15/09/18

Sointuja syyspäiviin

16

Minun ja José Gonzálezin yhteinen historia ulottuu jonnekin 15 vuoden taakse Veneer-levyn julkaisun tuntumaan. Hittibiisit Crosses ja Heartbeats soivat levylautasella tuolloin tiiviisti ja koko levyä tuli muutenkin kuunneltua ahkeraan. Joitakin vuosia myöhemmin löysin myös Gonzálezin Junip-bändin ja ihastuin brittikokoonpano Zero 7:n Garden-levyyn, jolla vierailivat niin José González kuin Siakin, joka niihin aikoihin teki vielä ihan toisenlaista musiikkia. (Tsekkaa riipivän ihana Breathe me, jos ei ole tuttu!)

Sitten González ikään kuin katosi aktiivisesta tietoisuudestani vuosikausiksi. Junipin muutamaa uudempaa biisiä olen kuunnellut satunnaisesti, mutta nostalgia tulvahti sisimpään, kun kuulin Spotify-suositusten listalla tutun äänen pitkästä aikaa muutama viikko sitten. This Is How We Walk On The Moon -kappale on julkaistu jo neljä vuotta sitten (ja jostain syystä vain sinkkuna), mutta on onnistunut livahtamaan minulta ohi korvien. Ja jotenkin se iski tähän alkusyksyn mielenmaisemaan kuin nakutettu. Niinpä tuumin, että saattaisi iskeä teillekin. <3

Related posts

14/09/18

Meikistä, meikittömyydestä ja vähän pintaa syvemmältäkin

27 46

Olin eilen päivällä meikkimallina eräässä tilaisuudessa ja vaikka kasvoilleni taiteiltu look oli upea, vahva ja tumma silmämeikki oli ehkä omaan luonnolliseen tyyliini hiukan voimakas noin päiväsaikaan. Päivä oli kiireinen, joten riensin tilaisuudesta suoraan seuraavaan tapaamiseen, sieltä podcast-nauhoituksiin ja illan päätteeksi vielä pelaamaan squashia. Ehdin käydä kotona pyörähtämässä ainoastaan noin 10 minuutin verran vaihtamassa urheilukamat ylleni, nappaamassa sporttikassin olalle ja haukkaamassa nopean välipalan, ennen kuin piti taas jatkaa matkaa.

Minua huvitti ajatus siitä, että viiletin välietapin jälkeen ulkona urheiluvaatteissani ja iltameikissäni, mutta lyhyen kotipiipahduksen aikana ei ollut aikaa ryhtyä putsaamaan koko meikkiä. Mietin kadulla kävellessäni, että toivottavasti kukaan ei kuvittele minun meikkaavan tällä tavoin urheilemista varten. Sitten pysähdyin oman ajatteluni äärelle… Mitä se oikeastaan kenellekään kuuluu, minkä näköisenä minä urheilen? Ja loppujen lopuksi: mitä väärää tai pahaa siinäkään olisi, vaikka lähtisin joka kerta sporttaamaan täydessä tällingissä?

Pohdiskelin aihetta eilen Instagram-storyssani ja sain sen innoittamana valtavasti kommentteja naisilta, jotka kertoivat mietteideni avanneen silmiä. Moni nainen myönsi itsekin miettineensä samoja asioita mutta oivaltaneensa oikeastaan vasta nyt koko tilanteen ristiriitaisuuden. Mitä ihmettä on tämä meikkaamiseen liittyvä “sheimaus”, jota naiset erityisesti keskenään harjoittavat?

Olen elämäni aikana törmännyt lukemattomia kertoja niin internetin syövereissä kuin oikeassa elämässäkin kommentteihin, joissa naureskellaan ja pyöritellään silmiä, ylenkatsotaan tai tuhahdellaan naiselle, joka on lähtenyt urheilemaan silminnähden meikattuna. Ikään kuin ainoa oikea tapa olisi hikoilla salilla tai juoksulenkillä luonnonraikkaana, meikittömänä ja itsevarmana. Useimmiten näiden reaktioiden ja kommenttien takana ovat nimenomaan muut naiset, mutta olen kuullut myös miesten kritisoineen salille meikkaavaa naista. Eilen vasta heräsin ensimmäistä kertaa kyseenalaistamaan tämän ajatuksen. Voitaisiinko ajatella, että tällainen sheimaaminen ei olekaan ok, vaan jokaiselle pitäisi antaa rauha ja vapaus meikata juuri sillä tavalla kuin haluaa ja sellaisia tilanteita varten kuin se itsestä tuntuu hyvältä.

Siitä voi toki olla montaa mieltä, onko urheilemaan mielekästä mennä voimakkaasti meikattuna, kun meikki todennäköisesti tuhraantuu ja kulahtaa hikoillessa, ja sporttailun jälkeen edessä on joka tapauksessa suihku. Mutta onko se oikeastaan sinun asiasi tai ongelmasi, jos joku muu valitsee tehdä niin? Ei ole. Jos toinen ihminen saa itsevarmuutta ja paremman fiiliksen itsestään tuollaisella pienellä asialla, niin se hänelle suotakoon. Ja aika monelta unohtuu, että moni menee salille, jumppaan tai lenkille suoraan töistä tai muista päivän askareista, jolloin meikki on todennäköisesti naamalla jo ihan valmiiksi muutenkin. Miksi ihmeessä urheilemaan pitäisi mennä naamapesun kautta, kun tosiaan hikoilun jälkeen mennään suihkuun kuitenkin?

Sitä saattaa helposti ajatella, että on surullista, jos joku oikeasti kokee, ettei uskalla astua kotoa ulos ilman meikin tuomaa itsevarmuutta ja turvaa. Tai että meikillä peilikuva tuntuu edes jotenkin siedettävältä. Ja tietenkin olisi toivottavaa, että kaikki voisivat tuntea olevansa hyväksyttyjä, kauniita ja ihania ihan omina luonnollisina itseinään, mutta jos meikki auttaa tuomaan itsevarman ja hyvän fiiliksen omasta itsestä, ei siinäkään pitäisi mielestäni olla mitään väärää. Kyllä minustakin on mukavampaa mennä lenkille levänneen näköisenä, iho heleänä ja finnit kevyesti meikillä fiksattuina kuin suoraan “aamunraikkaana”, vaikka en välttämättä koe tarvitsevani mitään vahvaa meikkiä kotoa ulos astuessani. Ihmiset ovat erilaisia.

Kaikenlaisten vuosien varrella somessa kiertäneiden meikittömyyshaasteiden sanoma on ristiriitainen. On helppo luonnonkauniina ja vauvanpeppuihoisena liputtaa meikittömyyden puolesta, jos onnetar on ollut suosiollinen geenilotossa. Jos taas on siunattu sysimustilla silmänalusilla ja aknella, voi tilanne olla toinen. Ja yhtä usein itsevarmuudella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, millainen naama sieltä peilistä tuijottaa takaisin. Moni perinteisillä mittareilla kaunis ihminen tuntee silti epävarmuutta omasta olemuksestaan ja yhtälailla esimerkiksi iho-ongelmainen voi olla täysin sinut luonnollisen itsensä kanssa. Omat epävarmuudet ovat aina ensisijaisesti korvien välissä.

Kiinnostavaksi tämä kaikki muuttuu, kun kiepsautetaan skenaario toisinpäin. Yhtä monessa tilanteessa, kun meikkaamista halveksutaan, katsotaan kieroon myös meikitöntä naista. Samanaikaisesti, kun naisia vähän syyllistetään meikkaamisesta ja suurin ihanne on loppuviimeksi kuitenkin aina luonnonkauneus ja se raudanluja itsevarmuus, monessa tilanteessa naiselta suorastaan edellytetään meikkiä, mikäli peilikuva ei meikittä olekaan se satumaisen kaunis ja heleäihoinen neito. Meikitön nainen saa helposti kuulla näyttävänsä kipeältä, kalpealta tai väsyneeltä ja meikkaaminen nähdään osana itsestään huolta pitävän naisen perusrutiinia arjessa, samoin kuin hiustenpesu ja vaatehuolto. Sosiaaliset normit pitävät huolen, että pesemme säännöllisesti hiuksiamme ja vaatteitamme, mutta suihkunraikas naama ei monessa paikassa riitäkään.

Olen törmännyt usein siihen ajatukseen, että esimerkiksi asiakaspalvelutyöhön naisen kuuluu meikata. Eräs IG-seuraajani kertoi, että hänet oltiin vähällä lähettää kotiin työpaikaltaan vaatekaupasta, kun hän eräänä päivänä ilmestyi töihin meikittömänä.Tarinan kertonut tyttö sanoi itse tunteneensa oloksi nätiksi ja raikkaaksi kesäisen päivettyneenä ilman meikkiäkin, mutta työnantaja oli toista mieltä. Työnantaja edellytti, että työhön sopivan vaatetuksen lisäksi osana huoliteltua olemusta työpaikalla oli myös kevyt ehostus. Ymmärrän tietysti myös työnantajaa: asiakaspalvelutyössä myyjä edustaa yritystä ja yrityksellä on tietenkin lupa päättää, millaista mielikuvaa se haluaa asiakkailleen välittää. On kuitenkin kiinnostavaa kysyä, mihin asti tämä valta ulottuu ja mikä kaikki kuuluu siistiin ja huoliteltuun olemukseen? Tässäkin piilee ristiriita, sillä väitän, että juuri sellaisen luonnonkauniin ja heleäihoisen naisen meikittömyyteen ei kukaan edes osaisi kiinnittää huomiota. Onko niin, että työpaikalle ei voi ilmestyä jättimäinen finni naamassa loistaen tai tummat varjot silmien alla, vaikka itse olisikin asian kanssa sinut? Sosiaaliset normit sanelevat yllättävän vahvasti, mikä on mielestämme sopivaa.

Jos kuitenkin palataan alkuperäisen aiheen äärelle, on sanomattakin selvää, että muiden ulkonäköä koskevat huomautukset eivät ole soveliasta käytöstä. Jos ei ole hyvää sanottavaa, niin on parempi pitää mölyt mahassaan. Oman päänsä sisällä voi ilman muuta mietiskellä muista ihan mitä hyvänsä, mutta haluaisin haastaa myös ajattelemaan toisin. Jos huomaan itse ärsyyntyväni toisen ihmisen ulkoisesta olemuksesta tai arvioivani sitä kielteisesti, yritän aina pysähtyä omien ajatusteni äärelle ja kysyä itseltäni, MIKSI ajattelen näin. Eihän se kuulu minulle tipan vertaa! Mikä on siis pohjimmiltaan se syy, miksi toisen ihmisen ulkonäkö herättää minussa jonkinlaisen tunteen tai reaktion?

Liian usein sitä vain ottaa annettuna kaikki tällaiset kulttuurin ja ympäristön mukanaan tuomat ajatusmallit kyseenalaistamatta niitä lainkaan. Asiaankuuluvasti nolostelee vahvoissa meikeissään urheilemaan lähtiessä ja miettii, että olisi se nyt ollut parempi pestä nämä pois ensin. Ja samaan aikaan sisäisesti pyörittelee silmiään muillekin, jotka tulevat lenkkipolulla tai jumppasalilla vastaan täydessä tällingissä. Herätys! Mitä ihmeen nolostelemista siinä on? Tästä eteenpäin pesen meikkini pois vain, jos itse haluan, ehdin tai jaksan. En siksi, että muut odottavat minun tekevän niin tai ajattelevat, että niin kuuluisi tehdä. Ja annan muidenkin meikata juuri sillä tavoin kuin itse kokevat sopivaksi.

On oikeasti aika kasvattavaa pysähtyä joskus kriittisesti miettimään omia toimintatapojaan tai ärsytyksiään. Aika moni oikeuttaa kielteisetkin reaktionsa pelkkään omaan tunteeseen pohjaten kykenemättä mitenkään perustelemaan niitä itselleen. Kuitenkin reaktio kertoo loppujen lopuksi paljon enemmän sinusta itsestäsi kuin siitä ärsytyksen kohteesta. Haastan siis jokaisen teistä miettimään omia reaktioitanne ja tuntemuksianne kriittisesti. Seuraavan kerran, kun jonkun toisen tekemiset, (jotka koskevat vain heitä itseään eivätkä aiheuta minkäänlaista haittaa muille ihmisille tai ympäristölle) herättävät ärtymystä, mieti, mistä tuo ärsytys kumpuaa. Mikä toisen valinnassa tuntuu typerältä, naurettavalta tai epäsopivalta? Ja miksi se vaikuttaa sinuun?

Tällä kertaa näihin pohdintoihin kirvoitti tietynlainen meikki, mutta samoja mietteitä voi soveltaa monelle muullekin elämän osa-alueelle. Annamme usein muiden ja jopa ihan tuntemattomien ihmisten mielipiteiden vaikuttaa ihan liikaa omiin valintoihimme sekä siihen, mitä ajattelemme itsestämme. Toivoisin, että pysähtyisimme yhä useammin omien ajatustemme äärelle ja kiinnittäisimme kaikki enemmän huomiota siihen, miten itse puhumme ja ajattelemme muista.

Väitän itse, että aika monet näistä ärsytyksen tunteista kumpuavat jonkinlaisesta tiedostamattomasta epävarmuudesta. Keittiöpsykologi täällä pohtii, että voisiko loppujen lopuksi olla vain kyse siitä, että erilaisuus ja toisen omista poikkeavat tavat ja valinnat herättävät epävarmuutta omista valinnoista? On helpompi vain velloa epämääräisessä ärtymyksessä kuin kohdata omia epävarmuuksia, joten moni ei koskaan edes pysähdy kyseenalaistamaan omaa käytöstään. On helpompi vain ärsyyntyä ja jupista itsekseen, pyöritellä silmiään ja tuhahdella muiden tekemisille kuin myöntää olevansa epävarma. Tai ylipäänsä kohdata niitä omia tuntemuksia silmästä silmään kriittisesti. Aina se ei ole helppoa, ja joskus pinnan alta kaivelemalla löytää asioita, jotka eivät olekaan niin mukavia ja miellyttäviä, mutta se antaa mahdollisuuden kehittää omaa itseä ja ajattelua rakentavampaan suuntaan. Heräsikö ajatuksia? Jaa mietteesi kommenttiboksin puolella!

PS. Kun joku kuitenkin kysyy myös tuosta mahtavasta paidasta ja asusta muutenkin, niin kerrottakoon, että upea paita on koruistaan tunnetun Efva Attlingin (saatu), nahkatakki Samsøe & Samsøen (saatu), Leviksen farkut täydellinen vintage-löytö Pariisista, hattu oma Pupulandia-nimikkohattuni KN Collectionin kokoelmasta sekä herrainkengät uskolliset lempparini, jotka olen ostanut vuosia sitten Filippa K:lta. Rakastan tätä vaatekaapin klassikoista koottua ajatonta tyyliä ja tällaisia lookeja suosinkin arjessa paljon sellaisina päivinä, kun en jaksa miettiä pukeutumista sen enempää. Ja ihanat kuvat on ottanut lahjakas Camilla Bloom. <3

Photos: Camilla Bloom

Related posts

13/09/18

Nanson uudet syystuulet: villakangastakkeja ja ihania neuleita

22 23

KAUPALLINEN KAMPANJA: NANSO

Etsiskeletkö syksyksi takkia tai lämpöistä neuletta? Nyt kannattaa jäädä kuulolle! Olen ollut todella iloinen siitä kehityssuunnasta, mikä kotimaisella Nansolla on ollut viime vuosina sen jälkeen, kun suunnittelutiimin puikkoihin loikkasi konkarisuunnittelija Noora Niinikoski. Niinikosken johdolla trikoovaatteistaan tutulla Nansolla on ollut rohkeutta uudistu ja päivittää kokoelmaansa nykypäivään. Olin jo todella innoissani, kun pari vuotta sitten printti-ilottelusta tunnettu mallisto täydentyi entistä laajemmalla valikoimalla yksivärisiä vaatteita ja perinteinen trikoo sai rinnalleen villaneuleita ja puuvillavaatteita. Tämän syksyn ilahduttava Nanso-yllätys ovat syksyiset takit, joiden joukossa on muun muassa villakangasta.

Pidän todella paljon Nanson uudesta selkeämmästä linjasta. Myönnän, että viitisen vuotta sitten Nanso oli minun ajatuksissani merkki, jonka valikoimasta en olisi löytänyt itselleni juuri mitään. Ja veikkaan, että monella kaltaisellani minimalismista ja linjakkuudesta inspiroituvalla ja materiaalitietoisella pukeutujalla tilanne oli samankaltainen. Tuen mielelläni suomalaista merkkiä, joten on siis ollut todellinen ilo huomata, että brändiuudistus on ollut näin onnistunut. Katson Nansoa nykyään aivan toisin silmin ja tänä päivänä se on esimerkiksi t-paitojen suhteen yksi luottomerkeistäni.

Tänä syksynä Nanson kokoelman kiinnostavin uutuus ovat takit, joiden joukosta löytyy täydellisten t-paitojen ohella ainesta klassikoiksi. Noora Niinikosken ajatuksena on ollut tuoda mallistoon nimenomaan sellaisia rentoja, laadukkaita ja ajattomia vaatekaapin perustuotteita, joissa olisi kuitenkin jokin ajankohtainen twist. Hän haluaa suunnitella helposti lähestyttäviä vaatteita, jotka ovat hintatasoltaan silti monen saavutettavissa.

Ihastuin itse ensisilmäyksellä yksinkertaiseen vuorittomaan Ylle-villakangastakkiin, joka on aivan omiaan koleammille syyspäiville ja leutoihin talviolosuhteisiin. Tyylikkään klassinen malli, huoliteltu ilme sekä materiaalin tuntu herättävät välittömän mielikuvan laadusta – jos en tietäisi paremmin, arvelisin takin olevan varmaankin jonkun italialaisen muotitalon kokoelmaa. Tummanvihreän sävyn lisäksi tätä takkia on saatavilla myös mustana.

Toinen syyskokoelmassa huomioni herättänyt takki on hauska yhdistelmä trenssiä ja parkaa. Vettähylkivästä materiaalista valmistettu takki on ihan omiaan syyssäihin: ei haittaa, vaikka sade yllättäisi, mutta silti kivannäköinen takki ei ole mitenkään alleviivatusti sadevaate. Parkatakeille tyypillistä kiristysnyöriä säätämällä takin ilme muuttuu täysin. Itse tykkään siitä juuri tuolla tavoin vähän kiristettynä, jolloin myös selkäpuolen trenssiä muistuttava leikkaus pääsee kauniisti esille.

Takkeja on nyt tosiaan mukana mallistossa ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan ja samalla linjalla jatketaan myös kevääseen, jolloin luvassa on uusia keväisempiä malleja. Nansolta vinkattiin, että takkeja on selvästi Nanson asiakaskunnassa odoteltu innolla ja kova kysyntä on heti ensimetreillä jo yllättänyt, joten jos siis himoitset jompaa kumpaa näistä takeista vaatekaappiisin, niin kannattanee toimia aika nopeasti.

Takkien lisäksi poimin näihin inspiskuviin mukaan myös neuleita. Vaaleanpunainen Villis-poolo on raikas piristys tumman talvitakin kaveriksi, mutta samaa puseroa on saatavilla myös mustana ja kirkkaanpunaisena. Nansolta paljastettiin, että Villis-neulesarja on koko kaksivuotisen olemassaolonsa ajan ollut hurjan suosittu ja on jatkuvasti verkkokaupassa kaikkein myydyin tuotesarja. Laadukkaan sarjan neuleet ovat myös omiaan vaatekaapin kulmakiviksi ja niistä on aina saatavilla klassisia perusvärejä mutta myös jokin vähän trendikkäämpi sävy kuten nyt tässä syyskokoelmassa tuovaaleanpunainen. Erityistä kiitosta Villis-neuleet ovat saaneet miellyttävästä materiaalistaan, jossa on 55% merinovillaa ja 45% puuvillaa. Vinkiksi annan poolon pukemiseen, että kauluksen voi muuten oman maun mukaan kääräistä joko kaksin tai kolminkerroin, minkä avulla myös sen korkeutta voi itse muokata omaan tyyliin sopivammaksi.

Toinen neulesuosikkini syyskokoelmasta on ryhdikkäästä puuvillaneuloksesta valmistettu hailakan harmaa Milano-pusero, jonka malli on kivalla tavalla vähän lyhyempi ja neliskanttinen. Neuletta on saatavilla myös mustana Tällä kertaa puin neuleet paksujen leggingsien pariksi, mutta nämä näyttäisivät molemmat varmasti tosi hyvältä myös farkkujen kanssa. Vinkkaan myös leggingseistä sen verran, että jos lahkeet tuntuvat liian pitkiltä, niitä voi ovelasti kääntää lahkeen sisäpuolelle ja mitan saa helposti tuunattua itselleen sopivan pituiseksi. Materiaali on nimittäin sopivan napakka, joten ne pysyvät hyvin käännettyinä vauhdikkaammassakin menossa.

Noora Niinikoski on jossain haastattelussa sanonut vuosia sitten, että haluaa Nanson uuden tyylin olevan rauhallinen, hienostunut, rento ja pohjoinen. Minusta tavoitteessa on onnistuttu hienosti ja erityisen mukavaa on ollut huomata, että tätä päämäärää kohti kuljetaan ja lähestytään varmoin askelein mallisto toisensa perään. Parissa vuodessa on tultu pitkä matka enkä monesta tämän syysmallistonvaatteesta päällepäin osaisi kuuna päivänä arvata, että tuotelapussa lukee Nanso. Minusta se on tällä hetkellä pelkästään hyvä asia ja kertoo siitä, että Nanso on kyennyt todella uudistumaan. Ehkäpä parin vuoden päästä osaan jo kauniin ja rennon klassisen villakangastakin nähdessäni epäillä heti sitä Nansoksi ja marssin automaattisesti vaatekaapin toimivia perusklassikoita metsästäessäni Nansolle. Siinä on tavoitetta!

Miltäs nämä syksyiset takit ja neuleet teistä vaikuttavat? Löytyikö kuvista jo jokin oma suosikki? Vinkkaan tässä samalla, että tällä viikolla Nanson myymälöissä on tänään torstaista lauantaihin astikanta-asiakaspäivät, jolloin kanta-asiakkaiksi rekisteröityneet saavat kaikista tuotteista -25% hintaedunVerkkokaupassa edun saavat kaikki rekisteröityneet käyttäjät tästä päivästä sunnuntaihin asti. Etu koskee siis kaikkia tuotteita, PAITSI harmillisesti juuri näitä ihania takkeja, joista tosiaan monella paikkakunnalla viedään jo viimeisiä. Nyt on kuitenkin suorastaan oivallinen tilaisuus hankkia itselle vaikkapa se täydellinen t-paita tai ihana syysneule hiukan normaalihintaa edullisemmin.

Photos: Annika Ollila

Related posts

12/09/18

Afterwork-podcast: Luksuselämää

2 24

Mitä tarkoittaa tänä päivänä luksus? Ovatko designerlaukut ja eksoottiset lomakohteet menettäneet hohtonsa, kun tämän hetken ylellisyyttä ovat oma aika ja lepoloma mökillä? Voiko luksusta olla elämässä koskaan liikaa vai olisiko sitäkin parempi nauttia kohtuudella? Tervetuloa pohtimaan näitä asioita Afterworkin äärelle tällä viikolla!

Aiemmin julkaistut AW-jaksot löydät tämän linkin takaa. Pääset myös kuuntelemaan podcastiamme esimerkiksi iTunesin, Acastin sekä erilaisten podcast-sovellusten kautta. :)

Photo: Jenny Jungell

Related posts