6/01/13

Kashmirin pehmeät pipo, huivi ja hymy

3 36 P1061713.JPG

Mainitsin ohimennen jossain välissä, että Miika muisti minua yhdistetyllä joulu-synttäri-lahjakortilla kashmir-vaatteistaan tunnetun Arelalizzan putiikkiin ja päätin eilen sitten uhmata flunssaani ja lähteä lunastamaan tuota lahjaani. Mikäpä nuhanenää paremmin piristäisi kuin lämmittävä ja pehmoinen neule! Olen tähän asti käyttänyt häikäilemättömästi Miikan kashmir-pipoa, joten tuumasin, että ehkä on ostettava oma, jotta poikakaveri saisi piponsa takaisin omaan käyttöönsä. Kenties joulutontulla oli vähän tämä mielessäkin? :D Olin kuullut huhua, että Arelalizzalle olisi tulossa kaksivärisiä kääntöpipoja, joten ne kiinnostivat ihan erityisesti. Ja kappas, kun liikkeestä löyty vielä ihastuttava vaaleanharmaan ja tuollaiseen neon-sävyyn vivahtavan sitruunankeltaisen yhdistelmä, meikätyttö oli täysin myyty. Tässähän on yhdessä paketissa kaksi ihan erilaista pipoa, tai useampikin, jos joskus haluaa käyttää tuota vielä jotenkin reuna käännettynä. ;) Ja ihanan pipan kaveriksi otin sitten vielä tuollaisen kolmivärisen kaulahuivin, jossa on samaa harmaata ja keltaista sekä vielä mausteena tuollaista luonnonvaaleaa beigeä. Kyllä nyt kelpaa hymyillä, meikittömästä nuhanaamasta viis! :)

PS. Pakko vinkata vielä siitäkin, että eilisellä visiitilläni huomasin, että Arelalizzan liikkeessä Katajanokalla on muuten meneillään ALE. Nyt on siis aika hyvä hetki tehdä kashmir-löytöjä hiukan normaalia edullisemmin! Laadukkaat kashmir-vaatteet kun tuppaavat normaalihinnoin olemaan melko tyyriitä. :)

P1061732.JPG

Related posts

5/01/13

Pikku-flunssa vain

10 69 DSC_0035.JPG

Olen tainnut julkaista nämä peittomonsterikuvat täällä blogissa jo aika monta kertaa, mutta ne vain kuvastavat niiiiin täydellisesti sitä oloa, kun on karmeassa flunssassa tai kuumetaudissa. Olen uudesta vuodesta lähtien kehitellyt itselleni tällaista mojovaa lenssua, joka jatkuu yhä vaan, eikä taida olla ihan heti huomenna ohi. Jostain syystä tämä kuvasarja jaksaa myös kerta toisensa jälkeen riemastuttaa ihmisiä jotenkin erityisen paljon, joten olkaapa hyvät ja vielä kerran: The Blanket Monster! ;)

Onko siellä ruudun takana joku, joka ei ollut vielä ennen tätä päivää nähnyt näitä? Otin nämä kuvat siis noin 2,5 vuotta sitten itselaukaisijalla kotona ollessani kipeänä. Olin tuolloin mukana kuuden vaatteen haasteessa ja lupasin ikuistaa asuni kuukauden jokaiselta päivältä, joten piti sitten ikuistaa todisteeksi nekin pari päivää, joiden ajalta ei ollut asukuvia jaettavaksi. :D Tuo kuuden vaatteen haaste olikin aika kiinnostava projekti, joten jos joku on onnistunut sen missaamaan, niin sivupalkista löytyvästä 6 vaatteen haaste -kategoriasta pääsee lukemaan ja katselemaan tunnelmia vuoden 2010 syyskuulta, kun osallistuin tuohon haasteeseen, jossa kuukauden ajan sai käyttää vain kuutta etukäteen valittua vaatekappaletta (poislukien päällys- ja alusvaatteet). 

DSC_0034.JPG DSC_0036.JPG

Related posts

4/01/13

Bloggaaja – mainostajan marionetti?

55 70 alexa_yudina2.jpg

Parin päivän takainen postaus laatukenkien tunnistamisesta on herättänyt todella mielenkiintoista keskustelua ja ilokseni olen huomannut, että kommentoijien joukkoon on eksynyt myös useita aiheen todellisia asiantuntijoita kuten suutareita ja kenkien valmistukseen perehtyneitä tyyppejä. Jos siis kaipaatte lisätietoa siitä, miten tunnistaa laadukkaat kengät, niin suosittelen paitsi lukaisemaan TÄMÄN postauksen, myös vilkaisemaan ajan kanssa sinne kommenttiosioon tulleet vinkit ja tarkennukset. Ja tietysti osallistumaan keskusteluun, jos mieleen herää vielä ajatuksia, vinkkejä tai kysymyksiä. :)

Varoitetaan nyt jo heti alkuun, että luvassa on piiitkä ja pohdiskeleva teksti, eli sellaisten ystävät huomio! :) Parissa kenkäpostauksen saamassa lukijakommentissa vietiin keskustelua myös aika kiinnostaville sivuraiteille, nimittäin blogeissa esiintyvään markkinointiin, joka on blogimaailman kuuma peruna ja ikuisuusaihe jo ties monetta vuotta – eikä enää vain edes blogimaailman, vaan levittäytymässä keskusteluun myös muun muassa printtimedian osalta, kiitos TÄMÄN ARTIKKELIN. Jos lehti-, mainos- ja markkinointimaailma eivät ole tuttuja työn kautta tai muuten, artikkelissa voi hyvinkin olla aika silmiä avaavaa tietoa monille. Koska olen itse ollut media-alan kanssa tekemisissä jo pitkään, ei juttu sinänsä tuonut tietooni mitään uutta, mutta minusta on hyvä, että näistä asioista keskustellaan. Olen nähnyt joidenkin kritisoivan artikkelia hiukan ylimieliseen sävyyn, oliko tässä nyt todellakin muka jollekin jotain uutta? Osa on jopa ollut sitä mieltä, että tällaisen tietämyksen pitäisi jo kuulua fiksun ja lukutaitoisen ihmisen yleissivistykseen ja koko artikkeli on täysin turhaa itsestäänselvyyksien toistelua. Olen eri mieltä. Media- ja mainosalan kanssa työskentelevän on helppo harhautua ajattelemaan, että artikkelin tarjoama tieto on kaikkien saatavilla, koska nuo asiat ovat alan sisällä niin itsestäänselviä, mutta kuten artikkelin aiheuttama kuohunta on osoittanut, monelle nämä median ja mainostajien väliset kytkökset ovat tosiaan tulleet yllätyksenä. Olen myös sitä mieltä, että se ei palvele ketään, jos ylimielisellä huutelulla yritetään vaientaa tämä syntynyt, kiinnostava keskustelu. Se kuuluisa medialukutaito ei voi koskaan kehittyä, jos nämä keskustelut jäävät mediatalojen ja mainostoimistojen kahvihuoneisiin.

alexa_yudina1.jpg

Moni on blogin kommenttiosiossa kysellyt mielipiteitäni tuosta artikkelista. Pupulandian Facebook-sivuilla ehdin linkatakin juttuun sen ilmestyttyä ja kommentoida aihetta hiukan mutta en ollut ajatellut pureutua teemaan varsinaisesti blogin puolella. Koska aihe kuitenkin tuntuu kiinnostavan monia ja nämä yhteistyökuviot ovat jälleen nousseet pinnalle kommenttiboksissa tällä viikolla, päätin sivuta tuota artikkeliakin tässä samalla. Sen luettuani ehkä ihan ensimmäinen ajatukseni oli se, että on aika surullista, jos mainostajat pystyvät hallitsemaan printtimediaa tiukassa taloustilanteessa tuolla tavoin, jopa kiristämällä. Se ei ole missään tapauksessa aikakauslehtien etu, eikä takuuvarmasti mitenkään ihanteellinen tilanne, mutta ilman mainosrahoja näitä lehtiä ei yksinkertaisesti ole. Lehtimyynnistä saatava osuus on printtimediassa yksi kärpäsen kakka siinä kokonaisbudjetissa, josta ylivoimaisesti suurin osa tulee nimenomaan mainoksista. Haluaisin uskoa, että tilanne ei ole todellisuudessa ihan niin vakava kuin millaista kuvaa artikkeli maalailee, mutta totuuden siemen jutussa ehdottomasti silti on.

Artikkelista syntyy kuva, että printtimedia on vähän kuin puun ja kuoren välissä, nurkkaan ahdistettu, sillä mainosrahoista ollaan täysin riippuvaisia. Toisaalta olen artikkelin luettuani selannut omaa kotilehteäni Trendiä ilahtuneena nimenomaan siitä, kuinka tasapuolisesti palstatilaa sen sivuilla saavat niin pienet ja mainonnan kannalta täysin merkityksettömät brändit kuin suuremmatkin. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii esimerkiksi vuoden parhaita kosmetiikkatuotteita koonnut juttu joulukuun numerossa, sillä tuotteita oli mukana laidasta laitaan ja parhaat tuotteet todella oli valinnut raati, jossa suuri osa porukasta oli lukijoita. Se herättää uskoa, että ihan kamalan syvällä ei vielä olla ainakaan ihan joka lehdessä. Toisaalta on syytä myös miettiä, voiko muotilehden sisältöä ylipäänsä edes rinnastaa vakavampia aiheita käsittelevään journalismiin ja sitä koskevaan säännöstöön. Muodin luonne on nykypäivänä lähtökohtaisesti kaupallinen ja perustuu brändien ja suunnittelijoiden luomiin trendeihin ja tuotoksiin, joten voidaanko sitä koskaan irrottaa tuosta kaupallisesta kontekstista täysin edes journalismin nimissä? Ja onko se ylipäänsä tarpeen?

alexa_yudina3.jpg

Toinen mieleeni herännyt miete jutun luettuani oli, että on mielenkiintoista, kuinka niin median kuin lukijoidenkin taholta erityisesti bloggaajat joutuvat usein kovan kritiikin kohteeksi yhteistyökuvioistaan, vaikka artikkelin esittelemä puoli printtimediasta osoittaa, että lehtimaailma taitaa olla se villimpi länsi tältä osin. Toki blogosfäärissä on nähty kaikenkirjavaa meininkiä mainonnan ja markkinointiyhteistyön tiimoilta viimeisinä vuosina, mutta on myös syytä muistaa, että kyseessä on varsin uusi ilmiö, eikä vielä muutama vuosi sitten minkäänlaisia vakiintuneita käytäntöjä asiasta edes ollut. Puhumattakaan siitä, että puhtaasti harrastuspohjalta muotiblogeja kirjoittavilla nuorilla tytöillä ainakaan tuolloin olisi ollut minkäänlaista tietoa journalistin etiikasta tai piilomainontaa koskevasta lainsäädännöstä. Tai siitä, voidaanko noita sääntöjä suoraan edes soveltaa blogeihin?

Nykyään tilanne on huomattavasti parempi ja ainakin suurin osa tunnetuimmista bloggaajista mielestäni noudattaa erittäin hyvin piilomainontaa koskevaa lainsäädäntöä. Eli käytännössä lukija on aina tietoinen siitä, onko tuote saatu ilmaiseksi ja voi tarkastella juttua siltä osin kriittisesti ja omaa arviointikykyään käyttäen. Sanna Ukkolan artikkelin pohjalta voisi todeta, että samaa ei voi sanoa naistenlehdistä. Vaikka alaa tunteva tietää pelin hengen, on lukemattomia lukijoita, joilla ei ole tuosta oravannahkakaupasta hajuakaan. Senkin takia bloggaajiin kohdistuva ryöpytys on tuntunut usein vähän kohtuuttomalta. Ja samaan aikaan voi miettiä, missä valossa näyttäytyvät nyt ne kaikki lukemattomat printtimedian puolella julkaistut artikkelit, joissa on oltu niin kovin huolissaan muotiblogien eettisestä vastuunkantamisesta, amatööriydestä ja piilomainonnasta. Vaikka kritiikkiä ei muotiblogeissa usein kamalan näkyvästi tuotteille tai brändeille annetakaan, niin ainakin toistaiseksi bloggaajalla on myös ilahduttava vapaus päättää bloginsa sisällöstä täysin itse. Siinä missä printtipuolella saatetaan tuntea painetta nostaa tiettyjen tärkeiden mainostajien uutuustuotteita esille lehden sisällössä, bloggaajat kirjoittavat, mistä itse haluavat. 

alexa_yudina4.jpg

Tuon aiemman kenkäpostauksen kommenteissa heräsi mielenkiintoista keskustelua siitä, millaisia motiiveja bloggaajilla on mainita tai jättää mainitsematta jokin tuote tai merkki jutun yhteydessä. Entä millaisia motiiveja on puolestaan kehujen tai kritiikin taustalla? Toitotetaanko vaate- ja tuotehaaveista kovaan ääneen vain siksi, jotta tekteissä mainittujen brändien markkinointiosastot heräisivät lähettelemään bloggaajalle lahjuksia? Pidetäänkö kriittiset mielipiteet itsellä, jotta ilmaisen tavaran virta ei katkeaisi? Ja sitten jos tohditaan kritisoida, mitähän sielläkin mahtaa olla taustalla? Eikö ilmaista tavaraa ole tullut kyseiseltä lafkalta tarpeeksi? Tällaisia kysymyksiä ja mietteitä pyörii varmaan monenkin lukijan mielessä, vaikka kaikki eivät niitä tohdi ääneen sanoa. Niinpä ajattelin nostaa kissan pöydälle ja jakaa aiheesta omia näkemyksiäni.

Bloggaajia usein kritisoidaan nimenomaan kritiikin puutteesta. Olen itsekin valinnut sen linjan, että en tykkää käyttää aikaani, energiaani tai palstatilaani dissaamiseen, koska usein voi olla kyse siitä, että tuote ei yksinkertaisesti sovi minulle. Etenkin kauneustuotteissa ihmisten ihot ja tarpeet ovat niin yksilöllisiä, että en haluaisi leimata yhtäkään tuotetta surkeaksi vain sen takia, että se ei toimi minulla. Ja toisaalta, miksi edes haluaisin antaa näkyvyyttä tuotteelle, josta en pidä tai joka ei ollenkaan sovi minulle? Ennemmin valikoin kaiken kokeilemani joukosta ne muutamat helmet, jotka oikeasti ansaitsevat tulla mainituiksi. Uskon sen olevan kaikkien etu, myös lukijoiden. Minun osaltani asiassa ei ole sen kummempia piilomerkityksiä ja voin kyllä antaa blogissani myös kritiikkiä, jos koen siihen olevan aihetta. Olen saanut sen käsityksen, että useimmilla tutuilla bloggaajilla linjanveto on aika samankaltainen. 

alexa_yudina5.jpg

Olen nähnyt viime aikoina myös kommentteja liittyen siihen, että positiivisilla kirjoituksilla tai “haikailupostauksilla” pyritään vain epäsuorasti kerjäämään mainostajilta huomiota ja tavaraa. Ymmärrän hyvin, että toisinaan blogeihin kirjatut vaate- ja tuotehaaveet saattavat näyttää mainostajien nuoleskelulta – ja tottahan se on, että joissakin tapauksissa ne joskus ovatkin juuri sitä. On jännä huomata, miten blogimaailma on muutamassa vuodessa muuttunut, sillä muistan joskus kolme vuotta sitten kirjoittaneeni blogiin täysin leikilläni sivulauseeseen, että hohoi te järkkärikameravalmistajat, kunnon kameralle olisi tarvetta. Kyseessä oli täysin läppä, vähän samassa hengessä kuin Joulupukillekin kirjoitellaan. En olisi ikinä uskonut, että siitä voisi seurata jotakin, mutta siinä kohtaa blogimaailma alkoi muuttua. Sain nimittäin pian tuon postauksen jälkeen sähköpostin, jossa minulle tarjottiin lainakäyttöön järjestelmäkameraa. Olin hämmentynyt, mutta ilman muutta iloinen tästä mahdollisuudesta, vaikka missään nimessä huuteluni ei ollut alun perin laskelmoitua vaan leikillistä huulenheittoa. Nykyään tilanne tosin on täysin toinen.

Lähdetään nyt kuitenkin liikkeelle siitä, että tuotehaaveita on muotiblogeissa ollut ihan niiden alkutaipaleelta asti, siis jo silloin, kun mainostajat ja markkinointikoneistot eivät tienneet koko blogeista mitään. Minun silmissäni muotiin jossain määrin kuuluvat unelmat, haaveet ja suunitelmatkin siitä, miten omaa tyyliään haluaisi toteuttaa ja miten villeimmissä unelmissaan haluaisi pukeutua (jos uskaltaisi tai olisi rajattomasti varaa designer-luomuksiin). Se ei ole mitenkään markkinointiyhteistöiden mukanaan tuoma ilmiö, vaan inspiraatiomielessä minusta olennainen osa koko muotiblogi-maailmaa. Näin ollen näitä haaveita ja inspiraatioita usein jaetaan myös lukijoille, ilman mitään sen kummempia taustamotiiveja.

alexa_yudina6.jpg

Maailma on tosiaan muuttunut paljon siitä, kun minä aloitin 5,5 vuotta sitten bloggaamisen. En voinut tuolloin kuvitellakaan, että bloggaamisella voisi vielä joskus ansaita rahaa tai bloggaajia saatettaisiin jollakin tapaa sponsoroida tuotelahjoin. Nykyään suosituilla muotiblogeilla on niin laaja yleisö, että voi joskus hyvinkin käydä niin, että juuri sen tekstissä mainitun brändin edustaja näkee postauksen (tai jopa kuuluu blogin säännölliseen lukijakuntaan) ja spottaa sinä mahdollisuuden. Kyseessähän on win-win-tilanne: bloggaajalle lahjoitetaan kaivattu tuote ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä tuote saa palstatilaa blogissa ainakin sen yhden postauksen verran, ja brändi sitä kautta erittäin kohdennettua näkyvyyttä pikkurahalla. Ja kun sitä tuosta näkökulmasta miettii, niin hölmöähän se tosiaan olisi jättää käyttämättä tällainen mahdollisuus, jos se kerran hyödyttää molempia osapuolia. Eikä kyse ole enää usein pelkästään onnellisista sattumista, vaan jotkut mainostajat, firmat ja PR-toimistot seuraavat blogeja ihan tietoisesti ja ovat usein hyvinkin kartalla siitä, mistä kukin bloggaaja kirjoittelee. Tällä tavoin voidaan tarttua näihin huomattuihin tilaisuuksiin mahdollisimman ripeästi. Luonnollisesti myös bloggaajat osaavat käyttää tätä hyväkseen nykyään joko tarkoitushakuisesti kirjoittamalla ja kovaan ääneen haikailemalla tuotteista, joita haluaisivat tai vaihtoehtoisesti kontaktoimalla suoraan näitä brändejä, joiden kanssa haluaisivat tehdä yhteistyötä. Ylivoimaisesti suurin osa yhteydenotoista tulee silti yhä markkinointitahojen suunnalta bloggaajalle. 

Vaikka bloggaaja tavallaan antaa mainostilaa pilkkahinnalla yhteistyötaholle omassa mediassaan (ainakin verrattuna muuhun maksettuun mainontaan), jos brändi saa näkyvyyden pelkän tuotelahjan hinnalla (joka ymmärrettävästi on firmalle paljon pienempi kuin kuluttajalle), hyödyttää tällainen yhteistyö yleensä kumpaakin osapuolta. Kuten todettua, olisihan se myös bloggaajalta hölmöä olla hyödyntämättä tällainen mahdollisuus, jos sellainen on olemassa. Jaksan silti uskoa, että varsin harva bloggaaja käyttää tätä mahdollisuutta mitenkään tarkoitushakuisesti ja kovin laskelmoiden tekisi postauksiaan. Tai sanotaan niin, että tiedän joidenkin bloggaajien pelaavan tällä optiolla jatkuvasti ja toiset taas eivät käytännössä koskaan oma-aloitteisesti tavoittele yhteistöitä. En näe siinä mitään pahaa, että fiksu bloggaaja ymmärtää oman mediansa markkina-arvon ja hyödyntää sitä. Kommenttibokseissa asia sen sijaan selvästi jakaa mielipiteitä, koska blogi on niin epämääräinen harmaa alue julkisen median ja yksityisen viestintäkanavan välissä. Osa ei näe mitään ongelmaa siinä, että bloggaaja on itse myös aktiivinen osapuoli yhteistyökuvioiden solmimisessa ja osa taas näkisi mieluummin bloggaajan vain passiivisemmassa hyväksyjän tai hylkääjän roolissa. Ja sitten ovat vielä ne, jotka mieluiten pitäisivät blogit täysin mainos- ja markkinointivapaana vyöhykkeenä.

alexa_yudina7.jpg

Omalla kohdallani vierastan hiukan sitä ajatusta, että ottaisin itse yhteyttä brändeihin ja ehdottaisin yhteistyötä – en vain ehkä ole tarpeeksi myyntihenkinen tyyppi sellaiseen. Toisaalta en pidä itseni tai oman asiani tuputtamisesta muille, vaan olen jotenkin ajatellut asian niin, että luotan siihen, että ne minusta ja blogistani kiinnostuneet brändit ottavat kyllä itse yhteyttä, jos haluavat. :) Olen muistaakseni itse ehdottanut yhteistyötä kaksi kertaa tämän liki 6 vuotta kestäneen blogiurani aikana, enkä myönnä tekeväni inspiraatiopostauksiakaan tavarankerjuumielessä, mutta otan ilman muuta vastaan tuotelahjoja, jos ne tuntuvat omanlaisilta tai tuote on ollut muutenkin ostoslistalla. Toisaalta oma kynnykseni yhteydenottoihin ehkä madaltuu siinä samalla, kun bloggaaminen muuttuu ammattimaisemmaksi. Syytä lienee kuitenkin mainita, että olen lukemattomia kertoja myös kieltäytynyt yhteistyömahdollisuuksista ja tuotelahjoista, jos ne eivät ole tuntuneet omalta. Yhtälailla vain pikkuruinen murto-osa saamistani tuotteista päätyy koskaan esille blogin puolella. Eikä tarkoitukseni todellakaan ole leveillä sillä, miten paljon bloggaajille lähetetään tuotteita testattavaksi, vaan ainoastaan antaa realistista näkökulmaa siihen, minkä verran tuotenäytteistä päätyy blogiin asti.

Loppuun voisin vielä sanoa, että bloggaaja on siinä mielessä melko ihanteellisessa tilanteessa, että suuri osa tuotelahjoista lähetetään täysin “pyyteettömästi” sellaisessa hengessä, että “kirjoita, jos haluat”. Toki jokainen ymmärtää, että lähettäjän toiveissa on saada näkyvyyttä blogissa, mutta koska useimmilla bloggaajilla on nähdäkseni edelleen oikeus päättää vapaasti oman bloginsa sisällöstä, tuotteista pääsevät esille luonnollisesti vain ne, jotka koetaan esittelyn arvoisiksi. Suuri osa mainostajista ja yhteistyötahoista on ymmärtänyt pelin hengen ja enää hyvin harvoin kohtaa tilanteita, joissa bloggaajaan kohdistettaisiin suoranaisia paineita kirjoittaa jostakin. Mainostaja ei kuitenkaan voi laittaa sanoja bloggaajan suuhun ja luojan kiitos, todella harva suostuu aivottomasti toistelemaan mainossloganeita, varsinkaan jos tuote ei vastaakaan odotuksia. Sosiaalisen median paras ja pahin puoli piilee juuri siinä, että brändi ei voi hallita siitä käytävää keskustelua – ja tietyllä tavalla bloggaajilla on tässä yhtälössä yleisöineen melko olennainen rooli.  Bloggaaja voi halutessaan (ja joskus haluamattaankin) aiheuttaa brändille joko paljon hyötyä tai paljon haittaa ja siksi minusta olisi kaikin puolin suotavaa, että ainakin suosituimmat bloggaajat tiedostaisivat oman mediansa arvon. 

Mutta kaiken tämän ajatusryöpyn jälkeen olisi kiinnostavaa kuulla teidän mietteitänne? Mitä tuumaavat kanssabloggaajat? Entä lukijat? Tuliko jutussa jotakin ihan uutta vai oliko kaikki jo vanhaa tuttua kauraa? Heräsikö lisää kysymyksiä? Tässä on takuuvarmasti hyvä lähtökohta herkulliselle jatkokeskustelulle, mutta yritetäänhän pitää keskustelun sävy asiallisena, vaikka nämä aiheet tuppaavatkin välillä kuumentamaan tunteita. :)

Psst, yksi mielenkiintoinen huomio lisää! Tämän jutun kuvitukseksi valittu kuvasarja on nimittäin editorial-juttu, ei mainos. Tarkkanäköiselle muodin ystävälle tämä ei ole ihan itsestäänselvyys, sillä nopealla silmäyksellä kuvasarjan jokaikinen vaate ja laukku näyttäisi oleva Louis Vuittonin valikoimaa. Mietinpä vain, mistä paine tällaisen editorialin tekemiselle on mahtanut tulla? ;) Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, what can I say.

alexa_yudina8.jpg

Kuvat: Alexa Yudina by Giovanni Squatriti in Louis Vuitton for Elle Dubai April 2012

Related posts

3/01/13

Haikuja 90-luvulta

9 34 90s.jpg

On hauska välillä huomata, miten mieli muuttuu. Olen joskus nuorena paasannut, etten ymmärrä, miten sellainen kausi kuin 80-luku on voinut lipsahtaa tyylin historiaan. Ja kyllä oli ihan toinen ääni kellossa, kun 80-lukua huokuvat trendit palasivat kuvioihin joskus 10 vuotta sitten. Sen jälkeen jaksoin puolestani vakaasti uskoa ja ennen kaikkea toivoa, että 90-luku ei koskaan palaisi. Pieleen meni sekin. :D Samoja ajatuksia on ollut myös noiden aikakausien musiikista, mutta kummasti vain sisimmässä läikähtää melkoinen nostalgiaryöppy lapsuusiän hittejä kuullessa – ja kuuntelenpa noita vanhoja biisejä jopa aivan vapaaehtoisesti ja mielellänikin nykyään. Ilmeisesti sopiva aika ja etäisyys mahdollistavat uudellen innostumisen melkein mistä vain. Tämä aihe tuli mieleen eilen, kun Miika esitteli minulle innoissaan Bassolta bongaamansa biisin, jonka soundeissa syleillään häpeilemättömästi 90-lukua, vaikka kappale on julkaistu viime vuonna. Ja koukkuun jäin minäkin tuohon Erneston Reelin’-biisiin. Uppoaako teihin? 

PS. Pakko silti sanoa, että ei näitä kyseisiä starojen ysäri-lookeja kyllä ole ainakaan minulla ikävä tullut. :D

Related posts