15/09/20

Kulttuurivinkkejä, sieniretkiä ja ilahduttava kohtaaminen

2 45

On vierähtänyt tosi pitkä aika siitä, kun on tullut jaettua sellaisia ihan arkisia kuulumisia, joten olkoon sen aika nyt.

♥ Olen oikeastaan aika innoissani tästä syksystä. Alkusyksy on aina ollut lempisesonkini: kun aamut ovat jo vähän koleita ja ilmassa tuoksuu syksy. Oletteko samaa mieltä, että syksyn voi haistaa? On ihana seurata, kuinka ikkunani edessä kasvava vaahtera vähitellen pukeutuu syksyn väreihin ja tunnelmoida sateisia päiviä kotona. Kesällä tuntee usein paineita olla koko ajan menossa ja tekemässä, ja syksyllä tuo paine vaihtuu kuin johonkin sisäänrakennettuun lupaan vain olla.

♥ Syksy on lähtenyt töiden saralla aika vauhdikkaasti käyntiin ja hetkittäin on etenkin tuon verkkaisen koronakevään jälkeen tuntunut, että pää ei ole ihan ehtinyt mukaan tähän pyöritykseen ja hetkittäin työasiat ovat deadline-sumassa tunkeneet uniinkin. Se on ollut minulle merkki painaa jarrua ja muistutella itselleni, että oman hyvinvoinnin pitää aina tulla ensin. Mutta tunnollinen ihminen ajattelee, että sitä ennen pitää hoitaa ne deadlinet. Onneksi pahin ruuhka on nyt takana ja toivon mukaan edessä on vähän rauhallisempaa tahtia ja paremmin nukuttuja öitä.

♥ Pari viikkoa sitten elokuvateattereihin rantautunut Aalto-dokumentti ansaitsee erittäin painavan suosituksen. Kävin katsomassa Virpi Suutarin ohjaaman dokumenttielokuvan ensi-iltana Kino Engelin kesäkinossa tunnelmallisesti kaatosateessa ja olin mykistynyt, (Kesäkino toimii muuten yllättävän ihanasti myös alkusyksyn sateisina iltoina, kunhan muistaa laittaa tarpeeksi lämpimästi päälle.) Dokumentti tarjoaa kiehtovan sukelluksen paitsi Alvar Aallon arkkitehtuuriin, myös hänen elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa. Erityisen kiinnostavaa oli päästä dokumentin kautta tutustumaan myös miehensä varjoon jääneeseen Aino Aaltoon sekä tämän kiistämättä hyvin merkittävään vaikutukseen miehensä uralla.

Visuaalisesti Aalto on yksi kauneimpia ja vaikuttavimpia näkemiäni dokumentteja ja poikaystäväni kommentoi elokuvan jälkeen sen olevan “ehkä kauneinta ja mahtipontisinta, mitä Suomesta on ikinä tullut”. Innostuipa hän vertaamaan dokumenttia merkittävyydessään jopa MM95-voittoon, mikä on aika paljon sanottu. Mutta olen samaa mieltä, että dokumentti on todella hieno ja esittelee erittäin kauniissa ja tiiviisti otteessaan pitävässä paketissa merkittävän palasen suomalaista kulttuurihistoriaa. Ylistäviä arvoita kerännyt dokumentti on todellakin näkemisen arvoinen. Käykää katsomassa!

♥ Pakko antaa heti perään toinenkin elokuvasuositus: Zaida Bergrothin Tove-elokuva, joka saa ensi-iltansa 2.10.2020. Pääsin ennakkoon katsomaan elokuvan lehdistönäytökseen viime viikolla ja vaikka odotukseni olivat aiheen ja aiemmin nähdyn trailerin pohjalta korkealla, en joutunut pettymään. Alma Pöysti on Tove Janssonin roolissa jo habituksensakin puolesta loistava ja olisi vaikea kuvitella tehtävään ketään muuta. Kaunis elokuva kertoo kasvutarinan monilahjakkaasta taiteilijasta, joka kipuilee identiteettinsä kanssa ja kaipaa ansaitsemaansa arvostusta niin taiteen saralla kuin rakkaudessakin. Hieno elokuva, suosittelen tätäkin!

♥ Ja ei kahta ilman kolmatta eli vielä viime hetken kulttuurivinkki tälle illalle! Olen hehkuttanut muutama vuosi sitten täällä blogissakin Max Richter -nimisen säveltäjän Vivaldi recomposed -teosta. Richter on ikään kuin säveltänyt Vivaldin Vuodenajoista oman versionsa – leikkisästi tätä voisi kutsua vaikkapa klassisen musiikin remixiksi. Ja tänä iltana teoksen pääsee kuulemaan livenä Helsingissä Musiikkitalolla klo 19 Suomalaisen barokkiorkesterin esittämänä. Olen kiitollinen siitä, että Suomalainen barokkiorkesteri ehdotti minulle yhteistyötä, sillä muuten koko konsertti olisi saattanut vilahtaa ohi silmien ja korvien. Olen siis Instagramin puolella tehnyt heidän kanssaan yhteistyötä ja jakanut tietoa syksyn konserteista, joista tämän illan Kaiken maailman musiikkia -konsertti on siis yksi. Konsertissa esiintyvät Suomalaisen barokkiorkesterin lisäksi myös Avanti! sekä UMO Helsinki Jazz Orchestra. Koronaturvallisesti järjestettyyn konserttiin saa lippuja saa yhä, joten ehkä nähdään siellä!

♥ Täällä kotona ovat ilostuttaneet viherkasvit, jotka kukoistavat upeasti. Keväällä katkaisemani kumiviikuna kasvattaa onnellisena kolmea uutta oksaa ja onneni on kääntynyt jopa kilpipiilean suhteen, jonka kanssa yhteinen taipaleemme on aina aikasemmin päättynyt lyhyeen. Ilmeisesti kolmas kerta toden sanoo, koska tämä tuorein tapaus tekee uutta lehteä, minkä ehtii. Katsotaan jatkuuko yhteiselomme yhtä menestyksekkäänä myös talven yli. Viime aikoina olen kuitenkin aivan erityisesti intoillut lyyraviikunasta, jonka kanssa olemme jakaneet kodin jo 3,5 vuotta. Pitkään jonkinlaisessa suvantovaiheessa elellyt lyyraviikunani on ilmeisesti viimein löytänyt kotoani mieluisan paikan ja selvästi tykkäsi myös keväisestä mullanvaihdosta, sillä se on nyt loppukesän ja alkusyksyn aikan tehnyt peräti neljä uutta lehteä ja kaksi kokonaan uutta oksaa! Olen aina haaveillut sellaisesta valtavasta lyyraviikunapuusta, mutta sellaisia on ollut huonosti saatavilla ja suurten puiden hinnat hipovat pilviä. Nyt kuitenkin näyttää, että olen saamassa haaveitteni puun ihan itse kasvatettuna – mikäs sen parempaa!

♥ Toinen ilonaihe täällä kotona on ollut se, että aamuaurinko on palannut sulostuttamaan heräämisen hetkiä. Havahduin vasta tänä kesänä siihen, että valo on itse asiassa asunnossani kauneimmillaan juuri keväisin ja syksyisin, kun päivät eivät ole ihan niin pitkiä kuin keskikesällä. Kesällä aurinko nousee niin aikaisin ja on ikkunani tavoittaessaan jo niin korkealla, että siitä päivän kauneimmasta valosta pääsee lopulta nauttimaan vain kovin lyhyen hetken. Niinpä olen nauttinut viime päivinä siitä, kuinka puiden läpi siivilöityvä valo leikkii seinällä juuri sopivasti niihin aikoihin, kun herätyskello hätyyttelee avaamaan silmänsä.

♥ Olen ehkä kertonut aiemminkin, mutta rakastan sieniä ja sienestystä. Haasteeksi täällä Helsingissä vain on muodostunut se, etten oikein tunne lähiseudun metsiä ja sieniapajia, ja autottomana niiden äärelle on haastavaa päästä. Niinpä suuntaan usein sienestysmielessä vanhempieni kotikonnuille. Äiti ja isä ovat sellaisia sienihaukkoja, että tuntevat lähitienoon metsät kuin omat taskunsa ja osaavat aina suunnata suoraan parhaille sienipaikoille. Kävimme pari viikkoa sitten sienimetsällä vanhempieni kanssa ja saimme saaliiksemme reilut 10 litraa kantarelleja. Oi, mitä onnea! Nyt on pakastin täynnä sieniä ja saa herkutella vaikka joka viikko – parasta!

♥ Onnea on myös se, että tällaisten innokkaiden luontoihmisten lapsena sitä saa nauttia vanhempiensa keräämistä aarteista noin muutenkin. Tälläkin kertaa tulin visiitiltä kotiin kahden itse poimitun (siis vanhempieni poimiman) mustikkasäkin, karviaismarjapussukan, oman pihamaan perunoiden ja tuoreiden papujen kanssa kotiin ja nyt on pakastin täynnä marjoja ja jääkaapissa itse aikanaan istutettuja papuja ja perunoita odottamassa herkutteluhetkiä. Ihailen sitä, kuinka vanhempani ovat hyvinkin omavaraisia metsäretkiensä ja puutarhaprojektiensa ansiosta. Omena on tässä tapauksessa pudonnut melko kauas puusta, mutta on ihanaa, että äiti ja isä hemmottelevat meitä lapsiakin keräämillään ja kasvattamillaan herkuilla.

♥ Moni kaipailee aina mummokaverin kuulumisia ja nyt olisi aika hauskoja kuulumisia kerrottavana. Hänelle oli nimittäin soitettu kotipalvelusta, että heille on ilmoittautunut vapaaehtoisia nuoria auttelemaan vanhuksia näiden poikkeusolojen aikaan ja tästä ilahtuneena mummokaveri tietysti iloisena toivotti aktiivisen nuoren tervetulleeksi. Viime viikolla hänellä oli sitten treffit tämän lukiota käyvän nuoren kanssa ja he olivat puhelimitse sopineet menevänsä noutamaan päiväpeittoa pesulasta.

Ovella oli mummokaverin sanojen mukaan ollut vastassa “pitkä, tumma ja komea nuorimies”, joka oli heti esittelykierroksella kertonut olevansa taustaltaan somali. Mummokaveri oli siihen tokaissut, että eipä hänelle ole niin väliä, mistä kukakin on lähtöisin, kunhan on kunnon ihminen. Kävelyretki pesulaan oli kestänyt toista tuntia ja sen päätteeksi mummokaveri oli vielä kysynyt pojalta, maistuisiko tälle tee tai kahvi. Poika oli vastannut, että kahvi kyllä maistuisi ja niin he olivat vielä kävelyn päätteeksi juoneet kahvit ja syöneet pullat mummokaverin luona. Ja poika oli luvannut soitella sopiakseen uudet treffit. Ette usko, miten iloiseksi tulin tästä kohtaamisesta monestakin syystä, mutta ennen kaikkea on pakko nostaa hattua näille reippaille nuorille, jotka ovat ilmoittautuneet mukaan tällaiseen toimintaan. Wau! Voisi kuvitella, ettei kovin montaa teiniä välttämättä ensisijaisesti kiinnosta hengailla jonkun tuntemattoman vanhuksen kanssa, mutta on ihana huomata, että tällaisia avuliaita ja aktiivisia nuoria on. Superhieno juttu!

♥ Olemme muuten poikaystävän kanssa nyt kesäloman päätyttyä ottaneet tavaksi, että yritämme joka viikko pitää ainakin yhden sellaisen kivan deitti-illan, jolloin teemme jotain vähän erityistä. Menemme ulos syömään, käymme elokuvissa, konsertissa tai taidenäyttelyssä tai jotakin vähän tavallisesta koti-illasta poikkeavaa. Tekemisen ei edes tarvitse olla mitään ihmeellistä, mutta nämä pienet hetket arjen keskellä ovat olleet todella piristäviä ja tuntuu, että usein niiden kautta on tullut kannustettua itsensä tekemään ja kokemaan jotakin, mihin ei ehkä muuten olisi arki-iltana töiden jälkeen enää tullut löydettyä energiaa. Suosittelen! Ja samaa ideaa voi ilman muuta toteuttaa ihan ystävienkin kanssa.

Mutta mitäs teille muille kuuluu? Miten on syksy lähtenyt käyntiin?

housut ja paita // shirt and pants Nanso (2020)*

toppi // top Nanso (2020)

sandaalit // sandals Terhi Pölkki (2018)*

laukku // bag KN Collection (2020)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , , , , , ,

Categorised in: Elämä, Kulttuuri, Muoti

2 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Laurah

    Olipa kiva lukea kuulumisia pitkästä aikaa! Toteutat yhteistyöt todella ammattitaitoisesti ja mielenkiintoisesti, mutta silti itselleni mieluisinta blogisisältöä on lähestulkoon aina tämän tyyppiset postaukset ja tietysti syvällisemmät pohdinnat. Aalto-dokkari kuulostaa upealta. Kivaa syksyä!

    • Kiva kuulla, kiitos! :) Näitä kuulumisia on aina hauska tarinoida ja nämä ovat hyvä muistutus siitä, että loppujen lopuksi kiinnostavinta monelle on se ihan tavallinen elämä sekä arkiset pohdinnat ja havainnot. :) Ja vahva suositus Aalto-dokumentille, se todellakin oli UPEA!

Related posts