8/01/20

DIY-projekteja, kohtaamisia taksissa ja ikääntymisen oireita

13 58

Vuosi on käynnistynyt rennoissa merkeissä ja edellisestä kerrasta, kun päivitin tänne arkikuulumisiani, alkaa olla vierähtänyt jo monta viikkoa. Eiköhän siis koota jälleen yhteen satunnaisia höpinöitä, sillä kuten viimeksi saatu palaute todisti, niin edelleen juuri nämä arkiset sattumukset ja ajatukset ovat monelle sitä kaikkein mieluisinta blogisisältöä.

♥ Vuodenvaihde meni tosiaankin vähän sellaisella tahattomalla somelomalla ja omassa tapauksessani se tarkoitti aika totaalista hetkessä elämistä ja puhelimen unohtamista. Olen ollut ajatuksissani niin lomamoodissa, että kamera on pysynyt laukussa ja kännykänkin muistiin on tallentunut ehkä yhteensä vain noin 20 kuvaa joulun tienoilta tähän päivään. Ja niiden joukkoon mahtuvat muun muassa kuva vanhempieni modeemin salasanasta (se on juuri sellainen kirjain-numero-yhdistelmähirviö, jota ei muista erkkikään), kuva narikkalapusta (tämä on muuten erittäin fiksu kikka, vaikka en onneksi olekaan kovin montaa kertaa elämässäni hukannut narikkalappua), kaksi vahinko-otosta lattiasta, yksi typerä hölmöilyselfie, yksi poseerauskuva joulupukin vierellä (pukki tuli yllätysvisiitille aattona) sekä muutama kuva tekeillä olevasta DIY-pöydästä, josta kerron vähän myöhemmin lisää. Mutta nämä tämän jutun kuvat on otettu siis jo ennen joulua.

♥ Uusi vuosi vaihtui tällä kertaa peräti kaksissa kekkereissä juhlien. Olen iloinen, että pääsin juhlistamaan vuodenvaihdetta ystävien seurassa ja että kerrankin oli näin paljon ohjelmaa vuoden viimeiselle päivälle. Tuntuu, että usein vuoden vaihtuessa ihmiset ovat lomareissuillaan ja Helsinkiin jääneetkin hajaantuvat sinne ja tänne. Olen monet kerrat kertonut, etten ole mikään suuri juhlapyhien rakastaja ja itse asiassa useampanakin vuonna olen viettänyt uutta vuotta itsekseni kotona pizzaa syöden ja tv-sarjoja katsellen – eikä ole muuten yhtään hassumpi tapa vaihtaa vuotta. Siitä huolimatta oli hauskaa ja mukavalla tavalla erilaista, että tällä kertaa tuolle päivälle osuivat peräti kahdet juhlat. Ihana Sara järjesti huikeat synttärikekkerit, joista suuntasin loppuillaksi poikakaverin ystäväporukan järjestämiin, jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostuneisiin uuden vuoden pippaloihin, joita vietettiin purjelaivassa. Kaikin puolin hauska uusi vuosi!

♥ Yritimme uuden vuoden yönä epätoivoisesti saada napattua taksin lennosta, kun tilaamalla ei onnistunut. Seuralainen oli jo luovuttanut ja valmistautui henkisesti aamuöiseen vaellukseen vilun, väsymyksen ja pissahädän piinaamana, kun onnistuin kuin onnistuinkin huitomaan meille taksikyydin. Ja on pakko sanoa, että siitä tulikin yksi sympaattisimmista taksikyydeistä ikinä. Kuskinamme toimi Marokosta 13 Italiassa asutun vuoden jälkeen Suomeen kolme vuotta sitten kotiutunut nainen, jonka kanssa ehdimme käydä lyhyen taksimatkan aikana hyvät keskustelut. Erityisen hämmästyneitä olimme hänen kielitaidostaan: vain muutaman Suomessa asutun vuoden jälkeen hän puhui aivan todella hyvää suomea. Suomen lisäksi hän osasi arabiaa, englantia, ranskaa ja italiaa. Olisipa itseäkin suotu samanmoisella kielipäällä (ja sinnikkyydellä). Mutta jäipä hyvä mieli tästä kohtaamisesta ja todella ystävällisestä asiakaspalveluasenteesta.

♥ Muutama päivä myöhemmin olimmekin sitten aivan toisenlaisessa kyydissä… Kuskimme, keski-ikäinen suomalaisnainen, ehti 10 minuutin matkalla julistaa hampurilaisravintolaan jonottaneet ihmiset uusavuttomiksi idiooteiksi, esittää rasistisen kommentin (jollaisia muuten joutuu valitettavan usein nimenomaan taksin kyydissä kuulemaan), haukkua Lux Helsinki -tapahtuman sekä sen osallistujat ja valittaa likimain kaikesta mahdollisesta. Varsinainen ilopilleri!

Olen joskus miettinyt, miten sellaiseen hienovaraisesti esiintyvään rasismiin tulisi puuttua, koska tietenkään en hyväksy minkäänlaista syrjivää puhetta enkä haluaisi hiljaa pysymällä antaa mielikuvaa hyväksynnästä, vaikka paikalla ei olisikaan ketään muuta kuulemassa jupinaa. Riippuu hieman kommentista ja sen sävystä, miten helppo tai vaikea siihen on puuttua. Joskus olen ilmoittanut, etten halua kuunnella rasistista puhetta. Joskus taas olen huomauttanut kaikkien Suomessa syntyneiden tai Suomen kansalaisten olevan aivan yhtä suomalaisia ja oikeutettuja olemaan täällä sekä muistuttanut siitä, että ihonväristä ei voi toisen kansalaisuutta päätellä. Mutta välillä sellaisiin hienovaraisempiin “maahanmuuttokriittisiin” kommentteihin on vaikea sanoa oikein mitään ja silloin tuntuu helpommalta vain antaa typeryyksien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mutta jos tulee mieleen, miten tuollaisessa tilanteessa asiaan voisi jotenkin jämäkästi mutta ystävällisesti puuttua, niin ehdotuksia otetaan vastaan.

♥ Olen asunut tässä kämpässä nyt pian kolme vuotta, enkä ole vieläkään saanut hankituksi mattoa tai ripustetuksi tauluja seinille – säälittävä suoritus! Täydellistä mattoa ei ole tullut vastaan edelleenkään, enkä toisaalta ole ollut etsinnöissäkään erityisen aktiivinen viime aikoina. Koska valkoinen lautalattia on kaunis, olen osin jo vähän luovuttanutkin koko asian suhteen. Tulkoon sitten, kun tulee (jos tulee). Mutta ne taulut aion saada seinälle vielä tämän vuoden aikana. Viimeinkin. Olkoon se lupaukseni tälle uudelle vuodelle.

♥ On pakko vinkata teille aivan mahtavasta lautapelistä nimeltä Time’s Up. Sitä tuli pelattua taas joulun aikaan ja kyseessä todellakin on yksi hauskimmista koskaan pelaamistani peleistä. Pelissä yhdistyvät Aliaksesta tuttu sanojen selittäminen sekä pantomiimi, ja satunnaisten sanojen sijaan arvaillaan henkilöitä. Pakka on täynnä kaikkien tuntemia henkilöitä kuten Marilyn Monroe, Aku Ankka, Kekkonen ja Britney Spears ja pareittain arvuutellaan, kenestä mahtaa olla kyse. Kolmesta kierroksesta ensimmäisellä selitetään henkilöitä aikaa vastaan samaan tapaan kuin Aliaksessa, toisella kierroksella korttipakasta nostetaan samoja henkilöitä, mutta tällä kertaa kutakin henkilöä saa selittää vain yhdellä sanalla. Viimeisellä kierroksella sanoja ei saa enää käyttää ollenkaan, vaan avuksi otetaan pantomiimi, eleet, äänet ja tarvittaessa vaikka hyräily. En ole varmaan koskaan minkään pelin äärellä nauranut kuten tämän – voin todella suositella!

♥ Poikakaverini oli etsiskellyt jonkin tovin sohvapöytää toiveenaan ensisijaisesti löytää jokin kaunis vintage-pöytä. Etsinnöistä huolimatta mieluisaa ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, mutta yhtenä päivänä bongasin Pinterestistä kivan DIY-idean: kaakelein päällystetty pöytä. Olin vuosia aiemmin ihastellut Tallinnassa Must Puudel -kahvilassa hauskaa kaakelipintaista pöytää ja tuuminut jo tuolloin, että tällainen olisi kyllä hieno. Poikakaveri innostui ideasta heti ja tartuimme projektiin: Tori.fi:stä löytyi täydellinen pöytä tuunattavaksi ja rautakaupan tarjouksesta sopivat laatat sen koristeluun. Projekti osoittautui jonkin verran arvokkaammaksi ja työläämmäksi kuin olisimme ehkä alkuun osanneet arvioida, mutta nyt pöytä on viimeistelyä vaille valmis, ja se on NIIN hieno! Lupaan esitellä lopputuloksen ja jakaa vinkit muillekin, kunhan pöytä saadaan viimeisteltyä!

♥ Juhlistan myöhemmin tällä viikolla synttäreitäni, tai siis nimenomaan en juhlista, koska synttärit menevät siihen samaan juhlapyhä-kategoriaan, joka ei ole suosikkejani. Vuodenvaihteeseen osuu oikein sellainen juhlaähky, joten synttärit on helppo skipata tipattomaan tammikuuhun tai johonkin muuhun epämääräiseen syyhyn vedoten. Muiden synttärijuhliin (joita jostain syystä tällä kertaa järjestetään nyt tammikuussa oikein ennätysmäärä – ilmeisesti kaikki ystäväni täyttävät tammikuussa vuosia) osallistun mieluusti, kunhan ei itse tarvitse olla huomion keskipisteenä ja juhlien järjestäjänä. Seuraavaksi omaan synttärimittariini kilahtaa 36 vuotta ja ehkä ensimmäistä kertaa vanheneminen hitusen ahdistaa, vaikka mitään syytä ikäkriiseilyyn ei sinänsä ole. Elämässä on kaikki valtavan hyvin enkä kaipaa pätkääkään menneeseen, mutta eipä kai näitä kummallisia mielen oikkuja aina pystykään järkeilemään.

♥ Iästä puheen ollen… En tiedä, onko tämä ikäkysymys vai jotakin ihan muuta, mutta viime viikkojen juhlista ja yökukkumisista johtuen unirytmini on aivan päin honkia. Aiemmin tuntui, että vähistä yöunista selvisi vain nukkumalla seuraavina öinä enemmän, mutta nykyään yksikin valvottu yö tuntuu suistavan vuorokausirytmin ihan raiteiltaan. Oletteko muut kolmekymppiset huomanneet samaa?

♥ Toinen ikään liittyvä juttu, josta en ole järin innoissani, ovat kamalat PMS-oireet. En koskaan nuorempana oikein edes tiennyt, mistä puhuttiin, kun valiteltiin PMS:ää, mutta pari vuotta sitten se karmeus viimein napsahti omalle kohdalle. On ilmeisesti tyypillistä, että kolmekymppisenä muuttuvan hormonitoiminnan myötä PMS-oireet voivat iskeä ihan yllättäen ja googlailuni perusteella ne ovatkin usein pahimmillaan juuri 35-45-vuotiaana. Itse en saa raivokohtauksia, mutta PMS oireilee ahdistuksena, itkuisuutena, alakulona ja sellaisena yleisenä toivottomuuden ja surkeuden tunteena, joka saa kaikki pienetkin vastoinkäymiset tuntumaan massiivisilta. Olen saanut asiaan apua kuukautisten seuraamiseen tarkoitetusta Clue-sovelluksesta, josta voi tarkistaa synkkyyden vallatessa, voisiko kyse kuitenkin olla vain tuloillaan olevista kuukautisista. Mutta on kyllä todella turhauttava vaiva! Kohtalotovereita?

♥ Viime viikolla olivat käsillä tosi jännät hetket, kun liki 4 vuotta jatkuneen ystävyytemme aikana mummokaveri tulikin kylään minun luokseni ensimmäistä kertaa! Visiitistä oli ollut puhetta jo pidempään, mutta emme olleet saaneet sitä vielä toteutettua. Nyt toteutukseen päästiin vähän sattumalta, kun mummokaveri oli valmiiksi asioilla tällä puolen kaupunkia ja keksin ehdottaa, josko vaihteeksi tapaisimmekin minun luonani. Hetken verran piti spontaania ehdotustani sulatella, mutta pienen mietinnän jälkeen hän innostui ajatuksesta ja uskaltautui suostumaan. Menin häntä vastaan metroasemalle ja tilasimme tuttuun tapaan ruokaa kotiin. Yritin kyllä ehdottaa, että olisin voinut myös laittaa meille ruokaa, mutta mummokaverille ei missään nimessä sopinut, että “vaivaisin” itseäni moisella, vaikka kuinka yritin vakuutella, ettei siitä olisi mitään vaivaa. Kaikki meni oikein mukavasti, vaikka vähän jännitin, mitä hän mahtaisi tuumata tästä vähän boheemista sisustustyylistäni, mutta palaute oli pelkästään positiivista. Mummokaverin mielestä kotini oli “oikein viihtyisä ja söpö”. Ja hän oli hyvin utelias kaikista tavaroistani, tauluistani ja muista kotini yksityiskohdista – täällä tosiaan riittää tutkailtavaa. Hyvin siis meni ja sovimme, että hän voi kyläillä luonani joskus toistekin!

♥ Olen välillä miettinyt, että mikähän siinä on, kun synkimmän talven keskellä tekee aina vain mieli pukeutua mustaan ja tummiin sävyihin. Eikö olisi jotenkin loogisempaa, että kaiken tämän pimeyden ja harmauden ympäröimänä haluaisi ylleen nimenomaan väriä ja vaaleita sävyjä piristystä tuomaan? Näin jonkun tutun päällä kokovalkoista oikein ankean värisenä päivänä loppuvuodesta ja inspiroiduin pukeutumaan valkoiseen ja vaaleisiin väreihin itsekin. Tästä valkoisesta helmin koristellusta neulepuserosta olen saanut paljon kyselyitä, kun se on vilahtanut Instagramin puolella, mutta kyselijöille joudun surukseni kertomaan, että puserolla on ikää jo kymmenisen vuotta, joten samanlaista voi olla vaikea löytää. Mutta olettekos muut huomanneet tätä synkkyyden vaatekaappi -ilmiötä näin talvella? Olen päättänyt nyt haastaa itseni pukemaan päälle vähän enemmän väriä entistä useammin. Tai ainakin jotain muuta kuin sitä ainaista mustaa! Kuka on messissä?

takki // jacket Nanso (2019)*

neulepusero // sweater Tiger of Sweden (2010)

housut // trousers Gina Tricot (2015)

kengät // shoes Flattered (2018)

laukku // bag Marimekko (2018)*

kaulahuivi // scarf Pupulandia x A+more / Stockmann (2019)*

pipo // beanie Pupulandia x A+more / Stockmann (2018)*

* saatu blogin kautta / gifted

Photos: Meri Milash

Tags: , , ,

Categorised in: Elämä, Muoti

13 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Anna

    Tosi nättejä nää kuvat! Ovatko Olympuksella otettuja? :)

  • Minttu

    Täällä myös 30 +, unirytmitajuton ja pms-oireista kärsivä kohtalotoveri. Olen kärsinyt mielestäni aina itkuisuudesta ja masennuksesta tiettyyn aikaan kuukaudesta, mutta viime vuonna oireilu äityi ehkä muutenkin raskaan elämänjakson vuoksi todella synkäksi. Sykleittäin toistuvien masennus-ahdistus-itkuisuus – päivien jälkeen valitin siitä lääkärilleni. Sitä kautta sain (mieliala)lääkityksen pms-oireisiin, ja elämä on nyt vaikuttanut jopa omituisen helpottavalta aiempaan taistelulta tuntuvaan aikaan nähden.

    On aivan uskomatonta, miten paljon hormonit vaikuttavat mielialaan ja muuhun oloon. Olen ehkä muutenkin alakuloon taipuvainen ihminen, ja emäntilanteeni on vaikea juuri nyt, ei kuitenkaan mahdoton ja olen pääosin ihan tyytyväinen elämääni. En ole ennen ajatellut olevani erityisen masentunut, siis useimpina päivinä kuukaudesta. Yhtäkkiä iskevien pms-oireiden aikana oloni on kuitenkin niin lohduton, että ulospääsyä kaiken masentavuudesta on mahdoton nähdä. Onneksi pääsin purkamaan mieltäni lääkärille, joka ymmärsi oireitani.

    En kuitenkaan ajattele, että lääkitys olisi lopullinen avain onneen, ja ajattelen lopettavani niiden syönnin tilanteeni helpotuttua. Tärkeintä mielestäni on, kuten itsekin sanoit, että tunnistaa pms-oireet “tavallisesta” olosta ja sovittaa niihin pahoihin päiviin vähän rauhallisempaa elämää, jos vaan mahdollista.

  • Maria

    Hei pitää tulla aivan erikseen kiittämään, että sun blogin kautta olen löytänyt itsekin SPR:n ystävätoimintaan ja odottelen parhaillaan omaa mummokaveria <3 Eli kiitos inspiraatiosta!

  • Helmi

    Ajelen taksilla hyvin harvoin, mikä on osittain myös seurausta siitä, että kokemukset kyytiläisenä olemisesta eivät ole olleet kovin mukavia. Viime kerralla sain muun muassa kuunnella voivottelua siitä, miten suunnitellut junayhteyksien parantamiset vievät pohjoisessa kunniallisilta taksikuskeilta leivän pöydästä, ilmastovouhotus on mennyt aivan överiksi ja maajussit joutuvat mieron tielle kun nyt ei enää saisi juoda maitoakaan. Sain purra hammasta aika kovasti etten olisi aiheuttanut itselleni jalkapatikkaan joutumista.

  • Tiia

    Pakko jakaa Time’sUpista sellainen versio, että osallistujat itse kirjoittavat lapuille hahmot/henkilöt – kuvitteelliset tai oikeat – ja sitten pelataan tuttuun tyyliin näillä. Tällä tavalla peliin saa vaihtelua ja saattaapa sinne joukkoon eksyä esimerkiksi joku pelaajien yhteinen tuttukin tai useampi sama tyyppi.

  • MINNNA

    Tulen aina superonnelliseksi, kun kerrot mummokaveristasi! Niin upeaa, että olet lähtenyt tuohon toimintaan mukaan ja inspiroit minua sekä varmasti muitakin liittymään ystävyystoimintaan mukaan vielä joku päivä!
    Ja tuo helmineule, ahh rakastan sitä! Muistan kun joskus muinoin näin sen blogissasi ja se jätti jälkensä mieleeni. Tänä syksynä löysin vastaavan kirppikseltä ja tuo alkuperäinen palasi mieleeni. Meinasin jopa laittaa sinulle viestiä, jos se olisi kaupan kun en muistanut sitä hetkeen nähneeni. Ihana kun on käytössä vielä! Jos joskus siitä päätät luopua niin täällä varma ostaja! :-)

  • Ciara

    Tosi mahtavalta kuulostaa tuo mummokaveritoiminta :)

    Mun vaatteiden värivalinnat on myös vaalentuneet jonkun verran viime aikoina, ja käytän esimerkiksi tummansinistä aiemman mustan sijasta. Syy tähän on pari metrin mittaista makutuomaria, jotka ovat sitä mieltä että mustat vaatteet ovat pääsääntöisesti rumia. ;)

  • Kate

    Nämä postaukset ovat parasta blogissasi!! <3

  • Kama

    Pidän todella paljon tuosta kun laitat vaatteiden perään niiden hankkimisvuoden! Ja mistä ne ovat peräisin. Itsekin olen välillä omaa lookkiani tarkastellessa pysähtynyt oikein miettimään, että mistäkähän ajalta kukin vaate on.

  • Venla

    Oon “vasta” 28v, mutta unirytmin totaali-sekoittuminen yhdenkin myöhään venähtäneen illan jälkeen kuulostaa valitettavasti erittäin tutulta, samoin kuin myös lisääntyneet PMS-oireet… Ennen ei ollut mitään, nykyään jo viikkoa ennen menkkoja alkaa alakulo, itkuisuus, VÄSYMYS (!!), vatsan turvotus, sekä hiusten mega nopea rasvoittuminen… Kyllä on ihanaa :D

  • Mä tykkään niin näistä postauksista. Ihanaa saada pieniä elämän hetkiä tälleen :D

  • Sari

    Pääsin aivan hirveistä pms-oireista kokonaan eroon, kun minulle laitettiin hormonikierukka Mirena. Kuukautiset ovat tulleet 2krt /vuodessa hyvin pienoisena vuotona eikä ennakko-oireita ole ollut. Kaduttaa, etten ottanut sitä aiemmin. Suosittelen lämpimästi !

Related posts