24/06/13

Suuria Oivalluksia Elämästä

56 37 elele5.jpg

Muutettuani tänne Lilyn puolelle päivitin uuden tekstin mietetauluuni ja totesin, että olen tänä keväänä oppinut elämästä paljon. Voisi jopa sanoa, että olen tehnyt Suuria Oivalluksia, joilla on ollut valtava vaikutus siihen, miten suhtaudun elämään ja sen minulle heittämiin haasteisiin. Olen jutellut näistä aiheista paljon ystävieni kanssa ja monet minua viisaammat ovat nyökytelleet hymynkare suupielessä ajatuksilleni, selvästi ajatellen, että olen vihdoin löytänyt sellaista viisautta, jonka he itse ovat kohdanneet jo aiemmin. Osan ystävistäni kasvoilla olen puolestaan nähnyt sen saman valaistumisen tunteen, jonka olen itsekin kokenut näiden oivallusten kautta. Eräs ystäväni kiitti siitä, että jaoin nämä ajatukset hänen kanssaan ja sanoi saaneensa mietteistäni mielettömästi lohtua, helpotusta ja toivoa tulevaa ajatellen. Siksi haluan jakaa nämä pohdinnat myös teidän kanssanne – ehkäpä nämä näkökulmat auttavat myös joitakin teistä.

elele7.jpg

Blogiani säännöllisesti seuranneet tietävät, että taakse jäänyt kevät on ollut minulle raskas monella tapaa. Olen käynyt läpi eron rakkaasta ihmisestä, keräillyt elämäni palasia kokoon, aloittanut alusta yksin uudessa kodissa ja etsinyt maailmaani uudelleen iloa ja valoa. Mikään tästä ei ole ollut helppoa, mutta ilokseni voin todeta, että nyt menee jo aika hyvin. :) Jokainen todellisia sydänsuruja läpikäynyt tietää, miten raastavaa se aluksi on. Ensimmäisen viikon verran kestäneen shokkivaiheen jälkeen minulla on ollut vahva tunne siitä, että kaikesta selvitään. Jokainen käsittelee surua omalla tavallaan, mutta tärkeintä on muistaa, että surun tunne on inhimillinen ja osa elämää, mutta vain ohikulkumatkalla oleva vieras, jolle ei saa pedata pysyvää sijaa sisimpäänsä. Surua kuuluukin tuntea, kun sen aika on, mutta siihen tunteeseen ei saa jäädä asumaan.

elele3.jpg

Ehkä se on sitten sitä aikuistumista, mutta jostain syystä olen ensimmäistä kertaa elämässäni osannut suhtautua suruun ihan eri tavoin kuin ennen. Aiemmin se on tuntunut pelottavalta, ja pelottavaahan se onkin, mutta ensimmäistä kertaa olen kokenut, että minä hallitsen suruani eikä suru minua. Tai ehkä hallita on väärä sana, mutta olen ikään kuin tullut sinuiksi sen tunteen kanssa. Olennaisimmat oivallukseni koskevat siis oikeastaan surua ja sen käsittelemistä – ja mikä kiehtovinta, en usko, että tulen enää koskaan noiden oivallusten jälkeen suhtautumaan suruun samoin kuin ennen. Toki surujakin on erilaisia ja itse olen käsitellyt tuota tunnetta nimenomaan eron ja rakkauden menettämisen näkökulmasta, mutta ehkäpä näitä ajatuksia voi kokeilla soveltaa myös muihin tilanteisiin, joissa surua joutuu kohtaamaan.

elele4.jpg

Ensimmäinen askel koko jutussa on hyväksyntä. On rankkaa kohdata se tosiasia, ettei voi muuttaa tilannetta, vaikka tekisi mitä. Siinä kohtaa ei oikeastaan voi kuin ottaa vastaan sen, mitä tulee ja yrittää selviytyä siitä parhaan kykynsä mukaan. Omassa tapauksessani tämän ajatuksen hyväksyminen auttoi jo yksinään paljon, koska sen myötä antaa myös itselleen luvan päästää irti niistä toteutumatta jääneistä toiveista ja haaveista, joiden kanssa on siihen asti elänyt. Elämän on mentävä eteenpäin, eikä muistoissa, turhissa toiveissa tai haaveissa eläminen vie eteenpäin. Tulevaa ei tietenkään voi ennustaa, mutta elämä on tässä ja nyt, joten on turha jossitella.

elele2.jpg

Minulle itselleni olennaisin oivallus on ollut ehkä se, että suru on prosessi. Minun tapani käsitellä murheita on usein sellainen, että sen pahimman shokin jälkeen pyrin aktiivisesti etsimään uutta ajateltavaa, uutta sisältöä ja uutta iloa elämääni. Ja se toden totta tekee hyvää saada surun keskelle muutakin ajateltavaa. Usein kuitenkin loistavan viikon tai hyvän kuukauden jälkeen voi tulla tolkuttoman huono päivä tai surkea viikko, jolloin helposti tuntuu siltä kuin koko asiassa ei sittenkään olisi päässyt lainkaan eteenpäin. Se tuntuu usein käsittämättömän lannistavalta – vähän kuin joutuisi aloittamaan jälleen alusta koko homman. Siinä missä olen tuollaisina hetkinä kokenut aiemmin jotenkin epäonnistuneeni, meneväni asioiden käsittelyssä taaksepäin ja pettyväni itseeni, olen nyt ymmärtänyt, että sellainen vain on surun luonne. Suru ei etene kronologisesti. Suru tulee ja menee, mutta suruprosessin kehitys on kuin nousevaa aaltoliikettä. Tulee huippuhetkiä, tulee aallonpohjia, on myrskyä, ailahteluita ja välillä tyyntäkin, mutta pitkällä tähtäimellä suunta on silti eteenpäin.

elele6.jpg

Sen jälkeen, kun olen alkanut ymmärtää surun luonnetta paremmin, on tuntunut helpommalta hyväksyä sen erilaiset vaiheet osana prosessia. Kun oikein tuntuu paskalta, hengittelen syvään ja muistutan itselleni joskus jopa vähän koomiseen sävyyn, että hei, tämä on vain osa prosessia. On oikeastaan jopa älyttömän vapauttavaa ja helpottavaa luottaa tuohon ajatukseen. Että tämä kaikki paskakin kuuluu asiaan, ja menee lopulta ohi. Koska suru on vain prosessi

elele1.jpg

Yksi olennainen osa tätä prosessia on myös antaa kaikenlaisten tunteiden tulla ja henkilökohtaisesti minulle on ollut tärkeää antaa niiden tulla silloin, kun ne luonnostaan tulevat. Tärkeintä on, ettei niitä fiiliksiä survo jonnekin sielunsa syvimpään nurkkaan hautumaan, koska niin siinä valitettavasti vain käy, että ne eivät sieltä itsekseen katoa, vaan hautuvat ja valitettavan usein myös paisuvat entistä suuremmiksi, ja lopulta vyöryvät ylitse, halusi sitä tai ei. Siksi on parempi antaa tunteiden tulla luonnollisesti silloin, kun niiden aika on. Itke, puhu, huuda, tanssi, ole hiljaa yksin, juokse. Tee sitä, mikä ikinä kulloinkin helpottaa tai tuntuu oikealta, äläkä pidättele. Minä olen kevään aikana itkenyt mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Vietin Rock The Ballet -shown ensimmäisen osan katsomossa liki hysteerisesti itkien ystävien ojentaessa vain sanaakaan sanomatta lisää nenäliinoja ja taputellessa olalle. Hetken aikaa mietin, mitäköhän toisella puolellani istunut ventovieras nainen mahtoi asiasta ajatella, kunnes totesin, että ihan sama. Mitä väliä? Eiköhän se nainen ymmärtänyt, että minulla oli syyni itkeä – ja se syy ei ollut Rock The Ballet. :) On ollut helpottavaa vapauttaa itsensä siitä, mikä sosiaalisten normien mukaan on missäkin hetkessä sopivaa. Olen itkenyt tasan tarkkaan silloin, kun on itkettänyt. Ja hitto vie, se on tehnyt hyvää.

Siinä kohtaa, kun sydän on säpäleinä, saattaa tuntua siltä, että tästä ei selviä. Ei millään. Mutta kyllä sinä selviät. Ja minä. :) Kunhan vain muistat, että ne kaikkein kaameimmatkin tunteet ovat osa suruprosessia ja että prosessin tehtävänä on viedä sinua eteenpäin. Ja lopulta muistat päästää irti. Voimia siskot (ja veljet)!

elele8.jpg

Photos: Masha Rudenko and Beata Paluszkiewicz by Cihan Alpgiray for Elele Turkey August 2012

Related posts

24/06/13

Juhannusyön tunnelmia

17 36 P6210030.JPG

Vaikka tämä bloggaaja oli aikalailla vapaalla juhannuspyhät ja kuvittelin, etten ollut ottanut kuvia juhannuksena juuri ollenkaan, katsoessani muistikortin sisältöä totesin, että tuli niitä kuvia sittenkin napsittua yksi jos toinenkin. :) Ystäväni Laura kutsui siis minut perheensä mökille juhannuksenviettoon ja vietimme keskiyön juhlaa villeissä sinkkutunnelmissa Lauran 66-vuotiaan tädin, tämän ex-miehen sekä ystävättären seurassa ja hauskaa oli! Tosin tuntui, että me Lauran kanssa olimme juhlaporukan laimeinta sakkia. ;)

P6210047.JPG

Miljöönä juhannuksenvietolle toimi Sipoon lähellä Pornaisissa sijaitseva mökki, joka on itse asiassa kirjailija Juhani Ahon ja hänen vaimonsa Venny Soldanin aikanaan rakennuttama. Koko alue oli aivan ihana omenapuineen, kukkivine pioneineen ja kaikkineen. Mökki on nykyään Lauran tädin omistama, mutta sen historia ulottuu siis kauas. Tuntui jännittävältä ajatella, että sama mökki, jossa me yövyimme Lauran kanssa, on aikanaan toiminut Venny Soldanin ateljeena. 

P6210073.JPG

Tänä vuonna juhannus koostui pääasiassa hyvästä ruoasta, pitkistä yöunista (ja lukuisista päivätorkuista), kesäkukista, auringossa lekottelusta, kirjojen lukemisesta, antoisista keskusteluista, naurusta ja kesän tuoksusta. Pääsinpä todella pitkästä aikaa näkemään myös juhannuskokon – en edes muista, milloin olisin viimeksi päässyt tunnelmoimaan juhannuskokon äärelle. Viikonlopun ruokafiilistelyjä ja muita tunnelmia on luvassa vielä erikseen, mutta tässä kameraan tallentuneita otoksia juhannusaaton illalta ja yöltä. :) Toivottavasti teillä muillakin oli ihana juhannus!

PS. Kuulin, että jostain syystä pystykuvat jälleen kellahtelevat nurin, vaikka ongelma saatiin jo välissä korjattua. Olen infonnut Lilyn tekniikkatiimiä asiasta ja toivotaan, että tuo hassu ongelma saadaan pian fiksattua taas!

P6210069.JPG P6210082.JPG P6210083.JPG P6210107.JPG

Kokon lähettyvillä tanssittiin myös juhannustansseja. :)

P6220136.JPG P6220138.JPG P6220142.JPG

Pionit puhkesivat juhannusviikonlopun aikana kukkaan.

P6220145.JPG P6220147.JPG P6220149.JPG

Juhannusruusujen tuoksu on aivan huumaava – suosittelen nuuhkimaan ohi kulkiessa. :)

P6220153.JPG P6220154.JPG P6220156.JPG

Venny Soldanin vanha ateljee toimi yösijanamme.

P6220157.JPG

Lukunurkkaus omenapuun alla. <3

P6220158.JPG P6220159.JPG P6220162.JPG

Juhannussauna lämpiämässä.

P6210114.JPG

Kotitekoinen hyttysverkko. :)

P6220163.JPG P6220164.JPG P6220165.JPG P6220170.JPG P6220175.JPG

Superkuustakin nähtiin vilaus puiden takaa.

P6230220.JPG

Seitsemän kukkaa tyynyn alla – sulhoista ei kylläkään tietoa. ;)

Related posts

23/06/13

Mökkimuistoja ikkunalaudalla

7 25 P6230234.JPG

Kukkuu taas kaikki ihanat! Juhannuksenvietosta ja mökkitunnelmista on kotiuduttu kaupunkiin, mutta ajatukset ovat vielä maalla kukkakedoilla. Kamalan montaa kuvaa ei juhannukselta kameraan tallentunut, mutta otettakoon se nyt totaalisena blogilomana sitten. Muutamat ikuistetut hetket laitetaan jakoon sitten myöhemmin. :) Halusin tuoda ripauksen mökkifiilistä myös tänne kaupunkiin ja poimimme ystäväni Lauran kanssa vielä tienposkesta rönsyilevän rennot kukkakimput kotiinviemisiksi. Tuossa se kimppuni nyt nököttää ikkunalaudalla. :)

P6230223.JPG

Pitäisi muutenkin enemmän nyt kesällä hyödyntää luonnonkukkia, sillä kasvaahan niitä pientareilla ja pusikoissa täällä Helsingissäkin. Tämäkin kimppuni koostuu pitkälti “roskakukista” kuten lupiineista ja koiranputkista ja nätiltä näyttää silti. Monet tuollaiset rikkakasveina pidetyt tienvarsilla rehottavat luonnonkukat ovat itse asiassa tosi hauskan näköisiä maljakossa. Suosittelen!

P6230231.JPG P6230241.JPG P6230239.JPG P6230242.JPG P6230243.JPG

Related posts

20/06/13

Ihanaa juhannusta!

14 26 erin-axtell2.jpg

Olen aina inhonnut kaikenlaisia pakollisia juhlapyhiä monestakin syystä. Niihin liittyy usein kamalasti odotuksia ja valitettavan usein vastassa on ollut vain pettymyksiä. Toinen hankaluus liittyy siihen aiheeseen, jota täällä Pupulandian puolella ruodittiin muutamia viikkoja sitten: ystävyyssuhteisiin. Minulla on monia hyviä ystäviä, mutta en ole oikein koskaan ollut osa mitään yhtä yhtenäistä kaveriporukkaa. Etenkin juhannus on sellainen kaveriporukoiden tai pariskuntien juhla – karataan porukalla jonnekin mökille. Pariskunnat puolestaan suuntaavat kahdestaan tai pariskuntaporukalla mökkeilemään tai esimerkiksi sukuloimaan. Tällainen porukkaan kuulumaton sinkkutyttö jää siinä yhtälössä usein vähän tyhjän päälle. Olenkin viettänyt monet juhannukset vanhempieni kanssa ja samaa suunnittelin myös tänä vuonna. Ilokseni tarjoutui kuitenkin toinenkin mahdollisuus, kun ystäväni spontaanisti kysyi, haluaisinko lähteä hänen ja hänen perheensä kanssa heidän mökilleen. Spontaanista ehdotuksesta innostuneena suostuin mukaan kuokkimaan heidän perhejuhannukseensa. ;) 

Jo eilen aamulla sain kaveriltani intoilevan tekstiviestin, jossa hän pursuili ideoita, mitä kaikkea voisimmekaan mökillä touhuta. Otetaan ihania kesäkuvia, tehdään kukkaseppeleitä, syödään kesäherkkuja, saunotaan ja tehdään kauneushoitoja, kerätään kukkia tyynyn alle, nautitaan auringosta, käydään metsäkävelyillä, luetaan kirjoja ja ehkäpä innostutaan jopa piipahtamaan juhannustansseissa. Ensimmäistä kertaa elämässäni odotan juhannusta innolla! <3 Nyt kiiruhdan pakkaamaan viimeisetkin tavarani ja hurautan pian mökkitunnelmiin. Todennäköisesti kuulette minusta seuraavan kerran siis vasta juhannuksen jälkeen. Ihanaa viikonloppua juhannusta kaikille! :)

Kuva: ERIN AXTELL BY CHRIS CRAYMER IN FIORI DI CAMPO | VANITY FAIR ITALY

Related posts