19/12/19

Hyvän mielen jazzia

3 37

Olen kuunnellut jazzia lukioikäisestä lähtien ja se on kulkenut matkassa siitä alkaen vaihtelevalla aktiivisuudella. Jyväskylässä opiskeluaikoina vietin todella paljon aikaa jazzbaarissa ja olen aina rakastanut kuunnella jazzia nimenomaan livenä. Helsinkiin muutettuani live-jazz-harrastus vähän jäi, kunnes se palasi ryminällä takaisin elämään muutettuani Kallioon ja ravintola Tenhon naapuriin. Tenhon sunnuntaijazzeista tuli rakas arkirutiini ja paras tapa päättää viikko. Väliin on mahtunut sellaisiakin kausia, että en ole käynyt sunnuntaijazzeissa yhtä tiiviisti, mutta etenkin nyt, kun poikakaveri on yhtä innokas jazzin ystävä, on ollut helppoa omistaa sunnuntai-illat jazzille jälleen. Laskeskelin juuri, että olen käynyt nyt 8 viikkoa putkeen tauotta joka sunnuntai kuuntelemassa jazzia ja toivon, että voin jatkaa tätä putkea samaan malliin. :)

Vaikka olen aina tykännyt kuunnella jazzia erityisesti livenä, voisin sanoa, että mennyt vuosi on ollut todellinen jazzin vuosi myös kotona soittolistoillani. Mammal Hands ja Portico Quartet ovat jyränneet Spotifyssa vuoden kuunneltuimpina artisteina ja vuoden varrella olen löytänyt myös ihan valtavasti uutta loistavaa musiikkia. Uusien lemppareiden joukossa on paljon muutakin kuin jazzia, enkä suoraan sanottuna oikein malta edes odottaa, että pääsen jakamaan teille kaikkia noita mahtavia biisejä, mutta tällä kertaa pysytellään kuitenkin vielä jazzin parissa.

Löysin jokunen viikko sitten Kinkajous-nimisen kokoonpanon, jonka All Kinds -biisi ihastutti heti ensikuulemalla. Jos jostakin kappaleesta tulee hyvä mieli, niin tästä! Biisissä on niin ihanan hyväntuulinen, mielialaa nostattava ja lempeä meininki, että voisin kuunnella tätä varmaan viikon putkeen repeatilla. Kinkajousin musiikki on juuri sellaista melodista nykyjazzia, joka sekoittelee perinteisten instrumenttien joukkoon myös elektronista äänimaailmaa vähän kuten esimerkiksi Portico Quartetkin. Tämä on ihanaa – nauttikaa!

Lisää biisisuosituksiani pääset kuuntelemaan täältä sekä täältä.


Tags: ,

Categorised in: Musiikki

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Julia

    Mä oon myös ihan rakastunut Mammal Handsiin, kiitos kun esittelit sen mulle!

  • Poppari best

    Puhutko Popparista? :D Itsekin opiskellut Jyväskylässä ja tuli vietettyä paljon aikaa Popparissa. Voi niitä aikoja!

    • Siitä nimenomaan! Se tosin oli ihan alun perin nimellä Jazz Bar ja vaihtoi sittemin nimensä Poppariksi, mitä en itse koskaan ymmärtänyt. Ja kieltäydyin tuota nimeä käyttämästä. :D Mutta sama paikka!

Related posts