3/06/20

Miksi yhä edelleen puhumme rasismista?

13 164

“Odota, pitää lopettaa. Tuolla on poliisiauto, joka väläytti minulle valojaan.” Exäni oli rauhallisella iltakävelyllä kotikaupungissaan Pariisissa ja juttelimme puhelimessa, kun puhelu keskeytyi poliisien väliintuloon. Minua nauratti ajatus siitä, että joku voisi pitää tuota maailman leppoisinta ja lempeintä tyyppiä jonakin epäilyttävänä hiipparina. Hymyni kuitenkin hyytyi aika nopeasti, kun hän soitti minulle välikohtauksen jälkeen takaisin: “Kai tajuat, että he pysäyttivät minut vain, koska olen musta? Oletko koskaan kuullut, että rauhallisesti omalla kotikadullaan kävelevää valkoista miestä pysäytettäisiin ilman mitään todellista syytä, koska poliisi haluaa tietää, millä asialla hän on liikenteessä?”

Tuo hetki oli jälleen kerran hyvä osoitus siitä, ettei minulla valkoisena loppujen lopuksi ole aavistustakaan kaikista niistä ennakkoluuloista, joita rodullistettu ihminen joutuu kohtaamaan arjessaan ihan jatkuvasti. Sain kuitenkin suhteemme aikana nähdä pienen välähdyksen siitä, millaista on elää ei-valkoisena ihmisenä valkoisessa yhteiskunnassa.

Exäni on ihonväriltään musta ja uskonnolliselta taustaltaan muslimi – molemmat asioita, jotka herättävät monessa suomalaisessakin ennakkoluuloja. Harva puhuu niistä ääneen eivätkä useimmat välttämättä myönnä niitä täysin itselleenkään, mutta kukaan meistä ei ole täysin vapaa ennakkoluuloista tai eriarvoistavista asenteista.

TYPISTÄMME KOVIN HELPOSTI ERILAISISTA TAUSTOISTA TULEVAN VAIN OMAN ETNISEN, KULTTUURISEN TAI USKONNOLLISEN RYHMÄNSÄ EDUSTAJAKSI JA STEREOTYPIOIKSI SEN SIJAAN, ETTÄ NÄKISIMME HÄNET YKSILÖNÄ.

Sen lisäksi, että entinen poikaystäväni on musta ja muslimi, hän on myös monia muita asioita kuten aktivisti ja feministi. Olen suunnattoman ylpeä exästäni, joka on tällä hetkellä töissä ranskalaisessa feministijärjestössä ensimmäisenä ja ainoana miehenä koko sen 40 vuotisen historian aikana. Hän on myös lakimies ja palkittu puhuja, jonka suurimpiin esikuviin kuuluu muun muassa tunisialaissyntyinen juristi Gisèle Halimi – nainen, joka tunnetaan laillisen aborttioikeuden esitaistelijana Ranskassa 70-luvulla. Uskallan veikata, että harva yhdistäisi tällaisia asioita intuitiiviseen ajatukseensa mustasta muslimimiehestä.

Voinette uskoa, että olen saanut kunnian käydä entisen kumppanini kanssa uskomattoman kiinnostavia ja avartavia keskusteluita pitkin matkaa. Yksi niistä sai alkunsa, kun tutkailin exäni lukemaa kirjan kantta. Reni Eddo-Lodgen teos näytti nopealla vilkaisulla olevan nimeltään “Why I’m no longer talking about race”, mutta kun tarkastelin kirjaa lähempää, huomasinkin, että valkoisella pohjalla luki valkoisella tekstillä “to white people”. Why I’m no longer talking to white people about race. Kysyin exältäni: “So why don’t you?” Hän totesi, että koska se keskustelu päättyy lähes poikkeuksetta siihen, että valkoinen syyllistyy ja selittää, miksi hän ei missään nimessä ole rasisti. “Hyvin usein nämä keskustelut päätyvät tilanteeseen, jossa MINÄ joudun pyytämään valkoiselta ihmiseltä anteeksi, koska hänelle tuli aiheesta paha mieli”, exäni kertoi.

Tähän kommenttiin tiivistyy yksi rasismikeskustelun yleisimmistä ongelmista. Sen sijaan, että puhuttaisiin itse asiasta, keskustelu kääntyy rodullistettujen ihmisten rasismikokemuksista liian usein puolusteluun hengessä “not all white people”. Me valkoiset ihmiset olemme tottuneet saamaan äänemme kuuluviin ja liian usein käännämme tässäkin keskustelussa huomion itseemme ja omiin tunteisiimme, kun ensisijaisesti pitäisi kuunnella. Valitettavan usein pyrimme myös whitesplainingin hengessä selittelemään, kuinka toinen ei varmasti ole tarkoittanut tekoaan tai kommenttiaan rasistiseksi. Selittely kuitenkin todellisuudessa vain vähättelee rasismia kohdanneen kokemusta ja leimaa tämän helposti hankalaksi tai liian herkkänahkaiseksi. Se lähinnä vain heijastelee, kuinka syvää valkoisen ihmisen ymmärtämättömyys rasismikokemuksista voi olla.

Jokaisen meistä on syytä tunnistaa ja tunnustaa, että elämme yhteiskunnassa, jossa rasismi on läsnä joka päivä, vaikka itse emme ehkä näe sitä. Rasismi on niin syvällä kulttuurissamme ja yhteiskuntamme rakenteissa, ettemme todennäköisesti edes tajua sen olemassaoloa, koska emme valkoisina yksinkertaisesti joudu kohtaamaan sitä. Törkeyksien huutelu ja avoimen rasistinen käytös on vain jäävuoren huippu ongelmassa, jonka arkipäiväisemmät ilmentymät ovat ehkä harmittomiltakin tuntuvia kysymyksiä toisen kotimaasta. Tällaiset kysymykset saattavat olla ihan hyväntahtoisia yrityksiä tutustua toiseen, mutta perustuvat lopulta varsin eriarvoistaviin ja toiseuttaviin oletuksiin ihmisen alkuperästä ja ulkonäöstä. Mieti huviksesi tilannetta, jossa sinulta, Suomessa syntyneeltä ja kasvaneelta ihmiseltä, kysyttäisiin ehkä jopa päivittäin mistä maasta olet kotoisin ja kehuttaisiin kielitaitoasi, kun puhut omaa äidinkieltäsi. Rasistisen huutelun ja tämän tyyppisten näennäisen hyväntahtoisten kommenttien väliin mahtuu valtavan paljon tasoja.

Rasismikeskustelussa puhutaan usein valkoisesta etuoikeudesta. Ymmärrän, että omassa elämässään monenlaisia vastoinkäymisiä kokeneen voi olla vaikea nähdä itseään erityisen etuoikeutettuna, mutta kyse ei ole siitä, etteikö valkoisellakin ihmisellä voisi olla takanaan vaikeita kokemuksia tai elämässään ongelmia. Kyse on siitä, että ihonväri tai etninen tausta ei ainakaan tee hänen arjestaan vaikeampaa. Suomalaisessa yhteiskunnassa yksikään valtaväestöön kuuluva ei ole jäänyt pääsemättä esimerkiksi työhaastatteluun siksi, että oma nimi kuulostaa ulkomaalaiselta. Rakenteellinen rasismi ilmenee muun muassa juuri tällä tavoin: yhä edelleen ihmiset ovat etnisen alkuperänsä perusteella hyvin eriarvoisessa asemassa esimerkiksi työmarkkinoilla pätevyydestä riippumatta.

Mellakat Yhdysvalloissa ovat vain oire ongelmasta ja vääryydestä, joka on sivuutettu aivan liian kauan. Törmäsin eilen pysäyttävään kommenttiin aiheesta:

An example of white privilege.

You keep saying: “It is horrible that an innocent black man was killed but destroying property has to stop.”

Try saying: “It is horrible that property is being destroyed but killing innocent black men has to stop.”

Priorities.

– Randall Telfer –

Yhdysvaltojen tapahtumat saattavat tuntua kaukaisilta täällä Suomessa ja voi olla vaikea ymmärtää, miksi meidän nyt pitäisi täällä kaukana puuttua asiaan, joka ei oikeastaan kosketa kotimaatamme mitenkään – paitsi että koskettaa. Tilanne Suomessa ei onneksi ole lähelläkään Yhdysvaltoja, mutta myös täällä Suomessa ja Euroopassa äärioikeisto on viime vuosina tehnyt nousuaan ja maahanmuuttokriittiset ja jopa avoimen rasistiset kannanotot ovat ikävä kyllä osa myös suomalaista politiikkaa ja ajatusmaailmaa. Vaikka Suomi voi tuntua Yhdysvaltoihin verrattuna edistykselliseltä lintukodolta, ollaan täälläkin yhä vielä aika kaukana todellisesta yhdenvertaisuudesta.

Some täyttyi eilen mustista ruuduista, kun ihmiset halusivat osoittaa solidaarisuuttaan ja tukeaan Black Lives Matter -liikkeelle Yhdysvaltojen viimeaikaisten tapahtumien valossa. Blackout Tuesday on mustien ruutujen lisäksi saanut aikaan myös vilkasta keskustelua siitä, kuka on osallistunut ja miten on osallistunut  tai onko ylipäänsä osallistunut ollenkaan. Keskustelua on käyty myös siitä, onko tällaisiin tempauksiin osallistumisesta ylipäänsä yhtään mitään hyötyä tai voiko niistä olla jopa haittaa?

Jos tästä kaikesta kauheudesta on seurannut jotain hyvää, niin ainakin se, että Yhdysvaltojen tapahtumat ja maailmanlaajuinen tempaus ovat tuoneet rasismin teemana kaikkien huulille ja saaneet toivon mukaan monen miettimään myös sitä, miten rasismi näkyy meidän omassa elinympäristössämme. Vaikka kokisit, ettet ole rasisti, oletko koskaan miettinyt kriittisesti omaa suhtautumistasi esimerkiksi romaneihin? Ystäväni, aktivisti ja feministi Fatima Verwijnen totesi omassa antirasismia käsittelevässä IG TV -videossaan hyvin, että antirasistista ajattelua ei voi toteuttaa rusinat pullasta -hengessä valikoiden: ei voi tukea tummaihoisia ja suhtautua samalla ennakkoluuloisesti romaneihin. Se on yhä rasismia. Suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan tuon Fatiman puolen tunnin mittaisen videon, jolla avataan erittäin hyvin antirasismin käsitettä nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta.

Tuntuu myös, että moni takertuu keskustelussa täysin epäolennaisuuksiin: syyttelyn ja osoittelun sijaan kannattaa suunnata katse ensisijaisesti peiliin (kuten yleensäkin) ja kysyä itseltään “Mitä MINÄ teen tämän asian hyväksi omassa arjessani?” Ei ole loppujen lopuksi niin olennaista, postasitko sometilillesi eilen mustaa ruutua, vaan olennaisempaa on, mitä teet kaikkina niinä muina päivinä, kun rasismi ei ole koko maailman ykköspuheenaihe. Jääkö kontribuutiosi rasismin vastaisessa taistelussa vain yhteen mustaan ruutuun ja pieneen solidaarisuuden osoitukseen vai oletko oikeasti valmis tekemään jotakin enemmän? Seuraatko hiljaa taustalla vai puututko asiaan, kun havaitset jonkun toimivan väärin?

Rasismia ei kitketä maailmasta somehaasteisiin osallistumalla, vaan konkreettisilla teoilla, sanoilla ja valinnoilla.

Jos olet päättänyt pysyä asiasta hiljaa ja koet, ettet halua osallistua yhteiskunnalliseen tai poliittiseen keskusteluun, pyydän haastamaan myös tätä ajattelua. On nimenomaan valkoista etuoikeutta voida tehdä tällainen valinta ja todeta, että “en ole poliittinen ihminen eikä asia koske minua, joten en halua sekaantua”. Valitettavasti suurella osalla maailman ihmisistä ei ole mahdollisuutta tehdä tällaista valintaa, koska asia todellakin koskee heitä, halusivat he sitä tai eivät. Siksi toivon, ettei kukaan meistä kokisi, että meillä on varaa sulkea silmämme ja samalla itsemme tämän keskustelun ulkopuolelle. Hiljaa pysyminen ja muualle katsominen on myös valinta ja maailman muuttamiseen tarvitaan ihan jokaisen panosta. Ei siis anneta enää yhdenkään rasistisen vitsin tai toiseuttavan kommentin lipua ohi korvien, vaan puututaan, haastetaan ja osoitetaan, että sanoilla on väliä emmekä hyväksy rasistista puhetta tai käytöstä.

Osa hiljaa pysyttelevistä arkailee avoimeen ja julkiseen keskusteluun osallistumista tietämättömyyttään. Pelätään, että sanotaan jotain väärin eikä sen takia uskalleta lopulta sanoa oikein mitään. Haluan kuitenkin muistuttaa, että jokainen meistä mokailee ja tekee virheitä – se on ihmisen elämässä kerta kaikkiaan aivan väistämätöntä. Olemme kaikki joskus valinneet sanojamme huonosti, käyttäytyneet ajattelemattomasti, toimineet ennakkoluulojemme ohjaamina ja olleet tietämättömiä. Olemme vaienneet, kun olisi pitänyt puhua ja puhuneet, kun olisi pitänyt vaieta. Ja kuunnella. Mutta siitä ei pidä lannistua, sillä aina voi oppia virheistään, ottaa selvää ja toimia tulevaisuudessa paremmin.

Ja mikäli tuntuu, ettet tiedä tarpeeksi ottaaksesi kantaa tai edes muodostaaksesi mielipidettä, ota selvää. Hyvä uutinen on, että tietoa on juuri nyt enemmän saatavilla kuin koskaan. Tutustu aiheelle omistettuun kirjallisuuteen tai artikkeleihin, kuuntele podcasteja, katso dokumentteja ja elokuvia, ota seurantaan poc-ihmisten (person of colour) sometilejä ja lue heidän kirjoittamiaan tekstejä. On myös hyvä muistaa, että ei ole poc-tuttaviesi tehtävä opastaa ja kouluttaa sinua. Heidän kanssaan voi keskustella aiheesta, kunhan se tapahtuu heidän omilla ehdoillaan. Ota siis itse selvää ja jos et tiedä, mistä lähtisit liikkeelle, tsekkaa ensi töiksesi vaikka nämä alla olevat lähteet.

Ja lopuksi: mikäli keskustelu rasismista turhauttaa ja kyllästyttää jo, mieti, miten kyllästyneitä ovat he, jotka joutuvat kokemaan sitä joka päivä. Pidetään siis huoli siitä, että olemme itse mukana rakentamassa sellaista maailmaa, jossa jonakin päivänä tästä kaikesta toivottavasti ei tarvitse enää keskustella.

Aloita vaikka näistä:

♥ Afterwork-podcastin viimesyksyisessä jaksossa “Syyllistytkö tietämättäsi rasismiin?” jutellaan rasismista asiantuntijan kanssa. Kukaan meistä ei ajattele olevansa rasisti, mutta silti saatamme tahattomastikin sanoa tai tehdä asioita, jotka asettavat ihmiset eriarvoiseen asemaan – joskus silloinkin, kun tarkoitamme vain hyvää. Afterworkin jaksossa pureudutaan juuri näihin tilanteisiin: millaista on esimerkiksi työelämässä tapahtuva tiedostamaton syrjintä ja rakenteellinen rasismi? Entä mitä ovat mikroagressiot tai rodullistaminen?

♥ Kiia Beilinson ja Miia Laine ovat koonneet erinomaisen artikkelin ja tietopaketin siitä, kuinka omaa valkoista etuoikeuttaan voi hyödyntää muiden hyväksi. Lisäksi kaksikko on koonnut yhteen erittäin kattavan listauksen suomenkielisistä antirasismiin liittyvistä lähteistä, joita valkoinen suomalainen voi käyttää apunaan omaa toimintaansa tarkastellessaan ja kehittäessään.

Fem-R on feministinen ja anti-rasistinen kansalaisjärjestö, joka toimii rodullistettujen ehdoilla. Järjestö on koonnut nettisivuilleen muun muassa selkeän sanaston feminismiin ja antirasismiin liittyviä sanoista ja käsitteistä. Se on hyvä paikka aloittaa, jos keskustelu näistä teemoista kiinnostaa, mutta termit eivät vielä ole käytännössä tuttuja. Kannattaa tutustua myös Fem-R:n muihin artikkeleihin sekä IG-tiliin.

♥ Feministi ja aktivisti Fatima Verwijnen puhuu omalla Instagram-tilillään niin selkeästi, kärsivällisesti ja ymmärrettävästi rasismista, eriarvoisuudesta ja muista yhteiskunnallisista epäkohdista, että vaikka et tietäisi aiheesta mitään, näihin sisältöihin tutustuttuasi koet takuulla olevasi taas vähän viisaampi. Fatima on äärimmäisen fiksu nainen ja hänen tyylinsä puhua vaikeistakin asioista on ilahduttavan helposti lähestyttävä.

♥ Ruskeat tytöt on blogista yhdistykseksi ja mediaksi kasvanut kanava, jonka tavoitteena on antaa ääni ei-valkoisille ihmisille suomalaisella mediakentällä. Ruskeat tytöt käsittelee muotia, taidetta, kauneutta, kulttuuria sekä yhteiskunnallisia teemoja – ja sopii ihan kaikille laadukkaan journalismin ystäville väriin ja sukupuoleen katsomatta. Erityisesti suosittelen kuitenkin yhteiskunnallisia teemoja käsitteleviä tekstejä, joista ensimmäiseksi kannattaa tutustua vaikkapa Julia Thurénin artikkeliin “Kuinka olla hyvä valkoinen liittolainen?” Klikkaa seurantaan myös Ruskeiden tyttöjen IG-tili.

Zelda Zine on intersektionaalisen feminismin periaatteiden mukaan toimitettava verkkolehti, joka pyrkii antamaan äänen ja tilaa sellaisille ajatuksille, jotka eivät välttämättä pääse esille muualla mediassa. Esimerkiksi julkaisun IG-tilillä on jaettu hyvin helppotajuista tietoa antirasismista ja siitä, miten kuka tahansa meistä voi auttaa.

Categorised in: Elämä, Kulttuuri

13 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Upea postaus, kiitos Jenni tästä <3

  • Anna

    Hieno ja tärkeä kirjoitus, kiitos!

  • About

    Fiksua tekstiä. Itse olen ollut enimmäkseen hiljaa ja ajatellut että arkipäiväiset teot riittävät, mutta nyt tuntuu, että tilanne vaatii minultakin enemmän.
    En kuitenkaan pidä somevuodattamisesta ja symbolisista some-eleistä. Täytyy keksiä jotain muuta.

  • Julia

    KIITOS todella hyvästä tekstistä ja siitä, että
    käytät vaikuttajan valtaasi tästä puhumiseen. Kunpa kaikki ”influensserit” toimisivat näin.

  • Riina

    Kiitos, kun kirjoitat tästä tärkeästä aiheista.

  • Milla

    Haluaisin tukea suomalaisia (ja muita pohjoismaalaisia) vähemmistöön kuuluvia yrittäjiä enemmän omalla kuluttamisellani. Vogue teki juuri mahtavan listan (linkki täällä https://www.vogue.com/article/55-black-owned-fashion-and-beauty-brands-to-support-now-and-always ) Amerikan mustista yrittäjistä. Samanlaista, lokaalimpaa, listaa haluaisin päästä selaamaan täälläkin. Se ei tietenkään ole sun vastuu, mutta mietin jos sulla olisi mitään suosituksia, kun olet kuitenkin niin aktiivinen vaikuttaja maamme muodissa ja kosmetiikassa? Kiitos sun ajasta!

  • Kiitos Jenni tästä postauksesta. Osaat pukea ajatuksia hienosti sanoiksi ja selittää tämänkin asian taustat niin, että vaikeasti ymmärtäväkin saa selkoa. Tekstisi pisti miettimään. Kirjoitin aiheesta myös omaan blogiini, jossa kehotin lukemaan tekstisi. :)

  • Ape

    Kiitos tärkeästä tekstistä! Oikein mukavaa kesäkuuta sinne! :)

  • Nea

    Jos suoraan puhutaan, tämä USA:sta rantautunut white privilige-ajattelu näyttää olevan nykyajan versio valkoisen miehen taakasta. Se sisältää oletuksen, että valkoiset ovat loukkaamattomia ja automaattisesti muita paremmassa asemassa (white saviour complex). Tämä on USA:ssa aina ollut yksi tapa väheksyä muita ja siitä juontaa myös alentuva oletus että vähemmistöt TARVITSEVAT valkoisia ymmärtämään meitä. Lisäksi asian ymmärtäminen pelkästään valkoisten ongelmaksi on myös ongelmalista. Valkoisetkin ihmiset kokevat ihan samanlaista kieroon katsomista, kun he asuvat maassa jossa eivät kuulu normina pidettyyn valtaväestöön. Toki myös vähemmistöt voivat olla syrjiviä valtaväestöä kohtaan.

    Yhdysvalloissa white priviligestä puhuttaessa ei yritetä pohtia vakavasti niitä ongelmia, jotka vaikuttavat vaikkapa afroamerikkalaisiin, vaan pikemminkin sillä yritetään saada valkoiset, erityisesti hyvin koulutetut ja hyvin toimeentulevat, näyttämään hyveellisemmiltä kun he “tunnistavat oman rasisminsa”. Tälläinen white privilige-ajattelu ja itsensä “kouluttaminen” tarjoavat amerikkalaisittain hyvin invidualistisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Tässäkin kirjoituksessa jaetut vinkit muistuttavat itseoppaita, jotka yhdysvaltalaiseen tyyliin pikemminkin auttavat valkoisia, hyvinvoivia, keskiluokkaisia ja kouluttautuneita ihmisiä sietämään epätasa-arvoista maailmaa kuin oikeasti muuttamaan sitä.

    Kuten historioitsija Aviva Chomsky totesi: “They may boycott certain products, refuse to eat certain foods, or they may show up to marches or rallies whose only purpose is to demonstrate the moral superiority of the participants. White people may loudly claim that they recognize their privilege or declare themselves allies of people of color or other marginalized groups. People may declare their communities “no place for hate.” Or they may show up at counter-marches to “stand up” to white nationalists or neo-Nazis. All of these types of “activism” emphasize self-improvement or self-expression rather than seeking concrete change in society or policy. They are deeply, and deliberately, apolitical in the sense that they do not seek to address issues of power, resources, decisionmaking, or how to bring about change.”

    https://www.google.com/amp/s/www.commondreams.org/views/2017/08/21/how-not-challenge-racist-violence%3famp

    • Mielenkiintoisia näkökulmia! Otan mieluusti vastaan kritiikkiä, mutta kritiikin rinnalla kuulisin todella mieluusti myös konkreettisia vinkkejä ja ehdotuksia, miten toimia paremmin, mikäli tässä postauksessa esitetyt ajatukset eivät mielestäsi edistä asiaa. Minusta ensiarvoisen olennaista on ihan ensin tunnistaa rasismin olemassaolo ja nähdä omatkin teot ja toimet, jotka lisäävät eriarvoisuutta ihmisten välillä. Suomessa moni on ennen tätä viime viikkojen keskustelua kirkkain silmin väittänyt, ettei Suomessa ole rasismia lainkaan. Jos ei tunnista edes ongelman olemassaoloa, sitä on kaiketi vaikeampi myös korjata.

      Suurin osa tässä tekstissä esitetyistä ajatuksista pohjaa poc-ihmisiltä itseltään poimimiini ajatuksiin ja vinkkeihin tai heidän kanssaan käymiini keskusteluihin. Kritisoida saa, mutta tällaisenaan tämä kriittinen puheenvuoro jää vähän tällaiseksi “väärin autettu”- tai tässä tapauksessa “väärin osallistuttu” -heitoksi ilman minkäänlaista rakentavaa vastaehdotusta.

      • Nea

        Kiitos vastauksesta! Tarkoituksenani ei ollut kirjoittaa mitään tyypillistä “väärin autettu”-kommenttia. Kuitenkin nähdäkseni voidaksemme oikeasti muuttaa asioita parempaan meidän pitää myös pystyä huomioimaan nykyisen rasismin vastaisen toiminnan ongelmakohtia. Yhteiskunnat eivät muutu yksilöiden toimesta. Siksi yksilökeskeinen ja valkoisuuden keskiössä näkevä white privilige-ajattelu ei ole pitkällä aikavälillä onnistunut muuttamaan USA:ssa afroamerikkalaisten asemaa. Muutosten pitäisi ulottua aidosti myös yksilöitä laajemmalle tasolle. 1960-luvun nuorisoaktivismin eri muodot voisivat olla tästä yksi esimerkki. Sanoisin, että yhteiskunnalliset muutosten ajaminen kollektiivisen organisoitumisen ja toiminnan kautta tapahtuu parhaiten, jos meillä on analyseeja yhteiskunnan tilasta, selkeät päämäärät miten asioita pitäisi muuttaa ja strategiat tavoitteiden saavuttamiseksi. Toki tämä on invidualistisiin toimiin verrattuna tylsempää ja hitaampaa, mutta ehkä kuitenkin vaikutuksiltaan kestävämpää.

Related posts