15/02/18

Hattuinspiraatiota kevääseen: KN Collection SS18

12 57

Vilautin viime viikolla behind the scenes -tunnelmia KN Collectionin kevätmalliston kuvauksista ja nyt on viimein tullut hetki paljastaa nämä varsinaiset katalogikuvat. Olen odotellut malttamattomana, että pääsen näyttämään nämä teillekin, sillä lopputuloksesta tuli mielestäni tosi onnistunut. Tässä siis hattuinspiraatiota teille kevääksi ja kesäksi! :)

Mainitsinkin jo aiemmin, että tämä projekti jännitti minua ihan erityisesti – ei pelkästään tämän malliroolin takia, vaan myös siksi, että minä olin vastuussa myös stailauksesta. Ja itse asiassa kaikki kuvissa nähtävät vaatteet ovat lempivaatteita omasta vaatekaapistani. Halusin viedä KN Collectionin tyyliä entistä pelkistetympään suuntaan ja antaa nimenomaan hatuille tilaa loistaa.

KN Collection on aiemmin keskittynyt enemmän syys- ja talvisesonkiin, mutta nyt merkki on uudistanut kevätmallistonsa täysin ja haluaa tästä syystä nostaa sitä vähän enemmän esiin. Tämä onkin itse asiassa ensimmäinen kerta, kun kevätmallistolle on omistettu ihan oma katalogi ja siitä on tehty tällaiset lookbook-kuvat.

Katalogi on muutenkin hyvin erinäköinen kuin aiemmat KN Collectionin kuvastot, eikä vähiten siksi, että mallina on ihan tällainen tavallinen nainen. Mutta ehkä silmiinpistävin ero aiempaan on se, että ensimmäistä kertaa kuvat on otettu studiossa. Tykkään itse ihan älyttömän paljon tuosta kuvien lämpimän persikkaisesta tunnelmasta. Näiden kuvien takana on ystäväni, superlahjakas valokuvaaja Eeva Suutari, joka on toiminut muun muassa Italian Voguen luottokuvaajana muotiviikkojen takahuoneissa. :)

Uudistuneessa kevätmallistossa nähdään rentoja olkihattuja, niin naisellisempia kuin androgyynimpiäkin malleja, kevyitä puuvillabaskereita sekä kesäisiä puuvilla-pellava-hattuja. Kaikki KN Collectionin hatut valmistetaan vastuullisesti Euroopassa, pienissä perheyrityksissä Italiassa, Puolassa ja Tšekissä. Hattujen lisäksi kokoelmaan kuuluu myös huiveja ja ponchoja.

Jälleenmyyjille kevätkokoelma ilmestynee maaliskuun alkupuolella ja KN Collectionin hattuja myyvät muun muassa Stockmann, Sokos sekä Kekäle. Merkillä on kuitenkin myös paljon pienempiä jälleenmyyjiä ympäri Suomen, joten kurkkaa lähin jälleenmyyjäsi nettisivuilta. :)

Merkin suunnittelija Kati tunnusti, että häntä jännittää todella paljon, miten tämä uudistunut kevätmallisto otetaan vastaan, joten olisipa hienoa kuulla, mitä te tuumitte sekä itse mallistosta että näistä katalogikuvista? :)

KN Collection SS18

Photography: Eeva Suutari

Makeup & Hair: Aino-Sofia Kojonen

Styling: Jenni Rotonen

Models: Jenni & Sergei

Related posts

10/02/18

Karvalakki ja satunnaisia hölinöitä

6 40

Tänään lauantaiaamuna pää kumisee väsyneen viikon jälkeen tyhjyyttään, niin ajattelin, että voisi olla sopiva hetki satunnaisille mietteille ja hölinöille viikon varrelta. Eli tässä siis päivän asu viime viikonlopun kirpeältä pakkaspäivältä ja viime päivien satunnaisia ajatuksia. :)

♥ Gambian reissusta on palattu jo pari viikkoa sitten, mutta matkalaukku odottaa edelleen olohuoneen lattialla purkamistaan… Tämä ei varmaan yllätä ketään minut tuntevaa, mutta ajattelin silti ottaa viikonlopun tavoitteeksi saada sen raivattua pois tuosta maisemaa rumentamasta.

♥ Olen ihan innoissani, että keksimme ystäväni kanssa mennä tänään spontaanisti teatteriin. Onnistuimme saamaan päivänäytökseen liput peruutuspaikoilta soittamalla lippupalveluun, vaikka nettisivuilla näytti loppuunmyytyä. Pitäisi muutenkin taas aktivoitua enemmän käymään teatterissa, konserteissa ja kaikenlaisissa näyttelyissä!

♥ En tiedä, miten onnistuin tänä vuonna missaamaan runebergintortut melkein kokonaan. Lähi-Alepan hyllyt ammottivat tyhjyyttään kerta toisensa jälkeen, kun suunnittelin ostavani kauppareissulla muutaman herkkupalan ja aloin vähitellen jo hermostua. Vannon, että Töölössä asuessani eivät lähikaupasta olleet kertaakaan runebergintortut lopussa! Kerran onnistuin silti saamaan käsiini vihoviimeisen (!) paketin tuolta Kallion lähikaupastani ja hyviä olivat. Oman empiirisen tutkimukseni mukaan tänä vuonna ylivoimaisiksi voittajiksi lukeutuivat Rosténin ja Kanniston leipomon tortut – suosittelen. Ja vinkiksi muille runebergintorttufaneille, että Kanniston leipomo myy niitä kuun loppuun asti!

♥ Otteita Jennin elämästä: voihan passi… Olen tässä viimeisten 8 vuoden aikana hukannut kaksi kertaa passini. Ensimmäisen kerran se tapahtui vuonna 2010, kun etsin ja etsin, enkä vain löytänyt passia sieltä, missä sen olisi pitänyt olla enkä oikein muualtakaan. Ei auttanut kuin hankkia uusi, sillä olin lähdössä reissuun seuraavalla viikolla. Jo uuden passin saatuani löysin sen vanhan juuri sieltä, missä sen olisi pitänytkin olla ja ihmettelin, että miten sokea voi ihminen olla.

Toisen kerran hukkasin passini toissa syksynä, kun se oli luiskahtanut milanolaisen Airbnb-kämpän sohvan alle. Huomasin passin puuttumisen luonnollisesti vasta lentokentällä ja pääsin kuin ihmeen kaupalla lennolleni ja vielä jatkolennollekin ilman minkäänlaista voimassaolevaa henkilöllisyystodistusta. Ainoa mukanani ollut dokumentti oli 7 vuotta aiemmin vanhaksi mennyt henkilökortti, mutta lentokenttähenkilökunta antoi armon käydä oikeudessa, kun olin kuitenkin paluumatkalla kotiin. Mielenkiintoisempi episodi olikin sitten hankkia uusi passi 1,5 vuorokaudessa ennen seuraavaa matkaani, mutta sekin onnistui.

No nyt olen taas onnistunut sijoittamaan passini jonnekin niin ovelaan mysteeripaikkaan, josta se ei ihan heti olekaan löytynyt. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin olen mahtanut sen työntää sitten taannoisen Köpiksen reissuni… En ole kovin usein tavaroitani hukkailevaa tyyppiä, mutta huomaan, että mitä enemmän on rautoja tulessa, sitä hajamielisemmäksi tulen. Mieluummin hukkailisin silti vähän turhempia kapineita kuin passiani. :D Elättelen yhä toiveita, että se putkahtaa jostain esiin seuraavien parin viikon aikana, mutta jos ei, niin pitää varmaan marssia taas poliisilaitokselle passihakemus kourassa…

♥ Juhlistimme tällä viikolla mummokaverin kanssa jälkijunassa synttäreitämme, jotka ovat parin viikon päässä toisistaan. Olemme kumpainenkin syntyneet tammikuussa, ikäeroa vain on 50 vuotta: hän täytti 84 ja minä 34. Kävimme juhlan kunniaksi ihan ulkona syömässä ja mummo vaati, että tilaamme sekä viiniä että jälkiruokaa, tottakai! Tuntuu hullulta, että kohta on vierähtänyt jo kaksi vuotta yhteistä taivalta. <3

♥ Kävin eilen kampaajalla vähän “siistimässä latvoja” ja freesaamassa pitkäksi venähtänyttä tyvikasvua hiuksenhienoilla raidoilla. Jotenkin huvittaa, kun tuntuu, että nykyään kampaajakäyntien lopputulema on niin tylsä, ettei sitä tarvitse edes esitellä. Joskus muinoin astuin kampaajalta aina ulos aivan eri näköisenä kuin olin mennyt sinne sisään. Näin sitä on meikäläisestäkin tullut tukka-asioissa tylsä ja aikuinen.

♥ Viikko sitten palasi eräs rakkaista ystävistäni 4 kuukauden jälkeen maailmalta ja olipa ihanaa saada hänet takaisin omaan arkeen. Tuntuu, että viimeisen vuoden aikana olen tullut entistäkin tietoisemmaksi siitä, ketkä ovat minulle niitä tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, joista haluan pitää kiinni ja joille haluan antaa aikaani kiireisen arjen keskellä. Vaikka ei sitä aikaa koskaan ole niin paljon kuin toivoisi…

Mitäs tykkäätte tästä vähän erilaisesta pakkaspäivän asusta? Tuo lempivärini matchaa aika hauskasti silmiini, eikö totta? :)

tekoturkishattu // faux fur hat KN Collection*

toppatakki // coat H&M*

farkut // jeans BikBok*

pooloneule // turtle neck sweater second hand

kengät // shoes Terhi Pölkki*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

6/02/18

Kurkistus hattukuvauksiin ja mietteitä kulissien takaa

8 34

Jos joku olisi sanonut minulle 20 tai edes 10 vuotta sitten, että tulen päätymään vielä katalogikasvoksi useammankin muotibrändin kuvastoon, olisin varmaan nauranut. Tai tuhahtanut huonolle vitsille. Jos jotain on todettava, niin blogi on vienyt elinkaarensa aikana ja etenkin viime vuosina minua tosi yllättäviin paikkoihin.

On jotenkin hullua, että se sama hontelo ja epävarma tyttö, joka kartteli kameraa kuin ruttoa ja vihasi jokaista itsestään otettua valokuvaa, on nyt niin kotonaan kameran edessä ja poseeraa kuvissa osittain työkseen – se ihan tavallinen tyttö, joka ei millään tavalla ole mallin mitoissa tai muutenkaan täydellinen. Sillä tytöllä on nyt ikää jo 34 vuotta ja edelleen mustelmia polvissa, finnejä naamassa, tummat varjot silmien alla, huonoja hiuspäiviä ja selluliittia takapuolessa. Ja siitä huolimatta sinne katalogien sivuille on päästy ja päädytty, vaikkei sellaisesta oikein osattu koskaan haaveillakaan.

Muistan reilu vuosi sitten, kun olin matkalla Vero Modan kampanjakuvauksiin Tanskan Aarhusiin ja tuijotin naamaani lentokentän vessan peilistä. “Tämä väsyneen, näppyisen ja kiiltävän kolmekymppisen naamanko ne tosiaan haluavat kuvastonsa kanteen?” muistan naureskelleeni. Jotenkin se huvitti, että niin tuikitavallinen mimmi voi päätyä tuollaiseen tilanteeseen, ison brändin kasvoksi ja kansainvälisen huippukuvaajan ikuistettavaksi. Mutta osaavan kuvaajan ja meikkaajan kanssa yhteistyössä se väsynytkin naama muuttui kameran edessä joksikin ihan muuksi.

KN Collection -hattumerkin bosslady ja minun pitkäaikaisin ystäväni Kati kertoi juuri noiden katalogikuvien sinetöineen sen päätöksen, että hän haluaisi minut joskus vielä oman hattumallistonsa kasvoksi. Ja nyt tässä vuodenvaihteessa koitti viimein se päivä, että minä pääsin hattumalliksi Katin kokoelmalle.

En tiedä miksi, mutta jotenkin otin näistä kuvauksista paineita paljon enemmän kuin niistä Vero Modan kuvauksista aikanaan, vaikka tavallaan kyseessä oli paljon pienempi projekti. Ehkä se oli se, että tiesin ystäväni luottavan minuun vankasti ja toisaalta KN Collection on aiemmin käyttänyt vain ammattimalleja. Jännitys (ja kiire viimeisten kuvausvalmisteluiden edellä) eskaloitui viimeisenä iltana olohuoneessani, kun saimme Katin kanssa stressaantuneina jonkinasteiset itkupotkuraivarit toisillemme. :D Ehkä se oli juuri se, mitä siinä hetkessä tarvittiin, koska pienen tuuletuksen ja molemminpuolisen itsensä kokoamisen jälkeen homma luisti ja kuvauspäivänä kaikki sujui superhyvin.

Kuvauspäivä meni siis tosi nappiin, vaikka etukäteen jännittikin. Ja miten ihanaa olikaan työskennellä niin kivalla tiimillä, joka oli täynnä kavereita: rakas ystävä Kati puikoissa, kameran takana toinen läheinen ystäväni Eeva, meikkaajana ihana Aino-Sofia ja toisena mallina aina yhtä symppis Sergei. Näissä kuvissa näette vähän tunnelmia kuvausten backstagelta ja lähipäivinä pääsen paljastamaan myös ne itse kuvat, joista tuli omastakin mielestäni tosi onnistuneet. Jee! :)

Photos: Kati Niemi & Jenni Rotonen

Related posts

15/11/17

Vilukissan syksyinen lempityyli: musta mörkö ja glittersukat

12 46

“Miten oikein tarkenet sitten, kun on oikeasti kylmä?” Olen elämäni varrella kuullut tätä kysymystä kyllästymiseen asti, kun olen jo plussakeleillä vetänyt ylleni niitä lämpimämpiä talvitakkeja. En vain ole koskaan ymmärtänyt ajatusta siitä, että pitäisi värjötellä ja palella ohuemmissa takeissa, jos vilu kerran on ja kaapista löytyy lämpöisempääkin vaatetta. Sää on aina viime kädessä pukeutumiskysymys, ainakin täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Kylmässä ilmastossa elävänä on oppinut siihen, että kaikkeen tottuu – myös kylmään. Lämpömittarin lukema, joka tuntuu syksyllä hyytävältä, saattaakin pitkän talven jälkeen keväällä hikoiluttaa ja saada avaamaan takkia. Niinpä on ihan luonnollista, että lämpimän kesän (tai no, silloin, kun se sattuu olemaan lämmin) jälkeen viilenevissä säissä viluttaa. Kun kylmään keliin on ehtinyt muutaman kuukauden vähitellen totutella, ei se enää tunnukaan niin pahalta. Ja aina on mahdollista lisätä lämpökerroksia, jos yhä palelee. Pitkät kalsarit ja takkien alle mahtuvat ohuet kevyttoppatakit kunniaan!

Minulla on ollut itsellä sellaisia huvittavia pukeutumissääntöjä (tai ainakin ne ovat tuntuneet olevan huvittavia muiden mielestä) kuten se, että kun lämpötila laskee alle +10 asteen, on lupa laittaa housujen alle sukkahousut tai pitkät kalsarit. Kun se taas laskee alle -10 asteen, on lupa laittaa kahdet. :D Tällä ohjenuoralla olen hyvin pärjännyt elämässä. Tosin tänä vuonna en jostain syystä ole vieläkään kokenut tarvitsevani housujen alla sukkahousuja, vaikka lämpöasteet ovat monena päivänä jo laskeneet alle tuon itse asettamani rajan.

Muistan, että isäni antoi minulle joskus teinivuosina joululahjaksi villahousut, koska häntä säälitti katsoa vierestä, kuinka tytär aina vain paleli. Viime viikolla nauratti, kun osallistuin erääseen tilaisuuteen leffateatterissa ja ohjelmaan kuului myös pieni esitys elokuvasalissa. Yleisöä kehotettiin jättämään takit narikkaan, mutta minä pidin visusti kiinni omastani – juuri tästä nimenomaisesta, joka näkyy tämän jutun kuvissakin. Tiesin, että minulle todennäköisesti tulisi leffasalissa kylmä voimakkaana puhaltavan ilmastoinnin takia. Ja toden totta, noin puolituntisen esityksen päätteeksi palelin jo siitäkin huolimatta, että minulla oli takki päälläni. Kenelläkään muulla (takittomalla) ei ollut kylmä. Jälkikäteen moni oikein ääneen ihmetteli, että miten minulla voi olla kylmä, vaikka päällä oli paljon enemmän kuin kenelläkään muulla. Se onkin hyvä kysymys. :D

Vilukissana palelen herkästi myös sisätiloissa ja tästä syystä olenkin erityisen onnellinen nyt siitä, että syksyn tullen olen saanut huomata oman uuden asuntoni olevan säiden viiletessä todella lämmin! Sitä kun ei koskaan oikein tiedä, että miten asunto talviaikaan lämpenee, ennen kuin siellä on päässyt asumaan. No tämä omani kuulkaa lämpenee! Vanha kunnon keskuslämmitys vesipattereineen toimii ja suht hiljattain tehty ikkunaremontti pitää huolen, että mistään ei vedä.

Teinivuosinakin minun huoneeni taisi olla paljon muuta asuntoa lämpimämpi, kun sain tilapäiseen kotiin  muuttaessa valita, asuisinko samassa huoneessa pikkuveljen vai hurisevan, vanhan arkkupakastimen kanssa. Niin paljon kuin veljiäni rakastankin, valitsin 15-vuotiaana pakastimen. Ja se valinta osoittautui fiksuksi niin sisarussovun takia kuin eräästä toisestakin syystä. Vanha pakastin nimittäin lämpeni ulkoseiniltään moottorin huristaessa niin, että se lämmitti samalla myös huoneilmaa. Äiti joskus tuskasteli, että minun huoneessani oli kuin trooppinen ilmasto muuhun asuntoon verrattuna, mutta minä olin onnellinen siitä, että kerrankin ei tarvinnut palella.

En tiedä, mistä paleluherkkyyteni johtuu. Ehkä se on geeneissä tai sitten minulla on vain huono verenkierto, kuka tietää. Mutta sen olen oppinut, että viittaan kintaalla kaikille ihmettelijöille, joiden mielestä minulla on toisinaan “liikaa” päällä vallitseviin olosuhteisiin nähden. Olen myös oppinut arvostamaan kerrospukeutumista, pitkiä takkeja sekä laadukkaita, lämpimiä luonnonmateriaaleja. Tällä hetkellä arvostan erityisesti ihanan armollista culottes-housumuotia, sillä väljien ja leveiden housunlahkeiden alle mahtuu useampikin lämmittävä kerros – toisin kuin pillifarkkujen.

Toisaalta olen myös huomannut, että pienillä kikoilla voi edesauttaa lämpimänä pysymistä, vaikka ei olisikaan päästä varpaisiin vuorautunut villaan ja toppakerroksiin. Koska kehon lämmöstä peräti 80-90% haihtuu nimenomaan pään kautta, jo pelkästään hatun käyttäminen auttaa merkittävästi pitämään vilun poissa. Olen myös huomannut, että sukkahousut voi housujen alta usein jättää välistä, jos yläosassa on riittävästi kerroksia. Ohutkin villaneule lämmittää enemmän kuin paksu puuvilla ja takapuolen peittävä takki on taivaan lahja. Muutamia mainitakseni.

Näissä kuvissa näette yhden tämän hetken lempityyleistäni. Musta ohut merinovillapoolo löytyi pari vuotta sitten New Yorkista kirpputorilta ja on ihanan lämmin. Esprit’n väljät culottes-housut ihastuttivat taannoisessa yhteistyöpostauksessa ja ovat sittemmin päätyneet ahkeraan käyttöön. Monkin musta keinoturkistakki on tämän hetken ylivoimainen suosikkitakkini: ihan uskomattoman lämmin ja pitkä malli suojaa mukavasti viimalta takamusta ja jalkojakin. Onhan tämä vähän sellainen musta mörkö, mutta rakastan sitä silti. Tuhtiksikin olemme tätä Sannan kanssa kutsuneet, haha.

Mietin säännöllisesti, kuinka mielettömän loistava hankinta nuo Filippa K:n mustat sirot herrainkengät ovatkaan olleet. Ostin ne aikanaan hetken päähänpistosta täydellisenä heräteostoksena, mutta ne ovat palvelleet minua kiitettävällä käyttötiheydellä jo nelisen vuotta, ja tuntuvat vain paranevan vanhetessaan. Lisäksi ne sopivat yhteen suunnilleen ihan minkä tahansa asun kanssa.

Tämän hetken lemppariasusteita puolestaan ovat tuo vihreäsävyinen KN Collectionin pipo, joka tekisi mieli pukea ihan joka ikisen asun kaveriksi. On jotenkin hauskaa, että se muistuttaa hieman sitä Samujin muhkeaa hittipipoa, sillä tämä kyseinen pipo on ollut KN Collectionin mallistossa peräti 30 vuotta! Niin se muoti kiertää kehää. Pipon sävy matchaa muuten ihan todella osuvasti silmieni väriin – kurkatkaa vaikka postauksen kolmas kuva alusta.

Toinen lemppariasuste on tuo uusi sormus, jonka ostin viime viikolla. Mutta yksi ehdoton suosikkijuttuni ovat tällä hetkellä glittersukat, joihin olen herännyt jotenkin vähän myöhässä. Bongasin hiljattain nämä samat housut Juulin jalasta ja hän oli yhdistänyt ne tennareihin ja glittersukkiin. Kokonaisuus näytti niin kivalta, että kysäisin, saanko kopioida idean omaankin käyttöön. Juuli nauroi, että tottakai, hän oli itse napannut idean omalta viisikymppiseltä äidiltään! Erityisen helppoa toteutus oli, sillä kaapista sattui löytymään kaksikin paria glittersukkia, joita en ole aiemmin oikein osannut käyttää, mutta siihenpä tuli nyt muutos!

keinoturkistakki // faux fur coat Monki*

merinovillapoolo // turtle neck shirt J. Crew

culottes-housut // culottes Esprit*

pipo // beanie KN Collection*

kengät // shoes Filippa K

sukat // socks COS*

sormus // ring Marimekko

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts