10/09/19

Miten puhut itsellesi?

3 29

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: FOUR REASONS

Olemme kaikki varmasti kuulleet ohjeen, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, kannattaa pitää mölyt mahassaan. Muiden kohdalla tätä on useimpien helppo noudattaakin, mutta kuinka usein pysähdyt miettimään, miten puhut itsellesi? On älyttömän helppoa olla hurjan ankara itselleen, sättiä yhdestä sun toisesta asiasta ja vatvoa tyytymättömänä omia puutteita ja epätäydellisyyksiä. Paljon vaikeampi on keksiä kehuttavaa, kiitettävää ja kauniita sanoja.

Olin muutama viikko sitten tilaisuudessa, jossa hyvinvointikouluttaja kertoi harjoituksesta, jossa paperilla piti antaa kritiikkiä itselleen ja kirjoittaa auki omia puutteita, virheitä ja kehityskohteita. Kynät olivat sauhunneet kuin viimeistä päivää, kun ihmiset listasivat vikojaan ja tyytymättömyyden kohteita itsessään. Harjoituksen päätteeksi ihmisiä pyydettiinkin lukemaan oma paperi vieruskaverille sinä-muodossa kuin teksti olisi kirjoitettu kritiikiksi hänelle. Suurin osa harjoituksen tehneistä kauhistui: eihän näin rumasti saisi puhua tai tällaista voisi edes ääneen sanoa kenellekään muulle! Niinpä. Miksi sitten puhumme sillä tavoin itsellemme ja itsestämme?

Saattaa kuulostaa hullulta, mutta tutkimuksissa on todettu, että negatiivinen ajattelu todella vaikuttaa aivojemme toimintaan haitallisesti (kiinnostuneille tiedoksi, että lähteitä löytyy googlaamalla runsaasti). Ja mikä on vieläkin hullumpaa, tutkimusten mukaan se, miten puhumme itsellemme ja miten puhumme muille (sekä mitä ajattelemme itsestämme ja muista) rekisteröityy aivoihin hyvin pitkälti samalla tavalla – ja kaikesta negatiivisesta puheesta (kohdistui se sitten itseemme tai muihin), kärsimme lopulta itse.

Tämä ei tietenkään tarkoita negatiivisten tunteiden sivuuttamista, hautaamista tai kieltämistä – kaikenlaiset tunteet on tärkeää käsitellä. Mutta ehkä on joskus hyvä pysähtyä miettimään, miten niitä kielteisiä tuntemuksia käsittelee: jääkö niihin vellomaan, purkaako huonoa oloa sättimällä itseä tai muita ja pystyykö tuntemuksia käsittelemään rakentavasti ja hyväksyvästi. On huomattavasti helpompi olla omissa nahoissaan ja mukavampi myös muille, kun suhtautuu itseensä lämmöllä, lempeydellä ja ymmärryksellä.

Tein joskus ehkä noin sata vuotta sitten tänne blogin puolelle postauksen, jossa haastoin ihmisiä menemään peilin eteen ja keksimään kolme kaunista asiaa itsestään. Tuolloin taisin puhua nimenomaan kehon ja ulkonäköön kohdistuvista paineista, mutta olisi tietysti tärkeää nähdä itsessään hyviä ja kauniita asioita niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämä viesti on myös suomalaisen kampaamomerkki Four Reasonsin syyskampanjan ytimessä, jossa kehotetaan ihmisiä puhumaan itselleen kauniisti.

Four Reasons haastoi minut viime syksynä jakamaan omaa tarinaani ja pohtimaan, mitä kauneus minulle merkitsee. Summasin mietteeni tuolloin näin: Aidoin kauneus mitataan viime kädessä siinä, miten ihminen kohtelee muita ihmisiä. Mutta voisipa tuota samaa soveltaa myös itseen: muistakaa kohdella kauniisti myös itseänne. Jos muuten haluat lukea sen koko haastattelun, klikkaa itsesi juttuun tuon yllä näkyvän linkin kautta.

Kauneutta on monenlaista ja se on läsnä meissä jokaisessa. Joskus se kuitenkin unohtuu vaikeiden elämäntilanteiden, epävarmuuden tai väsymyksen taakse. Tärkeää on, miten näet itsesi, miltä sinusta tuntuu ja miten puhut itsestäsi.

Näe siis vahvuutesi, ei vain heikkouksia. Rohkaise ennemmin kuin lannista. Usko itseesi ja unelmiisi. Muista myötätunto – itseäsi ja muita kohtaan.

Näin kehotetaan Four Reasonsin nettisivuilla, enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Puhu itsellesi kauniisti -kampanjan hengessä käynnissä on myös kilpailu, jossa halutaan kannustaa ihmisiä lausumaan itselleen kauniita asioita ja voimalauseita. Millaisia kauniita kannustuksen ja hyväksynnän sanoja sinä haluaisit sanoa itsellesi? Nettisivuilla on jo julkaistu paljon ihania sitaatteja ihmisiltä. Käy jakamassa oma voimalauseesi Four Reasonsin nettisivuilla, niin osallistut samalla kisaan, jossa voi voittaa ihanan hemmottelupäivän ja ylellisiä tuotepaketteja.

Olisipa muuten ihanaa, jos jakaisitte noita voimalauseitanne kommenttiboksissakin! Tuolla nettisivuilla niitä lukiessa on tullut niin hyvä mieli.

Photos: Vesa Silver

Tags: , , , ,

Categorised in: Elämä, Kauneus, Muoti

3 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

  • Arja

    Vähän asian vierestä, mutta kerro mistä tuo upea puku on?

  • H

    Olen itse tehnyt affirmaatioita viime aikoina, sillä tajusin, että minun on pakko oppia ajattelemaan itsestäni kauniimmin. Olen joutunut aloittamaan täysin perusteista.

    Olen ihminen, kuten muutkin, Arvokas ja tärkeä, kuten muutkin.
    Minä saan olla olemassa tällaisena.
    Minä riitän.
    Olen rakastettava, minusta välitetään.

    Onhan näitä sanoja todella vaikea yrittää uskoa, mutta sentään niiden sanominen ääneen muuttuu viikkojen myötä helpommaksi.

Related posts