1/09/20

3 ihanaa ihonhoitotuotetta herkälle ja kuivalle iholle

9 23

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: ACO

Minulla on ihonhoidon saralla muutamia sellaisia lempimerkkejä, joihin luotan uskollisesti vuodesta toiseen. Herkän, atooppisen ja ajoittain epäpuhtaan ihon yhdistelmä on sen verran haastava kombo, että kun löydän iholleni sopivan tuotteen, haluan yleensä pitää siitä kiinni. Apteekkikosmetiikkamerkki ACO on yksi niistä, joiden tuotevalikoimasta olen löytänyt vuosien varrella monta hyväksi havaittua suosikkia, jotka jääneet päivittäiseen käyttöön.

ACO-valikoimaan kuuluu laaja kattaus tuotteita kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille, ja minäkin olen löytänyt joukosta omat suosikkini, joista esittelen tässä postauksessa kolme tämän hetken lemppariani. Kahta näistä olen suositellut useita kertoja aiemminkin: hyvät tuotteet ansaitsevat hehkutuksensa. Mutta tällä kertaa joukossa on yksi uusi suosikki, jota kokeilin ensimmäisen kerran vasta hiljattain ja rakastuin heti. Kurkatkaahan siis vinkit ja napatkaa talteen!

CANODERM -perusvoide

Nyt on ensin myönnettävä rehellisesti, etten ole ikinä tykännyt sellaisista apteekin perusvoiteista, vaikka niitä aina on kovasti juuri tällaiselle ongelmaiholle suositeltu. Niistä on aina jäänyt tunne, että joko ne eivät kosteuta tarpeeksi tai vaihtoehtoisesti iholle jää sellainen todella rasvainen tunne. Olin jo pitkään halunnut testata ACO Canoderm -perusvoidetta, koska olen kuullut hehkutuksia siitä vähän yhdeltä jos toiseltakin. Ja nyt viimein kokeiltuani en ihmettele miksi sitä on niin kovin ylistetty.

Erityisesti kuivalle ja atooppiselle iholle soveltuva hajusteeton Canoderm-perusvoide sopii käyttöön niin kasvoille kuin vartalollekin ja se jättää ihon ihanan pehmeäksi ja kosteutetuksi sekä vahvistaa ihon omaa suojakerrosta. Harva kosteusvoide jättää oikeasti ihoa näin ihanan tuntuiseksi: hyvin kosteutettu muttei rasvainen, ja tuote levittyy ja imeytyy hyvin sekä sopii myös meikin alle aivan erinomaisesti.

Tehokosteuttava perusvoide oikeasti tekee sen minkä lupaa: helpottaa kuivutta ja rauhoittaa kutisevaa ihoa. Minulla on toisinaan kasvoissani ihan sellaisia hilseilevän kuivia läikkiä, vaikka kuinka kosteuttaisin, mutta olen huomannut Canodermin todella auttavan kuivuuteen. Atooppisen ihon ongelmahan on, että vaikka ihoa kuinka kosteuttaisi, ihon läpäisyeste ei toimi kuten sen kuuluisi, joten kosteus haihtuu iholta nopeammin kuin pitäisi ja ihon pinta kuivuu todella helposti. Canoderm sisältää 5% karbamidia, joka auttaa sitomaan kosteutta ihoon. Vahva suositus! Voidetta on saatavilla sekä tuubissa että pumppupullossa.

ACO Caring shower oil -suihkuöljy

ACO-suihkuöljyä olen ylistänyt monet kerrat aiemminkin. Kasvovoiteita käytän tunnollisesti, mutta vartalon kosteutuksessa myönnän olevani joskus vähän laiska. Atooppista ihoa saisi olla rasvaamassa tuon tuosta, ja ihan aina ei vain jaksaisi. Olen kokenut saavani ison avun ja helpotuksen suihkuöljyistä. Suosikkini on hellävarainen ACO Caring Shower Oil, joka pesee ihon tehokkaasti muttei kuivata ihoa, vaan jättää sen pehmeäksi ja kosteutetuksi. Vaikka tuote sisältää hoitavia luonnonöljyjä kuten soija- ja auringonkukkaöljyä, ei iho jää pesun jälkeen lainkaan rasvaiseksi tai öljyiseksi, joten öljykoostumusta ei siis kannata turhaan arastella!

ACO Caring Shower Oil sopii kaikille ihotyypeille – myös tällaiselle herkälle iholle kuin minulla. Tuossa omassa lempparissani on miellyttävä mieto tuoksu, mutta samasta tuotteesta on saatavilla myös täysin hajusteeton versio.

ACO Rescue Mist -kasvosuihke

Pidin pitkään kaikenlaisia kasvosuihkeita ihan hölynpölynä, kunnes kokeilin itse ja tykästyinkin kovasti. Kaikille ihotyypeille soveltuva ACO Rescue Mist -suihke kosteuttaa ja rauhoittaa kuivaa ihoa sekä jättää iholle pehmeän ja raikkaan tunteen. Lisäksi suihke sisältää ihoa suojaavaa C-vitamiinia.

Käytän itse tuotetta sekä meikin alla että sen päällä – vähän tarpeen mukaan. Suihkaisen yleensä kosteussuihketta kasvoille aamuin ja illoin ennen kosteusvoiteen levittämistä ja saatan joskus sumutella kasvoja kesken päivänkin, jos iho tuntuu kuivalta. Etenkin ilmastoiduissa tiloissa tuntuu, että iho kaipaa välillä ekstrakosteutusta. Vinkki: sumutteella saa myös heleytettyä meikkiä, jos kaipaa puuteroidulle hipiälle vähän kuulaampaa ilmettä.

ACO-tuotteet ovat saatavilla apteekeissa ympäri Suomen, mutta juuri tällä hetkellä on meneillään erityistarjous. Kahden ACO-tuotteen ostaja saa kaupan päälle ACO Moisturizing Day Cream -voiteen veloituksetta. Kampanja on voimassa 27.9.2020 saakka ja pääset klikkaamaan itsesi Yliopiston verkkoapteekin kampanjasivulle tästä.

Onko teillä muilla kokemuksia näistä minun lempparituotteistani? Olisi hauska kuulla muiden kokemuksia etenkin tuosta Canoderm-perusvoiteesta, joka on oma uusin ihastukseni.

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Kauneus

9 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Veera

    Canoderm on minunkin ihastukseni! En olisi ikinä tajunnut kokeilla tätä, jos ihotautilääkäri ei olisi määrännyt tätä lapselleni. Nyt käytämme tätä koko perhe. En ole myöskään ennen tätä tykännyt perusvoiteista, yleensä ne jäävät iholle ikävästi rasvaiseksi kerrokseksi tai eivät kosteuta tarpeeksi. Tämä toimii myös halkeilevan kuiviin käsiin ja jalkoihin. Ihan loistavaa tavaraa!

    • Mahtavaa kuulla, että sinullakin tämä on toiminut. :) Tämä on kyllä juuri sellainen koko perheen ja joka tarpeen voide, joka sopii haastavallekin iholle!

  • Miamauma

    Heippa, kiitos vinkistä! Lähtee kokeiluun! Sun iho kuulostaa aikalailla samanlaiselta kuin itselläkin on, niin mietin, että mikä silmänympärysvoide sulla on käytössä vai onko mitään erikseen? On ollut vaikeus löytää sellaista Niagaran verran kosteuttava mutta ei nahkaan rasvaisempi jättävää voidetta, niin kaikki vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan.

  • Lisbeth

    Canodermia olen minäkin käyttänyt vartalolle, on kyllä hyvä.

    Jotenkin mua jänskättää käyttää apteekkirasvoja kasvoille, kun jotenkin pelottaa, että ne tukkivat ihoa. Et ilmeisesti ole huomannut mitään sellaista? Syksy ja entisestään rapistuva nahka on taas edessä.. olen myös Dr Hauschkan ystävä, mutta kevyt ruusuvoide ei riitä kylmempinä vuodenaikoina ja perus ruusuvoiteen kosteutusteho ei vaan ole riittävä. Tulee silti ihan hullusti syyllinen olo, kun poikkeaa luonnonkosmetiikan puolelta apteekkikosmetiikan puolelle. Atooppinen ja kuiva iho yhdistettynä ruusufinniin ja leuan hormoninäppyihin on vaan niin vaikea kombo, eikä luonnonkosmetiikka ole yksin autuaaksi tekevää. Luonnonkosmetiikkapuolen toimijoiden harrastama argumentointi on näemmä aiheuttanut vuosien saatossa vähän huonojakin jälkiä ajatusmaailmaani, joten hienoa, että sä yhdistelet molempia “maailmoja” surutta!

    • Perusvoiteethan on tosiaan tarkoitettu ihan kaikenlaiseen käyttöön ja sopivat myös kasvojen iholle. :) Dr. Hauschkaa olen tosiaan itsekin paljon käyttänyt ja se on toinen oma suosikki, samoin kuin Weledan luonnonkosmetiikka (etenkin vauvoille tarkoitettu Baby-sarja). Mielestäni syyllisyydentunnot ihonhoidossa ovat täysin turhia: järkevintä on käyttää tuotetta, joka sopii omalle yksilölliselle iholle kaikkein parhaiten.

      Minua vähän harmittaa, että luonnonkosmetiikan parissa on toisinaan paljon sellaista ehdottomuutta, että se on ainoa oikea tapa ja vaihtoehto. Luonnonkosmetiikassa on paljon hyvää, mutta toisaalta myös luonnonkosmetiikka voi allergisoida tai olla sopimatonta jostain toisesta syystä. Ja tietenkin myös luonnonkosmetiikkaa on hyvin monenlaista.

      Apteekkikosmetiikka on valtavan tarkkaan tutkittua ja siksi monesti turvallinen vaihtoehto, jos esimerkiksi on herkistynyt tai allerginen joillekin ainesosille, joita kosmetiikassa saatetaan käyttää. Olen itse valinnut juuri sellaisen linjan, että käytän lähinnä herkän ja kuivan ihon luonnonkosmetiikkaa ja apteekkikosmettiikkaa, mutta tässäkään en ole mitenkään ehdoton.

      Mielestäni ainakin näin alkusyksyyn tämä Canoderm tuntuu iholla todella ihanalta enkä ole huomannut, että se mitenkään tukkisi ihoa, joten suosittelen kyllä rohkeasti kokeilemaan! Ja tosiaan, onhan näissä apteekkivoiteissakin jokaisessa omanlaisensa uniikki koostumus, joten ehkä yhdestä tuotteesta ei voi vetää yhtäläisyysmerkkejä kaikkiin. Minäkään en tosiaan ole tykännyt muista perusvoiteista kasvojen iholla, mutta Canoderm tuntuu tosi toimivalta myös kasvoilla.

  • Karoliina

    Onko ACOn tuotteet eläinkokeettomia, eikä niitä myydä Kiinassa?
    En löytänyt ACOa animalian eläinkokeettomien listasta.

Related posts