4/07/17

OHOY – kauniita uimapukuja kierrätysmateriaaleista

8 39

Onpa ollut virkistävää huomata, että kokouikkarit ovat tulleet ryminällä pitkästä aikaa bikinien rinnalle rantamuotiin. Muistelen itse käyttäneeni kokouimapukua viimeksi joskus teininä ja lähinnä sporttaillessani uimahallissa, mutta kokouikkaritrendin myötä uimapuku-osastojen valikoimat ovat nykyään ihan mahtavat. Värejä ja malleja on joka lähtöön, joten sieltä löytää kyllä jokainen mieleisensä.

Bongasin hiljattain kaverini FB-seinältä kiinnostavan tulokkaan pohjoismaisen designin saralla: suomalaisen Hennan ja tanskalaisen Annan merkki OHOY tekee kauniita kokouimapukuja kierrätysmateriaaleista. Uimapukujen ylellinen materiaali on siis ollut edellisessä elämässään mereen kertynyttä muovijätettä ja kalaverkkoja – uuden elämän mereen kertynyt roska saa italialaisessa tehtaassa, jossa siitä työstetään laadukasta uikkarikangasta. Valmiiksi uimapuvuiksi kierrätyskankaat ommellaan Dubaissa valvotuissa ja reiluissa työoloissa. Ja mikä parasta, kertoman mukaan nämä uikkarit kestävät vielä huomattavasti perinteistä paremmin klooria, aurinkovoiteita ja öljyjä eli ne säilyvät kauniina pidempään.

Ihan nerokas idea kierrättää mereen kertyvää jätettä tällä tavoin ja tykkään ainakin itse kovasti OHOYn simppelistä designista yhdistettynä herkullisiin väreihin. Hintaa uimapuvulla on 90€ ja sitä saa ostaa esimerkiksi OHOYn omasta verkkokaupasta sekä TRE-putiikista Helsingistä. Oli niin suunnattomia vaikeuksia valita lemppareita näistä OHOYn kauniista lookbook-kuvista, että saatte nyt aimo annoksen uikkaritunnelmia Suomen koleaan kesään etelän lämmöstä. :)

Translation: I bumped into this lovely Scandinavian swimwear brand OHOY on Facebook and found out that not only is it super stylish but it is also sustainably produced. The material of the swimsuits has been made of plastic waste and fish nets found from the sea. Such cute designs and delicious colours – check it out!

Photos: OHOY Swim

Related posts

3/07/17

Maaginen maanantai

2 23

Kellun vieläkin jonkinlaisessa euforian tunteessa siitä hyvästä, että kohtasin viikonloppuna musiikillisen sielunveljeni. Jotenkin sen kohtaamisen jälkimainingeissa tuntuu ainoastaan luonnolliselta, että tänään törmäsin Spotifyn uumenissa täydelliseen kappaleeseen. En ollut edes ehtinyt kuunnella kappaletta vielä loppuun asti, kun oli lähetettävä se tuolle sielunveljelle kokeiluun myös. Vastaus tuli melkein samantien: “Wau. Tälle ei löydy edes sanoja. Tämä on kuin järjestelmällistä kaaosta. Kiitos!”

Tähän äänimaisemaan haluaisi vain hukkua. Eikä yllätä, että maailman ihanimmalla Nils Frahmilla on tässäkin näppinsä pelissä. :) Laita kuulokkeet korville, silmät kiinni ja anna biisin viedä.

Translation: Probably the most magical song I’ve heard. Naturally Nils Frahm has been involved here also – everything he touches seems to turn into gold, I must say.

Related posts

3/07/17

Viikon ajatus: vastuusta

33

Olet aina vastuussa siitä,

miten käyttäydyt,

riippumatta siitä,

miltä sinusta tuntuu.

Muista se.

 

 

Photo: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts

2/07/17

Avoimuudesta, heittäytymisestä ja tuttujen kaavojen rikkomisesta

3 49

Palasin eilen Espanjan Alicantesta EU-workshopista pää täynnä uutta kiinnostavaa tietoa ja Facebook täynnä uusia kavereita. Lähdin reissuun uteliain mielin ja ilman odotuksia, ja sain taas todeta, että tekee aina hyvää puskea itseään hieman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

EUIPO:n Ideas Powered -workshop oli suunnattu 18-30-vuotiaille nuorille vaikuttajille (en niin välitä tuosta sanasta, mutta näin he itse tapahtumaansa kuvailivat) ympäri EU-maita. Olen itse ikähaarukkaan hieman yli-ikäinen, mutta se ei näyttänyt järjestäjiä häiritsevän, koska kutsuivat minut mukaan. Ja olipa paikalla muutama alaikäinenkin. Meitä oli paikan päällä tosi kiinnostava ja monenkirjava joukko: oli bloggaajia, vloggaajia, valokuvaajia, muusikoita, taiteilijoita, suunnittelijoita, startup-yrittäjiä, politiikan parissa työskenteleviä ja järjestöaktiiveja. Parasta tällaiseen cocktailiin hyppäämisessä on se, että pääsee takuulla tutustumaan mitä erilaisimpiin tyyppeihin, joihin ei normaalioloissa koskaan törmäisi.

Joskus sitä huomaa tuollaisessa joukossa, että läheisin yhteys löytyykin ihan eri tyyppien kanssa kuin ehkä paperilla ajattelisi. Istuin eilen lounaalla taiteilijoita mentoroivan ja omaa dokumenttielokuvaansa tekevän puolalaisen Kamilan, rastapäisen luxemburgilaisen järjestöaktiivin Vickyn ja drone-sovelluksen kehittäneen hollantilaisen Wilcon kanssa. Keskustelimme ihmissuhteista ja sosiaalisesta mediasta, ja toimme pöytään ilahduttavan samanlaisia ja virkistävän erilaisia näkemyksiä.

Yksi mieleenpainuvimmista kohtaamisistani reissulla oli tsekkiläisen lukiolaispojan Kristiánin kanssa. Voisi ehkä kuvitella, että lähtökohtaisesti meillä ei olisi paljoakaan yhteistä, mutta päädyimme keskustelemaan tanssija-nuorukaisen kanssa musiikista ja osoittautui, että meillä on liki identtinen musiikkimaku. Lopputuloksena huomasimme istuvamme saman keskustelun äärellä yhä aamuyön pikkutunteina silmät innosta sädehtien. Ikäni puolesta voisin melkein olla hepun äiti (apua, pelottava ajatus), mutta yhteisen mielenkiinnon kohteen äärellä sillä ei ollut mitään merkitystä.

Loppujen lopuksi omassa arjessa tulee usein ihan tiedostamattaankin elettyä aikamoisen yksipuolisessa kuplassa sen suhteen, millaisia ihmisiä päivittäin kohtaa (riippuu toki esimerkiksi ammatista) ja millaisten ihmisten kanssa vapaa-ajallaan on tekemisissä. Tiedän valtavan paljon ihmisiä, jotka jo lähtökohtaisesti eivät ole kiinnostuneita tai erityisen avoimia kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät paperilla tai ensivaikutelman perusteella edusta sitä ihmistyyppiä, jonka kanssa he kuvittelevat ja olettavat parhaiten tulevansa toimeen. Myönnän harhautuvani itsekin hetkittäin ajattelemaan niin. Uuteen ihmiseen tutustuminen vaatii aina pientä eforttia, aikaa, keskittymistä ja avautumista.

Jotenkin taas tämän loppuviikon kokemuksen perusteella tuli silti sellainen olo, että tekee todella hyvää työntää itsensä joskus tilanteisiin, joissa ei ole ihan niin kotonaan. Workshop oudossa paikassa tuntemattomien ihmisen seurassa aiheesta, josta en tiedä juuri mitään tuntui paitsi kiinnostavalta, myös potentiaalisesti raskaalta ajatukselta. En ole hetkeen ollut niin uuvuksissa kuin sen parin päivän informaatiotulvan, minglaamisen ja tsemppaamisen jälkeen, mutta hitto vie, kun olen iloinen, että lähdin.

Puhuin muutama viikko sitten yhden ystäväni kanssa siitä, kuinka yksipuolisia vapaa-ajan viettopaikkamme ovat täällä Helsingissä. Aina ulos lähtiessämme päädymme samaan baariin ja ravintolaa valitessamme turvaudumme vanhaan tuttuun. Onko ihme, että kaupunki tuntuu pieneltä, jos käy aina samoissa paikoissa ja kohtaa sitä kautta aina ne lähes samat ihmiset?

Sovimme keskustelun innoittamana, että ryhtyisimme tuosta hetkestä alkaen seikkailemaan. Haastaisimme itsemme yhdessä käymään paikoissa, joihin normaalisti ei tulisi mieleenkään poiketa. Ideanamme oli paitsi avartaa omaa käsitystämme kotoisasta Helsingistä, myös tarjota mahdollisuuksia ihan uudenlaisille kohtaamisille – olla avoimia uusille ihmisille ja laajentaa omaa sosiaalista piiriämme. Päätimme, että teemme jonkinlaisen bucket listin, jota ryhdymme toteuttamaan yhdessä ja sitä kautta teemme tilaa ja annamme mahdollisuuksia ihan uudenlaisille elämyksille.

Vielä emme ole päässeet listamme laatimisessa saati toteutuksessa pitkällekään, mutta jo se, että suunnitelma kytee takaraivossa, tuo omanlaisensa sävyn arkiseen puuhailuun. Samaa ideaa voisi hyvin toteuttaa menemällä ihan itsekseen rohkeasti vain erilaisiin tilaisuuksiin, kokeilemalla uusia ja vähän yllättäviäkin harrastuksia tai tarjoutumalla vaikkapa mukaan vapaaehtoistyöhön.

Arkisen aherruksen keskellä vaatii aina hieman erityistä sysäystä poiketa totutusta. Luovuus ja spontaanius kärsivät, kun kalenteri on ahdettu liian täyteen ja takaraivossa tikittävät deadlinet. On helpompi vain pysytellä tutuilla poluilla. Ehkä tämä tajunnanvirtapostaus on enemmän muistutus itselleni kuin mitään muuta, mutta muutkin ovat vapaita ottamaan näistä mietteistä inspiraatiota.

Aina sitä ei edes heti tajua, mikä jonkun uuden tuttavuuden tai kokeilun merkitys omassa elämässä pidemmällä tähtäimellä onkaan. Epäonnistuminen tai käytetty aika johonkin, mistä ei näennäisesti heti ollutkaan hyötyä tai suurta iloa, ei välttämättä ole ollenkaan turhaa. Se on kaikki mahtavaa materiaalia luovuudelle ja itsensä tutkailulle. Jos jotain haluaisin kyetä säilyttämään vanhaksi asti, niin avoimuuden ja uteliaisuuden maailmaa, muita ihmisiä ja uusia asioita kohtaan. Se on varmin tapa pitää mielenkiintoa elämää kohtaan yllä, mieli positiivisena ja sielu nuorena.

Kuvituksena jutussa ne muutamat hassut kuvat, jotka kameraani Alicantessa tallentuivat.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Related posts