22/05/13

Treenikassialma: Näytön paikka

2 21 6315_treenikassi.jpg

Huhhuhhuh, katsotaan mitä saan jännitykseltäni tänään aikaiseksi. Tänään nimittäin koittaa koko kevään odotettu hetki: Wannabe Ballerinasin kevätshown ensi-ilta. Joudun vieläkin nipistelemään itseäni, että todellako minä olen siellä lavalla muiden mukana, mutta totta se on. :) Nyt pitää keskittyä olemaan pyörtymättä jännityksestä itse showssa, hah. Kertoilin Treenikassialman puolella taakse jääneestä treenikeväästä ja tämän illan tunnelmista, joten lukekaahan koko juttu sieltä. Ja tietysti, pitäkää minulle peukkuja illalla!

Tänään koittaa se hetki, jota on odotettu ja jota varten harjoiteltu koko kevät. Tänä iltana nimittäin Wannabe Ballerinas esiintyy loppuunmyydylle katsomolle kevätshownsa ensi-illassa. Meillä oli eilen kenraaliharjoitukset asujen kera ja tänään on sitten näytön paikka. Olen puoliksi innoissani ja puoliksi kauhuissani.

Moni on kysellyt Wannabe Ballerinasin treeneistä, että miten usein harjoittelemme. Täytyy sanoa, että tämä on aika kovaa sitoutumista vaativa harrastus, sillä määränpäänä on yleensä joka kauden päätteeksi ihan kunnon mittainen show lukuisine esitysbiiseineen. Treeneissä ei voi käydä, milloin sattuu ja miten huvittaa, koska jokainen joukkueeseen tai tiimiin joskus sitoutunut tietää, että yhdenkin hengen poissaolo vaikuttaa koko ryhmään. Se on toki myös hyvä motivaattori, mutta vaatii tanssijoilta paljon, sillä käytännössä suurin osa arki-illoista menee treenatessa. Lisäksi olemme viettäneet tanssisalilla myös lauantaipäivät.

Lue koko juttu!

Related posts

21/05/13

Tukka putkelle eli haussa hyvä hiustenkuivaaja

21 27

Koin viikonloppuna sellaisen traagisen hetken, että noin 20 vuotta palvellut hiustenkuivaajani hönkäisi viimeisen henkäyksensä. Kesken kuivailun vehje vain simahti eikä enää sen koommin käynnistynyt. Myönnetään, että olen varmaankin viimeiset 10 vuotta harkinnut uuden hankkimista, mutta koska tuo vanhuskin oli palvellut mainiosti, en sitten koskaan nähnyt syytä uuden ostamiselle. Nyt kuitenkin on edessä uuden hiustenkuivaajan hankinta ja mieluiten mahdollisimman pian, sillä minä kuulun kyseisen laitteen suurkuluttajiin. Tiedän, että asiassa on eri koulukuntia ja joillekin kavereilleni koko hiustenkuivaaja on täysin tarpeeton vekotin, mutta ainakin tälle pitkätukalle se on välttämättömyys paristakin syystä: a) aamuisin on aina kiire ja tukka harvoin ehtii kuivua suihkun jäljiltä itsekseen ennen lähtöä ja b) pää alaspäin kuivaamalla luirutukkaan todellakin saa volyymia ja muotoilutuotteistakin saa kuivaajan kanssa paremmat tehot irti.

Surffailin sitten eilen muutaman elektroniikkaliikkeen sivuilla ja etsiskelin tarpeisiini sopivaa hiustenkuivaajaa. Tässä välillä sain onneksi äidiltä lainaksi varakuivaajan, koska oikeasti jo pari päivää ilman tuotti vaikeuksia. Mutta tosiaan, tuon edesmenneen antiikkisen masiinani ansiosta olin tyystin ehtinyt unohtaa, miten monenlaisia vaihtoehtoja sitä onkaan tässäkin asiassa nykyään tarjolla. Mistä sitä nyt tietää, mikä noista kymmenistä ehdokkaista olisi hyvä? Varmasti kaikki ajavat asiansa, mutta ajattelin nyt silti kääntyä viisaampieni puoleen. Hintahaarukka noissa kuivaajissa näyttää ulottuvan 15 eurosta jonnekin lähes satasen tietämiin – onko niillä nyt sitten niin merkittävästi eroa keskenään? Tai onko joku merkki jotenkin aivan must? Toiveissa minulla olisi sellainen hiustenkuivaaja, jossa voi säätää sekä puhalluslämpötilaa että -tehoa. Muita vaatimuksia nyt ei varsinaisesti ole. Tai no myös se, että takaosa olisi suojattu tarpeeksi hyvällä systeemillä, esim. verkolla, jotta hiuksia tai pölyä ei pääse laitteen koneistoon niin helposti. Eli nyt vinkkejä, käyttäjäkokemuksia ja suosituksia jakoon!

Kuva: alkuperäinen lähde ei tiedossa

Related posts

21/05/13

Kauniste – rumuuden karkoitusta keittiössä

18 45 kauniste-keittio.jpg

Bongasin viime syksynä ystäväni keittiöstä Lontoossa aivan erityisen suloisen keittiöpyyhkeen. Jo printistä pystyi päättelemään, että kyseessä on pohjoismainen design, mutta suomalainen Kauniste ei ollut minulle entuudestaan ollenkaan tuttu. Asia unohtui tuolloin, mutta törmäsin tällä viikolla noihin hauskoihin keittiöpyyhkeisiin uudelleen ja muistin asian. Tuumasin, että samalla kun annoin joitakin viikkoja sitten huutia rumille saippuapurkeille, voisin yhtä hyvin kaunistaa myös keittiötä nätimmillä keittiöpyyhkeillä. Hyvä fiilis ja kaunis koti alkavat pienistä asioista, kuten nyt sitten vaikka keittiöpyyhkeestä. 

P5207237.JPG

Itse ihastuin tuohon ystäväni keittiössä näkemääni pastelliseen Sokeri-pyyhkeeseen ja ostin sen omaakin keittiötäni sulostuttamaan, mutta kelpaisi noista söpöläisistä kyökkiini moni muukin. Jos joku muu ihastui näihin, niin lista jälleenmyyjistä löytyy Kaunisteen nettisivuilta ja lisäksi siellä on myös verkkokauppa. :) Valikoimaan kuuluu myös kaikenlaista muutakin kivaa kuten kangaskasseja, kankaita, essuja, yms. Kannattaa tsekata nettisivujen tuotelista sekä verkkokaupan valikoima. Ihastuiko joku muu näihin yhtä paljon kuin minä? Ja minkä noista pyyhkeistä mieluiten itse valitsisitte omaa keittiötänne kaunistamaan?

P5207240.JPG P5207239.JPG

Related posts

20/05/13

Pirun kaunis radioksi

12 34 P5207246.JPG

Lupasin esitellä teille tuon oman Tivoli Audioni, kunhan saisin sen kotiin. Tänään kävin sitten innosta puhkuen noutamassa yhteistyön myötä saamani Model Two-radioni, joka muuten on aika samanlainen kuin se lukijakisassa arvottu Pal-matkaradiokin, mutta tässä on kaksi kaiutinta ja muoto on pystyn sijaan tuollainen vaaka. :) Jännitti vähän, että osaankohan itse asentaa vehkeen käyttövalmiiksi asti, mutta ei kyllä todellakaan ollut vaikea tehtävä. Piuhat vain kiinni, töpseli seinään ja valitsemaan radiokanavaa. No valitsin tietenkin Bassoradion. ;) Voin kertoa, että jos meikäläinen sai laitteen paketista käyttöön alle 5 minuutissa, homma on pala kakkua ihan kenelle tahansa!

P5207245.JPG

On aika kivaa, kun nyt makkarissa on myös radio – voi aamutouhujen lomassa kuunnella musiikkia. En oikeastaan ole kuunnellut radiota vuosiin ollenkaan sopivan laitteen puuttuessa, mutta Bassolta löytää usein kaikkea kivaa uutta musiikkia, joten onpa hyvä, että pääsen taas radiomaailmaan mukaan. Olisihan sitä netin kauttakin voinut kuunnella, mutta läppärillä tulee sitten ennemmin kuunneltua Spotifysta omia soittolistoja. Tuonkin laitteen saa toki yhdistettyä läppäriin, mutta jotenkin fiilistelen nyt tuota perinteistä radiota. :) Tuollaiseksi pikkuradioksi Tivoli Audion ääntä on kehuttu tosi paljon ja yllättävän jyhkeä soundi noista pienistä kaiuttimista toden totta lähteekin. Voi olla, että musahifistelijä joutuu vielä jossain vaiheessa hankkimaan järeämmät kajarit tuohon rinnalle, mutta kyllä näillä kelpaa Basson tahtiin hytkyä ja hyräillä. :)

P5207252.JPG

Niin ja onhan se hitsin kaunis. Tuota ei tarvitse piilottaa kaappien kätköihin eikä hävetä hyllyn päällä, vaan asettelin Tivoli Audionin kunniapaikalle uusille hyllytikkailleni. Ja sehän istuu siihen kuin nenä päähän. Onpa muuten hauska vaihdella noiden tavaroiden järjestystä. Hylly näyttää joka kerta uudelta, kun siinä on meneillään tuollainen “vaihtuva näyttely”. ;) Mutta eikös ole aika kaunokainen tuo uusi radioni?

P5207249.JPG P5207257.JPG P5207253.JPG P5207258.JPG P5207259.JPG

Related posts