16/02/13

Vielä vähän henkarihommia

16 49 P2153315.JPG

Jatketaan vielä hetki eilisillä henkarihommilla. :) Moni intoutui jo noiden eilisten kuvien perusteella kyselemään, mistä henkareista on kyse ja mistä ne on hankittu. Osa tunnistikin jo, että kyse on Hayn Hang-nimisistä henkareista, joita on saatavilla sekä tuollaisina ruusukullan värisinä että mustina. Omani ostin Fredrikinkadulla sijaitsevasta sisustuskauppa Pinosta, jossa myydään muutakin Hayn tavaraa ja joka on juuri sopivasti yhden bussipysäkkini vieressä, joten sinne on kätevää aina piipahtaa, jos seuraavan bussin tuloon on reilusti aikaa. :) 

P2153301.JPG

Kyselin teiltä jokin aika sitten vinkkejä kauniista henkareista, sillä se ihana DIY-vaaterekki saatiin viimein valmiiksi ja ajattelin, että siihen olisi kiva laittaa jotkut erityisen nätit henkarit, kun ne kerran ovat esillä koko ajan. Sain paljon hyviä ehdotuksia, kiitos niistä. :) Näitä Hayn ruusukullan värisiä Hang-henkareita taisi ehdottaa Facebookin puolella Cool & Bored -blogin Peeta ja ajatus jäi muhimaan päänuppini perukoille. En ollut tehnyt henkariasiassa mitään päätöksiä, kun tällä viikolla poikkesin taas Pinoon bussia odotellessani. Olin alun perin jopa miettinyt, että saattaisin vain maalata vanhat henkarini, kuten joku sen rekki-postauksen kommenteissa ehdottikin. Mutta kun näin Pinossa nämä Hayn maailman siroimmat kaunokaiset, päätös oli sillä sinetöity. Olin myös kuvitellut, että henkarit olisivat paljon kalliimmat, joten odotettua halvempi hinta ilahdutti. Finnish Design Shopissa nimittäin hiukan erilaiset Hayn Wire-henkarit maksavat 22 euroa (5 kpl) ja nämä Hang-henkarit maksoivat Pinossa vain 10 euroa (5 kpl). Kyseessä on siis halvempi malli, mutta olin Wiren hinnan perusteella odottanut, että nämäkin olisivat kalliimmat. Eivät nämä siis mitään halpoja olleet, mutta tuumasin, ettei ole mikään paha hinta kauniista ja jämäköistä metallihenkareista, jotka taatusti ovat ikuiset. Ja kyllä täytyy sanoa, että noita on ilo katsella. Kuten eilisessä postauksessa totesin, joskus yksinkertaisinkin muotoilu yllättää kauneudellaan. :)

P2153305.JPG

Mallihan näissä henkareissa on hyvin simppeli – muistuttaa sellaisia metallisia perushenkareita, joita saa usein pesulasta mukaansa. Nämä ovat vain paljon jämäkämpää tekoa ja paksua metallia siinä missä niitä pesuloiden rimpula-henkareita voi väännellä kuin rautalankaa. Muutamat harmittelivat edellisen postauksen kommenteissa, että vaatteet helposti venähtävät tällaisissa ohuissa henkareissa, mutta en minä kyllä ole koskaan huomannut moista. Arvelenkin syyksi, että itse säilytän henkareissa vain kauluspaitoja, silkkipaitoja, bleisereitä, mekkoja ja muita sellaisia vaatteita, jotka vaativat henkarisäilytystä pysyäkseen siistinä ja suorana. Neuleita ja trikoovaatteita pidän henkareissa äärettömän harvoin juuri siitä syystä, että roikkuvassa asennossa säilyttämällä ne todellakin usein venyvät tai menettävät muotoaan. Ongelma ei siis nähdäkseni ole varsinaisesti henkarissa (vaikka toki paksummalla henkarilla venyminen on mahdollisesti vähäisempää), vaan siinä, että neuleita ja trikoovaatteita ei yksinkertaisesti kannata tuon ominaisuutensa takia säilyttää henkareissa. Ne pysyvät parhaiten hyvänä, kun ne säilyttää siististi viikattuina hyllyllä. Joitakin oikein keveitä neuleitakin voi toki säilyttää henkareissa, mutta se on oikeastaan tarpeetonta, ja mitä painavampi vaate on, sitä todennäköisempää on, että se venyy henkarisäilytyksessä. Eli vinkiksi tämä kaikille! :)

P2153302.JPG P2153304.JPG P2153317.JPG P2153316.JPG P2153321.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

15/02/13

Henkaritaidetta

22 45 P2153309.JPG

Minun oli tarkoitus tehdä juttua uusista henkareista ja tavallaan sitä tämäkin on, mutta jätän sen itse jutun vielä myöhemmäksi. Näin alkuun on nimittäin vain ihasteltava, että hitsi miten kaunis voi olla niinkin yksinkertainen esine kuin henkari. :) Tunnistaako joku jo näistä kuvista, mitkä kaunokaiset hankin vaaterekkiä koristamaan?

P2153311.JPG P2153306.JPG P2153310.JPG

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

15/02/13

Wannabe Ballerina – tällä kertaa oikeasti!

4 30 6315_treenikassi.jpg

Olen pantannut teiltä yhtä ihan huikeaa juttua nyt koko alkuvuoden, sillä en ole oikein meinannut uskoa sitä itsekään todeksi. Mutta tuumasin, että nyt on aika ja taidan vihdoin uskaltaa paljastaa, mitä olen viimeisen kuukauden ajan teiltä salaa puuhaillut. Otsikko kertookin oikeastaan, mistä on kyse. Meikä on nimittäin nykyään WANNABE BALLERINA! Apua, en ihan tajua sitä vieläkään, mutta tässä sitä vain ollaan! :D Mutta miten tässä näin pääsi käymään, sen saatte lukea tuolta Treenikassialma-blogin puolelta! :)

Kirjoitin joskus syksyllä ensimmäisen balettituntini jälkeen jutun otsikolla Wannabe Ballerina. Siitä kirjoituksesta on tultu puolessa vuodessa aika pitkälle. Innostuin aikuisbaletista heti ensimmäisellä kerralla valtavasti ja se innostus on kuluneen ajan myötä säilynyt ja jopa kasvanut. Ja nyt minulla on teille aika huikeita uutisia!

Syksyn mittaan innostukseni aikuisbalettia kohtaan tosiaan vain kasvoi ja minusta alkoi tuntua, ettei yksi balettitunti viikossa enää riittänyt. Halusin oppia enemmän ja kehittyä nopeammin, joten ilmoittauduin myös toiselle balettitunnille. Sitä päätöstä en ole katunut hetkeäkään, koska tuntuu, että mitä enemmän harjoittelen, sitä enemmän haluan tehdä juuri tätä. Yksi suuri syy innostukselleni on myös todella hyvä opettaja, jonka johdolla pääsen joka tunti ison askeleen eteenpäin. Gabriella ei syyttä ole Footlightin suosituin balettiopettaja. Nautin siitä, että hän huomaa jokaisen virheen, antaa paljon yksilöllistä ohjausta sekä haastaa jatkuvasti oppilaitaan parempiin suorituksiin. Hän saa minut tuntemaan, etten halua mennä sieltä, mistä aita on matalin. 

Lue koko juttu!

wb1.jpg wb2.jpg wb3.jpg wb4.jpg

<p style=”text-align: justify;”>wb5.jpg

wb6.jpg wb7.jpg wb8.jpg

Kuvat: Tommi Hynynen

Related posts

14/02/13

Ryantinesday <3

4 32 ryantinesday.jpg

Jatketaanpa vielä hetki päivän teemalla, vaihdoin tosin hyvillä mielin Valentinuksen Ryaniin. ;) Ja voin kertoa täydestä sydämestäni, että ystävänpäivästäni tuli juuri tuhat kertaa parempi, kun klikkasin TÄTÄ linkkiä. :D Happy Ryantinesday!

PS. Piti vinkata, että tänään on se päivä, kun kannattaa käydä tykkäämässä Trendistä Facebookissa (ellette ole sitä jo tehneet), sillä kaikkien tykkääjien kesken arvotaan päivän päätteeksi Sonyn minijärjestelmäkamera! :) Ja sinne Trendin Facebook-sivulle pääsee TÄSTÄ

Related posts