5/12/13

Pikkuputiikit esittelyssä: jännittävien löytöjen All Found Store

10 34

Jeeeee, pikkuputiikki-juttusarja jatkuu! :) Putiikkiesittelyt olivat pari viikkoa paussilla, koska olen ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt koluamaan liikkeitä, mutta nyt tänään heti reissusta palattuani kipaisin kamerani kanssa Kalliosta keskustaan loikannutta All Found Storea tutkimaan. Moni teistä lukijoista olikin ehdottanut tätä putiikkia esiteltäväksi, joten toiveenne on kuultu ja tässä tulee! Liike sijaitsi tosiaan ennen Kalliossa, mutta muutti viime viikolla vähän keskeisemmälle sijainnille keskustaan, osoitteeseen Eerikinkatu 1. Nyt sinne toivon mukaan eksyy enemmän myös satunnaisia kulkijoita ja turisteja. :)

Jos All Found Storea pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, niin se olisi varmaan cool. Hihihi. :D Naurattaa tuo sanavalinta, mutten jotenkin voi olla tuota ajatusta ääneen sanomattakaan. Tässä putiikissa tulee vähän sellainen fiilis kuin Berliini olisi tullut kylään Helsinkiin – ja silti putiikin merkit taitavat olla pääosin suomalaisia ja pohjoismaisia. Mukana on muun muassa kotimaisista suunnittelijoista R/H, Month of Sundays, Riivari sekä Terhi Pölkki. Muita liikkeessä myytäviä brändejä ovat Wood Wood, Stine Goya, Soulland, Shwood, Rascals’, Libertime-Libertine, Dansk, BWGH sekä Orly Genger by Jaclyn Mayer. Putiikissa myydään myös miesten vaatteita ja itse asiassa tuo miesten valikoima näytti olevan ihan erityisen kiva, joten suosittelen! Napsin inspiskuvia myös miesten vaatteista, joten saatte alla vähän esimakua. Hintahaarukka All Found Storessa alkaa noin 50 eurosta ja nousee noin 400 euroon asti, mutta suurin osa vaatteista on hinnaltaan siinä 100-200 euron välillä. Ja kaikilla merkeillä ovat eettisyys-asiat kunnossa, joten täällä voi myös shoppailla hyvällä omallatunnolla siltä osin. :)

Olen naureskellut, että nämä putiikkivisiitit ovat minulle itselleni vähän vaarallisia, koska tulee nähtyä kaikkea niin ihanaa juttuja tehdessä. Tällä kertaa iskin silmäni Orly Genger by Jaclyn Mayerin upeisiin rannekoruihin, Stine Goyan kultaa ja mokkanahkaa yhdisteleviin clutcheihin, Danskin hauskoihin tikattuihin collegehousuihin, Month of Sundaysin vakosamettihameeseen sekä R/H:n kreisiin denim-pilottiin, jossa on tuollaista kullanväristä karvaa. Tuosta viimeksi mainitusta tulee vähän mieleen Michael Jackson sekä leijonankesyttäjä – ehkä tämä leijona-assosiaatio syntyi noista leijonanharjaa muistuttavista kultaisista karvoista. :D Niin ja olivatpa nuo Terhi Pölkin kengät sekä R/H:n turbaanitkin aika hauskoja. Huh, aika monta kivaa juttua siis. Käykää itse katsomassa ja inspiroitumassa! :) Ja onpa All Found Storella muuten myös verkkokauppa, jos esimerkiksi joku kauempana asuva on kiinnostunut. Verkkokaupan valikoimasta löytyy käytännössä kaikki, mitä liikkeestäkin.

PC057004.JPG

Sattuipa muuten niin hauskasti vielä, että juuri ollessani liikkeessä käymässä, nyt jo kuopatun Minni f. Ronya -merkin Minni piipahti käymään. Ja siinä sitten selvisi, että tämän viikon lauantaina 7.12. on All Found Storessa vähän spesiaalimpi päivä, sillä silloin liikkeessä myydään Minni f. Ronyan viimeiset jäljellä olevat varastot, joihin kuuluu muun muassa sampleja ja uniikkikappaleita. Ja tämä on tosiaan viimeinen mahdollisuus tehdä löytöjä tältä merkiltä, sillä Minni f. Ronya on lopettanut toimintansa. Eli kynnelle kykenevät, lauantaina kannattaa käydä kurkkaamassa spessuvalikoima! :)

Ainiin, piti mainita vielä siitäkin, että minut kohtasi liikkeessä hauska sattuma. Selvisi nimittäin, että eläinaiheiset ikkunakoristeet on taiteillut se sama upea kuvataiteilija Sanna-Maija, jonka kanssa järjestin jokin aika sitten sen supersuositun taidearvonnan. Myös nuo ikkunakoristeet ovat myytävänä, jos joku haluaa kotiinsa hauskaa eläinaiheista piristystä. :)

PC056946.JPG PC056947.JPG PC056948.JPG PC056949.JPG PC056951.JPG PC056955.JPG PC056956.JPG PC056961.JPG PC056963.JPGPC056957.JPG PC056958.JPG PC056966.JPGPC056959.JPG PC056967.JPGPC056968.JPGPC056972.JPGPC056974.JPGPC056975.JPGPC056976.JPGPC056999.JPG PC056964.JPG PC056978.JPGPC056977.JPG PC056980.JPG PC056981.JPG

PC056982.JPG PC056983.JPG PC056985.JPG PC056986.JPG PC056987.JPG PC056988.JPG PC056989.JPG PC056995.JPG PC056997.JPG PC056998.JPG PC057010.JPG PC057015.JPGPC057016.JPGPC057018.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

28/11/13

Sukka-konservatiivi kääntää kelkkansa

25 46 Happy-Socks-by-David-LaChapelle-3.jpg

Olen joskus tunnustanut täällä blogissa kauan sitten olevan sukka-konservatiivi. Ainoa oikea väri sukille on musta ja en voisi kuvitellakaan käyttäväni eriparisukkia. :D Intouduin pohtimaan asiaa, kun huomasin kaverini suhtautuvan sukka-asioihin varsin hälläväliä-meiningillä ja tajusin siinä samassa olevani itse aivan toisenlainen. Okei, sukat voivat olla valkoiset tai vaikka pinkit noin niinkuin tehostemielessä, jos niitä haluaa oikein erikseen korostaa vaikkapa vilauttamalla nilkkaa vähän herrainkengän ja housunlahkeen väliseltä kaistaleelta, mutta en voisi kuvitellakaan, että kirjavat sukat harkitsemattomasti vilkkuisivat jostain housunpuntista vahingossa. Minun elämässäni maailman ihanteellisin tilanne olisi, että omistaisin vain yhdenlaisia mustia sukkia, mikä edesauttaisi sitä, että ikinä ei myöskään tarvitsisi lajitella niitä pyykinpesun jälkeen. Ehkä siellä voisi joukossa olla parit urheilusukat ja parit erikoissukat eli ehkä muutamat valkoiset tai muut yksiväriset asujen tietoiseksi tehostukseksi. Tuttavani oli tehnyt niin, että heitti kaikki vanhat sukkansa menemään ja ostin ison määrän yhdenlaisia mustia sukkia, minkä jälkeen ei enää koskaan tarvinnut murehtia parittomista sukista tai pyykinpesun jälkeisestä sukkashowsta. Nerokasta, sanon minä.

Happy-Socks-by-David-LaChapelle-1.jpg

Olen kuitenkin viime aikoina alkanut huomata sisäisen sukka-konservatiivini hieman hellittävän. En voisi edelleenkään kuvitella käyttäväni eriparisukkia (paitsi EHKÄ jos molemmat ovat samanväriset), mutta olen jotenkin alkanut lämmetä ihan kreiseille kuviosukille ja värikkyydelle. Jostain syystä olen tästä tylsästä sukkaluonteestani huolimatta tykännyt aina Happy Socksin iloisista ja värikkäistä sukista siitä lähtien, kun törmäsin niihin ensimmäistä kertaa joskus vuosia sitten. En tietenkään olisi itse voinut kuvitella sellaisia käyttäväni, mutta ne kuitenkin ovat jotenkin salaa silti tuntuneet vähän houkuttelevilta. Olen nyt selvästi ottanut viime aikoina vaikutteita ympäriltäni, sillä vieraillessani Saint Vacantin työhuoneella pari viikkoa sitten, näin merkin suunnittelijalla Jannella juuri Happy Socksin iloisten sukkien pilkahtavat kenkien ja lahkeesta käärittyjen housujen välistä – ja pidin näkemästäni. Huomasin yhtäkkiä tuumivani, että voisin ehkä sittenkin harkita laajentavani erikoissukkien käsitteen koskemaan myös tuollaisia kirjavia yksilöitä. Muistin saaneeni joskus jossain pressikassissa yhdet Happy Socksin sukat ja kuinka ollakaan, viime viikonloppuna käänsin kelkkani ja puin ne tyytyväisenä jalkaani – vedin sukanvarret peräti oikein leggingsien PÄÄLLE, jotta kaikki varmasti huomaisivat iloiset sukkani. Muuten pidin tyylini varsin konservatiivisena, jotta sukat saivat olla Se Juttu. 

Happy-Socks-by-David-LaChapelle-2.jpg

Yksi inspiraationi syistä saattoi olla myös se, että näin joskus aiemmin syksyllä jossain netin syövereissä mahtavan valokuvan, jossa joukko alastomia ihmisiä poseeraa riemukkaasti vain pelkät sukat jalassaan. Myöhemmin sain tietää, että kyseessä oli nimenomaan Happy Socksin kampanjakuva, jonka taustalla on provokatiivisesta tyylistään tunnettu valokuvaaja David LaChapelle. Vuonna 2008 perustettu ruotsalainen sukkafirma palkkasi nimittäin valokuvaajan tekemään heille hyvin vapaamuotoisen valokuvaprojektin ja lopputuloksena syntyi yhdeksän valokuvan sarja sekä lyhytelokuva. Ja kävipä vielä niin hauskasti, että ihan hiljattain sähköpostiini kolahti tiedote, jossa kerrottiin, että Happy Socks on perustanut vuoden loppuun asti Helsingin Iso Roobertinkatu 4:ään pop up -putiikin, jossa näiden värikkäiden sukkien ohella saa ihastella noita valokuvateoksia. Eli käykäähän kurkkimassa, jos riemukkaat sukat puhuttelevat tai kaipaatte pukinkonttiin jotakin astetta hauskempaa. :) Ja tietysti kiinnostaisi myös kuulla, että millaisia sukkaihmisiä te muut olette? Löytyykö muita sukka-konservatiiveja? :D Tosin meikäläinenhän on nyt tässä vähän kääntämässä kelkkaansa, joten ties vaikka jossain asukuvassa lahkeensuista pilkottaisikin jotain aivan muuta

Happy-Socks-by-David-LaChapelle-4.jpg Happy-Socks-by-David-LaChapelle-5.jpg

Photos: David LaChapelle for Happy Socks

Related posts

13/11/13

Pikkuputiikit esittelyssä: kotimaisten suunnittelijoiden Liike

3 35

On tullut taas viikon pikkuputiikki-esittelyn aika! :) Tällä kertaa luvassa on kotimaista muotia, sillä piipahdin aiemmin tällä viikolla suomalaisten suunnittelijoiden vaatteita myyvässä Liike-putiikissa. Liike on itse asiassa ollut olemassa jo aika kauan ja jotkut saattavat muistaa sen entisessä sijainnissaan Yrjönkadulla, mutta sittemmin tiloja on kasvatettu ja putiikki on muuttanut vanhasta osoitteesta uuteen. Nykyään Liike majailee Fredrikinkatu 24:ssä (Uudenmaankadun ja Fredan kulmassa) uusissa ja uljaissa tiloissa, jotka suunnittelijat ovat itse rempanneet. Putiikki on yksi mainio todiste siitä, että vanhoissa taloissa kannattaa aina kaivella ennen perusteellisempaa remppaa vähän pinnan alta, koska täällä sieltä löytyi upeaa raakatiiliseinää ja puulattia. :)

PB126313.JPG

Liikettä pidetään yllä osuuskunta-hengessä eli suunnittelijat itse toimivat myös vuoron perään myyjinä paikan päällä putiikissa. Mukana on yhteensä 7 merkkiä, joten työvuorot jakautuvat sopivasti eri ihmisten harteille. Tällä hetkellä mukana olevia merkkejä ovat Vainio.Seitsonen, Tyra Therman, Jaana Haaksiluoto, Tikit, Marita Huurinainen, Nomen Nescio sekä Camilla Mikama, jonka tulevaa kevätmallistoa juuri eilen pääsinkin esittelemään. :) Valikoimaan kuuluu naistenvaatteita, alusvaatteita, asusteita, kenkiä ja miestenvaatteitakin. Täältä putiikista löytyy tosiaan vähän persoonallisempaa kampetta ja isona plussana voisi myös mainita, että vaatteet tehdään pääasiassa Suomessa tai lähituotantona Baltian maissa. Eettiset ja ekologiset arvot nousevat siis myös tämän liikkeen (vai Liikkeen, hehee) listalla korkealle. 

PB126302.JPG

Kyselin hiukan myös tuotteiden hintahaarukasta ja tässä jotain osviittaa: alusvaatteita ja asusteita voi saada muutamalla kympillä, varsinaiset vaatteet osuvat yleensä haarukkaan 100-300 euroa ja esimerkiksi takit sekä yksittäiset arvokkaammat vaatteet voivat olla sitten vielä tuosta hiukan kalliimpia. Napsin omista suosikkilöydöistäni myös valokuvia, mutta suosittelen, että menette paikan päälle kurkkimaan, koska henkariotokset eivät todellakaan tee oikeutta vaatteille. Monissa näistä vaatteista juju on nimenomaan jännittävissä ja epäsymmetrisissä leikkauksissa, jotka eivät kyllä pääse esille kunnolla kuin vaate päälle puettuna.

Itse asiassa sattui vielä niin sopivasti, että Liikkeessä järjestetään huomenna torstaina 14.11.2013 yleisölle kiva iltatapahtuma klo 18-21 eli merkkailkaahan kalenteriin, jos ei huomisillaksi ole vielä ohjelmaa. :) Paikan päällä esitellään miestenvaatemerkki Nome Nescion uutta mallistoa ja lisäksi putiikissa heittää eksklusiivisen keikan suomalais-ranskalainen duo Mi And L’Au, joka on juuri äskettäin julkaissut neljännen albuminsa H2O. Lisätietoa tapahtumasta voitte kurkata Facebookin puolelta. Jos haluat pysyä ajan tasalla Liikkeen uutuksista, tapahtumista ja muusta sellaisesta, niin Facebook-ryhmässä tiedotetaan ajankohtaisista jutuista.

PS. Vaikuttaa siltä, että JOKA kerta, kun teen näitä pikkuputiikki-esittelyitä, juuri sinä kuvauspäivänä on harmaa sadesää. Niin tälläkin kertaa :D Ehkä se on vain tämä Suomen syksy, että sadepäiviä on enemmän kuin ei-sadepäiviä. ;)

PB126314.JPGPB126303.JPG PB126304.JPG PB126305.JPG PB126306.JPG PB126315.JPG PB126316.JPG PB126317.JPG PB126319.JPG PB126321.JPG PB126322.JPG PB126324.JPG PB126325.JPG PB126326.JPG PB126327.JPG PB126328.JPG PB126330.JPG PB126331.JPG PB126333.JPGPB126337.JPG PB126336.JPG PB126338.JPG PB126343.JPG PB126348.JPG PB126354.JPG PB126355.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

6/11/13

Pikkuputiikit esittelyssä: skandinaavista muotia myyvä Cashcow

22 26

On viikon pikkuputiikki-esittelyn paikka! :) En ole varma, tuleeko näitä esittelyitä jatkossa olemaan ihan joka viikko, mutta uutta tulee aina sitä mukaan, kun ehdin käydä seikkailemassa, tutkimassa ja löytämässä uusia kivoja liikkeitä. Tällä kertaa esittelyyn pääsee skandinaavista ja erityisesti tanskalaista muotia myyvä liike Cashcow, joka sijaitsee ihan Helsingin ytimessä Citycenter-kauppakeskuksessa (2. kerros). Jos jollekulle tuo Citycenter ei ole entuudestaan tuttu nimi, niin kyseessä on siis se Makkaratalon sisällä sijaitseva uusi kauppakeskus, jonka sisäänkäynti on siis rautatieaseman pääovia vastapäätä siellä tien toisella puolella. 

Olin kuullut tästä putiikista jo aiemminkin, koska liikkeen perustajat ovat yhden hyvän ystäväni kavereita. En ollut kuitenkaan vielä saanut aikaiseksi mennä tsekkaamaan sitä itse, joten nyt oli otollinen hetki debyyttikierrokselle tämän juttusarjan myötä. Napsin tuttuun tapaan kuvia paikan päällä, mutta Suomen syksy heitti taas visiittipäivälle maailman pimeimmän, harmaimman ja sateisimman päivän, joten kuvat ovat jälleen kerran vähän mitä ovat. Menkää siis mieluummin tutkimaan valikoimat ihan livenä! :D Pikkuinen liike on aika otollisella sijainnilla tuolla kauppakeskuksessa, mutta tuntuu, että moni ei ole vielä edes hoksannut koko Citycenteriä taannoisen remontin jäljiltä. Tila siis uudistettiin jokin aika sitten sisäpuolelta täysin ja muistuttaa nyt enemmän kauppakeskusta siinä, missä se aiemmin oli enemmänkin vain sellainen läpikulkuaula.

Cashcown valikoima on siis pääasiassa tanskalaisia merkkejä kuten Minimum, Minus ja Nümph, joilta mukaan on valittu sellaista klassisen tyylikästä ja ajatonta vaatetta. Merkit ovat sellaisia, että ainakin osalla on joitakin muitakin jälleenmyyjiä Suomessa, mutta sen verran harvassa, että nämä vaatteet eivät takuuvarmasti tule vastaan ihan joka tyypin yllä. Visiitin hetkellä valikoima näytti varsin mustavalkoiselta pienillä petroolin sävyisillä pilkahduksilla höystettynä, joten mustan, valkoisen ja harmaan ystävät varmasti pitävät tästä putiikista. :) Kiitosta annan myös vaatteiden materiaaleille, sillä tuotelappujen syynääminen paljasti, että materiaaleissa on monelta osin panostettu laatuun. Mukana on paljon luonnonmateriaaleja kuten silkkiä, villaa ja nahkaa. Silti hintataso on varsin kohtuullinen – edullisimmat paidat maksavat muutaman kympin, villaneuleet ovat hinnaltaan satasen pintaan ja takeissakin kallein taisi olla 350 euroa. Laatuun nähden siis ihan kohtuullisia hintoja. Ja tiedoksi sekin, että Cashcow on lähiaikoina avaamassa myös verkkokaupan, josta putiikin valikoima on sitten saatavilla muuallekin Suomeen. Lisäksi putiikin merkkeihin on tulossa piakkoin kiinnostavaa täydennystä, joten kannattaa seurailla uutisia esimerkiksi Facebookin kautta. 

Ja miehet huomio! Vaikka itse luonnollisesti katselen etupäässä naistenvaatteita, panin merkille sen, että erityisen loistava Cashcowssa on nimenomaan miesten valikoima. En ole monessa liikkeessä törmännyt yhtä kivoihin miestenvaatteisiin kuin täällä eli suosittelen todella lämmöllä piipahtamaan, jos kuvien miesten jutut yhtään innostavat. Ihastuin itse erityisesti tuohon suloiseen kettu-kirjoneuleeseen. <3 Osa miesten merkeistä on myös sellaisia, että niitä ei saa mistään muualta Suomessa. Mainitsemisen arvoista on myös se, että esimerkiksi KnowledgeCotton Apparelin vaatteet ovat todella korkealaatuisia ja eettisesti tuotettuja.

Haastattelin hiukan liikkeen toimitusjohtajana toimivaa Annaa putiikin synnystä ja koska minusta itsestä on aina kiva tietää vähän taustojakin, päätin jakaa tätä tarinaa putiikin taustalla teillekin. :) Anna kertoi haaveilleensa jo kymmenen vuoden ajan oman vaateliikkeen perustamisesta ja 30 vuotta täytettyään vihdoin päätti toteuttaa unelmansa. Hänellä oli jo heti valmiiksi mielessä melko tarkkaan, millaisia vaatteita hän haluaisi omassa putiikissaan myydä ja lopulliset valinnat hahmottuivat Kööpenhaminan muotiviikoilla ja ahkeralla nettisurffailulla. Painopiste oli yksinkertaisessa designissa mielenkiintoisilla yksityiskohdilla höystettynä ja yksi pääkriteereistä oli myös löytää jotakin laadullisesti keskitasoa parempaa, muttei silti hintatasoltaan hirvittävän kallista. Toiveissa oli myös pystyä tuomaan Suomeen jotakin uutta ja vähän harvinaisempaa.

PB015873.JPG

Ensimmäisenä Annaan vaikutuksen tekivät Minimum naisten ja miesten mallistoineen – Cashcow taisikin olla ensimmäisiä merkkiä Suomessa myyneistä, ainakin miesten malliston osalta. Pikkuhiljaa valikoima täydentyi muillakin tanskalaisilla ja skandinaavisilla merkeillä, mikä oli luonteva valinta, koska Anna kertoi aina pitäneensä pohjoismaisesta suunnittelusta. Hän tiivisti liikkeen idean yhteen lauseeseen näin: “Halusimme siis tarjota jotain muuta kuin mitä suuret ketjut tarjoavat mutta kuitenkin hiukan edullisemmin kuin mitä pienet erikoisliikkeet yleensä tarjoavat.” Meikäläisen korvaan kuulostaa melkoisen toimivalta konseptilta. :) Menkäähän siis kurkkaamaan Cashcown rekit ihan livenä seuraavan kerran, kun satutte tuohon Helsingin ydinkeskustan suunnalle! Ja olisi tietysti taas kiva kuulla, että miltä vaikuttaa jutun perusteella? :)

PB015874.JPG PB015880.JPGPB015882.JPGPB015885.JPGPB015876.JPG PB015886.JPGPB015877.JPG PB015900.JPG

Pakko esitellä tämä yksi tuote vielä erikseen. Tämä naisten parkatakki on puhdasta neroutta! Yhden takin sisällä on käytännössä neljä (!) takkia. Vihreän takin alla nimittäin piilee samanvärinen, vähän bomber-tyylinen tikattu ja kevyesti topattu lyhyempi kääntötakki, jonka toinen puoli on sellaista mustaa teddykarvamaista pörrömateriaalia (samantyyppistä kuin tuossa allaolevassa kuvassa). Päällystakin alla oleva lyhyempi takki toimii siis käytännössä parkan lämmittävänä vuorina, mutta on irrallinen, joten parkaa voi käyttää myös ohuempana vuorittomana versiona ja sitä alla olevaa takkia voi käyttää myös erikseen, minkä lisäksi se on käännettävä! Eli 4 takkia: vuorillinen ja vuoriton parka, tikattu bomber sekä pörrötakki. I love this! <3

PB015891.JPG PB015892.JPG PB015902.JPGPB015894.JPGPB015915.JPGPB015901.JPG PB015897.JPGPB015895.JPG PB015898.JPG PB015899.JPG PB015903.JPG PB015904.JPG PB015906.JPG PB015908.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts