5/10/18

Sohvaperuna Pariisissa

7 39

Tunnetteko te muut koskaan syyllisyyttä siitä, että ulkomailla reissussa tekisikin mieli jäädä vain hotellille tai vuokrakämpälle tuijottamaan Netflixiä sen sijaan, että lähtisi ulos seikkailemaan ja tutustumaan uuteen ympäristöön? Huomaan välillä itse, että mitä hektisempää arkeni on, sitä useammin kaipaan matkoilla ollessani vain sitä löhöilyä ja olemista, ja ennen kaikkea sitä, ettei tarvitsisi ottaa paineita yhtään mistään. Eikä ainakaan siitä, onko nyt ehtinyt koluta vierasta kaupunkia riittävästi, jotta voisi tuntea saaneensa reissusta “kaiken irti”.

Luin juuri jostain kommentin, että yksi parhaista asioista yksin matkustamisessa on juuri se, että ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, jos haluaakin viettää päivän tai illan vain peittojen välissä hotellin sängyssä. Parhaimmillaan syyllisyyttä ei tarvitse potea sellaisesta porukalla tai kaksinkaan reissatessa ja toisaalta syyllisyys saattaa kalvaa, vaikka olisi matkoilla ihan yksinäänkin. Olen kuitenkin itse pyrkinyt luopumaan turhista suorituspaineista ja syyllisyydentunnoista, koska uskon, että keho ja mieli kyllä tietävät, mitä ne kaipaavat. Joskus uusia virikkeitä ja seikkailuja, joskus vain olemista, rauhoittumista ja peiton alla lymyilyä.

Kun lähdin Pariisiin reilu viikko sitten, joku kysyi minulta Instagramin puolella, oliko minulla erityisiä suunnitelmia, mitä aikoisimme siellä asuvan poikakaverini kanssa tehdä. Mietin asiaa hetken ja totesin, että teemme hyvin harvoin minkäänlaisia suunnitelmia sille ajalle, kun olemme yhdessä. Syynä tälle taitaa olla se, että koska etäsuhteessa toisen kanssa saa viettää vain niin rajallisesti aikaa, sitä oikeastaan kaipaa kaikkein eniten ihan niitä tavallisia arkisia hetkiä: sohvalla löhöilyä tv-sarjoja katsellen, heräämistä tutusta kainalosta, pitkiä keskusteluita kasvokkain, yhteisiä aamupalahetkiä ja iltakävelyitä lähikortteleissa. Sellaisista omista yhteisistä pienistä rutiineista tulee yllättävän tärkeitä, kun ne eivät olekaan itsestäänselvyys. Ja kun jälleennäkemisen hetki koittaa, harvemmin edes kaipaa mitään kamalan ihmeellistä tai erityistä ohjelmaa ja tekemistä.

Nyt viimeksi Pariisissa ollessani koin ripauksen verran syyllisyyttä siitä, että seikkailin lopulta kaupungilla hyvin vähän itsekseni poikakaverin ollessa töissä. Sen sijaan nukuin niin pitkään, kun nukutti ja naputtelin työhommia kämpällä päivisin hänen poissaollessaan. Toisaalta, eihän meistä kumpikaan lomalla ollutkaan – pidin vain etätoimistoa “Pariisin konttorilla”.

Olen aiemminkin puhunut siitä, että kotoa yleensä työskentelevälle tekee joskus hyvää päästä jonnekin muualle. Kotiympäristössä hoidettavien hommien, tapaamisten ja arkisten askareiden tulva ei lopu koskaan, mutta toisessa kaupungissa ja uudessa ympäristössä voi toisinaan keskittyä paremmin ja sallia paremmalla omatunnolla itselleen myös niitä velvollisuuksista vapaita hetkiä. En tiedä, mistä moiset syyllisyydentunnot tietoisuuteeni luikertelivat, mutta haistatan niille nyt tietoisesti pitkät, koska ei ole olemassakaan yhtä oikeaa tapaa olla reissussa. Tämänkertainen olikin enemmän arkea ja tavallista elämää, ja erikoisten elämysten sijaan matkan huippuhetket olivat yhteisen jäätelöpurkin ja sipsikulhon kauhomista Netflix-maratonin äärellä.

Ylpeänä voin siis kertoa, että Pariisin matkani saldoon kuului:

♥ kaksi kautta Game of Thronesia (en uskaltanut sinkkuna katsoa sitä yksin, joten poikakaveri joutui nyt “uhrautumaan” ja katsomaan kaksi viimeistä kautta turvanani, haha) sekä aika monta jaksoa Modern Familya

♥ lukemattomia pöniköitä jäätelöä ja vähintään yhtä monta pussia sipsejä Suomesta roudattujen dippien kera

♥ yksi muotinäytös (josta lisää huomenna!)

♥ optisen alan messut ja silmälasitrendien opiskelua

♥ yhdet synttärijuhlat

♥ kymmenisen metrolippua

♥ puolikas kirja Haruki Murakamia (Kafka rannalla)

♥ kaksi kotiinkuljetuksella tilattua illallista

♥ yksi leppoisa kävely Saint Martinin kanaalilla

♥ kaksi kierrosta vintage-putiikeissa (reissun ostossaldo: nolla)

♥ yksi kokonaan kotona sarjamaratonin merkeissä vietetty päivä poikakaverin kainalossa (ihan parasta – ja taisi olla juuri sitä mitä kumpikin sillä hetkellä kaipasi!)

♥ kaksi hampurilaisateriaa, kaksi pizzaillallista, yksi japanilainen herkkuhetki sekä yksi kiinalainen lounas (ja ravintolavinkkejä on luvassa ensi viikolla!)

Ehkä tuo viikko rentoine työtahteineen ja löhöilyineen tuli ihan tarpeeseen tässä kohtaa, koska nyt on 1,5 vuorokautta paluun jälkeen ihan kuin uudesti syntynyt olo. Energiaa riittää ja jopa Suomen sateinen syksy tuntuu romanttisella tavalla tunnelmalliselta. Ja kotiin on aina ihana palata, vaikka tällä kertaa palatessa kaikki ei ollutkaan ihan tiptop. Ehkä omistan viikonlopun siivoamiselle. :)

Olipahan yhtä tajunnanvirtaa tämä juttu, mutta tällä kertaa tällaista ja ensi kerralla sitten taas jotain muuta! Mitä teidän muiden syksyiseen viikkoon kuuluu?

takki // coat Nanso

villapusero // sweater COS

leggingsit // leggings Gina Tricot

lenkkarit // sneakers New Balance

kaikki vaatteet saatu blogin kautta / all items gifted

Photos: Annika Ollila

Related posts

4/10/18

Pariisin muotiviikko: silmälasi- ja aurinkolasikehysten uusimmat trendit 2019

19

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SPECSAVERS

Terkut Pariisista! Muotiviikon lisäksi Pariisissa oli viime viikolla meneillään suuri optiikan alan messutapahtuma Silmo, joka sukeltaa silmä- ja aurinkolasikehysten, näöntutkimuksen, silmälasitrendien ja optiikan alan teknologisten innovaatioiden maailmaan. Paikan päällä varmaan noin kahden Messukeskuksen kokoisissa tiloissa oli esillä kaikkiaan liki 1000 esillepanijaa sekä yli 1500 brändiä, ja minäkin piipahdin Specsaversin kanssa paikan päällä tsekkailemassa mielenkiintoista trendiluentoa silmä- ja aurinkolasimaailman uusimmista tuulista sekä keräilemässä inspiraatiota aivan valtaisasta määrästä mitä mielikuvituksellisimpia kehyksiä.

Tiesitkö, että yli kuusi ihmistä kymmenestä tarvitsee silmälaseja? Jo tämä luku kertoo, että silmälasibisnes ei ole mikään ihan pieni juttu. Tällä hetkellä silmälasien, aurinkolasien, piilolinssien ja kehysten myynti on maailmanlaajuisesti 92 miljardin euron bisnes. Luku voisi olla peräti 300 miljardia, mikäli kaikki näköongelmista kärsivät saisivat apua tilanteeseensa. Edelleen nimittäin peräti 2,5 miljardia ihmistä jää vaille tarvitsemiansa silmälaseja. Vaikka tässä jutussa kurkistetaan optisen alan maailmaan ihan toisesta näkökulmasta, muistuttelen vielä, että yhä noin 10 päivän ajan ehtii osallistua Specsaversin tämän vuoden Anna hyvän näön kiertää -keräykseen lahjoittamalla omat vanhat ja käyttämättömiksi jääneet silmä- tai aurinkolasinsa jollekulle niitä kipeästi tarvitsevalle. Kurkkaa aiemmin tekemästäni postauksesta lisätietoa projektista sekä tarkemmat ohjeet, miten voit osallistua!

Mutta loikataan sitten itse asiaan eli niihin kehysmaailman uusimpiin kuulumisiin ja trendeihin. Sitä ei aina tule niin ajatelleeksi, mutta silmä- ja aurinkolasit heijastelevat aina myös tyylillisesti hyvin vahvasti aikaansa. Kuinka monet kerrat onkaan hihitelty perhealbumeita selaillessa omien vanhempien ja isovanhempien hassuille silmälaseille 70- ja 80-luvuilla, ihasteltu 50-60-lukujen tyylikkäitä kehyksiä tv-sarjoissa ja näin jälkikäteen kauhisteltu omia nuoruusvuosien kehysvalintoja, jotka päässä siihen aikaan tunsi itsensä huipputrendikkääksi.

Oman silmälasihistoriani kaameimmat kehykset ovat ylivoimaisesti ne ihan ensimmäiset: kulmikkaat ja litteät punaiset muovikehykset, joiden sangat olivat yhtä leveät kuin linssi. Odotan jo kauhulla sitä hetkeä, jos ja kun tuo kehystyyli tulee joskus vielä takaisin, sillä myös kehysmallien trendit näyttävät kiertävän tuttua kehää muodin kiertokulun tapaan. Sittemmin valitut kehykset istuvat hyvin nenälle yhä vuosienkin jälkeen, myös tyylillisesti. Suosikkejani kehystrendeissä on silti ollut tämä pyöreiden kehysten invaasio, koska kyseinen malli sattuu sopimaan erityisen hyvin meikäläisen naamatauluun – ja niin on näyttänyt sopineen myös äidilleni 70-luvulla. :) Specsaversilla noita ihania pyöreitä muotoja löytyy muun muassa Dayn kokoelmasta sekä ihan äskettäin julkistetusta Ivana Helsingin uutuusmallistosta.

Messuilla oli esillä maailman tunnetuimmille supertähdille suunniteltuja silmä- ja aurinkolaseja.

3D-printtaus on myös optisen alan tulevaisuutta – tässä syntyvät parhaillaan silmälasikehykset.

Mitä sitten on luvassa kehystrendien saralla vuonna 2019? Silmon trendikonsultti ja Trendmark Publishingin johtaja Dominique Cuvillier piti messuilla todella kiinnostavan luennon siitä, mihin suuntaan silmälasitrendeissä ollaan menossa ja millaisia muotoja kehyksissä tullaan näkemään vuonna 2019. Silmä- ja aurinkolasikehysten trendit liikahtelevat ehkä hieman muodin trendejä hitaammin, mutta on kiinnostavaa seurailla niitä suuntaviivoja, mihin trendit ovat kehittymässä.

On ilo huomata, että “yhden oikean tyylin” sijaan myös kehystrendeissä on menty samankaltaiseen suuntaan kuin vaatepuolella ja samaan aikaan pinnalla on varsin monipuolinen trendien kirjo, josta voi sitten valita itselleen mieluisimman tyylin. Kameraani tallentui messuilta kuvia liki sata ja oli hurjan vaikeaa poimia siitä kaikesta inspiraatiovyörystä tähän postaukseen vain rajattu määrä otoksia, mutta näiden kuvien ja luennosta tekemieni poimintojen pohjalta saatte pienen läpileikkauksen siihen, millaisia trendejä kehysrintamalla tullaan näkemään lähitulevaisuudessa.

MONIVÄRISET KEHYKSET

Yksi suuri trendi kehysrintamalla ovat erilaiset moniväriset materiaalit ja kuosit. Muovikehyksissä nähdään monenkirjavia väriyhdistelmiä ja tämä trendi näkyi todella vahvasti myös messuilla esitellyssä kehysvalikoimassa. Värejä yhdistellään niin hillitysti colour block -tyyliin kuin runsaan kirjaviksi kuoseiksi mitä luovimmilla väriyhdistelmillä.

Tähän trendiin sopivia kehyksiä löydät Specsaversilta esimerkiksi Kylie Minoguen, Bruuns Bazaarin, Karen Millenin sekä Specsaversin omasta mallistosta

SELKEÄT MUODOT

Trendianalyytikko nosti kehysmallien malleissa fokukseen viisi erilaista selkeää muotoa, joita trendeissä tullaan näkemään ensi vuonna erityisen paljon: monikulmiot, neliö, soikea kananmunamalli, jonkin aikaa pintansa jo pitänyt pyöreä sekä kissamainen muoto, joka myös on tehnyt tuloaan jo pidemmän aikaa.

Tähän trendiin sopivia kehyksiä löydät Specsaversilta monikulmaisina esimerkiksi Specsaversin omasta kokoelmasta, kissamaisina esimerkiksi Love Moschinolta ja Specsaversin omasta kokoelmasta, neliön mallisina Will.i.amilta ja Specsaversin omasta kokoelmasta, pyöreinä Day Birger & Mikkelseniltä, Ivana Helsingiltä ja Kylie Minoguelta sekä soikeina Bruuns Bazaarilta ja Specsaversin omasta kokoelmasta.

TAITEELLINEN LUOVUUS JA LEIKITTELY

Tällä hetkellä kehysmalleissa nähdään varsin paljon myös vähän hullunkurisia, liioiteltuja ja rohkeita malleja ja värejä, ja tämä trendi jatkaa myös ensi vuonna. Sarjakuvamaisen vahvat linjat, värikkäät linssit, kokeelliset ratkaisut ja näyttävät muodot sopivat oman tiensä kulkijalle ja rohkealle tyyliniekalle, joka ei ota itseään liian vakavasti.

Tähän trendiin sopivia kehyksiä löydät Specsaversilta esimerkiksi Ivana Helsingin, Bruuns Bazaarin sekä Specsaversin omasta kokoelmasta.

Näistä kehyksistä tulee mieleen Batman!

Nuo oikeanpuoleiset sarjakuvatyyliset rillit voisivat olla aika hauskat!

Sanokaa, etten ole ainoa, joka mietti automaattisesti Angry Birdsiä nämä nähdessään. :D

YKSI SELKEÄ LINJA

Kaikille näyttäville muodoille ja paksujen muovikehysten värikylläisyydelle vastapainoa antavat minimalistisen sirot ja linjakkaat metallikehykset, jotka näyttävät siltä kuin niiden muoto olisi voitu piirtää yhdellä selkeällä kynänvedolla. Kapealinjaisissa ja keveissä kehyksissä nähdään selkeitä yksinkertaisia muotoja, mutta yksinkertaisiinkin malleihin voidaan tuoda ytyä väreillä.

Tähän trendiin sopivia kehyksiä löydät Specsaversilta esimerkiksi Will.i.amin, Balmainin, Ivana Helsingin, Day Birger & Mikkelsenin sekä Specsaversin omasta kokoelmasta.

Yksinkertaiset ja keveät kehykset voivat olla vähäeleisen näyttävät hauskan värivalinnan ansiosta.

Tämän hetken suosituimmat hipsterilasit ovat tällaisia 90-lukuhenkisen kapeita, mutta etenkään aurinkolaseihin optikot eivät tätä muotoa erityisesti suosittele, sillä se ei suojaa silmiä auringolta kovin hyvin.

ARKKITEHTOONISET YKSITYISKOHDAT

Yksi suuri trendi kaikkien minimalistisen selkeiden ja yksinkertaisten kehysmallien rinnalla ovat arkkitehtoonisen moniulotteiset materiaalit ja koristelut. Kehyksissä nähdään jännittäviä eri materiaalien yhdistelmiä, kaiverruksia ja kerrostuksia.

Tähän trendiin sopivia kehyksiä löydät Specsaversilta esimerkiksi Balmainin, Ivana Helsingin, Will.i.amin, Love Moschinon sekä Specsaversin omasta kokoelmasta.

Photos: Jeni Rotonen / Pupulandia

Related posts

3/10/18

Afterwork-podcast: Olipa kerran…

18
  • kun rähisin vanhukselle
  • kun minut yllätettiin itse teosta
  • kun olin pinnallinen

Arvaatko, mikä tarina kuuluu kenellekin Afterwork-mimmille? Tällä viikolla lasillisten äärellä pidetään pieni paljastusten tarinatuokio, joka saattaa tuoda esiin meistä yllättäviäkin puolia!

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi iTunesin, Acastin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Jenny Jungell

Related posts

2/10/18

Kuvamuistoja vuosien varrelta ja mietteitä valokuvauksesta

8 25

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: OLYMPUS

Mitä pelastaisit palavasta talosta? Useimmat vastasivat ainakin ennen, että pelastaisivat valokuva-albuminsa. Kansien väliin on talletettu omaa ja läheisten historiaa, kallisarvoisia muistoja, ikimuistoisia hetkiä sekä niitäkin tilanteita, jotka ilman kuvatodistetta vaipuisivat unholaan. Nykyään harvat kuvamuistot päätyvät enää paperikuviksi asti – ne ovat tallennettuina puhelimissamme, Instagram-tileillämme, tietokoneiden kovalevyillä ja pilvipalveluissa. Ja minun tapauksessani myös täällä blogissa.

On aika hullua, että blogini on tavalla tai toisella oikeastaan kuin elävä arkisto omasta elämästäni viimeisten reilun 11 vuoden ajalta. Vaikka en välttämättä ole kirjannut tänne päiväkirjan tapaan syvimpiä mietteitäni tai henkilökohtaisimpia muistojani, voin silti palata vanhojen postausten ja kuvien kautta noiden elämäni hetkein tunnelmiin ja tilanteisiin. Osa postauksista on haipunut muististani ja luen niitä kuin ne olisivat jonkun toisen kirjoittamia, osan teksteistä ja kuvista muistan kuin eilisen. Ja useimmiten lähes jokaisen postauksen pystyn kytkemään ajatuksissani johonkin oman elämäni hetkeen, muistoon ja tilanteeseen. Tavallaan olen kiitollinen siitä, että olen päätynyt aloittamaan tällaisen harrastuksen, sillä en tiedä, olisiko minulla ollenkaan tällaista muistojen kirjastoa ilman blogiani.

Olympus haastoi minut pohtimaan omaa suhdettani valokuvaukseen ja tämän postauksen ohesta löydätte myös lyhyen videohaastattelun aiheesta ja peilaanpa siinä vähän blogini historiaakin. Kiitos tästä pienestä projektista Olympukselle ja Kauakselle – onnistuitte minusta hyvin vangitsemaan juuri ne olennaiset ajatukset aiheen ympäriltä. Videon pääsette kurkkaamaan postauksen lopusta! Postauksen kuvitukseksi valikoin joitakin lempparikuvamuistoja omista arkistoista viime vuosien varrelta – Olympus PEN -kameralla kuvattuna, tottakai. :)

Nimenomaan blogin kautta myös valokuvaamisesta on tullut rakas harrastus vuosien varrella. Sain isältä lahjaksi ensimmäisen kamerani vuonna 2005 ja se oli sellainen pikkuinen pokkarikamera, joka kulki matkassa myös pari ensimmäistä vuotta blogitaipaleella ennen kuin siirryin järjestelmäkameraan. Muistan, että loikka pokkarista järkkäriin tuntui aivan huimalta ja kuvanlaatu koki pokkariajoista aikamoisen harppauksen – siitäkin huolimatta, että ensimmäiset vuodet kuvasin pelkästään automaattiasetuksilla.

Seuraava iso askel otettiin valokuvausharrastuksessa, kun opettelin viimein manuaaliasetusten perusjutut. Kannustukseksi muille sanottakoon, että minulta noiden olennaisten perussäätöjen ja kameran toimintalogiikan opettelu vaati oikeasti vain pari tuntia ja vähän harjoittelua eli se ei todellakaan ole kovin vaikeaa, jos vain malttaa uhrata asialle muutaman tovin. En ole mikään mestarikuvaaja edelleenkään, mutta ymmärrys asetusten ja objektiivien vaikutuksesta lopputulokseen auttaa onnistumaan monenlaisissa kuvaustilanteissa ja -olosuhteissa.

Vielä yksi olennainen loikka otettiin valokuvausharrastuksessa eteenpäin, kun siirryin Olympus PEN -kameraan. Voitin minijärkkärin omakseni aikoinaan vuonna 2011 katumuotikuvauskilpailussa ja vaihdoin suuren ja painavan järjestelmäkameran pikkuiseen,  kevyeen ja helppokäyttöiseen PEN-kameraan. Ostin kameraani vielä kiinteän 45mm f1.8 -objektiivin ja sen jälkeen muutos valokuvissani huomattiin kunnolla blogissakin. Kyselyistä ei ollut tulla loppua, kun kuvien laatu yhtäkkiä hyppäsi ihan eri sfääreihin entiseen nähden. Siitä alkoi myös tähän päivään asti jatkunut yhteistyöni Olympuksen kanssa. Vuosien varrella kameramallia on tullut päivitettyä uudempaan useampaankin otteeseen, mutta Olympus PEN tuli jäädäkseen.

Tällä hetkellä minulla on käytössäni uusin E-PL9 -malli, joka julkaistiin viime keväänä ja mikä hienointa, olen itse päässyt ihan konkreettisesti vaikuttamaan tämän kameran käyttöominaisuuksiin. Japanista tuli nimittäin vajaat pari vuotta sitten kehitystiimi Suomeen asti kuulemaan muutaman valikoidun aktiivikäyttäjän ajatuksia siitä, miten PEN-kamera voisi olla vieläkin parempi. Ja mikä parasta, omia toiveitani oli kuin olikin otettu huomioon uusimman kameramallin suunnittelussa. Voisi siis sanoa, että uusin malli on kuin täydellisyyteen hiottu custom made -versio lempparikamerastani!

Kaikkien teknisten ominaisuuksien ja näpsäkän koon lisäksi on myös yksi turhamainen asia, josta pidän Olympus PEN-sarjan kameroissa: ne ovat poikkeuksellisen kauniita. Jo 50-luvulla kehitellyn PEN-mallin muotoilu on pysynyt uskollisena alkuperäiselle designille ja tykkään siitä, että etenkin itse suosimassani mustassa mallissa on sellaista tyylikästä ja aikaa kestävää vintage-fiilistä, vaikka ominaisuudet kameran sisällä ovat uusinta teknologiaa. Olympuksen mallistossa on myös erityisen kauniita kameravarusteita hihnoista kameralaukkuihin. On huippua, että kameramerkin taustatiimissä on ymmärretty, ettei esimerkiksi kameralaukun tarvitse välttämättä näyttää kameralaukulta.

Moni kyselee edelleen minulta hyvin hämmentyneenä pikkuruisen minijärkkärini nähdessään, otanko todellakin kaikki kuvani tuolla lähes pokkarin kokoisella kameralla. Ja kyllä vain, tuo pikkuinen Olympus on ainoa kamerani ja se todellakin on ihan normaali järjestelmäkamera, joskin hiukan isoa järkkäriä pienemmällä kennolla vain. Olen joskus sanonut, että kaikkein paras kamera on se, joka on mukana. Minijärkkäri ei paina laukussa liikaa, joten sitä jaksaa kantaa laukussa spontaanejakin kuvaustilanteita ajatellen. Nykyään toki kännyköissäkin on jo sen verran korkeatasoisia kameroita, että aina ei tarvita edes erillistä kameraa.

Hyvä kamera on iso helpotus ja ilo kuvaustilanteessa, mutta jos minulta kysytään, niin valokuvaus ei viime kädessä ole silti välineurheilua. Monenlaisilla kameroilla saa otettua hyvää kuvaa, jos välineistöä osaa käyttää ja on siunattu hyvää visuaalista silmää. Minulle valokuvassa ei ole tärkeintä teknisesti täydellinen toteutus tai virheettömästi kultaisen leikkauksen sääntöjä noudatteleva asettelu. Ei ole maailmanloppu, vaikka kuva olisi hieman epätarkka tai jostakin kohtaa yli- tai alivalottunut, jos siihen on vangittu juuri oikeanlainen tunnelma tai täydellinen hetki. Joskus täydellinen otos syntyy puhtaasti vahingonlaukauksesta.

Tietenkin parhaissa valokuvissa yhdistyvät kaikki elementit: teknisesti onnistunut toteutus, otollinen hetki, kiinnostava kohde sekä kuvaajansa oma visuaalinen näkemys. Loppujen lopuksi minulle on silti aina kaikkein tärkeintä on se oma visuaalinen näkemys kuvan taustalla. Ihminen, jolle on suotu hyvää makua ja visuaalisista silmää, pystyy nappaamaan kiinnostavan tai kauniin kuvan kännykkäkameralla tai ikivanhalla pokkarillakin. Samanaikaisesti kuva voi olla teknisesti täydellinen mutta täysin vailla sielua tai tunnetta.

Kamera- ja valokuvausharrastajien joukkoon mahtuu monenlaista koulukuntaa ja osa suhtautuu tekniseen osaamiseen vakavammin ja osa kevyemmin. Minusta valokuvaamisen kuuluu ensisijaisesti olla kivaa, eikä ryppyotsaista pingottamista teknisistä säännöistä ja lainalaisuuksista. Tärkeimpien perusjuttujen hallitseminen ja harjoittelu auttaa kuitenkin onnistumaan kuvaamisessa myös sellaisissa hetkissä, kun valo ei ole täydellinen tai kuvaustilanteessa on muita haasteita. Sanoisinkin, että valokuvaukseen voi soveltaa tuttua ohjenuoraa: kun osaa ensin säännöt, on niitä sen jälkeen helpompi myös rikkoa. Kun perusjutut ovat hallussa, on helpompi kokeilla uutta ja leikitellä.

Olen aina ollut visuaalinen ihminen, mutta en tiedä, olisinko päätynyt valokuvausharrastuksen pariin ilman blogiani. Moni asia elämässäni kytkeytyy tavalla tai toisella blogiin, olenhan kasvanut sen parissa ja elänyt sen rinnalla melkein koko aikusikäni. Olen kuitenkin varma, että vaikka blogini joskus loppuisikin, valokuvaaminen tulee olemaan osa elämääni aina.

Valokuvaajana tykkään kuvata eniten ihmisiä, yksityiskohtia ja satunnaisia hauskoja tilanteita, joskaan tilannekuvaus ei ole välttämättä vahvuuksiani. Matkoilla ollessani kiertelen harvoin niitä perinteisiä nähtävyyksiä – mieluummin istuskelen kahviloissa, pengon paikallisia antikvariaatteja ja vintage-putiikkeja tai katselen puistonpenkillä ihmisiä. Myöskään loma-albumeissani ei juuri nähdä perinteisiä turistiposeerauksia paikallismaisemissa, vaan enemmänkin kuvaan bongaamiani hauskoja katukylttejä, kulkukissoja, kauniita valoja ja varjoja, torikojuja, graffiteja, ihanan värisiä ovia ja mitä milloinkin. Kiinnitän huomiota yksityiskohtiin ja joskus matkaseuralaisetkin ovat päivitelleet kuvattavia kohteitani. Tykkään kuitenkin siitä, että “valokuva-albumini” ovat juuri minun näköisiäni ja joku tällainen kuva voi viedä minut täydellisesti takaisin siihen hetkeen, kun olen kuvan aikanaan ottanut.

Koska valokuvaus on niin olennainen osa työtäni, huomaan välillä kaipaavani myös siitä vapaita hetkiä. Ehkä se on jonkinlaista vastareaktiota tähän someaikaan, jolloin kaikki pitää ikuistaa kuviksi ja videoiksi. Picture or it didn’t happen. Yhä useammin huomaan etenkin niissä oman elämäni tärkeissä hetkissä haluavani nauttia itse tilanteesta ilman kameraa tai puhelinta. Mietin joskus, olenko huono bloggaaja, kun en katsele maailmaa jatkuvasti linssin läpi. Takana on pian viikko täällä Pariisissa ja useimpina vapaina hetkinäni kamera on pääasiassa jäänyt laukkuun ja muistot on tallennettu vain omiin ajatuksiin.

Vaikka kaipaan nykyään enemmän myös niitä kamerasta ja sosiaalisesta mediasta vapaita hetkiä, en silti täysin allekirjoita ajatusta, etteikö ihminen voisi olla myös läsnä niissä hetkissä, joissa kamera on mukana. Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta yhtä usein koen monissa tilanteissa, ettei parin kuvan tai instavideon ikuistaminen häiritse hetkeä lainkaan. Kaipa kyse on loppujen lopuksi vain omasta fiiliksestä ja mielentilasta, missä sattuu kulloinkin olemaan. Ja toisaalta olen iloinen kaikista niistä tuhansista ja tuhansista kuvista, joita olen vuosien varrella ikuistanut ja jakanut täällä blogissakin. Uskallan veikata, että todella moni niistä hetkistä olisi jäänyt unohduksiin ilman konkreettista visuaalista muistoa. Ja onhan niitä kuvia ja videoita otettu muistoksi ennen digiaikaakin.

Olisi kiinnostavaa kuulla, millä tavalla valokuvaaminen on osa teidän muiden arkea, vai onko se sitä lainkaan?

PS. Huikkaan vielä tässä samalla Olympuksen tarjouksesta, joka on voimassa vuoden loppuun asti: jos ostat Olympus PEN E-PL9 -kameran nyt, niin saat kaupan päälle 30mm makro-objektiivin veloituksetta (arvo 279€). Kurkkaa kampanjatarjous täältä!

Photos: Jenni Rotonen, Vesa Silver, Johanna Piispa & Kauas Creative

Related posts