19/08/13

Kotiinpaluun kruunaus

11 22 insta6.png

Ihana viikonloppu Berliinissä on nyt takana ja viime yönä uni maistui jo oikein makoisasti omassa sängyssä. Pian vielä lisää Berliini-kuvia luvassa ja muutama matkavinkkikin, mutta aloitetaan viikko tällaisella pehmeällä laskulla. :) Katsoin aamulla vällyjen välistä ulos ikkunasta syksyisenä piiskaavaa sadetta ja tuumasin, että tekisipä mieleni jäädä sänkyyn. Freelancerin onnea on se, että töitä voi tehdä vaikka punkasta käsin, jos siltä tuntuu – tai jos ei ole menossa aivan kaikkein hektisin päivä, niin voi jopa ottaa vähän iisimmin. Ostin eilen Berliinistä lentokentältä pari muotilehteä, ehkäpä uppoudun niihin aamupäiväksi. <3

Sitä ennen on kuitenkin pakko jakaa teidän kanssanne ihana sattumus eiliseltä. Olen noin miljoona kertaa painavia kauppakasseja tai matkalaukkua raahatessani haaveillut salaa päässäni, että tarjoutuisipa joku sydämellinen ohikulkija auttamaan. No eilen sellainen hetki tapahtui oikeastikin, kun olin kipittämässä illan hämärässä lentokenttäbussilta kotiin kasseineni. Kotiinpaluuni nimittäin kruunasi joku nuori ja komea pyöräilevä herrasmies, joka ohi ajaessaan hymyillen kysäisi, että onko minulla vielä pitkä matka ja tarjoutui auttamaan painavalta näyttäneen kassini kanssa. Matkaa kotitalon ovelle oli enää muutama kymmenen metriä, joten tällä kertaa en tarvinnut apua, mutta olipa symppis tyyppi! Tuli niin hyvä mieli tuosta kohtaamisesta. :) Ja terkkuja sille hurmaavalle tyypille!

PS. Jos joku ei vielä tiennyt, niin Pupulandiaa voi seurata myös Instagramin puolella, mistä tuo tämänkin postauksen kuva on napattu. :)

Related posts

18/08/13

Pylväiden varjossa

13 26

Yksi paikoista, jotka ehdottomasti halusin nähdä tällä Berliinin reissulla oli Holocaust-muistomerkki, joka on rakennettu Berliinin keskustaan 2003-2005. Paljon keskustelua herättänyt muistomerkki näkyy usein turistien kuvissa korkeine kulmikkaine pylväineen. Kyseessä on siis juutalaisten surmille omistettu muistomerkki, joka koostuu lähes 3000 erikorkuisesta betonipylväästä, jotka on pystytetty hieman sokkeloiseen ja labyrinttimäiseen muodostelmaan. Pylväiden välisillä käytävillä voi vaellella ja jotkut mielellään kiipeilevät niiden päälläkin. Muistomerkki sai aikanaan varsin ristiriitaisen vastaanoton, mutta kyseessä on todellakin hyvin vaikuttava rakennelma. Muistomerkin alapuolella on maan alla myös aiheelle omistettu museo, jossa en itse tällä kertaa käynyt, mutta monet Pupulandian lukijat sitä suosittelivat. 

P8173935.JPG

Säästin visiitin muistomerkin luona iltaan, koska kauneimmillaan jylhä pylväsrivistö on minusta auringonlaskun aikaan hiukan jo hämärtyneessä ja tunnelmallisessa valossa. Jotenkin kirkas päivänvalo ja auringonpaiste eivät vain olisi tuntuneet tekevän oikeutta parhaalla mahdollisella tavalla tuolle varsin pysäyttävälle paikalle. Ja se todella oli varsin pysäyttävä. Voisin jopa kuvitella, että korkeiden pylväiden välissä vaeltelu voisi olla melko meditatiivista puuhaa. Tämä on minusta ihan ehdoton kohde jokaiselle Berliinin kävijälle – todella hieno kokemus. Suosittelen!

Berliinin matkani on sponsoroinut Tjäreborg.

P8173910.JPG P8173917.JPG P8173939.JPG P8173960.JPGP8173940.JPG P8173942.JPG

Related posts

17/08/13

Terkkuja Berliinistä!

24 33 P8173838.JPG

Joku olikin jo ehtinyt kaipailla postauksia tänään, mutta meikätyttö on huidellut ympäri Berliiniä, joten ei ole ehtinyt tänään vielä postailemaan. :) Sää on hellinyt ja reissu tänne oli kuin loikkaus takaisin kesähelteisiin. Aurinko on paistanut täydeltä taivaalta ja lämpömittarin lukemat ovat näyttäneet +27 astetta, joten hyvin on tarjennut! Luvassa on useampikin Berliini-postaus vielä, mutta aloitetaan helpolla eli päivän asulla! 

P8173861.JPG

Eilisen päivän vietin suosikkiliikkeissäni kierrellen Mitten alueella ja ajattelin, että tänänä ja huomenna on sitten aikaa tehdä muutakin. Yleensä tykkään ulkomailla käydä luonnollisesti juuri niissä liikkeissä, joita Suomessa ei ole. Täällä on tullut tällä kertaa tsekattua etenkin viime kesänä bongaamani ihanan ranskalaismerkki Sessùnin liike, jonka tyttömäiset mallit, suloiset printit ja minun vartalotyypilleni täydellisesti istuvat leikkaukset ovat todellakin minun heiniäni. Tsekkasin myös Sandron, American Apparelin, berliiniläisen koruliike Tom Shotin (johon myös ihastuin viime kesän reissulla) sekä monta muuta. Näin elokuun puolen välin jälkeen täällä Berliinissä viedään alennusmyyntien viimeisiä rysäyksiä, joten alet ovat pääasiassa 50-70 % luokkaa ja hyviä löytöjä voi todellakin vielä tehdä – ja olen siis tehnytkin. :) Päivän asu koostuikin tänään noista eilen tekemistäni ihanista löydöistä. 

P8173848.JPG

Eilen tarttui mukaan herkkuja Sandron ja Sessùnin alesta. Ihastuin jo ensisilmäyksellä Havaiji-henkisellä printtikuosilla varustettuihin korkeavyötäröisiin shortseihin ja täydellisesti istuva malli hurmasi lopullisesti. Olen aiemminkin tuskaillut, että tällä vyötärö-lantio-mittasuhteella on vaikea löytää kauniisti istuvia korkeavyötäröisiä alaosia, joten tarraan kiinni hanakasti aina, kun mieluisia sellaisia löytyy. Sessùnin mallit todellakin sopivat meikäläisen mittasuhteille, joten tsekkaan merkin valikoimat aina huolella, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Kauniin ja yksinkertaisen mustan topin puolestaan löysin Sandron alesta. Olin jo jättää topin rekkiin, mutta onneksi tajusin sovittaa ja ostaa, koska se tuntuu sopivan ihan kaiken kanssa. Se on myös juuri sellainen täydellisen klassinen malli ja materiaaliltaan monikäyttöinen, että toimii kauniisti myös juhlavampien asukokonaisuuksien yläosana tarvittaessa. Ja aivan mahtava match korkeavyötäröisten alaosien pariksi. :)

P8173851.JPG

Vaatekaapin uutuuksista koostuvan kombon pariksi valitsin tutut ja turvalliset tohvelikengät, jotka ovat mukavuudessaan myös mainiot kävelykengät. Täällä tulee yleensä käveltyä älyttömän paljon, joten hyvät kengät ovat ehdottomat. Kainalossa keikkui Selected Femmen suosikkilaukku, joka on pitkään nyt ollut paitsiossa, mutta tällä viikolla kaivoin sen taas naftaliinista matkalle mukaan. Huuliin sipaisin sitä MSCHICille itse suunnittelemaani korallinväristä Coral Crush -punaa. Mitäs tykkäätte päivän lookista? Itse tykästyin sekä shortseihin että toppiin ihan älyttömästi, joten voitte olla varmoja, että niitä tullaan vielä näkemään blogin puolella toistekin. :)

Ja nyt jatkuvat taas seikkailut Berliinissä pienen lepo- ja blogipostaus-paussin jälkeen. :) Kiitos vielä Tjäreborgille reissun sponssaamisesta – tähän asti on ollut huippua!

P8173827.JPG

Toppi Sandro, shortsit Sessùn, tohvelikengät Vagabond, laukku Selected Femme, aurinkolasit Lindex, huulipuna MSCHIC (sävy Coral Crush)

P8173859.JPG P8173855.JPG P8173846.JPG P8173832.JPG

En yleensä hymyile kuvissa niin, että hampaat näkyvät, mutta tällä kertaa yllätettiin kesken naurunpuuskan. :D

Related posts

16/08/13

Selkä kuntoon

23 45 P1012251.JPG

Olen pitkään miettinyt, että haluaisin kirjoittaa vähän ryhti-asioista ja selän hyvinvoinnista, koska uskon aiheen koskettavan itseni lisäksi aika montaa muutakin. Tietokoneen äärellä työskentely ja stressaava elämänrytmi nimittäin aiheuttavat takuulla muillekin päänsärkyä, kirjaimellisesti. En ole vieläkään saanut omaa tilannettani täysin korjattua, mutta uskon olevani matkalla oikeaan suuntaan.

Luulen, että useimmat ajattelevat hierontaan menemistä sellaisena arjen luksusjuttuna ja hemmotteluna – niin ajattelin jossain vaiheessa minäkin. Sittemmin suhtautumiseni asiaan on muuttunut. Edelleenkin ajattelen, että hieronta voi olla ihana rentoutushetki arjen keskellä, mutta siinä vaiheessa, kun lääkäri oikeastaan määräsi minut menemään hierontaan, tuntui, että luksuksen sijaan oli kyse jostain ihan muusta. Lääkärin määräyksen taustalla olivat krooniset niska-hartia-jumitukseni, jotka stressiin yhdistettynä alkoivat aiheuttaa minulle migreeniä, josta en ollut kärsinyt koskaan aiemmin. 

P1014007.JPG

Olen koko elämäni kärsinyt huonosta ryhdistä ja muistan teini-iän angsteissa isän patistusten suoristaa selkäni aiheuttaneen minussa suunnilleen päinvastaisen reaktion. Vedin kiukuissani hartiat entistä enemmän lysyyn ja lysyssä ollaan yhä. Olen nyt aikuisella iällä huomannut, että liikunnalla on ryhtiini todella positiivinen vaikutus ja etenkin baletti on aivan mahtavaa ryhtiliikuntaa. Lähes 30 vuoden aikana kertyneitä lihasjumeja ei kuitenkaan auota ihan hetkessä ja luontaisesti väärän asennon, monta vuotta huonossa työasennossa tietokoneella vietetyn ajan ja stressin aiheuttamien jännitteiden tuloksena ollaan tilanteessa, jossa olen suoraan sanottuna aika hemmetin jumissa. Siitä huolimatta kesti varsin kauan, ennen kuin sain sen lääkärin määräyksen jälkeen aikaiseksi mennä hierojalle.

En tiedä, miksi kynnykseni mennä hierojalle oli niin korkea. Ehkä se liittyi siihen, etten ollut koskaan käynyt. Ehkä osittain siihen, että lääkärin sanoista huolimatta ajattelin silti hierontaa sellaisena ylimääräisenä arjen hemmotteluna. Onnekseni tapasin sattumalta thai-jooga-workshopissa viime syksynä hierontaterapeutti Jaakko Jääskeläisen. Menin ihanan Nita Arpiaisen kutsumana käymään muutaman tunnin thai-jooga-sessiossa eräänä arki-iltana ja suurin osa harjoituksista tehtiin pareittain. Valtaosa workshopissa olevista tunsi toisensa tai oli tullut tilaisuuteen kaverin kanssa, mutta minä olin vailla paria. Niin oli myös Jaakko, joten niinpä teimme harjoitukset yhdessä ja puolivahingossa tutustuimme siinä sivussa. Jaakkoa kiinnosti thai-joogan lisäksi myös thaijoogahieronta ja jokin aika jooga-tuokion jälkeen hän otti minuun yhteyttä ja kutsui minut kokeilemaan thai-hierontaa. Monien mielikuvat thai-hieronnasta rajoittuvat suttuisiin ja jouluvaloin koristeltuihin hierontaputiikkeihin syrjäkaduilla, mutta se oikea thai-hieronta on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu.

P1014009.JPG

Marssin Jaakon pakeille mielikuvissani nimenomaan ihanan rentouttava hemmotteluhetki, mutta kylläpä olinkaan väärässä. :D Thaijoogahieronta on varsin fyysistä ja hieroja käyttää siinä omaa kehoaan apuna – ja thai-hieronnan aiheuttamista mielleyhtymistä huolimatta mistää sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse. ;) Ehkä ei ole kaikkein eniten kokeilemaan houkutteleva ja kannustava kommentti sanoa, että hemmottelutuokion sijaan minusta tuntui enemmänkin siltä kuin olisin joutunut kidutuskammioon. Se ei varsinaisesti johtunut Jaakosta, vaan enemmänkin siitä, että vasta siellä hierottavana ollessani oikeastaan tajusin, miten jumissa olenkaan. Tuntuu hullulta, että kaiken kiireen ja stressin keskellä sitä on jotenkin niin etäällä omasta kehostaan, ettei oikeastaan edes tunne niitä kaikkia jumituksia ja jännitteitä, ennen kuin tilanne äityy todella pahaksi, kuten omalla kohdallani kärjistyi migreeniksi. Vasta hierojan kosketuksen kautta tunsin oman kehoni karmaisevan tilan, kun sattui niin pirusti. Niin siis sellaiset asiat sattuivat, joiden ei kuuluisi sattua. En siis saanut hemmotteluhetkeä, vaan kokemus oli varsin kivulias ja fyysisesti rankka, mutta sitä suuremmalla syyllä totesin, että lääkäri oli oikeassa: taidan todella tarvita sitä hierontaa. Niinpä varasin Jaakolta uuden ajan siltä seisomalta.

Nyt kesätauon jälkeen palasin tällä viikolla hierojani pakeille ja lattialla tehdyn thai-hieronnan sijaan kokeiltiin tällä kertaa perinteisempää pöytähierontaa. Kivutonta ei ollut sekään. Kesätauon aikana huomasin itsekin omat jumitukseni ja ehdin jo kaivata hierontatuokioita. Olen ehtinyt laukata balettitunneilla ja hoitaa kotiini työpisteen, jossa ergonomia on kohdallaan fysioterapeutin ohjeiden mukaisesti: tuoli mahdollisimman lähellä pöytää, ryhdikäs asento ja kyynärvarret leväten pöytätason päällä. Jaakko kuitenkin totesi tämän viikon visiitillä niska- ja hartiajumitusteni olevan jo sillä tasolla, että tuskin saisin niitä omin avuin korjattua. Niinpä edessä taitaa siis olla ainakin syksyn verran vähenemässä määrin kivuliaita (toivottavasti ainakin) hetkiä hierojan pöydällä tai lattialla.

P1014012.JPG

Tuntuu, että olen fysioterapeutin ja hierojan ansiosta oivaltanut omasta kehostani merkittäviä asioita. Yksi olennaisin juttu on ollut se, mitä fysioterapeutti sanoi minulle joskus reilu vuosi sitten: on oikeastaan aivan sama, jos tekee joitakin liikunnallisia harjoituksia viikossa, mikäli istuu joka päivä 8 tuntia huonossa asennossa. Tietenkään ei ole turhaa liikkua ja harjoittaa lihaksia sillä tavoin, mutta jatkuva huono työasento tekee oikeastaan sen kaiken fyysisen työn tulokset tyhjiksi. Niinpä olen onnellinen, että minulla on viimein hyvä työpiste, jossa pystyn työskentelemään paremmassa asennossa. Kuten totesin jo alussa, niska- ja selkäpulmieni taustalla on varsin pitkä historia ja monenlaisten asioiden summa, eikä tilannetta korjata hetkessä. Kehoni on oppinut väärän asennon ja tuosta väärästä asennosta pois opetteleminen ei käy hetkessä, mutta toivon ainakin, että olen matkalla oikeaan suuntaan. Toinen iso oivallus on ollut se, että vaikka en aina tunnekaan jumituksiani, se ei tarkoita, etteivätkö ne olisi siellä. Oli oikeastaan aika huikaisevaa tajuta juuri se, että vasta toisen ihmisen kosketus sai minut kunnolla kosketuksiin oman kehoni kanssa – siinä on jopa jotakin aika runollista.

Omien selkäpulmieni kanssa taistelleena haluan sanoa teille, että tehkää tilanteelle jotakin jo ennen kuin se ajautuu tähän pisteeseen, missä minä olen. Korjatkaa työasentonne, liikkukaa, käykää hieronnassa, pitäkää työskentelyn lomassa taukoja ja verrytelkää. Pienillä jutuilla voi olla huima vaikutus! Itse uskon vahvasti, että omalla kohdallani paremmat ajat ovat edessä. Ja lienee hyvä herätä tilanteeseen nyt ja huoltaa kehoa, kun vielä on nuoruutta ja terveyttä jäljellä. :)

Haluan tässä yhteydessä myös jeesata ystävääni Jaakkoa, joka on todellakin ollut aikamoinen ihmemies ja laittanut mielikuvani hieronnasta täysin uusiksi. Jos siis tarvetta tai kiinnostusta olisi hieronnalle, niin tässä on hieroja, jota voin tyytyväisenä asiakkaana lämmöllä suositella. Lisätietoa erilaisista hieronnoista, hinnoista sekä Jaakosta itsestään löydätte hänen nettisivuiltaan TÄÄLTÄ. Jaakko tarjoaa nyt kaikista elokuun aikana varatuista ajoista 10 euron alennuksen Facebook-sivujensa tykkääjille, joten jos haluatte mennä kokeilemaan, niin käykää ensin tykkäämässä sivuista ja käykää sitten varaamassa aika netin kautta tai ottakaa yhteyttä Jaakkoon. :) Aika voi siis mennä myöhempäänkin syksyyn, kunhan se vain varataan elokuun aikana. Postauksen kuvat ovat Jaakon entisistä työtiloista Tehtaankadulta, mutta nykyään hänen toimitilansa sijaitsevat ihan Helsingin keskustassa Eerikinkadulla.

P1014010.JPG

Kuvat: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts