26/04/19

Ihania valkoisia valheita

3 22

On jotenkin huvittavaa, että olen muina fangirleinä mennyt juttelemaan Uuden Fantasian levyllä vokaaleja laulaneelle Suadille joskus varmaan melkein 15 vuotta sitten Jyväskylässä opiskeluaikoina, ja muutama viikko sitten lauloin mimmin kanssa duettona karaokea. Näin sitä elämä yllättää! Tiedoksi, että vihaan ja pelkään yli kaiken julkisesti laulamista ja tämä taisi olla elämäni neljäs kerta, kun koskaan lauloin karaokea. Ja vaikka olenkin aivan armoton esiintymisjännittäjä, ammattilaisen rinnalla paniikkia oli ilmassa hiukan tavallista vähemmän. Tiedoksi myös, että kappalevalintamme oli Back Street Boysin I want It That Way. Ja tämä tarina ei ole mikään valkoinen valhe vaan taivahan tosi.

Valkoisia valheita sen sijaan kuullaan Suadin uudella sinkulla, joka ilmestyi viime viikolla ja kantaa nimeä White Lies. En vain väsy hehkuttamasta laulajaa, joka kuuluu mielestäni ehdottomasti tämän hetken kovimpiin suomalaisartisteihin. Eivätkä näytä väsyvän muutamat muutkaan. Aleksi Pahkala ehti jo ylistää energistä biisiä “komeimmaksi indierock-kappaleeksi, jota Suomessa on vähään aikaan julkaistu” ja povata kappaleelle potentiaalisesti kansainvälistäkin menestystä. Kuulen myös itse Suadissa mahtavaa potentiaalia kansainväliselle uralle: vaivatonta, samettista laulantaa, tarttuvia melodioita ja yksinkertaisesti ihan loistavia biisejä. Nyt vain odotellaan malttamattomana sitä kokonaista debyyttialbumia!

Jos haluat tsekata muitakin Suadin kappaleita, niin kurkkaa nämä aiemmin julkaistut postaukset!


Photo: Riku Pihlanto
Artwork: Vilunki3000

Related posts

25/04/19

Tyyli-inspiraatiota menneiltä vuosilta: huhtikuu 2010-2018

6 64

Toteutin viime kuussa Saran innoittamana asuinspiraatiopostauksen menneiden maaliskuiden asukuvilla. Kokosin yhteen postaukseen inspiksiä liki kymmenen vuoden asupostauksista saman kuukauden varrelta ja jutusta tykättiin niin kovin, että siitä toivottiin ihan jatkuvaa juttusarjaa jokaiselle kuukaudelle tulevan vuoden ajaksi. Joten saamanne pitää! :) Nyt on vuorossa huhtikuista asuinspiraatiota vuosilta 2010-2018.

On hauskaa itsellekin tutkailla, kuinka oma tyyli on kehittynyt tai muuttunut vuosien varrella sekä huomata, että monia vaatteita tai asuja voisi käyttää yhä vieläkin. Toisaalta näin tämänviikkoisen Vaatevallankumouksen hengessä on myös kiva nostaa esiin omaa tyyliä tällaisesta näkökulmasta, sillä tosi moni vaatekaapin tuttu ja rakas aarre on yhä edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen käytössä. Paras teko vaateostoksilla on miettiä aina vaatteen elinkaarta omassa garderobissa: voisiko samaa vaatetta nähdä käyttävänsä vielä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Onko laatu sellainen, että se kestää käytössä vuosia? Sopiiko vaate yhteen jo olemassa oleviin vaatteisiin ja ennen kaikkea omaan tyyliin? Kun muistaa nämä mietteet vaateostoksilla, tulee tehtyä ehkä vähemmän huonolaatuisia tai omaan tyyliin sopimattomia ihan turhia hutiostoksia. Täältä löydät lisää ideoita parempiin valintoihin vaateostoksilla ja omalla vaatekaapilla.

Aion vielä tällä viikolla osallistua Instagramin puolella Vaatevallankumoukseen haastamalla yhden brändin kertomaan omasta tuotannostaan, joten haluan tässä yhteydessä kannustaa teitäkin mukaan. Vaatimalla avoimesti ja julkisesti vaatemerkeiltä vastuullisuutta vaikutamme niiden toimintaan huomattavasti konkreettisemmin kuin boikotoimalla. Vaateteollisuuden on muututtava, jotta pystymme suojaamaan sekä ympäristöä, hillitsemään ilmastonmuutosta että varmistamaan ihmisoikeuksien ja reilujen työehtojen toteutumisen. Osallistutaan siis kaikki Vaatevallankumoukseen, jota vietetään tällä viikolla kohtalokkaan Rana Plaza -tehdasonnettomuuden muistoksi, mutta vastuullisuutta voimme (ja meidän tulee) vaatia tämän viikon lisäksi ihan joka päivä. Suosittelen lukemaan myös The Wilde Thingsin ytimekkään postauksen aiheesta.

Voit osallistua Vaatevallankumoukseen näin:

♥ Osallistu Vaatevallankumoukseen tällä viikolla 22.-28.4.2019 ottamalla kuva itsestäsi vaate nurinpäin ylläsi ja postaa se someen. Merkitse kuvaan vaatteen valmistaja ja kysy heiltä #whomademyclothes? Lisää mukaan myös hashtagit myös #fashionrevolution ja #vaatevallankumous sekä tägit @vaatevallankumous ja @fash_rev.

♥ Lähetä suosikkibrändillesi sähköpostia, jossa kysyt jonkun tietyn tuotteen valmistusolosuhteista. Älä tyydy ympäripyöreään vastuullisuusjargoniin, vaan vaadi tarkkoja vastauksia.

♥ Tutustu SASK:n työhön ja tue heidän toimintaansa lahjoituksella!

Kuten Emma Wilde omassa postauksessaa totesi: “Loppupeleissä asia on hyvin yksinkertainen: ei ole ok, että ihmisiä kustaan linssiin ja heidän rahojaan käytetään sellaisten asioiden ylläpitoon, jotka rikkovat ihmisoikeuksia ja aiheuttavat korjaamatonta vahinkoa ympäristölle. Nobody wants that, joten vive la révolution!”

HUHTIKUU 2018

Nahkahousut toimivat aina! Nämä luottopöksyt ovat olleet monen asukriisin pelastaja, samoin kuin myös nuo nikkurit, joita olen käyttänyt ihan valtavan paljon. Kokomusta tyyli on helppo valinta ja tässä yllä on musta kashmirneule- ja kashmirhuivi sekä pippuripintainen villakangastakki ja piristyksenä KN Collectionin vaalea Sansa-pipo.

Arketin heleän punainen villapusero on ollut yksi suosikkilöydöistäni vuosiin ja olen käyttänyt sitä ihan valtavan paljon parina viime talvena. Whyredin kesäinen pääsky-mekko sopii myös viileämmille keleille, kun sen kanssa pukee villapuseron. Korvissa roikkuvat tässä kotimaisen Mamakorun teemaan sopivat korvikset ja käsissä näkyy hauska pillerilaukku, joka on ollut suosikkejani vuosikaudet.

Olen käyttänyt Samsøe & Samsøelta blogin kautta saamaani kukallista pukua ihan älyttömän paljon – sekä yhdessä että erikseen. Hauska asu on varma katseen kiinnittäjä, mutta sitä saa helposti muokattua eri tilanteisiin yhdistelemällä vaatteita eri tavoin. Usein pidän ylä- ja alosaa myös erikseen esimerkiksi juuri tällä tavoin mustien vaatteiden kanssa.

Olin pitkään etsiskellyt jotakin tämän tyylistä mekkoa, kun täydellinen yksilö löytyi Tallinnasta vintage-putiikista ja samalla visiitillä tarttui mukaan myös tuo suloinen vintage-laukku. Jalassa ovat tässäkin tyylissä uskolliset luottonilkkurit.

Pääsin viime keväänä kuvaamaan Barcelonassa suunnittelija-valokuvaaja Kati Langen kanssa ensin haastattelua ja sitten innostuttuamme myös ihan editorial-kuvia. Meillä synkkasi Katin kanssa superhyvin ja rakastan hänen vastuullisen filosofian mukaan valmistettuja vaatteitaan. Tämän asun sain kuvauksista omaksi ja etenkin tuo ihana silkkipusero on ollut käytössä sittemmin lukuisia kertoja.

Monkin pilkkumekko on varmaan vaatekaapin käytetyimpiä vaatteitani ja olen niin innoissani, että nyt alkaa taas olla niin lämmin, että mekon voi kaivaa kaapista käyttöön myös täällä Suomessa. Nämä Liisan minusta nappaamat kuvat ovat muuten ehkä yhdet lemppareistani koskaan.

Musta kashmirneule ja Marimekon pallohousut – toimii! Löysin hauskat housut joskus vuosia sitten Marimekon alennusmyynnistä ja ne ovat hauska arkityylin piristys, mutta mustavalkoinen kuosi ei silti hypi silmille. Jalassa ovat lemppari-loaferit, jotka ovat itse asiassa tällä viikolla päässeet taas talviteloilta käyttöön pariinkin otteeseen.

HUHTIKUU 2017

Marimekon kukallinen takki kuuluu kevääseen ja huhtikuu on juuri se hetki, kun kukat kaivellaan kaapeista. Rakastan tätä takkia ja se on sellainen ihana vaatekaapin statement-vaate.

Kevään tullen tulee kaivettua kaapista myös aina kaikenlaisia vaaleanpunaisia sävyjä. Tämä vaaleanpunainen look näyttää silmään edelleen niin hyvältä, että tekisi mieli melkein saman tien pukea sellaisenaan päälle uudelleen. Takki on Tiger of Swedenin ja rakasta tuota sen pitkää helmaa, jonka kanssa tosin saa olla hieman varovaisena, ettei nuohoa raitiovaunuun istuessa likaisia lattiota. 

Kuten kuvista näkyy, tummanvihreä kuuluu vaatekaapin suosikkisävyihin. Tummanvihreä kashmirneule kiiltonahkahameen kera on ikuistettu Pariisissa. Keinoturkistakki farkkujen ja glitter-nilkkureiden kanssa sen sijaan on kuvattu Helsingin keväisillä kaduilla. Molemmat asut ovat sellaisia, että olen käyttänyt liki identtisinä varmaan tässä ihan tämänkin vuoden puolella. 

Pariisissa kevät oli huhtikuussa 2017 jo paljon pidemmällä kuin Helsingissä – kaduilla tarkeni paljain nilkoin ja kirsikankukat kukkivat. Kokomustaa lookia piristävät tässä punaiset kengät ja huulet. Asun kaikki vaatteet kuuluvat oman vaatekaapin ehdottomiin luottovaatteisiin ja suosikkeihin: vajaamittaiset väljät varkut, hiukan oversize klassinen musta nahkatakki ja punaiset, mukavan matalalla korolla varustetut korkkarit.

Rakastan tämän tyylin kaunista hametta, mutta olen tainnut kerryttää parissa vuodessa muutaman kilon, koska se ei harmikseni tällä hetkellä mahdu oikein päälle. Pitää tiristää kevätlenkeillä kankusta se sentti-pari ihan vain siksi, että mahtuisin jälleen kauniiseen hameeseeni! Tämä Pariisin matka Vesan kanssa on kyllä ollut yksi hauskimmista reissuistani.

HUHTIKUU 2016

Huhtikuussa 2016 piipahdin Santorinin lämmössä ja tämä asu on ainoa, joka sillä reissulla tuli ikuistettua. Kaunis kukkamekko on siinä mielessä näppärä, että värityksensä puolesta ja pitkien hihojensa ansiosta se sopii oikeastaan mihin sesonkiin tahansa. Nuo & Other Storiesin viininpunaiset korottomat avokkaat ovat yksi kenkähyllyni käytetyimmistä kenkäpareista – ne tuntuvat sopivan ihan kaiken kanssa ja koroton, mutta siro malli käy niin juhlatyyliin kuin arkeenkin.

Petroolinsävyinen keinoturkistakki oli vuosi suosikkini, kunnes löysin vieläkin passelimman ja tämän osti tyytyväisenä eräs ystäväni – ja nyt sitten treffailemme talvisin tyylikaksosina. Siniset perusfarkut ovat samat, jotka näkyvät myös siinä vaaleanpunaisessa lookissa vuodelta 2017 ja tykkään hurjasti myös tuon neuleen tiilenpunaisesta sävystä. Nuo aurinkolasit ovat muuten yhdet ylivoimaisista suosikeistani, ja vuonna 2016 huhtikuussa näköjään mukana jokaisessa asupostauksessa.

Tämän kuvan tyyli jäi sellaiseksi kokeiluksi, etten ihan ehkä koe sitä omakseni, vaikka periaatteessa tykkään siitä edelleen. COSin pitkä bleiseritakki on yksi vaatekaappini luottovaatteista ja juuri sellainen aarre, että pelkään koko ajan, että se hajoaa tai repeää tai jotenkin turmeltuu – koska mitä minä sitten meinaan päälleni pukea?! Filippa K:n heräteostoksena löytyneet herrainkengät ovat vuosien varrella osoittautuneet maailman parhaiksi kengiksi ikinä. Pitää varmaan kohta teettää niihin suutarilla uusi pohja, koska pian olen kävellyt ne puhki!

Tämäkin kokomusta tyyli koostuu sellaisista vaatekaapin luottojutuista. Marimekon väljät nahkahousut ovat ihan jatkuvassa käytössä ja pitkä musta villakangastakki on sellainen sopivan rento monenlaiseen tyyliin. Jalassa ovat taas ne samat luottonilkkurit, mutta tuo ihanan värinen huivi on jatkanut minun kaapistani matkaa jonkun toisen onnellisen omistajan hoteisiin. Tässä tyylissä olen muuten pukenut housujen kanssa pueroksi Marimekon Reuna-neulemekon, joka oli vuosia ylivoimainen lempivaatteeni. Jossain vaiheessa vain kyllästyin siihen totaalisesti ja myin pois. Ja niin ihana kuin se olikin, en ole kyllä ikävöinyt. Aikansa kutakin.

HUHTIKUU 2015

Rakastan tätä lookia, mutta ihan sellaisenaan en ole tullut käyttäneeksi sitä tämän jälkeen koskaan. Silkkihousut ja Samujin korkkarit myin joskus eteenpäin kirpputorilla ja takkikin on nykyään kaverin vaatekaapissa, mutta kaunis kukkatoppi ja Samujin kiiltäväpintainen clutch löytyvät meikäläisen kaapista yhä. Tuleeko hyviä ideoita, mihin tuon ihanan topin nyt kesän kynnyksellä yhdistäisi?

Yritin keväällä 2015 lähteä uudelleen bootcut-farkkujen kelkkaan, mutta ei se malli vain taida enää olla minun juttuni. Muistot nuoruusvuosilta ovat yhä liian tuoreet ja minä kaipaan farkuiltani joko kauttaaltaan kapeaa pillimallia tai sitten selkeästi väljempää. Jos muuten jotakuta kiinnostaa, niin nämä Dieselin farkut taitavat olla tälläkin hetkellä kirppiskasassa odottamassa uutta kotia. Arelan valkoinen t-paita on vaatekaapin luottovaate, samoin nuo Marc Jacobsin puuterisävyiset korkkarit. Tässä tyylissä on muuten harteilla sama takki kuin vuoden yhdessä 2018 kuvassa.

Kävin keväällä 2015 Japanissa ja nämä tyylit on ikuistettu Tokion keväisissä tunnelmissa. Musta venepääntiellä varustettu perusneule on täydellisen helppo yhdisteltävä mihin asuun vain ja nuo ihanat Zadig & Voltairen kukalliset silkkihousut ovat maailman täydellisin matkustusvaate. Löysin ne joskus vuonna 2012 New Yorkista jostain outletista. Longchampin laukku on puolestaan outlet-löytö keväältä 2013 Pariisista.

Tämä look ikuistettiin kirsikankukkien keskellä Tokiossa. Samujin ja Libertyn yhteistyömallistosta löytynyt toppi oli pitkään yksi suosikkivaate, mutta myin sen hiljattain eteenpäin. Liehulahkeiset culottes-housut ovat edelleen kevät- ja kesälemppareita vaatekaapissa.

HUHTIKUU 2013 & 2014

Huomaa, että kevättunnelmissa on tehnyt mieli yhdistellä vähän värikkäämmin, kun samaan asuun on päätynyt sekä vaaleanpunaista, pinkkiä että sitruunankeltaistakin. Tykkään tästä lookista yhä, vaikka en tiedä, pukisinko samaa asua ihan tällaisenaan enää tänä päivänä. Nuo pinkit lenkkarit ovat muuten olleet juoksukäytössä tässä tänäkin keväänä jo useampaan otteeseen.

Muistan kuinka pohdiskelin varmaankin vuotta aiemmin, että tohtisiko sitä pilottitakkia käyttää ollenkaan, sillä niihin aikoihin porukka assosioi sen hyvin vahvasti uusnatseihin. Vaan kuinka kävi! Bomberista tuli sekä oman vaatekaapin suosikkitakki (ja tuo nimenomainen Filippa K:n bomber on ollut yllä tälläkin viikolla) sekä melkoinen koko kansan megatrendi. Kainalossa keikkuu Longchampin outlet-laukku, joka on myös ollut vaatekaapin luottokaveri ja jalassa ovat taas ne samat loaferit kuin tälläkin viikolla. Noita kukkahousuja rakastin palavasti vuosia, mutta taisin vuosi tai pari sitten myydä ne kirpparilla eteenopäin.

Huhtiuussa 2013 taisi eron ja muuton jälkitunnelmissa olla muuta mielessä kuin asupostauksien kuvailu ja päivän asuja ei juurikaan tullut kuvattua. Tätä kirpparilta joskus yli 10 vuotta sitten löytynyttä mekkoa olen rakastanut ja käyttänyt aivan valtavasti.

Vaaleanpunainen takkityyli puolestaan on vuodelta 2014 ja voisin mainiosti pukeutua siihen ihan sellaisenaan edelleen – joskin tuon laukun olen tainnut sittemmin myydä eteenpäin. 

HUHTIKUU 2012

Näissä kuvissa näkyy matkagarderobia keväältä 2012 New Yorkista: samat farkut ja villatakki ovat pohjana kummassakin lookissa. Samujin unelmanpehmeä villatakki on edelleen vaatekaapin luottovaatteita, mutta ikivanhat Cheap Mondayn farkut ovat sittemmin jo päässeet kirpparin kautta uuteen kotiin. Myös biker-nahkatakki majailee nykyään kaverin vaatekaapissa, kun itse tykästyin vuosia myöhemmin vähän väljempään malliin.

Tässä näkyy puolestaan reissutyyliä saman vuoden pääsiäisreissulta Barcelonasta. New Yorkin kuvissa näkynyt nahkatakki oli tänä vuonna todella ahkerassa käytössä, kuten kuvista näkyy. Näissä kuvissa on itse asiassa molemmissa ihan identtinen asu – vain housujen printti ja aurinkolasit ovat erilaiset. Vasemmanpuoleiset pöksyt ovat yhä vaatekaapissani, kukkahousut ovat jatkaneet kirpparin kautta elämässä eteenpäin, mutta käytin niitä vuosia ihan valtavan paljon.

Nämäkin kuvat on napattu Barcelonan kaduilla: sama bikernahkatakki harteilla ja Italiasta aikoinaan torilta ostettu nahkalaukku hyppysissä. Pyjama-tyylinen silkkipaita löytyy kaapista edelleen ja näitä kuvia katsellessa tuli inspiraatio pukea se taas pitkästä aikaa. Myös tuo Weekdayn toppi on yhä tallessa: se oli ylivoimainen suosikkipaitani vuosikausia. Pastellisiniset farkut eivät ehkä enää olisi ihan minua, eivätkä kyllä varmaan enää mahtuisi päällekään – ne ovat jatkaneet matkaansa eteenpäin kirpparille jo pari vuotta sitten.

Myös muutama peilikuva tuli napattua keväällä 2012. Kukkahousut olivat silloin ihan valtavan iso trendi ja se näkyi myös meikäläisen vaatekaapissa. Kukkahousuja löytyy edelleen vaatekaapistani (kuten vuoden 2018 kuvista näkyy), mutta näistä housuista molemmat ovat jo löytäneet uuden kodin. Neuleet sen sijaan ovat molemmat yhä tallessa.

HUHTIKUU 2011

Mikähän siinä oli, että joskus muinoin kaikissa farkuissa oli ihan naurettavan pitkät lahkeet. Ilman ompelukonetta ne tuli sitten laiskuuksissaan vain kääräistyä lyhyemmiksi ja eihän tuo nyt ehkä se ihan imartelevin look ollut… Punaiset farkut olivat silloin aikanaan tosi päheät, mutta ovat kyllä sittemmin jatkaneet kirpputorin kautta uuteen kotiin omasta vaatekaapistani.

Samujin ihana tummansininen mekko on edelleen vaatekaappini suosikkeja ja sellaisia suosikkivaatteita juhlatilanteissa, joissa näin lyhyt helma on sovelias. Harva vaate istuu minulle yhtä hyvin kuin juuri tuo mekko.

Näistä asuista en taitaisi pukeutua tänä päivänä enää kumpaankaan. Läpikuultava ruutupaita oli vuosikausia ehdottomia lempparivaatteitani ja se taitaa löytyä kaappieni kätköistä yhä, vaikka ei olekaan tullut käytettyä pieneen ikuisuuteen. Nuo siniset farkut olivat muuten ensimmäiset pillifarkkuni ikinä ja ostin ne aikanaan joskus vuonna 2005 Jyväskylän Spirit Storesta, kun kaikkialla muualla vielä myytiin leveämpää lahjetta. Whyredin kirpputorilta löytyneet nilkkurit olivat myös vuosia suosikkikengät eivätkä vähiten siitä syystä, että ne olivat maailman mukavimmat jalassa. Huomaa muuten, mikä oli noihin aikoihin meikäläisen signature-poseeraus! :D

Hahaa, legendaarinen otsisletti! Otsatukkaan punotusta ranskanletistä tuli ihan älytön hitti, kun keksin taiteilla sellaisen tukkaani joskus ehkä vuotta aiemmin. Sain jatkuvasti kyselyitä, miten tuo kampaus tehdään ja taisin tehdä pari tutorialiakin. Moneen vuoteen ei ole kyllä tullut tätä kampausta enää kokeiltua. Onnistuisikohan letin teko vieläkin… Itse asu ei kyllä sopisi omaan tyyliin enää ja muistan, että tuolloinkin tämä oli kokeilu, josta en sitten ehkä oikein lopulta kauheasti edes tykännyt. Farkkulenggingsit olivat näihin aikoihin kova juttu! Valkoinen kirpparineule on näistä vaatteista ainoa, joka vielä löytyy vaatekaapistani. Monkin miniatyyrivyölaukku ja myöskin toisen kuvan pillifarkkujen tapaan joskus miljoona vuotta sitten Jyväskylän Spirit Storesta löytyneet saapikkaat on myyty kirpparilla on aikoja sitten eteenpäin.

HUHTIKUU 2010

Oi, näitä aikoja! Näytän kuvissa ihan vauvalta ja kaikenlaiset tyylikokeilut kuuluivat näihin aikoihin asiaan. Tosin näistä tyyleistä kumpainenkin voisi periaatteessa sopia tyyliini yhä edelleen. Simppeli mekko bleiserin ja nilkkureiden kera – toimii! Myös tuo Lumin laukku on yhä minulla tallessa. Samoin tallessa on tuo musta trenssi, jonka olen ostanut jo joskus ihan 2000-luvun alussa. Klassikot toimivat aina! Tämä oli sitä aikaa, kun asukuvat napattiin itselaukaisimella ihan omatoimisesti kotona.

Näissä tyyleissä tiivistyy varmaan jotenkin aika täydellisesti vuoden 2010 henki omassa tyylissäni. Farkkuleggingsit ja nuo kiilakorkonilkkurit olivat vaatekaapin uskollisia suosikkeja ja kaulassa roikkui useimmiten äidiltä peritty medaljonki. Beige lyhythihainen neule oli ihan täydellinen vaatekaapin monikäyttövaate ja se oli itse asiassa myöhemmin samana vuonna mukana myös kuuden vaatteen haasteessa, koska mukautui moneen ja sitä pystyi käyttämään myös minimekkona tai tunikana. Harmaa isoilla taskuilla varustettu trikoomekko löytyi kaverin kirpparikasasta ja rakastin sitä vuosia aivan älyttömästi. 

Olisi taas hauska kuulla, mitä mietteitä nämä vanhat tyylit herättävät? Muistuuko mieleen flashbackeja jostain vuosien takaa? Entä mikä tyyli on suosikkinne?

 

Photos: Vesa Silver, Annika Ollila, Liisa Kivi, Arttu Mustonen & Kati Lange

Related posts

24/04/19

Afterwork-podcast: Laiskottelu – elämän parasta aikaa?

15

Onko laiskottelu tuhlattua aikaa vai hyvin käytetty lataus ja nollaus aivoille? Tänään Afterworkin äärellä jutellaan laiskottelun parhaista puolista sekä joutilaisuuteen liittyvistä syyllisyydentunteista. Entä mitä me itse touhuamme, kun on hetki ansaittua vapaa-aikaa ihan yksin?

Afterwork-podcast on muuten nykyään myös Instagramissa, joten tule ystäväksemme myös siellä. Löydät profiilimme nimellä @afterworkpodcast.

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin sekä muiden podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Annika Ollila

Related posts

23/04/19

Kiireestä ja elämän tärkeysjärjestyksestä

5 66

“It’s not about having time, it’s about making time.” Eilinen viikon ajatus oli mielestäni aika osuva miete ajankäytöstä ja prioriteeteista. Vetoamme usein kiireeseen ja osin se on myös opittu tapa, mutta yleensä aikaa kyllä löytyy, jos sitä oikeasti haluaa löytää. Tai ainakin sitä löytyy niille ihmisille ja asioille, jotka ovat itselle oikeasti tärkeitä.

Monesti kuulee sanottavan, että kiire on paljolti itse aiheutettua, joten aika usein voimme syyttää kinkkisistä tilanteista lähinnä itseämme. Toisaalta kiireestä puhumisen ajatellaan symboloivan menestystä ja tärkeyttä – ja vastaavasti siihen vetoavia näkee joskus syytettävän pelkästään huonosta elämänhallinnasta ja turhantärkeydestä. Omakohtaisesti kuitenkin tiedän, että aktiivisella ja paljon tekevällä ihmisellä yksinkertaisesti on usein vähän kiire. Kun tarttuu innolla asioihin, suhtautuu tekemiseensä suurella palolla ja sanoo useammin kyllä kuin ei, kalenteri tuppaa täyttymään. On kuitenkin totta, että hyvään elämänhallintaan kuuluu, että ei kalenteriaan täytä aivan äärimmilleen, muistaa joskus levätä sekä malttaa (tai uskaltaa) sanoa myös ei silloin, kun aikataulu ei oikeasti anna myöten.

*

Vaikka viikon ajatuksessa on vahvasti totuuden siemen, tietenkään tällaiset yleistykset eivät aina päde ja toisaalta priorisointia on pakko tehdä jo elämänhallinnan näkökulmasta. Eivätkä prioriteetit elämän kaikissa hetkissä ole samat. On pelkästään ymmärrettävää, että ruuhkavuosien keskellä väsyneenä omaa yritystään pyörittävän ystävän ajankäytöstä leijonaosan nielaisevat lapset ja perhe, työ sekä arkiset velvollisuudet. Puhumattakaan siitä, että joskus olisi varmasti ihana saada se pieni lepohetki ihan yksinkin, ehkä jopa harrastaa jotakin. Arkivelvollisuudet on kuitenkin hoidettava, ennen kuin alkaa se varsinainen valinnanvapaus.

Eräs tällaisessa elämäntilanteessa painiskeleva ystäväni totesi, että ystävien tapaaminen on nykyisin arjen luksusta. Hän on aina ollut supersosiaalinen ja hänen ystäväpiirinsä on valtavan laaja, mutta perhearjen myötä aika on niin kortilla, että myös ystävyyssuhteissa on ollut pakko tehdä priorisointia. Kun vapaata aikaa on käytössä vain hyvin rajallisesti ja satunnaisesti, tulee mietittyä aika tarkkaan, ketkä ovat ne tärkeimmät ihmiset ja keiden tapaamisesta saa itse energiaa.

Viikon ajatus herätti erityisesti Instagramin puolella keskustelua niin kuvan kommenteissa kuin yksityisviesteilläkin. Joku kommentoi ajatusta myötäillen ja heitti ilmoille ajatuksen, että meidän pitäisi alkaa kiireeseen vetoamisen sijaan ennemmin sanoa vain suoraan, että “tämä ei vain ole minulle prioriteetti”. Olen itse asiasta oikeastaan aika eri mieltä. Ihmiset ja elämäntilanteet ovat erilaisia, enkä oikeastaan ymmärrä, mitä sillä voittaisi, että tokaisisi toiselle päin näköä, ettei jokin hänelle tärkeä asia vain ole sitä itselle. Pahimmillaan tällaisella tulisi vain tarpeettomasti loukanneeksi muita. Ja vaikka uskon vahvasti tuohon viikon ajatuksen toteamukseen, en silti ajattele, että sitä voi aukottomasti yleistää tai yksinkertaistaa tällä tavoin.

Jos mietin asiaa omalla kohdallani, moni ihminen ja asia ovat minulle elämässä tärkeitä, mutta minulla yksinkertaisesti on vain rajallinen määrä aikaa ja tunteja vuorokaudessa, joiden puitteissa on toimittava ja yritettävä siinä sivussa kunnioittaa vielä omiakin tarpeita ja omaa hyvinvointia. Uskon, että moni löytää itsensä tilanteesta, jossa kaikkien velvollisuuksien jälkeen aika ei vain riitä kaikille niille ihmisille ja asioille, joille sitä mielellään soisi. Tai ainakaan sitä ei ole käytössä niin paljon kuin toivoisi. Toisaalta jonkin sortin introverttinä sitä tarvitsee myös yksinoloa ja sillekin on tärkeää pyhittää kalenteriin oma aikansa.

*

Ristiriitoja ajankäytön tiimoilta muodostuu helposti silloin, kun esimerkiksi joku ihminen on itselle prioriteettisijalla, mutta hän itse selkeästi priorisoi muita asioita ja ihmisiä omassa ajankäytössään korkeammalle. Tällöin on ehkä hyvä arvioida kriittisesti, saako itse toiselta sen verran kuin tarvitsee tai kokee ansaitsevansa. Melkeinpä kaikissa muissa tilanteissa kiire tai ajanpuute on tiettyyn pisteeseen asti vain ikään kuin hyväksyttävä osana arkea ja elämää.

Toki omaa elämäänsä voi muuttaa, jos itse ei ole tilanteeseensa tyytyväinen, mutta esimerkiksi yrittäjänä olen hyväksynyt sen, että vastuu työhommien hoitamisesta on aina minulla itselläni. Niinpä en voi delegoida töitä muille tai hoitaa hommiani vähän sinne päin, jos haluan, että töitä riittää vielä huomennakin. Toisaalta rakastan työtäni ja se on korkealla prioriteettieni listalla, joten voisi olla vaikeaa esimerkiksi seurustella ihmisen kanssa, joka ei pystyisi ymmärtämään tätä tai joka itse ei olisi intohimoinen jotakin omaa juttuaan kohtaan.

On myös hyvä tiedostaa, että eri ihmisillä on hyvin erilaisia tarpeita. Ystävyyssuhteessa toiselle voi riittää, että jutellaan kerran kuussa ja toinen haluaisi pitää yhteyttä päivittäin – tällöin on ymmärrettävää, että ristiriitoja ja väärinkäsityksiäkin saattaa syntyä. Olen itse onnekkaassa tilanteessa, sillä minulla on useita läheisiä ja rakkaita ystäviä, mutta ajankäytön näkökulmasta laaja ystäväpiiri on toisinaan haaste, etenkin kun ystäväni eivät juurikaan tunne toisiaan ja viihdyn paremmin itsekin kahden kesken rauhassa keskusteluun syventyen kuin isommalla porukalla kerrallaan.

Tutustun mielelläni uusiin ihmisiin, mutta kun kalenterissa on haasteita löytää vapaita kolosia edes niille kaikkein rakkaimmille ystäville, priorisoin usein niitä tuttuja rakkaita uudempien ja kevyempien tuttavuuksien sijaan, ja se lienee ymmärrettävää. Tärkeimmille ihmisille löytyy (tai ainakin pitäisi löytyä) aina aikaa, kun sille on oikeasti tarve. Elämän prioriteetit mukautuvat tilanteiden mukana, ja kun ystävällä on hätä tai ikävä yltyy liian kovaksi, hänelle raivataan tilaa kalenterista vaikka väkisin ja luovuutta käyttäen, jos ei muuten onnistu. Toisaalta kaikkein tutuimpien tyyppien kanssa on helppo joustaa, kun kaveri voi tulla kylään hikisenä suoraan treeneistä myöhään illalla teelle tai makaamaan sohvalle samalla, kun siivoan. Hiukan etäisemmän ihmisen kanssa tällaista vaihtoehtoa tuskin tulisi edes ajatelleeksi.

Saattaa kuulostaa hiukan karulta, mutta olen joskus todennut, että voin olla tyytyväinen, jos ehdin nähdä niitä kaikkein rakkaimpia ja läheisimpiä ystäviäni edes kerran kuussa tai kahdessa. Ja siinä välissä akuuteimpia kuulumisia ja asioita päivitetään sitten satunnaisesti viestein ja puhelimitse. Onneksi (?) suurin osa läheisistänikin on aika kiireistä ja menevää porukkaa, joten he ymmärtävät oman hektisen arkensa keskellä olla pahastumatta siitä, jos yhteistä aikaa ei aina ole niin usein kuin toivoisi. Toisaalta ystävyys on aina kahden kauppa: jos molemmat ovat joustavia, yhteistä aikaakin yleensä löytyy helpommin. En itse odota ystäviltäni, että he olisivat aina saatavilla tai pahastu siitä, jos kiireinen hetki elämässä sysää tapaamista pitkälle kalenterissa, joten kokisin vaikeaksi myös sen, jos toinen ottaisi herkästi itseensä minun ajankäytölliset haasteeni. Kokemukseni mukaan parhaita ystävyyssuhteita ovat juuri ne, joissa juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin, oli välissä kulunut aikaa sitten vuorokausi tai vuosi.

Romanttisissa suhdetilanteissa ja etenkin uuden suhteen alkuvaiheessa prioriteeteilla ja niihin liittyvällä tasapainolla on usein kriittisempi merkitys kuin ystävyydessä. Yleistyksiä on tarpeetonta tehdä, koska ihmiset ovat erilaisia persoonineen ja tarpeineen, mutta olennaista on, tulevatko omat tarpeet tyydytetyiksi ja löytyykö toisen ihmisen kanssa sellainen tasapaino, jossa molemmat voivat olla onnellisia.

Eräs kommentoida totesi Instagramin puolella osuvasti, että on tärkeää uskaltaa pysähtyä ja katsella omaa elämää ikään kuin ulkopuolelta aina silloin tällöin ja miettiä, että käyttääkö aikaansa sellaisiin asioihin jotka tekevät onnelliseksi. Mitä saan? Mitä annan? Tätä ajatusta voi soveltaa ihan kaikilla elämän osa-alueilla työstä ihmissuhteisiin. Jos toisella ihmisellä kaikki muu menee aina yhteisenajan edelle (puhutaan sitten ihmisistä, harrastuksista, ystävistä tai työstä), tilanne ei ehkä ole silloin ihan tasapainossa. Jokainen haluaa voida tuntea olevansa toiselle tärkeä.

On tärkeää oppia päästämään rohkeasti irti, koska sitä kautta antaa myös toiselle mahdollisuuden tarkastella ja ymmärtää, mikä hänelle on oikeasti tärkeää. Asian tai toisen ihmisen merkityksen kun valitettavasti usein tajuaa vasta silloin, kun sen on vaarassa menettää (tai jo menettänyt). Joskus tällainen rajanveto tarjoaa konkreettisen mahdollisuuden tehdä tarvittavia muutoksia tai vaihtoehtoisesti antaa tilaa jollekin uudelle. Luopuminen tai omien rajojen asettaminen ei ole helppoa, mutta se on vapauttavaa, vie kohti onnellisempaa elämää ja on ennen kaikkea osoitus siitä, että arvostaa omaa itseään.

*

Aina on poikkeustilanteita ja joskus olosuhteet pakottavat prioriteetit tiettyyn järjestykseen. Ylipäänsä ihmisten kapasiteetti käsitellä erilaisia tilanteita, kiirettä, stressiä ja paineita vaihtelee ihan valtavasti. On helppoa ajautua sellaiseen suoritusmoodiin, jossa putkikatseella kiikaroiden ei enää näe metsää puilta. Siksi on tärkeää pysähtyä silloin tällöin kuulostelemaan, tekevätkö omat valinnat onnelliseksi. Ja saavatko ne itselle tärkeimmät ihmiset ja asiat todella omasta ajasta ansaitsemansa siivun.

Ajattelen itse tuota viikon ajatusta siten, että se kehottaa paitsi omien prioriteettien tarkasteluun, myös oman arvonsa kunnioittamiseen. Jos esimerkiksi ihmissuhteessa vallitsee selkeä epätasapaino, voi tehdä hyvää ottaa askel sivuun ja antaa sitä kautta myös toiselle mahdollisuus miettiä uudelleen omia prioriteettejaan. Yleensä se auttaa molempia arvioimaan, onko suhde kummallekin tasa-arvoisen tärkeä.

Myös oman elämän tärkeysjärjestyksen pohdiskelu on hyvä juttu nimenomaan hyvinvoinnin näkökulmasta. Helposti arkea tulee kuormitettua ja elämäänsä haalittua kaikkea sellaista, mikä lopulta ei ole kokonaisuuden näkökulmasta kovinkaan olennaista. Joskus suoritusmoodista irti pääseminen (ja päästäminen) voi vaatia ulkopuolistakin tukea: itse kävin hakemassa jeesiä asiaan terapiasta. Itse asiassa tämä postaus voisikin olla hyvä päättää tarinaan, jonka terapeuttini kertoi minulle ja jonka uskon osuvan ja uppoavan aika monelle kalenteriaan ylibuukkaavalle oman elämänsä supersankarille.

Iäkästä professoria pyydettiin pitämään luento tehokkaasta ajankäytöstä ryhmälle suurten yritysten johtajia. Professori aloitti luentonsa nostamalla pöydälle suuren lasipurkin ja sanoi tekevänsä pienen testin. Seuraavaksi hän täytti purkin suurilla kivillä, kunnes sinne ei enää mahtunut enempää. Hän kysyi yleisöltä: “Onko purkki nyt täynnä?” Yleisö vastasi myöntävästi. Hetken kuluttua professori kysyi uudelleen: “Oletteko aivan varmoja?” Hän otti esiin pienemmän purkin, joka oli täynnä soraa. Hän kaatoi soran kivien päälle ravistellen sitä kevyesti niin, että sora solahti isojen kivien väliin. “Onko purkki nyt täynnä?”, hän kysyi. Yleisö alkoi ymmärtää pelin hengen ja yksi vastasi: “Todennäköisesti ei.” Professori oli tyytyväinen vastaukseen ja nosti pöydälle vielä pienen rasiallisen hiekkaa. Kun hän kaatoi suureen purkkiin, se valui kivien ja soran jättämiin rakosiin.“Entä onko purkki nyt viimein täynnä?” professori kysyi jälleen. Kuulijat vastasivat epäröimättä: “Ei!”

Seuraavaksi professori otti esiin kannullisen vettä, jolla täytti purkin ääriään myöten. Sitten hän kysyi: “Mikä on totuus, jonka tämä testi meille opettaa?” Yksi osallistujista vastasi: “Se osoittaa, että vaikka kalenteri näyttäisi aivan täydeltä, sinne pystyy aina mahduttamaan vielä jotakin.” Professori vastasi: “Ei, se ei ole vastaus, jota etsin. Totuus, jonka voimme tästä oppia on se, että jos emme ensin laita suuria kiviä purkkiin, emme saisi niitä kaikkia mitenkään mahtumaan sinne. Kehotan teitä miettimään, mitkä ovat näitä suuria kiviä elämässänne? Terveys? Perhe? Ystävät? Unelmien toteuttaminen? Velvollisuudet? Opiskelu? Rentoutuminen? Tai jokin muu? Nämä suuret kivet täytyy muistaa laittaa purkkiin ensimmäisenä, koska jos laitamme sinne ensin soran ja hiekan, täytämme elämänne merkityksettömillä pikkuseikoilla, eikä aikaa jää enää niille todella tärkeille asioille. Muistakaa siis kysyä itseltänne, mitkä ovat teidän elämässänne niitä suuria kiviä ja laittakaa ne purkkiin ensin.”

Heräsikö mietteitä? Olisi kiinnostavaa kuulla teidän ajatuksianne!

Photos: Viena K

Related posts