29/01/13

Sneak peek SAND AW13 -mallistoon

24 35 P1232379.JPG

En olekaan vielä paljastanut teille asiaa, mutta kävin viime viikolla pienellä minimatkalla Kööpenhaminassa, sillä vaatemerkki SAND kutsui minut ennakkoon kurkkaamaan ensi syksyn mallistoaan, joka esitellään virallisesti tällä viikolla järjestettävällä Kööpenhaminan muotiviikolla. Pieni irtiotto viime aikojen murhemielisistä tunnelmista teki kyllä tosi hyvää, ja itse asiassa olen suuntaamassa Köpikseen tällä viikolla uudelleen, sillä 2OR+BYYAT kutsui minut muutamaksi päiväksi muotiviikolle. Mutta siitä lisää vähän myöhemmin ja nyt keskitytään siihen SANDiin! :)

P1232351.JPG

Oli aika jännittävää päästä reissuun, sillä uutuusmallistoa minulle esitteli itse Marie Sand, joka on merkin perustajien tytär. Myönnän, että SAND ei merkkinä ole minulle ollut mitenkään älyttömän tuttu entuudestaan, koska tällä hetkellä sillä ei ole Helsingissä omaa liikettä, vaan sitä myydään ainoastaan Stockmannilla, jossa harvoin asioin vaateostoksilla. (EDIT: Postauksen lopussa korjattua infoa asiasta!) Mielikuvissani se on kuitenkin ollut laadukas, tyylikäs ja sellainen ajaton hieman kalliimpi vaatemerkki. Jotenkin olen mieltänyt sen vähän sellaiseksi Filippa K:n tanskalaissiskoksi. ;) Itse asiassa tuo luonnehdinta ei jäänyt mitenkään niin kauas todellisuudesta, vaan mielikuvat vastasivat todellisuutta. Ensi syksyn SAND-mallisto tosin vie merkkiä selvästi vähän entistä räväkämpään suuntaan, joten voisi sanoa, että SAND on noista kahdesta se edgympi isosisko, sillä sen historia ulottuu Filippa K:ta kymmenisen vuotta pidemmälle, 80-luvulle asti. Aika onnistuneen maailmanvalloituksen merkki on silti onnistunut tekemään, sillä sitä myydään nykyään 32 maassa ympäri maailman. Totta puhuen en olisi oma-aloitteisesti todellakaan muistanut, että SAND on alun perin Tanskasta. 

P1232358.JPG

Piipahdin siis SANDin showroomilla Strøgetillä sijaitsevan liikkeen yhteydessä ja pääsin hiplailemaan ja ihastelemaan jo tuota ensi syksyn mallistoa ennakkoon. Olen aika otettu, että he kutsuivat vieraakseen juuri minut, sillä SAND ei ole aiemmin tehnyt bloggaaja-yhteistöitä. Oli siis tosi kivaa päästä tällä tavalla eksklusiivisesti kurkistelemaan mallistoa jo vähän etukäteen. :) En ihan tiennyt, mitä odottaa, mutta voin kertoa, että yllätyin todella positiivisesti. Syysmalliston teemana on ollut kontrasti ja se todella näkyy. Marie kertoikin, että tämän malliston myötä SAND haluaa ottaa askeleen hiukan uudenlaiseen suuntaan suunnittelunsa osalta. Minä liputan ehdottomasti sen suunnan puolesta, koska valehtelematta olisin huolinut ylleni joka ikisen vaatekappaleen tuosta kokoelmasta. 

P1232356.JPG

Syksyn SAND-mallisto edustaa täsmälleen sitä, mistä minäkin pukeutumisessani pidän: kontrasteilla leikittelystä. Maskuliinisten ja feminiinisten elementtien yhdistelyä, sliipatun ja rennon sekoittelua, mattaa ja kiiltävää rinta rinnan sekä ihonmyötäistä ja runsasta yhdistettynä. Suosin itse usein kapeita alaosia siinä, missä yläosassa saa olla enemmän volyymia ja se on juuri tämän malliston keskeinen siluetti. Mieleen jäivät myös musta-valkoinen-värimaailma puuterisilla, persikkaisilla ja viininpunaisen sävyillä höystettynä, papparaistakki-tyyliset laskeutuvat hartialinjat, erllaisten neulosten ja materiaalien yhdistely samassa vaatteessa, nahkaiset yksityiskohdat, muhkeat neuleet ja Chanel-tyyliset jakut hauskoilla yksityiskohdilla, kuten biker-henkisillä leikkauksilla ja vetoketjuilla. Ja kiitosta annan vaatteille erityisesti niiden materiaaleista, sillä jo näppituntumalla tuntee laadun. Villaa, silkkiä, kashmiria, nahkaa, huolellista viimeistelyä, kiinnostavia tekstuureja ja harkittuja yksityiskohtia. Tämä kuulostaa melkein mainokselta, mutta harvoin innostun yhtä paljon jostakin mallistosta. :) Pääsin tsekkaamaan myös miesten syyskokoelman, mutta ajattelin esitellä sitä ihan omassa postauksessaan, sillä kuvasatoa kertyi sen verran, että on parempi jakaa se kahteen postaukseen. Ja miesten muotia kaivanneille lukijoille on vihdoin jotakin annettavaa! ;)

Usein showroomien valaistus on valokuvaamisen kannalta kaikkea muuta kuin ihanteellinen – ja niin tälläkin kertaa. Kuvat eivät siis laadullaan häikäise eivätkä todellakaan tee oikeutta vaattelle, mutta kertokaahan, miltä tuo mallisto teistä vaikuttaa? SANDilta kaipaillaankin vähän suomalaisyleisön reaktioita tähän uuteen linjaan, joten olisi mukavaa kuulla, mitä olette mieltä. :)

P1232352.JPG P1232353.JPG

Mallistossa on yhdistelty rohkeasti erilaisia materiaaleja kuten nahkaa ja villaa sekä sileää neulosta ja paksusta langasta kudottua neuletta.

P1232360.JPG P1232361.JPG

Mallistossa on paljon nahkaisin yksityiskohdin koristeltuja vaatteita. Tämän jakun hihat ovat käärmeennahkan näköiseksi käsiteltyä nahkaa. 

P1232359.JPG

Tässä jakussa on käytetty kiinnostavaa tekstuuria, sillä tuo päällimmäinen osa on tehty niistä vetoketjun hakasista – tuntui tosi jännältä, kun siveli sormilla tuota pintaa. Alla näkyy puolestaan paljettimekko.

P1232372.JPG P1232362.JPG

Tässä näkyy hyvin tuo laskeutuva hartialinja, joka yhdistää montaa malliston takkia. 

P1232378.JPG P1232373.JPG

Mukana mallistossa on myös jonkin verran printtikuoseja, jotka näkyvät erityisesti housuissa. 

P1232375.JPG P1232377.JPG

EDIT: SANDilla on tosiaan ollut Helsingissä Keskuskadulla aiemmin liike, mutta olen ollut itse siinä luulossa, että sitä ei enää nykyään ole. Myös Marie puhui, että Sandilla ei ole Helsingissä omaa liikettä, mutta koska moni lukija on kommentoinut liikkeen sijaitsevan edelleen Keskuskadulla, pitänee tarkistaa asia seuraavalla keskustakäynnillä. :D Mutta lukijalta tuli tietoa, että SANDia mydään myös Maranellossa ja Nectarinessa Stockan lisäksi. :) Ja jos siis jollakulla on varmaa tietoa tuon Keskuskadun liikkeen tilanteesta, niin saa mieluusti valaista asiaa!

EDIT 2: No nyt on varmistettua tietoa asiasta, että kyllä vain se SANDin liike nököttää Helsingin Keskuskadulla edelleen, sillä lukija raportoi, että on viimeksi viime viikolla käynyt ostoksilla siellä. :D No olipa hyvä, että tuli tämäkin nyt sitten tarkistettua ja korjattua! Pitänee vinkata myös Tanskan suuntaan, että kyllä tuo liike edelleen on paikallaan. Ehkäpä kuitenkin annamme Marielle anteeksi tämän kömmähdyksen, sillä onko se nyt ihme, ettei muista ihan joka ikistä putiikkia, jos liikkeitä on 32 maassa. ;)

Related posts

28/01/13

Double denim

22 33 P1282392.JPG

Inspiraationi pukeutumisasioissa on viime päivinä loistanut poissaolollaan, mutta yritinpä silti tänään keksiä jotain kivaa päällepantavaa. Asukuvaajaa ei ole nyt ollut hollilla, joten tänään mentiin taas peilikuvalinjalla, mutta eiköhän tuosta asusta selvän saa peilinkin kautta. :) Olin pitkään miettinyt, että haluaisin jonkun lyhyen farkkupaidan, sillä ainoa omistamani on ollut sellainen pitkänmallinen ja sen sullominen housujen sisään on mahdottomuus – ilman sellaisia vyötärönauhan alta pursuavia kangasmöykkyjä siis. Olinkin iloinen, kun löysin alennusmyynneistä tällaisen hauskan farkkupaidan, jossa on pieni erityinen juju, sillä farkkukankaaseen on painettu vaaleansinisiä pikku-sydämiä. Kaukaa katsottuna ne näyttävät pilkuilta, mutta lähempi tarkastelu paljastaa ne sydämiksi. :)

P1282458.JPG

Olen viime aikoina jotenkin viehättynyt sellaisista univormu-asuista, joissa sama väri jatkuu päästä varpaisiin ja tänään päätin toteuttaa tuon idean denimin avulla. Puin siis farkkupaitani kaveriksi samansävyiset farkut. Kaulusten alle pujotin suosikkikoruni, joka on kyllä ollut loistolöytö, sillä tuo tuntuu sopivan ihan kaiken kanssa ja saa aina mielettömästi kehuja osakseen. :) Jalkaan vedin Rodebjerin karvavuorella varustetut Alfa-korkonilkkurit ja nappasin kainaloon kenkiin matchaavan ruskean Lumi-laukun. Olisin mieluusti pitäytynyt pelkässä denimissä, mutta koska ulkona on kylmä, tuumasin, että lienee parasta, jos laitan takin alle vielä lisää kerroksia. Niinpä farkkupaidan päälle päätyi vielä kummitädiltä äidille ja äidiltä minulle periytynyt Mallimarin bleiseri, joka on edelleen kuin uusi. Tukan sidoin huolettomalle nutturalle ja piristin asua vielä punaisella huulipunalla. 

P1282498.JPG

Farkkupaita H&M, pillifarkut Stefanel, musta bleiseri Mallimari / second hand, kaulakoru Cubus, korkonilkkurit Rodebjer, nahkalaukku Lumi Accessories (Arto / Mhann), huulipuna Diego Dalla Palma (sävy 55)

P1282394.JPG P1282434.JPG P1282480.JPG P9059730.JPG P1282448.JPG P1282506.JPG

Related posts

28/01/13

Kalenterijuttuja, taas

6 30 musla-kalenteri3.gif

Olen kirjoitellut tänne blogin puolelle aika paljon kaikenlaisista ihanista kalentereista, mutta koska kertakaikkiaan vain rakastan kalentereita, niistä olisi luvassa juttua taas. :D Ja eikös tammikuu vielä sopivasti ole vuoden alkua, joten aihehan on ihan ajankohtainenkin, right? Esittelin uuden vuoden tiimoilla ihanan itse printattavan seinäkalenterin ja nyt löysin tuolle söpöliinille kotimaisen vastineen, sillä Musla-blogissa on nimittäin julkaistu myös kaunis itse printattavissa oleva kalenteri, jonka voi tulostaa kolmessa eri koossa, eikä maksa mitään. :) Suloisen kalenterin pääsee printtaamaan itselleen TÄÄLLÄ!

Suosittelen muutenkin tutustumaan tuohon Musla-blogiin, jos ei ole entuudestaan tuttu. Visuaalisesti kaunis ja muutenkin tosi kiva blogi! :)

musla-kalenteri2.gif

Related posts

26/01/13

Vinkki viikonlopuksi: Northen women in Chanel

1 33 northern_women_chanel_01.jpg

Joulukuun alkupuolella avautui Helsinkiin Design Forumin kupeeseen Erottajalle valokuvanäyttely Northern Women in Chanel. Minun on ollut siitä lähtien tarkoitus käydä tsekkaamassa se, mutta niin ne päivät vain hujahtavat ohi ja havahduin taas tilanteeseen, että näyttely on avoinna enää tämän viikonlopun ajan. On siis ehdittävä tänään tai huomenna My o Myn tiloihin avautuneeseen Laboratoryyn katsomaan tuo näyttely, ennen kuin se karkaa seuraavaan paikkaan. Kyseessä on siis valokuvaaja-duo Peter Faragon ja Ingela Klemetzin näyttely, joka toteutettiin vuosina 2010 ja 2011 yhteistyössä Chanelin sekä 45 pohjoismaisen ja baltialaisen huippumallin kanssa. Mukana projektissa ovat olleet muun muassa Freja Beha Erichsen, Helena Christensen, Sigrid Ågren, Frida Gustavsson, Suvi Koponen, Kirsi Pyrhonen ja Carmen Kass. Kaiken huipuksi upean projektin tuotto on vieläpä lahjoitettu hyväntekeväisyyteen.

Nyt tämä näyttely on siis viimeistä viikonloppua Laboratoryssa (Erottajankatu 9 B, sisäpiha) eli viimeinen mahdollisuus nähdä tuo upea valokuvakokoelma on huomenna 27.1.2013. Laboratory on avoinna klo 11-18 ja sisäänpääsy ei maksa mitään. Eli jos olette Helsingin suunnalla, ette ole vielä tuota nähneet ja näyttely kiinnostaa, niin kannattaa ehdottomasti mennä paikalle tänään tai huomenna. Itse menen vaikka yksin, jos en saa ketään kaveriksi mukaan!

Related posts