3/05/13

Voita Fjällräven-reppu omaksi!

715 26 fjallraven-kisa1.jpg

Olen pitkään fiilistellyt ruotsalaista Fjällräven-merkkiä, joka liittyy vanhempieni kautta vahvasti lapsuusmuistoihini. Kettu-logo on jäänyt lapsen mieleen luonnossa viihtyvien vanhempien vaatteista mökkireissuilla ja tuntui hassulta, että puolitoista vuotta sitten käytin itse suoretkellä niitä tismalleen samoja housuja, joita äitini on käyttänyt minun ollessani taaperoikäinen. Jotkut vaatteet on selvästi tehty kestämään. :) Viime syksynä ostin itselleni vihdoin kauan haaveilemani Fjällrävenin Kånken-repun, josta onkin tullut muutamien viime vuosien aikana varsinainen trendi. Moni teistäkään ei varmaan välttynyt siltä viime Flow-festareilta tehdyltä kuvakollaasilta, johon oli napsittu lukemattomia kuvia kaikissa eri sateenkaaren väreissä loistavista Flow-kävijöiden Kånkeneista. Osasin odottaa bongaavani festareilta muutaman tutunnäköisen repun, mutta myönnän häkeltyneeni, kun sama reppu tuli vastaan varmaan joka toisen festarikävijän selässä. :D

reppu.jpg

Oli hauskaa huomata, miten paljon keskustelua tuo perinteikäs reppu herättikään ja miten moni teistä oli joko sen omistaja tai aikeissa hakkia sellaisen. Intoiluni ja Kånken-kuvani on noteerattu myös Fjällrävenin suunnalla, sillä lukija vinkkasi, että muun muassa Fjällrävenin jenkkiosaston Instagramissa on vilahtanut minun kuvani. :D Suomessakin huomattiin Pupulandian Kånken-villitys ja nyt kevään kynnyksellä Partioaitasta otettiin yhteyttä, josko minulla olisi kiinnostusta tehdä jotakin yhteistyötä Fjällräveniin liittyen. Ja tietenkin lähdin innolla mukaan, etenkin kun kuulin, että saan ilahduttaa myös teitä kivalla kilpailulla. Kilpailu ei kuitenkaan liity hittireppu Kånkeniin, vaan sen nosteessa olevaan kaveriin nimeltä Foldsack No. 1. Näppärä reppu on melko samankokoinen kuin Kånken, mutta hiukan erinäköinen. Reppu on jo bongattu keltaisena muun muassa Kristen Stewartin selästä. ;)

No nyt siis yhdellä onnekkaalla teistä Pupulandian lukijoista on mahdollisuus voittaa tuo kiva reppu omakseen Partioaitan sponssaamasta kisasta! Kisaan voi osallistua seuraavasti: käy Partioaitan nettisivuilla kurkkaamassa sen Fjällräven-valikoimaa ja kerro, mikä tuotteista on suosikkisi ja miksi. :) Kerro kommentissasi myös, minkä värisen Foldsack No. 1:n haluaisit, jos voitto osuu kohdalle! Värivaihtoehtoja on 5: musta, sininen, vihreä, punainen ja keltainen. Osallistumisaikaa on to 9.5.2013 klo 24 asti ja muista jättää kommenttisi yhteyteen toimiva sähköpostiosoite!

kanken.jpg

Related posts

3/05/13

Pikku-tuliainen Longchampilta

10 28 P5025358.JPG

Ihan ensimmäiseksi Pariisin löydöistäni ajattelin esitellä Longchampin pienen laukun, jonka löysin La Vallée Village -outletista, josta kirjoittelinkin muutama päivä sitten. Longchampin putiikki outlet-kylässä oli ehdottomasti paikan ruuhkaisimpia liikkeitä ja siellä aasialaisturistien tungoksessa meinasi tulla ahdistus, mutta bongattuani pari kivaa ja hyvällä alennuksella varustettua laukkua, päätin olla sinnikäs. Pääasiassa aasialaisturistit taisivat piirittää niitä klassikko-shoppereita, joista isoimmatkin irtosivat outletissa noin 50 eurolla. Itse puolestani vatvoin pitkään Kate Moss -mallistoon kuuluvan viininpunaisen ja ketjuhihnaisen laukun sekä tämän beigenharmaan peruslaukun välillä, mutta lopulta tämä tuntui paitsi aikaa, myös kulutusta paremmin kestävältä vaihtoehdolta. Pehmeää nahkaa oleva viininpunainen pikkulaukku oli saanut kolhuja jo liikkeessä, kun taas harmaa laukku ei ihan vähistä kärsi. Laukku on näppärän kokoinen ja sopi neutraalin värinsä ansiosta vähän kaiken kanssa. Tykkään myös tuosta yksinkertaisesta ja ajattomasta mallista. Uumeniin mahtuvat passelisti juuri lompakko, kännykkä, aurinkolasikotelo, huulipuna ja peili sekä tarvittaessa paketti Compeedeja. ;) Mitäs sitä muuta nainen tarvitsisi!

P5025360.JPG P5025361.JPG P5025362.JPG

Related posts

2/05/13

Taidegalleria kirpputorilla

12 28 P4295130.JPG

Joku ehti jo kysellä Pariisin kirppispostauksen kommenteissa, että ostinko maailman suurimmalta kirpputorilta itse mitään, ja saisiko löytöjäni näytille. No mitäpä luulette? Eihän sieltä ihan tyhjin käsin mitenkään voinut päästä ulos. :D Ostokseni on tosin jotakin vähän muuta kuin perinteinen kirppislöytö. Bongasin nimittäin Marché Vernaisonin kujilta pienen taidegallerian (Allée 2:n ja Allée 8:n kulma), jossa myydään kaikenlaisia hauskoja pop art -henkisiä teoksia. Galleriassa oli esillä muun muassa Andy Warhol -tyylisiä grafiikantöitä, piirrosta ja valokuvaa yhdisteleviä tauluja, kollaaseja, villin värisiä öljyvärimaalauksia, jne. Hintahaarukka teoksissa vaihteli alle 100 eurosta lähes 1000 euroon. Olen nyt viime aikoina ollut aivan jotenkin innoissani kaikesta taiteesta, joten niinhän siinä kävi, että mukaan kirppikseltä tarttuikin taulu. Mutta olenpa niin ketku, etten vielä paljastakaan, mikä teoksista koristaa nyt kotiani. Sen sijaan kysyn teiltä, että minkäs arvelette minun ostaneen? ;) Lupaan paljastaa vielä huomenna, että mikä teoksista on nyt minun. Mutta luulenpa, että osa teistä tuntee makuni niin hyvin, että ehkä osaatte sen arvatakin?

P4295170.JPG P4295123.JPG P4295132.JPG P4295120.JPG P4295127.JPG P4295128.JPG P4295122.JPG P4295133.JPG P4295171.JPG P4295173.JPG

Related posts

2/05/13

Neon-näpit

3 24 P5025364.JPG

Voin kertoa, että lomalta palaaminen on huomattavasti mukavampaa, kun koto-Suomessa on jotakin, mitä jo vähän odottaa. Niinpä varasin jo reissun päältä heti tälle päivälle kynsihuollon ja kävin vielä ostamassa kukkiakin. Päätin jo viimeksi pronssinhohtoisen ranskalaisen manikyyrin ottaessani, että seuraavalla kerralla kokeilisin jotakin räväkkää neonväriä ja laittaisin kerrankin värin ihan koko kynnelle. On aika hullua, että olen nyt pitänyt näitä Bio Sculpturen geelikynsiä yli kaksi vuotta, enkä ole kertaakaan vielä kokeillut koko kynnelle tulevaa värilakkausta. Eli oli jo aikakin! Valitsin tällä kertaa väriksi räväkän neonpinkin pienellä oranssilla twistillä eli yksi vasemman käden kynsistä on lakattu neon-oranssiksi. Nämä ovat niin pirtsakat, että olen aivan innoissani. Pitää varmaan keksiä jotkut UV-valo-kekkerit tähän seuraavan kuun ajalle, jotta pääsen väläyttelemään neon-hohtavia kynsiäni oikein kunnolla. :D

P5025366.JPG

Monet ovat ihmetelleet kynsipostauksissani sitä, että juuri koskaan väri ei ole alkanut ihan kynnen tyvestä. Olen näissä geelikynsissä suosinut erilaisia liukuvärjäyksiä ja muita “katkaistuja” väriratkaisuja siksi, että omien kynsien kasvaessa geelauksen raja ei näy niin selvästi, kun kynnen tyvessä on vain läpikuultava geeli. Kyse ei siis ole siitä, etteikö väriä voisi laittaa koko kynnelle normaalin kynsilakan tapaan vaan ihan omasta mieltymyksestäni. Kynsistäni nykyään huolehtiva Marianne kuitenkin rohkaisi minua kokeilemaan koko kynnen peittävää väriä ja sanoi, että kunnolla tuo oma luonnollisen värinen kynsi näkyy siellä tyven kasvurajassa vasta useamman viikon jälkeen. Niinpä nyt sitten päätin kerrankin kokeilla. Ja voihan tähän geelin päälle sitten myös täydentää ja lakata sitä luonnollisen väristä tyveä piiloon, jos alkaa kovasti häiritä. Mutta tykkään näistä tosi paljon, kokeilen varmasti toistekin! :)

PS. Tällainen neonsävy sopii muuten ihan älyttömän hyvin kaikenlaisten hyvin neutraalien beigen ja harmaan sävyjen rinnalle. Aivan mielettömän ihana väriyhdistelmä! 

P5025370.JPG

Related posts