28/07/13

Morning Glory

20 25 P7282653.JPG

Olen aina ollut siinä mielessä aamuihminen, että pidän aamuista. Rakastan etenkin viikonloppuaamujen raukeaa ja rauhallista tunnelmaa ja usein menen mielelläni viikonloppuisinkin suht ajoissa nukkumaan, jotta en menettäisi niitä seuraavan aamun kallisarvoisia hetkiä. Jos hukkaan aamun, tuntuu välillä siltä kuin koko päivän tärkein osa olisi mennyt ohi. Omaan kotiini paistaa ihanasti hiukan tuo aikainen aamuaurinko, joka tuo niin kauniin valon mukanaan. Kaikkein eniten rakastan silti niitä hetkiä, kun kävelee aikaisin viikonloppuaamuna ulkona ja saa hetken verran kuvitella, että kaupunki on kokonaan sinun. 

En sinänsä ole arjessa mikään erityinen aamuvirkku, mutta huomaan, että olen silti ehdottomasti tehokkaimmillani aamuisin. Paras työaika minulle on jossain klo 7-13 välillä. Sen jälkeen huomaan työtehokkuuteni ja -motivaationi yleensä laskevan huomattavasti. Rakastankin kotona työskentelyssä juuri sitä, että voin suoraan sängystä istahtaa koneen ääreen tekemään hommia ilman, että tarvitsee heti miettiä päällepantavaa tai lähteä sykkimään jonnekin aamuruuhkaan. Tällainen rytmi sopii minulle aivan ehdottomasti parhaiten.

Uuvuttavan kevään jälkeen tuntui tuossa alkukesästä, että unentarpeeni oli tosi suuri – 8 tuntiakaan ei tuntunut monesti oikein riittävän. Jotenkin se Roskilde-reissu sai minut siinä määrin irti arkisista kuvioista, että sen jälkeen olen kokenut oloni todella paljon rentoutuneemmaksi ja stressittömämmäksi. Ja se myös näkyy. Yhtäkkiä oloni on ollut paljon levänneempi ja huomaan herääväni aamuisin tosi aikaisin ihan itsestään. Tänään silmät aukesivat ensimmäisen kerran 5.30 – se tosin olin vähän liian aikaisin. ;) Mutta suurimpana osana aamuista olen viimeisten 3 viikon ajan herännyt ilman kelloa 7-8 välillä tai jopa aikaisemmin. Pieni lomafiilis tekee selvästi hyvää ihmiselle. <3 Onko siellä ruudun takana muita aamujen rakastajia?

P7282658.JPG

Related posts

27/07/13

Metsästyssaalis seinällä

17 16 wtf1.jpg

Niin omituisia ja kauheita kuin ne Facebookin sivupalkissa olevat mainokset usein ovatkin, niin joskus sieltäkin voi bongata jotain kiinnostavaa. Mistä lie Facebookin mainosheput tajunneet, että tämä tyttö syttyy mintunvihreälle värille ja glitterille, kun tuo peuran pää ilmestyi siihen sivupalkkiin. Eihän minttua rakastava glitter-harakka voinut vastustaa kiusausta ja niinpä päädyin klikkailemaan itseni varsin mielenkiintoisen verkkokaupan sivuille. White Faux Taxidermy (eli kotoisammin WTF, hohhoo) -nimeä kantava verkkokauppa myy siis erilaisia metsästyssaaliita – eläinystävällisesti tuotettuja tosin. Seinälle ripustettavat eläinten päät ovat nimittäin muovia ja useimmiten väreiltään kaukana todellisesta – useimmiten valkoisia, mutta myös tuon kuvan kaltaisia tuunattuja versioita löytyy. Lattialle levitettävät karhuntaljat ja muut ovat tietenkin tekoturkista. Varmasti jonkun mielestä tämä idea on ihan karmea tällä tavoin läppänäkin, mutta kun ei näitä millään muotoa voi rinnastaa oikeisiin eläimiin, niin minusta nämä ovat jopa aika hauskoja. Kamoon, tuolla mintunvihreällä peuralla on hopeaglitterillä päällystetyt sarvet. ;) Mutta kaipa sitä joku voi pahastua niistä pahvisistakin peuran päistä

En minä nyt ihan tiedä, mihin tuollaisen peuran sijoittaisin, enkä ole ihan varma, haluaisinko sellaista edes kotiini. Mutta onhan tuo nyt aivan älytön. Ja mahtava. :D

EDIT: HAHAHA, joku tarkkasilmäinen lukija ehti jo kommenttiboksissa korjata freudilaisen lipsahdukseni. Tosiaan lyhenne tuosta verkkokaupan nimestä on WFT eikä suinkaan WTF, kuten minä onnistuneesti luin. ;) Näköjään sitä lukee vähän mitä itse haluaa. Syytän aamu-unisia silmiäni. ;)

Related posts

26/07/13

Kotitoimisto on valmis!

34 34 P7262630.JPG

Tiedän, että kotipostauksia tästä nykyisestä kämpästäni on odotettu hartaasti ja nyt saatte ensimmäisen kunnon kurkistuksen tänne asuntooni, kun esittelen vihdoin ja viimein valmistuneen työnurkkaukseni! :) Olen siihen tosi tyytyväinen, enkä olisi voinut valita kalusteita osuvammin. Nyt työpiste koostuu simppelistä String Systemin hyllyköstä pöytälevyllä varustettuna, Calligariksen Ice-tuolista sekä parista Ikean suuresta säilytyslaatikosta. Muutamat yksityiskohdat pääsevät myöhemmin vielä tarkempaan esittelyyn, mutta tässä nyt joitakin kuvia työpisteestäni, jonka sain viimein valmiiksi tänään, kun hain tuon kauniin tuolini kotiin. 

P7262633.JPG

Pähkäilin tosi pitkään sopivan työpöydän kanssa sillä asunto on pieni ja sen takia kaipasin jotakin näppärän kokoista ratkaisua, jonka yhteydessä olisi silti säilytystilaa eikä työergonomiasta tarvitsisi tinkiä. Monet kapeat pöydät ovat kauniita ja kätevän pieniä, mutta fysioterapeutti on ohjeistanut minut sellaisen pöydän ääreen, jonka syvyys riittää siihen, että läppäri mahtuu tarpeeksi kauas, jotta pystyn työskennellessäni lepuuttamaan käsivarsia pöydän päällä. Auttaa kuulemma hartiaseudun ongelmiin tuollainen työasento. :) Vaihtoehtoja oli monia, mutta aikani asiaa tuumailtuani päädyin tuohon designklassikko Stringiin, joka on kooltaan ja ilmavalta ilmeeltään juuri tällaiseen pieneen asuntoon passeli ratkaisu. Iso plussa tietysti tulee myös muunneltavuudesta, sillä hyllykorkeutta, hyllyjen määrää ja muita osia voi sitten tarpeen mukaan muunnella ja hankkia vaikka lisää osiakin, jos tarpeet joskus muuttuvat.

P7262647.JPG

Ostin String Systemini Finnish Design Shopista, josta olen aiemmin tehnyt muitakin kodin hankintoja. Tällä kertaa tilanne oli siinä mielessä erilainen, että heti muuttoni jälkeen Finnish Design Shopista otettiin yhteyttä ja ehdotettiin yhteistyötä, mikäli tarvitsisin uuteen kotiin jotakin. Kun lopulta päädyin työpöytävalinnassani Stringiin, sain Finnish Design Shopista siitä pienen alennuksen. Varsinainen yhteistyö on kuitenkin enemmän teitä varten ja tulossa vasta vähän myöhemmin. :)

P7262636.JPG

Työtuolin valinnasta kirjoittelinkin jo aiemmin tällä viikolla. Näin tosiaan tuon Calligariksen Ice-tuolin ensimmäistä kertaa Fashionweek-blogissa ja sain siitä jonkinasteisen pakkomielteen. Ihanaa nyt huomata, miten nätisti se sopii työpöydän pariksi! Ja vaikka tuoli ei varsinaisesti olekaan mikään työtuoli, niin se on todella hyvä istua, joten odotan innolla työhetkiä, kun viimein on epämukavaa keittiöntuolia tai sohvaa parempi istuin alla. Jalkojen kiinnittäminen tuoliin omin voimin osoittautui tosin vähän haasteelliseksi, mutta siitäkin selvittiin. ;) Independent woman, vol. X!

P7262631.JPG

Nyt olen täyttänyt String-hyllykköäni kaikenlaisilla pienillä hyödyllisillä ja kauniilla jutuilla, mutta voi olla, että jossain vaiheessa pitää laittaa niille jotakin ihan oikeatakin tavaraa, kuten mappeja ja muuta, mutta nautitaan tästä kauneudesta nyt kun vielä voidaan. ;) Nuo Ikean säilytyslaatikot ovat muuten aika näppäriä ja tässä tapauksessa toimittavat myös hauskasti apupöydän virkaa. 

P7262629.JPG
P7262632.JPG P7262634.JPG

Qualyn maailman söpöimmät pupu-sakset olen saanut yllätyslahjana joskus Sisustus Carena -verkkokaupasta. :)

P7262635.JPG P7262637.JPG P7262640.JPG

Siirsin Tivoli Audion sponssaamat musiikkilaitteet makuuhuoneen tikashyllyltä olkkariin työpisteen valmistuttua, koska olohuoneessa sitä musiikkia kuitenkin tulee enemmän kuunneltua. :) 

P7262638.JPG P7262641.JPG P7262644.JPG

30-luvulta peräisin oleva Palestiina-juliste on tuliainen niiltä ajoilta, kun isäni työskenteli ja asui Israelissa.

P7262651.JPGP7262648.JPG P7262652.JPG

Related posts

26/07/13

Kesätyttö

19 28 P7262555.JPG

No tässähän kävi niin, että juuri kun olin saanut sen eilisen kenkäpostauksen ulos, niin puhelin piippasi tekstiviestin merkiksi. Ja siellähän se yksi universumin lemppari-ihmisistäni eli Cindy kyseli minua aamupalatreffeille tänään. Nappasin kameran matkaan ja asukuvia uusien kenkien kera saatiin räpsittyä nopeammin kuin olisin arvannutkaan. ;) Tässä siis tuoretta kuvasatoa tältä aamulta!

P7262586.JPG

Esittelin tosiaan juuri eilen ihanat Finskiltä saamani Skin by Finsk -malliston puukengät ja päätin, että tänään kokoan asuni niiden ympärille. Kengät ovat sillä lailla vähän jännän väriset, että ne ovat tuollaiset voimakkaan keltaiset, joissa on mukana vähän oranssiakin sävyä. Virallinen väri kenkälaatikossa taisi olla oranssi, mutta minusta nuo ovat silti enemmänkin keltaiset. Väri on tosi kaunis, mutta ehkä hitusen haasteellinen yhdisteltävä, joten päätin lähteä siitä liikkeelle, että mitkä värit tuon jännän kellanoranssin kanssa sopisivat. No ainakin kesäsuosikkini sininen, josta olenkin viime aikoina vouhottanut useampaan otteeseen. Myös violetti ja pinkki voisivat sopia nätisti tuon sävyn pariksi. Muitakin ehdotuksia otetaan ilolla vastaan! ;)

P7262590.JPG

Tänään lähdettiin viime aikojen lempparini denim-sinisen matkaan ja kengät saivat kaverikseen hihattoman farkkupaidan ja söpön sinikukallisen kellohameen. Tuo farkkupaita löytyi itse asiassa Roskildesta festarituliaisina, koska siellä oli kaikenlaisia festarikauppoja, joista myytiin aika kivojakin vaatteita. Tuo kyseinen paita tarttui matkaan ja pääsi tänään ensimmäistä kertaa ylle. Tyttömäinen kukkahame sen sijaan on Monkilta saatu lahja muutaman kesän takaa. Olen tänä kesänä tykännyt ihan älyttömästi käyttää kellohameita – tosin pyöräillessä saa olla varuillaan, ettei helma lennähdä tuulenvireessä korviin. ;) Nappasin kainaloon myös tuon nätin Pariisin vapputuliaisina tuomani Massimo Duttin nahkalaukun, joka sopi hyvin muun asun väreihin.

P7262522.JPG

Huomaa muuten, miten tämä pieni kasvoille suotu päivetys muuttaa meikkaustottumuksia. Meikkivoide on taas jäänyt käytöstä kokonaan ja kesäisille kasvoille en ole kokenut kaipaavani edes huulipunaa. Pisamat ja poskipuna riittävät mainiosti. :) Ja hei, pakko sanoa vielä noista Finskin kaunokaiskengistä, että hittovie, ne todellakin imartelevat jalkoja. Meikäläiselläkin näyttää noiden kanssa olevan ihan kilometrisääret. Suosittelen siis! :D

P7262535.JPG

Farkkupaita festarilöytö, kukallinen kellohame Monki, nahkalaukku Massimo Dutti, puukengät Skin by Finsk (saatu blogin kautta), aurinkolasit Weekday

P7262563.JPG P7262592.JPGP7262538.JPGP7262599.JPG
P7262610.JPG
P7262614.JPGP7262589.JPG
P7262558.JPG
P7262604.JPG
P7262566.JPG
P7262608.JPG P7262621.JPG P7262520.JPG

Ja loppuun huumorikuva, kun meikäläisellä käy suu koko ajan… ;)

P7262574.JPG

Kuvat: Cindy Riera

Related posts