyttää myös värjättyihin hiuksiin esimerkiksi sävyn ylläpitoa varten. Usein juuri pastellisävyt loihditaan hiuksiin suoravärien avulla, mutta on hyvä muistaa, että tosiaan puhtaan pastellisävyn alle tarvitaan lähes valkoinen hius.

Myös Color Mask -hiusnaamio sisältää suoraväriä, mutta se on käytännössä kevyemmin pigmenttiä sisältävä, sävyttävä hoitoaine, joka on tarkoitettu ensisijaisesti värjättyjen hiusten kotihoitotuotteeksi. Rakennetta paikkaava hoitoaine sopii luonnollisemman hiussävyn ylläpitoon eikä sen avulla hiuksiin pysty loihtiamaan mitään varsinaisia shokkivärejä. Kumpikaan tuotteista ei siis ole suoranaisesti sävyte, vaan niitä voi käyttää olemassaolevan sävyn ylläpitoon tai satunnaiseen värileikittelyyn, mutta suoravärejä käytettäessä hiusten oma pohjaväri vaikuttaa siis merkittävästi siihen, miltä lopputulos näyttää.

Kesto- ja kevytväreistä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä aina hapetevärejä, joiden kesto hiuksissa määräytyy pääasiassa sen mukaan, kuinka vahva hapete tuotteessa on. Mitä suurempaa muutosta halutaan, sitä suurempi hapete tuotteessa yleensä on – ja tämä käytännössä on sellainen tuote, josta perinteisesti on puhuttu kestovärinä. Riippuu kuitenkin ensisijaisesti hiusten kunnosta sekä halutusta muutoksesta, minkä tyyppinen tuote värjäykseen kannattaa valita. Riippuen muutoksen asteesta, hyväkuntoiseen hiukseen tarvitaan yleensä vähän järeämpi tuote ja huonokuntoiseen hiukseen puolestaan kevyempi. Vastaavasti homma toimii myös niin, että mitä kevyempää ja luonnollisempaa lopputulosta kaivataan, sitä kevyempää hapetetta käytetään ja jos taas halutaan voimakasta värimuutosta, valitaan vahvempi tuote.

Hapetevärien puolella Four Reasonsilla on tarjolla Luxima-sarja, jonka sävytteellä loihdittiin se viime kesän pastellinen persikkatukka. Luxima-väreillä saadaan aikaan kolmiulotteinen ja elävä lopputulos eikä väri peitä alleen täysin hiuksen omaa sävyä, vaan kevyesti korjaa tai korostaa jotakin vivahdetta hiuksissa. Luxima-väreillä voidaan luoda esimerkiksi pastellisia tehosteita, jos hiuksiin halutaan hitunen roosaa tai persikkaa. Tämä sarja sopii myös hyvin käytettäväksi vahvempien värikäsittelyiden välissä freesaamaan väriä, siloittamaan ja hoitamaan hiuksia sekä lisäämään kiiltoa. Luximaa voisi verrata kuin nude-meikkiin, sillä ei saa muutettua koko ilmettä toisenlaiseksi, mutta sen avulla voi korostaa hienovaraisesti joitakin sävyjä ja vivahteita.

*

Nyt tämä uutuussarja Optima puolestaan on se, jolla pystytään tekemään hiuksiin myös suurempia värimuutoksia. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten tämä sävy kehittyy pesujen myötä. Sain kotihoitoon Four Reasonsilta noita Color Mask -hoitonaamioita parissa eri sävyssä, mutta kampaajani ohjeisti nyt alkuun olemaan käyttämättä mitään värituotteita, koska on kiinnostavaa nähdä, miten väri elää ja pehmenee pesujen myötä. Punaiset sävyt perinteisesti haalistuvat hiuksissa aika nopeasti, joten katsotaan, miten käy Optiman. Uskon silti, että tämä sävy on kaunis vähän miedompanakin versiona.

Mutta siis loppuyhteenveton hiusväreistä sanottakoon, että sävyn pysyvyyteen hiuksissa vaikuttaa aina käytetyn tuotteen ja sävyn lisäksi myös oma hiuslaatu. Hiusvärin saa pysymään mahdollisimman pitkään kauniina, kun hiuksia ei pese liian usein, käyttää pestessä oikeanlaisia tuotteita ja täydentää pesurutiinia sävyttävällä hoitoaineella/naamiolla. On tärkeää käyttää nimenomaan värjätyille hiuksille tarkoitettuja tuotteita, jotta pigmentti pysyisi hiuksissa paremmin, sillä liian voimakas tuote haalistuttaa väriä.

Mietteitä uudesta hiusväristä

Olen ollut todella onnellinen tästä uudesta kuparinpunaisesta tukastani ja vaikka muutos on melko suuri entiseen nähden, tunnen oloni uudessä värissä todella kotoisaksi. Minulla taitaa olla sen sävyiset silmät ja iho, että punertavat värit näyttävät minulla aika luonnollisilta. Ensimmäisen kerran uuden tukkani peilistä nähtyäni muistan valehtelematta ajatelleeni, että en ehkä halua enää koskaan minkään muun värisiä hiuksia, haha. Olo todella on sellainen kuin tämä voisi olla se oikea hiusvärini, jollainen minulla pitäisi olla ihan luonnostaan.

Väri varmasti jakaa mielipiteitä, mutta palauteryöppy uudesta tukasta on ilahduttavasti ollut pääosin yhtä innostunut kuin omakin reaktioni. Rakastan uutta väriä, mutta huomaan, että vielä siihen pitää hiukan totutella. Eilen pesin hiukset ensimmäistä kertaa värjäyksen jälkeen ja mukavasti se tuntuu asettuvan itse laitettunakin.

Hiusväri vaikuttaa aina pukeutumiseen yllättävän paljon, joten olen nyt uteliaana katsellut vaatekaappiani siltä pohjalta, että millaiset vaatteet sopivat erityisen hyvin tähän uuteen sävyyn tai jäävätkö jotkut suosikit hetkeksi hyllyyn, jos ne eivät sovi nykyiseen hiusväriin. Saapa nähdä! Toisaalta koen, että minulla on aika hyvä värisilmä enkä kamalasti piittaa kaikenlaisista konservatiivisista värisäännöistä, joten katsotaan, millaisia yhdistelmiä vielä keksin! Mutta on aika hauskaa, että jo valmiiksi moni lempiväreistäni sopii todella hyvin tämän punertavan sävyn kanssa yhteen kuten kaikenlaiset sinivihreät ja vihreät sävyt.

Toinen hauska juttu uuden värin kanssa on ollut se, että eri värisissä hiuksissa myös tutut kampaukset näyttävät erilaisilta. Tykkään tämän punaisen tukan kanssa erityisesti sellaisesta korkeasta nutturasta, enkä tullutkaan ajatelleeksi hauskaa tukkakaimaani, ennen kuin joku huudahti Instagram-storyani kommentoidessaan, että Pikku Myy!

*

Rauhoitun nyt hetkeksi joulun viettoon, mutta toivotaan, että saan jossain välissä tässä vielä lähiviikkoina parempia kuvia tästä uudesta tukasta ja tyylistäni sen kanssa. Jos kuitenkaan et malta odotella, niin kannattaa seurailla Instagramin puolella storyjani, sillä niissä näkyy tätä uutta tukkaakin luonnollisesti :)

Minulla olisi vielä tähän loppuun teille kysymys! Olen tosiaan nyt vuoden verran kotimaisen kampaamomerkki Four Reasonsin brändilähettiläs ja kevään aikana on tulossa vielä useampi hiusaiheinen juttu. Tässä kohtaa ajattelin kuitenkin kysäistä, että tuleeko teillä mieleen jotakin hiusaiheista teemaa, josta ehdottomasti haluaisitte minun tekevän postausta? Minun on mahdollista haastatella juttuihin ammattikampaajia ja muutenkin tässä on vaikka millaisia mahdollisuuksia avoinna, joten jos hiusteema kiinnostaa, niin huikatkaahan kommenttiboksissa omia toiveiaiheitanne. Ja olisi tietysti hauskaa kuulla myös, mitä tuumitte tästä uudesta hiusväristä!

PS. Kameralla ja kännykällä napatuissa kuvissa hiukset näyttävät hiukan erivärisiltä, mutta sanoisin, että totuus on jotakin noiden kahden välistä.

Ennen VS. jälkeen.

Related posts

2/09/18

Valkoinen juhlatyyli ja paluu polkkatukkaan

56

Joskus (oikeastaan aika monesti) parhaat päätökset syntyvät hetken mielijohteesta – niin tälläkin viikolla. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että tekisi taas mieli pätkäistä kutrit polkkamittaan, kun hiukset ovat parin viime vuoden ajan olleet enemmänkin pitkänpuoleiset tai vähintäänkin long bob -osastoa. Lopulta päätös paluusta polkkaan syntyi spontaanisti alle vuorokausi perjantain kampaajakäynnistä enkä voisi olla tyytyväisempi lopputulokseen! Olo on kevyt ja kyllä se vain jotenkin on niin, että polkka on meikäläisen malli. :)

Olen vuosia luottanut kampaaja-asioissa Loisto-kampaamon mahtavaan Mikko Vainioon, mutta kesällä loikkasin toiseen osoitteeseen, sillä KC Professionalin brändilähettiläs -diiliin kuuluvat myös kampaajapalvelut. On aina jännittävää vaihtaa luottotyyppi uuteen, mutta kuten näkyy, niin KC Professionalin kouluttaja Markku Ruotsalainen (aivan huipputyyppi hänkin!) osaa hommansa erinomaisesti. Ja mikäs sen parempaa kuin varata kampaaja-aika sellaiselle päivälle, kun hiukset pitäisi muutenkin laittaa juhlakuntoon, niin kampaaja voi tehdä sen hiustenleikkuun yhteydessä puolestasi. Perjantaina juhlistettiin tosiaan vuotuista Glorian muotinäytöstä Helsingin Kaapelitehtaalla, joten nyt pääsee esittelyyn uuden tukan lisäksi myös asuni, josta Instagramin puolella moni onkin ehtinyt jo uteliaana kysellä.

Musta on juhlatyylissä aina varma ja tyylikäs valinta ja kun katsoi perjantaina juhlakansaa Kaapelitehtaalla, suurin osa vieraista taisikin olla mustissaan. Muodin alan kekkereissä näkee kuitenkin ilahduttavasti myös värikkäitä ja erikoisempia juhlatyylejä. Itse päätin tällä kertaa luottaa valkoiseen. Minulle syntyi jokin visio juuri tästä valkoisesta mekosta yhdistettynä vanhan ajan Hollywood-tyyliseen klassiseen meikkiin punaisine huulineen ja rajauksineen sekä rennosti laineilevaan polkkakampaukseen. Tuo visio olikin lopulta se viimeinen sysäys antaa saksien viuhua kampaajan tuolissa.

Moni on kysellyt mekostani ja se on siis H&M:n mallikappale. Mekon malli on ihana, mutta pienenä miinuksena on mainittava, että materiaali rypistyy varsin helposti, mikä näkyy hiukan näissä kuvissakin. Tämä kolttu sopii siis paremmin seisoskeluun kuin istumatilaisuuksiin.

Juhlatyylissä meikki, kampaus ja asusteet tekevät ihan mielettömän paljon ja tässä tapauksessa olin ihan erityisen innoissani näistä lookia täydentävistä koruista. Minuun nimittäin otti noin viikko sitten yhteyttä Kiinasta Suomeen Aalto-yliopiston kautta asettunut Wang Jing, joka perehtynyt nimenomaan kierrätysmateriaalien hyödyntämiseen. Jing laittoi minulle viestiä ja ehdotti yhteistyötä, ja niinpä lopulta tapasimme juuri Glorian näytöksen alla perjantaiaamuna. Olin nähnyt Jingin kauniita kierrätyskoruja Instagramissa, joten mietin, että ne voisivat olla täydellinen loppusilaus lookilleni.

Suunnitelmissani on tehdä vielä ihan kunnollinen juttu Jingin työstä ja ideoista, mutta tässä saatte kuitenkin vähän pientä vilkaisua siihen, millaisia aarteita suunnittelija loihtii käytännössä roskasta. Nämä herkät kukkakorut on nimittäin tehty käytetyistä muovipulloista – ei uskoisi!

Mitäs tykkäätte juhlatyylistä? Entä paluustani polkan pariin?

mekko // dress H&M*

laukku // bag Paul’s Boutique*

kengät // shoes & Other Stories*

korut // jewellery Upcycle with Jing*

*tuotteet saatu blogin kautta / all items gifted

Photos: Vesa Silver

Related posts

24/08/18

Päiväni hiusmallina ja väri-inspiraatiota syksyyn

33

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: KC PROFESSIONAL

Paljastin kesällä, että minut valittiin kotimaisen hiustuotebrändin KC Professionalin brändilähettilääksi, ja sen kunniaksi sain myös olla mukana syksyn New Classics by Four Reasons -hiusmuotikuvissa, joissa on käytetty Luxima-sävyjä. Ehkä muistattekin, kun hiukseni saivat alkukesästä persikkaisen sävyn? No tähän projektiin se liittyi! Ja tässä näette nyt nuo valmiit kuvat, jotka saan vihdoin ja viimein julkaista. :) Mikäs lookbookin hiusväreistä ja tyyleistä on teidän suosikkinne?

KC Color Luxima -värikäsittely tehdään siis kampaamossa ja sen avulla saa juuri sellaisen kauniin, kiiltävän, luonnollisen ja monivivahteisen sävyn, sillä sävytteen koostumus antaa hiusten omien hienovaraisten sävyerojen jäädä näkyviin. Sävy myös halistuu hiuksista luonnollisella tavalla vähitellen pastelliseksi, joten tämä värjäys sopii juuri sellaisille ihmisille, jotka eivät kaipaa tyvikasvua tai haluavat kevyesti kokeilla uutta sävyä ilman pakkoa sitoutua pitkään värjäyskierteeseen, mutta silti Luxima-sarjan Base-sävyillä saa esimerkiksi halutessa harmaat piiloon. Murretuilla Luxima-sävyillä hiusväriä voi kätevästi vaihtaa vaikka jokaisella kampaamokäynnillä ja etenkin vaaleiden hiussävyjen värjäämiseen se on todella näppärä tuote.

Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta hiusmallina ja tykkäsin itse lämpimän sävyisestä persikkatukasta tosi paljon. Mitäs tuumitte te muut? Koska pastellisävyissä sävyn antavaa väripigmenttiä on vain vähän, ne kuluvat hiuksista pois melko nopeasti, mutta sävyä saa ylläpidettyä hiuksissa mahdollisimman pitkään käyttämällä kotona KC Professionalin Color Maskeilla. Käytin itse kesällä juuri noita Color Maskeja kotona pesujen yhteydessä hoitoaineen sijaan ja jo yhdellä käyttökerralla saa sävyyn selvästi uutta ytyä.

Jos sinua itseäsi kiinnostaisi kokeilla hiusmallin hommia, niin KC Professional järjestää itse asiassa ensi viikolla täällä Helsingissä KC Studiolla Kampissa (Salomonkatu 17 A) casting-tilaisuuden keskiviikkona 29.8. klo 10. Tilaisuudessa etsitään hiusmalleja to 30.8. järjestettävään Luxima-iltatilaisuuteen, joten jos haluat päästä kokeilemaan näitä ihania Luxima-sävyjä kampaajan käsissä ihan ilmaiseksi ja hiusmallin hommat kiinnostavat, niin kannattaa ehdottomasti käydä kokeilemassa onneaan ensi viikon casting-tilaisuudessa. :) Lisätietoa löydät casting tilaisuuden -sivuilta Facebookista.

Photos: Mikko Rasila

Hair: KC Team

Makeup: Eevis Liedes & Ilkka Ruotsalainen

Styling: Meri Milash

Related posts

31/07/18

Kaunis ja helppo lainekampaus 5 minuutissa

11 47

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: KC PROFESSIONAL

Saan nykyään aika usein kyselyitä hiuksistani, että miten oikein laitan niitä arjessa, kun näyttävät kuvissa niin kivoilta. Aikeissani onkin koko alkuvuoden ajan ollut tehdä tällainen simppeli hius-tutorial for dummies -hengessä, sillä jos minun kaltaiseni tukkatumpelo onnistuu tässä yksinkertaisessa lainekampauksessa, niin takaan, että onnistuvat kyllä muutkin!

Olen aina kokenut hiusten laittamisen työlääksi ja vaikeaksi, mutta tämä jutun kampaus syntyy oikeasti arkiaamun kiireessäkin pienen harjoittelun jälkeen reilussa viidessä minuutissa. Kampauksessa ei oikeasti ole mitään ihmeellistä, mutta tämä on oivallinen osoitus siitä, kuinka minimaalisella vaivalla ja osaamisella hiustyyliä voi ihan tavallisena arkipäivänäkin vähän piristää. Ja onhan se totta, että jos hiukset ovat laittamattomina usein vähän miten sattuu (kuten minulla itselläni), on olemus välittömästi hitusen huolitellumpi, kun hiuksiin jaksaa uhrata sen viisi minuuttia kauemmin.

Olen aina ollut todella surkea laittamaan hiuksiani mitenkään ja vielä 10 vuotta sitten oli aika, kun kampaajalla käydessäni ykköskriteeri uudelle leikkaukselle oli “sellainen, jota ei tarvitse osata/jaksaa laittaa yhtään”. Edelleenkin pidän vaivattomista leikkauksista, mutta nykyään osaan sentään tehdä hiuksilleni jo jotain. Se on helpottanut suunnattomasti stressiä esimerkiksi kaikenlaisina juhlapäivinä, kun aiemmin tuntui aina, että laittamattomat hiukset eivät koskaan sopineet yhteen kauniiden juhla-asujen kanssa ja kokonaisuus jäi tästä syystä aina vähän puolitiehen.

Ehdin myös elää elämääni liki 25 vuotta käyttämättä koskaan ainoatakaan muotoilutuotetta. Nyt ajatus tuntuu absurdilta, sillä tällaisen liukkaan luirutukan omistajalle muotoilutuotteet ovat olleet viimeiset vuodet arkiaamujen (sekä varsinkin niiden hiustenlaittoa vaativien erityistilaisuuksien) pelastus. Elämästä tuli välittömästi vaivattomampaa, kun ymmärsin, että pienellä määrällä sopivia muotoilutuotteita hiukset ovat paljon helpommin käsiteltävissä, likaantuvat hitaammin ja yksinkertaisesti näyttävät paremmilta.

Jos olin yllättynyt siitä, että kosmetiikan verkkokauppa eleven.fi halusi tällaisen luonnolliseen tyyliin luottavan tyypin kauneuden lähettilääkseen, niin voin kertoa, että olin vähintään yhtä hämmentynyt, kun hiustuotemerkki KC Professional lähestyi ja pyysi minua ambassadorikseen ja kampanjakasvokseen. Varmistelin, että kai he ovat nyt ymmärtäneet, että meikäläisen kuontalo on juuri sellaista hentoa ja liukasta suomalaishiusta ja etten todellakaan osaa tehdä kuin yhden kampauksen (eli tämä tässä postauksessa, haha). Keskusteluiden jälkeen tässä sitä kuitenkin nyt ollaan – suuri kiitos KC Professionalille kunniasta!

Jos merkki ei ole kaikille tuttu, niin kyseessä on siis kotimainen huippulaadukas kampaamotuotemerkki. Osa teistä saattaa tunnistaa brändin paremmin Four Reasons -sarjasta, jonka leikkisät pakkaukset pomppaavat iloisesti silmään kaupan hyllyillä. Kampaamopuolen Black Edition -tuotteissa puolestaan on vähän hillitympi musta pakkaus. Molempia tuotesarjoja myydään vain kampaamoissa ja tavaratalojen selektiivisen hiuskosmetiikan osastolla, eli sieltä voi metsästää!

KC Professional on tullut tutuksi erityisesti upeiden hiusväriensä ansiosta ja alkukesän persikkainen hiussävyni syntyi nimenomaan KC Professionalin ammattilaisten käsissä ja merkin  hiusvärisarjan uusilla pian lanseerattavilla sävyllä, mutta kerron niistä lisää seuraavassa hiuspostauksessa.

MITÄ TARVITSET KAMPAUKSEN TEKOON?

Mutta nyt siihen kampaukseen! Tämän lookin loihtimiseen tarvitset kaikkein yksinkertaisimmillaan kiharruspuikon, hiusharjan, muotovaahtoa ja hiuslakkaa. Esittelen tässä muutaman muunkin tuotteen, joilla kampausta voi vielä viilata entistä paremmaksi ja kestävämmäksi, mutta periaatteessa noillakin peruselementeillä pärjää. Olen myös poiminut mukaan tuotteita niin kuluttaja- kuin kampaamopuoleltakin eli näistä voi sitten budjetin ja preferenssien mukaan valita itselle mieluisimmat vaihtoehdot.

Olen itse kokenut suoristusrautakiharoiden tekemisen tosi vaikeaksi ja minusta aloittelijalle kiharruspuikon käyttäminen on huomattavasti helpompaa. Kuuman puikon kanssa pitää toki olla varovainen, ettei käräytä näppejään tai mitään muutakaan, mutta harjoitus tekee tässä asiassa mestarin! Suosittelen myös nimenomaan tällaista tasapaksua kiharruspuikkoa mahdollisimman luonnollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi, sillä kiharruspuikkoja on myös olemassa kärkeä kohti kapenevia malleja.

VAIN 5 MINUUTTIA – MITEN SE ON MAHDOLLISTA?

Pystyn siis tosiaan itse taikomaan tämän kampauksen nopeimmillaan viidessä minuutissa, mutta voi olla, että jos hiukset ovat huomattavasti paksummat, prosessissa menee kauemmin. Yksi hommaa nopeuttava avainjuttu on kuitenkin se, että en kiharra hiuksia ihan kauttaaltaan. Riittää, että käsittelen puikolla hiusten etummaisia ja päällimmäisiä osioita sekä sellaisia pätkiä, jotka näkyvät edestä kaikkein eniten. Koska homman juju on se, että kiharat harjataan lopuksi kevyille laineille, ei ole niin olennaista, että koko pää on kauttaaltaan kiharrettu – ja tämä oivallus mahdollisti minullekin sen, että ehdin tehdä kampauksen myös monena arkiaamuna, jolloin aikaa on tosiaan vain se viisi minuuttia.

MITEN SAADA KAMPAUS KESTÄMÄÄN?

Jos hiustyyppi on samankaltainen kuin minulla eli liukas ja lasimainen, oikeastaan kaikkein olennaisin juttu kampausta tehdessä ovat juuri ne muotoilutuotteet, joita hiuksiin laitetaan jo ennen kihartamista (ja mielellään jo märkänä). Olen kantapään kautta saanut kokea, että tässä tukassa ei pysy yksikään kampaus puolta tuntia pidempään, jos pohjustusta ei ole hoidettu kunnolla.

Itse luotan perinteisen muotovaahdon voimaan. Laitan puhtaisiin, pestyihin hiuksiin jo märkänä muotovaahtoa. Annan hiusten kuivua hiukan ja föönaan sitten kokonaan kuiviksi. Jos haluan tehdä kampauksesta vieläkin pysyvämmän, saatan suihkaista hiuksiin joko märkänä ennen föönausta tai kuivana ennen kiharrusta suolasuihketta tai muotoilusuihketta. Ennen kihartamista hiusten tulee kuitenkin olla täysin kuivat ja sileiksi harjatut

TUOTTEITA POHJUSTUKSEEN ENNEN KIHARRUSTA:

Muotovaahto:

Four Reasons Black Edition Fiber Mousse TAI Four Reasons Volume Mousse

Fiber Mousse on koostumukseltaan vähän tahmeampaa ja märempää kuin perinteinen muotovaahto, joten sitä kannattaa annostella hieman säästeliäämmin. Yleensä laitan tavallista muotovaahtoa hieman golfpalloa suuremman nokareen ja Fiber Moussea tästä noin puolet.

Muotoilusuihke:

Four Reasons Cristal Styling Mist TAI Four Reasons Black Edition Maui Beach Spray

Tykkään itse suihkaista kevyesti hiuksiin vielä ennen föönausta tai kiharrusta muotoilusuihketta. Myös suolasuihketta voi kevyesti annosteltuna käyttää tähän tarkoitukseen, mutta tällöin suosittelen laittamaan sen ennen föönausta.

NÄIN TEET HELPON LAINEKAMPAUKSEN

Laita kiharruspuikko lämpenemään ja harjaa hiukset ensin sileiksi. Ylläolevassa kuvassa näkyy lähtötilanne ennen kiharrusta: hiukset ovat kuiviksi föönatut ja harjatut, ja niihin on jo märkinä laitettu muotovaahtoa ja muotoilusuihketta.

Kun puikko on kuumentunut, poimi hiussuortuva ja kieritä se puikon ympärille napakasti. Liian paksu suortuva ei kiharru kovin helposti ja liian ohuilla kihartamisessa vierähtää pidempi aika, mutta kokeilemalla löydät sopivan tyylin itsellesi.

Anna lämmön vaikuttaa 15-20 sekunnin ajan ja annan kiharan jäähtyä sellaisenaan. Jos tuntuu, että hius ei kihartunut tässä ajassa vielä kunnolla, käsittele se uudelleen ja anna lämmön vaikuttaa seuraavassa suortuvassa hieman kauemmin. Varo sormiasi ja korviasi – rauta on todella kuuma!

Käy läpi hiusten päällimmäiset ja näkyvimmät osiot puikolla läpi. Usein kiharran itse myös edestä hieman ja sivulta alempiakin hiuksia. Koko päätä ei kuitenkaan tunnollisesti tarvitse näpertää läpi, koska hiukset joka tapauksessa lopuksi harjataan suoriksi.

KAMPAUKSEN VIIMEISTELY

Ennen kuin kosket kiharoihin sen kummemmin, annan niiden jäähtyä sellaisenaan ja suihkaise niihin lakkaa jo silloin, kun ne ovat vielä kiharruksen jäljiltä lämpimät. Kampaus saattaa näyttää tässä vaiheessa vähän hölmöltä, mutta muista, että se ei ole vielä valmis!

Hiuslakka:

Four Reasons Black Edition Finishing Spray TAI Four Reasons Dry Shaper

Hiuslakoissakin on suuria eroja ja tällaiseen lainekampaukseen sopii parhaiten joustava viimeistelylakka, joka ei jähmetä hiuksia kovaksi koppuraksi. Tykkään itse erityisesti Four Reasonsin Finishing Spraysta, mutta myös Dry Shaper ajaa asiaa.

Suihkaisen usein itse vielä hiusten tyveen kuivashampoota tai hiuspuuteria, vaikka hiukset olisivatkin jo lähtökohtaisesti puhtaat, sillä se antaa tyveen hieman ryhtiä sekä auttaa hiuksia pysymään puhtaana kauemmin.

Kuivashampoo:

Four Reasons Hair Powder TAI Four Reasons Black Edition Invisible Dry Shampoo 

Käytän usein näistä Four Reasonsin tuotteista kuivashampoon sijasta jopa mieluummin tuota suihkutettavaa hiuspuuteria, joka ajaa mielestäni ihan samaa asiaa kuin kuivashampoo. Kokeilemalla löytyy se itselle mieluisin tuote.

Harjaa kiharat suoriksi. Moni arkailee kajota kiharoihin harjalla, koska pelkää koko kiharan suoristuvan täysin, mutta tätä ei tarvitse pelätä, jos pohjustus on tehty huolella ja muotoilutuotteet ennen kiharrusta ovat olleet kohdallaan.

Lopputuloksena ovat kauniit ja sileät laineet, jotka näyttävät huolitelluilta, mutta eivät liian laitetuilta. Tämä lainekampaus toimii myös kauniina ja helposti käsiteltävänä pohjana, jos hiukset haluaa laittaa kiinni. Lopuksi, suihkaise vielä harjattuihin hiuksiin kevyesti lakkaa.

Tämän kampauksen tekeminen todellakin on älyttömän helppoa ja se sopii nopeudessaan ja huolettomuudessaan myös arkityylin piristykseksi. Vaikka tuntuisi, että peukalo on näissä hiushommissa aivan keskellä kämmentä, niin rohkaisen kokeilemaan. Kuten sanottua, jos tämä tukkatumpelo on tämän onnistunut oppimaan, niin takuulla opit sinäkin! :)

Mitäs tuumitte, meneekö kokeiluun?

Ennen VS. jälkeen

Photos: Sanni Pasanen & Jenni Rotonen

Related posts