6/08/17

Työpäivä toisella puolen maailmaa

3 27

Vaikka reissailenkin työni puolesta paljon, olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että voisin hyödyntää matkailua enemmänkin työssäni. Voidakseni tehdä työtäni, tarvitsen käytännössä vain tietokoneen, nettiyhteyden ja kameran, joten mikään ei sido minua kotitoimistoon tai useimmissa tapauksissa edes Helsinkiin. On tietenkin joitakin työhön liittyviä projekteja, jotka vaativat läsnäoloa täällä koto-Suomessa, mutta voisin periaatteessa hyvin hoidella hommiani pääpiirteittäin myös jostain muualtakin käsin.

Uudet ympäristöt ja ihmiset inspiroivat aina ihan uudella tavalla ja tuntuu usein, että on paljon enemmän annettavaa täällä blogissakin, kun käy välillä katselemassa maailmaa vähän arkisten ympyröiden ulkopuolella. Ihmettelin kesällä Portugalissa yksin reissatessani, miten siellä tuntui tekstejä syntyvän niin paljon sujuvammin kuin tutussa kotitoimistossa. Uusien ja mielenkiintoisten maisemien lisäksi keksin asialle selityksen…

Kun olen poissa Helsingistä, päivittäin käytössä olevan ajan määrä tuntuu kutakuinkin tuplaantuvan. Arkisista kotiaskareista ei yleensä tarvitse hotellissa tai airbnb-asunnossa samalla tavoin murehtia eikä puhelin pirise matkoilla samaa tahtia kuin kotona ollessa. Työpäiviä eivät reissun päällä täytä palaverit, tilaisuudet, tapaamiset tai muut sellaiset asiat, jotka keskeyttäisivät jatkuvasti kirjoitustyötä tai sanelisivat päivän rytmiä ulkopuolelta käsin.

Loppujen lopuksi se vain tuppaa olemaan niin, että siinä perusarjessa (ainakin minulla) menee todella paljon aikaa kaikenlaiseen ylimääräiseen säätämiseen, kodinhoitoon, arkivelvollisuuksista huolehtimiseen, sosiaalisten suhteiden hoitoon (siihen tosin lähinnä iltaisin) sekä minun tapauksessani myös kaikenlaisissa työhön liittyvissä tilaisuuksissa ja tapaamisissa laukkaamiseen. Suurin osa työhön liittyvistä tilaisuuksista ei ole välttämättömiä työni kannalta, mutta ne ovat minulle hyviä mahdollisuuksia tavata työelämän tuttuja, verkostoitua ja löytää uusia kiinnostavia juttuaiheita, joten siksi niihin tulee usein osallistuttua. Kun siirtää toimistonsa hetkeksi vaikkapa sitten portugalilaiseen hotellihuoneeseen, kalenteri onkin yhtäkkiä raivattu kaikesta siitä ylimääräisestä, mikä kuormittaa ajatuksia ja haukkaa päivittäisestä ajankäytöstä ison siivun.

Tietysti ulkomailla reissun päällä työskennellessäkin on omat haasteensa: nettiyhteydet toimivat vaihtelevasti ja ympärillä on houkutuksia, jotka vetävät läppärin ääreltä ulkomaailmaan ihmettelemään paikallista elämänmenoa. Siitä huolimatta tuntuu, että yleensä reissussa aikaa on ruhtinaallisesti niin työskentelylle kuin turistihaahuilullekin, koska varsinainen työaika tulee matkoilla käytettyä yleensä paljon tehokkaammin juuri siitä syystä, että kun keskeytyksiä ei tule, voi rauhassa uppoutua kulloiseenkin työprojektiin täysipainoisemmin.

Minun työni ei tietenkään ole samalla tavoin keskittymistä vaativaa tai haastavaa kuin moni muu, mutta tekee välillä ihan mielettömän hyvää voida upppoutua rauhassa siihen, mitä on tekemässä ilman jatkuvaa häiriötä, kiireen tunnetta tai painetta olla samanaikaisesti jossain muualla. Yksi nykyaikaisen työelämän haasteista on juuri sen pirstaleisuus: pitäisi pystyä pitelemään kymmentä palloa yhtä aikaa ilmassa, keskittymään moneen asiaan yhdellä kertaa, hallitsemaan useita projekteja samanaikaisesti ja olla läsnä siellä, täällä ja tuolla sekä mielellään aina tavoitettavissa.

En enää yhtään ihmettele, että tutkijat ja monet luovan työn tekijät harrastavat silloin tällöin residenssejä eli reissaavat jonnekin toiseen maahan tai vaikkapa vain toiseen kaupunkiin viikoksi-kuukaudeksi tekemään töitä. Tutkijaystäväni vietti juuri kesällä kuukauden Kööpenhaminassa ja sai tuona aikana väitöskirjansa väännettyä valmiiksi. Freelance-toimittajakaverini puolestaan lensi keväällä älyttömän työkiireen keskellä viikoksi Prahaan “kirjoituslomalle” ajatuksenaan kirjoittaa kaikki to do -listalla olleet artikkelit siellä rauhassa valmiiksi.

Ennen kuin ryhdyin yrittäjäksi, en oikein ymmärtänyt residenssien pointtia. Ajattelin, että se on vähän kuin lomailua jossain kivassa kohteessa työn varjolla. Että ehkä siellä vähän työskennelläänkin, mutta että oikeasti se on vain tekosyy päästä matkustamaan arjen keskellä. No ehkä se voi olla sitäkin, mutta nyt tuon kesäisen Portugalin viikkoni sekä viimekeväisen Helsingin hotellivisiittini jälkeen olen ymmärtänyt, miten poissaolo arjen tutuista ympyröistä voi vaikuttaa myönteisesti työntekoon. Työskentelyaikaa on usein matkoilla ollessa vuorokaudessa tavallista enemmän ja hommat hoituvat tehokkaammin, kun normaalit työhön, kotiin ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät velvollisuudet eivät rasita mieltä tai kalenteria.

Huomasin nyt kesällä, miten tärkeää on myös lomailla joskus ihan oikeasti ja irtautua töistä kokonaan. Pienen paussin vaikutukset ovat olleet huimat ja energiatasot jälkeen loman aivan eri sfääreissä kuin ennen sitä. Mutta olen miettinyt, että kun työssäni kerran on tällaista vapautta, että voin periaatteessa työskennellä mistä käsin tahansa, voisin ihan hyvin enemmänkin hyödyntää tuota residenssi-ajatusta ja lähteä silloin tällöin “työmatkoille” jonnekin Helsingin ulkopuolelle, vaikka määränpäässä ei olisikaan mitään varsinaista työasiaa hoidettavana.

Useimmat viime vuosina tekemäni matkathan ovat tavallaan olleet sellaisia, että olen aina reissun päällä tehnyt myös töitä, mutta jos lähtisikin matkalle juuri sillä ajatuksella, että työnteko on sen yksi päätarkoituksista, ei ainakaan tarvitsisi tuntea syyllisyyttä siitä, että kököttää koneen äärellä reissussa. Muiden jo mainittujen hyötyjen lisäksi työmatkoissa on toki muitakin etuja ja iloja: onhan se ihan eri juttu, jos työpäivän jälkeen voi piipahtaa pariisilaisessa kahvilassa, berliiniläisessä vintage-putiikissa tai nauttia illallisensa barcelonalaisessa ravintolassa.

Näiden mietteiden siivittämänä olen tuuminut, että pitäisi paitsi lomailla useammin, myös työmatkailla tällä ajatuksella, että esimerkiksi nimenomaan kiireen keskellä lähtisikin rauhoittamaan tovin työnteolle jonnekin ihan muualle. Vaihtelu virkistää ja kun työ kerran sallii tällaisia vapauksia, ehkä niistä kannattaisi ottaa ilo irti, nyt kun vielä näin helposti voi. :)

Nämä jutun kuvat napattiin Portugalissa Portossa Tribeguys.co-poikien kanssa.

Photos: Tribeguys.co

Related posts

3/08/17

Pikapiipahdus telkkarissa

1 35

Jos viimeksi vierailin podcastissa, niin eilen oli sitten tv-lähetyksen vuoro! Unohdin täysin mainita asiasta etukäteen, mutta olin siis eilen Kesäterassi-ohjelman vieraana MTV3:lla jutustelemassa bloggaamisesta Tuija Pehkosen ja Lorenz Backmanin kanssa. Samassa jaksossa nähtiin myös koomikko Ali Jahangiri, jonka kanssa keskusteltiin huumorista sekä pohdittiin sitä, mistä saa tai uskaltaa vitsailla.

Osa teistä ehkä ehtikin jo nähdä ohjelman telkkarissa eilen, mutta mikäli missasit, niin ei hätää, sillä se on katsottavissa myös netissä Katsomo.fi-palvelussa. Oma osuuteni on heti ohjelman alussa ja kestää noin 10 minuuttia. Huomasin, että jos video ei automaattisesti käynnisty alun mainoksen jälkeen, kannattaa klikata hiirellä sitä videon kohtaa merkkaavaa palleroa vähän eteenpäin, niin lähtee käyntiin. :) Pääset siis katsomaan ohjelman TÄSTÄ.

Translation: Mom, I’m on TV. ;)

Related posts

17/06/17

Miltä tuntuu hyvien yöunien jälkeen?

5 47

Kevään ja alkukesän duunisuma alkaa vähitellen hellittää ja pikkuhiljaa tuntuu, että se lamauttava väsymyskin alkaa väistyä yöunet kerrallaan. Viime yönä sain taas nukuttua kunnolla pitkät unet ja fiilis on sanoinkuvaamaton – hyvin pitkälti sellainen kuin näissä kuvissa. :D Oikeasti nämä hölmöilykuvat on napattu Barcelonassa muutama viikko sitten ja niissä tiivistyy täydellisesti matkamme henki, joka oli yhtä naurua ja iloa.

Olen kuullut toisinaan, että blogin perusteella minusta saa kamalan hillityn, hallitun ja tylsän mielikuvan ja sitten kasvotusten saattaakin tulla shokkina, miten eläväinen ja nauravainen olen. En ole kirjoittajana mitenkään erityisen hauska ja minulle ominaisempaa on sellainen pohdiskeleva ja asiallinen kirjoitustyyli. Se hömelö ja vauhdikas persoona kuivakkaan asiallisten tekstien taustalla saattaa jäädä täällä vähän pimentoon.

Olen viime aikoina miettinyt paljon blogien ammattimaistumista ja sitä, kuinka esimerkiksi tosi monella bloggaajalla kuvat ovat nykyään ihan ammattilaistasoa ja asukuvatkin muistuttavat enemmän muotilehtien editoriaaleja. Nautin suunnattomasti katsella sitä täydellisyyteen hiottua kuvastoa muiden blogeissa, mutta jotenkin en koe sitä ihan omakseni silti itse.

Jotenkin haluan, että omissa kuvissani näkyy edelleen se bloggaamisen henki, mistä kaikki on saanut alkunsa. Vaikka välillä seassa on ammattilaisten ottamia ja editoimia otoksia, tänne mahtuu edelleen kaikenlaista täydellisyydestä kaukana olevaa kuvasatoa ja heilahtaneita tunnelmakuvia, jos ne sattuvat tuntumaan juuri siihen hetkeen sopivalta. Olen oikeastaan toisinaan ihan kiitollinen olemattomista kuvanmuokkaustaidoistani, koska siihen näpertämiseen ja täydellisyyden tavoitteluun jää helposti koukkuun ja saa tuhraantumaan valtavasti aikaa.

Blogien asukuvat ovat yleensä sellaista pönötystä ja poseerausta, mutta tuolla Barcelonassa ei oikein malttanut olla asiallisesti, kun fiilis oli riehakas ja iloinen. Se näkyy näissä kuvissa ja tuntuu tämän aamupäivän hyvin levänneessä fiiliksessä.

Translation: The feeling after a really good night sleep when you’ve suffered from sleep deprivation for months. 

Photos: Liisa Kivi

Related posts

19/05/17

Pupulandia 10 vuotta!

28 100

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Mionetto

Vihjasin pari päivää sitten, että olen tässä viime aikoina hajamielisyyksissäni unohtanut jotakin… No arvatkaapa vain, mitä unohtui? Blogini 10-vuotissynttärit! Tarkistelin viime viikolla, että mikäs päivä se taas olikaan, kun blogini täyttää vuosia. Muistan, että se on toukokuun puolivälin paikkeilla, mutta en koskaan muista tarkkaa päivämäärää. Tarkistin asian ja hoksasin, että merkkipäivään oli vain muutama päivä aikaa. Sitten kun synttärit sunnuntaina 14.5. koittivat, unohtui asia tyystin äitienpäivän ja Madridista paluun takia.

Alkuviikko puolestaan oli niin kiirettä täynnä, etten oikein ehtinyt edes pysähtyä asian äärelle, joten päätin suosiolla odottaa pahimman hässäkän ohi ja juhlistaa blogisynttäreitä lähempänä loppuviikkoa. Eipä tuo juhlan syy tuosta mihinkään karkaa. Ajattelin sitten kunnioittaa blogisynttäreitä ihan korkkaamalla pullon kuohuvaa, kun Mionetto oli sopivasti juuri toimittanut minulle maisteltavaksi Gran Rosé Extra Dry -kuohuviiniään. Mekko päälle, pinkki pullo kainaloon ja lasiin justiinsa sopivan kuivaa kuohujuomaa ja meikäläinen oli valmis virittäytymään  juhlatunnelmiin kiireisen arkipäivän lomassa.

Olisihan tässä monenlaistakin syytä poksautella kuten vaikkapa tämä uusi koti, mutta kilistellään tätä sitten, kun kämppä alkaa olla vähän valmiimpi! Keskitytään siis ensin hurraamaan tätä kymmenvuotista blogitaivalta. Mutta siis hetkinen… 10 vuotta? Mihin tämä aika oikein on hurahtanut?

Totta puhuen, kun nyt mietin asiaa, niin kyllä siitä tosiaan tuntuukin olevan pieni ikuisuus aikaa, kun opiskelijatyttönä Brysselissä aikanaan perustin Pupulandian. Voin luvata teille, etten koskaan suunnitellut, että blogi olisi jonakin päivänä työni. En varmaankaan ajatellut, että se olisi edes olemassa 10 vuotta myöhemmin. Mutta tässä sitä vain ollaan 10 vuotta myöhemmin ja päähänpisto aikanaan ryhtyä kirjoittelemaan mietteitäni blogimuotoon on lopulta ollut elämäni tärkein ura-askel. Hassua, kuinka yllättäviin suuntiin elämä voikaan viedä.

Voin kertoa, että 10 vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Kun minä aikanaan aloitin bloggaamisen, muotiblogeissa ei juuri paljastettu nimiä tai kasvoja. Suurin osa kirjoitteli nimimerkin takaa ja asukuvista rajattiin kasvot pois. Minulla ei käynyt mielessänikään, että voisin hyötyä blogista koskaan muilla tavoin kuin vain uusia ystäviä ja hengenheimolaisia löytämällä. En ole koskaan kaivannut julkisuutta tai järin paljon huomiotakaan ja nuoruudessani vihasin valokuvattavana olemista yli kaiken. Nämä asiat huomioiden tuntuu jokseenkin omituiselta, että olen nyt tässä. Mutta tässä sitä nyt silti ollaan enkä päivääkään vaihtaisi pois.

Olen päässyt blogini kautta sellaisiin seikkailuihin, joista en olisi osannut ikinä edes haaveilla. Olen siitä syvästi kiitollinen. Ja ennen kaikkea olen kiitollinen teille kaikille jotka olette vuosien varrella jaksaneet pysytellä matkassa pidemmän tai lyhyemmän tovin. Ilman teitä tässä hommassa ei toden totta olisi mitään mieltä – ainakaan 10 vuoden vertaa.

Kymmenen vuotta todella tuntuu melkoiselta ajalta. Se on melkein kolmasosa koko elämästäni ja suurin osa aikuisiästäni. Blogi on kasvanut tässä ajassa niin kiinteäksi osaksi minua ja arkeani, että mietin toisinaan, mitä muuta elämä voisi olla, jos vaihtaisikin täysin suuntaa. Siitä huolimatta, ja niin uskomatonta kuin se ehkä onkin, en ole koskaan oikeastaan edes harkinnut Pupulandian lopettamista. Olen tehnyt päätöksen, että Pupulandia saa jatkua niin kauan, kun tämä tuntuu minusta itsestäni kivalta ja kiinnostavalta, ja vaikuttaa olevan sitä myös muille.

Vasta muutaman viime vuoden aikana olen uskaltanut tuntea jo vähän ylpeyttäkin tästä omasta projektistani, josta olen onnistunut tekemään itselleni elannon. Tuntuu aika hienolta, että olen onnistunut tekemään harrastuksesta työn ja luomaan tyhjästä itselleni ammatin. En olisi koskaan arvannut olevani yrittäjäluonne, mutta tässä sitä vain porskutellaan yrittäjänä menemään jo kuudetta vuotta. Joskus ehkä kaipaan tavallisen palkkatyön työaikoja ja lomia, sitä että työt voi jättää työpaikalle ja sitä, että vapaa-aika on yksiselitteisesti omistettu itselle. Bloggaaminen on maailman kivoin työ, mutta on päiviä, jolloin mietin, että voisi sitä leipänsä helpomminkin ansaita. Silti suurimman osan ajasta saan edelleen vähän nipistellä itseäni, että ihanko oikeasti olen näin onnekas. :)

Suorastaan olen tässä kohtaa aika sanaton… Ja mieluummin kuulisin teiltä muistoja vuosien varrelta. :) Olisi ihanaa, jos jaksaisitte jakaa isoja tai pieniä mietteitä ja muistoja näiden 10 vuoden ajalta. Mitä on jäänyt mieleen? Mikä postaus on pohdituttanut tai ilahduttanut? Ihan mitkä tahansa terveiset ja muistot ovat paras lahja, mitä voisitte minule tässä 10-vuotispäivän kynnyksellä antaa. Kiitos jokaiselle, joka on täällä piipahtanut ja lämmin halaus kaikille teille, jotka jaksatte käyttää tovin aikaanne ja jättää jonkun ajatuksen ilokseni. Olette ihan parhaita ja ilman teitä Pupulandiaa tuskin enää olisi!

PS. Niin ja se skumppa on oikein hyvää, mutta muistuttelen vielä, että Valviran ohjeiden mukaan alkoholia ei saa kommentoida eli keskitytään kommenttiboksissa kymmenvuotismuisteloihin! :)

Translation: As incredible as it may sound, Pupulandia is already 10 years old! Thank you for everyone who has been on this crazy journey with me! :)

Photos: Jonna Leppänen / Jonnamaista

Related posts