7/12/18

Unelmankeveää haikeutta levylautasella

10

Musapostauksia ei ole hetkeen kuulunut, mutta tänään tuumin, että on taas aika laittaa jakoon yksi helmi soittolistoiltani. Olen tässä ryhtynyt kokoamaan sellaista ihanalle melodiselle nykyjazzille omistettua soittolistaa, jonne on päätynyt jo esimerkiksi iso liuta Mammal Handsin kappaleita. Samaisella listalla lymyilee myös tämä Portico Quartetin unelmankeveä ja haikeana soljuva Endless. Niin kaunista, että taas uhkaa silmäkulmassa kimmeltää.

Taivaalliselta kuulostava kappale on julkaistu viime vuonna ilmestyneellä Art in the Age of Automation -albumilla. Olen joskus aiemminkin jakanut jazzia, ambientia ja elektroa minimalistisesti yhdistelevän Portico Quartetin musiikkia, mutta tämä biisi kiilasi välittömästi suosikiksi ohi aiempien löytöjen. Mainitsin tuolloin, että uskoisin Bonobon ystävien innostuvan myös Portico Quartetista ja totean samaan tänäänkin. Ja lisään, että jos se aiemmin jakamani Mammal Hands tai esimerkiksi Cinematic Orchestra innostavat, niin painava suositus myös tälle. Olisi mieletöntä päästä kuulemaan tätä kokoonpanoa joskus livenä.

Related posts

6/12/18

Itsenäisyyspäivän mietteitä ja matkan jälkeisiä tunnelmia

13 18

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Onpa kivaa olla taas kotona ja Suomessa tänä merkkipäivänä, kun itsenäinen Suomi täyttää 101 vuotta. Matkani Tansaniaan oli monella tapaa upea ja unohtumaton elämys, mutta kyllä siellä Sansibarin kuvankauniissa maisemissa mutta köyhyyden keskellä sai tuntea, kuinka onnekas saa olla, että on sattunut syntymään Suomeen. Naisen rooli on monessa maailman kolkassa aika toisenlainen kuin meillä täällä Suomessa. Tuntuu edelleenkin aika mielettömältä, että Suomi on antanut kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä koko Euroopassa naisille äänoikeuden. Täällä nainen ei ole miehen omaisuutta ja tytöillä on oikeus käydä koulua. Nämä tuntuvat meistä nykyään ihan itsestäänselviltä perusasioilta, mutta eivät todellakaan ole sitä jokaisessa maailman kolkassa.

Vaikka meillä on usein tapana valittaa hyvinvointiyhteiskuntamme ongelmista, tukien pienuudesta, byrokraattisten koukeroiden hankaluuksista, liian suurista veroista ja mistä milloinkin, on silti edelleen aikamoinen lottovoitto syntyä Suomeen. Verrattuna moneen muuhun maahan meillä ovat asiat kuitenkin pääasiassa ihan hemmetin hyvin ja yhteiskunnalla on olemassa turvaverkko tilanteita varten, kun asiat menevät pieleen ja apua tarvitaan. Se ei tarkoita, etteikö monia asioita voisi tehdä vieläkin paljon paremmin, mutta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan hyviä puolia osaa kyllä aina jossakin vähän kauempana käytyään arvostaa ihan eri tavalla. On niin helppo sortua pitämään monia saavutettuja etuuksia oikeuksina.

Mutta se politiikasta ja Suomesta… Tuumasin, että voisi olla hyvä hetki koota mietteitä reissun jälkimainingeissa ja jakaa vähän kuulumisia.

♥ Tänään on luvassa mukava pieni ohjelmanumero, kun menen äidin ja isän kanssa itsenäisyyspäivän brunssille, joka on ollut satunnainen perinteemme aina silloin, kun vanhempani sattuvat olemaan maisemissa itsenäisyyspäivän aikaan. Kiva nähdä pitkästä aikaa!

♥ Myönnän, että olen ollut tässä todella kiireisen syksyn keskellä pienen paussin tarpeessa. Kun työpäivät ovat uhanneet venyä yöhön asti päivästä toiseen, jossain vaiheessa oravanpyörä on seisautettava. Tansanian matkalla painettiin pitkää päivää vapaaehtoistyön parissa, mutta se oli erilaista kuin oma arkinen työni, joten mieli sai levätä. Reissun aikana ajatuksiani kuormittivat ihan toisenlaiset asiat kuten esimerkiksi se, miten kommunikoida ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole yhteistä kieltä? Tai mitä tehdä, kun tuhansien silmälasien joukosta ei tunnu millään löytyvän asiakkaalle sopivia vahvuuksia? Tai miten jaksaa pysyä tolpillaan Sansibarin helteessä ilmastoimattomassa huoneessa, jossa on samanaikaisesti 10 ihmistä?

Matkan varrella tuli vastaan monenlaista haastetta, mutta nautin suunnattomasti ihmisten kohtaamisesta sekä siitä, että pääsin tekemään jotain konkreettista ja auttamaan muita. Niin paljon kuin pidänkin omasta arjestani ja työstäni, tekee välillä hyvää tehdä jotakin ihan muuta. Aivot saivat levätä toisenlaisten arkisten haasteiden kanssa painiskellessa, joten pitkistä työpäivistä huolimatta reissu tuntui lomalta omasta arjesta, ja se teki todella hyvää. Teen vielä parin viikon sisään ihan kunnon raportin tuosta matkasta ja tehdystä työstä siellä, niin pääsette kuulemaan kokemuksia lisää.

♥ Olen tuskaillut tässä syksyn mittaan, että unirytmini on luiskahtanut aivan raiteiltaan, koska illat ovat venyneet töiden parissa helposti pitkiksi ja stressi on usein herätelly yöunilta jo ennen aikojaan. Uuvuttavat päivät ja helle imivät mehut meikäläisestä Sansibarilla niin, että kaaduin iltaisin puolikuolleena sänkyyn yleensä jo viimeistään klo 21.30. Koska pätkivä nettiyhteyskään ei saanut aikaan kiusausta roikkua kännykän tai läppärin äärellä iltamyöhään, sain näin ollen puolivahingossa kiepsautettua unirytmini ihan uuteen uskoon. Sansibarilla kello on vain tunnin Suomea edellä, joten elättelen toivoa, että saisin pidettyä tämän rytmin hetken aikaa vielä täällä koto-Suomessakin. Sansibarilla nimittäin heräsin yleensä levänneenä 8 tunnin unien jälkeen siinä 5-6 aikoihin Suomen aikaa. Tavoitteena tänään on olla nukkumassa viimeistään klo 22! Saapa nähdä miten käy…

♥ Vaikka rakastin Sansibaria, joka todella näyttää kauneimmillaan kuin paratiisilta, en ole varmaan koskaan ollut niin onnellinen kotiin palatessani. Sillä ei tuntunut olevan merkitystä, että täällä odottivat kaksi viikkoa aiemmin kuivumaan ripustetut pyykit, pari vintiltä roudattua pahvilaatikkoa keskellä olohuoneen lattiaa ja kaikenlaista muutakin sotkua, mitä en ehtinyt ennen lähtöä järjestellä. Kaikesta tästä huolimatta se levollisuuden ja onnellisuuden tunne, mikä minut valtasi kotiovesta sisään astuessa, oli mieletön. Ja huomasinpa pidemmän poissaolon jälkeen toisenkin hauskan pikkuseikan: minun kotonani tuoksuu tosi hyvältä! Huomasin sen heti ulko-oven avatessani… En osaa eritellä, mikä täällä tuoksuu, mutta varmaan joku ihana tuoksukynttilä, johon nenäni on tavallisesti arjen keskellä jo ehtinyt turtua.

♥ Naurattaa, että söin Sansibarilla varmaan enemmän salmiakkia kuin aikoihin, sillä yksi vapaaehtoisista optikoista oli saanut mieheltään matkaevääksi pienen säkillisen karkkia. Olisihan se tosiaan aikamoinen koettelemus sinnitellä melkein kaksi viikkoa ilman… No siellä sitten popsimme turkinpippureita, salmiakkiaakkosia ja Sisu Ruutia (vaarallisen hyvää muuten) kuin viimeistä päivää, emmekä tainneet edes ehtiä syödä kaikkea viikon aikana.

♥ On ihan mieletöntä, kun onnistuu kohtaamaan ihmisen, jonka kanssa asiat vain jollain tapaa loksahtavat automaattisesti paikoilleen. Näin kävi yllättäen tuolla Sansibarin reissulla, kun tapasin vapaaehtoiseksi mukaan myös lähteneen Marjan. Tunne jostain mielten yhteydestä alkoi niinkin hassusta asiasta kuin siitä, että huomaamattamme olimme aina illallisella tilaamassa tismalleen samaa annosta. Kun tämä toistui muutaman kerran, siitä tuli jo vitsi ja suosiolla keskustelimme sitten yhdessä, mitä tilattaisiin. Yhteiset ruokatilaukset olivat hölmö pieni vitsimme, mutta oli mieletöntä, kuinka jonkun seurassa on sellainen helppous ja yhteys. Sielunsisko taisi siis sieltä matkalta löytyä, ja se onkin aikamoinen aarre se! Halauksia Marjalle ja yritetään nähdä pian myös täällä Helsingin päässä!

♥ Kotiinpaluu harmaaseen ja pimeään Suomeen tuntui roimasti helpommalta, kun tiedän, että pääsen huomenna poikakaverin kainaloon. Hän tulee taas visiitille tänne Helsinkiin ja yhdessäolosta saa taas niin paljon lämpöä ja energiaa seuraavaan viikkoon.

♥ Rakastan matkoilla ollessa sitä, että tulen aina lukeneeksi kirjoja paljon enemmän kuin omassa arjessa. Sain urakoitua loppuu pitkän aikaa keskeneräisenä pyörineen Haruki Murakamin Kafka rannalla ja aloitin uudenkin kirjan. Itse asiassa luin noin 18 tunnin mittaisen matkustuspäivän aikana Tara Westover ylistetyn Opintiellä-esikoisteoksen melkein kokonaan. Ihan uskomaton tositarina – suosittelen! Minulla on enää ihan vähän kirjasta jäljellä ja luulenpa, että otan tavoitteekseni nyt lukea aina iltaisin Netflixin katselun sijaan. Luulen, että se saattaa auttaa tämän uuden ja entistä ehomman unirytminkin säilyttämisessä.

♥ Enpä olisi vielä vuosi sitten arvannut, että puhun tänä päivänä jokusen sanan swahilin kieltä. Nyt puhutaan tosiaankin vain muutamasta sanasta, mutta oli uskomattoman palkitsevaa, kun pystyi löytämään yhteisen sävelen ihmisen kanssa, joka ei osaa sanaakaan englantia. Hallussa ovat lähinnä sellaiset perusjutut kuin kiitos (asante) ja ole hyvä (karibu), mutta sattuneesta syystä tuli otettua haltuun myös moni näköön liittyvä fraasi, kuten näetkö kauas (unaona mbali), näetkö hyvin (unaona vizuri), kumpi on parempi (ipi ni bora) ja kirkkaasti/epäselvästi (safi/mbaya) sekä muita samankaltaisia lauseita. Kirjoitusasut eivät välttämättä ole ihan oikein, mutta sinne päin ainakin. Että heippa (kwaheri) vain!

♥ Tuolla Sansibarin lämmössä ei hotellialueella tullut käytettyä juuri muuta kuin kaikenlaisia rentoja mekkoja, hellehattua, rantasandaaleja ja aurinkolaseja – kainalossa kirja ja kangaskassissa vesipullo. Siinäpä se. Näihin kuviin tiivistyy siis aika hyvin viime viikkojen varustus työpäivien ulkopuolella. Kumpainenkin mekko on alelöytöjä menneiltä vuosilta, hellehattu on suosikkini toissakesältä ja molemmat aurinkolasit ovat Ivana Helsingin uudesta kokoelmasta – ja saatu Specsaversilta, kuinkas muuten. Olen niin rakastunut kaikenlaisiin pyöreisiin rilleihin, etten oikein osaa enää muuta käyttääkään. Noh, täällä Suomen oloissa aurinkolaseja ei taida hetkeen tarvita, kun ei tunnu näkyvän juuri tuota aurinkoakaan, mutta matkalla pääsin testaamaan näitä uutukaisia. Jotain muuten kertoo siitä paikallisesta maagisesta valosta, että esimerkiksi noita rantatuolissa otettuja kuvia ei ole käsitelty mitenkään: värit todellakin loistavat suoraan muistikortille tallentuessaan noin kirkkaina. Tämä on niitä harvoja asioita, mitä Suomessa kaipaan matkoilta aina palattuani, sillä edes kesällä ei valo ole täällä samanlainen. Kuvista lämmin kiitos Hanna Sumarille!

Itse ajattelin viettää itsenäisyyspäivää ihan rennosti kotona vain. Mitäs suunnitelmia teillä muilla on?

mekko // dress Zara (2012)

kaulakoru // necklace By Biehl (2018)*

sandaalit // sandals Havaianas (2018)*

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki / Specsavers (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

mekko // dress Zara (2017)

hellehattu // hat A+more (2017)*

kaulakoru // necklace By Biehl (2018)*

sandaalit // sandals Havaianas (2018)*

aurinkolasit // sunglasses Ivana Helsinki / Specsavers (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Hanna Sumari

Related posts

5/12/18

Tytöt turvaan

3 26

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ASENNEMEDIA & SILPOMATON

Siitä on nyt pari vuotta aikaa, kun kirjoitin tyttöjen ympärileikkauksista Silpomaton-kampanjaan liittyen. Asia kosketti ja järkytti minua syvästi ja tekee niin edelleen. Yhä edelleen kyyneleet uhkaavat nousta silmiini, kun edes puhun aiheesta – tuntuu, niin uskomattoman kauhealta, että kukaan joutuu sietämään sellaista äärimmäistä väkivaltaa. Asiaan paremmin tutustuttuani on tuntunut äärimmäisen tärkeältä olla mukana silpomisen vastaisessa työssä, mutta viime viikolla ilmiö tuli vielä piirun verran lähemmäs, sillä olin matkalla juuri niissä maisemissa, missä tyttöjen silpominen kuuluu edelleen monen heimon kulttuuriin ja perinteisiin.

Kun ihastelin Tansaniassa masai-naisten ylvästä olemusta ja kauniita perinnevaatteita, olo oli samanaikaisesti ristiriitainen. Naiset edustavat ylpeinä omaa vahvaa kulttuuriaan, mutta tämä samainen kulttuuri on yksi niistä, joissa silpomisperinne elää yhä vahvana. On siis enemmän kuin todennäköistä, että masai-naiset, joiden nenille olen asetellut silmälaseja viime viikolla, ovat joutuneet tämän karmean väkivallanteon uhreiksi.

Kenian kisii-heimon tytöistä lähes jokainen tyttö joutuu silpomisen uhriksi.

Jotta asiaa ei olisi ihan niin helppoa sivuuttaa tai ummistaa siltä silmiään, naiselle ympärileikkaus tarkoittaa sitä, että kaikki ulkoiset sukupuolielimet kuten klitoris ja ulommat häpyhuulet leikataan irti veitsellä, partaterällä tai lasinsirulla ilman minkäänlaista kivunlievitystä, ja tämän jälkeen koko alakerta ommellaan umpeen. Virtsalle ja kuukautisverelle jätetään pieni aukko. Myös lievempiä ympärileikkauksen muotoja esiintyy, mutta kaikkiin niihin liittyy klitoriksen vahingoittaminen tai poistaminen.

Omaa tekstiäni lainaten: Voi vain kuvitella, millaista tällaisesta toimenpiteestä on yrittää toipua, fyysisesti ja henkisesti. Naisen sukuelimissä on valtavasti hermopäätteitä ja verisuonia, mikä tekee toimenpiteestä äärmmäisen kivuliaan ja verenvuodosta runsasta. Millaista mahtaa olla käydä vessassa tai yrittää huolehtia hygieniastaan, jos alapää on käytännössä ommeltu umpeen? Miltä mahtaa kaiken tämän jälkeen tuntua seksi? Entä miten käytännössä onnistuu synnytys? Silpominen tekee tulevista synnytyksistä hengenvaarallisia sekä äidille että vauvalle. Lisäksi se aiheuttaa valtavia kipuja sekä erilaisia kroonisia tulehduksia. Moni saa myös HIV-tartunnan likaisista leikkausvälineistä. Tällaisten asioiden kanssa elää silvottu tyttö, jos nyt siis edes selviää hengissä, sillä moni kuolee verenhukkaan tai silpomisen aiheuttamiin tulehduksiin ja komplikaatioihin jo pian toimenpiteen jälkeen.

Siskokset Vivian ja Michelle säästyivät täpärästi silpomiselta.

Auttaakseni teitä ymmärtämään paremmin ongelman laajuutta: arvioiden mukaan maailmassa on tälläkin hetkellä noin 200 miljoonaa silvottua tyttöä ja naista yli 30 maassa erityisesti Länsi-Afrikasta Itä-Afrikkaan ulottuvalla alueella sekä osissa Lähi-itää ja Aasiaa. 44 miljoonaa heistä on alle 15-vuotiaita ja nuorimmat ympärileikataan jo alle 5-vuotiaina. Ikivanha, julma perinne juontaa juurensa yli 2000 vuoden taakse kauas ennen islamia ja kristinuskoa, eikä sillä ole minkäänlaista lääketieteellistä tai uskonnollista perustetta. Silpomista esiintyy monissa eri kulttuureissa. Osa silpomista harjoittavista heimoista on kristittyjä, osa muslimeja ja osa edustaa muita uskontoja.

Vaikka silpominen on monen maan laissa kielletty, siitä ei raportoida poliisille. Koska tietyissä kulttuureissa se katsotaan olennaiseksi osaksi kulttuuria ja tehdään kaikille tytöille, sitä ei edes osata mieltää väkivallaksi. Silpomisen kriminalisoimisen jälkeen silpomista suoritetaan myös entistä enemmän salaa kodeissa. Suomessa kasvaneen korvaan kaikki tämä kuulostaa vähintäänkin hämmentävältä, mutta silpomisen todellakin uskotaan olevan tytöille hyväksi: hänen uskotaan ympärileikkauksen ansiosta varttuvan terveeksi, kunnialliseksi ja siveelliseksi naiseksi eikä terveyshaittojen ajatella johtuvan silpomisesta. Suosittelen lukemaan tuon pari vuotta sitten kirjoittamani tekstin, jossa avataan varsin perusteellisesti ilmiön taustoja.

Kenian kisii-heimossa ympärileikkaukset ovat masai-heimon tapaan osa perinteitä ja kulttuuria. Kisiiläisten keskuudessa silpominen on perinteisesti tehty murrosikään tulleille 12-14-vuotiaille tytöille avoimessa seremoniassa, jossa toimenpiteen suorittaa perinteinen ympärileikkaaja. Nykyään silpominen tehdään yhä useammin klinikoilla ja yhä nuoremmille, sillä nuoremmat lapset eivät vielä samalla tavoin osaa vastustaa toimenpidettä. Valitettavasti klinikka väkivallanteon ympäristönä ei tee siitä yhtään sen kivuttomampaa tai hygieenisempää, sillä kivunlievitystä ei käytetä, välineet ovat usein likaisia ja tyttöjä silvotaan useampi kerralla.

Niin karmealta kuin se saattaakin kuulostaa, erityisesti joulu on silpomisen sesonkiaikaa, sillä ympärileikkauksia tehdään erityisen paljon silloin, kun lapset ovat lomalla koulusta ja heillä on aikaa toipua silpomisen aiheuttamista vammoista.

Turvaleireillä kenialaislapset oppivat silpomisperinteen haitoista ja ovat suojassa silpomiselta.

Miten silpomista vastaan voidaan sitten taistella, kun perinne elää niin tiukasti osana kulttuuria? Silpomaton-kampanjan Tytöt turvaan -joulukeräys kerää varoja turvaleirien järjestämiseen silpomisvaarassa oleville tytöille Keniassa. Silpomisuhan alla oleville ytöille järjestetään koulujen loma-aikoina turvaleirejä, joilla he oppivat silpomisen vaaroista ja omista oikeuksistaan ja kenen puoleen he voivat kääntyä, jos he epäilevät olevansa vaarassa joutua silvotuksi. Leireillä tytöille opetetaan ikätasonsa mukaisesti silpomisperinteen kulttuurisista syistä, siihen liittyvistä uskomuksista ja silpomisen terveyshaitoista. Heille kerrotaan, kuinka tärkeitä ja arvokkaita he ovat ja ettei kukaan saa kajota heihin ilman lupaa. Leireillä käsitellään myös, miten ympärileikkauksen seurauksien kanssa voi oppia elämään.

Turvaleirien lisäksi Solidaarisuus-järjestön Silpomaton-kampanja tekee jatkuvaa pitkäjänteistä työtä silpomisperinteen kitkemiseksi Keniassa lisäämällä tietoa yhteisöissä silpomisen haitoista ja tyttöjen oikeuksista ja vaikuttamalla asenteisiin. Nuorten tyttöjen äitejä koulutetaan silpomisen haitoista ja Silpomaton-kampanjan takana oleva Solidaarisuus-järjestön myös kouluttaa paikallisia, jotka kiertävät kylissä, virastoissa, sairaaloissa ja kouluissa kertomassa silpomisen terveysvaaroista. Tehokkain tapa vaikuttaa on nimenomaan saada tieto kulkemaan paikallisten kesken ja sillä tavoin vaikuttaa vallitseviin käsityksiin.

Tytöt oppivat silpomisperinteen haitoista turvaleireillä muun muassa draaman keinoin. 

Vaikka koko valtion tasolla esimerkiksi Keniassa ja Tansaniassa ympärileikkausten lukumäärää on saatu jo merkittävästi pienemmäksi, monissa heimoissa edelleen yli 80% tytöistä silvotaan. Kenian kisii-heimossa luku on peräti 96%. Ilmiötä vastaan taisteleminen on paikoin hankalaa juuri siksi, että tilastojen valossa tilanne näyttää merkittävästi parantuneen, mutta tilastot ikään kuin unohtavat nämä yksittäiset heimot, joissa perinne elää yhä vahvana.

Tuoreen brittitutkimuksen mukaan silpominen on vähentynyt runsaasti useimmilla Afrikan alueilla viime vuosikymmeninä, mutta edelleen on alueita, joilla vähenemistä ei tapahdu. Riskitekijöitä ovat huono tai olematon koulutus, köyhyys, kulttuurin ylläpitämät tiukat sukupuoliroolit sekä silpomisen mieltäminen yhä edelleen olennaiseksi tekijäksi avioliittomarkkinoilla. Tästä syystä Solidaarisuus pyrkii systemaattisesti parantamaan naisen asemaa ja tekee silpomisen vastaista työtä juuri niillä alueilla, joissa lähes jokainen tyttö silvotaan edelleen.

Tänäkin jouluna moni tyttö on vaarassa joutua silvotuksi ja meistä jokainen voi auttaa lahjoittamalla tärkeän asian puolesta Silpomaton-kampanjan Tytöt turvaan -keräykseen joko kuukausilahjoittajana tai kertalahjoituksella. Lahjoitussumman voit valita itse oman budjettisi mukaan. Jo esimerkiksi 10 eurolla yksi nuori pääsee silpomista käsittelevään koulutukseen ja 30 eurolla autetaan tyttö turvaleirille aikana, jona hän on vaarassa joutua silpomisen uhriksi. Haluan kannustaa teitä kaikkia kanssani mukaan taistelemaan tärkeän asian puolesta. Oletko mukana?

Tänään on ilmestynyt myös uusi Afterwork-jakso ja juttelemme siinäkin Tytöt turvaan -kampanjasta. Kyseenalaistamme tällä kertaa joululahjaperinteitä ja materialismin ympärillä pyörivää jouluhulinaa. Millä muilla tavoilla jouluiloa voisi jakaa ympärilleen? Mitä jos jouluun liittyvää antamisen sanomaa toteuttaisikin antamalla jollekulle ehkä koko elämän mullistavan lahjan? Kuuntele jakso alta tai esimerkiksi SpotifyniTunesinAcastin tai jonkun muun podcast-sovelluksen kautta.

Photos: Ulla Sarén

Related posts

4/12/18

Väri-inspiraatio tiistain piristykseksi: oranssi

2 35

Tuntuu vähän siltä, että tänään voisi taas pieni väripiristys olla paikallaan. Ja mikäpä sen paremmin piristäisi kuin ihanan hehkuva oranssi. Tässä siis oranssia inspiraatiota tiistaipäivänne piristykseksi valokuva-arkistoistani!

Olen huomannut, että oranssista on vuosien varrella tullut yksi ylivoimaisista lempiväreistäni. En juuri pukeudu oranssiin vaatteiden muodossa, mutta asusteissa, kuosien yksityiskohdissa, sisustuksessa ja monissa muissa pienissä asioissa huomaan tuntevani suurta vetoa oranssiin. Siinä on vähän sellaista voimavärin tuntua: punaisen vahvuutta ja keltaisen aurinkoisuutta samassa paketissa. Rakastan myös yhdistää oranssia esimerkiksi minttuuun, turkoosiin, vaaleapunaiseen ja pinkkiin.

Uusin väriläikkä kotonani on nimenomaan oranssi Jieldén valaisin, joka solahti omalle paikalleen keittiön nurkkaan niin luontevasti kuin olisi nököttänyt siinä aina. Myös oranssi laukku on keikkunut olalla ja kainalossa vähän väliä. Löytyykö ruudun takaa muita oranssin rakastajia?

On ollut ihana huomata, miten tykättyjä nämä väri-inspisjutut ovat olleet, sillä näitä on niin superkiva tehdä itsekin. Kaikenlaista kivaa sitä omista valokuvakansioista löytyykään! Vielä on luvassa tulevina aikoina ainakin sininen ja uusi vaaleanpunainen väripostaus jossain sopivassa hetkessä, kun värinkaipuu Suomen pimeän talven keskellä iskee jälleen.

Photos: Jenni Rotonen, Liisa Kivi, Vesa Silver & Marianna Mäkelä

Related posts