3/08/20

Elämäni ihanin kesä

3 119

Elämäni ihanin kesä. Niin voisin kuvailla tätä mennyttä kesää, joka onneksi ei ole vielä ohi. Olen saanut viettää aikaa itselleni maailman parhaassa seurassa rakkaiden ihmisten kanssa, levätä, lukea kirjoja, kokea uusia seikkailuja, nähdä uusia paikkoja, olla luonnossa, saunoa ja uida luonnonvesissä, syödä tuoreita mansikoita ja verestää muistoja lapsuudestani tutuissa maisemissa. Kuvia kameraan tallentui loman ajalta vain valikoiden, mutta muistoihin uskon tämän kesän jäävän sitäkin elävämmin.

Juttelin erään ystävän kanssa juuri siitä, että jostain syystä elämässäni on usein tapahtunut kaikenlaista ikävää usein juuri kesäisin. Aikuisen elämäni jokaiseen kesään on liittynyt uupumusta, vastoinkäymisiä, ahdistusta, työstressiä, sydänsuruja, parisuhdehuolia tai mitä milloinkin. Tietenkin kesiin on mahtunut myös ihania hetkiä, mutta en muista aikuisiältäni ainoatakaan kesää, joka olisi ollut jollain tapaa aidosti huoleton ajanjakso. Ehkä siksi tämä kesä on näyttäytynyt niin erityisen onnellisena. Vaikka maailmassa on eletty poikkeuksellisia ja pelottaviakin aikoja, henkilökohtainen elämäni on ollut tasaisen hyvää koko kesän – oikeastaan se on ollut sitä koko vuoden.

Lomailin lopulta kokonaiset neljä viikkoa, joista kolme ensimmäistä reissasin ympäri Suomea, ensin pienellä kotimaan kierroksella ystävien luona Turussa ja Tampereella (viimevuotiseen tapaan) ja sen jälkeen roadtrippaillen poikaystävän kanssa. Meillä oli alun alkaen löyhästi tehty matkasuunnitelma, johon sisältyi muutama ennalta määritelty kohde, telttailua ja eräelämää sekä pieni mökkivisiitti. Sääennusteiden vaihdellessa muuttuivat spontaanisti myös matkasuunnitelmat. Tuntui ihanalta elää sillä tavoin vapaana ja hetkessä vailla liian tarkkaan määriteltyjä suunnitelmia tai päivämääriä.

Mietin moneen otteeseen, miten helppoa lomailu onkaan samanhenkisessä seurassa, kun molemmat ovat valmiita suunnittelemaan vähän sinne päin ja muuttamaan niitäkin suurpiirteisiä suunnitelmia lennosta tarpeen vaatiessa ilman suurempaa stressiä. Säiden ja mielijohteiden perässä päädyimme muun muassa Norjaan upeiden maisemien äärelle. Norjaan suuntautuneesta matkaajien vyörystä huolimatta onnistuimme iloksemme silti löytämään kuvankauniin kohteen, joka ei ollut täysin turistien kansoittama ja spontaanisti tehdystä retkestämme Norjaan tuli yksi lomamme kohokohdista.

Viimeisen lomaviikkoni vietin Helsingissä kotona ja päätin omistaa sen siivoamiselle. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta oikeastaan nautin siivouslomasta täysin siemauksin. Olen niitä ihmisiä, joilla arjessa elämä ajaa prioriteeteissa aina järjestyksenpidon ohi ja hoidan mieluummin siivous- ja järjestelyprojekteja niille erikseen varattuina ajankohtina, jolloin voin kunnolla uppoutua prosessiin. Niinpä olen nauttinut siitä, että on oikeasti ollut aikaa vain järjestellä ja jynssätä kaikessa rauhassa. Koska olen toki nauttinut siivoamisen sivussa vähän lomastakin, touhu ei välttämättä ole ihan koko ajan ollut maailman tehokkainta, mutta väliäkös tuolla. Urakkani jatkunee pienissä osissa vielä tässä tulevinakin viikkoina, kun olen nyt päässyt vauhtiin.

Viime kesänä tunsin lomani loppumetreillä vain kasvavaa ahdistusta – se kertoi minulle, että jonkin piti muuttua ennen seuraavaa lomaa. Mylläsin menneen vuoden aikana arkeni uusiksi ja tänä kesänä jäin lomalle ihan toisenlaisissa tunnelmissa. Vaikka olisin hyvin voinut lomailla vielä toisen neljän viikon pätkän tähän perään ilman mitään ongelmia, tällä kertaa lomalta töiden pariin palaaminen ei ahdistanut. Tottakai loman loppumiseen liittyy pientä haikeutta, mutta tuntuu, että tällä kertaa pystyin oikeasti irroittautumaan arjesta ja se teki todella hyvää. Ja on kivaa palata tänne bloginkin puolelle pienen paussin jälkeen ja uusin ajatuksin!

Mitä teille muille kuuluu? Miten kesä on sujunut? Millä mielin palailette arkeen vai jatkuuko jollakulla loma edelleen?

Photos: Jenni Rotonen / Pupulandia

Tags: , ,

Categorised in: Elämä, Matkat

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Kerttu

    Tervetuloa takaisin Jenni! Aivan ihana lukea sun kesälomasta ja ennen kaikkea kepeästä ja onnellisesta fiiliksestä, minkä kesä on jättänyt. Postauksen keskimmäiset kuvat <3.

    Itselläni on ihan hyvä olo arkeen paluun suhteen. Asun maassa, missä koronatilanne on huomattavasti Suomea heikompi eli kesästä nauttiminen on ollut aika rajoitettua. Toisaalta pienissä piireissä pyöriminen on ollut rentouttavaa ja tervetullutta vaihtelua: ainakin olen saanut levättyä kunnolla.

    • Kiitos kauniista sanoistasi. :) On kiva kuulla, että onnellinen fiilis välittyy myös sinne ruudun toiselle puolen.

      Tsemppiä sinne muualle ja on hienoa, että vaikka loma ei ehkä ole ollut ihan sitä, mitä toivoisi, olet saanut kuitenkin levättyä ja nyt arkeen palatessa fiilis on ihan hyvä. Luulen, että lepo on lopulta sitä loman arvokkainta antia. :)

Related posts